Blogia ”Krillen vintillä tuulee” eli lahtelaisjannu maailman ryteiköissä ylläpitää lahtelainen Jani Petteri Uhrman. Kevään aikana blogin tekstit tullee keskittymään 40 vuorokauden Lahti-Sisilia -reissuun. Tämän matkan Krille taivaltaa yksivaihteisella fillarilla(!). Startti on tänään 1.4.2015. Suunnitelmissa on +/- 100 kilometriä päivässä, neljä päivää lipumista, ja päivä huilia.
Krillen matkan edistymistä voi edetä blogissa ja Facebook-sivulla.
Hyvää matkaa Krillelle!
Hollolan Lahti -lehdessä 1/1990 julkaistiin artikkeli “Lahden vanhat elokuvateatterit”, jonka on kirjoittanut Heikki Parmela. Usean kirjallisen lähteen lisäksi hän on käyttänyt lähteenään 30 lahtelaisen haastattelua.
Nyt julkaistava artikkeli on Sauli Hirvosen tekemä tiivistelmä Parmelan artikkelista, kattaen ajanjakson ensimmäisestä elokuvanäytöksestä äänielokuvan tuloon.
Rautatienkatu 13, entinen Kuva-Palatsi (Kuva Sauli Hirvonen)
Lahden ensimmäiset näytökset
Lahdessa esitettiin eläviä kuvia ensi kerran 12.7.1899 Oskar Alosen kiertävän kinematografisen teatterin toimesta vasta valmistuneessa Lahti-hotellin talossa Hämeenkatu 12 puutalossa, jossa v. 1921 aloitti toimintansa Lahden Lyseo ja jossa myöhemmin toimi kaupunginkirjasto. Alosen teatteri kiersi silloin miltei kaikissa maamme kaupungeissa. Istumapaikoista sai pulittaa 1 markan ja seisomapaikoista 50 penniä. Ohjelmaa luonnehdittiin kirjavaksi.
Vuonna 1904 The Roayl Biograph-niminen kiertue esitti lahtelaisille mm. matkan kuuhun. Lennart Tammisto on muistellut olleensa sellaisessa näytöksessä vuonna 1904 tai 1905 ns. Rajasen tontilla (Rautatienkatu 18) sijainneessa puutalossa. Tämä teatteri toimi lyhyehkön aikaa.
Ensimmäinen vakituinen teatteri avattiin Lahdessa 12.5.1907. Sen nimenä oli “Lahden Elävienkuvien Teatteri”. Teatteri oli Aholan talossa, jossa synnytyslaitoskin toimi, ja teatteri sijaitsi Rautatienkadun puolella, numerossa 12. Teatterin omistajasta ei ole tietoa.
Musiikista huolehti mekaaninen soitin fonola, mutta myös “hyvä soittaja herra Balden”. Avajaisohjelmasta ilmoitettiin Lahti-lehdessä seuraavasti:
”Lahden Elävien kuvien Teatteri Aholan talossa alkaa näytäntönsä tänään sunnuntaina kello 2 jpp.
Ohjelma: 1. Köpenikin kapteeni 2. Matkustuksia Skotlannissa 3. Sukelat varkaat 4. Kasakka-tyttö 5. Vannehame 6. Sata yhdestä eli onnistunut vedonlyönti 7. Hattu-parka.
Pääsylippujen hinnat ovat 25 p, 50 p, 75 p ja 1 mk.
Sunnuntaina on näytäntöjä kello 2 alkaen, joka tunti iltaan klo 8. Arkipäivinä klo 6 ja klo 8.”
Seuraava elokuvateatteri perustettiin 1911 Aleksanterinkatu 15:een. Sen perusti Juho Myötyri, monitoiminen liikemies. Teatteri oli pihan perällä. Sen nimi oli “Helios” ja sitä pidettiin hyvin hienona. Siinä oli parvekeaitiot, joihin noustiin rautaisia kierreportaita. Yleisöä viihdytti täälläkin mekaaninen piano eli fonola. Kun Myötyri sitten noin vuonna 1921 möi Helioksen Suomi-filmille, muuttui sen nimeksi Kino-Teatteri. Tämän ostivat myöhemmin Kymin Kino Oy:n osakkaat Antti Huvinen sekä vaatturit Einari Laaksonen ja Otto Salminen. Sittemmin teatteri siirtyi v. 1929 Salmiselle yksin. Se lopetettiin, kun talo purettiin HOP:n rakennuttaman osakeyhtiötalon tieltä.
Rautatienkatu 22:ssa sijainneessa puutalossa oli elokuvateatteri n. v. 1909-12 vaiheessa. Teatterin nimi ei ole tiedossa.
Lahden Näyttämö perustettiin 1910-luvun alussa Peltosen taloon Rautatienkatu 9, perustaja oli Juho Myötyri. (Talon kulmassa olevassa torniosassa pitivät Lahden Radioamatöörit lähetysasemaansa)
Myötyri myi myöhemmin sen eteenpäin ja monien vaiheiden jälkeen se päätyi Paasimaan perheelle, joka pyöritti toimintaa koko perheen voimin. Teatterissa esitettiin “hienoimmat” filmit. Teatteri kuitenkin lopetettiin kannattamattomana, kun Rautatienkatu 13:een valmistui Kuva-Palatsi v. 1926, etenkin kun sen mukana tuli äänielokuvat v. 1929.
Seuraavana ikäjärjestyksessä on sitten Elokuvateatteri Kullervo. Se perustettiin heti kapinan jälkeen v. 1919. Teatteri oli oli puutalossa Rautatienkatu 26. Teatterin omistaja oli Abel Adams, joka välikäsien kautta oli omistussuhteessa erittäin moniin maan eri puolilla toimiviin elokuvateattereihin.
Kullervon taru päättyi, kun puutalo purettiin ja nykyinen kerrostalo nousi tilalle.
Aleksanterinkatu 13:een (myöh. Teräksen talo) rakennettiin upea teatterihuoneisto. Toimeenpantiin nimikilpailukin ja Kuva-Pirtti-nimi voitti. Teatterin perustaja ja omistaja oli Adams-filmi parin vuoden ajan. Sitten sen osti v. 1933 Otto Salminen. Toiminta alkoi 1928. Teatterin musiikkipuolesta huolehtivat mm. Pia ja Kalle Pakkanen, niin kauan kuin teatteri hankki äänielokuvalaitteet v. 1931. Kuva-Palatsissa tuli sama tilanne jo v. 1930, josta Pakkaset siirtyivät Kuva-Pirttiin. Sen nimeksi, sitten kun lahtelainen elokuvamagnaatti Otto Salminen v. 1939 oli teatterin myynyt tamperelaiselle Mäkelän Kinostolle, tuli Elokuvateatteri Häme.
Lahdessa toimi kaksi erikoisteatteria, kiertävät elokuvateatterit Pohjola ja Varuskuntateatteri.
Teatteri Pohjola saapui Lahteen vuodesta 1920 lähtien aina syysmarkkinoiden aikaan. Se rakennettiin alatorille sirkustelttojen viereen. Omistaja oli kolme kiertävää teatteria omistava J.H.T. Sariola ent. Grönroos, Sirkus-Sarioloitten isä. Teltta oli rakennettu mustasta kankaasta ja sillä oli voimanlähteenä oma petroolimoottori.
Varuskuntateatterin esityshuoneena toimi TR:n II pataljoonan ruokasali ja ainoastaan asevelvollisilla oli oikeus käydä esityksissä. Asevarastonhoitaja Vilho Harinen oli koneenkäyttäjä ja teatterin johtaja.
Aikoinaan tyylikkäin ja paras kaikista: Kuva-Palatsi. Sen toiminta alkoi tammikuussa 1927. Kauppalan ja kaupungin alkukymmenen vaikuttajan, kauppias ja talonomistaja Aleks Kaurasen pojat Viktor, Valter ja Paul perustivat Aleksanterinkatu 10:een suuren kaupan, mutta Viktor ei ollut kovinkaan kiinnostunut senlaatuisesta liiketoiminnasta. Hankittuaan omistukseensa Rautatienkatu 13:n kulmatontin hän päätti hän rakentaa tontin ylälaitaan laadukkaan rakennuksen. Siihen tuli myös rakentaa korkean luokan elokuvateatterihuoneisto.
Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014
Lähteet:
Hollolan Lahti 1/1990:
Heikki Parmela on käyttänyt artikkelissaan seuraavia lähteitä: ESS, Lahden Lehti. Lahti-lehti, PHP:n vanhat luettelot, Sven Hirn: Kuvat kulkivat, Kari Uusitalo: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet, Aimo Halila: Lahden historia, Suomen Elokuva-arkisto, Suomen Elokuvasäätiö, lisäksi yli 30:n lahtelaisen haastattelut.
Kesä-heinäkuu on vuoden hiljaisinta aikaa elokuvien ensi-iltojen suhteen. Lisäksi tänä vuonna pelattu jalkapallon MM-lopputurnaus omalta osaltaan varmasti vaikutti siihen, että elokuvateattereiden katsojamäärät eivät ainakaan nousseet (oma veikkaus…).
Sen sijaan kesä on festivaalien luvattua aikaa, ja näin keskikesällä on hyvä muistella kinoksia…
Lahtelainen elokuvafestivaali Kinos syntyi vuonna 2003 pienen innokkaan porukan ideoimana ja se toteutettiin Kymintiellä sijaitsevassa pubissa kevättalvella. Jo seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvateatteri Kino Iirikseen. Kinos on aina ollut helposti lähestyttävä elokuvafestivaali, ohjelmistossa vuorottelevat ammattimaisten töiden kanssa myös kotikutoiset teokset. Kinos on aina antanut tilaa hyville ideoille, elokuvantekijöiden (ja festivaalintekijöiden) resursseista riippumatta.
Ajauduin festivaalityöryhmään mukaan muutama vuosi sitten. Roolini oli toimia yhtenä valintaraadin jäsenenä. Tarkoituksena oli katsoa tuntitolkulla lyhytelokuvia, joista lopulta muodostui festivaalin ohjelmiston runko. Yhtenä vuonna saimme oman ”markkinointityöryhmän” kanssa tehdä festivaalille mainosvideoita, tietenkin huumoripitoisia. En tiedä oliko videoilla positiivisia vaikutuksia festivaalin osallistujamääriin, mutta kertoi rennosta talkooilmapiiristä ja ehkä jonkinlaisesta lahtelaisesta mentaliteetista.
En ole pitänyt itseäni elokuvaharrastajana, toki jo pienenä poikana tuli 1980-luvulla käytyä veljeni kanssa Lahdessa Leffis(?)-elokuvakerhossa, jonka tarjonnasta jäi elävästi mieleen sellaiset elokuvat kuten Ronja Ryövärintytär (valm. v. 1984) ja The Peanut Butter Solution (valm. v. 1985).
Kotonakin tuli paljon katsottua vanhojen komediamestareiden elokuvia kuten Chaplin, Keaton (erityisesti Kenraali!), Marx-veljekset ja Laurel & Hardy. 1980-luvulla katsottiin – tietenkin salaa – toimintaelokuvia, suurena sankarina mm. Arnold Schwarzenegger. Vaikuttavimpina elokuvakokonaisuuksina koin Star Warsit, jonka perinteisen hyvä-paha -asetelman ympärille luodut omat galaktiset maailmat olivat ja ovat vieläkin kiehtovia.
Myöhemmin elokuvakiinnostus laajeni esim. dekkarikirjallisuuden (Agatha Christien mm. Poirot) avulla Hitchcockiin ja sitä kautta film-noiriin.
Tyytyminen ei ollut pelkästään elokuvien katsojan rooliin, vaan niitä tehtiin myös itse. Teimme kaveriporukassa sketsejä omaksi iloksi. Otaksun, että tuon saman vaiheen on käynyt usea ikäluokastani videokameroiden yleistyessä 80-90-luvuilla. Sama leikkisä linja on jatkunut aikuisiälläkin, mutta mukaan ovat tulleet lyhyet dokumentaariset teokset ja erilaiset tallenteet, lähinnä rautateistä.
Näistä elokuvallisista lähtökohdista ajauduin vuonna 2013, osittain olosuhteiden pakosta, festivaalin vetäjäksi. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Kinosta oli tehty menestyksekkäästi ja hyväksi havaitulla kaavalla jo useita vuosia. Oli helppo astua mukaan kun pohjalla oli vakaa festivaali, jonka hyväksi oli tehty valtavasti töitä. Ja juuri se seikka vaati ja vaatii jatkossakin töitä. Joka tapauksessa aika oli antoisaa, ja toivottavasti Lahdessa järjestetään elokuvafestivaali, Kinos, myös tulevaisuudessakin.
Osa artikkelista on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014
Pikku-Jumbo lähdössä Mytäjäisten varikolta Heinolaan kesällä 2008. Kuva Sauli Hirvonen
Vuonna 1985 Lahti-Heinola -hyöryjunamatkat valittiin Suomen hauskimmaksi matkakohteeksi. 1980-luvulla Pikku-Jumbon (Tk3 1150) vetämä museojuna ajoi useana kesänä Lahdesta Heinolaan. Veturin keulassa olivat kaupunkien vaakunat sekä liehuvat Suomen liput.
Muistan itsekin matkustaneeni tällaisella 80-luvulla, tarkkaa vuotta en muista. Reissusta jäi hämärästi mieleen Vesijärven hiljainen asema sekä junassa järjestetty “Villin lännen” näytelmä, johon matkustajat (ainakin pienimmät) pystyivät osallitumaan.
Vielä vuonna 1989 teimme 4. luokan kanssa luokkaretken Heinolaan Pikku-Jumbon kyydillä. Tämä taisi olla viimeisiä kertoja, kun Jumbo ajoi Lahdesta Heinolaan.
Vielä tuolloin lähdöt Lahdesta tapahtuivat oikeasta paikasta eli Vesijärven asemalta. Sittemmin suojeltu rata purettiin vahingossa Jalkarannantieltä asemalle. Rata luvattiin VR:n toimesta palauttaa, jos se koettaisiin tarpeelliseksi. Ei toistaiseksi ole koettu, ja vuonna 2006 EU:n huippukokouksen alla rata purettiin välillä Jalkarannantie-Salpausselänkatu. Nykyään rata päättyy Salpausselän seisakkeelle, joka perustettiin vuoden 1938 hiihdon MM-kisoihin.
Radan palauttaminen Vesijärven asemalle saakka on edelleen paikallisten rautatieharrastajien asialistalla (Sibeliusrata Lahteen).
Sittemmin Lahden ja Heinolan kaupungeilla ei ole ollut intresseissä kehittää seudullista museojunaliikennettä, vaan vastuu siitä on siirtynyt kolmannelle sektorille, tässä tapauksessa Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:lle. Yhteistyössä kahden (höyryveturi)liikennöitsijän – Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:n ja Höyryveturimatkat1009 Oy:n – kanssa Topparoikka on onnistunut vakiinnuttamaan Lahteen jokakesäisen museojunaelämyksen.
Lahden sijanti on optimaalinen museojunille, myös ratojen teollinen arkikäyttö sekä rakenne tukevat mahdollisuuksia harjoittaa säännöllistä museojunaliikennettä.
Lahdesta lähtee rautatie jokaiseen ilmansuuntaan, joista Heinolaan (ja Mukkulaan) sekä Loviisaan johtavat teollisuuskäytössä olevat sähköistämättömät radat ovat museojunaliikenteellisesti ihanteellisia.
Heinolan 37 km pitkä rata valmistui vuonna 1932. Radan varrelle ei ole muodostunut suuria asukaskeskittymiä, mutta radalla oli aikoinaan useitakin asemia ja pysäkkejä. Henkilöjunaliikenne loppui vuonna 1968. Viime vuosina eri tahojen yhteistyön hedelmänä Ahtialan ja Vierumäen asemille on museojuna-ajojen yhteydessä järjestetty erilaista tapahtumaa.
Loviisaan eli etelään suuntautuva n. 80 km pitkä rata valmistui vuonna 1900. Se toteutettiin yksityisenä rautatienä raideleveyden ollessa 750 mm. Vuonna 1952 rata siirtyi Valtionrautateille, ja vuonna 1960 raideleveys muutettiin 1524 mm.
Lahdesta Loviisaan museojunia on kulkenut harvemmin kuin Heinolaan ja osaltaan tähän vaikuttanee radan pituus. Kokemukset kuitenkin kertovat että tälläkin rataosuudella on maakunnat ylittävää elämysmatkailupontentiaalia.
Lahden Rautatiepäivä järjestettiin Mytäjäisten varikolla vuosina 2006-2009. Kesäkuussa 2007 Topparoikka järjesti yhdessä Helsingistä Lahden kautta Heinolaan Höyryveturimatkat1009:n kanssa oikoradan läpi ensimmäisen höyryjunamatkan. Erityisesti Mäntsälässä höyryveturi Ukko-Pekka synnytti asemalle varsinaisen kansanjuhlan.
Näin museojunaliikenne elvytettiin Lahden seudulla.
Museojunaliikenteen kannalta Mytäjäisten varikon tilanne on myös kiinnostava. Varikko tyhjennettiin vuokralaisista vuonna 2010 ja alue on ollut siitä asti tyhjänä. Asemakaavaa alueelle ei ole toistaiseksi saatu. Alue on Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa.
Useiden eri tahojen tulevaisuuden visioissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen yhdeksi toiminnan pilariksi haluttaisiin museojunat.
Se kuinka realistisia tällaiset suunnitelmat ovat, aika näyttää. Joka tapauksessa, Lahdessa kulkevat taas museojunat.
Seuraavan kerran museojunat jyskyttävät Lahdessa elokuussa. Lisätietoa seudun museojuna-ajoista Lahden rautatieharrastajien nettisivuilta.
[päivitys 15.9.2014]
Kuvia 1980-luvun museojuna-ajoista löytyy mm. Vaunut.org-sivulta. Alla muuta esimerkkikuva vuodelta 1987, kuvaaja Jukka Martio:
Pikku-Jumbo saapuu Vesijärven asemalle
Veturi vaihtotöissä aseman edustalla
Juna Heinolaan satamaradan penkereellä
Lähteet:
www.topparoikka.net
www.vaunut.org
Wikipedia
Artikkeli on aiemmin julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014 [artikkeliin on tehty muutamia lisäyksiä]
Lahti-Seura ry:n aloitteesta käynnistettiin vuonna 2012 Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n ja Lahden Videokuvaajat ry:n kanssa hanke, jonka tarkoituksena on kerätä lahtelaisten yksityishenkilöiden, yritysten, yhteisöjen ym. tahojen hallussa olevaa filmi-, video-, äänite- ja valokuvamateriaalia, jolla on paikallishistoriallista ja -kulttuurillista arvoa.
Hankkeelle luovutettu materiaali, kaitafilmit, vhs, diat, paperikuvat, äänitallenteet (haastattelut) yms., siirretään digimuotoon ja osasta materiaalista muokataan esityskelpoisia dokumentteja, joiden avulla valotetaan Lahden seudun kulttuurin, arkkitehtuurin, teollisuuden sekä talouden kehitystä vuosikymmenien ajalta tähän päivään saakka. Mukaan kelpaavat myös fiktiot, musiikkivideot ja taide-elokuvat, jos niissä ilmenee Lahti, lahtelaisuus tai Päijät-Häme jollain tavalla.
Projektin esittelyfilmi nähtävillä Youtubessa, se on koostettu Kai R. Lehtosen ja Erkki Halmeen vuosina 1958-59 tekemästä lyhytfilmistä Masto.
Kuvakaappaus lyhytfilmistä Masto.
Arkistoon ja esitettäväksi
Hankkeen tarkoituksena on luoda Päijät-Hämeeseen jatkuva audiovisuaalisen perinnemateriaalin tuotantojärjestelmä ja digitaalinen tallennus- ja arkistointijärjestelmä. Dokumentit olisivat saatavilla asukkaiden, järjestöjen ja tutkijoiden käyttöön internetissä, jolloin materiaalia voidaan hyödyntää mm. paikallishistoriatutkimuksessa. Hankkeen ansiosta pelastetaan vanhaa, kenties jo unohtunutta filmimateriaalia aineistoa jälkipolville, kansalaisten ja tutkijoiden käyttöön.
Valmista esitysmateriaalia esitetään säännöllisesti myös erilaisten maakunnallisten teemapäivien ja -tapahtumien yhteydessä elokuvateatterissa, kulttuuri- ja kotiseututilaisuuksissa.
Digitointi tarpeen
Alkuun hankkeesta on tiedotettu lähinnä yhdistysten omien nettisivujen kautta sekä projektissa olevien henkilöiden omien kontaktien kautta. Hankkeeseen on kuitenkin luovutettu runsaasti filmimateriaalia.
Lahden Videokuvaajien Aatos Suomilammi on tehnyt saadusta materiaalista kaksi dvd-julkaisua ja osa dvd:llä olevasta materiaalista on esitetty Lahti-filmi -iltamissa, josta tuonnempana.
Päijät-Hämeessä tiedetään olevan paljon filmimateriaalia, eri yhteisöjen arkistoissa sekä mahdollisesti myös yksityishenkilöiden hallussa. Tällainen “pölyttyvä” materiaali olisi tarpeellista siirtää pikaisesti digimuotoon, ja turvata sen säilyminen tulevaisuudessakin.
Projektille avataan kesän lopullaoma nettisivusto, jonka yhteyteen tulee kuva- ja videogalleria. Lisäksi sivulla annetaan seikkaperäisempää tietoa projektista, sen etenemisestä sekä tulevista Lahti-filmi -iltamista.
Tällä hetkellä projektin internetsivut ovat Lahti-Seuran sivujen yhteydessä.
Hankkeelle avustusta
Kuten edellä mainittiin, hanketta on viety toistaiseksi eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa rajallisten resurssien puitteissa.
Tilanteeseen saatiin huima parannus kun 3.4.2014 Päijät-Hämeen rahasto myönsi Suomen Kulttuurirahaston 75-vuotisjuhlavuoden apurahana 20 000 euroa paikallishistoriallisen perinne-elokuva- ja dokumenttiprojektin toteuttamiseen.
Videokuvaajien ja PHEK:n edustajat vastaanottivat apurahan vuosijuhlassa Lahden Sibeliustalolla 3.5.2014.
Avustuksen ansiosta saatua ja saatavilla olevaa materiaalia päästään kuluvana ja tulevina vuosina siir-tämään digimuotoon ja saattamaan arkistointi- ja esityskuntoon.
Lahti-filmi -iltamat Kino Iiriksessä
Perinnefilmiprojektin sivutuotteena syntyi Lahti-Seuran ja Elokuvakeskuksen käynnistämät Lahti-filmi -iltamat elokuvateatteri Kino Iirikseen. Iltamien tarkoitus on näyttää lahtelaisia ja lahtelaisten tekemiä filmejä, dokumentteja ja tallenteita. Osiin näytettävistä filmeistä on saatu esitysoikeus vain Lahti-filmi -näytöksiin, osa on koostettu kotiseutufilmihankkeeseen saadusta materiaalista. Näytökset valottavat paikallishistoriaa eri vuosikymmeniltä koottujen lyhytfilmien avulla sekä dokumenteissä esiintyvien henkilöiden ja tapahtumien kautta. Jokaisen näytöksen ohjelmisto pyritään muodostamaan mahdollisimman laajaksi ja monipuoliseksi.
Ensimmäinen näytös järjestettiin tiistaina 2.4.2013, ja se oli osana Kinos-elokuvafestivaalia. Ohjelmiston pääpaino oli vanhoissa lahtelaisissa esittelyfilmeissä.
Toinen näytös järjestettiin maanantaina 28.10. Tällä kertaa näytös koostui monipuolisesti erityyppisistä lyhytelokuvista, dokumenteista ja puolifiktiivisistä esittelyvideoista.
Näytöksen alusti historian harrastaja Unto Rönkkönen, joka on ollut tekemässä ja julkaisemassa mm. Lahden historiakalentereita.
Kolmas iltama järjestettiin niin ikään Kinos-elokuvafestivaalin yhteydessä, keskiviikkona 2.4.2014. Näytös sisälsi neljä lyhytfilmiä ja kokonaisuudessaan se kesti noin tunnin. Väkeä saapui paikalle runsaasti, niin että saliin tarvittiin lisäpenkkejä, jotta kaikki halukkaat pääsivät istumaan. Katsojia oli lopulta yli 120 henkeä.
Illan aloitti “Sulo ja Valentin”, joka on Riitta Jalosen tekemä dokumentti vuodelta 2013 lahtelaisen sotaveteraanin Sulo Antikaisen paluusta Karjalaan entiseen kotitaloonsa.
Tarina kertoo ystävyydestä yli rajojen.
“Kaitafilmejä Lahdesta 1960-luvulta” on kooste Jukka Ingelinin värifilmeistä 1960-luvulta. Sen on tehnyt Aatos Suomilammi Ossi Salmisen kuvaamasta materiaalista. Näytöksessä esitettiin lyhennetty versio, se on kokonaisuudessaan nähtävillä Suomilammin tekemällä dvd-julkaisulla.
Kolmas lyhytfilmi oli “Filmiseppo esittää: Lahtelaisia rakentajia” vuodelta 1960. Mustavalkoisella filmillä esitellään Lahden kaupungin rakentamista.
Viimeisenä esitetty “PR esittää: Katoavaa kaupunkia” on huikaiseva aikamatka 1950-luvun lopun Lahteen värifilmin avulla. Pentti Ruohoniemi kuvasi eri puolilla Lahtea vuonna 1958. Vaikka teoksessa ei ollut ääntä, kertoivat kuvat tarkasti senaikaisesta Lahdesta.
Kahdessa ensimmäisessä Lahti-filmi -iltamassa oli runsaasti Lahti-filmeistä kiinnostuneita katsojia, ja kolmannessa näytöksessä sali oli ääriään myöten täynnä: Tällaiselle kulttuuritapahtumalle on Lahdessa selvästi kysyntää.
Iltamat jatkunevat syksyllä 2014 ja luvassa on muutakin ohjelmaa liittyen projektiin sekä 25-vuotiaan Elokuvakeskuksen toimintaan.
Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014
[päivitetty 27.6.2014]