Aihearkisto: Blogit

Vierailijoiden ja toimituksen henkilökohtaiset kirjoitukset

Lahti – Suomen Chicago?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Johdanto

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lahtea on kutsuttu ja kutsutaan (tai nimitellään) edelleen sellaisilla nimillä kuten Business City, Human City, Green City, sekä kaikkien tuntemalla Suomen Chicagolla. Yhteistä näille (markkinointi)nimille on niiden englanninkielisyys, mikä ei pienillä kielialueilla liene poikkeuksellista, joka haluaa tarjota itseään myös ulospäin. Kaupunkiimme on lyhyen historian saatossa liitetty amerikkalaisuuteen liittyviä tunnusmerkkejä. On puhuttu jopa Suomen amerikkalaisimmasta kaupungista, sekä hyvässä että pahassa.

Ensimmäiset Chicago-vertaukset kuultiin jo 1920-luvulla, mutta Lahti oli Amerikka jo paljon aiemmin. Chicago-aiheeseen palattiin uudestaan 1970-luvuilla, mutta toisesta syystä, johon palaan myöhemmin. Tästä saamme osaltaan kiittää lahtelaista Amulet-bändiä, joka nousi tunnetuksi Lahdessa ja/tai ainakin alan musiikkipiireissä viimeistään vuonna 1976 levytetyllä ”Cadillac”/”Suomen Chicago” -julkaisulla, jonka jälkimmäinen raita on kuultavissa YouTubessa.

Lahden ja Chicagon yhtäläisyyksien vertailu on toki tehty pilke silmäkulmassa, ja aiheesta saakin yllättävän(?) paljon irti sen analyyttisempaa tarkastelua. Tietenkin vertailut herättävät kysymyksiä, mistä pohjimmiltaan Lahden amerikkalaisuus kumpuaa, onko sitä ylipäänsä? Onko se vuosien varrella vaikuttanut kuvaamme lahtelaisuudesta ja jos on, miten? Näitä voi jokainen omalla tahollaan pohtia.

En yritä murtaa aiheeseen liittyviä myyttejä, vaan ideana vertailla kaupunkeja nimenomaan yleisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta, ja yleisesti hyväksyttyjen oletusten perusteella. Chicagosta olen poiminut vain lyhyitä, kaupunkia ja sen toimintaa kuvaavia yksittäisiä lauseita lähinnä Wikipediasta, joiden pohjalta asiat vertautuvat Lahteen. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä…

Olen järjestänyt vertailun pääasiassa aikajanallisesti 1800-luvulta 1970-lvulle saakka, koska se on olennaisin jakso kun hahmotellaan Lahden ”amerikkalaisuutta” tai ylipäänsä lahtelaista (ja suomalaista) kaupunkikulttuuria.

Artikkeli on julkaistu alun perin Lahti-Seuran Hollolan Lahti -jäsenlehdessä 1/2012. Saman vuoden syksyllä Etelä-Suomen Sanomat intoutui tekemään samasta aiheesta jutun, linkki on jutun lopussa.

1800-luku

Amerikan mallia

”Lahden seudun pysyvään asutukseen on vaikuttanut sen maantieteellinen asema. Lahden kylä kasvoi maa- ja vesireittien solmukohtaan, josta on aina ollut hyvät yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin, mutta läpikulkutienvarrella oleva kylä kärsi syrjäisiä seutuja pahemmin vaikeista sota- ja katovuosista.” (www.kukamitalahti.fi) Sosiaalisten verkosten puuttuessa ja juurettomuuden tunne aiheuttivat levottomuutta.

”Väkijuomakauppiaat ja -tehtailijat pyrkivät innokkaasti Lahteen, mutta Hollolan kunta vastusti näitä kiivaasti. Kunnan asenteesta huolimatta Lahdessa rehotti julkea salakapakointi. Se aiheutti paljon epäjärjestystä ja levottomuutta.

Lahden kylä muuttui 1870-luvun alussa nopeasti ahtaaksi asema- ja teollisuuskyläksi, jonka sosiaalisia ongelmia eivät sen paremmin Hollolan kunta kuin kruunukaan pystyneet hoitamaan. Lehdissä Lahtea kuvattiin hyvin ankeasti: ’Lahti ei näinä aikoina ole viettänyt mitään idyllistä kyläelämää. Alinomaista irtaimen väen kulkua edestakaisin, milloin työssä, milloin joutilaana. Tauteja, hätää ja kurjuutta. Siveettömyyttä, juopumusta ja rikoksia…’ Hurjimmat kuvaukset kertoivat, että ’Tappelut ja rähinä kuuluvat päiväjärjestykseen ja välkkyvät puukot ja puukonpistot eivät täällä ole tavattomia. Täällä on oikea Amerikka ja pitäisi oikeastaan kulkea revolveri taskussa, ollakseen turvassa’.

Toripäiviä ryhdyttiin pitämään tammikuussa 1875. Niistä tuli heti hyvin vilkas ja kylän liike-elämää mukavasti rikastuttava tapahtuma. Toripäivät muotoutuivat nopeasti todellisiksi ja laajoiksi markkinoiksi. Markkinahumuun liittyneet ikävät lieveilmiöt: juopottelu, varkaudet ja muu hulinointi lisääntyivät, kun Lahdesta tuli kauppala. Kuvernööri joutui vuonna 1885 nuhtelemaan kauppalanhallitusta toripäiväjärjestelyistä, joista piti hänen mukaansa poistaa oikeiden markkinoiden leima: sirkus- ja muut huvitukset sekä konekauppa.” (www.kukamitalahti.fi)

Lahti oli amerikkalainen ”villi länsi” jo kylän ajoilla, mutta myös jotain positiivistakin noilta ajoilta. Myöhemmin pohdittaessa lahtelaisuutta, lahtelaisuuden sanotaan olleen olemassa jo 1860-luvulla, jopa aiemminkin. ”Jos lahtelaisuuden tunnuspiirteiksi liitetään esimerkiksi eteenpäin pyrkiminen, yrittelijäisyys, sinnikkyys, tarmokkuus ja usko tulevaisuuteen, niin tällöin lahtelaisuus alkoi muotoutua tosissaan 1800-luvun puolivälin jälkeen.” (Lahti-Käsikirja, Juhani Pihlaja)
Kun tämä liitetään (puoli väkisin) Amerikka-kontekstiin, näitä em. ominaisuuksia pidetään yleisesti hyveinä ”Amerikan unelman” saavuttamiseksi.

Kanava ja rautatie

”Rautatieliikenteen nopea kehitys ja Chicagon edullinen sijainti kiihdyttivät kaupungin kasvua. Chicagon läpi kulkevat rautatielinjat yhdistivät Yhdysvaltain itä- ja länsirannikon, ja 1848 avattu Illinoisin ja Michiganin kanava yhdisti suuret järvet ja Mississippi-joen.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

Kuten mainittu, Hollolan Lahden kyläyhteisö syntyi Hämeenlinnasta Viipuriin kulkevan tien ns. Ylisen Viipurintien varrelle. Kylästä pohjoiseen suuntautuva vesistö Vesijärvi-Päijänne oli ihmisten ja tavaroiden väylä etelän ja Keski-Suomen väliä. Lahdesta etelän rannikolle päästiin myös mutkittelevaa Porvoonjokea pitkin. Kuljetuksia helpottavaa kanavaa suunniteltiin järvien välille jo 1850-luvulla, ja lopulta vuonna 1868 sen suunnitelmat valmistuivat. Vääksyn kanava valmistui vuonna 1871 ja yhdessä myöhemmin valmistuneen Loviisan rautatien kanssa, (puu)tavara saatiin Keski-Suomesta suoraan Loviisan satamaan vietäväksi ulkomaille.

”Sijaintinsa vuoksi Chicago on ollut pitkään Yhdysvaltain rautatieliikenteen tärkein risteysasema.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

Lahti sai rautatien vuonna 1869(-1870), kun Riihimäki-Pietari-rautatie valmistui. Vuonna 1900 avattiin kapearaiteinen rautatie Vesijärveltä Loviisan Valkon satamaan (muutettiin leveäraiteiseksi v. 1960) ja vuonna 1932 valmistui rautatie Heinolaan. Voidaankin sanoa, että Lahdesta lähti jokaiseen ilmansuuntaan rautatie.

Tuhoisa palo

”Vuonna 1871 suurin osa kaupungista paloi Chicagon suuressa palossa. Silloisessa kaupungissa oli asukkaita yli 300 000. Palon vuoksi lähes koko kaupunki täytyi rakentaa uudelleen, mikä antoi suunnittelijoille vapaat kädet korjata aikaisempia ongelmia.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

Lahden kylän ahtautta valiteltiin kyläkaudella ja kun kaupungin perustaminen tuli ajankohtaiseksi, suunniteltiin uuden kaupungin perustamista muualle tai jopa koko kylän purkamista. Asia kuitenkin ratkesi kesäkuun 19. päivä 1877 kun koko Hollolan Lahden kylä paloi, muutamia taloja lukuunottamatta.

Näin Lahdesta tuli kauppala ja se sai uuden asemakaavan vuonna 1878 leveinen katuineen ja palokujineen. Kauppalan alkuvaiheessa ei kuitenkaan koettu Chicagon tyyliin huikeaa nousua ja vielä 1880-luvun lopulla läänin kuvernööri kommentoi Lahden kehittymisen mahdollisuuksia: ”’Miksikään liikekeskukseksi, joka voisi koota vilkkaampaa liiketoimintaa paikkakunnalle, ei Lahti mielestäni voi muodostua’. Pieni 200 asukkaan kauppala oli alkuvuosinaan itsessään liian pieni minkäänlaisen liike-elämänsä perustaksi.” (www.kukamitalahti.fi) Kasvua toki tapahtui, mutta vasta myöhemmin.

Kaupunkien ja kylien totaaliset palot eivät suinkaan olleet tuohon aikaan mitenkään harvinaisia, mutta ainakin Chicagon kanssa osuttiin samalle vuosikymmenelle.

1900-luvun alku

”Kaupungista tuli 1800-luvun jälkipuoliskolla Yhdysvaltojen puutavaran- ja viljakaupan sekä lihateollisuuden keskus.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

Lahtikin oli tunnettu puutavaran jalostus- ja läpikulkupaikka ja myöhemmin Lahti tunnettiin puuseppien kaupunkina.

Alunperin Chicago-vertausta oli joissakin yhteyksissä käytetty jo 1920-luvun alussa ja tällä nimenomaan viitattiin karjatalouteen ja lihateollisuuteen.

”Lihateollisuus oli meijeritoiminnan ohella elintarviketeollisuuden merkittävä osa. Lahdessa oli jo kauppalakaudella ollut joitakin teurastajia ja 1800-luvun lopulla parikin pientä makkaratehdasta. Kaupungin kasvaessa, tuli tarve kehittää myös liha-alaa paremmin ajan trendejä vastaavaksi. Vielä 1910-luvulla kaupungissa toimi lukuisia lihakauppiaiden pienteurastamoja. Vuodelta 1912 kerrotaan, että kaupungin suppealla alueella oli kokonaista yhdeksän teurastajaa.

Lahden kaupunkiin oli perustettu kunnallinen teurastamo ensimmäisen maailmansodan alla vuonna 1914, ja teurastus oli kaupungissa siirtynyt tämän kunnallisen laitoksen toimeksi.
Teurastamo alkoi toimia yhä kasvavalla kapasiteetilla, minkä vuoksi sitää laajennettiin vuonna 1924 ja 1938-39. Osittain laajennuksiin oli syynä vientilupien saaminen, jotta tuotteita voitaisiin viedä ulkomaille. Osittain vienti onnistuikin poikkeusluvin.
Kaikkiaan Lahden kaupunki ei ollut innokas kehittämään kaupungin teurastamoa, mikä koitui sen esteeksi kehitykselle vaikka sillä olisi ollut sijaintinsa vuoksi oivat kehitysedelletykset. Teurastamo tuotti lihaa enemmän kuin mitä kaupungissa kulutettiin, joten ylijäämä saatettiin viedä Helsinkiin ja Viipuriin.” (Lahden historia 3 – Teppo Vihola)

Yksityisiäkin lihanjalostamoja perustettiin. Vuonna 1930 perustettiin legendaarinen Liha Heinonen, Etelä-Suomen osuusteurastamo perusti tuotantolaitoksensa Lahteen vuonna 1942 ja OTK:lainen osuuskaupparyhmittymä teurastamon ja lihanjalostustehtaan vuonna 1948.

Lihateollisuuden ohella meijeriala käynnistyi Lahden seudulla 1800-luvun lopulla.
”Maatalouden tuotantosuunta oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kääntynyt karjatalousvaltaiseksi, ja karjataloudessa vallitsevaksi osaksi oli tullut lypsykarjatalous. Lahdessa oli toiminut jo kauppala-aikana Fellmanin omistamassa teollisuuslaitoksessa ostomeijeri, jossa valmistettiin voita maailmankauppaan.
Hollolassa osuusmeijeriajatusta alettiin viritellä vuosisadan vaihteen jälkeen, ja se sijoitettiin lopulta itseoikeutetusti Lahteen. Kaupunkiin olivat parhaat kulkuyhteydet ympäröivältä maaseudulta.” (Lahden historia 3 – Teppo Vihola)

1940-1950-luku

Sotien jälkeen käsitteellä ”amerikkalainen kaupunki” oli positiivinen lataus. ”Välirauhan aika oli yksi Lahden kehityksen nopeimpia vaiheita, joskin se oli myös monien ongelmien kanssa. Sysäyksen kehitykselle antoi jälleenrakennus ja siirtoväen tarjoama haaste, joihin vastattiin niin tarmokkaasti, että paikalla kävivät paitsi suomalaiset myös ulkomaalaiset lehdet lahtelaisten ponnisteluja ihastelemassa. Lahti todellakin kehittyi runsaan vuoden ajan ’amerikkalaisella vauhdilla’ ja termi ’amerikkalainen kaupunki sai uuden, positiivisen sisällön.” (Lahden Historia – Anttila, Heikkinen, Pihkala, Turpeinen)

Kaupunki kasvoi ja kadut levenivät, kun purettavien tilalle rakennetut uudet rakennukset ”vedettiin” lähemmäksi tontin keskustaa, jotta autoille saatiin enemmän tilaa. Tuohon aikaan ne olivat merkkejä kehittyvästä kaupungista ja elintason noususta, vanhanaikainen puukaupunki väistyi modernin betonin tieltä.

1960-1970-luku

”Kaupunki nousi 1920-luvulla kansainväliseen kuuluisuuteen järjestäytyneestä rikollisuudestaan, pahamaineisten gangsteriensa ja korruptionsa vuoksi.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

1960- ja 1970-luvuilla Chicago-nimellä viitattiin nimenomaan kaupungin (oletettuun) väkivaltaisuuteen ja yleiseen rauhattomuuteen. Lahden väestö kasvoi tuolloin nopeasti.

”Lahdesta tuli nopeasti varsin urbaani kaupunki, jolla ei kuitenkaan ollut koossa pitäviä ja rikkollista käyttäytymistä hillitseviä mekanismeja. Kävi miltei päinvastoin. Lahdessa rikollisuus ruokki itseään ja kaupunkiin syntyi verraten elinvoimaisena pysynyt rikollinen alakulttuuri ja siihen liittyen melkoisen suuri juurettomien, ajelehtivien ja joutilaiden ihmisten joukko, jonka tekemiset rumensivat oleellisesti rikostilastoja.

Lahden rikollisuutta ryhdyttiin tutkimaan 1970-luvulla, vuonna 1977 kaupunki Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja vuonna 1978 kaupunginhallitus asetti rikollisuustoimikunnan selvittämään rikollisuuden syitä ja ehkäisykeinoja.

Tutkimus paljasti että rikollisuus ei poikennut ennen 1960-luvun loppupuolta juurikaan maamme muiden suurten kaupunkien rikkollisuudesta. Mutta 1966-67 se alkoi kasvaa, ja hyvin rivakasti 1969 lähtien, etenkin omaisuus- ja väkivaltarikollisuus alkoi rehottaa. Lahti nousi melko nopeasti tilastojen kärkipäähän, Helsingin tuntumaan.” (Lahti-Käsikirja, Juhani Pihlaja) Lahti on saanut myös kyseenalaista mainetta järjestäytyneen rikollisuuden pesäpaikkana lähinnä 1900-luvun lopulta lähtien, johon liittyy väkivalta- ja huumausainerikoksia.

”Oletettavasti Business City -imago on kielteisenä sivutuotteinaan stimuloinut rikollisia, jollakin tavalla vahvistanut rikollisia alakulttuureja, tai ainakin suunnannut niiden tavoitteenasetteluja. Tällaisilla alakulttuureilla on usein pyrkimys säilyttää asemansa, vaikka niiden syntyyn vaikuttaneet ilmiöt osaksi ovatkin jo menneisyyttä. Näyttää siltä että Lahdessa oli, ehkä on vieläkin, kulttuurin tärkeiden tavoitteiden, menestymisen, vaurastumisen yms. ja niiden saavuttamiseksi tarvittavien keinojen välinen ristiriita selvempi kuin yleensä suomalaisissa kaupungeissa, kun tavoitteita ei saavute laillisin ja rehellisin keinoin, turvaudutaan laittomiin. (Lahti-Käsikirja, Juhani Pihlaja)

Niin kuin Amuletkin laulaa: ”Kaikilla on tietenkin hintansa, vain kovanaamat pitää täällä pintansa, jos et pysy kehityksessä tahdissa, niin pian olet hautuumaalla vahdissa.”

Urheilukaupunki

Molempia kaupunkeja leimaa vahva urheilullisuus.

”Chicago was named the Best Sports City in the United States by The Sporting News in 1993, 2006, 2010.” (http://en.wikipedia.org/wiki/Chicago)

”Teollisuuden ja palvelujen Lahti tunnetaan kansainvälisesti erityisesti urheilukaupunkina.” (www.kukamitalahti.fi)

Karkeana huomiona, että Chicagon on urheilukaupunkiansiot on huomattu kansallisesti, Lahti lähinnä tunnustettu kansainvälisesti. Tietysti tähän vaikuttavat maiden eri lähtökohdat; Yhdysvalloissa tuskin on kiinnostuttu kansainvälisistä mielipiteistä, toisin kuin meillä täällä pienessä Suomessa.

Maamerkit

”Chicago tunnetaan myös arkkitehtuuristaan ja etenkin lukuisista pilvenpiirtäjistään.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Chicago)

Lahti on tunnettu silhuettia hallitsevista rakennelmista, kuten radiomastoistaan 1920-luvun lopulta lähtien. Postikorteissa usein komeilevat hyppyrimäet ja vesitorni. Kaupungintalo-Ristinkirkko -akseli dominoi nuoren kaupungin profiilia. Korkealle kurkottelevat maamerkit ilmensivät nuoren kaupungin kehitystä ja tämän akselin keskiössä avoin kauppa- ja kohtaamispaikka, tori. Vielä nykyäänkin ne ilmentävät kaupungin poliittis-kaupallis-hengellistä kolminaisuutta.

”Yksi Lahden sosiokulttuurisen ilmapiirin piirteitä on ollut taipumus ajatella monumentaalisesti, suuria ja näyttäviä hankkeita tavoitellen. Osa näistä on toteutunut, mutta melkoinen joukko on jäänyt toteutumatta.” (Lahti-Käsikirja, Juhani Pihlaja)

Linkkejä aiheeseen:
ESS.fi
Yle Uutiset
Urbaani sanakirja
Amulet – Suomen Chicago (musiikki)

Kaupunkikeskustan muoto

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Johdanto

Lahden Aleksanterinkatu on saanut jälleen perinteiset jouluvalot. Kun ne vuonna 1983 ensimmäisen kerran ripustettiin kadun ylle oli se tuolloin toisennäköinen. Katuja reunustivat paikoituspaikat, jotka ovat sittemmin hävinneet, viimeistään 1990-luvun lopun katuremontin myötä. Tosin osa paikoista palasi vuoden 2016 katuremontin yhteydessä.

Joulu on tänä vuonna tullut torille joulukylän muodossa. Tori on ollutkin aina kaupungin sydän, siitä asti kun se kaavoitettiin vuonna 1878 kauppalan keskelle. Torin ympäristö on muuttunut noista ajoista tyystin. Tori on käynyt läpi muutoksia, mm. 1950-luvulla se sai mukulakivipinnan ja vesiallas poistettiin joskus 1960-luvulla.

Ensimmäisessä paperisessa Lahen Lehessä (nro 0) julkaistu artikkeli oli kirjoitettu usean keskustelutilaisuuden pohjalta, ja se oli johdanto lehden teemalle, jossa tarkasteltiin Lahden keskustaa. Olen sittemmin lisännyt juttuun muutamia korjauksia, tarkennuksia ja huomioita, viimeksi lokakuussa 2018.

Artikkelin sävy on enemmän henkilökohtaista, empiirisiin kokemuksiin pohjautuvaa pohdintaa. Pontimena oli tietysti oma kiinnostukseni yleisesti keskustan kehittämiseen ja etenkin se, että toimin tuolloin kauppiaana Rautatienkadulla vuosina 2006-2008.

Kuten huomaamme, asiat ovat edenneet hitaasti, joten artikkelin sanoma on edelleen ajankohtainen. Yksi olennainen keskustan hanke, toriparkin rakentaminen nytkähti hieman eteenpäin valtuustossa. Toriparkki sittemmin valmistui vuonna 2015.

Lahden kaupungin sivuilla julkaistaan keskustan kehittämiseen liittyviä hankkeita. Lisäksi asemakaava-asioita koskevalta sivustolta on nähtävillä yksittäisiä hankkeita, jotka liittyvät keskustarakenteen tiivistämiseen.

Keskustavisio

Syksyllä 2007 Lahden Yrittäjät ry:n järjesti kuulemistilasuuksia jäsenyrityksilleen. Tilaisuuksien tarkoituksena oli esitellä vuonna 2004 Lahden kaupungin hallituksen hyväksymää keskustavisiota ja herätellä keskustelua yrittäjien parissa. Esittelytilaisuuksissa yleensä paikalla oli useampi kymmenen yrittäjää sekä muutamia keskustan asukkaita. Asiallisesti huomautettiinkin että keskustaa ei pidä rakentaa pelkästään elinkeinoelämää varten, vaan on otettettava huomioon asukkaidenkin toiveet. Keskustan tiivistämistä  asuinrakennusten muodossa on myös suunnitelmissa. Asukkaat varmasti kannattavat autoliikenteen rajoittamista, onhan porua herärättänyt nn. korttelirallin aiheuttamat meluhaitat Vapaudenkadulla.

Houkuttelevempaa keskustaa on jo visioitu nykymuodossaan vuosikymmenten ajan. Suunnitelmissa on ollut esillä se, miten keskustan infraa ja rakenteita pitäisi muuttaa, jotta sen asema kaupallisena keskuksena säilyisi tulevaisuudessakin vahvana. Viime vuosina yksityinen puoli on tehnyt suuria investointeja keskustaan, mutta Lahden kaupungin vuoden 2009 budjetissa ei ole merkitty euroakaan keskustan kehittämiseen.

Vuoden 2004 keskustavision peruslähtökohtana on keskittää pysäköinti useaan keskustassa sijaitsevaan pysäköintilaitokseen ja rauhoittaa ydinkeskusta autoliikenteeltä kävelypainotteisille ratkaisuilla. Aleksanterinkatu on muutettu joukkoliikennekaduksi. Tilaisuuksien puheenvuoroissa eräs yrittäjä kiteytti sen, mitä varmasti moni tuumaa: ”Näyttää kivalta ja olen kannalla, muttei toimi käytännössä?” Kaikki ovat sitä mieltä että viihtyisyyttä pitää lisätä, mutta ei niin että kauppa kärsisi. Kauppias viihtynee kun kassakone kilisee, asiakkaalle tärkeää on kokonaisuudessaan ostotapahtuman helppous. Näennäisesti osapuolilla on sama päämäärä, mutta miten ja millä keinoilla tavoitteiseen päästään? Kaikille on selvää, että keskustan pitää olla houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi suurten markettikeskittymien puristuksissa. Oppivatko keskustassa asioivat käyttämään keskitettyjä pysäköintilaitoksia ja kuinka nopeasti? Miten ostotottumukset muuttuvat ja mitä muutokset maksavat yrittäjille lyhyellä aikavälillä? Minkälaisia muutoksia on tulossa Lahden keskustan elinkeinorakenteeseen?

Keskustavisio on kokonaisuus, jossa on otettava huomioon eri osa-alueet sekä keskustaympäristön erilaiset toimijat. Päätökset keskustan kävelypainotteistamisesta tehdään sen jälkeen, kun kaupungin hallitus on tehnyt päätöksen tuleeko torinalusparkki vai ei. Miten toriparkin jälkeen keskustan kehittämistä viedään eteenpäin ja millä painotuksin?

Lahtelainen keskusta

Ensimmäisen kerran Lahden keskustaa tai tarkemmin sanottuna Lahden kylää haluttiin uudistaa ajanmukaiseksi 1800-luvun puolivälin jälkeen. Ahtaan kylän uudelleenrakentamissuunnitelmia ei suoranaisesti päästy sellaisinaan toteuttemaan: Lahden kylä paloi kesäkuussa 1877. Tämän ikävän onnekkaan tapahtuman jälkeen Lahteen laadittiin Alfred Cavenin, ajan ihanteiden mukainen ruutukaava. Pieni kylä muodosti kaavallisesti keskustan nykyisen muodon.
Seuraava iso yksittäinen muutos koettiin toisen maailmansodan jälkeen, kun karjalaiset siirtolaiset asettuivat Lahteen, tuoden mukaan lisää asukkaita ja yrityksiä.

Lahti oli 1950- ja 1960-luvuilla kasvava kaupunki ja voimakkaan rakentamisen ansiosta Lahden positiivinen maine Suomen ”amerikkalaisimpina kaupunkina” vahvistui. Kääntöpuolena muuttovoittoinen, mutta juureton kaupunki sai negatiivisen Chicago-leiman – sosio-ekonomisene ongelmien johdosta – jota vielä tänä päivänäkin pyyhitään pois.

Keskustaa haluttiin modernisoida 1960-luvulla. Kukaan ei Lahtea polttanut, mutta vanha keskusta modernisoitiin, mm. katuja levennettiin. Asuntoja tarvittiin maalta töiden perässä kaupunkiin muuttaville uusille asukkaille. Taloudellinen nousu aiheutti näkyviä muutoksia kaupunkikuvassa, vanhat talot saivat väistyvät modernien asumiskriteereiden täyttävien elementtitalojen tieltä. Kirjaimellisesti, kun teitä levennettiin, jotta autoliikenteelle muodostuisi enemmän tilaa ja talot ”työnnettiin” sisemmäksi kortteliin lisäpaikoituksen toivossa. Aivan loppuun operaatiota ei viety, kun uudet tuulet muuttivat suunnitelmien suuntaa. Jäljet ovat silti edelleen nähtävillä: epätasaiset rakennusrivistöt katujen varsilla. Väljän kaupungin ihanne väljähtyi.

1980-luvulla oli jo taloudellisesti paremmat ajat. Kovaa mentiin, ehkä liiankin kovaa. Tuli Business City, suunniteltiin keskustakortteleiden läpäiseviä kävelyväyliä sekä siltoja yhdistämään kaupalliset saarekkeet toisiinsa.

Laman jälkeen Aleksanterinkatu myllättiin, valaisimia ja penkkejä uusittiin. Aleksi sai myös pyörätien ja tori uuden pinnan. Muualla keskustassa vähän puuhasteltiin.

Kaupunkikeskustan kehittämisen voi nähdä pelkän pinnan kiillotukselta, mutta kun sen lähtökohdat johdetaan siihen, mitä meillä lahtelaisina on urbaanin kokemusten sarjassa, voi sen avulla saavuttaa aineettomia ja aineellisia höytyjä pidemmällä aikavälillä. Keskusta on paikka jossa tapaamme toisemme, keskusta luo sosiaalisia kokemuksia, johon välttämättä suuret markettikeskittymät eivät kykene. Mutta onko sekin välimatka kuroutumassa umpeen, ostoskeskusten muuttuessa huvittelupuistoiksi, joista voi elämysten lisäksi ostaa päivittäistavaroita.

Lahden keskusta on jo nyt vetovoimainen, josta kertoo omalta osaltaan se, että liiketilat ovat kysyttyjä (Antti Iso-Sipilä toteaa Etelä-Suomen Sanomissa 23.7.2011 että liiketilojen vajaakäyttöaste on lisääntynyt voimakkaasti vuoden parin sisällä voimakkaasti, toim. huom.) eikä tarjontaa voida kasvattaa kuin radikaaleilla maankäyttöön liittyvillä toimenpiteillä tai täydennysrakentamisella. Elävä kaupunkikeskusta ei tietenkään riipu pelkästään siitä onko ulkoiset olosuhteet kunnossa, vaan tärkeintä on sisältö, mitä keskustalla on kokonaisuutena tarjottavissa. Minkälaisia ihmisiä ja luovia toimijoita kaupunki houkuttelee, kuinka myönteinen ilmapiiri vallitsee asukkaiden, kauppiaiden, järjestöjen ja yhdistysten välillä. Mitkä ovat tavoitteet ja miten ristiriitatilanteet ovat soviteltavissa? Ei riitä että autot saadaan pois keskustan kävelyalueilta, vaan tilalle on saatava elävä, ihmisten kokoinen keskusta, jossa on hyvät puitteet tehdä kauppaa, mutta olla myös tekemättä.

Minkälainen rooli kaupunkien keskustoilla on tulevaisuudessa? Ostoskeskuksissa tehdään isoa kauppaa, johon matkataan kauempaakin. Ainakin suurempien kaupunkien keskustojen vetovoima säilynnee, mutta se on muuttamassa muotoaan. Onko suurten ja keskisuurten keskustojen rooli ulkoilmaviihdekeskuksina vahvistumassa, kaupan siirtyessä kaupungin laitamille? Ihmetelläänkö joskus tulevaisuudessa kaupunki-sanan alkuperää? Palaako aika jolloin kaupungissa tehtiin vielä kauppaa? ”Äiti, lähdetään maalle ostoksille!”, nyt jo joku huudahtaa.

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008) lukuunottamatta johdantoa. Artikkelia on päivitetty 15.10.2018.

Salpauksen ammattitutkinnon näyttö [päiv. 4.11.]

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ammattitutkinto

Viikolla 43 koulutuskeskus Salpauksessa Vipusenkadulla järjestettiin puualan näyttötilaisuus. Viikolla olikin tutkinnon osiaan suorittamassa perustutkintolaisia, ammattitutkintolaisia ja erikoisammattitutkintolaisia. Allekirjoittanut suoritti ammattitutkinnon, puusepän tuotteen valmistuksen näytön. Tutkintoon vaadittavat muut osat olinkin jo aiemmin keväällä suoritanut, joten virallinen valmistuminen oli vailla yhtä osiota. Tämä on nyt suoritettu, mutta vielä on yksi valinnainen osa tässä loppuvuodesta tehtävä. Tämä valinnainen on yritystoimintaan liittyvä ja täten tukisi vakaata aikomustani ryhtyä alalle yksityisyrittäjäksi.

Näyttötyön suorittamisesta sen verran, tuotteen valmistukseen oli 32 tuntia aikaa ja säännöt ja vaatimukset selkeät. Työn piirustukset saatiin maanantaina puoliltapäivin, ja urakka aloitettiin materiaalilistan valmistuksella. Tämä kun oli hyväksytty ja tarkastettu päästiin saliin aloittamaan itse tuotteen valmistus. Tuote oli melko helppo joten aikataulun kanssa ei tarvinnut hosua, mutta toki tarkkana piti olla jotta osat sopisivat toisiinsa ja tuote olisi kasattavissa. Mitään jännitysnäytelmää viime minuuteille venyvästä projektista emme tältä osin saaneet, joten TV-kelpoisuus ei täyttynyt. Mutta viikon puuhastelut sujuivat mukavasti ja ihan hauskaakin oli, vaikka työ itsessään ei ollut juuri lainkaan innostava. Kuva kertokoon tuotteesta.

Lue loput artikkelista  Tapio – Puusta ja muusta -blogissa

Teksti ja kuva: Tapio Kangasniemi

Perustutkinto

Kun Tapio ja muut  ammattitutkintolaiset olivat maanantaina aloitteneet urakkansa, me perustutkintolaiset aloitimme oman työmme tiistaina. Urakka alkoi teoriaosuudella, tarkemmin sanottununa kyseessä oli asiakaslähtöinen valmistustoiminta -tutkinnonosa. Omalta puolelta voin todeta että laskutoimituksessa sattunut alkeellinen pilkkuvirhe aiheutti sen, että näillä laskelmilla tulen olemaan erittäin kallis puuseppä…
Samalla saatiin massiivipuutuotteiden valmistukseen piirustukset, josta ilmeni että tuote oli tarjotin. Laadimme tuotteesta myös katkaisulistan, josta tuli ilmi mm. osat, niiden mitat ja puutavaran määrän tarve. Materiaali oli koivu.

Teoriaosuuden jälkeen pääsimme tositoimiin ja valmista piti olla 18 tunnin päästä eli torstaina iltapäivällä. Työskentely sujui aika sopuisasti ja aikataulussa. Muutamissa kohdissa tuli hätäiltyä, mutta laitan sen kokemattomuuden piikkiin.

Keskiviikkona työ oli valmis.

Perjantaina käytiin palautekeskustelussa tutkinnon valvojien kanssa. Yleisesti suurin puute oli työn viimeistely. Sen myönnän itsellekin, ja sitä en voi laittaa kokemattomuuden piikkiin. Perustutkintoryhmästä kolme sai kiitettävän, joiden joukossa en siis ollut.

Palautetilaisuudessa käytiin samalla kesäin työharjoittelussa suoritettu tutkinnonosa, johon kuului ovien valmistus ja niiden asennnus. Kolmehenkisen ryhmämme tarkoituksena oli valmistaa Asikkalan Männikköön vanhaan parantolaan uudet pariovet sekä standardimittainen ulko-ovi, ns. keittiön ovi. Työtehtiin ajalla 8.6.-13.8. ja työvaiheet kuvattiin sekä pidettiin kirjaa jokaisesta työharjoittelupäivästä.
Monikymmensivuinen kuvapainotteinen raportti luovutettiin valvojille ennen palautetilaisuutta.

Viikolla 9 sitten (toivottavasti) viimeinen eli kolmas teollisuuspuusepän perustutkintotilaisuus.

Teksti ja kuva: Sauli Hirvonen

Lahtelaisopiskelijat Habitare-messuilla

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tänään se sitten koululta lähteneen ryhmän (Salpauksen mm. puualan opiskelijat, toim. huom.) kanssa koluttiin läpi, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Kasa digisaastetta, eli kuvia tarttui muistikortille. Päällisin puolin messujen anti oli aika laaja ja osittain hyvinkin innostava. Itse olisin henkilökohtaisesti saanut tuolla vietettyä ongelmitta pidemmänkin tovin. Osastot trash, valo ja art jäivätkin positiivisesti mieleeni.
Trash, tai re-design on hyvinkin mielenkiintoinen alue. Vanhasta uutta ja roskasta käyttöön, ehkä se on ekoa tai sitten ei. Paljon toinen toistaan käyttökelvottomampia trash-ideoita, tällöin kai designin sijasta pitää jo puhua taiteesta. Sillä sektorilla kun kaikki skeida on kelvannut uusiokäyttöön ja esille asetteluun jo useamman sukupolven ajan. Art11 gallerioistakin löytyi mm. seinälle ripustettu möykky, jonka valmistusaineena oli käärmeen nahat, siis nämä kuolleet solukkosukat, joita jää jäljelle kun käärme luo nahkansa. Ikuisuuskysymyksiin en tässä nyt lähde, itsekin olen sortunut tuottamaan jotain täysin hyödytöntä.

Mutta messuillehan mentiin oma lehmä ojassa katsomaan mitkä on fiilikset. Design From & For Kids osastolta kun löytyi kaksi kalustetta joissa allekirjoittaneella on ollut näpit ns. välissä. Ensimmäiseksi esiin voisi nostaa kirahvi-naulakon, jonka valmistimme yhteistyönä Esko Ihalaisen kanssa. Kirahvi oli projektina hyvinkin mieluisa ja hauska. Toisena tuotteena käveleväpöytä, jonka siinä kirahvin vanavedessä intouduin rakentamaan. Nämä kyseiset tuotteet ovat Pietarilaisten lasten suunnittelemia ja ovatkin näiden messujen jälkeen lähdössä muiden Kids-kamojen kanssa Pietariin näyttelyyn.

Design From & For Kids on siis muotoilukasvatusprojekti, jossa lapset on kutsuttu suunnittelemaan ja ideoimaan kalusteita omin näkemyksin ja omien tarpeidensa mukaan. Lapset ovat piirtäneet ja heidän selostuksiaan on kirjattu ylös, näistä sitten joitakin on valikoitunut valmistettaviksi tuotteiksi asti. Minulla on ollut ilo saada olla mukana valmistamassa tämän konseptin mukaisia tuotteita. Onhan näitä lastenkalusteita valmistettu kautta maailman sivun, mutta niitä suunnittelee aikuiset, jolloin niistä katoaa sellainen lapsenomaisuus. Lapsilla toimii mielikuvitus kivasti lähes ilman rajoja, joten luonnollista on ettei kaikkia haaveiluja ole voitu toteuttaa tuotteiksi asti.
Kirahvi-naulakko: ”Sen päällä voi istua, siihen voi ripustaa vaatteita ja kirahvin runkoon voi piilottaa erilaisia esineitä.” Siinähän se oli lyhennettynä, asia suoraan lapsen suusta. Hyvin selkeä näkemys ja halu, sekä toiminnallisuus.

Käveleväpöytävuode: ”Tämä pöytä voi muuttua vuoteeksi ja se kuljeskelee huoneesta toiseen.” Pöydän jalathan on jalat, ja jalat on kävelemistä varten. Vuoteeksi muuttuminen on selkeästi vielä tapahtumatta, mutta eniten tässä projektissa viehättikin ne jalat ja sen illuusion luominen siitä kävelemisestä.

Teksti ja kuvat: Tapio Kangasniemi

Artikkeli on julkaistu 15.9.2011 Tapio – Puusta ja muusta -nimisessä blogissa

Puusta pitkälle?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pysytään vielä puussa. Viikon 13 loppu meni puupainotteisesti, kahden eri vierailun merkeissä.

Torstaina tehtiin opiskelun puitteissa vierailu Pro Puu -galleriaan, jossa oli viimeisiä päiviä käynnissä Design from & for kids -näyttely. Ideana oli 4-7-vuotiaiden lasten suunnittelemat puukalusteet, jonka ovat toteuttaneet Pro Puun puusepät. Kaiken kaikkiaan inspiroiva näyttely, jossa on paljon tuoreutta ja näkökulmia, joita voi odottaa vain lasten spontaaneilta mieliltä. Joten jos näyttely nyt jäi näkemättä, se on esille kesällä Sibeliustalossa ja syksyllä se matkaa Helsingin Habitare-messuille. Projektista ja näyttelystä on tehty myös dokumentti.

Lisäksi pääsimme myös tutustumaan Tikkulassa sijaitsevaan puuseppien pajaan, jossa pitää toimintaa yllä kolme lahtelaista puuseppää. Kompakti paja, jossa puuhommat hoituvat asianmukaisilla laitteilla.

Galleriassa parhaillaan (5.4. alkaen) on meneillään Anne Hakalan Metsänkuiskaus-näyttely, jossa esitellään koivuvanerille piirrettyjä metsänäkymiä. Yhdistyneet Kansakunnat on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi.

Mainittakoon että talon yläkerrassa on Liitosten arkki -näyttely, josssa tuli käytyä useampi vuosi sitten ja tällä kertaa emme sinne suunnanneet. Jos sitäkään ei ole vielä nähnyt, hätä ei ole suuri, sillä näyttely jatkaa kuluvan vuoden lokakuuhun asti. Ja sitten on vielä Pro Puun perinteinen Kevätpäivän Sahaus, jota siirrettiin runsaan lumen takia hieman aikaisempaa myöhemmäksi eli huhtikuun alkuun.

Lauantaina töiden jälkeen ehdin niukin naukin Salosen Sahan kevätkauden avajaisiin, kun ajoi moottoritiellä kesärajoitusten mukaan (hyi hyi). Itse saha sijaitsee Kärkölän Järvelässä, mutta vuoden alussa avattu myymälä siirrätti toiminnan lähemmäksi potentiaalista asiakasvirtoja Etelä-Lahteen Jokimaalle.

Paikalle päästyäni (ajettuani ensin harhaan), pihalla lauloi kenttäsaha. Traktorista voimansa saaneen laitteen toimintaa oli mukava seurata vierestä. Nimenomaan vierestä. Työnähän tuollainen vaatii tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, sillä hihnalle kiinni jäävä hiha ei kestä pyörivää terää.

Hetken seurattuani puun sahausta, päätin tutustua muuhun tarjontaan. Painelin sisään halliin katselemaan lautatarjontaa, ihastelemaan kelohongista valmistettuja kalusteita sekä ehdin vaihtaa muutaman sanan omistajan(?) kanssa globaalista puutaloudesta paikalliseen.

Sitten olikin aika syödä tarjolla olevaa makkara suoraan kojusta. Naapurin traktorifirmassa oli kahvitarjoilu, jossa en kuitenkaan uskaltanut käydä.

Sinapin lisäksi mukaan tarttui myös nippu alan esitteitä. Valitettavasti asiasta vihjannut kaveri itse ei ehtinyt paikan päälle, oli juuri istunut autonsa ratin äärelle, kun ilmoitin että avajaiset ovat jo  ehtoopuolella. No, ensi keväänä sitten viimeistään.