Aihearkisto: Kaupunkirakentaminen

Rakennukset, väylät ja asemakaavat

Pyörällä päästään Lahdessa osa 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahdessa on pyritty parantamaan pyörätieverkostoa, ja tämä heijastuu myös kaupungin tahtoon saada palautetta lahtelaisislta. Keväällä Lahden kaupungin Facebook-sivulla haluttiin palautetta pyöräteistä: ”Auta meitä kehittämään Lahtea pyöräilykaupunkina. Kysymme mm. kuinka tyytyväinen olet keskustan pyöräreitteihin ja onko ne merkitty tarpeeksi selvästi.”

Lahden pyöräteitä tutkineen Rambollin nettisivuilla todetaan vuonna 2011: ”Lahdessa on hyvät pyöräily-yhteydet keskustan läpi ajamiseen, mutta keskustassa pyöräteitä on vähemmän ja pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla”. Tavoitteena on kaksinkertaistaa pyöräily kaksikertaistaa vuoteen 2017 mennessä.”
Ramboll on tehnyt aiheesta myös kaupunkipyörävideon. ”Video on osa Lahden Green city -ohjelmaa ja sen Urbaani ratas -hanketta, jossa kehitetään polkupyöräilyn toimintaedellytyksiä ja tuodaan pyöräilyyn liittyvää infrastruktuurisuunnittelua esille muotoilun keinoin.”
Pyöräilyn kehittämistoimiksi Lahden kaupungin liikenneinsinööri Matti Hoikkanen mainitsee mm. pyöräilyn laatukäytävät, joista Etelä-Suomen Sanomat uutisoi hiljattain.

Itse olen aiemmin ottanut kantaa Lahden pyöräteihin, jotka löytyvät täältä (Pyörällä päästään Lahdessa) ja täältä (Aleksanterinkatu 2/2).

Pyöräilystä ja erityisesti kaupunkialueiden pyöräteiden kehittämisestä on keskusteltu paljon ja jotain on myös tehtykin. Aleksanterinkatu sai oman pyöräkaistan 90-luvulla tehdyssä remontissa. Pyöräteitä onkin rakennettu katuremonttien yhteydessä, mm. pätkälle Vapaudenkatua. Tahti on ollut maltillinen, eikä keskustan pyörätieverkosta ole vielä läheskään valmis. Tähän tietysti vaikuttaa monet asiat, taloudelliset ja valmiin kaupungin kaupunkisuunnittelun hankaluus sekä varmasti se, että liikennesuunnittelussa kevytliikenne on alisteinen autoliikenteelle. Toriparkin piti mahdollistaa keskustan kevyen liikenteenväylien kehittämistä ja aika näyttää miten tavoitteet täyttyvät.
On tärkeää että autoliikenne on sujuvaa ja ihmiset voivat asioida kaupungissa autolla,
mutta keskusta-alueella toivoisi enemmän ratkaisua kevyen liikenteen hyväksi.
Esimerkkiä tästä Trion edustalla olevat liikennevalot, jotka voisi asentaa jalankulkijoille oletuksena vihreälle. Nythän valoissa joutuu odottamaan vaikkei autoja tulisi kummastakaan suuntaan ja usein monet kävelevät punaisia päin. Tällaisilla pienillä muutoksilla voidaan vaikuttaa keskustan kävelyalueiden toimivuuteen. Esimerkiksi Tanskan Kööpenhaminassa pyöräilyä kehitetään kokonaisvaltaisesti. Myös pyöräilijöiden oma liikennekulttuuri vaikuttaa siihen, millä tavalla pyöräilyä keskikaupungissa ylipäänsä arvostetaan.

Pyöräverkkoa on tarkoitus kehittää kokonaisvaltaisesti, niin että verkko on käytännöllinen (mukava ja turvallinen ajaa), looginen ja johdonmukainen (pyörällä pääsee suoraan A-pisteestä pisteeseen B kiertämättä X:n kautta).

Välillä törmätään epämiellyttäviin ratkaisuihin. Yksi tällainen on Mustankallion tunneli, jossa Kiveriöstä kaupunkiin ajattaessa pyöräilijöitä kehotetaan siirtymään ajoradalle. En suosittele. Ajorata on kapea ja molempiin suuntiin on lisäksi keltainen sulkuviiva. Jos jalkakäytävällä laskettelee hiljalleen, on se huomattavasti turvallisempaa kuin ajaa ajoradalla, oli vauhtia tai ei.

Muutama huomio

Otan kaksi esimerkkiä, jotka ovat juuri valmistuneessa matkakeskuksessa. Esimerkit voivat tuntua hiusten halkomiselta, mutta ne kertonevat pyöräteiden suunnittelun vaikeudesta. Kokonaisuutta tarkastellessa ne ovat kuriositeettejä, mutta toteutuessaan käytännössä niillä on vaikutuksia laajempaan käsitykseen koko verkoston toimivuudesta.

Kolmannessa esitän oman ajatukseni pyöräverkoston laajentamiseksi keskustan ulkopuolella.

Uusi matkakeskus avattiin helmikuussa. Samalla rakennettiin Uudenmaankadulle uudet pysäkit kannen alle ja kevyenliikenteen väylille rakennettiin omat kaistat jalankulkijoille sekä pyöräilijöille. Haasteena on väylän kapeus. Uudenmaankatua ajettaessa kadun itäpuolta pohjoiseen pyörätie tekee ”mutkan” tunneliin. Jos haluaa ajaa Vesijärvenkadulle, on kierrettävä Loviisankadun kautta. Ilmeisesti tarkoitus on ohjata pyöräilijät entiseen Loviisanradan uomaan ja sitä kautta keskustaan. Silti koukkaus tuntuu turhalta, varsinkin kun väylä jatkuu koko matkaltaan Vesijärvenkadun ja Loviisankadun risteykseen.
Tunneli pyöräparkkeineen on sinänsä onnistunut ratkaisu.

Toinen yksityiskohta, mikä pyöräilijän silmää osuu, on keskustasta tullessa valtatie 12:n ali. Pyörätie kulkee BW Towerin ja HTC-talon välistä, mutkitellen Askonkadulta lopulta radan ali Anttilanmäelle. Jos pyörätie olisi jatkunut suoraan pysäköintilaitoksen ja robottiparkin välistä, olisi yhtynyt ”luonnollisesti” radan varteen. Radan vartta ja aseman seutua ollaan kehittämässä ja rautatie tarjoaa valmiin maastokäytävän, jotta itä-länsisuuntaista kulkua voitaisiin kehittää välillä Askon alue, Sopenkorpi/Urheilukeskus, ja sieltä aina Niemeen asti.

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ”pohjoisen” opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Lahtea purkamassa, ja rakentamassakin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Oman kotiseudun tutkiminen ja siihen tutustuminen voi joskus tuntua hyvinkin arkiselta. Oikeastaan se onkin sitä. Välillä on tietysti hyvä poiketa totutuista tavoista ja rutiineista. Tällöin asioista voi saada uusia näkökulmia tai ne voivat näyttäytyä aivan toisilta.

Seuraavaksi hieman omaa pohdiskeluani kulttuurista ja kotiseudun kokemisesta.

Kulttuuri ja kotiseutu 

Kotiseudullamme tai laajemmin kulttuurissamme esiintyvät tavat, tottumukset, arvostukset ja jopa uskomukset ovat se liima, joka muodostaa identiteetin johon koemme samaistumista. Historialliset tapahtumat, tutut symbolit ja henkilöt asettuvat tunnistettavaan viitekehykseen. Sekään ei ole mielestäni oleellista, löytyykö asioille historialliset faktat tai perustuvatko ne kenties mytologiaan, molemmat ovat yhtä tärkeitä oman kulttuurin luomisessa ja tunnistamisessa: mitä on jokin kulttuuri, mistä se muodostuu? Karkeasti yleistävän näkemyksen mukaan tietyn ryhmän sisällä muodostuu yhteisymmärrys siitä jotain “mitä on (esimerkiksi) lahtelaista tai mikä on ei-lahtelaista”.  Itse koen kulttuurin syntyvän yhteisestä kokemuksesta ja yhteisen kokemisesta.

Toisaalta kulttuuri elää ja muokkautuu. Turhan usein vaivumme romanttiseen vanhan kaipuuseen ja alamme kaivata menneisyydestä asioista, jotka nykyään näyttyvät idyllisiltä tai joita ei ehkä koskaan ollutkaan. Toisaalta se voi sisältää kriitiikkiä, ja osoitus kyvystä tarkastella asioita (jälkiviisaana), toistamatta toivottavasti niitä virheitä mitä kenties on tehty. Sukupolvet kokevat asiat eri tavalla, mutta silti näen, että ne ovat “vain” on osa pitkäaikaista kulttuurihistoriaa.

Kulttuuri rakentuu on vuorovaikuksesta. Suomalaiset (kansallis)taiteilijatkin hakivat Europpasta 1800-luvulla vaikutteita ja samalla heissä kasvoi ymmärrys Suomesta omana kansana muiden eurooppalaistem kansallisvaltioiden rinnalla. Pohdinta mitä on suomalaisuus, mistä asioista koostuu kansallinen identiteetti, loi pohjaa kansallistunteelle ja itsenäistymiselle.

Kotiseutuhaikailuun on helppo lyödä nurkkakuntaisuuden leima.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kotiseudun tunteminen ja tunnustaminen, on omien juuriemme tuntemista historian virrassa ja samalla se on osa meitä, meidän minä-kuvamme muodostumista. Juuret voivat käsittää perhettä, esivanhempia, syntymä- ja asuinpaikkaa, kotiseutua tai kansankuntaa.

Yhtä lailla oman kulttuuriin tunteminen ja sitä kautta vaikkapa oman paikkakunnan vaiheiden asettaminen laajempiin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin, auttaa hahmottaan suurempia yhteiskunnallisia tapahtumia ja syy-seurausketjuja.

Samalla oman kulttuurin kriittinenkin arvointi auttaa näkemään  muidenkin kulttuurien omaispiirteitä eli mitkä asiat erottavat kulttuurit toisistaan sekä auttaa toivottavasti arvostamaan todellakin niitä asioita, jotka ovat kulttuurissamme ja kulttuuripiirissämme säilyttämisen arvoista, riippumatta aikaan sidotuista ideologisista muotioikuista.

Kotiseututyön kautta voi löytää kestäviä arvoja, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia myös tulevaisuudessa. Se on mielestäni parasta sivistyksellistä työtä.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Lahtelaista tottakai 

Kotiseutu harrastuksena on juuri niin laaja, kuin sen itse haluaa käsittää.

Muutamin esimerkein kerron omasta kokemuksesta, miten työn kautta voi asettaa historialliset tapahtumat ja käsitteet osaksi lahtelaisuutta. Tällä tavoin itselleni on avautunut uusia tapoja hahmottaa kotiseutuni eri puolia. Lisäksi ne ovat syventäneet omaa kotiseututietouttani ja -arvostustani.

Sen yksityiskohtaisemmin en kuitenkaan halua tuoda julki toimek-siantajiani, työnantajiani tai muita työsopimuksiin liittyneitä tahoja, ellei niillä jotain merkitystä aiheeseen liittyen tai se on jo yleisesti tiedossa. Kerron niistä paikoista, jotka tuntuvat olevan kiinnostavina osina lahtelaista historiaa ja käsitteistöä.

Mainosalalta puusepäksi

Ensimmäinen tutkintoni valmistui vuonna 1999 Lahden Kauppaoppilaitoksesta. Samoihin aikoihin isäni oli aloittanut oman mainostoimiston, joka oli monellakin tapaa hyödyksi myös itselleni ja josta olen edelleen kiitollinen. Suoritin siellä mainosalaan liittyvän tutkinnon 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä oppisopimuksella.

Lisäksi saman vuosikymmen puolivälin jälkeen toimin yrittäjänä, jonka toimintaan kuului Rautatienkadulla Tulipyörä Shop -niminen kivijalkakauppa. Nimen innoittajan toimi tietenkin kaupunkimme vaakuna. Erään kerran liikkeessä käynyt pariskunta kertoikin, että Lahdessa oli ollut samanniminen ravintoa silloisessa Lasipalatsissa Rauhankadulla joskus 1960-luvulla.

Oma liikkeemme kuitenkin keskittyi vaate- ja levymyyntiin sekä tarjoamaan levy-yhtiö- ja ohjelmatoimistopalveluita. Kauppiaana toimiesssa sain samalla kokemusta myös kau-pungin keskustan toimivuudesta yrittäjän näkökulmasta. Jo silloiset havainnot ostamisen psykologiaan ja kaupungin katurakenteisiin saivat kannattamaan Rautatienkadun muuttamista kävelykaduksi.

Rautatieharrastuksen myötä innostuin myös kädentöistä: Lahden Rautatieharrastajien museojunakaluston kunnostamisesta. Lahden vaakunan “velvoittamana” innostuin vaalimaan lahtelaista rautatiekulttuuria. Rautateistä olin kiinnostunut kuulemma syntymästä asti.

Kunnostuspuuhat antoivat sysäyksen harkitsemaan kokonaan uutta ammattia. Aikuisena suoritettu ammatinvaihto puusepäksi kävi muutamassa vuodessa. Tosin puusepän töitä en ole juurikaan tehnyt, lukuunottamatta kahta lyhyttä jaksoa, toisen eräässä kalustetehtaassa  ja toinen Iskun tehtaalla. Tietysti on ollut hienoa olla osana sitä jatkumoa puuseppien kaupungissa.

Omaan osaamista pyrin ylläpitä-mään oman kalusteprojektin kautta, jota olen työstänyt jo pari vuotta. Wellamo-opiston lyhytkurssit ovat olleet tarpeen, sillä omia työsken-telytiloja ei ole.

Puusepäksi valmistumisen jälkeen tein pääasiassa rakennustöitä, Lahdessa ja Hyvinkäällä sekä Helsin-gissä, jossa työmaa sijaitsi Kampin Sähkötalossa. Työn edistymistä seurasivat myös Alvar Aalto -säätiön edustajat. Kiinnostava projekti kaiken kaikkiaan, jossa tulivat tutuiksi (pinnallisesti) kulttuurihistoriallisen kohteen korjaus ja siihen liittyvät haasteet.

Rakennusalalle

Työllistymismahdollisuudet rakennusalalla olivat paremmat kuin puusepänteollisuudessan. Niinpä suoritin talonrakennuksen perustutkinnon ajallisesti kahdessa osassa. Ensimmäi-sessä vaiheessa suoritin harjoittelun väliseinäfirmassa ja lyhyessä ajassa olin työmailla Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Vantaalla.

Lahdessa pääsin vesikattotöihin torin vieressä olevaan rakennukseen. Kesäiset kaupunkimaisemat olivat hienot ja sivusilmällä pystyin seuramaan historiallisten torikaivausten etenemistä. Katolle ei yksityiskohtia tietenkään näkynyt, mutta mielen-kiintoinen perspektiivi antoi töiden etenemisestä toisenlaisen kuvakulman kuin se olisi ollut maan tasolla.

Loput tutkinnon näytöt suoritin lahtelaisella pientalotyömaalla. Talon rakentamisen lisäksi tutuksi tuli lahtelainen byrokratia liittyen mm. kunnallistekniikkaan ja raken-tamiseen ylipäänsä. Toki talokin valmistui.

Kattotöistä mainittakoon Onnelantien työmaa. Vuonna 2011 Onnelantieltä puretun kolmen 1970-80-luvun taitteessa valmistuneen talon tilalle rakennettiin nykyaikainen palvelutalo talvipuutarhoineen.

Maisemat olivat tälläkin kertaa  todella komeat, kun pääsin kattohommiin. Katolta levittäytyivät hienot näkymät Salpausselän molemmin puolin. Auringonnousut Lahdessa tallentuivat kameralle.

Lahtihan tunnetaan maailmalla urheilukaupunkina ja Salpausselän kisoistaan. Itse sain olla osana tuota historiaa, kun pääsin työkomennukselle kahdesti urheilukeskukseen.

Ensimmäisellä kerralla toissavuoden kesällä ja syksyllä oli stadionin katsomon rakenteisiin liittyviä työtehtäviä. Kattorakenteita oli tuettava, sillä ei ollut tiedossa missä kunnossa kantava teräsbetoni oli. Tähän liittyen oli tehtävä tuentatöitä ja siihen liittyviä toimenpiteitä vesikatolla, sisällä alakatoille.
Katolta pystyi seuraamaan vaikkapa FC Lahden harjoituksia.

“Palasin” urheilukeskukseen viime vuoden joulukuussa, tarkemmin sanottuna hyppärimäkien kunnostukseen ja siinä sivussa ihailemaan myös maisemia (taas). Suurin osa työajasta meni kirjaimellisesti montussa (maauimalan altaassa), johon kuuluivat isonmäen alastulomäen viimeistelytyöt.

Hienoja näkymiä tarjosivat isonmäen vauhtimäkeen liittyvät työt. Mäessä tulikin otettua muutama porrasaskel.

Työnteossa tuntui olevan (ainakin jossain kohdin) suurta lahtelaista “urheilujuhlan” tuntua. Onnekkaana lahtelaisena sain taas olla osana historiallisiin tapahtumiin liittyvissä paikoissa. En tiedä, ajatteliko kovin moni työkaveri noin, mutta ainakin itselle mieluisia työmaita.

Läheisessä kontaktissa kulttuuriympäristöön olin taasen Lahden konserttitalon saneerauksen ja purkutöiden kautta. Taloon tehtiinkin perusteellinen korjaus ja oma roolini lähinnä rajoittui vanhan purkamiseen: Harva voi sanoa olleensa konserttitalon yhdessä savupiipussa.

Rakennuksessa, vanhassa ja uu-disosassa täytyi tietenkin käydä katsastamassa paikkoja. Katolta avautui jälleen hieno kaupunkimaisema keskustaan ja järven suuntaan.

Rakennus- ja purkutöiden ohella, pääsin “tutustumaan” myös me-tallialalle. Työskentelin hetken lahtelaisessa yrityksessä, joka val-misti vientiin teollisuuden pesukoneita ja -linjastoja. Metallityöt olivat minulle uusi aluevaltaus. Vaikka työ koostui lähinnä kokoonpanosta, niin se auttoi avaamaan uusia näkökulmia paikallisen teollisuuden merkityksestä, ammattitaidosta ja osaamisesta.

Purkua ja murskaamista

Korkeakadulla, Niemenkadun varrelta purettiin syksyllä 2015 kerrostalo, jossa oli vanhusten asumista. Ensi alkuun talosta oli purettava mm. kaikki puuaines käsin, ja loput hoidettaisiin koneilla. Kävimme purkurautojen kanssa kaikki talon seitsemän kerroksen asunnot läpi.

Mielenkiintoista oli, että tontilta kaivettiin runsaasti erikokoista kiskoa. Sille on varmasti hyvä syy, sijaitsihan se aivan teollisuusalueen ja rautatien vieressä, Niemestä keskustaan johtaneen radan likellä.

Valmistuttuaan (n. 1970-luvun puolivälissä) rakennus oli aikanaan moderni, mutta purkua suorittaessamme, talo vaikutti auttamattomasti vanhentuneelta. Tätä kirjoittaessa paikalle oli jo noussut uusi nykyaikainen talo.

Pääsin kirjaimellisesti käsiksi kahteen purettuun rakennukseen Etelä-Lahdessa sijaitsevassa murskaamoossa.

Ensimmäinen tapaus oli syksyltä 2015, kun murskattavaksi tuotiin Nordean entinen pankkirakennus. Tai ainakin osa siitä. Oli jännittävää huomata murskassa tuttuja yksityis-kohtia rakennuksesta, vaikka talo olikin tunnistamattomana kasana murskaamon pihalla.

Toinen murskaustapaus oli Vesijärvenkadun konttorirakennuksen purkaminen ja sen murskan tuominen tammikuussa 2016. Siinä oli käsillä Ankkurin viimeisimpiä teollisuuteen liittyviä rakennuksia.

Helmikuussa sain olla seuraamassa historiallista hetkeä, ainakin tietyllä saralla, kun mediakonserni ESAn sisällä tapahtui muutoksia. Uusi Lahti muutti Ilmarisentielle ja ESS:n toimituksessa oli tehtävä sisäisiä muuttotöitä, jotta Hämeenkadun toimituskin mahtuisi samoihin tiloihin. Muuttohommien lomassa oli sivusilmällä mukava seurata toimituksen työtä.

Viimeisimpänä olen päässyt todistamaan erään lahtelaisen yrityksen teollisuustoiminnan muutoksia, kun Iskun kotikalustetehdas muuntuu pääasiassa LAMK:n tiloiksi. Samalla kaikki tuotanto muuttaa Mukkulankatu 23:een, ns. levytehtaaseen.

Kotikalustetehtaasta, jossa sijaitsee myös Iskun pääkonttori, oli jo aiemmin vuokrattu tiloja ulkopuolisille. Tehtaalla tehdään parhaillaan purkutöitä, joihin olen osallistunut. Koko rakennus pitäisi olla kunnostettuna vuonna 2017.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2016

Rautatienkadusta kävelykatu osa 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden kaupungin ylläpitämässä Lahti Uudistuu -sivustolle on saatu lisää kaupunkiamme koskevia osioita. Uutuutena on kohta ”Kokeilut keskustassa”, jossa kerrotaan mm. tulevasta Rautatienkadun kokeilusta. Lisäksi nykyisin sivulta löytyy uuden Lahden strategiablogi, jossa on tällä hetkellä kolme blogikirjoitusta.

Paneudun tässä artikkelissa Rautatienkadun kokeiluun, jonka muutostyöt alkavat huhtikuun puolessa välissä. Vuonna 2014 kirjoitin kadusta ja miksi juuri Rautatiekatu sopisi kävelykaduksi. Matkakeskuksen vuoksi erityisesti kadun eteläpää korostuu, vaikka osuus ei sellaisenaan välttämättä kelpaisi kävelykaduksi. Yrittäjätkin ovat huomioineet eteläisen osuuden tärkeäksi kaupunkiin saapuville.

Rautatienkatu talvella 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu talvella 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkadun kokeilu

Kesällä alkaa Rautatienkadulla kokeilu, jossa poistetaan pysäköinti toiselta puolelta katua ja samalla jalankulkualuetta levennetään. Kokeilut keskustassa -sivulla selvitetään: ”Rautatienkadun leventämistä ja elävöittämistä kokeiltiin pienimuotoisesti kesällä 2015. Kokeilua on tarkoitus jatkaa esityksen mukaan vapusta 2016 syyskuun loppuun 2017. Levennys koskisi Rautatienkadun idänpuoleista jalkakäytävää Hämeenkadun ja Harjukadun välillä. Kahviloiden ja ravintoloiden toivotaan osallistuvan elävöittämiseen sijoittamalla jalkakäytävälle terasseja ja somisteita, kuten kukkaruukkuja ja pieniä kalusteita. Autoilu sallitaan Rautatienkadulla kokeilunkin aikana ja kadun länsireuna jää pysäköintikäyttöön. Lahden kaupunki valmistelee kokeilua yhteistyössä Lahti City ry:n ja Rautatienkadun yrittäjien kanssa.”

Palautteen perusteella, päätetään voitaisiinko pysyvä ratkaisu toteuttaa vuonna 2018. Nyt alkava kokeilu perustuu siis viime kesänä toteutettuun järjestelyyn Rautatienkadulla, jossa kadun kahden ravintolan terassi sai lisätilaa jalkakäytävältä. Sen johdosta ajoradasta lohkaistiin muutama neliö jalkakäytäväksi. Toriparkin rakentamista perusteltiin sillä, että keskustassa päästäisiin kehittämään katualueita kevyenliikenteen ehdoilla. Aleksi yksisuuntaistiin, mutta samalla pysäköinti palasi sitten 90-luvun. Pysäköinti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi, havainnot kertovat kuitenkin toista. Aleksin muutostyöt alkavat keväällä. Ainakaan osa yrittäjistä ei ole muutoksesta mielissään (ESS 11.4.2016).

Rautatienkadun kokeilu paperilla vaikuttaa kenties hyvältä, ja ilmeisesti palaute viime kesältä on ollut hyvää. Kokeilu onkin hyvä ensiaskel, mutta valitettavasti ratkaisu vaikuttaa kompromissilta, jonka lisäarvo on vähäinen. Toisaalta lisätila jalankulkuun ja ylipäänsä oloskeluun kasvaa, yhtäällä kadulla sallitaan edelleenkin läpiajo ja pysäköinti toisella puolella. Pysäköintipaikoista poistuisi puolet. Näin lopputulos vaikuttaa olevan ”vähän jotain siltä väliltä”. Aleksin kohdalla tällainen järjestely toimii, mutta kapean Rautatienkadun kohdalla muutos vaikuttaa kosmeettiselta. Vaikka Aleksanterinkatu ja Rautatienkatu ovat erilaisia, on myös Rautatienkatua pidetty keskustan pääkatuna Aleksin lisäksi: se on toiminut ja toimii edelleen matkakeskukselta (rautatieasemalta) keskustaan tullessa sisääntuloväylänä, porttina.

Rautatienkatu joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu välillä Aleksanterinkatu-Hämeenkatu joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kaupungilla kierrellessä, Lahden liikehuoneistojen käyttöaste tuntuu olevan silmiinpistävän alhainen, tosin tämä on vain subjektiivinen havainto. ESS:n uutinen viime vuoden tammikuulta, toteaa tilanteen olevan tyydyttävä, hyvä muihin kaupunkeihin nähden hyvä: ”Toisaalta keskusta on Lahdessa yhä suhteellisesti tärkeämpi kauppapaikka kuin useimmissa muissa suurissa kaupungeissa.”
[Päivitetty 27.4.: ESS:n juttu ”Tyhjien liiketilojen määrä kasvoi selvästi Lahden keskustassa – ’kuumien kortteleiden’ alue on kaventunut”, 1.5. ESS:n pääkirjoitus ”Lahden keskustan elpymisestä ei ole vielä merkkejä”]

]

Keskustaan kivijalkamyymälän (erikoisliikkeen) perustamisessa on suuret haasteet. Tästä pitävät huolen suuret ostoskeskittymät kaupungin laidoilla ja internetmyynti sekä yleisesti huono taloudellinen tilanne. Viime vuosina on perustettu ns. pop-up-myymälöitä, jollainen oli mm. Aleksanterinkadulla, entisessä kirjakaupan tiloissa. Pop-upiksi laskettaneen myös Lahden torin joulukylä. Autolla keskustassa liikkuva siirtyy pisteestä A pisteeseen B, ei havainnoi ympäristöään yhtä tarkasti kuin kävelijä tai pyöräilijä. Automarkettiin ajava ei odota saavansa autoa aivan oven eteen, ja ruuhkina parkkipaikkaa voi joutua jopa etsimään. Lisäksi suuressa marketissakin joutuu kävelemään. Ero on siinä, että automarketit tarjoavat ilmaista pysäköintiä, keskustassa pysäköinnistä joutuu maksamaan.

Miten keskustaa elävöitetään liike-elämän kannalta? Ratkaisu ei ole yksinkertainen, vaan monisyinen ja syvällinen, haasteina aiemmin mainitut seikat. Kävelykatu on väline, yhtälailla kuin auto. Kävelykaduilla ihmisten kontaktit ympäristöön lisääntyvät: muihin ihmisiin sekä kadun varrella oleviin liikkeisiin: näyteikkunoita jäädään katsomaan. Lisäksi ympäristöstä havainnoidaan ja tulkitaan viestejä herkemmin, liikkumisen rytmi muuttuu. Autoilu taasen etäännyttää katutilasta ja ympäristöstä. 

Mutta, annetaan kokeilulle mahdollisuus. Toivottavasti kaupunkilaiset ottavat kadun omakseen koko leveydeltään ja Lahteen saadaan oikea kävelykatu.  

Ylinen Viipurintie osa 1/2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden kyläryhmä muodostui historiallisen maantien varrelle. Liekö monen sattuman summa, että pienestä ahtaasta kylästä muodostui alueensa keskus: “Lahden kylä ei sinänsä ollut Hämeessä kovin poikkeuksellinen, ei ainakaan niin poikkeuksellinen, että sen pelkkä ominaislaatu olisi määrännyt sen kohtaloksi kasvaa alueensa keskukseksi. Päijät-Hämeen kohdallakin kylien nouseva tai laskeva kehitys oli pitkälle riippuvainen niiden kulloisestakin taloudellisesta kehitysvaiheesta ja siitä, miten päättäjät ja virkamiehet ne ymmärsivät. Lahden kohdalla muutama ulkoinen seikka asettui nostamaan sitä suhteessa muihin alueen kyliin.”

Ylisen Viipurintien molemmille puolille muodostunut kylä paloi vuonna 1877, kaupunkia ei tullut, mutta tuli ruutukaava ja kauppala. Vanha tie osin jäi kauppalan alle, uusi pääkatu Aleksanterinkatu jatkoi Ylisen Viipurintien perintöä Lahdessa.

Kadonnut maantie?

Osa kauppalan ja kaupungin alle jääneestä tiestä kirjaimellisesti kaivettiin esille torikaivauksien yhteydessä vuosina 2013-14. Valitettavasti tien olemassaoloa ja vaikutusta Lahdelle ei ole huomioitu mitenkään torin uudistuksen jälkeen. Ehdotin tuolloin että vanha tielinja rakennettaisiin muistomerkin muodossa Lahden torille.

Tiehen on suhtauduttu ilmeisen rationaalisesti vain tienä, mutta tietynlainen välinpitämättömyys ei tee oikeutta sen historialle. Tie on ollut kuitenkin tärkeimpiä osatekijöitä siihen, että Lahti muodostui juuri sille paikalle. Tie on merkinnyt Lahdelle niin hyviä kuin huonojakin aikoja. Linjaus on yhä monin paikoin nähtävillä ja uudetkin tiet on rakennettu noudatellen historiallista kulkureittiä.

Lahden historian kirjoituksessa viitataan usein Yliseen Viipurintiehen ja sen merkitykseen eri aikakausina. Tämä artikkeli ei ole tutkimus, vaan eri lähteistä koostettu yhteenveto tien linjauksesta.

Sarjan osa kaksi on luettavissa täällä.

Lähteitä

Tiestä on julkaistu Kirsi Salosen toimittama Ylinen Viipurintie (Hämeen liiton julkaisu V:45), jossa tien merkitystä ja linjausta on tutkittu koko sen matkalta Hämeen linnan ja Viipurin väliltä. Tutkimus onkin tärkein lähde tässä artikkelissa.

Vuonna 2018 Ylinen Viipurintien linjauksista saatiin Lahden kaupunginmuseon toimesta valmiiksi kattava selvitys. 53-sivuisen raportin on laatinut Sinikka Kärkkäinen ja sen tekoon osallistuivat myös Lahden kaupunginmuseon arkeologit Piritta Häkälä ja Eetu Sorvali. Tutkimus on ladattavissa täältä.

Muina kirjallisina lähteinä olen käyttänyt Lahden ja seudun historiaa käsittävää kirjallisuutta sekä internetlähteitä.

Ylinen Viipurintie -julkaisun liitteenä on peruskartta, johon tien linjaus on merkitty vaihtoehtoineen. Linjaus on vaihdellut vuosisatojen aikana, eikä linjauksista ole suoria lähteitä vaan tien linjaus on osittain päätelty epäsuorasti. Internetissä julkais-tut useat historialliset kartat ovat kertoneet tien linjauksesta myös Lahden seudulla, etenkin digitoidut Senaatinkarttoja (www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/arkisto/paijat-hame-senaatin-kartoilla/karttojen-katselu/), joista Lahden lehti XIV 33 on kartoitettu vuosina 1874-75, juuri ennen Lahden kylän paloa.

Senaatinkartta vuodelta 1874-75.

Senaatinkartta vuodelta 1874-75.

Lisäksi olen tarkastellut historian harrastajan Rauno Huikurin julkaiseman Atlaksen sisältöä, jossa on kuvattu tiet Suomessa vuonna 1555. Karttojen sisältö perustuu Kuningas Kustaa Vaasan kamarikirjuri Jaakko Teitin 1556 laatimaan luetteloon yöpymispaikoista Suomen teiden varsilla. Apuna ovat olleet myös Timo Meriluodon internetsivuilleen tallentamat vanhat Suomen kartat 1700,- 1800- ja 1900-luvuilta. Lisäksi Lahden kaupungin internetsivujen ilmakuvat vuodelta 1946 ovat olleet hyvä tutkimuskohde kaupungin alueella.

Ylinen Viipurintie Lahdessa -juttu on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osan ensimmäisessä kappaleessa käyn läpi yleisesti teiden historiaa. Toisessa kappaleessa Lahden kylän vaiheita. Kolmannessa kappaleessa Ylisen Viipurintien syntyhistoriaa.

Toisessa osassa käyn läpi tarkemmin tien linjausta Lahden seudulla sekä sen vaikutuksia että merkitystä.

Kaksiosainen artikkelisarja on yhteenveto historiallisen maantien vaiheista, joka aikoinaan yhdisti Hämeen ja Viipurin linnat toisiinsa.

Teiden synty Suomessa

Ensimmäisiä teitä ei varsinaisesti rakennettu, vaan ne muodostuivat lähinnä luonnollisista kulkureiteistä joita parannettiin yhteiskunnan kehittymisen myötä. Suomessa varsinaiset maantiet saivat alkunsa ratsu-urista, joita alkoi syntyä tärkeimmille liikennesuunnille, reitit Suomenlahdelle palautunevat jo esihistoriallisen ajan lopulle. Tavara piti kuljettaa kauppapaikoille ympäristöstä, ja niin syntyivät ratsastuspolut, jotka levenivät kärrypoluiksi. Tiet kulkivat Suomessa luonnon ehdoilla yleensä jokien laitoja ja harjuselänteitä pitkin. Talvisin pystyttiin reellä kulkemaan vesistöjä ja soita pitkin ja näin syntyi talviteitä.

Maunu Eerikinpojan maanlaki tuli Suomessa voimaan 1300-luvun jälkipuoliskolla. Se sisälsi määräyksiä teistä, se määräsi leveydet sekä sen, että jokaisen kylään tulisi johtaa ainakin yksi tie. Määräyksiä ei tosin noudatettu tarkasti, vielä 1600-luvulla polkuja voitiin kutsua maanteiksi. Juhana III määräsi v. 1587 että yleiset tiet on tehtävä vaunuilla ajettaviksi. Kärryt ja vaunut yleistyivät 1600-luvulla, ja vuosisadan jälkipuoliskolla useimmat tiet olivat vaunuilla ajattettavassa kunnossa. Samoihin aikoihin yleistyivät peninkulmapatsaat ja kestikievarien merkitsiminen. (Päijät-Häme I)

Varhaisten teiden arvostus näkyi myös kartoissa. Keskiajan kartoissa esitettiin teitä erittäin harvoin, kartat olivat pääosin tehdyt merenkulun tarpeisiin. Kaupunkien ja teiden puuttumisesta kartalta voi helposti saada sen käsityksen, ettei keskiajalla ollut olemassa teitä. Jo Viikinkiajalla (n. 800-1050) oli käytössä mm. Hämeen härkätie.

Liikenteen väitetään tapahtuneen pääosin vesiteitä pitkin, mutta teiden merkitys kuitenkin pikku hiljaa kasvoi, sisämaahan alkoi ilmestyä kaupunkeja 1500-1600 lukujen vaihteessa. Lisäksi maan kohoamisen vuoksi keskiajalla Kokemäenjokea ja Aurajokea ei päässyt enää nousemaan laivoilla, ja esimerkiksi Uudenmaan jokia ei ole koskaan pystytty hyödyntämään tavaraliikenteessä jokien kapeuden ja monien koskien vuoksi. (www.elisanet.fi/huikari/suomentiet1555.htm)

Lahden kylä

Aimo Halila kirjoittaa Lahden historiasta, että nykyisen Lahden alueelta on löydetty kivikautisia esineitä, mutta tuskin asutus on ollut kiinteää näihin päivin saakka. On todennäköistä, että Lahden alueella on ollut kiinteää eli jatkuvaa ympärivuotista asutusta aina nuoremmalta rautakaudelta alkaen. Vakinainen asutus on Hämeeseen levinnyt Kokemäenjoen suunnasta itää kohti saavuttaen Vesijärven ja Päijänteen rannat todennäköisesti vuosien 500-600 vaiheilla. Päijät-Hämeessä kiinteään kyläasutukseen siirryttiin peltoviljelyn yleistyessä, merovingi- ja viikinkiaikana ensimmäisen vuosituhannen viimeisinä vuosisatoina. Ainakin jo 900-luvulta lähtien on varmoja tietoja kiinteästä asutuksesta Lahden seudulla. Lahden itäosissa olevassa Järvenpään kylässä (kuului keskiajalla Nastolaan) ja Ahtialassa on myös tähän viittaavia tutkimustuloksia.

Salpausselkiä ja Rievelin reittiä käyttävistä eränkävijöistä muutamat jäivät pysyväisesti turkismetsästäjiksi, kala- ja kaskimiehiksi kirkasvetisen ja kalaisen Vesijärven rantamille. Vesijärven etelärannoilla kyläasutusta syntyi ilmeisesti ensin Lahden ympäristöön.

Vesijärven etelärannat olivat olivat Salpausselkiä seuraavan vilkkaan Karjalanretkeilyn ja rannikolle suuntautuvan, toistaiseksi vielä heikon kaupan risteyskohtia.

Jo varhaisessa vaiheessa kauppayhteydet painoivat voimakkaan leiman Lahden seudun asutushistoriaan. Vesi- ja harjutien kosketuskohdan merkitys erä- ja kauppateiden risteyksenä tuli korostetusti esille 1100-luvun jälkipuoliskolta lähtien, jolloin Suomen alueet joutuivat saksalaiskaupun välittömään vaikutuspiiriin.

Lahden seudun pysyvään asutukseen on vaikuttanut sen maantieteellinen asema. Lahden kylä kasvoi maa- ja vesireittien solmukohtaan, josta on aina ollut hyvät yhteydet kaikkiin ilmansuuntiin. Jalkarannan, Lahden ja Järvenpään seudut olivat etelään matkaavien kaupantekoon pyrkivien pitkämatkalaisten taivaltajien pysähdys- ja varastopaikkoja.

Yhteydet etelään merenrannikkoon tapahtuivat Porvoonjokea myöten, joskin se oli etupäässä kesätie, mutta huono monien koskien vuoksi. Sen rinnalla oli toinen tie Lahdesta Orimattilan ja Myrskylän kautta Porvooseen. Niin sanottu Savontie erkaantui Ylisestä Viipurintiestä Lahden kylän kohdalla pohjoiseen Jyrängönkosken, Suur-Savon kirkon ja Juvan kautta Savonlinnaan. Kesätien ohella oli ikivanha talvitie Vesijärven jäätä pitkin Asikkalaan, Sysmään ja Hirvensalmen kautta Savoon. (Raimo Airamo: Lahden Ankkuri – v. 2007)

Professori Aimo Halilan mukaan siirryttäessä kaskitaloudesta kiinteään peltoviljelyyn muheamainen, joskin ilmeisesti usein tulvien vaivaama Lahti, jossa kauppatie joutui ikään kuin pysähtymään, osoittautui Vesijärven etelärannan nopeimmin kasvavaksi asutuskeskukseksi. Salpausselkien lukuisten harjanteiden ympäröimään laakioon syntynyt Vesijärvi on vehmaine rantoineen vuosisatoja ollut tänne sijoittuneiden ihmisten värikkäänä elämännäyttämönä. Asutuksen painopiste oli aikaisemmin järven lounauskulmalla, mutta siirtyi idemmäksi Lahden kylään, jossa harjuselänteellä kulkeva tie ja vesireitti luontevasti tapasivat toisensa.

Kaarlo Nieminen arvelee Lahden kauppalan historiassaan, että ensimmäinen talonpoika siirtyi tulevaan Lahden kylään Järvenpään kylästä. Tämä ensimmäinen talo tunnettiin myöhemmin Anttilan nimellä. Muuton ajankohtaa ei kuitenkaan tiedetä.
”Perimätiedon mukaan Lahden ensimmäinen talo on ollut Anttila, jonka omistaja siirtyi Lahteen Järvenpäästä. Tämä pieni kylä, joka sijaitsi Joutjärven tuntumassa ja joka mainitaan maakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1564, kuului Lahden kanssa samaan jakokuntaan.” (Olli Järvinen: Lahti ennen meitä – v. 1965)

Monet Hollolan kylistä mainitaan jo 1300-luvun loppupuolella, Lahti mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1443.

Lahden kylä hämäläisenä ryhmäkylänä jo varhain merkittävä asutus-tihentymä. Kylä muodostui 20:stä numerotalosta, joista valtaosa oli sijoittunut historiallisen Viipurin ylisen tien varteen. Uuden ajan alussa, vuoden 1539 asiakirjojen mukaan, Hollolan alueella oli yli 70 kylää, joista Lahti oli suurimpia. (Hannu-Matti Wahl: Elämää Lahden torilla)

Tie tarjosi sisämaasta itään kulke-valle vaihtoehtoisen väylän rannikkoa seuraavalle ”aliselle tielle”. Sijainnista Ylisen Viipurin tien varrella oli sekä hyötyä että haittaa. Päätien varsi kärsi syrjäisempiä seutuja enemmän vaikeista sota- ja katovuosista. (www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti/lahden-historia/keskiaika/keskiaikainen-lahden-kylae)

Liikenteen risteyskohtaan asettuivat monet käsityöläiset ammattiaan harjoittamaan ja myöhemmin lainmuutoksen jälkeen se alkoi kerätä myös maakauppiaita. Näin alkoi syntyä hitaasti maaseuden liikekeskus, joka tarjosi palveluksiaan ohi kulkeville ja ympäröivän maaseudun asukkaille. Maantieteellinen asema tarjosi Lahden talollisille talvisin hyvät mahdollisuudet rahdinajoon. Rahdinveto ja ulkopuolisten rahdinvetäjien huoltaminen toi lahtelaisille mukavia lisätuloja ennen rautatien valmistumista (1870) ja hetken vielä sen valmistumisen jälkeenkin.

Lahtelaisen kotiseutututkimuksen isä, opettaja Villehad Vuorisen mukaan naapurikylät seurasivat tilannetta hieman kateellisina: “Kyllähän raha Lahteen poikkeaa, se tulee akkunoista ja ovista siellä muutamiin taloihin”.

Kuitenkin taajamamainen ryhmäkylämuoto oli Hämeessä tavallinen, eikä isonjaon toteuttaminenkaan sitä hajoittanut. Isojako alkoi Hollolassa jo vuonna 1776, mutta Lahdessa se saatiin päätökseen vasta vuonna 1850. Jaon varhaisuus johti siihen, että varsinaisen kylän hajoittamiseen ei ryhdytty, vaan tyydyttiin jakamaan ainoastaan jakokunnan pellot, niityt ja metsät sen osakkaille. Näin teidenvarsia seuraava ryhmäkylä säilytti vanhan muotonsa ja vaikutti tulevan kaupallisen taajamankin sijoittumiseen.

Hollolan Lahden taajaman synnyn tekijät ja sen legalisoimisen tausta on löydettävissä jo kaukaa. Itsenäisen taajaman synty ja erottautuminen sitä ympäröivästä maaseudusta on pienten erillisten kehitysaskelten summa. Lahden kohdalla taajamaa ei perustettu, vaan monet erilliset tehtävät keräsivät kylään väestöä. Väestön taajentuminen puolestaan edisti erilaista vaihdantaan perustavaa taloudellista toimintaa, joka ketjureaktion tavoin akoi vahvistaa itse itseään. (Lahden historia 3)

Alfred Caweenin kauppalan ruutukaava.

Alfred Caweenin kauppalan ruutukaava. Tuleva pääkatu noudattelee Ylistä Viipurintietä.

Lahden tiivis kylämuodostelma paloi kesäkuussa 1877. Alfred Caween suunnitteli palaneen kylän paikalle ruutukaavan, jonka pääkatu (Aleksanterinkatu) jatkoi Ylisen Viipurin tien perinnettä Lahden kauppalassa ja myöhemmin kaupungissa.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 2/2015

Stadion kansanpuistoon

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kisapuistoa ja Kisapuiston jalkapallokentän katsomorakenteita on viime vuosina ehostettu, jotta alue saataisiin arvoiseensa kuntoon. Kisapuiston kenttä oli ollut pitkään lahtelaisen edustusjoukkueiden pääasiallinen peliareena. Viime vuodet FC Lahti on pelannut Lahden hiihtostadionilla, sillä Kisapuiston jalkapallokentän katsomorakenteet ja puuttuva valaistus eivät täyttäneet Palloliiton ja UEFAn asettamia vaatimuksia. Tosin joukkue sai pelata Kisapuistossa muutamia otteluita kaudessa poikkeusluvalla.

Koska raha on tiukalla, kentän katsomo on tarkoitus rakentaa stadioniksi vaihe vaiheelta. Jotain on jo tapahtunut: Ensin asennettiin kuppi-istuimet katetulle katsomon osalle. Tämän jälkeen uusittiin täysin nk. aurinkokatsomo. Kun kenttä sai valot vuoden 2014 kesän aikana, FC Lahti sai luvan pelata kaikki syksyn Veikkausliigan ottelut Kisapuistossa. Kentästä oli jälleen tullut Lahden jalkapallon edustusseuran kotistadion.

Kisapuisto marraskuussa 2007. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kisapuisto marraskuussa 2007. (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden oma ”olympiastadion”

Vuoden 1952 olympialaisiin valmistunut Kisapuiston jalkapallostadion eteläistä porttia komistaa olympirenkaat.

Heinäkuuta 15. päivänä 1952 oli Etelä-Suomen Sanomien sekalaisia ilmoituksia –palstalla ensimmäisenä olympiarenkailla varustettu ilmoitus: ”Tänään olympiajalkapalloa Lahdessa Vesijärven urheilupuistossa kello 19 Ranska – Puola”. Ennen peliä ohjelmassa oli olympiafanfaari ja lipunnosto, avajaispuhe ja Maamme-laulu. Ilmoituksen alalaidassa oli vielä maininta, että seuraavana päivänä pelattaisiin ottelu Englanti – Luxembourg.

[…]

Puolan ja Ranskan välinen peli oli karsintaottelu varsinaiseen olympiaturnaukseen. Sateinen sää teki uuden jalkapallokentän, joka Etelä-Suomen Sanomien mukaan oli ”luettavissa maamme parhaimpiin”, erittäin liukkaan. Näin ottelun taso hieman kärsi, mutta yhtä kaikki lahtelaisyleisö sai ensimmäisen kerran tuntumaa mannermaiseen jalkapalloiluun.

Ottelu oli myös ensimmäinen virallinen peli uudella kentällä. Tapahtumaa oli tullut seuraamaan runsaasti yli 4000 katsojaa, joista tarkalleen 3752 oli maksanut pääsylippunsa. Helsingin olympialaisten jalkapalloturnauksen peleistä Lahti oli saanut järjestääkseen kaksi karsintaottelua ja yhden varsinaisen olympiapelin. Niitä varten oli Kisapuistoon rakennettu kaksi avokatsomoin varustettua jalkapallokenttää.

[…]

Varsinaiseen olympiaturnaukseen kuulunut Turkki – Alankomaiden Antillit ottelu käytiin 21. heinäkuuta. Ottelun aluksi uusi jalkapallokenttä vihittiin virallisesti käyttöön. Tilaisuudessa puhui kaupunginjohtaja Olavi Kajala, joka nimesi uudet kentät ”Pikku-Vesijärven Kisapuistoksi”. Kajalan jälkeen Lahden tanskalaisen ystävyyskaupungin Randersin urheiluseurojen edustaja toi tervehdyksen kotimaastaan ja onnitteli sydämellisesti Lahtea uuden urheiluareenan ansiosta. Pelin väliajalla Lahden Naisvoimistelijoiden valioryhmä esitti otteita olympiavoimisteluohjelmastaan.

(Lähde: Hollolan Lahti -lehti, Olympiajalkapalloa Lahdessa – Esa Hassinen)

Otteluiden lopputulokset: Puola – Ranska 2-1, Luxembourg – Englanti 5-3 ja, Turkki – Alankomaiden Antillit 2-1.

Kisapuiston kenttä lumen peitossa maaliskuussa 2010. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kisapuiston kenttä lumen peitossa maaliskuussa 2010. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kisapuisto kuntoon

Noista ajoista on säilynyt osa puisista lipunmyyntikopeista, jotka ovat hauska yksityiskohta alueella. Tänä kesänä ja syksynä on alueella uusittu puiston aitoja. Vaikka Kisapuisto on toiminut olympiajalkapallon näyttämönä, on sen ”luonto” kuitenkin avoin kansanpuisto. Lisäharmia on tuottanut valitettava ilkivalta, joka tietenkin tapahtuu pimeään aikaan. Enneltaehkäisevänä toimena alue pitäisi joko pimentää tai sitten valaista kokonaan. Jos valoja on siellä täällä, on myös pimeitä kulmia, ilkivalta on helpompaa.

Vuonna 2010  lahtelaisen ja suomalaisen jalkapallon ainoa kuninkaallinen Jari Litmanen sai oman näköispatsaan Kisapuistoon. Myös kuningaan patsas on joutunut ilkivallan kohteeksi: se on yritetty polttaa.

Olympiarenkaat eteläisellä portilla. (Kuva Sauli Hirvonen)

Olympiarenkaat eteläisellä portilla. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kisapuiston arvostusta ja profiilia on pyritty nostamaan Kisapuisto kuntoon! -hankkeen avulla. Hanketta kuvataan lahtelaisena ryhtiliikkeenä, ”joka haluaa vaikuttaa olympiapuiston kehittämiseen ja kunnostamiseen.”. Tätä varten adressiin kertyi lähes 10000 nimeä. Adressi luovutettiin marssin päätteeksi kaupungintalolla kaupungin päättäjille. Alueella järjestettiin myös siivoustalkoot.

Stadionajatus

Uusittu aurinkokatsomo. (Kuva Sauli Hirvonen)

Uusittu aurinkokatsomo. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nykyään ”jalkapallostadionin” rajatut katsomoalueet ja kansanpuiston avoimuus ovat hieman hankalasti sovitettavissa jalkapallo-otteluiden yhteydessä. Tästä johtuen Kisapuiston alue on sekava, avoimen kansanpuiston periaatteella toimiva, jossa järjestetään maksullisia tapahtumia. Tähän ratkaisu on tietysti selkeän katsomokokonaisuuden rakentaminen kentän ympärille eli stadionin. Juuri julkaistun uutisen (ESS 23.10.) mukaan Lahden Urheiluhalliyhdistys on valmis rakentamaan Kisapuistoon uuden jalkapallostadionin. Katsomoihin tulisi paikkoja 5500 katsojalle.
Lisäksi uuden Lahden budjetissa kaupunki on varannut 90 000 vuodelle 2016 Kisapuiston alueen yleisilmeen parantaminen. Lisäksi kaupunki on varautunut uusimaan Kisapuiston luonnonnurmen korvaamiseen tekonurmella 2018—2019.

Sen tarkemmista pitkän aikavälin suunnitelmista ei minulla ole tietoa – enkä ole varma, onko vielä kenelläkään – joten seuraavaksi vain jälkiviisastelua ja spekulointia.

Tarkennettakoon, etten tiedä stadionarkkitehtuurista juurikaan mitään. Nuorempana jääkiekkoharrastuksen puitteissa pääsin tutustumaan useaan pelatessa urheilupuistoon ja jalkapalloareenoihin. Olen vieraillut useammallakin suomalaisella stadionilla tai urheilukentällä ja tähän on pääsyynä FC Lahden ottamukset. Usein niillä reissuilla tuli samalla tarkasteltua myös katsomorakenteita. Edelllisistä reissuista on aikaa jo sen verran paljon, että kokemukseni ja mielikuvani suomalaisista jalkapalloareenoista voi hyvinkin olla vanhentunut.
On kuitenkin luultavaa, että Suomessa suurimmassa osassa pienempien paikkakuntien stadionit koostuvat pääkatsomosta sekä liikuteltavista lisäkatsomon osista. Yleensä (seisomo)katsomon virkaa toimittaa kentän ympärillä oleva aita.

Isoimmissakaan kaupungeissa katsomoarkkitehtuuri ei ole välttämättä kovinkaan hyvällä mallilla. Tosin ehkä jotain edistystä on luvassa; mallia Lahteenkin voitaisiin ottaa Seinäjoelta tai Pietarsaaresta. Kotimaisia jalkapallostadioneita ja niiden rakentamista analysoidaan myös FutisForum-keskustelupalstalla.

Lahden Kisapuiston kenttä katsomorakenteet koostuvat katetusta pääkatsomosta sekä nk. aurinkokatsomosta. Kentän eteläpäässä on ollut siirrettäviä katsomorakenteita, nykyään myös anniskelualue. Oleellista kuitenkin Veikkausliiga-otteluiden kannalta on se, että kentälle on saatu valaistus sekä kuppi-istuimet katsomoon. Lisäksi kentän ja Kisapuiston ympäristössä on uusittu aitoja.
Kun aurinkokatsomo uusittiin perustuksia myöten, samalla katsomon ylätasannetta levennettiin, joilloin sinne saatiin helpommin sijoittaa palveluita eli telttoja ja kontteja. Valitettavasti (tässäkin tapauksessa) katsomo on jäänyt turhan kauas kentästä. Ensimmäisen penkkirivin edustalla on hiekkaväylä, aita sekä leveä nurmikkoosuus ennen rajaviivaa. Sivurajan ja aidan välissä sijaitsevat siirrettävät mainokset.
Kulku aurinkokatsomoon tapahtuu katsomon yläpäästä, alimmat rivit eli koko katsomon osa olisi voitu asettaa lähemmäksi kenttää.

Kun katsomot ovat lähellä kenttää, tunnelman luominen on aivan toista, jos katsomot ovat sijoitettu kauas kentästä, ja vieläpä hajanaisesti. Katsomorakenteiden oikeanlaisella sijoittamisella vähäväkisissäkin peleissä saadaan luotua miellyttävät olosuhteet: Katsojat ja pelaajat ovat symbioosissa, jolloin pelistä tulee intiimimpää.

Toivottavasti Lahden Kisapuistoon saadaan lähitulevaisuudessa monikäyttöinen, ja ympäristöön istuva jalkapallostadion, jossa on ilo seurata lahtelaisen edustusjoukkueen edesottamuksia.