Lahden rakennuskanta on Suomenkin mittapuun mukaan nuorta. Nykyisestä rakennuskannasta ennen 1900-lukua on rakennettu vain yksi promille, ennen talvisotaa kahdeksan prosenttia. Yli 90-prosenttia on jälleenrakennuksen ja sen jälkeisen rakennustoiminnan tulosta (Riitta Niskanen, 2004).
Vapaudenkadun ja Rauhankadun kulmaan valmistui vuonna 1911 ns. Kivi-Kotila. Se oli tamperelaisen arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema Asunto-osakeyhtiö Kotila piharakennuksineen.
Jo valmistuessaan moderni rakennus herätti hämmästystä, olihan huoneistoissa WC:t, kylpyammeet ja lämminvesiboilerit. Rakennuksessa oli jopa pienet puuhissit, joilla polttopuut nostettiin asuntoihin.
Tontilla on ollut aikoinaan palokujaan rajoittuva, vuonna 1897 rakennettu puurakenteinen pienempi asuinrakennus sekä ulkohuone, jotka ovat sittemmin purettu. Kivi-Kotila on harvoja Lahden jugend-aikaisia rakennuksia, edustaen jälkijugendia. Rakennuksessa on viitteitä myös klassismista. Asunto-osakeyhtiö on Lahden vanhin.
Puu-Kotila vuonna 2008.
Rauhankatu 17:sta sijainnut Puu-Kotila edusti kauppala-aikaista puurakentamista ja vuosituhannen alussa se oli keskustan toinen säilynyt puurakennus, Oskari Rajasen perikunnan omistaman ns. Oskarin Pihan lisäksi. Puinen Kotila jäi 1900-luvun lopulla tyhjilleen, mistä asti sen purkamista harkittiin.
Lehtitietojen mukaan taloyhtiö oli perustellut purkamista rakennuksen huonolla kunnolla, mutta samalla se selvitti, olisiko joku taho ollut valmis kunnostamaan rakennuksen.
Talon purkuaikeet herätti lahtelaisissa närkästystä, mutta varsinaisesti mitään kansanliikettä ei syntynyt.
Lahden kaupunginmuseo vastusti purkamista, ja oli talon korjaamisen kannalla. Talo ei ollut suojeltu asemakaavalla tai rakennuslain nojalla. Lahden kaupunki oli myöntänyt vuonna 2008 purkuluvan ja talo purettiin saman vuoden lokakuussa.
Näin pala kauppalanaikaista historiaa harmittavasti katosi.
Silloinen asemakaava ei sallinut tontille lisärakentamista, mutta asemakaavamuutoksen jälkeen korttelissa 4 tontilla 10 sallittiin lisärakentaminen. Uusi kuusikerroksisen asuinkerrostalo valmistuu keväällä 2014. ||
Loppuvuodesta 2013 Lahden messukeskuksessa järjestettiin keskustan kehittämistä koskeva Aleksin tulevaisuus (Aleksi 2015) -niminen työpaja kolmessa eri vaiheessa, johon osallistui yhteensä noin 80 henkilöä. Kutsujina olivat Lahden kaupungin Riitta Niskanen ja Lahden keskustaeheytys ry:n Janne Viitamies.
Toriparkkityömaa Lahden keskustassa.
Kaupungin valtuuston vahvistamassa strategiassa tavoitteena on vahvistaa keskusta-alueen vetovoimaa. Strategiassa todetaan että, alueen yhdyskuntarakennetta ja liikennejärjestelmää kehitetään kevyen ja julkisen liikenteen ehdoilla sekä edistetään asukkaiden viihtyisyyttä, terveyttä ja hyvinvointia.
Keskustan kehittäminen on kirjaimellisesti monitasoinen prosessi, joka vaatii kaupunkilaisten sekä eri intressiryhmien näkymysten sovittamista.
Keskustan kehittämistä vastaa ohjausryhmä, johon on koottu eri tahojen edustajia. Näyttää siltä että ainakin elinkeinotoimijat ja kaupungin asiantuntijat ovat saavuttaneet yhteisen näkemyksen tavoitteista. Strategian mukaisesti kaupallista keskustaa vahvistetaan ja ympäristön laatua kohennetaan.
Keskustaeheytys ry:n toiminnanjohtaja Janne Viitamies kirjoitti blogissaan (www.lahticity.fi) ideointisessioiden tuloksista ja suuntaviivoista vuoden alusta. Hän luettelee alla keskustan suunnittelupäämääriä, joissa painottuu etenkin katujen rakenteellinen merkitys ja muutokset sekä niihin liittyvät katualueiden uudelleenarviointi, erityisesti kevytliikennekeskeisyyden korostaminen. Toimet tähtäävät keskustan viihtyisyyden ja saavutettavuuden parantamiseen.
– Aleksanterinkadusta muodostetaan ydinosiltaan vuodesta 2015 alkaen ns. shared space –katu eli kävelykatu, jolla sallitaan erittäin hidas autoliikenne. Sen salliminen on perusteltua, koska katutilaa pitää joka tapauksessa varata Aleksanterinkadun liike- ja asuinkiinteistöjen asukas- ja huoltoliikenteen ja keskustan joukkoliikenteen käyttöön. Tämän takia keskelle leveää katua ei voida rakentaa pysyviä rakenteita. Joskus aikanaan tulevaisuudessa mahdollisesti rakennettava Aleksanterinkadun huoltotunneli muuttaisi tilanteen ja tekisi täysin autoliikenteeltä rajoitetun kävelykadun mahdolliseksi.
– Rautatienkatua pitää kehittää houkuttelevaksi keskustan sisääntulokaduksi tulevalta matkakeskukselta Aleksanterinkadulle. Rautatienkatu voisi olla esimerkiksi kävelypainotteinen katu asemalta aina Kirkkokadulle saakka.
– Kaupunki ja kiinteistöt suunnittelevat liikeydinkeskustan kävelykatujen, kuten Lanun aukion, ja jalkakäytävien kattamista yhdessä.
– Keskustan kadunvarsipysäköintiä kehitetään siten, että se suosii lyhytaikaista asiakaspysäköintiä.
—
Lähteet: www.lahticity.fi www.lahti.fi
Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti 1/2014 -lehdessä
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n omistuksessa oleva yli satavuotias lumiaura päätettiin ottaa kesän 2011 pääkunnostusprojektiksi. Valitettavasti auravanhus oli saanut tuta nykyajan meiningeistä, muutaman töhryn sekä useiden rikottujen ikkunoiden muodossa. Auraa oli tosin maalattu valkoiseksi muutama vuosi sitten ja metalliosia oli ruostesuojattu. Nyt oli vuorossa perusteellisempi toimenpide: lahon poistaminen ja korvaaminen vahvemmalla puulla. Muutama kantava palkki oli todella huonossa kunnossa, etenkin yhden kulman pystypalkki hajosi kirjaimellisesti käsiin. Auran toisen puolen ”räystäät” tuli uusia kokonaan. Lisäksi oli tarvetta myös vahvistaa uusittavia kohteita lisärakenteilla. Muuta pienempää korjattavaa sitäkin enemmän. En tässä käy läpi sen tarkemmin korjausprojektin yksityiskohtia, koska asiantuntemukseni ei riitä pureutumaan teknisiin yksityiskohtiin.
Kuitenkin kesän projekti oli itselleni varsin opettavainen. Aloitin viime vuonna puuseppäopinnot Lahden Salpauksessa, joten lumiauran kunnostuksesta sai hyvää kokemusta. Alanvaihtoa osittain vauhditti viimekesäinen kunnostusprojekti vihreän Gb-tavaravaunun parissa.
Päävastuu tänä(kin) kesänä oli yhdistyksen vaunuvastaava Esa Myyryllä, jolla oli tieto-taito kunnostusprojektin vetämiseen ja vastuu erilaisten ratkaisujen löytämiseen ongelmakohdissa. Selvää oli että vanhan korjaamisessa usein joutuu tekemään kompromissejä, ja myös tässäkin tapauksessa. Välillä jouduimme miettimään kokonaan uusia ratkaisua vanhan korjaamiseksi. Tärkeintä oli että ratkaisut olivat rakenteellisesti kestäviä ja pitkäikäisiä ja että kohteen ulkonäkövaatimukset täyttyisivät edes minimivaatimusten mukaisesti.
Haasteita toi sekin seikka että yhdistyksen toimitilat siirtyivät viime kesänä varikon idyllistä keskustan humuun, joten erityisesti erilaisen laitteiston käytössä turvauduttiin konduktöörivaunun suomaan suojaan. Kääntöpöydän viuhkalla seisova vaunu ajoi asiansa mainiosti remonttimiesten työskentely- ja taukotilana.
Kerhon maanantaiset yleiset talkoopäivät houkuttelivat vaihtelevasti väkeä varikolle, vaikka talkoita tehtiin porukalla toki myös useimpina viikonpäivinä. Esa taisi varikolla viettää melkeimpä koko kesän auran kimpussa, itse mahdollisuuksien mukaan 3-5 kertaa viikossa. Tämä tietenki huolestutti vaunuvastaavaa, riittäisikö väkeä talkoihin ja projektin loppuunviemiseen ennen talven tuloa. Kun hätäkin on suuri, on myös apua tarjolla. Isoimpien palkkien työstössä pääsimme hyödyntämään kouluni koneita ja tämä luultavasti joudutti joitain työvaiheita. Projekti eteni ”aikataulun” mukaisesti, viimeisempinä isoina töinä oli räystäpuiden ja -peltien asennus. Räystäspuut saatiin avustuksena (johon palaan jutun lopussa) ja pellit teetettiin oppilastyönä Salpauksessa ja saatiin asennettu syyskuun lopulla.
Mutta nyt syksy on taas saapunut, ja varikollakin aika valmistautua talven viettoon. On aikaa taas keskittyä muihin asioihin ja miettiä porukalla ensi kesän kunnostusprojekteja.
Tavataan varikolla!
Palveluammatissa
Vaikka pääpaino oli lumiauran kunnostuksessa, huomasimme edelliskesän tapaan, että toimimme myös varikon epävirallisina ”oppaina” ja tietenkin Topparoikan edusmiehinä, yhdistyksen kasvoina ulospäin. Eli leikkimielisesti voidaankin sanoa, että mitä likaisemmat kädet ja puhtoisemmat puheet olivat, sitä paremmin ihmisten mieleen varikko ja toimintamme jäi positiivisena asiana.
Aina oli oltava valmis heittäytymään keskusteluihin, vaikkapa ohikulkeneen koiranulkoiluttajan kanssa tai varta vasten paikalle tulleen isoäidin kanssa, jolla oli mukanaan junista kiinnostunut pikku taapero. Vierailijoiden kanssa käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Pääasiassa paikalla käyneet olivat kiinnostuneita varikkoalueesta, sen historiasta, mutta etenkin sen tulevaisuudesta oltiin erityisen huolissaan.
Jotkut myös halusivat käyttää varikon autenttisuutta myös visuaalisesti hyväkseen, mm. valokuvauksen muodossa ja nyt on viimeisiä aikoja, kun varikko näyttäytyy pysähtyneisyytenä, ollen elossa, seesteisenä, muttei hiljaisena.
Eräs mieleenpainuvimmista vierailijoista oli saksalainen veturinkuljettaja, joka oli matkalla Pohjois-Suomeen(!) vieraillen monissa Suomen rautatiekaupungeissa. Kielivaikeuksien huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, tunnelma oli varsin avoin ja ilman muuta leppoisa. Keskusteluissa käytiin läpi, rautatiet, veturit, maailmanpolitiikka, Lahden kylän historia jne. Vierailun kruunasi olutmaistiaiset, Esan kanssa pääsimme saksalaismaltaan makuun, jonka jälkeen työt jälleen edistyivät ripeään.
Toinen vierailu, josta poiki jutustelun ohella jotain konkreettista yhdistykselle. Rautateistä kiinnostunut kolmen sukupolven seurue kävi tutustumassa Risto-höyryveturiin ja siinä samalla yhdistyksen kunnostusprojektiin. Vierailu johti siihen että yhdistys sai lahjoituksena Lahden Rakennustarvike Oy:ltä puutavaraa, jotta auran räystäät saatiin uusittua.
Artikkeli on julkaistu alunperin lahtelaisten rautatieharrastajien Topparoikka-lehdessä 1/2012
Lumiauran tilanne 2014[päiv. 9.3.2014]
Kaluston kunnostustyöt kävivät mahdottomaksi kesän 2012 aikana. Alue oli tyhjentynyt ja sähköt katkaistu: ilkivalta ja vaunuihin kohdistuneet vahingonteot lisääntyivät huomattavasti.
Kun tieto varikon vesitornin vuokrasuhteen päättyminen tuli Topparoikka-yhdistykselle tietoon talvella 2010, alkoi yhdistys etsimään uusia sijoituspaikkoja varikolla olevalle kalustolle, josta Risto-höyryveturi (Tr1 1047) kuuluu Lahden kaupungille, muu kalusto Suomen Rautatiemuseolle. Kaluston siirtämisestä on käyty keskusteluja eri tahojen kanssa, mutta mitään varmaa ei tässä vaiheessa voi vielä sanoa.
Keväällä 2014 on tarkoitus tehdä kalustolle välttämättömät kunnostustyöt ilkivallan ehkäisemiseksi.
Topparoikan omistama lumiaura saatiin siirrettyä pois varikolta elokuussa 2013. Se oli aiemmin samana vuonna myyty Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:lle, joka sittemmin kuljetti sen Haapamäelle parempaan säilöön.
Varsinaisen varikkoalueen ja rakennusten omistaja Senaatti-kiinteistöt sekä Lahden kaupunki ovat työstäneet alueelle uutta asemakaavaa vuodesta 2011, mutta työ on toistaiseksi kesken. Lisätietoja kaavasta Lahden kaupungin nettisivuilta.
Lumiaura liikenteessä helmikuussa 2010[päiv. 20.4.2014]
Kisaikkunan lämpöä ja värikkyyttä (Kuva Senja Sirvo)
Vuonna 1923 järjestettiin ensimmäiset Lahden Salpausselän kisat ja koko kaupunki oli valjastettu tukemaan kisoja. Kisatunnelman luomiseksi lahtelaisia kehotettiin liputtamaan kisaviikonlopun aikana ja näin koko kaupunki saatiin juhlavan näköiseksi.
Kisat ovat aina näkyneet Lahden keskustassa, useiden myymälöiden ikkunat ovat kisojen aikaan somistettu kisahengessä. Tämä perinne alkoi kuitenkin kuihtua vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Aihe on jokavuotinen puheenaihe Lahdessa kisojen alla ja mm. keskustaisäntä on pyrkinyt edistämään asiaa.
Perinteen taantumuksesta huolimatta, kisaikkunoita näkee myös vuonna 2014. Yhtenä esimerkkinä Rauhankadulla sijaitsevan parturi-kampaamo, johon taideteollinen muotoilija Juha Ahonen pystytti kisaviikon ajaksi pipo-aiheisen kisaikkunan. Ahonen on tehnyt muotoilutöiden lisäksi jää- ja hiekkaveistoa ympäri maailmaa, mutta mistä siis idea kisaikkunan somistukseen?
– Parturi-kampaamo Leikkauksen Senja Sirvon kiinnostuttua pipoharrastuksestani, ehdotin kisaikkunan pystyttämistä. Pipoja on ollut esillä jo aiemmin Blink Optiikan kisaikkunassa vuonna 2012. Blinkin ikkunassa ne saivat todella hyvän vastaanoton vaikka ne eivät optiikkaan liitykään.
Edellisen kerran pipot olivat esillä Lahti Biannale ‘13 Lahtelainen olohuone -tapahtumassa. Tällainen pop up -näyttely tuntuu omimmalta kyseisen tuotteen esittelyyn.
Piporivistö herättänyt ihastusta (Kuva Juha Ahonen)
Ikkunan somistus koostuu pipoissa, mistä pipot ovat ja miten ne ovat syntyneet?
– Pipot ovat omaa käsialaani. Kyseinen harrastus sai alkunsa 2010. Halusin oppia uuden taidon. Mietittyäni asiaa päädyin virkkaamiseen, koska varsinaisia laitehankintoja ei tarvita ja työtilana voi toimia kotisohva. Pyrkimykseni on tehdä jokaisesta piposta erilainen.
Kuinka hyvin mielestäsi kisat näkyvät Lahden keskustassa?
– Kisaikkunakultuuri on kuihtunut kovasti sinä aikana kun olen Lahdessa asunut. Keskustan työmaat ja poismuuttavat liikkeet tekevät keskustasta epäselvän ja tunkkaisen. Olisi mahtavaa, jos jäljellä olevat yrittäjät alkaisivat elvyttää kisaikkunaperinnettä, vaikka yhteistyössä paikallisten muotoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa. Onhan Lahti muotoilukaupunki.
Mitkä asiat näyteikkunan tekevät houkuttelevaksi?
– Uusi tavallisuudesta poikkeava näyteikkuna pysäyttää minut tutkimaan sen sisältöä pitemmäksi aikaa. Tässä näyteikkunassa on käytetty paljon värejä, lisäksi pipot eivät ole ensimmäinen asia mihin törmää parturikampaamon ikunassa. Uudenlainen tuotteiden esillepano ja usein vaihtuva sisältö toimivat pirteänä osana harmaata katukuvaa.
Asiakkaiden palaute on ollut pelkästään hyvää ja monet ohikulkijatkin ovat jääneet ihastelemaan näyteikkunan piporivistöä.
Toriparkkityönmaan takia kauppatori siirtyi teatterin ja pääkirjaston väliselle aukiolle ja tästä järjestelystä on hyviä kokemuksia. Tiivistunnelmainen miljöö kulttuurirakennusten likellä ollut monen kaupunkilaisen ja toriyrittäjän mieleen.
Lahden tori elokuussa 2013.
Kirjaston pysäköintiongelmista on puhuttu julkisuudessa paljon. Kirjaston pieni paikoitusalue on kovassa käytössä, ja usein ruuhka-aikoina vapaat paikat ovat harvassa. Tilanne kärjistyi muutama vuosi jopa niin, että kirjaston henkikökunnalle tarkoitettujen pysäköintipaikkojen laajennus uhkasi kirjaston takana olevaa vanhaa omenapuuta. Puu säilyi onneksi, mutta niin myös pysäköintiongelma. Kirjaston takana oleva pysäköintiin tarkoitettu hiekkakenttä on saanut jo yhden rakennuksen, kun Humpulan päiväkoti siirtyi sinne väliaikaistiloihin, kosteusvaurioiden takia. Vielä on suunnitteluasteella, mitä alueelle lopulta rakennetaan.
Saimaankatu tullee oleman osana Lahden ns. kehää, johon liikenne on tarkoitus ohjata kiertämään keskusta. Kehältä on opasteet keskustan pysäköintilaitoksiin.
Suuret kulttuurilaitokset kirjasto ja teatteri ovat tämän (tulevan?) kehän varrella ja koska kirjastollakin on tarvetta pysätköintikapasiteetin lisäämiseen, ratkaisuksi esitän ajanhengenmukaisesti maanalaista pysäköintilaitosta kirjaston ja teatterin asiakkaille. Ajo halliin kävisi suoraan Saimaankadulta.
Jalankulku kirjastoon ja teatteriin hoidettaisiin sisäkautta ja samassa yhteydessä rakennettaisiin Saimaankadun alittava kulkuväylä suoraan kirjastoon.
Kirkkokadun risteyksessä nykyoloissa on vihreiden valoiden lyhyydestä johtuen hankala ylittää. Lisäksi valot ovat arki- ja viikonloppuiltaisin turhaan myöhään päällä.
Pysäköintihallin ansiosta maanpäällistä osaa voitaisiin kehittää enemmän aukio- tai toripyyppiseksi kulttuuriareenaksi, jossa mahdollista järjestää myös kaupallisia tapahtumia.
