Olen ollut kiinnostunut jo pienestä pitäen rautateistä ja siinä oheisvaurioina myös pienoisrautateistä. Pienoisrautatiet käsitetään lähinnä lasten puuhasteluksi, jota se myös on, mutta toisaalta niiden harrastaminen on elämäntapa, joka vaatii kärsivällisyyttä ja rahaa. Niitä on harvoin lapsella. Muistaakseni. Mutta jos pystyy säilyttämään tervettä leikkimielisyyttä ja mielikuvitusta (tai niiden rippeitä) aikuisuuteen saakka, on niistä hyötyä harrastuksessa.
Lapsuuden omat muistikuvat liittyvät Pikon pienoisrautatiehen joskus 1980-luvun alun/puolivälin tienoilta. Rata oli ensimmäinen sähkökäyttöinen pienoisrautatie. Siitä kuitenkin ilmeisesti jo varhaisessa vaiheessa hävisi osa kiskoista ja vaunuista. Loppuja osia sitten kanniskeltiin mukana aina aikuisikään asti.

Pienoisrautatiemateriaalia odottamassa kasaamista.

Kiinnostus pienoisrautateihin säilyi, vaikkakin etäisenä, sillä Lahdessa tarjonta oli suhteellisen vähäistä. Muutamia poikkeuksia toki oli. Sittemmin lopettaneessa pienoismallikaupassa Hobby Hiltusessa oli myynnissä pääasiassa saksalaisen Fleischmannin tuotteita. Muistan monesti 80-luvulla näpelöineeni kaupan hyllyllä irtokiskoja ja ihailleeni aloitussettiä, joka sisälsi komean dieselveturin.
Eräs toinen tapaus on myös jäänyt mielen samalta vuosikymmeneltä. Silloisessa Aleksanterin tavaratalossa oli loppuunmyynti sen tulevan remontin takia ja pienoisrautatienaloituspakkaukset olivat alennuksessa. Tälläkin kertaan tuotteet jäivät osaltani hyllylle.

Eräs vaikuttavista tapahtumista 1990-luvun alussa oli Lahden historiallisessa museossa järjestetty Vesijärvi -näyttely, jossa oli Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tekemä Lahden satamaa mallintava pienoisrautatie. Tässä vaiheessa olin tietämätön, että joskus tulevaisuudessa olisin osallisena radan rakentamisessa: kesällä 2013 olin uudelleen maisemoinnissa rataa ja vastasin sen kirjallisesta ja kuvallisesta esittelystä.
Museossa rata oli sijoitettu pleksin taakse, mutta sen junaa pääsi itse ajamaan. Tästä innostuneena rakensin lastulevylle (n. 1×1 m) oman rautatiesoikion maastoineen. No, se ei ollut mikään mestariteos, mutta jostain oli aloitettava. Se ”katosi” jossain vaiheessa, niinpä aloitin toisen soikion rakentamisen Fleischmannin kiskoilla, mutta tämäkin projekti jäi kesken ja rata katosi.
90-luvulta oli kaksi muutakin tapahtumaa, joiden ansiosta/takia kiinnostus pienoisrautateihin kasvoi. Topparoikka ry järjesti vuonna 1991 Tiirismaan ja vuonna 1995 Salpausselän koululla valtakunnalliset pienoisrautatiemessut, joiden anti oli monipuolista ja runsasta. Näissä tapahtumissa sain uusia ideoita, jonka vaikutuksena suhtauduin rakentamiseen pitkäjänteisemmin.

Suhteellisen lyhyen ajan sisällä joskus 1990-luvun puolen välin ja lopun välillä sain kuitenkin aikaiseksi kaksi dioraamaa: (itä)saksalais- ja amerikkalaistyyppisen. Näitä kahta mallia olen korjaillut näihin päiviin saakka. Ne olivat esillä Lahden Rautatiepäivässä vuonna 2009.

Entä nyt? Vuosien mittaan olen kerännyt materiaalia mielessä aloittaa isomman pienoisrautatien rakentaminen. Sitä varten olen joskus hankkinut Fleiscmannin aloitussetin (soikion yhdellä vaihteella, mittakaava 1:87), jota olen täydentänyt lisäkiskoilla ja -vaihteilla. Lisäksi olen haalinut rakennuksia, maisemointitarvikkeita, ihmisfiguureja yms., (katso ylläoleva kuva) aina silloin kun taloudellinen tilanne on antanut mahdollisuuden. Ja joskus vaikka ei olisi.

Vihdoin joulukuussa 2013 sain hankituksi projektin aluslevynkin, nyt haasteena on vain löytää paikka aloittaa sen rakentaminen. Hankkimani OSB-alusta kaipaa lisävahvistusta, jonkinlaisen kehyksen vääntyilyn estämiseksi, joten siihenkin on hankittava puutavara.

Olen hahmotellut tälle pienoisrautatielle normaalista poikkeavaa teemaa, joka avautunee ehkä 20 vuoden päästä. Pienoisrautatiet ovat ikuisuusprojekteja, joita ei koskaan saa eikä oikeastaan haluakaan valmiiksi. Projektin (mahdollista) edistymistä voi seura näillä sivuilla.

Yleistä pienoisrautateistä

Tuotemerkeistä ja valmistajista niinikään saksalainen Märklin on vanha (perustettu 1859) ja arvostettu pienoisrautatiemerkki, ja Suomessa luultavasti yleisin käytössä oleva. Märklinistä en ole oikein koskaan innostunut, sillä se toimii kolmikiskojärjestelmällä, toimien vaihtovirralla. Se saa virtansa kiskoista sekä keskellä kulkevista nastoista, jotka häiritsevät kiskojen esteettisyyttä ja heikentäen niiden autenttisuutta.
Itse olen tykästynyt Fleichmanniin, joka toimii tasavirralla, ja se saa virtansa suoraan kahdesta kiskosta. Kaksikiskojärjestelmä on yleisin virroitusjärjestelmä, monet muutkin pienoisrautatievalmistajat ovat omaksuneet tämän.

Muuutenkin saksalaisvalmistajat ovat dominoineet pienoismallimarkkinoita, joten myös mallit ja kalusto on pääasiassa saksalaistyyppistä. Saatavilla on runsaasti myös amerikkalaisia malleja, joita itsekin olen hankkinut.
Aika ajoin ulkolaisvalmistajilta on tullut myös suomalaista kalustoa. On huomattu, että Suomessa on paljon tällaisen kaluston ostajapotentiaalia, vaikka olemmekin marginaalissa.
Suomessa kotimaisiin malleihin on erikoistunut esimerkiksi Mestarimallit.

Pienoisrauteiden yleisin mittakaava on H0 (lausutaan hoonolla) eli 1:87. Muista mainittakoon 1-mittakaava (1:32) on vanhimpia standartoituja mittakaavoja, pienin on puolestaan Z-skaala eli vain 1:220.