Lahtelaisia hakuteoksia

Lahdesta on julkaistu mielenkiintoisia hakuteoksia, joista nyt esitellään neljä kirjaa ja yksi nettisivusto. Kirjoista kaksi on tutkijoiden aikaansaannoksia, kaksi muuta kotiseutuharrastajan käsialaa. Internetissä julkaistava wiki on vapaasti muokattavissa.

Lahden paikannimistö
Marjukka Laapotin toimittama ja Lahden kaupungin kustantama Lahden Paikannimistö on omasta mielestäni yksi kiinnostavimmista Lahdesta julkaistuista teoksista. Kirjassa selvitetään miten Hollolan Lahden kylän kehittyminen nykyaikaiseksi on vaikuttanut nimistöön, millä perusteilla kadut saavat nimensä, mistä nimiä saadaan. Kirja sisältää myös kaupunginosien, puistojen yms. nimien selitykset. Kirja on ilmeisesti loppuunmyyty jo aikaa sitten ja toivottavaa olisi, että nyt kuntaliitoksen myötä, kirjasta saataisiin vielä joskus uusi laitos.

Lahti-käsikirja
Lahden kaupungin 100-vuotisjuhlavuonna julkaistu Lahti-käsikirja on kattava, muttei suinkaan raskas teos. Juhani Pihlajan toimittamassa kirjassa on yhdistetty tilastoaineistoa ja perustietoja Lahden kehityksestä. Kaikille ”nippelitiedon” ystäville.
Myös tämän kirjan kohdalla toivoo, että kirjasta julkaistaisiin päivitetty laitos.

Lahtelaisen lukukirja ja sanakirja
lahtelaisensanakirja_kansi
Lahti-Seuran ja Lahden kaupunginmuseon yhteistyössä julkaisemat Hannu Kivilän Lahtelaisen lukukirja ja Lahtelaisen sanakirja ovat helposti lähestyttäviä teoksi. Lukukirja julkaistiin vuonna 2007, ja yhä edelleen sille tuntuu olevan kysyntää. Lukukirjassa käydään erilaisia Lahteen ja lahtelaisuuteen liittyviä käsitteitä. Kivilä on tehnyt kirjaan myös kuvituksen. Sanakirja julkaistiin joulun alla vuonna 2015. Kirja on nimensä mukaisesti sanakirja, joka kertoo kaupungista asioita lyhyesti ja ytimekkäästi. opus keskittyy sanakirjamaisen tiiviisti Lahteen olennaisesti liittyviin asioihin kuten esimerkiksi henkilöihin, yrityksiin, ravintoloihin, rakennuksiin, paikallisiin erikoisuuksiin, kulttuuriin ja urheiluun. Lahtelaisen sanakirja toiminnee eräänlaisena jatkumona Lahtelaisen lukukirjaan. Sanakirjasta ja lukukirjasta enemmän Lahti-Seuran nettisivuilta. Molempia kirjoja on saatavilla edelleen mm. elokuvateatteri Kino Iiriksestä, Hämeen Heimoliiton verkkokaupasta ja Lahden museokaupasta.

Päijät-Häme-wiki
Päijät-Häme-wiki avattiin Häme-wikin innoittamana vuonna 2013. Sivulle kerätään Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluviin paikkakuntiin liittyvää aineistoa. Wiki sisältää alueen asioita, tapahtumia, historiaa, henkilöitä ja kulttuuria käsitteleviä artikkeleita. Käyttäjätunnuksen avulla sivulle voi luoda uusia artikkeleita, täydentää jo aloitettuja sivuja ja liittää sivuille kuvia, Google Maps -karttoja sekä YouTube- ja Google-videoita.

Varikolla tapahtuu

Lahden Mytäisten varikkoalue on vihdoin saamassa asemakaavan. Vuonna 2015 Senaattikiintöistöt myi alueen yksityishenkilölle Vuoden 2016 aikana keltainen asuntokasarmi ja koulu sai uudet vuokralaiset. Myös vesitorni on saneerattu asunnoksi.

Oheisella videolla tunnelmia talvelta 2013-14, jolloin varikon raiteilla oli vielä tuolloin Topparoikan kunnostamaa museojunakalustoa. Kalusto siirrettiin marraskuussa 2015 Vierumäen asemalle hyöryjuna-ajon yhteydessä. Lahden oma Risto-höyryveturi jäi toistaiseksi varikon raiteelle. Aiheesta lisää.

Kaupunki on laatimassa alueelle asemakaavaa. Esittelyvideo alla.

Varikosta on julkaistu vuonna 2012 kaksiosainen rakennushistoriaselvitys.
osa 1 (pdf)
osa 2 (pdf)

Reipas täyttää 125 vuotta

Reipas täyttää 125 vuotta, jota juhlistetaan Reipas-viikolla. Se muodostaa tapahtumakokonaisuuden, alkaen REIPAS 125 -juhlanäyttelyn avajaisilla 17.9. Historiallisessa museossa. Näyttelyn avasi Suomen Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen. Näyttely jatkuu avajaisten jälkeen 18.9.2016 normaalisti yleisölle ja on nähtävillä 9.10. asti. Reipas-näyttely sijaitsee museon toisessa kerroksessa. Näyttelytilaan on koostettu erilaista esineistöä ym. eri vuosikymmeniltä. On pokaaleja, pelipaitoja ja -asuja sekä muuta kiinnostavaa. Suosittelen.
Varsinainen juhlapäivä on 24.9., jolloin järjestetään REIPAS 125 -hyväntekeväisyyskonsertti Ristinkirkossa sekä onnittelujen, tervehdysten vastaanotto ja palkitsemiset Lahden Seurahuoneen Häme-salissa. Seurahuoneella on myös REIPAS 125 pääjuhla.
Juhlapuhujana opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Lahden kaupungin, Palloliiton, Jääkiekkoliiton ja Voimisteluliiton puheenjohtajien tervehdykset. Samassa yhteydessä julkistetaan 
REIPAS 125 HISTORIIKKI.

Onnittelut 125-vuotiaalle Reippaalle!

Kesäteatteri: Kapteeni ja rullatehtaan Aino

Kesäteattereiden määrä Lahdessa on viime vuosina kasvanut kiitettävästi, sitten hiljaisten vuosien. Täksi kesäksi Lahti sai uuden kesäteatterin kartanon eli Historiallisen museon Ainopuistoon. Ainopuiston teatterin toiminta on hiljaiselon jälkeen uudelleen käynnistetty ja sen taustalla toimii kulttuuriyhdistys.
ainopuistoteatteri
Jo talvella oli selvää, että Ainopuiston teatterin tuleva näytelmä sijoittuisi jollain tavalla Lahteen, joten aiheen puolesta tämän kesän teatterivalinta ei ollut vaikea.
Lahdesta ja lahtelaisuuteen liittyviä on tehty aiemminkin mm. Syntynyt lahtelaiseksi, jota esitettiin kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten.

Kapteeni ja rullatehtaan Aino kertoo lahtelaisesta suurmiehestä August Fellmanista, jonka ahkeruuden ja visiointikyvyn ansiosta Lahden kylä, kauppala ja kaupunki saikin häneltä paljon. Ja toisaalta jäi myös saamatta.
Ennakkoon olin kiinnostunut nimenomaan näytelmän historiapuolesta. Ja kuten odottaa saattoi, oli faktojen ympärille kiedottu fiktiivisiä elementtejä sekä otettu tiettyjä taiteellisia vapauksia.
Näytöksen tukena oli käsiohjelma, joka oli informatiivinen ja hyvin toteutettu katsaus Lahden historiallisiin tapahtumiin.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Taulo on kahlannut läpi ison määrän lahtelaista historiaa ja tehnyt hienoa taustatyötä. Se myös näkyy ja kuuluu näytelmässä. En ennakkoon odottanut mitään pysäyttävää draaman kaarta, ja oikeastaan tarinan juoni tuntui yhdentekevältä. Itseäni kiinnosti nimenomaan kotiseutunäkökulma, kaupungin historialliset tapahtumat ja se, miten eri aiheiden ja kerrostumien käsittelystä syntyisi ehyt kokonaisuus. Näytelmää luonnehdittiin ”aikamatkana kaupungin juurille” ja sitä se myös oli. Tarinassa liikuttiin eri ajoissa, tarinan sisällä kerrottiin tarina, asioita vyöryi katsojan eteen. Useasti viitattiin myös nykyaikaan, yleensä huumoristisessa kontekstissa. Huumori oli muuten aika maltillista ja omaan korvaan kuului vain yksi selkeästi rakennettu vitsi. Vaikka esityksessä tapahtui, kokonaisuus pysyi hyvin kasassa. Silti, ajoittain näytelmä kärsi tyhjäkäynnistä ja joitakin asioita toistettiin useasti tai alleviivattiin turhaan. 

Ehkä näytelmä pitäisi katsoa uudestaan, joilloin näytelmällinen puoli näyttyisi luultavasti kirkkaampana. Leikillisesti voisikin ilmaista, että näytelmä toimi eräänlaisena dramatisoituna ”dokumenttia”, ja sen vahvuudet ovat enemmän historian kerronnassa kuin taiteellisissa seikoissa.

Tarina kerrottiin kartanon koululaisten kautta sota-aikana vuonna 1941 ja kehyksenä toimi kapteeni Fellmanin ja Tornatorin rullatehtaan työläisen Aino Pikkaraisen välille kehkeytynyt suhde. Oleellisia käsiteltyjä ja viitattuja virstanpylväitä olivat Lahden kylän palo, kaupungiksi tulo ja sen laajeneminen, vuoden 1918 tapahtumat. Esiin marssitettiin muita enemmän ja vähemmän tunnettuja henkilöitä, ensin mainitusta mm. Mallasjuoman perustaja Henrik Mattson.

Näytelmän vahvimman roolin teki Pikkaraisen Ainon roolissa Taija Lehtinen. Myös toinen pääosan esittäjä, itse kapteeni oli vakuuttava. Koska kyseessä on kesäteatteri, toki muillekin näyttelijöille täytyy nostaa hattua rohkeasta heittäytymisestä. Sivuhahmoista mainittakoon kauppalanhallituksen puheenjohtajaa Fridolf Frostellia esittänyt Marko Varjosen rooli. Varjonen oli saanut rooliinsa oikeanlaista, sopivan letkeää perisuomalaista rillumarei-meininkiä. Ja tässä yhteydessä se on vain positiivista.

Yksi mainittava mielenkiintoinen mielleyhtymä syntyi itselleni kohtauksessa, jossa kukkahattutädit (kirjaimellisesti) varoittivat viinan kiroista. Oikeastaan kiinnostavaa oli se yhteys – kaukaa haettu – että Lahden ensimmäisiä kotiseututyötä tekeviä tahoja oli v. 1884 perustettu Raittiusyhdistys Säde I. Sen puheenjohtajana toimi Willehad Vuorinen, joka oli uuttera ja tunnettu kotiseuduntutkija.

Lopuksi toinen asia nousi jälleen esille näytöksen lopulla, useasti pohdituttaneeseen asiaan: oliko Lahden kylärykelmän palo sittenkin vahinko. Vai oliko taustalla jotain muuta, kenties ”salaliitto”? Tulevalle kaupungille etsittiin uutta paikkaa ja yhtenä vaihtoehtona oli perustaa se lähemmäksi Vesijärveä. Fellmannin maille… Vuoden 1877 palon ansiosta uusi Lahti perustettiin vanhaan paikkaan.

Kapteeni ja rullatehtaan Ainon tarinan kehys on kiinnostava, joten sen käsikirjoituksen pohjalta voisi hyvin laatia vaikkapa kirjan tai jopa 45 minuuttia kestävän ”kevytversion” kotiseutuaineena/-aiheena esimerkiksi koululaisilta koululaisille.

Tiistai-illan näytös oli loppuunvarattu – niin kuin muutkin näytökset – jota en suinkaan ihmettele. Taustalla Lahdenkadun autoliikenne ei häirinnyt ja vaikka katsomolla ei katosta ollut ja vettäkin tuli, ei se tunnelmaa latistanut.

Kaupungin äänet Loviisankadulla

Kun nuori alkaa varttua, hän kiinnittänee huomiota eri tavalla asioihin ja ympäristöönsä kuin aikaisemmin. Voinkin uskaltaa väittää että kaupungin äänillä on usein negatiivinen lataus. Esimerkkeinä: Auto ajaa kadulla, moottoripyörä pörisee, nuoret juovat kaljaa puistossa, koira haukkuu jne. Ehkä puhun varmasti vain omasta puolestani? Olenhan jo lähemmäs neljäkym… vähän yli kolmekymmentä.

Loviisankadun äänistä ei sellaista fiilistä ei syntynyt. Oikeastaan se synnytti mieleyhtymän sympaattisella tavalla Chaplinin elokuvan Kaupungin valoihin. Jos elokuvaa ei olisi tehty mykkäkaudella, sen nimi olisi Kaupungin äänet. Elokuva itsessään on draamaa, joka kääntää kohtaloiden ihmiset kasvoikkan ja elämän kolhimat sielut löytävät toisensa. Tuska väistyy toivon edessä. Tämä ei liittynyt mihinkään.

Nyt Kaupungin äänillä viitataan ravintoloissa Tirrassa ja Torvessa elokuun alussa järjestettävää tapahtumakokonaisuutta. Noita kahta päivää voidaan kliseisesti luonnehtia ”urbaanin musiikin kokoelmaksi”. Tapahtuma järjestettiin jo viime vuonna, mutta silloin olin Saksassa meditoimassa.

Viime vuotinen tapahtuma oli ilmeisen menestys, ja tänä vuonna tapahtuman leuhutus alkoi kavereiden Facebook-seinillä jo hyvissä ajoin. Hetken jo mietin, käykö KÄ(ÄK):lle kuin joululle, vuoden kuluessa nostaen päätään yhä aikaisemmin.

Joskus aikoinaan itselleni vuoden musiikillisia kohokohtia oli Torvessa järjestetty kaksipäiväinen Rooster Fest. Tätä hardcore-punk-tapahtumaa odotettiin kieli pitkällä, ja itse tapahtuma sujuikin sitten kieli pitkällä. Varmasti se on musiikillisena kokemuksena edelleen kärjessä.

Tänä vuonna koettu Kaupungin Äänet lämmitti, niin että hiki virtasi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelin käydä paikalla vain perjantaina katsomassa ns. paikkoja, mutta mukavan rento kesäilta huokutti paikalle myös lauantaina. Mainittakoon että ilahduttavaa oli naisten iso prosentuaalinen osuus. Muutamalle sanoin moi, osaa katsoin ja loppuja tuijotin.

KÄ on maanläheinen, lämminhenkinen, mutta samalla hieman rosoinen ja teeskentelemätön, jotenkin lahtelainen. Ehkä siinä on onnistuttu, kun sitä ei ole yritetty. Yoda-mestarin sanoin: ”Ei ole yrittämistä. Teet tai et tee.”
Erityisesti sisäpihan käyttöönotto on erinomainen ratkaisu, jossa tuli viihdyttyä artistien välillä ja välissä.

Entäs se itse asia eli ne äänet? Oikeastaan viikonlopun artistikattauksesta tuttuja kuin kourallinen. Osa vain nimenä, osaa jonkin verran kuulleena, mitään en ollut kuuntelemalla kuunnellut. Mainittakoon kuitenkin muutama.

Perjantain kohokohta oli Club De Lay. Tätä bändiä en ole jostain syystä ”luukuttanut” kotistereoista (lue internetistä), mutta livenä orkesteri jaksaa miellyttää. CDL:n britniläinen (sic) poprock sopii pubi-/klubiympäristöön enemmän kuin hyvin.

Lauantainakin olin paikalla vasta kymmenen aikaan, ja aika kuluttelin taas nojailemalla seinään ja yhteen pylvääseen.
Illan ykkösartisti oli Avionin Prinssi, jolle täytyy nostaa hattua, kuten useimmille kuninkaallisille. Miksi? Siksi että aito stadilainen, joka tykkää Lahdesta. Sillä pääsisi jo Guinnessin ennätyskirjaan. Lahdessa sillä pääsee (Lahden) Sinisen ennätyskirjaan. No Prinssillä on juuria Lahdessa, kuten tästä haastattelusta vuodelta 2011 ilmenee.

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Salonen & Sepponen)

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Sepponen)



Loppuiltakin meni tanssilattialla veivatessa, niin että lantio paukkui. Lisäksi myös tanssin.

Aamuyöstä tulivat myös muistutukset siitä, että tiettyjen sääntöjen takia ravintolasta pitää poistua viimeistään klo 04, ja että suomalaiset tykkäävät jonottaa. Ei suinkaan ämpäreitä, olokaan ei sitä vaatinut, vaan aamuyön taksia.

Mainittakoon vielä, että lauantaipäivän ohjelmassa oli Designpiha ja sunnuntaina oli vielä jo perinteeksi muodostunut Tirran brunssi. Kahden päivän itsensä sosiaalistimisessa oli aivan tarpeeksi, joten sunnuntaina oli taas aika omille askareille.

Ensi vuoden Kaupungin Äänet -tapahtuman päivämäärätkin on jo lukossa, joten eiköhän ole silloin paikat tukossa.