Nikkilässä

Artikkelissa lyhyitä poimintoja eteläisessä Lahdessa sijaitsevasta Nikkilän kaupunginosasta. Viime vuoden lopulla Nikkilästä julkaistiin kirja johon paneudun tässä artikkelissa. Jaan myös omia Nikkilä-kokemuksiani, mutta ensin pieni katsaus tuohon kirjaan.

Kaupunginosakirja

Loppusyksystä 2023 julkaistiin kaupunginosakirja Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi. Kirja on ”aikamatka Nikkilän kartanosta ja siitä muodostuneen asutusalueen historiasta nykypäivään, vireäksi ja suosituksi asuinalueeksi ja Lahden kaupunginosaksi.”

Kaupunginosakirjat ovat tärkeitä dokumentteja hahmottamaan alueen historiaa ja toimintaa, niin ulkopuolisille kuin sen asukkaille: entisille, nykyisille ja tuleville. Kirja kattaakin alueen historiaa näihin päiviin saakka, niin tallennetun tiedon kuin muisteluidenkin muodossa.

Myös paikallisesta kotiseutuhistoriasta yleisesti kiinnostuneille kirja on hyvä opus, johon kuuluvat alueen eri vaiheet sekä asukkaiden roolit näissä vaiheissa. Vaikka kirjassa esiintyvät nimet eivät juurikaan kertoisi ulkopuolisille lukijoille mitään, kirja valottaa asukasaktiivien toimintaa ja aikaansaannoksia, antaen tulevillekin asukkaille hyvän esimerkin alueen pitkästä ja ansiokkaasta historiasta.

Pieni loppusilaus oikoluvun suhteen olisi ollut paikallaan: kirjasta löytyy välilyönti-, ja muitakin pieniä lyöntivirheitä.

Kirjassa on mukavasti valokuvia ja karttoja tukemaan mm. haastatteluja. Sivuja kirjassa on 148. Kirjaa voi tiedustella kirjan toimittaneelta Anneli Peltokukalta.

Taustaa

Nikkilän historiaa lyhyesti, ja tässäkin tapauksessa lähteenä toimii Lahden Paikannimistö -kirja (Toim. Laapotti, 1994):

Nikkilä oli Lahden kartanon entinen sivukartano, joka sijaitsi ennen kylän paloa Keski-Lahdessa. 1634 talo mainitaan Lahden kylän talojen joukossa, vuodesta 1644 rälssi eli vapaatila.
Kapteeni Fellman osti tilan 1800-luvun lopulla ja litti sen Kartanon maihin. Talo sijaitsi Launeen ja Renkomäen lähellä. Nikkilän omakotitaloalue syntyi sodan jälkeen. Nimeä oli käytetty jo ennen sotaa.

Muistoja Nikkilästä

Tässä yhteydessä jakaa oman Nikkilä-muistoni.

Äitini vanhemmat asuivat Metsätiellä (vuodesta 1966 1990-luvun alkuun) ja heidätkin mainitaan sukunimeltä myös Nikkilä-kirjassa, joten alueella tuli 1980- ja 90-luvuilla vietettyä paljon aikaa. Asuimme tuohon aikaa Launeella. Ehkä kuitenkin Nikkilän pohjois- ja länsiosat tulivat paremmin tutuiksi kuten Sokeritoppa ja Launeen koulun ympäristö. Sokeritopalle tuli usein kiivettyä ja ihailtua maisemia. Erityisen tutuksi tuli myös Metsätien ja Orimattilantien (nykyisen Ajokadun) risteyksen Siwan valikoimat. Vielä 1980–90-luvuilla Tasangon tilan tontilla oli lehmiä, paikalla jossa nykyisin on Lähteen koulun urheilupaikat ja -kenttä. Kun isovanhempani muuttivat Nikkilästä keskustaan 90-luvun alussa, alue jäi vähemmälle huomiolle, mutta silti siellä tuli käytyä aika ajoin – ainakin läpiajomatkalla, esim. Renkomäkeen tai Ämmälään.

Nikkilään ”palasin” vasta vuonna 2016 kun olin työkomennuksella, jossa tehtävänä oli Launeen koulun sisätilojen purkaminen (kuva alla). Koulu tulikin hyvin tutuksi viikkojen aikana.

Launeen koulun purkua elokuussa 2016.
Nikkilän entinen kioski kesällä 2024.


Kirjaesittely on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2024

Itä-Lahden kulttuuritarjontaa

Suomen kesä on yksi maailman parhaista. Kotimaamme tarjoaa paljon nähtävää ja merkityksellistä koettavaa, jopa Lahdessakin. Tällaiselle peruskaupunkilaiselle jo heti kantakaupungin ulkopuolella maailma voi tuntua aivan toisenlaiselta kuin on normiarjessa tottunut kokemaan. Tätä seikkaa todisti Viimeisimmistä pyöräretkistä, joista olen kirjoittanut täällä (Pyörällä Vierumäelle ja Ämmälään). Kesälle on suunnitteilla ainakin vielä yksi pyöräretki idän suuntaan, joten tässä kohtaa siirrymmekin aasinsillalla nykyiseen itä-Lahteen eli Nastolaan. Sinne suuntautuvista kesäretkistä olen raportoinut aiemminkin (Lahti-Nastola-Lahti), ja varmasti jonkinasteiseen Nastola-kiinnostukseeni vaikuttaa Uusikylä-taustani (Uuteenkylään ja takaisin). Uudenkylän taajaman hiljentynyt pääkatu tarjoaa edelleen mielenkiintoista nähtävää, ja antaa mielikuvitukselle siipiä palata ”vanhaan hyvään aikaan”, jolloin raitilla oli oletettavasti touhua ja tohinaa.

Vaikka Lahti ja Nastola ovat olleet samaa kuntaa vuodesta 2016 lähtien, puhutaan silti edelleen Lahdesta ja Nastolasta. Nastolalla on pitkä historia ja vankka identiteetti, ja kuntaliitoksen jälkeen tuntuu että identiteetti on vain entisestään vahvistunut. Hyvä niin.

Nastolan vierailurumba alkoi kesäkuussa, kun osallistuin Lahti-Seuran edustajana, yhdessä varapuheenjohtajan kanssa Toivonojan kartanon kesänäyttelyn avajaisiin. Näyttelyssä esiintyy seitsemän kuvataiteilijaa, joista nimekkäimpänä Miina Äkkijyrkkä. Hänen teoksensa on sijoitettu ulos navetan päätyyn. Uusia kohtaamisia -näyttely kestää 18.8. asti. Mainittakoon, että näyttelyssä on mukana Aivosäätiö, jolle voi tehdä lahjoituksen aivotutkimuksen tukemiseen. Näyttelypaikkana toimii kartanon navetta, joka on kunnostettu viimeisen päälle. Navetan sisällä ja sen ulkopuolella katsellessa rauhoittavaa maalaismaisemaa helposti unohtuu että nyt ollaan Lahdessa. Paikkaan kannattaakin tutustua näyttelyn ohella, edustaahan se suomalaista kulttuurimaisemaa parhaimmillaan. Toivotaan siis näyttelytoiminnalle onnea ja pitkää ikää.

Toivonojan navetta ja Miina Äkkijyrkän veistos.

Toivonojan kartanolta hieman pohjoiseen on postikorttimaisen hieno myllymiljöö, joka lienee monen kesämatkaajan vakikohde. Tosin täytyy myöntää, että itselleni käynti oli vasta toinen… Tällä kertaa paikka houkutteli elävällä musiikilla. Immilänmyllyn Myllyjazzeja järjestetään kuluvan vuoden heinä- ja elokuussa perjantaisin. Tällä kertaa esiintymisvuorossa oli The Lazy Cats. Orkesteri soitti monia hienoja klassikoita sovitettuna sekä omaa tuotantoaan.

The Lazy Cats ja runsaslukuinen yleisö.

Yleisöä oli runsaasti, ns. tupa oli täynnä eli kaikki ulkoilmakatsomon paikat oli täytetty. Todella miellyttävä kesätunnelma, ja ihmiset viihtyivät.
Immilän Myllyjazzit järjestetään vielä neljä kertaa, esiintymässä mm. Helmi Luttinen ja Ismo Haavisto. Vahva suositus niin konserteille kuin paikallekin.

Immilän myllyn pihapiiriä ja Immilänjoki ja sen koski.

Wikipedia kertoo että

”Immilän koskissa on jauhettu viljaa jo keskiajalla, mutta vanhin kirjallinen tieto myllyistä on vasta vuodelta 1548. Ensimmäinen saha rakennettiin koskeen 1760-luvulla, tähän aikaan mäellä oli jo asutusta sekä kievari. 1800-luvulla asutus alkoi lisääntyä ja Immilään muodostuikin monipuolinen käsityöläis- ja myllärikylä. Toisen maailman sodan jälkeen Immilän koskissa toimi kolme myllyä; kahden sahan lisäksi myös sähkölaitos oheislaitteineen. Viimeisenä myllyistä lopetti toimintansa Immilän piirin saha toukokuussa 1969. Myllyistä on säilynyt ainoastaan Immilän piirin 1901 rakennettu myllyrakennus.

Immilän mylly ja myllypiirin vanhat rakennukset kunnostettiin vuosina 1997–1999. Kunnostuksen jälkeen mylly on ollut aina kesäisin auki vierailijoille.”

Enemmän Immilän historiasta Häme-Wikissä.

Pyörällä Vierumäelle ja Ämmälään (sis. video)

Viikolla 29 tein kaksi pidempää pyörälenkkiä sähköavusteisella (laina)polkupyörällä. Alkuviikosta toteutui ensimmäinen retki kolmen hengen porukalla Miekkiön ja Pennalan kautta Kujalaan, ja sieltä keskustaan. Pennalassa oli sentään tauko, jolloin nautittiin hampurilaiset. Reitti oli oikein mukava, ja vaikka se on tullut kuljettu joskus aiemminkin, se tarjosi edelleen miellyttäviä maalaismaisemia.

Jossain päin Orimattilaa….

Parin päivän päästä suuntasin omin päin Heinolaan Vierumäellä. Tarkemmin sanottuna Vierumäen rautatieasemalle, jossa oli tarkoitus talkoilla rautatieharrastamisen merkeissä. Matka alkoi Ahtialantieltä, jonka nykylinjaus noudattelee (iki)vanhaa Savontietä. Tie muuttuu Lahden ja Nastolan entisen rajan jälkeen Seestantieksi ja lopuksi Mäkeläntieksi, jonka jälkeen se yhtyy tiehen numero 140. Matkan varrelle mahtui paljon kiinnostavaa, vaikka tämäkin tie on tullut tutuksi. Matkan tekee myös kiinnostavaksi sekin seikka, että vierellä kulkee Lahdesta Heinolaan johtava rautatie. Radan varrella sijainneesta Seestan pysäkkirakennuksista ei ollut enää mitään merkkejä, mutta Seestan jälkeen olevassa Mäkelässä on sentään asemarakennus hyvässä käytössä. Seestan kartanon seutu on kulttuurihistoriallisesti merkittävää aluetta, onhan kartanon päärakennus on ollut nykyisellä paikallaan 1730-luvulta lähtien.

Mäkeläntien ja seututie 140:n risteyksessä jäin vielä tunnelmoimaan.

Mäkeläntien (jää kuvasta oikealle) ja Vierumäenraitin (nro 140) risteyksessä. Vasemmalla vanhaa Savoon johtavan tien pohjaa, joka toimii nykyisin pihatietä. Oikealla uudempi tie.

Risteyksestä kuljin jonkin matkaa Vierumäenraittia kääntyäkseni Härkäläntielle. Sekin oli vanhaa Savoon johtavaa tietä, joka kulki Härkälän kylän halki. Tie on lähes kokonaan soratie. Alitin valtatie 4:n jonka jälkeen saavuinkin Vierumäen taajamaan.

Härkäläntiellä ei kaahailla.

Vierumäen asemalle päästyäni puuhastelin aikani. Kun hommat oli tehty, alkoi paluumatka tietä nro 140 pitkin, josta siirryin jälleen Mäkeläntielle. Mäkelässä käännyin Pyhäntakaan johtavalle Vanajanraitille. Alitin Heinolan radan sillan.

Vanajanraitti kulkee Heinolan radan tyylikkään terässillan ali.

Tien pinta vaihtui hieman sillan jälkeen asfaltista soraksi ja se mutkitteli maalaismaisemissa vanhojen rakennusten välistä. Tielle näkyi Kivijärvi.

Loppumatka menikin sitten tiellä nro 140. Pientä sadetta oli, muttei häiritsevästi.

Ämmälän kylän läpi

Edellisellä viikolla olin käynyt samaisella pyörällä Ämmälän kaupunginosassa. Ensimmäisen kerran siellä tuli käytyä 13-vuotiaana, jolloin eksyin hetkeksi… Maisema on tällaiselle kaupunkilaiselle idyllinen kohde ja erityiseksi paikan tekee myös sen itäpuolta halkoval Lahti-Loviisa-rautatie. Tämänkertaisesta vierailusta otin myös pientä videonpätkää, joka on nähtävillä Lahtiwoodin YouTube-kanavalla sekä alla:

Päivitetty 20.7.: Muutettu otsikko ja lisätty video

Ei raveja – vaan hardcoremusiikkia

Lahden ravirata toimi Kärpäsenmäellä vuosina 1908-81, aina siihen asti kun Jokimaalle avattiin uusi, nykyinen ravikeskus. Vanha ravirata onkin pitkään elänyt päällisin puolin hiljaiseloa vaikkakin alue on tarjonnut harrastusmahdollisuuksia mm. BMX-pyöräilijäille ja skeittaajille. Onpa paikalla lumen säilytystäkin, Lahdessa kun ollaan.
Paikkaa on kutsuttu toisinaan Lahden Montuksi ja raviradan kavioura on vielä selvästi havaittavissa maastossa. Hienoa että vanha ravirata on säilynyt edes jossakin käytössä, onhan alueella ollut aktiviteettejä jo lähes 120 vuoden ajan. Lahden historiassa se on pitkä aika.

Ravitoimintaa alueella 1970-luvulla. Kuva Heikki Mantere (kuvalähde finna.fi / albumitauki.fi).
Ehkä vuonna 2025 Rooster Fest houkuttelee samanlaisia ihmismääriä?

Kuluvan vuoden keväällä tuli tieto että alueella järjestettäisiin kesäkuun lopulla festivaalit. Rooster Fest nimellä on järjestetty jo yli 20 vuotta kaksipäiväinen hardcore/punk-tapahtuma helmikuun tiennoilla ravintola Torvessa. Nyt vuorossa kesäfestarit samalla konseptilla viikonlopun verran. Asialla oli siis sama tekijäporukka kuin talvihässäkällä.
Myöhemmin keväällä Ant Brew’ssa avattiin vanhan raviradan alustavia suunnitelmia alueen kehittämisestä. Alueelle laaditaan asemakaava voimassaolevan yleiskaavan lisäksi. Toiminnan taustalle ollaan myös perustamassa yhdistystä (ellei ole jo perustettu).

Itselleni viikonlopun Rooster fest summer (Facebook-tapahtuma ja Instagram-tili) oli pitkään aikaan ensimmäinen kesäfestivaali, jos ei lasketa mainiota Kaupungin Äänet -kaupunkifestivaalia, joka sekin järjestetään vuosittain elokuussa Tirra-Torvessa. Tosin aiemmin kuluvan vuoden kesäkuussa kävin kokemassa Lahden sinfoniaorkesterin puistokonsertin ja se olikin pitkästä aikaa ensimmäinen ulkoilmakonsertti, vaikkei varsinainen kesäfestivaali. Hieno tapahtuma sekin. Viimeksi Lahden seudulla kävin varsinaisilla kesäfestivaaleilla Hollolan puolella, kun Messilän Juhannus tarjosi vuosina 1995 ja -96 kovat artistikattaukset. Sen jälkeen festivaalikäynnit painottuivat muualle Suomeen ja ulkomaille. Viime vuodet olen pääasiassa ollut kotona.

Tapahtumajuliste (kuvalähde: facebook.com/roosterfesthc)

Tiedon kesäfestareista otin siis ilolla vastaan ja pian kahden päivän festarilippu oli taskussani (aina kun puhelin oli taskussani). En nyt varsinaisesti kirjoita keikka-arviota vaan lähinnä fiilistelen festivaalien tunnelmaa lahtelaisnäkökulmasta. Joka tapauksessa artistikattaus oli hyvin hardcorevoittoinen, vieläpä metallinen sellainen. Kovaa paahtoa kovassa paahteessa, etenkin perjantaina elohopea kohosi läkähdyttäviin lukemiin. Lauantaina ilma hieman viileni, meininki ei.

Festivaaleilla esiintyi kolmetoista bändiä, joista kolme (!) tuli ulkomailta. Festivaalin aloitti lahtelainen True Grit. Vasta parin vuoden ikäinen kokoonpano julkaisi hiljattain ensimmäisen levynsä digitaalisena julkaisuna sekä fyysisenä CD-levynä. Bändin esiintyminen oli tälläkin kertaa väkevää kautta linjan, ja lisäksi keikan loppupuolella koettiin jonkin sortin yllätys, kun vokalisti Riku pyysi St. Hoodin laulajaa Samia vierailemaan lavalle. Molemmathan ovat tuttuja vieraita mm. SMC Lähiörottien Lahden Sininen -hitissä. Duo päästeli yhdessä soittajien kanssa ilmoille lahtelaisen hardcorepioneerin Morning Afterin Back to basic -klassikon. Tässä kohtaa lahtelaiset sekosivat, myös moni ei-lahtelainen. Ehkä. Tässäkään kohtaa en mennyt ”pittiin” sillä olen aika vanha. Toki siellä näytti heiluvan moni minuakin vanhempi, joten todellinen syy lienee etten halunnut läikyttää kallista festivaaliolutta. Festivaalialue oli kokonaan K-18.
Lahtelaisittain on toki mainittava perjantailta myös em. St. Hood. Onhan bändissä muutama lahtelaissyntyinen. Bändin esiintyminen oli jälleen ns. timanttia eli kova.
Lauantaina en alkupään bändejä nähnytkään, mutta ilta tarjosi taas yhden lahtelaisbändin. Ahtialan Out of Breathille tuli juuri mittariin 20 vuotta täyteen, kova veto, se ja keikka.

Rooster Fest oli nimenomaan tapahtuma isolla T:llä (sai myös kahvia). Järjestelyt toimivat mainiosti ja paikka oli toimiva. Oli oikein antoisaa nauttia paikallista olutta mukavassa säässä ja turista niitä näitä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, joita oli tullut ympäri Suomea. Koko festivaalia leimasi mukava tunnelma. Isoa peukkua järjestäjille, jotka todistivat (jälleen) että Lahdessa osataan tehdä omaehtoista ja -näköistä kulttuuria. Ensi vuonna uudestaan!

Ps. Tällä positiivisella kirjoituksella en petaa itselleni vapaalippuja ensi vuoden tapahtumaan. Vaan VIP-lippuja. Ei sentään.

Tulevia Lahti-kirjoja

Kolmas ja viimeisin julkaisemani Lahti-kirja oli Liikennemerkkejä Lahdessa – ja muita havaintoja teiden varsilta, jonka julkaisin kuluvan vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen Lahti-kirja oli Kotiseututatuoinnit: Lahti vuodelta 2019. Kirja esitteli vuosina 2013-14 käynnistämääni Kotiseututatuoinnit-hankkeen yhteydessä saatuja kuvia. Hankkeeseen liittyi valokuvanäyttely Lahden historiallisessa museossa syksyllä 2017. Näyttelyn ja kirjan valokuvat oli ottanut Mika Lintunen. Toinen valokuvakirjani keskittyi kaupunkikuviin ja Tunnelmia Lahdesta esitteli ottamiani valokuvia kolmelta vuosikymmeneltä.

Alunperin suunnittelin Lahti-valokuvakirjoista trilogiaa, joka sisältäisi em. Lahti-tatuoinnit ja Tunnelmia Lahdesta ja kolmantena julkaisisin Rautateiden Lahti -nimisen kirjan, joka nimensä mukaisesti koostuisi Lahden seudulta otetuista kuvista sekä lyhyistä artikkeleista rautatieharrastajan näkökulmasta. Kirjan suuren aineistomäärän vuoksi sen tekeminen on viivästynyt, niinpä olen ”siinä sivussa” toteuttanut muita kirjaprojekteja. Esimerkiksi Liikennemerkkejä Lahdessa syntyi ikään kuin Tunnelmia Lahdesta -kirjan sivutuotteena: en ollut aikonut sellaista julkaista, mutta liikennemerkkikuvia oli kertynyt sen verran, että aloin koostamaan aineistoa kirjaa varten.

Olen aloittanut jo jonkin aikaa sitten kolmen uuden Lahti-kirjan työstämisen. Kaksi niistä ovat jatkoa kuvakirjojen sarjalle ja todennäköisesti julkaisen ne vuoden kahden kuluttua. Tänä vuonna on kuitenkin tarkoitus julkaista Lahteen liittyvä kirjoituskokoelma. Siitä seuraavana.

Identiteettiä ja ideoita

Ajatus Lahdesta. Identiteettiä ja ideoita -kirja on kokoelma aiemmin julkaistuista Lahti-aiheisista teksteistä sekä erilaisista kaupunkiin liittyvistä ehdotuksista. Kirja noudattelee joillakin tapaa aiemmin julkaisemaani Kokoelma-kirjasarjaa, joihin keräsin pääasissa aiemmin julkaistuja eri tyylilajin kuuluvia juttujani sekalaisista aiheista.

Samanlaista ajatusta olen lähtenyt jalostamaan tulevan kirjan kohdalla. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen Identeettiä sisältää mielipiteitä, pohdiskelua ja ehdotuksia kuin myös puhdasta fiktiota, mutta toisaalta vähän faktaakin. Monia tekstejä on höystetty huumorilla, joka toimii pateettisen pohdiskelun ja liiallisen vakavuuden vastapainona.

Kaikki tekstit on julkaistu tässä verkkolehdessä. Kirjassa julkaisupäiväksi olen merkinnyt blogin aikaleiman, toki monet artikkelit on julkaistu aiemmin joissakin muissa yhteyksissä kuten yhdistysten jäsenlehdissä. Kirjassa uudelleen julkaistavien juttujen sisältöön en ole puuttunut tai muuttanut niiden perusrakennetta, vaikka tuntuu että monien kirjoitusten sävy tai tyyli on hieman vanhentunut (omasta mielestäni). Päivitän tekstejä paremmin kirjaan sopivaksi.

Ideoita-osio sisältää kuusi erilaista ehdotusta tai visiota. Ne liittyvät Lahden kaupunkiin nimistön tai fyysisten rakenteiden ja rakennelmien kautta. Tosin Olet tässä -infotolppaa voidaan käyttää kaupunkiympäristössä missä päin maailmaa. Kirjassa esittelemiäni ideoita olen kerännyt ja julkaissut alunperin Tapio Kangasniemen ideoiman Lahtiwood-nimen alla, jonka nimisivustoa lahtiwood.com ylläpidämme. Sivustolta on muutakin rakantamiseen ja kaupunkikulttuuriin liittyvää aineistoa.

Kuvitukseksi olen valinnut Lahteen liittyvää tekemääni grafiikkaa, joka rytmittää tekstisisältöä. Aineistoon kuuluvat mm. postikortit, t-paidat, logot ja puutyöt, joista osa on nähtävillä verkkokaupassani. Valokuvat ovat tässä kirjassa vähemmistössä. Niitä on toki mukana, kuten neljän postikortin sarja sekä muutama kuva Lahti-tatuoinneistani. Valokuvia on myös pienoismalleistani, jotka liittyvät suoraan kirjan artikkeliin. Lisäksi Lahtiwoodin esittelyn yhteydessä on valokuvia.

Tunnelmia Lahdesta osat 2 ja 3

Kuten jo alussa mainitsin, julkaisin Tunnelmia Lahdesta -kirjan vuonna 2020. Sen ”sivutuotteena” syntyi liikennemerkkikirja, jonka julkaisin siis viime maaliskuussa. Puolestaan tämän kirjan tekemisen yhteydessä sain idean tehdä jatko-osan Tunnelmia Lahdesta -kirjalle. Samaan aikaan kun viimeistelin liikennemerkkikirjaa, aloin keräämään materiaalia tulevaa Tunnelmia Lahdesta -kirjan kakkososaa varten.

Pian huomasin että kuvia oli kerääntynyt sen verran, että yhden kirjan tarpeiksi niitä oli enemmän kuin tarpeeksi, joten päätin jakaa materiaalin kahdeksi kirjaksi. Eli työstäisin Tunnelmia Lahdesta -kirjasarjan ”Paluu tulevaisuuteen” -elokuvien tyylin, niin että ensin julkaistaan irrallinen ykkösosa, mutta sen jälkeen jatko-osat ovat tehty samaan aikaan.
Ensimmäinen jatko-osa todennäköisesti sisältää kolme teemaa joita ovat Muuttuvaa kaupunkikuvaa, Teollisuuden merkkejä ja Lahtea korkealta. Tuosta viimeisestä olen tehnyt myös videon joka on katsottavissa Lahtiwoodin YouTube-kanavalla. Toinen jatko-osa sisältänee teemat Rakennuksia ja katuja, Elinkeinoelämää ja Yksityiskohtia, rakennelmia ja luontoa. Nämä voivat vielä muuttua tekovaiheessa.

Aiottu Lahti-valokuvatrilogia on siis paisunut moneksi kirjaksi, ja sarjan kolmanneksi osaksi suunniteltu Rautateiden Lahti julkaistaan edelleen sarjan viimeisenä, mutta järjestysluku on vielä epävarma. Kirja on ollut jo pitkään ”työn alla”, mutta kuvien ja teemojen läpikäymistä lukuunottamatta en ole saanut muuta aikaiseksi. Toki olen kirjoittanut vuosien saatossa rautatieaiheisia tekstejä ja artikkeleita, joita olen julkaissut mm. Lahti-Seuran Hollolan Lahti -lehdessä, Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n Topparoikka-lehdessä ja täällä Lahen Lehessä. Artikkeita on luettavissa rautateihin painottuvassa tulipyörä.fi-sivustollani.