Jännä on huomata miten toisistaan näennäisesti erilliset asiat kulkivat samaan suuntaan nopeassa ajassa, ja kohtasivat leikkauspisteessä, joka voidaan nimetä swingiksi. Vielä kuukausi sitten en tiennyt swingistä mitään, enkä tosin vieläkään, mutta nyt olen siihen jo tehnyt tuttavuutta. Mielikuva swingistä on ollut vanhojen mustavalkoisten elokuvien varassa. Mielikuvissa paikkana toimii yökerho, jossa esiintyy vahva, mutta samalla sensuelli nainen pitkässä punaisessa puvussaan. Yhdessä pöydässä istuu tyylikkäine hattuineen ja pukuineen kovaksi keitetty gansterilauma iskemään näppinsä satamaan tulevaan viinalastiin. Pihalle pysäköidystä Chrysler Airstream:n takapenkillä on laatikollinen dynamiittia ja etupenkillä konepistoolit.
Itse musiikkiin tutustuin muutaman mutkan kautta. Lyhyesti se meni näin: Ensin oli metallibändi naisvokalistilla, josta päästiin bändiin joka yhdistelee musiikissaan
metallia ja swingiä(!). Sittenkin oli jo vuorossa wikipedia ja sieltä swing: linkeistä Lahti Big Band. LBB:n etusivulla kerrottiin että bändi ”on erikoistunut amerikkalaisen 1930-40 -lukujen suurten orkesterien soittamaan tanssimusiikkiin, jota esittävät alkuperäistä tyyliä kunnioittaen.” Nappiin! Yritin löytää jotain ääninäytettä, miltä se oikea swing sitten kuulostais LBB:n esittämänä, mutta sen suhteen jäin nuolemaan näppejäni. Tästä en masentunut, ainakaan hirveästi, kun en heti päässytkään nauttimaan swing-musiikista. Jouduin siis hetken odottamaan että pääsisin bändin antiin tutustumaan. En kauaa, sillä keikkakalenterin mukaan seuraava keikka oli jo ovella: Lahti Big Band esiintyisi Lahden Jazztorilla, kauppatorilla ja vieläpä ilmaiskonsertissa.
Konsertti pidettiin sunnuntaina 17.8. ja samassa rytäkässä esiintyi Lahti Big Bandin lisäksi myös Varusmiessoittokunta, joka esiintyi mitä ilmeisemmin ns. viihdekokoonpanossa. Ainakin soittolista sisälsi perusvarmoja hittikappaleita, mainittakoon myös sellainen erikoisuus kuin Hurriganisen ”Get On” -kappale swingversiona. Aivan loppuun ei esitystä viehättävän seuralaisen kanssa katsottu, vaan kävimme kaupungilla vetämässä henkeä ennen H-hetkeä.
Kun palailemme sunnuntaiselta kaupunkikierrokselta, kuului jo torin teltasta sointuja.
Astelimme sisään telttaan ja lavalla irroitteli orkesteri vauhdikkaan musiikin – jonka tunnistin swingiksi(!) – tahdissa. Ganstereita ei näkynyt, viinalastikin oli taidettu juoda jo edellisenä iltana, ilman kieltolain tuomaan lisäjännitystä. Joka tapauksessa lavalla näytti oleva näyttäviä naisia ja sliipattuja herrasmiehiä. Lauluosastolla koostui kolmesta naislaulajasta, kahdesta neidistä ja rouvashenkilöstä sekä tyylikkäästä herrasta. Solistit Elina Pakkanen, Laura Peltoniemi, Kati Solehmainen (liittyi hiljattain) ja Tarmo Valmela, laulamisen ohella juttelivat yleisölle mukavia. Laulusolisten välispiikit ja keskinäinen huulen heitto oli vapautunutta, ehkäpä spontaania tai ennaltaan kirjoitettu, mutta ei suinkaan väkinäistä.
Kolmesta tasavahvasta naislaulajasta jäi mieleen punapukuinen rouvashenkilö, lieneekö esityksessä tittelin tuomaa itsevarmuutta. Keväällä orkesteriin liittyneen Valmelan laulu ei päässyt sille tasolla mihin olisi odottanut. Nopeammassa kappaleessa laulu kuulosti katkonaiselta ja irraltaan muusta kappeleesta. Särö muuten sympaattisen ja huolitellun olemuksessa ja esiintymisessä. Toivotaan että harjoittelun myötä hän hioutuu saumattomasti orkesteriin. Muutaman kerran orkesteri antoi taustatukea laulun muodossa. Vaikka puhallinsoittajien osaaminen on muualla kuin laulamisessa, taustat olivat piristävä säväys, vaikka esiinty- minen oli hieman jäyheää. Itse Martti Peippo, orkesterin johtaja, sen sijaan irroitteli vapautuneesti koko konsertin ajan ja näytti hoitavan tonttinsa; johtamisen ja soittamisen rutiinilla, muttei tylsästi.
Oman mausteen esitykseen toi muutamat tanssiparit ”parketilla”. Erityisesti lavan edessä esiintynyt helsinkäläispari taisi pestä lahtelaiset ammattimaisella otteellaan. Pisteet kuitenkin kaikille tanssijoille rohkeudesta ottaa musiikin tuoma haaste vastaan. Swingin tanssityylistä käytetään nimeä Lindy hop.
Orkesterin esittämät kappaleet olivat ikivihreitä klassikoita, joista tunnistin ainakin Ihmemaa Oz:n tunnusmusiikki ”Over the rainbow”. Osa kappaleista olivat säveleltään tuttuja, mutta musiikin tietämys ei ole sitä luokkaa että uskaltaisin näin jälkeen päin arvailemaan mitä itse asiassa kuultiin. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kokemus swingistä oli erittäin mieluisa, eikä kliseinen mielikuva swingin ympärillä ainakaan murentunut. On asioita johon vielä turvautua, muuttuvassa maailmassa. Ajan kulumistakaan ei huomannut, oli Lahti Big Bandin esiintyminen sen verran naulitsevaa. Lupasin itselleni mennä kerran jos toisenkin Lahti Big Bandin konserttiin.
