Lahti-Seura ry:n aloitteesta käynnistettiin vuonna 2012 Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry:n ja Lahden Videokuvaajat ry:n kanssa hanke, jonka tarkoituksena on kerätä lahtelaisten yksityishenkilöiden, yritysten, yhteisöjen ym. tahojen hallussa olevaa filmi-, video-, äänite- ja valokuvamateriaalia, jolla on paikallishistoriallista ja -kulttuurillista arvoa.

Hankkeelle luovutettu materiaali, kaitafilmit, vhs, diat, paperikuvat, äänitallenteet (haastattelut) yms., siirretään digimuotoon ja osasta materiaalista muokataan esityskelpoisia dokumentteja, joiden avulla valotetaan Lahden seudun kulttuurin, arkkitehtuurin, teollisuuden sekä talouden kehitystä vuosikymmenien ajalta tähän päivään saakka. Mukaan kelpaavat myös fiktiot, musiikkivideot ja taide-elokuvat, jos niissä ilmenee Lahti, lahtelaisuus tai Päijät-Häme jollain tavalla.

Projektin esittelyfilmi nähtävillä Youtubessa, se on koostettu Kai R. Lehtosen ja Erkki Halmeen vuosina 1958-59 tekemästä lyhytfilmistä Masto.

Kuvakaappaus lyhytfilmistä Masto.

Arkistoon ja esitettäväksi

Hankkeen tarkoituksena on luoda Päijät-Hämeeseen jatkuva audiovisuaalisen perinnemateriaalin tuotantojärjestelmä ja digitaalinen tallennus- ja arkistointijärjestelmä. Dokumentit olisivat saatavilla asukkaiden, järjestöjen ja tutkijoiden käyttöön internetissä, jolloin materiaalia voidaan hyödyntää mm. paikallishistoriatutkimuksessa. Hankkeen ansiosta pelastetaan vanhaa, kenties jo unohtunutta filmimateriaalia aineistoa jälkipolville, kansalaisten ja tutkijoiden käyttöön.
Valmista esitysmateriaalia esitetään säännöllisesti myös erilaisten maakunnallisten teemapäivien ja -tapahtumien yhteydessä elokuvateatterissa, kulttuuri- ja kotiseututilaisuuksissa.

Digitointi tarpeen

Alkuun hankkeesta on tiedotettu lähinnä yhdistysten omien nettisivujen kautta sekä projektissa olevien henkilöiden omien kontaktien kautta. Hankkeeseen on kuitenkin luovutettu runsaasti filmimateriaalia.
Lahden Videokuvaajien Aatos Suomilammi on tehnyt saadusta materiaalista kaksi dvd-julkaisua ja osa dvd:llä olevasta materiaalista on esitetty Lahti-filmi -iltamissa, josta tuonnempana.
Päijät-Hämeessä tiedetään olevan paljon filmimateriaalia, eri yhteisöjen arkistoissa sekä mahdollisesti myös yksityishenkilöiden hallussa.  Tällainen “pölyttyvä” materiaali olisi tarpeellista siirtää pikaisesti digimuotoon, ja turvata sen säilyminen tulevaisuudessakin.

Projektille avataan kesän lopullaoma nettisivusto, jonka yhteyteen tulee kuva- ja videogalleria. Lisäksi sivulla annetaan seikkaperäisempää tietoa projektista, sen etenemisestä sekä tulevista Lahti-filmi -iltamista.
Tällä hetkellä projektin internetsivut ovat Lahti-Seuran sivujen yhteydessä.

Hankkeelle avustusta

Kuten edellä mainittiin, hanketta on viety toistaiseksi eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa rajallisten resurssien puitteissa.
Tilanteeseen saatiin huima parannus kun 3.4.2014 Päijät-Hämeen rahasto myönsi Suomen Kulttuurirahaston 75-vuotisjuhlavuoden apurahana 20 000 euroa paikallishistoriallisen perinne-elokuva- ja dokumenttiprojektin toteuttamiseen.
Videokuvaajien ja PHEK:n edustajat vastaanottivat apurahan vuosijuhlassa Lahden Sibeliustalolla 3.5.2014.

Avustuksen ansiosta saatua ja saatavilla olevaa materiaalia päästään kuluvana ja tulevina vuosina siir-tämään digimuotoon ja saattamaan arkistointi- ja esityskuntoon.

Lahti-filmi -iltamat Kino Iiriksessä

Perinnefilmiprojektin sivutuotteena syntyi  Lahti-Seuran ja Elokuvakeskuksen käynnistämät Lahti-filmi -iltamat elokuvateatteri Kino Iirikseen. Iltamien tarkoitus on näyttää lahtelaisia ja lahtelaisten tekemiä filmejä, dokumentteja ja tallenteita. Osiin näytettävistä filmeistä on saatu esitysoikeus vain Lahti-filmi -näytöksiin, osa on koostettu kotiseutufilmihankkeeseen saadusta materiaalista. Näytökset valottavat paikallishistoriaa eri vuosikymmeniltä koottujen lyhytfilmien avulla sekä dokumenteissä esiintyvien henkilöiden ja tapahtumien kautta. Jokaisen näytöksen ohjelmisto pyritään muodostamaan mahdollisimman laajaksi ja monipuoliseksi.

Ensimmäinen näytös järjestettiin tiistaina 2.4.2013, ja se oli osana Kinos-elokuvafestivaalia. Ohjelmiston pääpaino oli vanhoissa lahtelaisissa esittelyfilmeissä.

Toinen näytös järjestettiin maanantaina 28.10. Tällä kertaa näytös koostui monipuolisesti erityyppisistä lyhytelokuvista, dokumenteista ja puolifiktiivisistä esittelyvideoista.
Näytöksen alusti historian harrastaja Unto Rönkkönen, joka on ollut tekemässä ja julkaisemassa mm. Lahden historiakalentereita.

Kolmas iltama järjestettiin niin ikään Kinos-elokuvafestivaalin yhteydessä, keskiviikkona 2.4.2014. Näytös sisälsi neljä lyhytfilmiä ja kokonaisuudessaan se kesti noin tunnin. Väkeä saapui paikalle runsaasti, niin että saliin tarvittiin lisäpenkkejä, jotta kaikki halukkaat pääsivät istumaan. Katsojia oli lopulta yli 120 henkeä.

Illan aloitti “Sulo ja Valentin”, joka on Riitta Jalosen tekemä dokumentti vuodelta 2013 lahtelaisen sotaveteraanin Sulo Antikaisen paluusta Karjalaan entiseen kotitaloonsa.
Tarina kertoo ystävyydestä yli rajojen.
“Kaitafilmejä Lahdesta 1960-luvulta” on kooste Jukka Ingelinin värifilmeistä 1960-luvulta. Sen on tehnyt Aatos Suomilammi Ossi Salmisen kuvaamasta materiaalista. Näytöksessä esitettiin lyhennetty versio, se on kokonaisuudessaan nähtävillä Suomilammin tekemällä dvd-julkaisulla.

Kolmas lyhytfilmi oli “Filmiseppo esittää: Lahtelaisia rakentajia” vuodelta 1960. Mustavalkoisella filmillä esitellään Lahden kaupungin rakentamista.

Viimeisenä esitetty “PR esittää: Katoavaa kaupunkia” on huikaiseva aikamatka 1950-luvun lopun Lahteen värifilmin avulla. Pentti Ruohoniemi kuvasi eri puolilla Lahtea vuonna 1958. Vaikka teoksessa ei ollut ääntä, kertoivat kuvat tarkasti senaikaisesta Lahdesta.

Kahdessa ensimmäisessä Lahti-filmi -iltamassa oli runsaasti Lahti-filmeistä kiinnostuneita katsojia, ja kolmannessa näytöksessä sali oli ääriään myöten täynnä: Tällaiselle kulttuuritapahtumalle on Lahdessa selvästi kysyntää.

Iltamat jatkunevat syksyllä 2014 ja luvassa on muutakin ohjelmaa liittyen projektiin sekä 25-vuotiaan Elokuvakeskuksen toimintaan.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014
[päivitetty 27.6.2014]

Suomalaiset Historiapäivät järjestettiin 7.-8.2., paikkana tuttuun tapaan Sibeliustalo. Tänä vuonna tieto tapahtumasta saavutti itseni (toisen käden kautta) sangen myöhään, vain muutamia päiviä ennen tapahtumaa. Vaikka tapahtuma on jo vakiintunut vuosittaiseksi perinteeksi, nyt se oli jo mennä ohi, joten kokemuksen perusteella toivoisi tiedottamiseen skarppaamista. Tapahtumalta esimerkiksi puuttuu kokonaan oma sivusto/tapahtuma Facebookissa.
Joka tapauksessa Suomalaiset Historiapäivät ovat alkaneet pikku hiljaa tulla tutuksi minullekin vuotuisena tilaisuutena. Aiheet ovat mielenkiintoisia, puitteet ovat loistavat ja tilaisuus kaikille avoin ja maksuton. Jos tulevina vuosina aion jättää tai joudun jättämään tapahtuman väliin, on siihen oltava perustavanlaatuinen syy.

Fysiikkaa

Viime vuonna kävin kuuntelemassa luentoa matematiikasta, tänä vuonna fysiikasta. Haapa-kabinetissa järjestettiin Fysiikan ihmeitä -nimien kolmen luennon sarja, puheenjohtajana toimi toimialajohtaja Matti Kuronen.

Professori Matti Leino avasi sarjan aiheella Tutkitaanko Suomessakin ydinfysiikkaa? Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella toimiva Leino selvensi maallikoille jo heti alkuun, että Suomessa todellakin tutkitaan ydinfysiikkaa ja se että aihe ei rajaudu ydinvoimaan (itse luultavasti olin ajatellut näin yksinkertaistaen) vaan tutkii atomien ytimiä. Lisäksi jäi mieleen alkuaineet ja niiden keinotekoinen valmistaminen laboratorio-olosuhteissa. Kokonaisuudessa selkeä, kansantajuinen esitys.

Professori Markus Ahlskogin aihe oli Galileo Galilei: Elämäntyö, oikeudenkäynti ja 400 vuotta jälkipuintia. Kuten tiedämme, Galilein tutkimustyö huipentui kirkon määräämään oikeudenkäyntiin ja sen langettamaan kotiarestiin. Ahlskog tosin toi sen esille, että myös senaikaiset ”tiedekäsitykset” olivat maakeskisen maailmankuvan mukaisia, sekä sen, että kirkon asettamalla sanktiolla (kotiarestilla) oli selvästi myös poliittinen tarkoitusperä. Itse ymmärsin että Ahlskogin esitelmän viesti oli se, että historiantulkinnassa korostetaan tuon ajan uskonnollisuuden tuottamaa tiedevastaisuutta, ja ylipäänsä ohitetaaan silloisen tieteentutkimuksen lähtökohdat.

Professori Jukka Maalammen aihe oli Albert Einstein – silloin ja nyt. Einsteinistä on kirjoitettu paljon ja hän on henkilönä antanut kasvonsa populaarikulttuurin avustuksella nerous-käsitteelle sekä nykyaikaiselle tieteelle. 
Vaikka ymmärrykseni ydinfysiikasta on hyvin rajoittunut, luin joskus E=mc2 ”elämänkerran” (en muista juuri nyt kirjan nimeä), joka etenee mielenkiintoisten vuosisataisten tapahtumien kautta Einsteinin suhteellisuusteorian muodostumiseen 1900-luvun alkuun. Kirja auttoi ymmärtämään ne lähtökohdat, josta Einstein lähti rakentamaan omia teorioitaan.
 Mitä Maalammen esitelmästä jäi itselleni mieleen, oli se, että vaikka Einstein ei itse henkilökohtaisesti uskonut, että jokin (asia) on mahdollista, hänen teoriaaansa sisältyi (asian) mahdollisuus. Edellämainitussa seikassa tiivistyy tieteentekemisen olemus? Tiede näyttää meille asiat niinkuin ne ovat, ilman että me lisäämme tai poistamme mitään.

Uskonnoista

Fysiikka-esitelmien jälkeen oli pieni tauko, jonka aikana ehti haukata vähän välipalaa. Tauon jälkeen Puusepän verstaassa alkoi kolmen esitelmän sarja, pääotsikkona Uskonnolliset vähemmistöt, puheenjohtajana TT Jaakko Ripatti. Kaikkien puheenvuoroissa korostui vähimmistöuskontokuntiin kuuluvien kokemat hankaukset valtakulttuurin kanssa sekä henkilökohtaisesti koetut ns. kaksoisidentiteetin aiheuttamat sisäiset ristiriidat.

Turkulainen arkkitehti Benito Casagrande kertoi elävästi ja hauskasti omasta uskonnonharjoittamisestaan. Italialaisperäisestä nimestään huolimatta pesunkestävä turkulainen Casargrande luennoi roomalaiskatolilaisuudestaan otsikolla Vieraana synnyinmaassa. Casagrande kertoi elämästään Turussa, ajoittain vaikeista kouluajoista sekä uskonnonharjoittamisesta, jonka myötä hän sivusi roomalaiskatolisten oppeja, mutta myös maamme kristillistä (katolisten ja luterilaisten yhteistä) historiaa.

Finlandiyä tatarlari, Suomen tataarit – ”salainen aseemme”, oli FT Ainur Elmgrenin aihe. Tataarit ovat (maallistuneita) islaminuskoisia, ja ehkä heidät koetaankin enemmänkin kielellis-kulttuurisena yhteisönä kuin uskonnollisena.
 Tataareja on pidetty yleisesti kauppiaina, mutta myös urheilu on ollut tärkeänä osana (ainakin tällaisen kuvan esitelmästä sain) heidän toimintaansa yhteiskunnassa. Yllätyksenä itselleni tulivat vaikutukset jääkiekossa, toki kaikkihan tuntevat jalkapalloilija Atik Ismailin.
 Aihe oli kiinnostava, mutta paljon jäi kertomatta. Elmgreniltä, kuten Casagrandelta, ”loppui aika” ja osan aiotusta esitelmästään he joutuivat kiirehtimään läpi.

Dosentti Simo Muir esitelmöi juutalaisesta yhteisöstä 1930-luvun Suomessa. Yhteisö koki sinivalkoinen agendan, suomalaisen ja juutalaisen omakseen. Juutalaisilla oli tarve ja halua integroitua voimakkaasti suomalaiseen yhteiskuntaan, tästä hyvänä esimerkkinä strategisena toimenpiteenä siirtyä (ruotsista) suomenkieleen.