Esittelyssä Lahti-elokuvia

Jutussa käyn lyhyesti läpi kaksi kokopitkää elokuvaa sekä yhden dokumentin, joita kaikkia yhdistää Lahti. Lahdessahan on laadukasta dokumenttituotantoa, ja monissa tuotannoissa on ollut mukana Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry, jonka ylläpitämä elokuvateatteri Kino Iiris on paikallisille (dokumentti)elokuville ja ylipäänsä paikalliselle tuotannolle tärkeä esityspaikka.

Elokuvakeskus, yhdessä Lahden Videokuvaajien kanssa, on tuottamassa parhaillaan useampaakin paikallisdokumenttia. Viimeistelyä vaille valmis on Kari Vähävuoren ja Tertta Saarikon Lahden populaarikulttuurista kertova dokumentti. Lisäksi taiteilija Olavi Lanusta on tekeillä dokumentti, jota työstää Keijo Skippari. Sitä tullaan esittämään mm. Kino Iiriksessä.

Lahti on jäänyt hieman paitsioon näytelmäelokuvatuotantojen suhteen, Lahden sijaintia Helsingin läheisyydessä ei ole pystytty hyödyntämään. Suomen elokuvatuotanto on käytännön syistä (mm. logistiikka) keskittynyt Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Poikkeuksiakin on. Poria ”tallensi” 1980-luvulla Visa Mäkinen, joka kuvasi useita näytelmäelokuvia kotikaupungissaan kuten uusintaversiot Pekka Puupää -elokuvista.

Yle Areenaan tuli juuri katsottavaksi Mona ja palavan rakkauden aika -elokuva vuodelta 1983. Elokuva on kuvattu Lahdessa, ja se tulee selväksi jo ensimmäisissä kuvissa.

Viimeisimmät Lahdessa kuvatut (suurituotantoiset) elokuvat ovat Laitapuolen hyökkääjä, joka kertoo jääkiekkoilijan Marko Jantusen päihdekierteestä ja siitä selviytymistä. Kuulemani mukaan kuvauspäiviä Lahdessa ei kuitenkaan kertynyt kuin muutamia. ”Iso elokuva” oli myös Cheek-elokuva Veljeni vartija. Hiljattain sai ensi-iltansa lahtelaisen Janne Nykäsen Perhereissu-elokuva. Kokoperheen elokuvan pääosassa ovat lahtelaistubettajat Elina ja Sofia, ja ainakin elokuvan trailerissa näkyy tuttuja paikkoja Lahdesta.

Cheek-elokuvan tunnelmissa paikalliset poliitikot haaveilivat Lahdesta elokuvakaupunkina. Ehkä Lahti tarvitsisi oman visamäkisen, joka haluaisi toteuttaa (elo)kuvallisia visioitaan kaupungissamme.

Kuuma Kissa? (1968, 75 min)

Kevättalvella Yle Areenassa julkaistiin elokuva Kuuma Kissa? Se on sikäli harvoja täysimittaisia näytelmäelokuvia, joka on kuvattu Lahdessa. Tämä asia herätti keskustelua Facebookin Lahti-ryhmissä, joissa monet mm. muistelivat olleensa todistamassa elokuvan kuvauksia.

Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt Kerttu-Kaarina Suosalmi oman Neitsyt-romaaninsa pohjalta. Suosalmi tuli itselleni tutuksi vasta Irma Willman kirjoituksen myötä.

Elokuva on valmistunut vuonna 1968, jolloin Lahti oli voimakkaasti kasvava teollisuuskaupunki. Elokuva kertoo oppilaan ja opettajan suhteesta ja siihen liittyvistä mutkikkaista ihmissuhteista.

Elokuva alkaa kuvilla entisestä Niemen satamasta, jonka jälkeen kuljetaan jo satamaradalla. Pääosassa on nykyinen Salpausselän lukio, Iso-Paavolankatu sekä tietenkin keskusta. Elokuvan kaupunki esitetään Lahtena, ei vain tuntemattomana suomalaiskaupunkina.

Elokuva tarjoaa mielenkiintoista ajankuvaa.

Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka (2022, 97 min)

Lahdessa kuvattu fiktiivinen lastenelokuva Etsivätoimisto Henkka ja Kivimutka perustuu lahtelaiskirjailijan Kalle Veirron kirjasarjaan. En ole kirjoja lukenut, mutta tuotanto on etäisesti tuttu.

Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Väinö Weckström ja Jarkko Felin. Päänäyttelijöistä Veetu Hietanen (JiiKoo) on lahtelainen; muita lahtelaisnäyttelijöitä elovassa ovat mm. Tapani Kalliomäki, Satu Säävälä ja Rami Rusinen.

Elokuvaa mainostetaan koko perheen elokuvana, mutta itse en saanut kovinkaan paljoa irti elokuvasta, kenties lapsille voisin sitä suositella.

Kiinnostavinta elokuvassa onkin kuvauspaikat, jotka sijoittuvat pääasiassa Launeelle ja Kerinkalliolle. Salinkallion entisestä koulusta on tehty Lahden koulu. Elokuva alkaa hienolla radiomastokuvalla, jossa nuori päätähti roikkuu toisessa mastossa tavoitellen sinne lentänyttä leijaa. En kerro, miten siinä lopulta kävi, mutta itse tykkäsin alun huimasta kiipeilykohdasta, ja se antoi mukavan potkun elokuvalle.

Tämäkin elokuva (kirjojen mukaisesti) sijoittuu Lahteen, johon viitataankin useissa yhteyksissä. Eräästäkin grillistä on saatavilla lihamukia.

Äitee – Sisulla voittoon (2022, 62 min)

Reilun tunnin pituinen dokumentti kertoo suomalaisen hiihtäjälegendan Siiri Rantasen tarinan. Mukana on runsaasti arkistomateriaalia useilta vuosikymmeniä ”Äiteen” uran varrelta. Uudempi videomateriaali koostuu useista lyhyistä haastatteluista, joissa useat Äiteen uraa seuranneet henkilöt antavat dokumentille runsautta. Yleiskuvauksissa on erityisesti hyödynnetty droonekuvauksia, ja dokumentti soljuu hyvin eteenpäin. Ajoittain palataan menneisiin kisoihin, pohditaan naisten takavuosien asemaa (hiihdossa), toisessa hetkessä käydään läpi hauskoja sattumuksia ja pohditaan Rantasen roolia niin hiihtäjänä kuin ihmisenäkin.

Dokumenttia esitettiin elokuvateatteri Kino Iiriksessä kesällä ja syksyllä, ja vapaaehtoiset lippumaksut lahjoitettiin lyhentämättömänä Lahden Hiihtoseuran nuorisourheilun hyväksi.

Elokuva on jatkossa nähtävillä vain tilausnäytöksinä.

Lahti-Seura valitsi vuonna 2020 Siiri Rantasen Vuoden lahtelaiseksi.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2022

Kotiseutudokumentointia (video)

Elokuvateatteri Kino Iiris tarjoaa erityyppisille erikoisnäytöksille erinomaiset puitteet. Joustavuuden ansiosta teatterin ohjelmia rikastuttaa monet näytökset, joita ei muualla isolta kankaalta näkisi. Erityisesti paikallisuus on korostunut erikoisnäytösten sisällössä.

Vuodesta 2013 lähtien Kino Iiriksessä on järjestetty säännöllisesti Lahti-dokumenttinäytöksiä, joista viimeisin näyttelyssä esittelyssä jutussa tuonnempana. Teatterilla on pitkät perinteet omien korkeatasoisten elokuvakerhojen järjestämisestä, mitä ylläpitää nykyään mm. Iiriksen Ajattomat -sarja. Vaahterasalissa esitetään edelleen elokuvia 35 mm filmiltä Reel Lahti -näytöksissä.

Vuodesta 2003 lähtien Lahdessa on järjestetty oma elokuvafestivaali Kinos. Sen sivutuotteena syntyi myös Nostalgiakino, joka keskittyy vanhoihin kotimaisiin lyhytdokumentteihin.

Kino Iiris järjestää näytöksiä myös osana tapahtumakokonaisuuksien ohjelmistoa. Tänä vuonna taidelauantain/Fringen perillinen Mastofestarit järjestettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.-4.9., ja yhdessä Lahti-Seuran kanssa elokuvakeskus osallistui ohjelmiston tuottamiseen: koostin vanhoista kotimaisista (tv-)mainoksista kokoelman, joita esitettiin kahdessa ilmaisnäytöksessä. Väkeä näytöksissä oli oikein runsaasti

Vanhoja mainoksia esitetään myös Lahti-Seuran Lahti-päivässä lauantaina 29.10. Näytös koostuu Iskun, Askon ja Mallasjuoman mainoksista.

Lahti-näytös

Lahti-dokumenttinäytökset jatkuivat kuluvana keväänä kahden vuoden tauon jälkeen. Keväällä 2020 oli tarkoitus esittää valokuvaaja Erkki Hämäläisen 150 vuotta Nastolaa -valokuvakooste, mutta koronan takia kaikki erikoisnäytökset peruttiin/siirrettiin.

Sunnuntaina 22.5.2022 näytös vihdoin onnistui, ja sen alusti Hämäläinen. Hän
taustoitti videoteoksensa syntymiseen johtavia seikkoja, ja juuret juontavat Nastolan historia IV -teoksen tekoon, johon Hämäläinen antoi ja kuvasi valokuvia. Kirja julkaistiin vuonna 2020.

Hämäläinen on kuvannut vuosikymmeniä ahkerasti Nastolaa ja hänen arkistonsa käsittävät käsittämättömän määrän kuvia. Kirjan tekemisen oheistuotteena osasta kuvista Hämäläinen koosti 31-minuuttisen DVD-julkaisun. Videoon onkin mahtunut vain murto-osa Hämäläisen omistamista ja ottamista kuvia. Tosin tekijällä ajatus ei ole ollutkaan ahtaa mahdollisimman paljon kuvia, vaan luoda tasapainoinen esitys 150 vuotiaasta Nastolasta. Tässä on onnistuttu; eloisa teos on miellyttävää katseltavaa ja tekstit tuovat lisätietoa, erityisesti ei-paikallisille.
Yleisöä näytöksessä oli lähes 30 henkeä ja Hämäläisen video herätti mukavasti keskustelua. Koostetta tullaan esittämään myöhemminkin, luultavasti myös Kino Iiriksessä.

Näytöksessä esitimme alkukuvana Lahden kaupunkiympäristön panoraamavalokuvista videokoosteen. Heidän kuvistaan olen koostanut aiemmin videon Valokuvia Lahdesta 1960-80-luvuilta. Molemmat videot on nähtävillä Lahtiwoodin YouTube-kanavalla, panoraamakooste on nähtävillä myös tuossa alla.

Kino Iiriksessä esitettiin Äitee – Sisulla voittoon -dokumenttielokuva kesällä ja syksyllä. Näytökseen oli vapaaehtoinen pääsymaksu, jonka tuotto meni Lahden Hiihtoseuran nuorisourheilun hyväksi. Dokumentin on ohjannut Jani Wallenius. Elokuvaa on nähtävillä

Äitee-elokuvasta sekä kahdesta näytelmäelokuvasta lisää myöhemmin julkaistavassa artikkelissa.

Julkaistu 27.5.2022, päivitetty 4.10.2022

Laituri viidennelle raiteelle?

Lahden rautatieaseman laitureiden numerointi on järjestetty niin, että asemaa lähin laituri on neljä ja kauimmaisin yksi. Lähimpänä asemarakennusta on viitosraite, joka on virallisesti raide numero 705. Radalla kulkee pääasiassa tavararatapihan junat, ykkönen ja nelonen ovat pitkille kaukojunille sekä sitä käyttävät junat, jotka ajavat Lahden läpi. Lyhyemmät laiturit 2 ja 3 ovat lähijunille.

Nykyiset laiturijärjestelyt ovat vuodelta 2006, jolloin ne valmistuivat oikoradan rakentamisen ja ratapiharemontin yhteydessä. Ennen remonttia laiturin eteläisen laiturin puolelta kulki kaksi raidetta, joista toinen oli ohitusraide. Jossakin vaiheessa asema-alueen kulki kuudeskin raide, mutta se lienee poistettu joskus 1980-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa.

Lahden asemarakennus ja laiturit vuonna 1962. Lähimpänä asemaa on dieselmoottorivaunut (Dm7) eli ns. Lättähatut.
Kuva: Suomen Rautatiemuseon valokuvakokoelma

Asemalaitureiden turvallisuus parani, kun vuonna 1974 aseman raiteet ylittävät laituripolut korvattiin alikulkutunneleilla. Vihdinpolun puolen päähän tunneli rakennettiin 1979 aikana. Vielä nykyäänkin siellä on laituripolut, mutta kulku Askonkadulle estettiin pari vuotta sitten portilla. Kulku tapahtuu jalan alikulun kautta.

Sähköratavika

Lahden ratapihalla sattui rautatien sähköratavaurio torstaina 14.7., jonka vuoksi kaukojunat ja lähijunat eivät pysty pysähtymään Lahden asemalla. Tarkempaa tietoa viasta en löytänyt. En tiedä liittyykö tähän tapaukseen, mutta käsittääkseni helteillä ajolangat voivat kärsiä lämpölaajenemisen tuomista haasteista.

Joka tapauksessa vika esti matkustajajunien pääsyn Lahden asemalle, sillä junat seisoivat asemalla. Lähimmät (pääte)asemat olivat Hennassa, Herralassa ja Villähteellä, joista matkustajat kuljetettiin bussilla Lahteen. Junat pääsivät ainoastaan ajamaan Lahden läpi vitosraiteen eli raiteen 705 kautta (katso video ohiajosta). Vika saatiin korjattua seuraavana päivänä.

Miksei siis ”vitosraiteelle” voisi rakentaa varalaituria? Aseman raiteiden muutostöiden ja oikoradan rakentamisen yhteydessä kyseltiin, voisiko raiteiden numerointia kääntää niin, että lähimmältä eli ykkösraiteelta voisi nousta suoraan junaan. Asia ei saanut kannatusta, sillä tavararatapihan liikenne koettiin häiriintyvän liiaksi.

Tavarajuna ohittaa Lahden vitosraidetta pitkin.

Asiassa painoi myös turvallisuus. Tällä hetkellä radan varressa kulkee huonokuntoinen kevyen liikenteen väylä, jonka erottaa radasta aita. Jos aita poistuu ja radan varteen rakennetaan laituri, on tärkeää tehdä se selväksi että kulkija liikkuu laiturialueella. Aita siirrettäisiin joka tapauksessa vitos- ja nelosraiteiden väliin estämään luvattomia radan ylityksiä.

Asemalaitureilla ohiajavista junista varoitetaan kuulutuksin. Tosin joskus kuulutukset tulevat turhan aikaisin tai vasta sitten, kun juna on jo ohittanut aseman. Läpiajavat junat kulkevat raiteiden 1 ja 4 kautta, usein 60 km/h.

Tavararatapihan liikenne on vähentynyt huippuvuosista ja aika ajoin ratapihan siirtoakin on väläytelty asuinrakentamisen tieltä. Raidetta 705 käyttää tavarajunat, jotka ajavat Kouvolan suunnasta ratapihalla sekä ratapihalta Heinolaan ja Loviisaan. Viimeistään mahdollisen ratapihan siirron yhteydessä matkustajalaiturin rakentamista voisi tosissaan harkita.

Hennalaan ja Kujalaan laiturit?

Hennalassa oli seisake 1990-luvun alkuun saakka, mikä näkyy vuoden 1986 Lahden kaupungin karttapalvelun ilmakuvassa. Seisakkeen tai laiturin palauttaminen on noussut esille silloin tällöin, mutta mitään konkreettisia päätöksiä puoleen ja toiseen ei ole tehty.

Entistä Hennalankadun (nyk.Seisakekatu) kevyen liikenteen väylää.
Radan ylittävä tasoristeys oli suoraan edessä, seisakelaituri sijaitsi kuvassa oikealle.

Myös Kujalaan sijoitettavasta matkustajalaiturista on ollut joitakin ideoita. Se ilmeisesti tulisi Kujalankadun sillan tienoille. Laituri palvelisi mm. Kujalaan muodostunutta ja edelleen rakenteilla olevaa suurta yrityskeskittymää ja sen työntekijöitä.
Hennalan ja Kujalan pysäkit parantaisivat entisestään raideliikenteen saatavuutta Lahden seudulla.

Paskurinoja

Kevään ja kesän aikana olen seurannut työmatkani varrella sijainnutta Paskurinojan kunnostustyömaata Ajokadun ja Launeen Citymarketin välisellä alueella. Paikalla on pyörinyt monenlaista maansiirtokonetta, mutta hiljattain koneet olivat hävinneet.

Eräs kaunis sunnuntaipäivä päätin käydä katselemassa tarkemmin työn tuloksia. Ja oikein hyvältähän se näytti. Uomaa oli avattu ja reunoille aseteltu kiviä ja istutuksia. Tällainen vesialueiden korostaminen piristää mukavasti, erityisesti ankean arkkitehtuurin ja asfalttikenttin puristuksissa. Kunhan kasvillisuus pääsee kukoistamaan, luulen että alueesta tulee entistäkin viihtyisämpi.

Lahden Paikat -kirjassa (Marjukka Laapotti, 1994) kerrotaan että Paskurinoja saa alkunsa Lotilasta laskien Porvoonjokeen. Rinnakkaisnimiä ovat mm. Lotisevanoja ja Ruopanoja. Perimätiedon mukaan oja on aina ollut sameaa ja likaista ”kautta aikain”, mistä nimikin.

Pohjoiselta Liipolankadulta kuvattuna.
Paskurinoja sukeltaa putkeen, mistä se tulee esille vasta Uudenmaankadun kohdin tontin toisella puolella.

Kaupunkiympäristössä tällaisia projekteja soisi enemmänkin toteutettavan.

Päivitys 20.8.2023

Kuljin lauantaina 19.8.2023 Pohjoista Liipolankatua ja samalla tulin katsahtaneeksi Paskurinojan tilannetta. Se näyttikin oikein hyvältä. Ojan reunukset olivat saaneet vehreää kasvustoa ja vesi virtasi iloisesti. Kuten totesinkin, kasvillisuuden lisääntyessä, ojasta on muodostunut oikein piristävä keidas ajoratojen keskelle. Ainakin sorsat ja västäräkit näyttivät nauttivan ojan antimista.

Oja on saanut vehreyttä.

”Street running” Lahdessa

Otsikolla ei viitata juoksukilpailuihin vaan sitä käytetään rautatieliikenteen yhteydessä, ja oikeastaan se on myös kutsumanimi eräälle rautatieharrastamisen muodolle.

Kuten sanottu, rautatiet tarjoavat laajan skaalan erilaisia harrastamisen muotoja. Yksi tällainen on Pohjois-Amerikassa (Yhdysvalloissa) pääasiassa vaikuttava ns. ”street running” -ilmiö. Sillä tarkoitetaan kadulle tai katutilaan rakennettua rautatietä, jossa junat kulkevat muun liikenteen seassa. Ilmiö tuntuu kiinnostavan alan harrastajia, niin myös minua. Jostain syystä aihe on kiinnostava ja Facebookiin on perustettu harrastusta varten ”American street running” -ryhmä. Olen julkaissut siellä tässäkin jutussa olevat kuvat Lahden Niemestä. Lisäksi YouTubesta löytää runsaasti aiheeseen liittyviä videoita. ”Street running” on myös pienoisrautatiedioraamassani, johon olen rakentanut rautatien teollisuusalueella sijaitsevalle kadulle. Alla kuva.

Dioraama amerikkalaispyyppisestä teollisuusmiljööstä mittakaavassa 1:87. Punainen vaunu seisoo kadulla kulkevalla rautatiellä.

Suomessa street running -termille ei ole oikein selvää suomenkielistä vastinetta, sillä ilmiö on Suomessa harvinainen. Sanayhdistelmä voisi kääntyä esimerkiksi muotoon ”kadulla kulkevat junat” tai lyhyemmin ”katurautatie”. ”Katujunasta” tulee mieleen traktori, joka on naamioitu veturiksi, jonka perässä on kumipyöräisiä vaunuja kuten Lahden Puksu. Esimerkiksi ”katurata” tai ”katuajo” viittaavat enemmän moottoriurheiluun.

Suomessa katutilassa olleita ja osittain katuja pitkin kulkevia rautateitä on ollut Helsingissä ainakin Katajanokalla, Sörnäisissä ja Ruoholahdessa. Esimerkiksi Helsingin Kauppatoria halkoi Katajanokan satamaan johtanut rautatie. Siitä on vielä pieni pätkä nähtävillä. Viimeiset tällaiset teollisuusradat purettiin viimeistään 1990-luvun aikana. Suomessa on ollut yhdistettyjä maantie- ja rautatiesiltoja, jossa autot ja junat käyttivät sillan samaa kantta. Tietenkin eri aikaa, niin että autot väistivät junaa.

En ole varma miksi juuri Yhdysvalloissa ilmiö on vahva. Luultavasti siihen on useita syitä. Ehkä siksi että siellä on leveät kadut. Monesti teollisuutta muodostuu jo rakennetun ympäristön sisälle, joten radat täytyy rakentaa katuja pitkin. Ehkä yksityisten maanomistajien oikeuksilla on vaikutuksia ratojen rakentamiseen? Vaikea sanoa.

Niemen raiteet

Lahdessa lähelle ”street running” -ilmiötä päästään Niemenkadulla. Kadun ylittää kolmet raiteet (Kuva 1), joista kaksi menevät polttimolle. Kolmas eli pisin raide on entisen vaneritehtaan raide ja se kulkee Niemenkadun lisäksi Tervatehtaankadun yli. Rata kulki vaneritehtaan lastauslaiturille.

Aiemmin Niemenkadun ylitti viisi raideparia, joista kaksi on purettu vuosikymmeniä sitten. Toinen meni vaneritehtaan tontille ja toinen jatkui Niemenkatua ja rantaa seuraten Rauma-Repolan tehtaille sekä aivan Lahden keskustaan Rauten tontille. Nykyisin raiteista vain yksi on käytössä, Polttimon tehtaan sisäpihalle vievä, jossa lastataan mallasohraa Venäjälle vietäväksi. Sodan takia kuljetukset ovat toistaiseksi jäissä ja vuonna 2023 tehdas siirtyy Kujalan, joten rautatiekuljetukset Niemeen loppuvat. Polttimon toinen raide ollut viljan tuontia varten, mutta sittemmin kaikki vilja on kulkenut rekkakuljetuksin.
Kolmas raide (Kuva 2 ja kuva 3) on ollut UPM-Kymmenen vaneritehtaan (v. 1925-70 Fennia Vaneri Oy) lastauslaiturit.

Tehdasrakennukset purettiin muutama vuosi sitten uuden asuinalueen tieltä. Rata kulkee edelleen aivan UPM Biocompositesen toimistorakennuksen editse päättyen hiekkakenttään.

Kuva 1 (v. 2022): Polttimon edestä kuvattu Niemenkadun ja Aniankadun yli Mukkulan ratapihan suuntaan. Vasemman puoleisin rata menee tehdasalueelle, keskimmäinen viljan purkuvarastoon ja oikean puoleisin entiselle vaneritehtaalle.
Kuva 2: Vaneritehtaan entinen raide ylittää Niemenkadun ja Tervatehtaankadun sekä toimistorakennuksen piha-alueen. Tällä raiteella kulkenut veturi/juna voitaneen Suomen oloissa luokitella ”street running”-osastoon.
Kuva 3: Entinen vaneritehtaan raide päättyy hiekkakenttään.

En usko että edellämainittu ”street running” -aihe sinänsä on monellekaan kiinnostava. Laajemmassa kontekstissa Niemenkadun seutu ja sen varrella olevat rakennukset ja väylät liittyvät lahtelaiseen rautatie- ja teollisuushistoriaan. Alue tullee muuttumaan radikaalisti ja teollisuuden ja rautatien merkit tulevat häviämään.

Mukkulanrata otettiin käyttöön vuonna 1954 ja todennäköisesti sen käyttö loppuu vuonna 2023. Radan ainoa käyttäjä Wiking Malt siirtyy ensi vuonna uusiin tiloihin Kujalaan ja alueelta puretaan lähes kaikki teollisuusrakennukset asuinrakennusten tieltä.

Todennäköisesti Mukkulanrata ensin suljetaan (viimeistään vuonna 2023) ja lopulta puretaan sekä luultavasti muutetaan kevyen liikenteen väyläksi. Nyt on viimeisiä hetkiä käydä tallentamassa katoavaa teollisuushistoriaa. Radan viimeisten vuosien tallentamisessa on erityisesti kunnostautunut lahtelaisharrastaja Jarno Piltti, jonka kuvia vaunut.org-sivustolla.

Teivaan voimalaitoksen raide

Aiemmin Lahdessa on ollut useita satoja metrejä asfaltissa kulkevaa rautatietä. Vesijärven satamaan johtavan rautatien varteen valmistui 1960-luvun lopulla Teivaanmäen voimalaitos. Se käytti mm. polttoöljyä, jonka purkua varten laitoksen yhteyteen rakennettin öljynpurkuhalli. Halliin rakennettiin raiteet, jonka vaihde sijoitettiin Salpausselän seisakkeen jälkeen (kuva 4). Vuonna 1981 valmistui urheilukeskukseen Suurhalli ja sille paikoitusalue. Koska rautatiekuljetuksia piti jatkaa, parkkipaikkaa jäi halkomaan voimalaitoksen pistoraide. Lahden karttapalvelun ilmakuvassa vuodelta 1986 näkyy kuinka raide kulkee autoja täynnä olevan parkkipaikan keskeltä. Rataa kulki asfaltissa lähes 300 metriä, johon sisältyi kaksi tasoristeystä, Salpausseläntiellä sekä Teivaalaan johtavan tiellä (nyk. Teivaankatu). Rata katkaistiin kun suurhallin jatkoksi alettiin rakentaa uutta messuhallia ennen 1990-luvun puoliväliä. Suurhallin lisäosa valmistui vuonna 1994. Halli on edelleen olemassa ja se on nähtävillä Google Street viewissä.

En tiedä kuinka paljon radalla oli liikennettä, enkä ole juurikaan kuvia nähnyt liikenteestä. Toukokuussa 1991 raiteella oli esiteltävänä Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n kunnostama muistomerkkiveturi ”Risto” eli Tr1 1047. Markku Meriluodon ottamassa kuvassa näkyy hyvin paikoitusalueen ruudut.

Kaikki alla olevat kuvat ovat elokuulta 2005. Nykyisin rata päättyy ennen Salpausselänkatua, ja kiskot on asfaltoitu Suurhallin paikoitusalueen alle.

Kuva 4: Vaihde Teivaan voimalaitokselle, jonka jälkeen Salpausseläntien tasoristeys. Taustalla näkyy vaalean sininen purkuhalli, jonka läpi raiteet kulkivat.
Kuva 5: Tästä satamarata jatkui Jalkarannantielle asti, kunnes osuus purettiin vuonna 2006.
Kuva 6: Suurhalli ja sen takana messuhalli, jonka sisäänkäynti korostuu lasilla ja punaisella tehostevärillä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy purkuhalli.
Raiteiden välinen rako on täytetty kumitiivisteellä.
Kuva 7: Messuhallin sisäänkäynnin edestä kuvattu Salpausselän suuntaan. Paikoitusalueen asfaltin päällä näkyy vuoden 1997 World Gamesin asfaltoitu rullaluistelurata.

Kesällä 2025 asfaltin alla olleet pölkyt ja raiteet purettiin.



Artikkeli on julkaistu 30.5.2022, päivitetty 21.5.2023 – Teivaan voimalaitoksen raide