Uuden kunnan yhdistymissopimus

Salpauskunta-sivustolla on uuden kunnan yhdistymissopimus (pdf). Sopimus on kompakti 18-sivuinen 10-kohtainen paketti, josta olen poiminut tähän muutamia kiinnostavia kohtia. Koska käsittelen vain joitakin osia sopimuksesta, on artikkeli subjektiivinen näkemys sopimuksen pääkohdista. Vaikka kuntaliitosta ei tässä muodossa tapahtuisikaan, on hyvä tutustua liitokseen liittyviin perusasioihin, mitä ja miksi ollaan tekemässä.
Yhdistyssopimus löytyy kokonaisuudessa ylläolevasta linkistä.

Selvittäjien ehdotuksen poiminnat: Lahen Lehti 17.9.2014
Kuntaliitosselvityksen taustoja: Lahen Lehti 22.12.2013

2. Yhdistymisen tarkoitus

2.2. Strategiset perustavoitteet ja strategioiden laadinta

Uuden Lahden strategisena päätavoitteena on saada aikaan kasvun kierre, jossa nykyistä tehokkaammalla elinkeinopolitiikalla ja edunvalvonnalla saadaan aikaan nykyistä suurempi työpaikkojen määrän kasvu.
Tavoitteet:
1. Työpaikkojen määrän lisääminen avoimella sektorilla
2. Asukasluvun kasvattaminen 1 %:lla vuodessa
3. Kunnan talouden saaminen kestävälle pohjalle
4. Yhdyskuntarakenteen sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävä kehittäminen
5. Palvelujen tehokkuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen
6. Asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen lisääminen
7. Kunnan kehittäminen nuorten kaupungiksi
8. Kunnan neuvotteluaseman valtakunnallinen vahvistaminen

3. Kuntajaon muuttamisen edellytykset

Kuntarakennelaki 2 §.

4. Uuden kunnan perustaminen

Valtioneuvostolle esitetään, että kuntajaon muutoksesta päätettäessä uusi kunta määrätään kuntarakennelain 35 §:ssä tarkoitetulla tavalla kuulumaan samaan tuomiopiiriin ja valtion hallintoalueisiin sekä maakuntaan kuin mihin Lahden kaupunki kuuluu vuonna 2014.

4.1. Kunnan nimi ja vaakuna

Uuden kunnan nimeksi tulee Lahti. Se ottaa käyttöön kaupunki-nimityksen. Uuden kunnan vaakunan valitsee yhdistymishallitus.

4.2. Yhdistymishallitus

4.2.1. Yhdistymishallituksen kokoonpano

Yhdistymishallitukseen valitaan 17 jäsentä ja heille varajäsenet tasa-arvolain kiintiösäännöstä noudattaen. Yhdistymishallitukseen tulee Hollolalle kolme paikkaa, Hämeenkoskelle yksi paikka, Iitille kaksi paikkaa, Kärkölälle yksi paikka, Lahdelle kahdeksan paikkaa ja Nastolalle kaksi paikkaa.
Yhdistymishallituksen paikkajaossa otetaan huomioon kuuden kunnan alueen puoluepoliittiset voimasuhteet vuoden 2012 kuntavaalien tulosten mukaisesti.

5. Uuden Lahden yhdyskuntarakenteen periaatteet

Uuden Lahden yhdyskuntarakenne suunnitellaan ja toteutetaan siten, että kaikkien yhdistyvien kuntien elinvoima säilyy osana uutta kuntaa.
Kunnassa on yksi pääkeskus, Lahden kaupunkikeskus, joka on suunniteltu palvelemaan koko seutua, kuntakeskuksissa vahvistuvat kaupunkimaiset osakeskukset kattavine palveluineen.
Maaseutuelinkeinojen toimintamahdollisuuksien säilyminen ja kehittäminen turvataan erillisellä maaseutupoliittisella ohjelmalla.

6. Hallinnon periaatteet

Uuteen kuntaan luodaan uusi johtamisjärjestelmä. Siinä hyödynnetään nykyisten kuntien parhaita käytäntöjä sekä muissa vastaavan kokoisissa kunnissa saatuja kokemuksia, kuten yrittäjyyttä (sisäinen ja ulkoinen yrittäjyys) kunnan toiminnan uudistamisen työvälineenä ja ajattelutapana läpi organisaation. Uusi hallintomalli ei suoraan perustu minkään yhdistyvän kunnan nykyiseen malliin

6.1. Luottamushenkilöhallinto

6.1.1. Valtuusto

Ensimmäisen täyden valtuustokauden ajan kunnanvaltuuston koko on 75 valtuutettua.
Valtuustotyön pääpaino on kunnan strategisessa johtamisessa.

6.1.2. Kaupunginhallitus

Ensimmäisessä kaupunginhallituksessa on 15 jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet.

Osa kaupunginhallituksen työstä organisoidaan kahteen jaostoon:

-Elinvoima- ja työllisyysjaosto vastaa mm. yleiskaavasta, elinkeinopolitiikasta ja koko alueen elinvoimasta erityiskysymyksinään uuden kunnan osakeskukset, maaseutualue ja maaseudun elinkeinot.

-Konserni- ja tilajaostolla on vastuu konserniohjauksesta ja tila-
asioista sekä konsernitasolla että kunnan omien kiinteistöjen tasolla.

6.1.3. Lautakunnat

Uuteen kuntaan perustetaan sivistyslautakunta, tekninen- ja ympäristölautakunta, rakennus- ja ympäristölupalautakunta sekä tarvittavat lakisääteiset lautakunnat.
Joukkoliikennelautakunnan ja jätelautakunnan tehtävät integroidaan tekninen- ja ympäristölautakuntaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita varten valtuusto valitsee poliittisen koordinaatioryhmän sekä tarvittaessa asiantuntijajohtokuntia kunnan tuottamia palveluita varten.

6.2. Lähidemokratia, osallistuminen ja vaikuttaminen

6.2.1. Aluejohtokunta

Uuteen kuntaan perustetaan nykyisten Hollolan, Hämeenkosken, Iitin, Kärkölän ja Nastolan kuntien alueelle aluejohtokunnat.
Aluejohtokunta antaa lausuntonsa eri hallintokuntien tekemistä, aluetta koskevista merkittävistä suunnitelmista sekä talousarviosta ja -suunnitelmasta ja seuraa niiden toteutumista.
Aluejohtokunta toimii tiiviissä yhteistyössä alueella toimivien yhteisöjen kanssa alueen identiteetin, palveluiden ja elinvoimaisuuden kehittämiseksi.
Aluejohtokunta päättää määrärahojensa puitteissa tuista ja avustuksista to
imialueensa asukaiden järjestö, vapaa-aika, kulttuuri, liikunta-, kylä- ja muuhun harrastetoimintaan sekä erilaisille tapahtumille.

Aluejohtokunta järjestää ja mahdollistaa paikallisia tapahtumia, kansalaisten kuulemistilaisuuksia ja foorumeita toimialueellaan.

6.2.2. Muut toimielimet

Muiden toimielinten perustamisesta päättää yhdistymishallitus.
Uuteen kuntaan perustetaan kuitenkin nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvosto taikka erilliset neuvostot yhdistymishallituksen harkinnan mukaan.

6.2.4. Muu osallistuminen ja vaikuttaminen

Uusi kunta laajentaa ennakkoluulottomasti kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia. Uuteen kuntaan laaditaan erillinen osallisuus- ja vaikuttamisohjelma, jonka perustana ovat nykyisten kuntien parhaat käytännöt ja toimintatavat. Osallistuminen ja vaikuttaminen järjestetään yhdenvertaisuusperiaatetta noudattaen siten, että kuntalaisten mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa, toteutuu sekä tiiviisti asutuissa osakeskuksissa että maaseutualueella. Kunnissa käytössä olevat kuntalaiskuulemisen ja –vaikuttamisen keinot otetaan käyttöön koko uuden kunnan alueella.

6.3. Kunnanjohtajien asema

Uuden Lahden kaupunginjohtajaksi valitaan nykyinen Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta. Muiden kuntien johtajat määrätään kaupungin johto- ja esimiestehtäviin.

7. Henkilöstöhallinto

7.1. Palvelussuhdeturva

Vuoden 2017 alusta voimaan tulevassa kuntajaon muutoksessa, jossa henkilöstöä siirtyy uuden kunnan palvelukseen, työnantajalla ei ole oikeutta irtisanoa palvelussuhdetta työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 3 §:ssä tai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 37 §:ssä tarkoitetulla taloudellisella tai tuotannollisella irtisanomisperusteella. Kielto on voimassa 5 vuotta.

Kuntien määräaikainen henkilöstö siirtyy uuden kunnan palvelukseen määräajan päättymi-
seen saakka.

Jos irtisanomissuojan piirissä oleva henkilö siirtyy uuden kunnan omistaman osakeyhtiön palvelukseen, uusi kunta sitoutuu palkkaamaan hänet uudestaan vuoden 2021 loppuun saakka, jos hänen työsuhteensa yhtiössä päättyy taloudellisista tai tuotannollisista syistä.

7.3. Palkkojen yhdenmukaistaminen

Yhdenmukaistaminen tehdään vuoden 2019 loppuun mennessä tehtäväkohtaisissa palkoissa kunkin tehtävän mediaanipalkkatason mukaan siten, että alapuoliset palkat nostetaan ylöspäin ja yläpuoliset palkat muuttuvat henkilökohtaisiksi lisiksi, jotka poistuvat yleisen palkkakehityksen myötä.

7.4. Siirtymävaiheen yhteiset toimintaperiaatteet

Yhdistyvien kuntien henkilöstöhallinnossa siirrytään heti valtuustojen yhdistymispäätösten jälkeen yhteisiin toimintaperiaatteisiin.
Yhdistyvät kunnat eivät perusta taikka täytä toistaiseksi voimassa olevia virkoja eivätkä palkkaa uusia työntekijöitä uusiin, toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin ilman yhdistymishallituksen lupaa.
Palkkausjärjestelmiin luodaan yhteiset toimintamallit. Yhdistyvät kunnat eivät tee siirtymäaikana sellaisia ratkaisuja, jotka vaikeuttavat henkilöstön siirtymistä ja palvelussuhteen ehtojen yhdenmukaistamista.

8. Palveluiden periaatteet

Uuden Lahden palveluiden periaatteiksi kirjataan hyvien ja toimivien käytäntöjen säilyttäminen sekä palvelujen tarjoaminen siellä missä niille on riittävästi kysyntää, kuntalaisten yhdenvertaisuus huomioiden.
Palvelut järjestetään kestävän talouden ja tasalaatuisuuden periaatteella pääsääntöisesti nykyisissä kuntakeskuksissa, joista muodostuvat uuden kunnan kehittyvät osakeskukset. Uusia liikkuvia ja sähköisiä palveluita otetaan käyttöön kaikilla toimialoilla.
Tavoitteena on myös, että palvelut pystytään toteuttamaan 8-10 % nykyistä kustannustasoa edullisemmin tinkimättä kuitenkaan niiden vaikuttavuudesta.
Palveluverkon yhdistämisen edellytyksenä on uuden kunnan tietoverkon yhdistäminen yhdeksi verkoksi sekä kunnan koko ICT-tuotannon yhdistäminen yhdelle toimijalle.
Yhdistymishallitus tekee palveluverkon ja palveluiden tuottamistavan kriittisen arvioinnin koko uuden kunnan alueella.
Samalla arvioidaan, miten valtion tulevat päätökset kuntien tehtävien vähentämisestä vaikuttavat kunnan palveluihin ja palveluverkkoon sekä palvelujen tuottamisen kustannuksiin.

8.1. Sotepalvelut

Valtakunnallisen sote-ratkaisun perusteella kunnilta on poistumassa sote-palveluiden järjestämisvastuu. Kyseiset palvelut muuttuvat edunvalvonta-asiaksi ja tuottajana toimimiseksi muiden tuottajien joukossa.
Uusi kunta pyrkii siihen, että se on merkittävä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja muodostettavalla sote-alueella. Tavoitteena on mahdollisimman vahva vaikuttaminen sote-alueen päätöksentekoon.
Yhdistymishallitus tekee esityksen siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämispäätöksessä tulisi päättää palvelujen järjestämisestä nykyisen Päijät-
Hämeen sairaanhoitopiirin alueella vuosina 2017–2020.

8.2. Lähipalvelut

Lähipalveluita tarjotaan uuden kunnan osakeskuksissa, sähköisinä palveluina tai
kka ne viedään asukkaan kotiin.
Lähipalvelut tuotetaan asukkaille talousarvion puitteissa tasalaatuisina ottaen kuitenkin huomioon alueelliset erityispiirteet etäisyyksissä, liikenneyhteyksissä ja palvelutarpeessa.
Julkisten palveluiden merkitys nykyisten kuntakeskusten kehittämiselle uuden kunnan osakeskuksiksi on sekä elinkeinoelämän että asukkaiden kannalta oleellinen, joten se tulee ottaa huomioon myös lähipalveluiden palveluverkkoa määriteltäessä.

9. Uuden kunnan talous

Uuden kunnan taloutta hoidetaan siten, että elinvoima kasvaa, työllisyys paranee ja talouden kasvulle luodaan edellytykset. Palveluverkko optimoidaan tasapainoista taloutta tukevalla tavalla.

9.1. Taloudenhoito ennen yhdistymistä

Yhdistyvät kunnat sitoutuvat hoitamaan talouttaan vuosina 2014–2016 talous- ja henkilöstötyöryhmän loppuraportissa edellytetyllä ja johtoryhmän linjaamalla tavalla.

Hyväksyessään yhdistymissopimuksen kunkin kunnan kunnanvaltuusto samalla sitoutuu siihen, että kunnassa toteutetaan vuosina 2014–2016 sellaiset palveluiden ja talouden sopeutustoimet, joiden tuloksena toimintamenot vuonna 2016 ovat Lahdessa 35.0 M€, Hollolassa 7.4 M€, Nastolassa 5.0 M€, Iitissä 2.0 M€, Kärkölässä 1.3 M€ ja Hämeenkoskella 0.5 M€ pienemmät kuin vuonna 2013. Lisäksi kuntien veroprosentin on oltava riittävä, jotta vuoden 2016 tilinpäätöksessä kertynyt ylijäämä on korkeintaan 25 % pienempi kuin vuoden 2013 tilinpäätöksessä. Kärkölän kunnan vuonna 2016 kertyvä alijäämä saa olla enintään puolet vuonna 2013 kertyneestä alijäämästä.

9.2. Valtion yhdistymisavustuksen käyttö

Uusi kunta saa valtion yhdistymisavustuksia kolmen vuoden aikana 2017–2019 yhteensä 8
miljoonaa euroa. Yhdistymisavustus maksetaan kolmena vuotena siten, että ensimmäisenä
vuotena maksetaan 40 % ja toisena sekä kolmantena vuotena 30 %.
Yhdistymisavustuksesta käytetään 2 M€ elinkeinojen vahvistamiseen, työllisyyden parantamiseen ja kolmannen sektorin toiminnan varmistamiseen, 5 M€ yhdistymisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen kuten palkkojen yhdenmukaistamiseen ja ICT-
järjestelmien yhtenäistämiseen ja 1 M€ muutoksen hallintaan ja työhyvinvointiin.

9.3. Uuden kunnan taloudenhoidon periaatteet

Uuden kunnan taloudenhoidon pääperiaatteena on tasapainoinen kuntatalous. Tavoite vuoden 2017 kunnallisveroprosentiksi on 20.25. Asukaskohtaisen lainamäärän ensimmäisen täyden valtuustokauden lopussa ilman välitettyjä konsernilainoja tulee olla alempi kuin valtakunnallinen keskiarvo.
Uuden kunnan perimät maksut ja taksat yhdenmukaistetaan pääsääntöisesti nyt käytössä
olevaan korkeimpaan tasoon.

Veroja kerätään uuden kunnan ensimmäisenä toimintavuotena vähintään saman verran kuin kunnat keräsivät erillisinä vuonna 2016.

Kuntajakoselvityksen kuntalaistapaaminen

Tiistaina 22.4. järjestettiin Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa Salpausselän kuntajakoselvityksen kuntalaistapaaminen lahtelaisille.
Tilaisuuden avasi puhemiehenä toiminut kyläasiamies Timo Taulo
seitsenminuuttisella Salpausselän tarinalla:

Esittelyn jälkeen pääsivät ääneen selvityksen toinen selvitysmies Seppo Huldén (toinen Rolf Paqvalin) sekä kaupungin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Viljanen. Paikalla oli myös selvityksen eri työryhmien jäseniä sekä tietysti kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.
Huldén esitteli selvityksen pääkohdat pähkinänkuoressa. Selvitykseen liittyvät väliraportit julkaistiin 7.4., jotka on luettavissa nettisivuilla pdf-muodossa:
*Demokratiatyöryhmä
*Palveluverkkotyöryhmä
*Talous- ja henkilöstötyöryhmä
*Tulevaisuustyöryhmä
Raportit valmistuvat 10.6. mennessä.

Auditorion eteen istutettiin työryhmien edustajat vastailemaan yleisön esittämiin kysymyksiin, joita oli jo mahdollista lähettää ennakkoon selvittäjille netin kautta.
Väkeä ei juurikaan ollut paikalla, mutta hyviä kysymyksiä esitettiin ja keskusteluakin syntyi. Pääkohtina mieleen jäi lähinnä (turhan) byrokratian karsiminen, palveluiden joustavuus, lähidemokratian toimivuus sekä tietenkin mikä olisi uuden kunnan nimi.
Joka tapauksessa Lahti on kuntaliitoksen kannalla, kuten oli edellisenkin kerran syksyllä 2010.

Valitettavasti jouduin poistumaan paikalta tunnin kohdalla, juuri silloin kun keskustelu siirtyi Lahti-passeihin ja tietulleihin… (asiasta uutisoi myös ess.fi)

Salpausselän kuntajakoselvitys

Uusi Kunta -selvitys

Päijät-Hämeeseen yritettiin yhtä isoa kuntaa muutama vuosi sitten. Hankkeen selvitys valmistui 1.6.2013, jonka pohjalta valtuustot päättivät 13.9.2010 Lahtea lukuun ottamatta, ettei ollut uuden kunnan aika.
Selvitysmiehenä toimi Osmo Soininvaara. Selvityksen asiakirjat on luettavissa Päijät-Hämeen liiton nettisivuilla.

Salpausselän kuntaselvitys 2013-

Uudessa Salpausselän kuntajakoselvityksessä ovat mukana Hollola, Hämeenkoski, Iitti, Kärkölä, Lahti ja Nastola. Kuntajakoselvittäjänä toimii varatuomari Seppo Huldén.
Selvityskausi alkoi 1.11.2013 ja päättyy viimeistään 30.9.2014 mennessä. Selvitys lähti liikkeelle Iitin, Kärkölän, Lahden ja Nastolan valtiovarainministeriölle tekemästä esityksestä. Ministeriö varasi Asikkalalle, Hämeenkoskelle, Orimattilalle ja Padasjoelle mahdollisuuden osallistua selvitykseen. Lausuntokierroksen jälkeen valtiovarainministeriö määräsi selvitykseen mukaan Hollolan ja Hämeenkosken kunnat, Hollolan siksi, sillä selvityksen on koskettava yhtenäistä aluetta.

Lahden kaupungintalo.

Lahden kaupungintalo talvella 2001. (Kuva Sauli Hirvonen)

Joulukuussa avattiin verkkosivusto, jossa kerrotaan selvitystyön etenemisestä, sivuille kootaan mm. kokouksien muistiot ja materiaalit. Sivulla esitellään työryhmät sekä kerrotaan tulevien kokouksien ajankohdat.
Lisäksi kukin kunta järjestää selvitystyöstä asukkailleen avoimen tiedotus- ja keskustelutilaisuuden selvityksen ainaka sekä sen päätyttyä.
Sivustolla selvitystyötä on mahdollisuus kommentoida ja palautetta voi antaa Facebookissa ja Twitterissä.

Varsinaisen selvitystyön rinnalle kirjoitetaan Salpausselän tarinaa, joka koostuu ihmisistä, paikoista, kylistä, pitäjistä ja kaupungista. Jokainen tarinasta kiinnostuneet voivat ottaa osaa sen luomiseen.

Johtoryhmä

Selvityksen johtoryhmän muodostavat jokaisen kunnan valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Kunnanhallitukset, valtuustojen puheenjohtajisto ja valtuustoryhmien puheenjohtajat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa yhteiskokoukseen, lisäksi maakuntajohtajalla, selvittäjällä ja sihteeristöllä on osallistumisoikeus kokouksissa. Kokous kiertää selvityskunnissa ja puheenjohtajana toimii isäntäkunnan edustaja, seuraava kokous järjestetään 13.2. Iitissä.
Lahdelta siis kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Kari (sdp), varalla kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Juha Rostedt (kok).
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Viljanen (kok) ja varalla kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jarkko Nissinen (sdp).
Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.

Selvityskuntien valtuustot kokoontuvat yhteiskokoukseen kolme kertaa selvityksen aikana, kaikki kokoukset pidetään Lahdessa.

Valmistelutyöryhmät

Selvittäjän apuna toimii neljä valmistelutyöryhmää, jotka esittävät kuinka toiminta tulisi järjestää alueella. Työryhmät ovat: tulevaisuus, demokratia, palveluverkko sekä talous ja henkilöstö. Työryhmien tehtävänä on oman teema-alueensa osalta selvittää, kuinka kuntajaon muuttamisen edellytykset täyttyvät Salpausselän kuntajakoselvityksen alueella sekä arvioida yhdistymisen etuja ja haittoja.

Demokratiatyöryhmän tehtävänä on luoda suunnitelma asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien sekä lähidemokratian toteuttamisesta keinoista.

Palveluverkkotyöryhmän tarkoituksena on suunnitella hallinnon ja palvelujen järjestämisestä sekä palvelujen tuottamisesta. Ryhmän on laadittava ehdotus yhdistyvien kuntien palvelujärjestelmien yhteensovittamisen ja lähipalvelujen järjestämisen periaatteista sekä tuottaa selvitys yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteistoimintaan.

Talous- ja henkilöstötyöryhmän tehtävänä on tuottaa selvitys taloudellisesta tilanteesta, henkilöstömäärästä ja -rakenteesta ja ehdotus uuden kunnan taloudenhoidon ja henkilöstöasioiden yleisistä periaatteista.

Tulevaisuustyöryhmän tuottaa selvityksen maankäytön, maapolitiikan ja yhdyskuntarakenteen toimivuudesta ja kehittämisen mahdollisuuksista uuden kunnan alueella sekä selvitys elinvoimaisen uuden kunnan mahdollisuuksista ja tulevaisuudesta.

Henkilöstötyöryhmään nimetään vähintään yksi työnantajan ja yksi työntekijöiden edustaja kustakin kunnasta. Kokoonpanon on tarkoitus edustaa henkilökuntaa laaja-alaisesti ja kaikki pääsopijajärjestöt ovat edustettuina.

Lähteet:
www.salpauskunta.fi
Lahden kaupungin nettisivut

Vaalitentissä: Kuokkanen

kuokkanen_ots.jpg

Vaalitentissä Kai Kuokkanen, Vihreät.

Työttömyys
Nykyisenlainen työttömyysturvasysteemi on aikansa elänyt. Yhä useampi työsuhde on määräaikainen ja osa-aikatyöskentely yleistyy vauhdilla. Työttömyysturva perustuu kuitenkin edelleen pelkästään vakituisten ja kokoaikaisten työsuhteiden varalle. Tarvitsemmekin suurta remonttia koko sosiaaliturvajärjestelmään.
Olin muutama vuosi sitten kesätöissä Kelassa käsittelemässä mm. työttömyysturvaan liittyviä asioita. Oli järkyttävää huomata, että työttömän ei kannattanut juurikaan ottaa vastaan satunnaisia tai osa-aikaisia töitä, sillä niiden tekeminen pääsääntöisesti katkaisi tuet ja käytännössä monet joutuivat tekemään töitä ilmaiseksi. Töiden tekeminen, myös yksittäisten keikkahommien pitäisi kaikissa tilanteissa olla kannattavaa. Nykyinen järjestelmä pakottaa monet työhaluiset ihmiset olemaan tekemättä mitään joka taas pitkällä tähtäimellä saattaa johtaan lisäongelmiin. Ymmärrän kyllä, että järjestelmän muuttaminen saattaa olla työlästä, mutta sosiaaliturvajärjestelmä ei missään nimessä saisi rankaista ihmistä työnteosta. Ikävä kyllä kunnallispolitiikalla tähän asiaan ei voida juurikaan vaikuttaa, homma pitäisi saada hoidettua eduskuntatasolla.

Joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on yksi tärkeimmistä kunnallisista palveluista ja siihen tulee panostaa huomattavasti enemmän. Lippujen hintoja tulee laskea, opiskelijoille, nuorille ja eläkeläisille tarvitaan alennusliput ja linjan vaihdon tulee olla ilmaista. Jo näillä uudistuksilla saataisiin käyttäjämääriä nostettua roimasti. Lisääntyneet käyttäjämäärät mahdollistaisivat vuorovälien tihentämisen ja uusien linjojen avaamiseen.
Ennen kuin matkakeskus saadaan rakennettua, voisi linja-autoasemalta kulkea rautatieasemalle pelkästään tuota väliä sahaava linja. Tämä parantaisi koko maakunnan joukkoliikenteen asemaa, kun esimerkiksi Heinolasta voisi matkustaa ensin linja-autolla Lahteen ja jatkaa sitten näppärästi junalla matkaa eteenpäin. Sama toimisi luonnollisesti myös toisinpäin.

Ranta-Kartano
Kannatan Ranta-Kartanon alueen rakentamista, sillä se on liian arvokas pelkäksi parkkipaikaksi. Ranta-Kartano laajentaa kantakaupunkia ja tuo elinvoimaa keskustan länsipuolelle uusien asukkaiden myötä. Keskustan laajentuessa kohti Vesijärveä, Lahden imago ihan oikeana järvenrantakaupunkina vahvistuu ja kulkuväylä keskustasta Pikku-Vesijärven puistoon ja satamaan saa arvoisensa puitteet. Kaupungin kassaan kilahtaa myös rahaa, kun maat myydään tai vuokrataan rakennusliikkeille.
Toki rakentamisessa pitää olla tolkku mukana, eikä alue saa koostua nykyisenlaisista bulkkikerrostaloista. Ranta-Kartano on suuri mahdollisuus Lahdelle, jota ei missään nimessä kannata jättää käyttämättä.

Terveydenhuolto
Julkisen terveydenhuollon alasajo tulee lopettaa! Tarvitaan voimakkaita lisäpanostuksia tilanteen korjaamiseksi. Henkilökunnan työoloja ja palkkoja pitää parantaa, jotta julkinen puoli voi kilpailla yksityisen kanssa työntekijöistä. Kun henkilökunta viihtyy ja sitä on riittävästi, myös hoidon laatu paranee. Myös liian pitkäksi paisuneet jonot saadaan hoidettua näillä keinoin.
Jokaisella kuntalaisella tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet laadukkaaseen terveydenhuoltoon. Siksi terveyspalveluita tulee jatkossakin tarjota myös ns. sivuterveysasemilla. Monille kuntalaisille lähellä omaa kotia sijaitsevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat elinehto.

Lahden maine
Lahden maineen suurin ongelma ovat lahtelaiset itse. Meillä on jostakin kummallisesta syystä taipumus mollata omaa kotikaupunkiamme joka käänteessä. Mikä meitä riivaa? Jyväskyläläiset, kuopiolaiset, oululaiset, joensuulaiset, vaasalaiset ja jopa kotkalaiset ovat ylpeitä omista kaupungeistaan ja hehkuttavat pitäjiään aina kun vain mahdollista.
Onneksi maine on muualla parempi kuin lahtelaisten keskuudessa, siitä osoituksena on voimakas väkiluvun kasvu, jossa ei ainakaan vielä näy hiipumisen merkkejä. Puitteet on kunnossa, nyt tarvitaan vaan uskoa omaan tekemiseen.

Uusi-Kunta
Kannatan kuntaliitosta Lahden seudulla. Ainakin Lahti, Hollola, Nastola ja Orimattila kuuluvat luontevasti yhteen. Näistä naapurikunnista käydään niin töiden kuin palveluidenkin perässä Lahdessa, joten kuntarajat ovat hiukan teennäiset. Näiden neljän kunnan liitoksena saataisiin kasaan jo aika merkittävä tekijä (lähes 150 000 asukasta) Suomen mittakaavassa, joka varmasti näkyisi esimerkiksi uusien yrityksien ja asukkaiden heränneenä mielenkiintoan paikkakuntaa kohtaan. Maantieteellisesti liian suuri kunta ei sen sijaan palvele ketään, siksi en näe esimerkiksi Hämeenkosken, Asikkalan tai Heinolan liittymisessä Lahteen hirveästi järkeä.

Toriparkki

Toriparkkia ei tule rakentaa. Keskustassa on riittävästi parkkipaikkoja jo tälläkin hetkellä, joten minkäänlaista tarvetta lisärakentamiselle ei ole. Itselläni ei ole koskaan ollut ongelmia löytää pysäköintitilaa keskustasta. Parkkiluolan hinnaksi on arvioitu 15 miljoonaa euroa. Se on järkyttävän suuri raha muutaman sadan parkkipaikan rakentamisesta.
Toriparkkityömaa aiheuttaisi Lahden torille peruuttamatonta vahinkoa. Työt kestäisivät useamman vuoden, jona aikana tori olisi kokonaan pois käytöstä. Se tappaisi hienon markkina- ja torikauppperinteen, ja heikentäisi torin alueen vetovoimaa entisestään.

Vaalitentissä: Laakso

laakso_ots.jpg

Vaalitentissä Miika Laakso, Lahden Kokoomus.

Työttömyys
Lasku suunnassa onneksi, vaikka Lahdessa suurin työttömyysprosentti Päijät-Hämeestä onkin. Vakavasti otettava haaste, koska Lahti on perinteinen teollisuuskaupunki ja nykysuunta teollisuudessa tuntuu olevan yritysten muuttoliike poispäin koko Suomesta. Isojen yritysten poismuutto Suomesta vaikuttaa myös pienempiin alihankkijoihin, joita Lahden alueella on runsaasti. Onneksi kaupan- ja palvelunsektori kasvaa, joka hieman kompensoi teollisuuden työvoiman vähennyksiä. Lahden pitää keskittyä ja panostaa uusiin toimialoihin ja konsepteihin sekä niistä tuleviin hyötyihin. Lahden alueen ykköspainopisteeksi on valittu ympäristö, joka varmasti poikii tulevaisuudessa kasvua. Lahti on logistisesti hyvällä paikalla, joten uskon myös tulevaisuudessa logistiikkahankkeiden menestymiseen. Myös matkailulle panostaisin tulevaisuudessa nykyistä enemmän.

Joukkoliikenne
Paljon puhuttu ja palstatilaa saanut asia. Kannatan joukkoliikenteen taksojen alentamista etenkin opiskelijoiden kohdalla. Se, että kuinka paljon enemmän muut ihmiset alkaisivat käyttää joukkoliikennettä, jos vaikka hintoja tiputettaisiin 30 prosenttia on varmasti asia, johon ei kukaan pysty vastaamaan. Tottakai suvaittavaa olisi, kun näin ilmastotalkoista puhutaan, että joukkoliikenteen käyttäjien määrä kasvaisi ja hinnat saataisiin sopiviksi, mieluummin kuin kaikki ajaisivat omalla autolla joka paikkaan.

Ranta-Kartano
Kannatan Ranta-Kartanon fiksua rakentamista osaksi ydinkeskustaa. Kannatan yleensäkin mieluummin tiheää rakentamista kuin lähiötyyppisiä ratkaisuja keskustassa. Mielestäni on ”ekoteko” rakentaa keskusta tiiviiksi, koska esim. palvelut ovat keskustassa jo valmiina eikä niitä tarvitse erikseen rakentaa eikä ihmisten tarvitse turhaan käyttää omaa autoa elämän perusasioiden hoitamiseen. Ranta-Kartano liittäisi kätevästi myös ydinkeskustan kiinteäksi osaksi Vesijärven rantaa.

Terveydenhuolto
Lähivuosina terveydenhuollon paineet kasvavat entisestään, koska meillä on kymmenen vuoden päästä useita satoja tuhansia vanhuksia lisää, jotka omalta osalta painetta lisäävät. Tulevaisuudessa pitää löytyä rahaa panostaa entistä enemmän terveyden huoltoon, mutta samalla tarkastella myös terveydenhuollon rakenteita. Ei se pelkästään auta vaikka pumppaa miljoonia lisää rahaa jonkun asian piiriin, jos rakenteissa olisi esimerkiksi korjattavaa. Samalla miettisin kunnissa oikeaa balanssia julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välille. Ei kai ihmisiä kiinnosta niinkään mistä he apua saavat, kunhan saavat sitä nopeasti, apu on ammattitaitoista ja kaikkien saavutettavissa. Myös ennaltaehkäisevään työhön panostaisin, jotta ihmiset pysyisivät terveempinä pidempään.

Lahden maine
Mielestäni nousussa tällä hetkellä, vaikka tutkimukset osoittavat, että Lahti ei oikein pärjää imagotutkimuksissa eikä ole ”kuumaa kamaa” esim. lapsiperheystävällisyydessä. Mielestäni maine onkin tärkeämpi kuin imago.
Maine on saavutettu, imago on rakennettu. Hyvässä ja pahassa.

Uusi-Kunta
Varmasti tulemme näkemään kuntaliitoksia myös Päijät-Hämeessä. Kannatan kuntaliitoksia ja kuntakokojen kasvattamista koko Suomessa, mutta asiat pitää tehdä fiksusti ja siten, että niistä on todellista hyötyä kaikille. En kannata pakkoliitoksia, kun aivan äärimmäisissä tapauksissa. Toivoisin myös kuntaliitoksista puhuttaessa, että ihmiset ajattelisivat enemmän järjellä kuin tunteella.

Toriparkki
Jos kannattava malli toriparkille löytyy, niin mikä ettei. Tässä keskustassa kun on töissä niin kyllähän tuo parkkipula tulee useasti asiakkaiden suusta keskusteluihin.