Lahessa tapahtuu osa 2

Huh, enpä uskonut kirjoittavani jatko-osaa Lahessa tapahtuu -artikkelille. Mutta on se vain myönnettävä että täällä tapahtuu, eikä esimerkiksi Hämeen linnassa, johon tämänkertainen yksinkertainen tarina liittyy. Tämä tapahtui kylminä marraskuisina päivinä joskus viime vuonna. Syy, miksi julkaisin tämän vasta nyt, selviää jutun lopussa.

Seikkailu alkoi keskiviikkoiltana (päivä muutettu) jolloin sain tekstarin ystävältäni Helsingistä. Hän on nimeltään Sirpa (nimi muutettu). Sirpa ei tosin viestin lähettämisen aikoihin ollutkaan Hesassa vaan autossa tulossa pohjoisesta kohti Lahtea. Hän kyseli sopivia ruokapaikkoja, johon suosittelin perushampurilaisravintolat ja grillit. Muutahan arki-iltana ei tainnut olla auki… Niin tai näin, ruokaa ei tarvinnut pelkästään ystäväni vaan hänen mukanaan liikkunut seurue. Tämä seurue oli saapumassa Lahteen kuvaamaan mainosvideota. Se oli osa puolifiktiivistä mainosvideoiden sarjaa, jota siis ryhmä oli kuvannut usealla paikkakunnalla ennen Lahtea. Lopulta kuvausryhmä sai ilmeisestikin jotain syötävää, joten asia oli sillä selvä.

Vaan ei ollut. Tämän jälkeen tuli kysely, että mistä ryhmä saisi auton kuvauksiin. Mainoksen päähenkilön oma auto oli rikki ja nyt koko spektaakkelimainen kuvauskiertue oli tyssätä Lahteen. Onneksi ystäväni oli yhteydessä minuun, joten homma hoituisi käden käänteessä. Minulla oli nimittäin auto (äitini auto). Tarkoituksemme oli seuraavana päivänä lähteä neitokaisen kanssa Hämeenlinnaan.

Torstaina kuvattiin. Ne alkoivat heti aamusta ja ne oli tarkoitus saada pätökseen muutamassa tunnissa. Tietenkään asia ei mennyt niin, kuten oli tarkoitus, vaan kuvaukset venyivät. Ensin kuvattiin Mukkulassa jonka jälkeen siirryttiin keskustaan.
Keskustassakin vierähti, mutta kuvausryhmä tarjosi lounaan sekä auton käytöstä korvauksen, joten harmitus ei ollut suuri. Hämeen linna jäi sillä kertaa näkemättä.

Tähän piti tulla kuva Hämeen linnasta, mutta ei ollut minulla sellaista.

Syy miksi jouduin viivyttämään jutun julkaisua – lähes vuodella – on se, että tarkoituksena oli julkaista kirjoitus samaan aikaan mainosvideon julkaisemisen kanssa. Mainosta ei näemmä sitten koskaan julkaistukaan, ja unohdin asian.

Auto romutettiin, mutta toimenpide ei tainnut liittyä mainoskuvaukseen.

Torin uusi pinta

Rikas kaupunkikuva koostunee korkeatasoisesta arkkitehtuurista ja kulttuurihistoriasta, mutta myös omaleimaisista pienistä oivalluksista ja yksityiskohdista, jotka ammentavat paikan historiasta, toiminnasta ja yksilöistä. Suuret mittakaavat ja pitkät välimatkat kaupunkirakenteessa ja yhdyskunnan toimintojen hajauttaminen etäännyttävät ihmisen tilasta, jolloin tila on vain tilaa ilman tarkoituksenmukaisuutta.

On tietysti houkuttelevaa muuntaa tai jopa kopioida omaan toiminta- ja kulttuuriympäristöön jotain ympäri maailmaa hyväksi havaittua konseptia. Kulttuuri syntyy myös vuorovaikutuksesta, mutta jos sorrutaan yhdenmukaisuuden ”helposti myyvään” muottiin tai tietyllä ajanjaksolla vaikuttavien muodikkaiden ideologioiden pauloihin, on se pahimmillaan paikalliskulttuuria köyhdyttävää.

Torityömaa kesällä 2013 (Kuva Sauli Hirvonen)

Torityömaa kesällä 2013 (Kuva Sauli Hirvonen)

Miten tämä liittyy Lahden toriin? Toriparkki-konsepti ei ole lahtelainen, se on väline joka mahdollistaa Lahden keskustaan rakenteellisia muutoksia.
Torin kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu sen ympäristöstä, onhan se seremoniakselin keskiössä.
Torin toiminnallinen painopiste on ajan saatossa siirtynyt kaupallisesta epäkaupalliseksi olemisen tilaksi. Tapahtumien osalta Lahden kauppalan ja sittemmin kaupungin keskustan tori on ollut keskeisessä asemassa.

Toriparkin rakentaminen on edennyt ja parhaillaan torin pinta saa uuden kiveyksen. www.lahtiuudistuu.fi-sivulla pyydettiin kaupunkilaisilta ideoita torin uudeksi ilmeeksi.

Lahden ahdas kylä paloi kesäkuussa 1877. Joku ehdotti että palaneen kylän talot merkittäisiin torille nupukiviin jollain tavalla. Hieno idea!
Itse kirjoitin jokin aika sitten Ylisen Viipurintien muistomerkistä, joka olisi saatu samalla vaivalla muun torikiveyksen kanssa.

Asialla olisi ollut tietysti vain symbolista merkitystä, mutta näin osa kylän pitkää historiaa olisi saatu konkreettisesti esille ja samalla tuonut historiattomaan kaupunkiin häivähdyksen vuosisataista kulkureittiä. Nyt kiveyksessä tyydyttiin persoonattomaan symmetriaan (Torin kiveys / Lahti uudistuu), joka ”peittää allensa vanhinta Lahtea”.

Rautatienkadusta kävelykatu

Rautatienkatu sopii hyvin kävelykaduksi: se on kapea ja sen varrella on paljon pieniä liikehuoneistoja ja putiikkeja. Harmittavasti kadun kehittämiseen ei ole rakenteellisesti panostettu. Kulttuurillisia ja kaupallisia tempauksia sen sijaan on järjestetty, mikä kertonee kadun luonteesta.
Katu on toki huomioitu keskustan liikennesuunnitelmissa.

Katua on pyrittävä kehittämään huokuttelevaksi myös matkakeskuksesta tulevilta. Pyörätien pääreitti kulkee joka tapauksessa Vesijärvenkadulla. Kadun mäkisyys on koettu rasitteena, mutta kävelykadulle se ei ole este, se vain tuo omaleimaisuutta. Onhan tästä jo kokemuksia kadun tapahtumien yhteydessä.

Artikkelissa kuljetaan Rautatienkadun läpi pohjoisesta etelään ja tarkastellaan mitä kultakin katuosuudelta löytyy.

Kirkkokatu-Vapaudenkatu
Tällä hetkellä kaksisuuntainen ahdas katu, jossa pysäköintiä molemmin puolin. Kapeat jalkakäytävät. Voitaisiin muuttaa yksisuuntaiseksi pohjoisesta etelään ja jättää vain toiselle puolelle pysäköinti. Tällöin jalkakäytäviä voitaisiin leventää, lisätä penkkejä ja istutuksia; rinnehän on etelään päin. Näin saataisiin mielekkäämpi yhteys Kirkkopuiston ja keskuskorttelin välille.

Rautatienkatu etelään joulukuussa 2008 (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu etelään joulukuussa 2008 (Kuva Sauli Hirvonen)

Vapaudenkatu-Aleksanterinkatu
Tunnetaan nimellä Lanun aukio, ahkerassa käytössä hyvässä ja pahassa, jälkimmäisessä erityisesti aamuyöstä. Toriparkkityömaan takia tai ansiosta paikalla kahvila. Useita ravintoloita. Jonkin verran huoltoliikennettä.
Aleksanterinkadun joukkoliikennekadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Aleksanterikatu-Hämeenkatu
Koko osuuden ongelmallisin lienee Sokoksen huoltoajo kadun läpi. Lisäksi ajoittain tunnelmaa latistaa isoja näyteikkunoita sulkevat teippaukset.
Ilmettä on pyritty parantamaan kukilla, pollareilla ja penkeillä. Kesäisin osuudella ravintolan terassi.
Hämeenkadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Hämeenkatu-Vuorikatu
Kadun jyrkin osuus. Kapea ja paljon liikehuoneistoja, tunnelmallinen alkupää vanhojen kivitalojen ansiosta. Kaikin puolin hieno kävelykatumiljöö. Kadulla ei myöskään tarvetta järjestää huoltoajoa tonttien sisälle tai pysäköintikellareihin.

Kulmassa olevan ravintolan terassi voitaisiin sijoittaa kadun keskelle, porrastaen. Sen yhteyteen esimerkiksi vesitaideteos. Kulku sivuilta luiskia pitkin, joista toinen mitoitettu pelastuslaitoksen kalustolle.
Ylempänä sisäpiha ja (ravintolan) tasanne voitaisiin yhdistää.
Vuorikadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Vuorikatu-Harjukatu
Aikomuksena leventää katuja, vanhan jugendtalon tilalle noussut uudisrakennus Rautatienkatu 9:ssä on vedetty katulinjasta sisään. Tälle kohtaan saisi pienen aukion. Kadulla on paljon pieniä liikkeitä ja ravintoloita. Katu kapenee etelään mennessä, kahden vanhan rakennuksen välissä aikaa tunnelmoida.
Tontilleajo Rautatiekatu 12:sta Harjukadun kautta.
Harjukadun ylitys kahdella suojatiellä.

Rautatienkatu tammikuussa 2009 (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu tammikuussa 2009 (Kuva Sauli Hirvonen)

Harjukatu-Puistokatu-Loviisankatu-Mannerheiminkatu
Puistojen yhdistäminen tapahtuisi poistamalla Rautatienkadun ylittävät kolme suojatietä ja rakentamalla tilalle yksi leveä.

Autoliikenne voisi katuosuudella jatkua.

Rautatienkadun levein osuus, jossa tosin ei ole edes pyörällä ajo mahdollisuutta, vaan se pitää tehdä ajoradalla. Nykyisin bussilinja kulkee Vesijärvenkadulta Loviisankadun kautta Mannerheimintielle.
Paljon liikkeitä, joiden sisältämät palvelut herättävät aika ajoin närkästystä. Alueella kuitenkin potentiaalia, kadulla ja sen läheisyydessä mm. ruoka- ja musiikkiravintoloita, teatteri, grilli(!). Kadun leveys mahdollistaisi runsaalle ja korkealaatuiselle katu- ja/tai ympäristötaiteelle.

Monelle matkakeskukseen saapuville Rautatienkadun alkupää portti Lahden keskustaan.

Ps. Talvisin hiihtokilpailut matkakeskukselta kirkkopuistoon, tapahtumalle nimeksi Rautatienlatu

Kommentti Kinoksesta

Kesä-heinäkuu on vuoden hiljaisinta aikaa elokuvien ensi-iltojen suhteen. Lisäksi tänä vuonna pelattu jalkapallon MM-lopputurnaus omalta osaltaan varmasti vaikutti siihen, että elokuvateattereiden katsojamäärät eivät ainakaan nousseet (oma veikkaus…).
Sen sijaan kesä on festivaalien luvattua aikaa, ja näin keskikesällä on hyvä muistella kinoksia…

Lahtelainen elokuvafestivaali Kinos syntyi vuonna 2003 pienen innokkaan porukan ideoimana ja se toteutettiin Kymintiellä sijaitsevassa pubissa kevättalvella. Jo seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvateatteri Kino Iirikseen. Kinos on aina ollut helposti lähestyttävä elokuvafestivaali, ohjelmistossa vuorottelevat ammattimaisten töiden kanssa myös kotikutoiset teokset. Kinos on aina antanut tilaa hyville ideoille, elokuvantekijöiden (ja festivaalintekijöiden) resursseista riippumatta.

Ajauduin festivaalityöryhmään mukaan muutama vuosi sitten. Roolini oli toimia yhtenä valintaraadin jäsenenä. Tarkoituksena oli katsoa tuntitolkulla lyhytelokuvia, joista lopulta muodostui festivaalin ohjelmiston runko. Yhtenä vuonna saimme oman ”markkinointityöryhmän” kanssa tehdä festivaalille mainosvideoita, tietenkin huumoripitoisia. En tiedä oliko videoilla positiivisia vaikutuksia festivaalin osallistujamääriin, mutta kertoi rennosta talkooilmapiiristä ja ehkä jonkinlaisesta lahtelaisesta mentaliteetista.

En ole pitänyt itseäni elokuvaharrastajana, toki jo pienenä poikana tuli 1980-luvulla käytyä veljeni kanssa Lahdessa Leffis(?)-elokuvakerhossa, jonka tarjonnasta jäi elävästi mieleen sellaiset elokuvat kuten Ronja Ryövärintytär (valm. v. 1984) ja The Peanut Butter Solution (valm. v. 1985).

Kotonakin tuli paljon katsottua vanhojen komediamestareiden elokuvia kuten Chaplin, Keaton (erityisesti Kenraali!), Marx-veljekset ja Laurel & Hardy. 1980-luvulla katsottiin – tietenkin salaa – toimintaelokuvia, suurena sankarina mm. Arnold Schwarzenegger. Vaikuttavimpina elokuvakokonaisuuksina koin Star Warsit, jonka perinteisen hyvä-paha -asetelman ympärille luodut omat galaktiset maailmat olivat ja ovat vieläkin kiehtovia.

Myöhemmin elokuvakiinnostus laajeni esim. dekkarikirjallisuuden (Agatha Christien mm. Poirot) avulla Hitchcockiin ja sitä kautta film-noiriin.

Tyytyminen ei ollut pelkästään elokuvien katsojan rooliin, vaan niitä tehtiin myös itse. Teimme kaveriporukassa sketsejä omaksi iloksi. Otaksun, että tuon saman vaiheen on käynyt usea ikäluokastani videokameroiden yleistyessä 80-90-luvuilla. Sama leikkisä linja on jatkunut aikuisiälläkin, mutta mukaan ovat tulleet lyhyet dokumentaariset teokset ja erilaiset tallenteet, lähinnä rautateistä.

Näistä elokuvallisista lähtökohdista ajauduin vuonna 2013, osittain olosuhteiden pakosta, festivaalin vetäjäksi. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Kinosta oli tehty menestyksekkäästi ja hyväksi havaitulla kaavalla jo useita vuosia. Oli helppo astua mukaan kun pohjalla oli vakaa festivaali, jonka hyväksi oli tehty valtavasti töitä. Ja juuri se seikka vaati ja vaatii jatkossakin töitä. Joka tapauksessa aika oli antoisaa, ja toivottavasti Lahdessa järjestetään elokuvafestivaali, Kinos, myös tulevaisuudessakin.

Osa artikkelista on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Kesäinen kotiseutukatselmus

Kesäinen kotiseutukatselmus suoritettiin eräänä sunnuntaina, kelit olivat pitkän kylmän ja sateisen kauden jälkeen vihdoin hyvinkin lämpimät. Tarkoitus oli seuralaisen kanssa käydä naapurikunnan puolella kahdessa kohteessa, jotka löimme lukkoon vain hetkeä ennen lähtöä.

Ensimmäisenä kohteena oli kalliohalkeama Hollolan Pirunpesä. Ajoimme Messilän golfkentän paikoitusalueelle, josta suuntasimme jalkapatikalla kohti Pirunpesää. Tarkka sijainti ei ollut tiedossa, mutta muistellessani aiemmin näkemääni karttaa, olimme jotakuinkin lähettyvillä.
pirunpesä1

Hetken käveltyämme ja päiviteltyämme golfin peluuta, vastaan tullut kyltti ohjasti meidät tunnelmalliselle metsäpolulle. Nuotiopaikka ja pieni puuliiteri, jossa teksti ”Pirunpesä” viestivät, että olimme saapuneet perille. Kalliohalkeman eteen oli muodostunut pieni lampi, joka lienee suppa? Kiipesimme irtolohkareita pitkin ylemmäs. Paikalla oli muitakin, mies kameran kanssa sekä nainen kylpytakissa… hmmm..

Rotko on ollut matkailukohteena jo 1800-luvulla. Itselle vierailu Pirunpesässä oli ensimmäinen kerta. Kuvissahan paikka ei tietenkään pääse oikeuksiinsa;
paikassa on jotain ikiaikaista. Kerrassaan vaikuttava luontokokemus.

pirunpesä2
Kiipesimme vain niin pitkälle, kuin se niillä varusteilla, jotka sattuivat olemaan päällä, tuntui turvalliselta.
Kun poistuimme paikalta, lohkareelta toiselle liikkui alaston naishenkilö. Kuvaukset alkoivat…

Lisää Pirunpesästä Wikipediasta ja ESS:n nettisivuilla.

Pirunpesästä ja Messilästä matka jatkui Hollolan kirkolle päin. Kirkolta matkaa kuitenkin jatkoimme ilman välipysähdystä Uskilaan ja tarkemmin sanottuna Kiikunlähteelle.
Sekin löytyi suhteellisen vaivattomasti. Ennen lähteelle siirtymistä, seurasimme hetken tamman ja varsan liikehdintää aitauksessa.
kiikunlähde

Astelimme hiekkatietä pitkin lähteelle ja kiersimme sen rantaa. Vesi oli kirkasta, mikä yllätti ainakin minut, vaikka olihan paikka tosiaan lähde. Kaikkea sitä kaupunkilainen oppii. Lähde laski padon kautta Kiikunojaa pitkin Vesijärveen. Aiemmin vieressä sijainneet mylly ja saha saivat siitä käyttövoimansa, mutta sittemmin joen uomaa oli siirretty ja rakennuksetkin olivat jo parhaan käyttöikänsä ylittäneet.
Hetken uitettua jalkojamme kylmässä, kuohuvassa virtauksessa, palasimme paljain jaloin autolle hiekkatien tehdessä kävelyn varovaksi.

Paluumatkalla pysähdyimme Hollolan kunnantuvan idylliselle kioskille nauttimaan paikallisia mansikoita.

Hollolasta poistuessamme, totesimme että molemmilla on pieni nälkä, joten pieni hiukopala tekisi hyvää. Keksimme yhdistää iltapalan nauttimisen jo pitkään muhineeseen laavureissun. Katsoimme netistä sopivimman laavun, joka löytyi Ämmälän/Nikkilän maastosta, aivan ohitien lähettyvillä. Härkämäen laavu tuntui myös nimenä oivalliselta. Pienen harha-ajon jälkeen (tästä syytettäköön allekirjoittanutta) löysimme sopivan paikan, johon pystyimme jättämään kulkupelimme.
Jatkoimme jalan. Osa matkasta taitettiin vanhaa kapearaiteisen Niemi-Loviisa-rautatien ratapohjaa pitkin. Aiheella tunnelmointi jäi yksipuoliseksi, kun seuralainen oli kiinnostunut enemmän tien vieressä olevista metsämansikoista.

Härkämäen laavu sijaitsee aivan ulkoreitin vieressä, ja Lahden laavut ovat tarkoitettu kaikille luonnossa liikkujille, jotka noudattavat jokamiehenoikeuksia. Laavu on myös virallinen nuotiopaikka.
Härkämäen laavu on liikuntapalvelujen huoltama paikka, joten sieltä löytyi nuotiotarpeiksi valmiiksi pilkottuja puita sekä sytykkeinä (kuivia) mainoslehtisiä.
Tuli alulle hetkessä seuralaisen toimesta ja hiillosta odottelemaan.
härkämäki_nuotio
Sitä odotellessa, veistelin makkaratikut maastosta löytyneistä kepistä. Hetken nautittuamme makkaroista sekä kesäisestä Lahdesta, oli aika sammuttaa nuotio ja poistua paikalta.

Lahden seudulla on paljon mielenkiintoista nähtävää. Hollolan kunnan omilla nettisivuilla luontokohteista on turhankin vaatimattomasti tietoa, mutta esimerkiksi seudun ympäristöpalveluiden toimesta on laadittu kohteista selkeät esittelyt (pdf).