Tiirismaan radio- ja televioaseman koelähetykset alkoivat helmikuussa 1967. Maston rakentaminen oli aloitettu 1966 alussa ja sen peruskivi muurattiin saman vuoden toukokuussa. Radioaseman harjannostajaisia vietettiin 11. elokuuta 1966. Masto oli 302 metriä korkea. Vuonna 1988 masto uusittiin, jolloin sen korkeus nousi 327 metriin. Se jakaa Suomen korkeimman rakennelman tittelin Haapaveden maston kanssa. Tiirismaan televisio- ja radiomastossa on kaksitoista lähetintä. Masto on yleisradion neljäs sijoituspaikka Lahden seudulla Lahden Radioharrastajien Yleisradiolle siirtyneen aseman, Lahden suuraseman ensimmäisen sijoituspaikan, Lahden vanhan radioaseman ja Lahden radioaseman jälkeen.
Mastolle johtaa Arvo Hauvosentie. Arvo Hauvonen oli insinööri ja suomalainen veteraaniradioamatööri. Hän muutti 1926 Tampereelta Lahteen, ja hänestä tuli kaksi vuotta myöhemmin aloittaneen Yleisradion Lahden radioaseman päällikkö. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1965. Hauvosen aloitteesta ryhdyttiin keräämään esineistöä radiomuseota varten; museo avattiin vuonna 1968. Lahti palkitsi Hauvosen mitalilla vuonna 1966 tekemästä työstään.
Iso Tiilijärvi ja Tiirismaan masto 1.1.2026.
Tiirismäki
Masto sijaitsee Tiirismaalla eli Tiirismäellä. Hollolassa sijaitseva mäki on Päijät-Hämeen korkein ja sen korkeus on 223 metriä merenpinnasta. Tiirismaa on jäänne muinaisesta Svekofennidien vuoristosta, joka oli nykyisten Alppien kaltainen poimuvuoristo Suomessa noin 2 mrd vuotta sitten. Vuosimiljoonien kuluessa tuo vuoristo on kulunut pois. Mäki on silti säilynyt verrattain korkeana maaston runsaan kvartsiittipitoisuuden vuoksi.
Tiirismäen eteläpuolella on kolme järveä Iso Tiilijärvi, Keski-Tiilijärvi ja Vähä Tiilijärvi. Iso Tiilijärven pinta-ala on 51 hehtaaria ja sen syvyys on 15 metriä, Keski-Tiilijärven pinta-ala on 8,3 hehtaaria, syvin kohta kaksitoista metriä. Vähä Tiilijärven pinta-ala on 9,5 hehtaaria, sen syvin kohta on seitsemän metriä syvä. Järvien vesi on pääasiassa pohjavettä, joka on peräisin Salpausselän harjusta ja joka tihkuu järven pohjasta edesauttaen veden virtausta. Veden näkösyvyys on useita metrejä.
Iso-, Keski- ja Vähä Tiilijärvi kuuluvat nykyisin Salpausselkä Geoparkin vierailukohteisiin. Salpausselkä Geopark hyväksyttiin UNESCOn Global Geopark -ohjemaan vuonna 2022. Alueella on myös Tiirismaan luonnonsuojelualue, joka sijaitsee neljässä toisiaan lähellä sijaitsevassa paikassa. Alue on kokonaisuudessaa 201 hehtaaria. Alueella sijaitsee Pirunpesä, kalliohalkeama, joka syntyi jääkauden loppuvaiheessa, noin 12 000 vuotta sitten.
Tiirismaalla oli 1960-luvulta asti laskettelukeskus, joka kilpaili läheisen Messilän laskettelukeskuksen kanssa. Tiirismaan mäki oli Messilän mäkeä korkeampi. Se kuitenkin lakkautettiin kannattamattomana vuonna 1996 ja nykyisin se on luonnontilassa.
Suomen ensimmäinen Citymarket avattiin Paavolan kaupunginosaan vuonna 1971. Toimintaa kesti samalla paikalla vuoteen 2025 saakka, kunnes uusi rakennus valmistui kadun toisella puolella. Nykyinen Citymarket rakennettiin Kulmakadun varrelle, Kauppakadun ja Vesijärvenkadun väliin. Rakennuksen tieltä purettiin vanhempia rakennuksia ja ne kuuluivat ns. Luhdan kortteliin eli kortteliin numero 42 ja tontteihin 14 ja 18. Käyn artikkelissa läpi uuden Citymarketin tieltä purettujen rakennusten vaiheita, mutta en selvitä korttelin tonttirajoja sen tarkemmin. Kaikki tiedot löytyvät lahtelaisarkkitehdin Unto Tupalan teoksesta Lahden rakentaminen jatkui (1998), johon tämäkin artikkeli pääsiassa perustuu.
Kortteli 42
Kortteli 42 rajoittuu siis Vesijärvenkatuun, Kulmakatuun, Kauppakatuun ja Kirkkokatuun. Kortteli muodostui jo vuonna 1905 vahvistetussa asemakaavassa. Tuolloin korttelin itäpuolella kulki kapearaiteinen Loviisa-Vesijärvi-rautatie, jonka vierellä kulki Ratakatu. Rautatie purettiin 1960-luvun alussa ja samalla ratapenkka tasoitettiin. Näin kortteliin saatiin lisää tontteja ja rakannusoikeutta. Ratakatu hävisi ja korttelin keskelle muodostui Lankapolku, nykyinen Kankurinpolku. Radan purkamisen jälkeen kortteli ulottui silloiselle Savonkadulle, nykyiselle Kauppakadulle.
Vuonna 1934 Vihtori Luhtanen osti korttelin kulmatontin ja vuosina 1936-37 hän rakennutti 3-kerroksisen vaatetustehdasrakennuksen. Vuonna 1945 Kulmakadun varteen rakennettiin 5-kerroksinen rakennus, joka liitettiin aiemmin valmistuneeseen. Tontin ensimmäinen puinen rakennus vuodelta 1913 purettiin ja vuonna 1958 sen paikalle valmistui 5-kerroksinen rakennus yrityskäyttöön. Sen viereen nousi vuonna 1954 valmistui 6-kerroksinen liike- ja asuinrakennus, joka on säilynyt näihin päiviin. Aiemmin vuonna 1951 sisäpihalle oli valmistunut autotalli-varasto. Vuonna 1969 Kulmakadun puolelle tehtiin lisärakennus ja vuonna 1972 yhdyskäytävä, jonka alapuolelta pystyi kulkemaan myös ajoneuvoilla. Vuosina 1982-83 sisäpihojen rakennuksia korotettiin. Vuonna 1963-64 V. Luhtanen Oy rakennutti Vesijärvenkatu 15:n 5-kerroksisen, johon sijoittui HEPS-tavarataloketjun myymälä. Se oli ensimmäinen tavaratalotyyppinen myymälärakennus Lahdessa. Vuonna 1977 Tuko osti HEPS-myymälät ja seuraavana vuonna ne muuttuivat Anttiloiksi. Anttila jatkoi tässä rakennuksessa 80-luvun loppuun saakka. Samoissa tiloissa toimi myöhemmin suosittu kirpputori. Nykyisin talossa on pääasiassa toimistoja.
Kulmakadun ja Kauppakadun varrelta V. Luhtanen osti vuonna 1969 kulmatontin, joka oli muodostunut ratapenkan tasaamisen jälkeen. Tälle tontille rakennettiin vuosina 1970-71 tehdasrakennus. Tämä kulmatontin rakennus vapautui muuhun käyttöön, kun Luhta oy rakensi uudet tilat Launeelle ja Nastolaan. Tavaratalo Anttila osti rakennuksen ja muutti sen tavarataloksi vuosina 1988-89. Anttilan lisäksi rakennuksessa oli myös muitakin liiketiloja. Anttila meni kuitenkin konkurssiin ja se lopetti vuonna 2016. Pikku hiljaa Kulmakadun muutkin liikkeet lopettivat ja toiminta rakennuksissa päättyi. Vuonna 2023 Kesko osti korttelin kaksi tonttia (14 & 18) Luhta-Kiinteistöt Oy:ltä. Vuonna 2024 kaikki rakennukset Kulmakadun varrelta oli purettu. Kulmakadun ja Vesijärvenkadun varteen on tulossa uusi asuinrakennus ja Kauppakadun kulmaan on ollut suunnitteilla tornitalo. Tammikuun lopulla vuonna 2026 kaupunki tiedotti, että tontille aiotaan rakennetaan 16-kerroksinen hotelli. Se nousisi Kauppakadun ja Kulmakadun risteykseen.
Anttilassa oli näyttävä sisäänkäynti, ja muutenkin rakennus huokui 80-luvun estetiikkaa.Tavaratalon takana oli eri ikäistä rakennuskantaa, ja toi kaupunkikuvaan mielenkiintoista vaihtelevaisuutta. Rakennuksessa oli erilaista toimintaa viimeisinä vuosina, kuten liikunta- ja tanssimahdollisuuksia sekä ruokajakelua.Katutasossa oli liiketiloja.Keskellä olevassa rakennuksessa sijaitsi HEPS/Anttila sekä myöhemmin kirpputori.Citymarketin rakentaminen käynnissä syksyllä 2024. Keskellä on Kankurinpolku.
Juttuun lisätty 1.2. maininta tornihotellin rakentamisesta.
Lähteet: Lahden rakentaminen jatkui (Unto Tupala, 1998) yle.fi Lahden kaupungin karttapalvelu wikipedia.fi
Alueliitoskartta teoksesta Lahden historia (toim. Jouko Heinonen, 1980).
Lahden kauppalan asemakaava-alue oli 0,4 km² vuonna 1878, seuraavana vuonna alue laajeni 50 %. Kaupungiksi tulovuotena sen koko oli n 1,3 km². Sen jälkeen tärkeimmät liitokset tapahtuivat vuosina 1916, 1924, 1933 ja 1956. Laajin liitos tapahtui vuonna 2016, kun Nastola ja Lahti muodostivat yhdessä Lahden kaupungin.
Kun Lahdesta tuli kaupunki vuonna 1905, osia liitettiin mm. Selänmäeltä ja Mytäjäisistä sekä Paavolasta. Myös varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolelta liitettiin eri osia, joita sijaitsi mm. nykyisessä Launeella, Nikkilässä, Pallaksen rannassa, Kytölässä, Möysässä ja Kolavalla. Seuraavat liitokset tapahtuivat vuonna 1916, jolloin palanen Sopenkorpea ja kaistale nykyistä Kiveriötä tulivat osaksi kaupunkia Vuonna 1924 kaupunkiin liitettiin 6 neliökilometrin kokoinen Kartanon alue, johon kuuluivat mm. osa nykyistä Niemeä, Kivimaata ja Kiveriötä. Vuonna 1933 kaupungin alue viisinkertaistui kun Lahteen liitettiin mm. Laune, Kujala, Möysä, Järvenpää ja Jalkaranta. Sotien jälkeen vuonna 1956 liitettiin suuret alueet: lännessä Pirttiharju, etelässä Okeroinen, Renkomäki ja Ämmälä, koillisessa Ahtiala ja Koiskala sekä pohjoisessa Kilpiäinen sisältäen Enonsaaren ja Karjusaaren. Kaikki 1800- ja 1900-luvuilla liitetyistä alueista kuului Hollolaan lukuunottamatta Renkomäki (v. 1956), joka kuului Orimattilaan ja Ahtiala, joka liitettiin (v. 1956) Nastolasta. Vuonna 1978 Lahdesta liitettiin pienet kaistaleet Hollolaan pohjoisessa ja lännessä.
Vuonna 2025 kaupunki on pinta-alaltaan 517,63 km² ja se on 217:nneksi suurin. Maa-alueita on 459,55 km² ja sisävesiä 58,08 km². Vuonna 2016 liitetyn Nastolan osuus tästä oli reilu 360 km².
Nykyisin Lahdessa on 41 kaupunginosaa. Ns. vanhan Lahden alueella ovat: Keski-Lahti, Kartano, Paavola, Kiveriö, Kivimaa, Mukkula, Kilpiäinen, Pesäkallio, Niemi, Möysä, Myllypohja, Kytölä, Viuha, Kunnas, Ahtiala, Koiskala, Järvenpää, Kolava, Kujala, Asemantausta, Laune, Hennala, Okeroinen, Jokimaa, Renkomäki, Ämmälä, Nikkilä, Kerinkallio, Sopenkorpi, Kärpänen, Pirttiharju, Salpausselkä, Jalkaranta. Vuonna 2016 Nastolan kunnan myötä Lahteen perustettiin seitsemän uutta kaupunginosaa: Villähde, Nastola, Uusikylä, Immilä, Ruuhijärvi, Seesta ja Pyhäntakaa.
Lähteet: Lahden historia (Aimo Halila, Lahden kaupunki 1955) Lahden historia (toim. Jouko Heinonen, Lahden kaupunki 1980) wikipedia.fi
Parodia- ja huumorilehti Pahkasika nauttii jonkinlaista kulttimainetta ja ehkä jopa -suosiotakin. Kolmen lukiolaisen perustama lehti ilmestyi vuosina 1975-2000. Kun lehti alkoi saamaan suosiota, sitä alettiin myydä vuodesta 1980 alkaen mm. R-kioskeissa. 90-luvun lama vaikutti myös Pahkasikaan, ja sen levikki tuolloin laski. Lopulta aika alkoi ajamaan lehdestä ohi, ja tekijöiden mielestä yhteiskunta oli muuttunut 1990-luvun lopulla siihen suuntaan, että parodian tekeminen oli muuttunut mahdottomaksi: parodia menetti merkityksensä maailmassa, jossa todellisuus oli muuttunut parodiaksi itsestään, kuten yksi lehden perustajista totesi. Todellisuudesta tuli tarua ihmeellisempää.
Lehti heijasteli aikaansa. Yksi perustajista Markku Petroskoikin totesi, että lehti oli oman aikansa tuote, eikä se välttämättä avautuisi nykylukijalle. Akateemisella taustalla varmistettiin, että lehti ei tarjonnut pelkkää nk. ryönää vaan heijastelikin enemmän intellektuaalista, mutta samalla kapinallista ja kriittistä näkemystä. Lehti aloittikin fanzine-tyyppisenä, joka oli tuon ajan punk-kulttuurille leimallista; kaikki tehtiin itse alusta loppuun. Lehti vinoili tasapuolisesti kaikille ja tarjosi parodiaa kaikesta. Lehden on todettu olevan tasapuolinen; se on pilkannut kaikkea mikä liikkuu ja tarjonnut arveluttavia malleja. Numeron 3 (1976) pääkirjoituksessa todetaan, että ”toimituksen saamien haukkumakirjeiden perusteella voimme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että Pahkasika on onnistunut tavoitteissaan.”
Vaikka lehden käyttämä painotekniikka parani 1980-luvulle tultaessa, lehden asenne säilyi samanlaisena alusta loppuun asti.
2000-luvun taitteessa Internet vaikutti painettuihin lehtiin, ja myöhemmin sosiaalinen media oli murtamassa yhtenäiskulttuuria, syntyi kuppikuntia ja kuplia. Somen kautta huumorin kuluttaminen alkoi muuttua. Tilalle tuli nopeasti ja helposti kulutettavia meemejä, kuvia ja videoita: kulttuurin kuluttajista tuli samalla tuottajia. Samalla närkästyminen ja paheksuminen siirtyi nettiin.
Vielä vuonna 2015 julkaistiin joukkorahoituksen kautta kustannettu juhlanumero eli järjestyksessään numero 79.
Kulttuuri(ryyppy)reissu Lahteen
Pahkasian toimitus tutustui Lahteen tutun kaavan kautta. Jutun alku painottui kuvailemaan toimituksen toilailuja eri ravitsemusliikkeissä. Tyyli oli perinteinen ryyppyreissutarina, eli milloin ja missäkin ryypätään ja milloin mistäkin herätään. Varmaan aika tuttua monelle entiselle nuorelle. Useat nykynuorethan ei tuollaista elämäntapaa ole kokeneet. Ehkä hyvä niinkin…
Itsekin muistan jutun tuolta ajalta, taisi tuo samainen numero löytyä myös meiltä. Vaikka sen ikäisenä jutut menivät ns. ohi, Lahti-juttu oli jäänyt mieleen. Olikin mukava palata sen pariin lähes neljäkymmentä(!) vuotta jutun ilmestymisen jälkeen.
Oikeastaan neljässä kymmenessä vuodessa moni asia on muuttuneet verrattain vähän. Toki siihen voi vaikuttaa, että itse on elänyt tuolloin, jolloin muutoksia ei ehkä niin hyvin havaitse: tunnistankin artikkelista hyvin sen Lahden, jota siinä ruoditaan. Nykyaikaan verrattuna aiheet ja aiheiden painotukset ovat muuttuneet, mutta kokonaiskuvassa haasteet ovat pysyneet ja tulevat pysymään.
Jutun lajityppi lienee satiiri, jossa stereotypioilla, liioittelulla ja kärjistyksellä on tärkeä osa sanoman perille viemiseksi. Satiiri ja parodia on vaikeita lajeja. Nykyisin etenkin sosiaalisessa mediassa on helppo tarttua yksittäisiin sanoihin ja ilmaisuihin, jolloin käsiteltävän asian ydin, kokonaisuus, hautautuu ”yleisön” paheksunnan alle. Toimintamalli korostuu nettikeskusteluissa.
Kaupunkia ruoditaan
Artikkelin puolessa välissä päästäänkin sitten itse asiaan: Lahden mielenmaiseman ja maiseman ruotimiseen. Liekö kirjoittajilla astetta tuhdimpi krapula, kun Lahtea ei helpolla päästetä. Lahti-kierros on jaettu eri teemoihin, ja seuraavassa nostan tekstistä poimintoja.
Ensin perataan kaupungin väestö. Lahdessa on 95 000 asukasta, joista suurin osa haluaisi pois, eikä siitä heitä voi moittia. Sotien jälkeen viipurilaiset (karjalaiset) pistivät etelähämäläisessä ”maailman vilkkaimpien nukkujien” kaupungissa hösseliksi: Ei aikaakaan kun lahtelaiset jäivät sivustakatsojaksi tulijoiden bisneksen pyörteissä; sehän lahtelaisia harmitti (lehdessä oli toinen sana tälle, tässä se on korvattu korrektimmalla ilmaisulla, toim. huom).
Sitten onkin vuorossa ”Business city”, jolla haluttiin antaa vaikutelma vireästä ja dynaamisesta liike-elämän keskuksesta. Pahkasian toimitus ei ollut vakuuttunut: esimerkiksi pimeän pullon ostaminen ulkopaikkakuntalaiselle kiven takana. Pullo piti hakea naapuripitäjästä.
Väkeäkin muuttaa paikkakunnalta samaa tahtia kuin sitä saadaan katteettomilla lupauksilla: paikkakunnalle jäävät vain epäonnistuneet hylkiöt.
Lahti tunnetaan hyödyttömiksi käyneistä radiomastoistaan, sekä myös kolmesta – kaupungin siluettia pilaavasta – toinen toisiaan suuremmista ja rumemmista hyppyrimäistä. Tosin niitä ei kuulemma voitu käyttää valmistumisen jälkeen, sillä kellekään ei tullut mieleen, että maassamme saattaa joskus tuulla. Urheilurakentamiselle on tyypillistä monumentaalisuus, suureellisuus, tuhlailevaisuus ja tavallisten kuntoilijoiden unohtaminen. Suurhallikin rakennettiin messuja varten. Pahkasika mainitsee, että espoolaiset teekkarit tempaisivat 80-luvun alussa: he onnistuivat ravintola Mustassa kissassa keskustelemaan keski-ikäisen lahtelaismiehen kanssa 3,5 minuuttia ennen kuin hän mainitsi Salpausselän kisat.
Lahtelaiset kerskuvat olevansa Suomen amerikkalaisin kaupunki ja Suomen Chicago, millä tietysti viitataan kaupungin väkivaltaiseen maineeseen. Jos tätä ei usko, saa lahtelaiselta turpaan. Nykyinen nuoriso on edeltäjäänsä laiskempaa; toista oli kultaisella 70-luvulla. (Toimitus huomauttaa, että nykynuoriso taitaa olla tässä suhteessa ennätyslaiskaa?)
Pahkasian toimitus analysoi syitä Lahden levottomaan elämisentapaan: A) Taloudellinen alamäki. B) Juurettomuus, joiden juuret ovat läpikulkumeiningillä elävien asukkaiden näköalattomuus. C) Painajaismaiset lähiöt. D) Päättäjien läpiajama harhakuva menestyvästä ja vauraasta Lahdesta. Ulospäin epätoivoisesti tyrkytetty kiiltokuva, johon ei usko kukaan muu kuin lahtelaiset. Köyhtyvät ja työttömyyden uhkaamat lahtelaiset luulevat, että oikean lahtelaisen on oltava tuon markkinamiesten haavekuvan kaltainen. Kun tuo kuva ei tunnu millään sopivan tavallisen kaupunkilaisen omakuvaan, alkaa tyyppiä hatuttaa ja raskaasti.
Artikkelin loppupuolelle on säästetty yhteiskunta-analyysin keskeisin piirre eli kaupungin sijainti. Lahti on maantie-, rautatie- ja vesiliikenteen solmukohdassa. Eli Lahdesta pääsee nopeasti pois. Tosin läpiajoliikennettä on kautta aikojen pyritty jumiuttamaan, sillä ohikulkijoilta saisi niistettyä turistimarkkoja. Muita syitä ei kaupungissa ollut pysähtyä. Ohitiekin oli kuulemma sijoitettu niin että se sijoitettiin ”piiloon” etelästä kaupunkiin tulevilta (ohitie oli kaupungin itäpuolella, kun sisääntulotie oli vielä tuolloin nykyinen Vanha Helsingintie eli lännemmässä, toim. huom.)
Ongelmia oli myös runsaat liikenneympyrät, viitteellinen opastus (Pahkasian mukaan eksytteet, eivät opasteet), holtittomat ryhmittäytymiskäytännöt. Pahkasian toimittajat olivat aikaansa edellä: asemien sijaintia eri puolella kaupunkia pidettiin hankalana; matkakeskus saatiin vasta vuonna 2016.
Ai niin, se kaupungin vaakuna? Onko se ruori, seitsemästä kohtaa vuotava rengas vai täytekakku, jonka sivuihin on tyrkitty kynttilöitä?
Imago – kaikki kaikessa?
En tiedä miten aikanaan artikkeliin on suhtauduttu. Ehkä kaupungin isät ja äidit ovat kurtistelleet kulmiaan moiselle. Artikkeli on hyvä aikakapseli, joka tarjoaa mennyttä aikaa niin kirjoitustyylinsä kuin ajankuvankin myötä.
Turha kuitenkaan sitä Lahdelle naureskelua on jättää muille, mm. Lahtiblogi on kunnostautunut piikittelemään kotikaupunkiaan, kaikella rakkaudella. Jopa kaupunginjohtajakin Jyrki Myllyvirta osallistui Lahtiblogin (taide)näyttelyyn, jossa Lahtea käsiteltiin ironiseen sävyyn. Ajat ovat siltä osin muuttuneet.
Lahdessakin on uskallettu tuoda esille ”rosoisuutta”. Identiteetti koostuu monista palasista ja negatiivisia asioista, joita on turha yrittää piilotella tai vähätellä, mutta yhtälailla turha niitä on myöskään paisutella tai romantisoida.
Yhteisön tapa käsitellä asioita kertoo sen kypsyydestä (aivan kuin yksilöidenkin).
Terveellä huumorintajulla pääsee jo pitkälle, sillä klisee kuuluu, että hyvää se on huonokin huomio.
Artikkeli on alunperin julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 1/2025
Jokainen paikkakunta tarvitsee oman Kari Utin. Miksikö? Siihen palataan tuonnempana. Suuntasin keväisenä sunnuntaina naapurikaupunkiin. Tällä kertaa piti kulkea bussilla sillä (museo)junaa ei ollut tänä viikonloppuna liikenteessä. Heinolassa onkin tullut käytyä läheisen sijaintinsa ansiosta usein, niin töiden kuin harrastusten vuoksi sekä myös kulttuurin takia. Heinolan kaupunginmuseossa on parhaillaan valokuvanäyttely Kari Utti – Heinolan katuja ja rakennuksia 1970–80-luvuilta. Näyttely avautui Heinolan kotiseutupäivänä perjantaina 31.1. Kaupunginmuseossa. Näyttelyn avasi kaupunginjohtaja Jari Parkkonen.
Näin ei-heinolaisena kiinnostus Heinolan historiaan kulminoituu rautateihin. Aikoinaan kiinnostus Lahtea kohtaan ja sen historiaa alkoi nimenomaan rautateistä. Onhan Heinolassa toki muutakin, kaupungilla on pitkä historia ja kaupunkia on kohdannut muutokset, niin rakennusten, väylienkin ja siltojenkin kohdalla. Kaupunkikuvan muutos jo sinänsä on kiinnostava aihe, oli vierailulla millä tahansa paikkakunnalla.
Heinolan kameraseuran nykyinen puheenjohtajaa innosti nimenomaan 1970- ja 80-luvuilla Heinolaa kohtaava muutos, joka näkyi mm. vanhan rakennuskannan häviämisellä. Utin näyttelystä kerrotaan seuraavaa: ”Ajatus tämän näyttelyn pitämisestä lähti siitä, että on kulunut jo liki 50 vuotta Utin ensimmäisestä kuvasta. Nehän voisi julkaista nähtäväksi, etteivät jäisi pelkästään kansioihin pölyttymään.” Juuri näin: Ensin tulee innostus tallentaa muuttuvaa kaupunkia kohtaan ja vielä sen jälkeen kuvat saatetaan yleisön nähtäville. Kuvia oli esillä lähes 40, ja lisäksi tv-näytöllä pyöri myös useita kymmeniä valokuvia Niemelän kartanon viimeisesti vaiheista, jota Utti oli ollut tallentamassa. Historiallinen kartano purettiin vuonna 1985. Jos näyttelyä ei ehdi katsomaan, on heinolanmuseot-Instagram-tilillä nähtävillä joitakin kuvia. Näyttely kestää 9.3. asti. Toivotaan että kuvista olisi tulossa joskus jonkinlainen painettu julkaisukin. Utin kaltaisia kotiseutuharrastajia sekä edellä mainitunlaista kotiseutuharrastamista jokainen paikkakunta kaipaa.
Komeaksi oli pöytä katettu.Heinolassa esitellään uusimpia trendejä. Vuodelta 1972. Huomaa Mallasjuoman ”Lahden Kotikalja”.
Heinolan kaupunginmuseon perusnäyttely on oikein kiinnostava ja taiten rakennettu. Suhteellisen pieneen tilaan on saatu kiinnostavasti etenevä näyttely, jossa lähdetään esihistoriallisesta ajasta ja kuljetaan nykypäivään saakka. Näyttelyssä nostetaan eri aiheita, tapahtumia ja ilmiöitä, joilla on ollut merkitystä Heinolan historiassa paikallisesti kuin myös valtakunnallisestikin, ja joilla on ollut vaikutuksia kaupungin nykyhetkeen.
Näyttelyssä on paljon tekstiä ja kuvia, muttei ähkyyn asti. Kulloistakin aikaa kuvaavat miljööt ovat oikein elävästi rakennettu, ja tuntuu kuin katsoja olisi siirtynyt ajassa taaksepäin. Erityismaininta Heinolan kaupungin pienoismallista, joka kertoo yhdestä aikakaudesta havainnollisesti, mutta myös kauniilla tavalla: taitavasti toteutetussa pienoismallissa on paljon katsottavaa ja tutkittavaa. Heinolasta on julkaistu myös laadukasta kotiseutukirjallisuutta.
Toki Heinolassa käydessä myös katsahtamassa entinen työmaani, jota en kuitenkaan paljasta. Valitettavasti ulkopuolella tarkastellessa se ei ole edistynyt. Joka kerta Heinolassa käydessäni olen käynyt katsomassa kohdetta, ja tulen jatkossakin käymään.
Vakiovierailukohteisiin kuului myös Lintuhoitolan korppi, varikset ja joutsenet sekä ratapiha. Siellä olikin tekemässä lähtöä Lahteen tyhjä raakapuujuna. Ratapihalla oli myös hakevaunu, jota ei Heinolassa oltu nähty vähään aikaan (ainakaan minä). Osasin käydä kuvaamassa vaunun, sillä rautatieharrastajien keskusteluryhmässä oli ollut vinkki vaunusta saman päivän aamuna. Vaunun liepeillä liikkui myös jonkin sortin kauris(?)eläin. Valitettavasti puhelimeni kameran tekninen suoritus ei yltänyt tarpeeksi hyvälaatuiseen kuvaan. Ensi kerralla sitten.
