Aihearkisto: Tapahtuma

Tapahtumat, tilaisuudet, kokoukset

Lahtiblogia näyttelyn muodossa 3.0

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jo jonkinlaisen instituution asemaan noussut Lahtiblogi porskuttaa, välillä räpiköiden, lopulta suorastaan purjehtii kolmanteen näyttelyynsä. Kirjoitin ensimmäisestä näyttelystä tähän tapaan, kun en muuta keksinyt.

Näyttely(t) ja sivusto ovat herättäneet huomiota myös kaupunkimme kulttuurin korkeammissakin kerroksissa. Olihan se Etelä-Suomen Sanomien ”kiistanalainen” Augusti-ehdokas, mutta onneksi(?) valinta meni toisaalle. Jopa kaupungin ylin johto on kommentoinut: ”Pikkuisen pitää hillitä ’Suomen huonoin kaupunki’ -kuvaa, mitä lahtelaisessa keskustelussa halutaan rakentaa, ylläpitää ja markkinoida. Lahdella on ihan hyvät mahdollisuudet menestyä kaiken kaikkiaan. (Kaupunginjohtaja J. Myllyvirta viime näyttelyn jälkeen (ESS 29.8.2014)”
Myös Lahen Lehen kirjoittajan eli allekirjoittaneen sitaatti oli nostettu näyttelyn tapahtumasivun seinälle. Tosin se oli saanut vain kolme tykkäystä, joten se ei ollut varmaan kovin naseva kommentti. Lahtiblogi on naseva. Nastolassakin on Naseva, joten kohta saadaan Lahteen lisänasevuutta kuntaliitoksen jälkeen.

Galleria Oyoy:n näyttelytapahtumaa mainostetaan seuraavanlaisella sloganilla: ”Lahti on tie, totuus ja elämä. Tule ja koe paratiisikaupunki Lahti sullottuna yhteen näyttelytilaan.” Kyllä, paratiisikaupunki, ei parasiittikaupunki, kuten aivot voisivat nopeasti asian tulkita.

”Taidenäyttely” on nähtävillä 24.8.-5.9.2015, muistoissa ikuisesti. Voinen jälleen suositella, vaikka kommenttini oli saanut vain kolme tykkäystä. Mutta vielä tähän loppuun filosofinen huomio: ilman Lahtiblogia meidän lahtelaisten täytyisi nauraa erikseen, nyt voimme nauraa yhdessä. Ja ei tarvi aina nauraakaan, kuhan vain ollaan. Lahtelaisia.

Näyttelyitä, elokuvaa ja flipperiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Sadepäivinä on hyvä käyttää aikansa vaikkapa museossa, näyttelyssä, elokuvissa tai vaikkapa flipperin parissa.

Näyttelyitä

Lahden kaupunginmuseo juhlistaa 110 vuotta täyttävää kaupunkia Aika on Lahden -näyttelyn muodossa. Se on katsaus museon kokoelmiin vuodesta 1905 alkaen aina 2010-luvulle saakka. Entisestä Viipurin taidemuseosta saadut teokset ovat Lahden taidemuseon vanhinta ja arvokkainta osaa, ja tähän kokoelmaan kuuluu 7000 teosta. Viipuri-kokoelman ansiosta Lahteen perustettiin taidemuseo vuonna 1950.

Näyttelytilan ensimmäisessä kerroksessa on Lahtea kuvaavaa taidetta, ja täytyy myötää että ensimmäisten teosten kohdalla kylmät väreet kulkivat pitkin selkää. Värikylläiset maalaukset – joista vanhin on vuodelta 1921 – toivat entisajan Lahden konkreettisesti silmien eteen.

Lahden ”edustajia” näyttelyssä ovat Kosti Ahonen, Risto Leppänen, Thelma Salo, Jyrki Savonlaine, Pentti Melanen, Martti Peippo, Reino Partanen, Yrjö Forsen, Aarne Heinonen, Väinö Hämäläinen ja Maija Melanen. Erityisesti mieleen jäivät Väinö Hämäläisen maalaukset 1920-luvulta, Martti Peipon utuiset kaupunkinäkymät sekä Maija Melasen talvinen kaupunkimaisema. Lisäksi Thelma Salon naiivistinen lähestymistapa herättää huomiota. Salo muuten valittiin vuonna 1991 Lahti-Seuran toimesta Vuoden lahtelaiseksi.

Aika on Lahden voi suositella erityisesti Lahden, maalaustaiteen, veistosten ja grafiikan ystäville. Näyttely kestää 19.9. asti.

Sibeliustalon Metsähallissa ja Puusepän verstaassa alkoi 26.6. Mauno Hartmanin Hirsi Soikoon II -niminen näyttely. Sen avajaisia vietettiin torstaina 25.6. kakkukahvien muodossa runsain joukoin. Hartman täyttää tänä kesänä 85 vuotta ja samalla hänen taiteilijauransa alkamisesta on kulunut yli 60 vuotta. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Lahden taidemuseon ja Sibeliustalon kanssa.

Näyttelytilana korkea Metsähalli on edukseen Hartmannin töille. Asettelu toimii mainiosti ja Sibeliustalon puu ja lasi korostavat töitä, jotka ovat viimeistelemättöman oloisia ja tuntuisia, mutta silti huolitellun valmiita. Hartmanin työt muistuttavat jotain rakennelmaa, esinettä tai asiaa, mutta eivät ole sitä. Siinä mielestäni piilee töiden viehättävyys. Museon sivuilla kerrotaan, miten Hartman löysi tyyliinsä: ”Vuonna 1960 hän näki Turussa, kuinka vanhaa puutaloa purettiin. Rakennuksesta oli jäljellä enää pelkkä hirsirakenne ja kattotuolit hirsien päällä.” Materiaalin ja muodon vaikutteet Hartmanin töissä näkee selvästi.
Näyttely on avoinna 10.8. asti.

Mainittakoon vielä museon nettisivuilla oleva kuvagalleria Lahdessa olevasta graffittitaiteesta. Katutaidetta Lahdessa on erikoistutkija Heikki Herlinin koostama katsaus lahtelaiseen graffittitaiteeseen: ”Graffiti ei ole enää vain luvatta seinään tehty töherrys. Lahdessa on runsaasti laillisia ja taiteellisia ansioitakin omaavia graffiteja, jotka kaunistavat ympäristöään.” Galleriaan voi tutustua museon sivuilla linkin kautta.

Elokuvaa

Sadepäivien vakio-ohjelmistoon kuuluvat myös elokuvat. Elokuvateatteri Kino Iiriksessä esitetty Maggie loppui kesätaukoon, mutta sain mahdollisuuden nähdä sen yksityisnäytöksenä.

Maggie on zombie-elokuva, jossa pääosassa on Arnold Schwarzenegger. Itse en ole kovinkaan kiinnostunut ”elävistä kuolleista”, paitsi poikkeuksena Left 4 dead -tietokonepeli, jota tuli joskus pelailtua. Siinä oli kyllä omat jännittävät hetkensä…

Tässä tapauksessa oli lähinnä kiinnostavaa Arnoldin rooli. Ennakkoon elokuvaan tutustuessani, selvisi, ettei elokuva suinkaan ollut veri- ja eritemässäily, vaan kertomus isän ja tyttären suhteesta, ja erillisyyden kokemuksesta. Maltillisten kauhuelementtien lisäksi, elokuva on perhedraamaa, sisältäen myös teinielokuville tyypillisiä kohtauksia leirinuotioineen. Elokuvassa seurataan hitaasti, mutta vääjäämättömästi etenevää tyttären sairautta. Tunnelma on enemmänkin ahdistava kuin pelottava. Jo alussa tulee selväksi ettei elokuvalla voi olla ”onnellista” loppua.
Arskan näyttelemän maanviljelijän ulosanti on kaurismäkeläisen minimalistinen, joka sopii hänelle.
Elokuva oli ”ihan hyvä”, ja erilainen, kun vertaa Schwarzeneggerin aiempiin elokuviin. Kesän ykköstapaus on luultavammin Terminator Genisys, jossa Arska palaa T-800-rooliin.
Jännän äärellä elätään, sillä elokuva on saanut vaihtelevia arvioita, ja se tullee jakamaan kriitikoiden ja mukakriitikoiden mielipiteitä. Saa nähdä mitä on luvassa.

Muuta kulttuuriharrastetta

Ravintola Tirra hankki talvella kaksi flipperiä, ja päätin niitä eräs päivä huvikseni kokeilla. Edellisen kerran flipperiä olen ”hakannut” varmaan kaksikymmentä vuotta sitten, en muista mitä ja missä.

Kuten aina, Tirrankin flipperitkin ovat teemoitettu. Toinen on tv-sarjaan perustuva Walking Dead ja toinen Metallica. Hauska kokemus molemmilla peleillä, vaikkakin Metallicassa tuli selvästi paremmat pisteet, n. 70 miljoonaa. Näissä peleissä onnistumisesta voi kiittää omaa taitoa, epäonnistumisessa syyttää huonoa tuuria. Toivottavasti ei kuitenkaan, pelissä ja elämässä yleensä.
Taitoahan nuo vaativat ja omasta mielestä flipperissä korostuu juuri sen fyysinen ulottuvuus, etenkin nykyään, kaikki pelaamisen tulokset on nähtävillä vain ykkösinä ja nollina. Esimerkkinä tästä on Paluu Tulevaisuuteen elokuvatrilogian kakkososassa Marty McFly matkustaa 1980-luvulta vuoteen 2015(!). Verestellen videopelitaitojaan Cafe80’s -paikassa, paikalliset (paikka ja aika) pikkunassikat pitävät käsien käyttöä vanhanaikaisena.

Pelit olivat koukuttavia, ja koneiden hankkiminen on todellakin hatunnostonarvoinen kulttuuriteko. Omalla kohdalla pelikerta ei varmastikaan ollut viimeinen.

Lättähatulla Lahdesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Haapamäen Museoveturiyhdistys ry ajoi 13.-14.6. Lahdesta Heinolaan kolme edestakaista matkaa Dm7:lla eli tuttavallisesti lättähatulla. Lahden seudun museojuna-ajot on pääasiassa hoidettu höyryveturikalustolla, joten nyt oli oiva tilaisuus päästä kokemaan kiskobussitunnelmaa. Lähtö tapahtui tuttuun tyyliin Salpausselän seisakkeelta.

Aikoinaan lättähatuilla hoidettiin Lahden lähiliikennettä 1950-luvulta asti. Sähköistämisen jälkeen siirryttiin Sm1 ja Sm2 -kalustoon. Lättähatut liikennöivät vähäliikenteisillä radoilla ja niillä pääsi myös Heinolaan ja Loviisaan. Heinolaan suuntautunut matkustajaliikenne lopetettiin kuitenkin vuonna 1968 ja Loviisaan 1970-lopulla.

Ensimmäisen kerran pääsin lätän kyytiin (vasta) muutamia vuosi sitten, jolloin ajo tapahtui Nastolan Uudenkylän sisällä. Matka suuntautui Uudenkylän uudelta asemalta teollisuusraiteille ja takaisin.

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka kokousti lauantaina 13.6. Vierumäen asemalla, joten osa porukasta matkasi Vierumäelle (ja takaisin) lättähatulla. Matkustaminen lättähatussa tutulla radalla oli erittäin miellyttävä kokemus. Lätässä on maanläheinen tunnelma, ja osittain tähän vaikuttaa päätyikkunat. Maisema avautuu lätällä matkustettaessa aivan toisella tavalla kuin höyryjunassa, puhumattakaan nykyisestä kalustosta.

Tunnelmia lauantain toiselta ajolta oheisella videolla.

Lahti-Sisilia – La Jopo Nostra

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Blogia ”Krillen vintillä tuulee” eli lahtelaisjannu maailman ryteiköissä ylläpitää lahtelainen Jani Petteri Uhrman. Kevään aikana blogin tekstit tullee keskittymään 40 vuorokauden Lahti-Sisilia -reissuun. Tämän matkan Krille taivaltaa yksivaihteisella fillarilla(!). Startti on tänään 1.4.2015. Suunnitelmissa on +/- 100 kilometriä päivässä, neljä päivää lipumista, ja päivä huilia.

Krillen matkan edistymistä voi edetä blogissa ja Facebook-sivulla.

Hyvää matkaa Krillelle!

Lahden elokuvanäytösten alkutaival

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hollolan Lahti -lehdessä 1/1990 julkaistiin artikkeli “Lahden vanhat elokuvateatterit”, jonka on kirjoittanut Heikki Parmela. Usean kirjallisen lähteen lisäksi hän on käyttänyt lähteenään 30 lahtelaisen haastattelua.

Nyt julkaistava artikkeli on Sauli Hirvosen tekemä tiivistelmä Parmelan artikkelista, kattaen ajanjakson ensimmäisestä elokuvanäytöksestä äänielokuvan tuloon.

Rautatienkatu 13 (Kuva Sauli Hirvonen

Rautatienkatu 13, entinen Kuva-Palatsi (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden ensimmäiset näytökset 

Lahdessa esitettiin eläviä kuvia ensi kerran 12.7.1899 Oskar Alosen kiertävän kinematografisen teatterin toimesta vasta valmistuneessa Lahti-hotellin talossa Hämeenkatu 12 puutalossa, jossa v. 1921 aloitti toimintansa Lahden Lyseo ja jossa myöhemmin toimi kaupunginkirjasto. Alosen teatteri kiersi silloin miltei kaikissa maamme kaupungeissa. Istumapaikoista sai pulittaa 1 markan ja seisomapaikoista 50 penniä. Ohjelmaa luonnehdittiin kirjavaksi.

Vuonna 1904 The Roayl Biograph-niminen kiertue esitti lahtelaisille mm. matkan kuuhun. Lennart Tammisto on muistellut olleensa sellaisessa näytöksessä vuonna 1904 tai 1905 ns. Rajasen tontilla (Rautatienkatu 18) sijainneessa puutalossa. Tämä teatteri toimi lyhyehkön aikaa.

Ensimmäinen vakituinen teatteri avattiin Lahdessa 12.5.1907. Sen nimenä oli “Lahden Elävienkuvien Teatteri”. Teatteri oli Aholan talossa, jossa synnytyslaitoskin toimi, ja teatteri sijaitsi Rautatienkadun puolella, numerossa 12. Teatterin omistajasta ei ole tietoa.

Musiikista huolehti mekaaninen soitin fonola, mutta myös “hyvä soittaja herra Balden”. Avajaisohjelmasta ilmoitettiin Lahti-lehdessä seuraavasti:

”Lahden Elävien kuvien Teatteri Aholan talossa alkaa näytäntönsä tänään sunnuntaina kello 2 jpp.

Ohjelma: 1. Köpenikin kapteeni 2. Matkustuksia Skotlannissa 3. Sukelat varkaat 4. Kasakka-tyttö 5. Vannehame 6. Sata yhdestä eli onnistunut vedonlyönti 7. Hattu-parka.

Pääsylippujen hinnat ovat 25 p, 50 p, 75 p ja 1 mk.

Sunnuntaina on näytäntöjä kello 2 alkaen, joka tunti iltaan klo 8. Arkipäivinä klo 6 ja klo 8.”

Seuraava elokuvateatteri perustettiin 1911 Aleksanterinkatu 15:een. Sen perusti Juho Myötyri, monitoiminen liikemies. Teatteri oli pihan perällä. Sen nimi oli “Helios” ja sitä pidettiin hyvin hienona. Siinä oli parvekeaitiot, joihin noustiin rautaisia kierreportaita. Yleisöä viihdytti täälläkin mekaaninen piano eli fonola. Kun Myötyri sitten noin vuonna 1921 möi Helioksen Suomi-filmille, muuttui sen nimeksi Kino-Teatteri. Tämän ostivat myöhemmin Kymin Kino Oy:n osakkaat Antti Huvinen sekä vaatturit Einari Laaksonen ja Otto Salminen. Sittemmin teatteri siirtyi v. 1929 Salmiselle yksin. Se lopetettiin, kun talo purettiin HOP:n rakennuttaman osakeyhtiötalon tieltä.

Rautatienkatu 22:ssa sijainneessa puutalossa oli elokuvateatteri n. v. 1909-12 vaiheessa. Teatterin nimi ei ole tiedossa.

Lahden Näyttämö perustettiin 1910-luvun alussa Peltosen taloon Rautatienkatu 9, perustaja oli Juho Myötyri. (Talon kulmassa olevassa torniosassa pitivät Lahden Radioamatöörit lähetysasemaansa)

Myötyri myi myöhemmin sen eteenpäin ja monien vaiheiden jälkeen se päätyi Paasimaan perheelle, joka pyöritti toimintaa koko perheen voimin. Teatterissa esitettiin “hienoimmat” filmit. Teatteri kuitenkin lopetettiin kannattamattomana, kun Rautatienkatu 13:een valmistui Kuva-Palatsi v. 1926, etenkin kun sen mukana tuli äänielokuvat v. 1929.

Seuraavana ikäjärjestyksessä on sitten Elokuvateatteri Kullervo. Se perustettiin heti kapinan jälkeen v. 1919. Teatteri oli oli puutalossa Rautatienkatu 26. Teatterin omistaja oli Abel Adams, joka välikäsien kautta oli omistussuhteessa erittäin moniin maan eri puolilla toimiviin elokuvateattereihin.

Kullervon taru päättyi, kun puutalo purettiin ja nykyinen kerrostalo nousi tilalle.

Aleksanterinkatu 13:een (myöh. Teräksen talo) rakennettiin upea teatterihuoneisto. Toimeenpantiin nimikilpailukin ja Kuva-Pirtti-nimi voitti. Teatterin perustaja ja omistaja oli Adams-filmi parin vuoden ajan. Sitten sen osti v. 1933 Otto Salminen. Toiminta alkoi 1928. Teatterin musiikkipuolesta huolehtivat mm. Pia ja Kalle Pakkanen, niin kauan kuin teatteri hankki äänielokuvalaitteet v. 1931. Kuva-Palatsissa tuli sama tilanne jo v. 1930, josta Pakkaset siirtyivät Kuva-Pirttiin. Sen nimeksi, sitten kun lahtelainen elokuvamagnaatti Otto Salminen v. 1939 oli teatterin myynyt tamperelaiselle Mäkelän Kinostolle, tuli Elokuvateatteri Häme.

Lahdessa toimi kaksi erikoisteatteria, kiertävät elokuvateatterit Pohjola ja Varuskuntateatteri.

Teatteri Pohjola saapui Lahteen vuodesta 1920 lähtien aina syysmarkkinoiden aikaan. Se rakennettiin alatorille sirkustelttojen viereen. Omistaja oli kolme kiertävää teatteria omistava J.H.T. Sariola ent. Grönroos, Sirkus-Sarioloitten isä. Teltta oli rakennettu mustasta kankaasta ja sillä oli voimanlähteenä oma petroolimoottori.

Varuskuntateatterin esityshuoneena toimi TR:n II pataljoonan ruokasali ja ainoastaan asevelvollisilla oli oikeus käydä esityksissä. Asevarastonhoitaja Vilho Harinen oli koneenkäyttäjä ja teatterin johtaja.

Aikoinaan tyylikkäin ja paras kaikista: Kuva-Palatsi. Sen toiminta alkoi tammikuussa 1927. Kauppalan ja kaupungin alkukymmenen vaikuttajan, kauppias ja talonomistaja Aleks Kaurasen pojat Viktor, Valter ja Paul perustivat Aleksanterinkatu 10:een suuren kaupan, mutta Viktor ei ollut kovinkaan kiinnostunut senlaatuisesta liiketoiminnasta. Hankittuaan omistukseensa Rautatienkatu 13:n kulmatontin hän päätti hän rakentaa tontin ylälaitaan laadukkaan rakennuksen. Siihen tuli myös rakentaa korkean luokan elokuvateatterihuoneisto.

 Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Lähteet:

Hollolan Lahti 1/1990:
Heikki Parmela on käyttänyt artikkelissaan seuraavia lähteitä: ESS, Lahden Lehti. Lahti-lehti, PHP:n vanhat luettelot, Sven Hirn: Kuvat kulkivat, Kari Uusitalo: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet, Aimo Halila: Lahden historia, Suomen Elokuva-arkisto, Suomen Elokuvasäätiö, lisäksi yli 30:n lahtelaisen haastattelut.