Lahden Vesijärvi

Tervetuloa Vesijärvelle!
Pinnallinen esittely aina ajankohtaisesta Vesijärvestä ja sen rannoista.

vesijarvi1.jpg
Vesijärven rantaa ratapenkalta

Vesijärvi puhtaaksi
Vesijärvi on ollut viime aikoina voimakkaasti esille sen tilan huonontumisen takia. Aikoinaan Vesijärvi tunnettiin kirkasvetisenä ja runsaskalaisena, mutta teollisuuden ja asutuksen lisääntyessä, järveen lasketut jätevedet kuormittivat herkkää järveä. Etenkin 1970-luvulla järvi oli todella huonossa kunnossa. Järven tila parani pikkuhiljaa kohdistettujen toimenpiteiden ansiosta, mutta vasta vuonna 1987 aloitetulla Vesijärvi-projektilla saatiin lupaavia tuloksia. Projekti tähtäsi järven pelastamiseksi ja sen ansiosta veden laatu paranikin huomattavasti 1990-luvulla.

Yksittäiset hankkeet eivät kuitenkaan riittäneet pitkällä aikavälillä vaan tarvittiin pitkäjänteistä työtä Vesijärven hyväksi. Vuonna 2006 perustettiin Vesijärven Ystävät ry, jonka tarkoituksena on ylläpitää Vesijärven suojeluhenkeä yhteisillä tavoitteilla. Lisäksi jatkuvan seurannan ja hoidon koordinoimiseen perustettiin Vesijärvisäätiö vuonna 2007, jonka synnyttämä Puhdas Vesijärvi -kampanja herätti laajaa huomiota Vesijärven tilasta. Säätiö kanavoi rahoitusta Vesijärviohjelman mukaisiin vesihoidon toimenpiteisiin ja tutkimukseen.

Vesijärvi-tietopaketti Vesku.net-sivuilla sekä Wikipediassa.

pikkuvesku1.jpg
Pikku-Vesijärven iltaidylliä

Pikku-Vesijärvi
Pikku-Vesijärvi syntyi vuonna 1869 kun Pietarin radalta rakennettiin pistoraide Kariniemessä sijainneeseen sahalle. Rataa varten rakennettu ratapenkka halkaisi lahden ja näin synnytti pienen Vesijärven. Aikoinaan järvi ulottui lähes Lahden kartanolle saakka, mutta Vesijärven pintaa laskettaessa 1800-luvulla ja täytön takia rantaviiva vetäytyi useita kymmeniä metrejä.

Pikku-Vesijärven tilanne huonontui etenkin niinä muutamana vuosikymmenenä (1919-1931), kun Pikku-Veskuun johdettiin kaupungin jätevesiä puhdistamattomina, kuormittaen järven haisevaksi likalammeksi ja kuten edellä mainittiin, likavedet vaikuttivat koko Vesijärven kuntoon.

Vuonna 1998 vesialue tyhjennettiin ja sen pohja ruopattiin liejusta. Samalla järveen istutettiin arvokaloja ja muutaman vuoden ajan Pikku-Vesijärvessä toimi kalastuspuisto Vonkale.

Järven täyttämistäkin on ehdotettu, mm. sen jälkeen kun Kartanon maat, mukaanlukien Pikku-Vesijärvi liitettiin kaupunkiin monimutkaisen prosessin jälkeen viimein vuonna 1924.
Suurisuuntaisissa kaavasuunnitelmissa Pikku-Vesijärven seutu oli täytetty ja paikalla rakennuksia, mutta näitä suunnitelmia ei muutamia yksittäisiä kohteita lukuunottamatta toteutettu ja 1940-luvulla lammen ympäristöä suunniteltiin virkistyskäyttöön, jota se on tänä päivänäkin.

Jalkarannantien varrella ennen viime vuosisadan puoliväliä sijainnut Myllykylä-niminen talorykelmä purettiin puiston ja urheilupaikkojen tieltä. Nykyään niillä paikoin sijaitsee urheilutalo. Aluetta kehitettiin avoimeiksi urheilupuistoksi joka sai nimensä Kisapuisto: Puistoon rakennettiin jalkapallostadion joka valmistui Helsingin olympialaisiin. Stadionilla pelattiin kolme ottelua.

Pitkään Kariniemen puoleisella rannalla toimi Karirannan kesäteatteri, mutta säännölliset esitykset lopetettiin vuonna 2005. Katsomorakenteita on myöhemmin hyödynnetty mm. musiikkiesityksissä.

Pikku-Vesijärven kaupunkin puoleiseen päähän rakennettiin vuonna 1997 Lahti Energian toimesta Pohjoismaiden suurin musikaalinen suihkulähde eli tuttavallisesti vesiurut.

Lammella on myös ”Vauhtia” patsas, joka sijaitsi kauppatorilla, mutta siirrettiin Pikku-Vesijärveen vuonna 1962. Patsaan on suunnitellut Oskari Jauhiainen.

Pikku-Veskusta lisää Vesku.net ja Perhorasia-nettisivuilla sekä Wikipediassa.

Ratapenkka

Teollisuuden väistyttyä kaupungin rannoilta, vanha ratapenkka sai uudet käyttäjät kävelijöistä ja pyöräilijöistä. Tätä edesauttoi vuonna 1994 satamaan johtavien raiteiden vahingossa suoritettu purku. Matkailua ja yleisötapahtumia palvelevan rautatien palauttaminen on ollut esillä vielä nykyäänkin.

1990-luvun lopulla ratapenkkaa levennettiin ajoratasuunnitelmien takia, mutta autoliikenteen siirtämiseksi penkalle myöhemmin luovuttiin. Aiheesta lisää mm. täällä.
satama1.jpg
Talvi-ilta hiljentää Vesijärven sataman

Satamat
Puhuttaessa Vesijärven satamasta tarkoitetaan nimenomaan Lahden satamaa, joka 1980-90-lukujen taitteessa vapautui teollisuuden ikeestä lahtelaisten käyttöön. Alueen avautumisen laajuudesta tai sen suppeudesta on esitetty myös kritiikkiä runsaan rantarakentamisen johdosta, mutta itse satama on saanut kiitosta lahtelaisten olohuoneena, maankuulusta Sibeliustalosta puhumattakaan. Vanha Vesijärven asema on nykyään kahvilana ja vanhan makasiinin viereen rakennettu toinen makasiini, toimivat satamatapahtumien pitopaikkoina.

Sibeliustaloa vastapäätä sijaitsevassa vanhassa tiilisessä tulitikkutehtaassa järjestetään puuarkkitehtuuriin liittyviä näyttelyitä Pro Puun toimesta ja sataman ympäristöön rakentuva puuarkkitehtuuripuisto on herättänyt huomiota, etunenässä Piano-paviljonki Ankkurin rannalla. Puisto täydentynnee vielä tulevaisuudessa mm. Kariniemen rinteeseen sijoittuvalla levähdystasanteella.

Lahden satamassa Vesijärvi on toiminut myös kiistellyn ja kiitellyn F1-veneiden osakilpailun pitopaikkana vuosina 2008 ja 2009.

Lahden kaksi muuta satamaa Teivaan ja Niemen satamat palvelevat veneilijöitä ja molemmissa on myös caravanaripalvelut vierasveneilijöille. Teivaan satama sai oman ravintolansa satama-alueen kunnostuksen yhteydessä. Niemen satamassa palvelut ovat monipuolisemmat ja se on ainoa satama josta veneilijät saavat polttoainetta. Myös kalastajien tarpeet on huomioitu.

Lisää satamista kertoo Wikipedia ja Lahti Travel sekä Lahden kaupungin nettisivut.

teivaa1.jpg
Teivaan sataman ravintola

Nauhakaupungin kehitysaskel

uusikyla_asema.jpg
Uudenkylän vanha asema. Uusi pysähdyspaikka on tarkoitus rakentaa asemalta muutama sata metriä Lahteen päin

Nastolan kunnanvaltuustoa päätti lähteä rahoittamaan 25.5. tehdyllä päätöksellään kahden uuden pysähdyspaikan rakentamisesta Lahti-Kouvolan radalle valtionosuuden ns. jälkirahoitusmallin mukaisesti. Uusien pysähdyspaikkojen – Uudenkylän ja Villähteen – rakentaminen tapahtuu loppuvuodesta 2010 radanparannushankkeen Lahti-Luumäki viimeisessä vaiheessa.

Nastolassa on tällä hetkellä yksi seisake, joka muutama vuosi sitten siirrettiin Uudestakylästä kirkonkylälle. Vaikka matkustajamäärät ovat nousseet, seisake ei ole hyödyntänyt muita ”nauhakaupunginosia” Uuttakylää ja Villähdettä. Rahoituspäätös ilmentää asennemuutosta että Nastola todella haluaa hyödyntää rautatien potentiaalin ja toivottavasti kehittää radan vartta pitkällä aikavälillä tiiviimmäksi, tukeutuen näin moderniin nauhakaupunki-ihanteeseen.

Vaikka pysäkit on tarkoitettu ”vain” taajamajunille, on radanvarren maankäytöllä voi olla ratkaiseva, mihin suuntaan Nastola kehittyy. Onhan sillä takapihallaan sykkivä suoni – kansainvälinen rautatie joka yhdistää kaksi metropolia Helsingin ja Pietarin. Pysähdyspaikalla voi olla myös positiivisia heijastuksia Lahteen ja tulevaan suurkuntaan. Radan hyödyntäminen on koko seudun etu.

Taajamajunien pysähdyspaikkahanke lähti liikkeelle vuonna 2006 Villähteen ja Nastolan asukasyhdistysten aloitteesta. Laadittu suunnitelma on nähtävillä Joukkoliikennetyöryhmän nettisivuilta.

Ranta-Kartano. Piste

rantakartano.jpg
Parempaa tilalle, muttei parasta?

Ess.fi kertoi 26.5. että tekninen lautakunta hyväksyi äänin 7-4 Ranta-Kartanon eteenpäin viemiseksi valtuustoon ja hallitukseen. Päätös pitäisi tehdä ennen valtuuston lomia. Niin kiire on asialla. Vai kertooko se enemmän jotain politiikanteosta? No, jokatapauksessa kansalaisliikkeen vastusteluista ja vaihtoehtoisista suunnitelmista huolimatta hanke etenee Laituria pitkin. Pitkään keskustelua hallitsi mustavalkonen ”rakennetaan / ei rakenneta” -vastaikkainasettelu. Nyt keskustelun paino siirtynyt epäolennaiseen havainnekuvakinasteluun. Asiassa täytyy nähdä fyysikan lisäksi alueen henki. Fyysisyys alueelle muodostuu luonnostaan kunhan vain Ranta-Kartanon luonne ja henki tunnistetaan. Toki tässä prosessissa on huomio on myös rakennetussa ympäristössä.

Kirjoitin aikoinaan oman suunnitelmani Ranta-Kartanosta ja totesin että paikoitusalue on tällä hetkellä toiminnallinen kynnys keskustan ja Vesijärven välissä. Olin väärissä. Oikea muoto olisi ollut kuoppa. Tuleva umpikortteli olisi se kynnys. Hyvin iso ja epäfunktionaalinen. En niinkään ole huolissani näkymistä järvellä, järvihän näkyy kun menee sen rannalle. Suurimmalle osalle lahtelaisista – ei edes kaikille keskustassa asuville – Vesijärvi ei näy. Suurempi murhe tulee siitä että ympyrän sisälle tungetaan neliötä. Tällaiset muka-veikeät sanaleikit eivät kuitenkaa asiaa vie eteenpäin, mutta jokainen joka on kävellyt Vesijärveltä keskustaan tietää että alue on keskustaan kupeessa, ei keskustaa. Vasta kun linja-autoasema (toivottavasti) siirretään rautatieaseman yhteyteen, voidaan aluetta puolihuolimattomasti kutsua osana keskustaa, jota se onkin, mutta ei siinä perinteisessä mielessä. Kisapuisto ja Fellmaninpuisto sekä vilkas Lahdenkatu pitävät huolen että aluetta ei voida suoranaisesti liittää keskustaan. Ellei ympäristökin koe radikaalia mullistusta.

On ehdotettu että Ranta-Kartanoon rakennettavat neliöt voitaisiin rakentaa jonnekin muualle. Vaikka ehdotus tuntuu hieman erikoiselta, vastakritiikkikin tuntui yhtä ontuvalta: Ilkka Viljanen kertoi Uusi Lahti -lehdessä 27.5. ettei enää haluta 1970-80-lukujen lähiöitä. Näyttää kuitenkin siltä että tälle kriittiselle paikalle – joka ei ole keskustaa eikä rantaa vaan jotain ainutlaatuisempaa – aiotaan rakentaa 1970-80-lukujen tyylinen tylsä getto, joka on irrallaan muusta rakennetusta ympäristöstään, myös keskustan sykkeestä. Viiden vuoden lisäviivästys on pieni harmi Laiturin toteuttamiseen johtavaan arkkitehtuuriseen ja toiminnallisuuden 100 vuoden piinaan. Rakennetaanko lahtelaisten olohuoneelle kolkkoa odotustilaa? Toivon että olen väärässä.

Päivitys 11.6.
Tarkennettakoon että en pidä Laituria sinänsä tylsänä gettona – ehkä mielikuvituksettomana – mutta sijaintinsa takia siitä sellainen muodostunnee.
Yleensähän hienot suunnitelmat tuntuvat muuttuvan vielä rakennusvaiheessa, jolloin rakennuksesta karsitaan kaikki ylimääräiset kaupunkikuvalliset ”turhakkeet” taloudellisen hyödyn maksimoimiksi.
Laiturin henki sopisi paremmin esim. Paavolan nykyiselle paikoitusalueelle. Paavola on rakenteellisesti lähempänä keskustaa fyysisellä ja henkisellä tasolla.

Kuuntele valtuuston kokous 15.6. täällä.
Keskustele Ranta-Kartanosta Alatorilla.

Muistoja Lahdesta

teraslinna_0320.jpg

Pitkän tien kulkenut taidemaalari Risto Teräslinna on määrätietoisesti tallentanut Lahtea maalauksissaan 1980-luvulta lähtien, apunaan kuvat ja muistot. Teräslinnan tunteikkaat työt kertovat menneistä hetkistä positiivisessa valossa. Teräslinna kertoo tarinansa.

Varikko jätti jälkensä

Asuin lapsuuteni Lahden veturivarikolla, isäni Tauno Teräslinnan toimiessa VR:n virassa ylikonduktöörinä. Varikolla asuvista kaikki olivat rautatieläisiä ja Mytäjäisissäkin asuvat olivat jollain tavalla tekemissä rautateiden kanssa. Me asuimme varikon kasarmissa aivan radan varrella. Kasarmeissa valtaosassa oli vain huone ja kammari. Varikolle sijoittuvat ensimmäiset 15 ikävuottani. Kun isäni vuonna 1953 jäi eläkkeelle ja se merkitsi meidän perheen osalta muuttoa varikolta pois. Muutimme Okeroistentielle Sopenkorveen. Olisin nähnyt entisen kotimme joka päivä ohi mennessä niin tahtoessani, mutta aina kun kuljin töihin linja-autolla, Mytäjäisten sillalla käänsin aina pääni pois päin. Niin kipeää tekivät muistot, elämä varikon ajalta.

teraslinna_0333.jpg
Näin jälkeenpäin, kun maalaamisen kannalta ajattelee, niin silloin olisin saanut varikolta paljon valokuvia, sillä ne antavat kehykset ja mittasuhteet. Minulla on kyllä hyvä muisti, joten se on auttanut paljon maalaamisessa. Muistista maalatessa töihin tulee myös enemmän henkeä.

Pitkä matka taidemaalariksi

Vuonna 1953 aloitin konditoriakoulussa. Ajattelin että hankin tästä kunnon ammatin ja menen naimisiin. Eihän se tietenkään niin mennyt, vaikka minulla oli hyviä työpaikkoja konditorioissa. Konditoriankin työhön tarvitaan taiteellisuutta ja se olikin silloin arvostettu ammatti, mutta minua takoi se, että lapsesta asti olin halunnut tulla taiteilijaksi. Jossain vaiheessa ryhdyin mainospiirtäjäksikin, ja teinkin jonkun verran niitä hommia.

Mutta jo nuorena olin myös innokas maalaamaan, johon liittyy osuva tarina, joka liittyy erääseen valokuvaan. Tädilläni oli maalaistalo Kärpäsen kaupunginosassa ja kuvassa seison ulkona ja esitän niin taiteilijaa niin taiteilijaa: ulsteri päällä, baskeri tietysti päässä ja silkkihuivi vedetty kaulalle, kaulukset pystyssä. Kuvan oton jälkeen lähdin maalaamaan. Oli maaliskuu ja pakkasta. Sillä reissulla tein akvarellityön, joten asustevalinta ei ollut pelkästään poseeraamista.

1950-luvun puolivälissä kävin piirustuskoulua, jossa sain vankan pohjakoulutuksen taiteilijuuteen. Ja tietenkin olen lukenut paljon alan kirjallisuutta. Minulla on ollut alusta asti näkemys siitä, miten haluan maalata. Ateneumissa kävin vapaalipuilla 18-vuotiaaksi asti, reissasin Lahti-Helsinki väliä useasti. Ateneumissa oli vallalla huippunaturalismi, itse halusin jotain muuta. Siellä tutustuin impressionistien töihin, jotka tekivät vaikutuksen. Vuodet vierivät ja tuli vuosi 1972. Lähdin kesällä Israeliin etsimään onneani, menestystä siinä toivossa, että löytäisin elämääni todellisen syvyyden ja tarkoituksen. Pysähdyin ja ajattelin: ei mitään valmista. Ei millään elämäni alueella.

Se kesä oli vedenjakani elämässäni: aloin tosissaan maalaamaan. Ensimmäisen näyttelyn tosin pidin vasta vuonna 1985 Asikkalassa Danielson Kalmarin huvilassa.

teraslinna_0322.jpg

Valoa ikkunassa

Maalauskohteen valitsemisessa pätee sama kuin ihmisten välisessä kanssakäymisessä: joku ihminen koskettaa, joku ei. En esimerkiksi poimi rakennuksesta hienoja oivalluksia, mutta sen sijaan pystyn eläytymään siihen, että rakennus on joskus rakennettu, siinä on asuttu ja siinä on kuoltu. Työhön tulee kerroksia, ne alkavat elää. Maalauksissa näkyvät minun tekniikkani, se ei ole siloiteltua. Ihmisten persoonallisuuden näkee käyttämistäni väreistä ja sivellintekniikasta, pyöräytän sivellintä aika sähäkästi. Siveltimeni kulmat pyöristyvät nopeasti.

Olen aina rakastanut tätä impressionistista näkemystä. Sen itu on siinä, että juuri se oleellinen pitää saada siihen. Impressionismi perustuu sanatarkasti ilmaistuna siihen, että ”kuvataan kuvattavan kohteen pääasiallinen kuvavaikutelma, välittämättä yksityiskohdista”. Kyllä se paljon paljastaa taitelijan psyykettä, kuinka hän näkee ja kokee. Eräs toimittaja kirjoittikin töistäni, että ”vaikka työ olisi muuten synkeä, aina jostain näkyy se toivon kipinä, valo”. Näihin kaikkiin töihin sisältyy minun oma elämäni jollain tavalla.

Lahden tallentaja
Kävin uimassa aina Tallinpassissa, kun asuin vieressä. 1950-luvulla trendi muuttui ja Mytäjäisiltä jengi meni Möysään. Silloin kuljettiin Puu-Paavolan ohi, missä oli silloin vielä nätin näköistä. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja, mutta ei sitä arvoa silloin nuorena tajunnut. Vasta vanhemmiten aloin kiinnostua alueesta. Lahtea aloin maalaamaan joskus 1980-luvulla ja ensimmäinen työ taitaa olla nimenomaan Paavolasta. Muistan sen kesäillan: voikukat kukkivat, talot pääosin lytyssä ja länässä. Siinä maalauspaikan lähettyvillä oli alkoholistien ns. liekkimaja ja siellä kaksi äijää vinettopullo kädessä. Kun ne näkivät minut, niin toinen huusi ”Perkele, kukas sinä olet?!? Painu helvettiin siitä!” Paavolan tallentaminen jäi sillä erää siihen. No kyllä siitä taulu syntyi ja lopulta se meni hyvään paikkaan.

Anttilanmäki tuli tutuksi jo lapsena kun Launeenkadun varrella asui yksi kaverini, joten siellä seuduin tuli liikuttua. Myöhemmin 1980-luvulla erään tuttavani suosituksesta kävin varsinaisesti tutustumassa siihen Anttilanmäkeen. Se oli silloin aika huonossa kunnossa, kun aloin siellä maalaamaan. Siinä oli oma viehätys silloin, mutta hyvä että korjasivat, muuten siellä olisi muuten käynyt kuin Puu-Paavolassakin: kaupunki otti sinne vuokralaisia asumaan eikä kukaan tehnyt rappeutuville asunnoille mitään, karjasuojat autotalleina, kissoja hirveästi. Nykyäänhän Anttilanmäki on vähän sellainen eliittialue.

Olen Lahden melkein puhkimaalannut. Okeroinen, keskusta, Jalkaranta ja Paavola… Anttilanmäkeä ei kukaan muu ole maalannut kuin minä, liikuinhan siellä lähes 20 vuotta. Karjusaaresta olen tehnyt aika paljonkin, mutta se ei ollut silloin erityinen paikka siihen aikaan kun maalasin. Taas on havaittavissa, että Lahtea rakennetaan uusiksi ja tietysti onhan siinä oma viehätyksensä, vaikka uusimmat asuinalueet ovat minulle aika vieraita.

teraslinna_0323.jpg

Uusi vaihe?

Yhtenä vuonna tein 300 työtä, siis lähes tulkoon taulun päivässä. Se oli kiihkeä vuosi jostain syystä. Olen viime vuosina joutunut miettimään onko ns. ympyrä tulossa täyteen kohdallani. Aloitin työteon juuri tästä talosta, jossa juuri asun. Tämä legendaarinen viiskulma (Vesijärvenkadun ja Kirkkokadun risteys. Toim. huom.) oli minun nuorenpojan ensikosketus työhön.

”Aika ja sattuma johtaa ihmislasten kohtaloita”. Silloin jos on oikealla ajalla oikeassa paikassa, voi käydä, että elämä saa uuden vaihteen ja sisällön. Näin on käynyt myös omalla kohdallani…

***Haastattelu tehtiin alunperin Lahen Lehen toiseen numeroon, jota ei julkaistu.

Lahen Pojat kohti glooriaa?

lahenpojat.jpg

Lahen Pojat JS on reilu vuosi sitten perustettu jalkapalloseura joka tullee rikastuttamaan lahtelaista jalkapallokulttuuria. Seura on nuori ja täynnä intoa, ja tarmo heijastelee seuran toimintaan: seuran onnistuneen perusrungon rakentamisen ohella niukkoja resursseja on suunnattu niin fanikaulahuivien valmistamiseen kuin ”fanimatkojen” järjestämiseen sekä sponsoreiden haalimisiin. Lahen Poikien puuhamies Jani Uhrman kertoo seurasta ja sen tavoitteista ensimmäisen kauden kynnyksellä.

Milloin ja miksi Lahen Pojat perustettiin, mikä oli motiivina että Lahteen perustettiin uusi jalkapallojoukkue?
Seura perustettiin helmikuussa 2008, kun alettiin parin kaverin kanssa pohtimaan Lahen TODELLA suppeata alasarja-joukkueitten kirjoa, haluttiin katsoa josko pystyttäisiin itse tuomaan oma mausteemme tähän soppaan. Henkilökohtaisella tasolla oli tarkoitus perustaa lahtelainen seura jota edustaa, koska tarjolla oleva kolmosdivari on tasollisesti sekä ajankäytön kannalta liian rankkaa menoa, ja kortteliliiga taas vähän liian suppeata puuhastelua.

Mitkä tahot tai ketkä on seuran takana?
Seuran perustajajäseniä ovat minä, Jukka Koistinen ja Olli Halinen. Itsehän olen ottanut aika suuren osan pyörittämisestä harteilleni, osittainen ehkä omatahtoisesti. Osa taas jää meikäläiselle siksi kun ”jonkun ne vaan pitää hoitaa”. Apua olen kyllä saanut muutamilta jätkiltä ihan kiitettävästi, mainittakoon niminä Jukka Koistinen ja Petteri Rapeli.

Miten joukkueen rakentaminen alkoi ja kuinka helposti se muodostui tämänhetkiseen muotoonsa?
Tarkoituksella perustettiin seura jo hyvissä ajoin, ennen kuin varsinainen kilpatoiminta alkaisi, jotta saataisiin taustat ja joukkue kuntoon ennen koitosten alkua. Lahestahan ei ole mikään ongelma löytää jalkapalloilijoita, mutta ollaan alun alkaenkin tarjottu pelipaikkoja sellaisille kavereille, jotka ovat pystyneet vakuuttamaan sitoutuvansa toimintaan harrastuksen vaatimalla vakavuudella. Talven ajan käytiin kerta viikossa pelailemassa, ja sinne sai porukka tulla itseään tyrkyttämään. Joukkue vain muodostui tällaiseksi ns. luonnollisen karsinnan kautta. Toki puskaradio toimi aluksi, kun kasattiin ydinryhmää, mutta tarkoitus ei missään vaiheessa ollutkaan perustaa mitään pienen sisäpiirin juttua, vaan vahvasti lahtelainen jalkapalloseura.

Mitä (vielä toistaiseksi) pienen jalkapalloseuran pyörittäminen vaatii?
No aika paljon se riippuu siitä, millaisella tasolla haluaa hommaa vetää. Meille oli jo seuraa perustaessa tärkeää, että myös näytetään joukkueelta, ja se vaatii omat puuhastelunsa siihen ”perussetin” päälle. Esimerkiksi nettisivujen pitäminen mielenkiintoisena on oma haasteensa. Toivottavasti kun toiminta vähän tasaantuu näin alkuhässäkän jälkeen, löytyy enemmänkin seuran ulkojalkapalloilulliseen toimintaan osallistuvia henkilöitä. Tilanteethan aina vaihtelee, ja on tulevaisuuden kannalta vaarallista, jos seura on liiaksi yhen miehen harteilla, niinkuin se nyt on.

Taloudellisesti touhu varmaan nielisi niin paljon kuin vain rahaa irtoaisi, koska tavoitteena on tietenkin pitää homma pelaajille mahdollisimman edullisena. Homma on pyöreästi puoliksi omakustanteista, ja budjetti pyörii siinä noin 5000 euron paikkeilla.

Miten sponsorit ovat löytäneet joukkueen?
Tai siis miten seura on löytänyt sponsorit :) Kyllähän se toistaiseksi vielä niin päin menee. Sponsorit ovat lähinnä hankittu lähipiiristä, ja enemmänkin olisi firmoja saanut mukaan lähteä. Valitettavasti tämänsorttinen suora varainhankinta jäi miltei kokonaan itseni harteille, ja jossain se menee meikäläisenkin jaksamisen/ehtimisen raja. Meillähän ei ole mitään megaluokan näkyvyyttä tarjota, mutta ollaan lähettty siitä, että kun pidetään homma ryhdikkäänä ja tyylikkäänä, niin kyllä ainakin lähipiirin yritykset meitä mielellään tukee.

Mistä keksitte nimen ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet joukkueen logon ja värien muodostumiseen?
Vaikee… Lahen Pojat oli joskus joku viritys, jolla yritettiin vähän irtautua FC Lahen kannattajista omaksi porukaksi. Homma ei kuitenkaan ottanut isommin tuulta purjeisiin, ja Lahen Pojat jäi vähän ikäänkuin abstraktiksi läpäksi pyörimään. Seuraa perustettaessa se nousi kuitenkin heti tapetille, eikä oikeastaan muita nimivaihtoehtoja ehitty ees ehdottaa. Lahen Pojat Jalkapalloseura, voisiko olla lahtelaisempaa nimeä?

Logon väsäilin joskus väsyneenä pikkutunneilla, mutta tollaseksi se sitten jäi. Mastot siihen oli saatava, muuta edellytystä ei oikeastaan ollut. Paitsi se, ettei siinä saanut missään nimessä olla palloa. Mä en tajua miksi suomalaiset jalkapalloseurat tunkevat niitä palloja sinne logoihinsa. Värit napattiin Päijät-Hämeen vaakunasta. Voikin sanoa, että joukkue on Vesijärven sininen, ja Vellamon tissien keltainen/kultainen.

Minkälaisia urheilullisia ja toiminnallisia tavoitteita olette asettaneet joukkueelle?
Toiminnallinen tavoite on pyörittää lahtelaista seuraa Suomen Palloliiton sarjoissa, ja tarjota näin lahtelaisen juniorityön ylijäämille, yksi mahollisuus lisää harrastaa tätä hienoa lajia. Mitään pidemmän aikavälin kilpa-tavoitteita ei olla asetettu. Mielestäni pääasia on kuitenkin että suunta on aina ylöspäin, ja että aina löytyy joku asia jota tavoitellaan, muuten seura menettää tavallaan tarkoituksensa, ja voi siirtyä kortteliliigan uumeniin potkimaan. Itteäni korpeaa se, että esimerkiksi Suomessa löytyy ykkösdivarista seuroja, joilla ei ole edes tarkoitus nousta Veikkausliigaan tavoittelemaan Suomen mestaruutta. Suomessa on aikuisten tasolla mielestäni liikaa seuroja, joiden olemassaololla ei ole mitään tarkoitusta.

Onko Cupissa saavutettu ”alkumenestys” yllättänyt joukkueen?
Menestys ei isommin yllättänyt. Cupissa lähtökohta oli tarkkailla tilannetta kierros kerrallaan, ja vaikka pudottiin kolmannella kierroksella, niin ketään olla isommin kumarrettu. Meillä on ehkä etua siitä, että ponnistetaan kutosdivari-statuksella, eikä kuitenkaan olla mikään ihan tavallinen kutosen nippu.

Suurin yllätys on ollut taloudellinen, Cupissa porskuttaminen on meinaan todella kallista tällaiselle pikkuseuralle. Pitää kartotella jos jostain onnistuisi, vaikka cup-menestykseen vedoten, vastaanottamaan ylimääräisen rahapanostuksen.

Missä sarjassa aloitatte, ja minkälainen kausi on luvassa ja mikä on tavoitteenne?
Kutosesta se on aloitettava, ja meillä on kyllä ihan hyvä nippu sarjatasoon nähden. Sarjassa asetettiin ainoaksi, ja tinkimättömäksi tavoitteeksi nousu vitoseen. Sarjasta nousee yksi joukkue suoraan, ja lohkojen parhaita kakkosia nousee sitten tarpeen mukaan. Meillä tulee kova taistelu FC Loviisan kanssa, joka vaihtoi Kaakkois-Suomen piiristä Uudenmaan piiriin täksi kaudeksi, ja joutuu siksi aloittamaan pohjalta. Viime kaudella Loviisa pelasi Kaakon nelosta.

Sanoisin, että mikäli tuo Loviisa ei olisi lohkoon tullut, olisi nousu ollut enemmän tai vähemmän läpihuutojuttu. Nyt väittäisin, että Loviisaa vastaan pelataan melkoiset nousukarsinnat sarjaotteluiden muodossa. Aika samoilla viivoilla ollaan tällä hetkellä. Harjoitusmatsi ennen kauden alkua päättyi Loviisan 2-1 -voittoon. Loviisan lisäksi sarjassa on joukkueet Askolasta, Myrskylästä, Oitista, Tuusulasta, Riihimäeltä ja Hyvinkäältä kaksi.

Lahen Pojat järjestävät fanimatkoja vieraspeleihin, minkälaista muuta oheistoimintaa joukkueen ympärille on rakennettu tai suunnitteilla?
Kaikenlaista koitetaan puuhastella. Näitä reissuja koitetaan mahollisuuksien mukaan järestää, kun sopivia päivämääriä osuu kohille. Itse en ainakaan keksi paljon parempaa tekemistä aurinkoiselle lauantaipäivälle, kun alasarja-jalkapalloilun ja pussikaljan. Jos en olisi kentällä, olisin kentän laidalla. Ja kentällä toki ilman kepua!

Ensimmäinen reissuhan on lauantaina 9.5, kun pelataan luonnonkauniissa
maalaismaisemassa Myrskylän Kankkilassa. Bussi lähtee klo 13:15 pääsponsorimme Rooster Pubin edustalta Rautatienkadulta. Mukaan mahtuu vielä! Lahen Poikien ympärille on jo muodostunut pieni ”Kirra41”, niminen kannattajaryhmä, mutta se on jo oma tarinansa. Muutenkin koitetaan keksiä kaikkea oheistapahtumaa välillä matsien lisäksi, jotta aikaset miehet pääsisi välillä karkaamaan perheen pihdeistä. Tästä hyvänä esimerkkinä järjestetty 1-vuotisgaala viime helmikuussa.

Muuta, lähinnä varainhankintaan liittyvää oheiskrääsää olisi mielenkiintoista myös puuhastella. Ideoita olisi kyllä, mutta ne vaatisi aina pienen pesämunan, ja sitä ei taas tällä hetkellä ole tässä alkuhässäkässä irrottaa. Lahen Poikien kaulahuiveja on kyllä vielä jäljellä jokunen kappale.

Missä ja milloin Lahen Poikia voi nähdä tositoimissa ja miksi juuri teitä pitäisi?
Pelit pelataan Mukkulan keinoalustalla, ja kun nurmet aukeaa, siirrytään oman lapsuuteni maisemiin Jalkarantaan. Otteluajat vaihtelee, joten kannattaa tarkastaa nettisivuiltamme www.lahenpojat.com, milloin ollaan seuraavan kerran tulessa. Muutenkin sinne pyritään päivittämään kaikkea seuran ja joukkueen toimintaan liittyvää ja pitämään näin sivut ajantasalla.
Olkoon iskulauseena tähän väliin: Lahen Pojat pelaa yllättävän hyvää futista!

Missä Lahen Pojat on viiden tai kymmenen vuoden päästä?
Toivottavasti porskuttaa vakaasti jossain päin suomalaista jalkapallokarttaa. Nämä pari ekaa kauttahan varmasti osoittaa sen, miten homma lähtee pyörimään. Kuten aikaisemmin mainitsinkin, lisää ”aktiiveja” olisi toimintaan saatava. Seura alkaa jo tässä vaiheessa olemaan liian suuri yhen miehen harteille, vaikkakin leveille.

  • Sivulause
    Missä tilassa näet lahtelaisen seuratoiminnan ja jalkapallokulttuurin? Hyvää, huonoa, haasteita?
    Junnuissa homma toimii kyllä. Mutta mun mielestä aikuisten tasolla tarjontaa saisi olla enemmän. Toivottavasti meidän esimerkki saa jonkun muunkin kokeilemaan. Kyllä tähän kaupunkiin mahtuis heittämällä ainakin sellaset kolmesta viiteen porukkaa lisää. Tulis lisää keskusteltavaa, ja lisää paskanjauhannan aiheita pubissa. Kyllähän se kortteliliiga taitaa olla suurin yksittäinen syy seurojen vähäisyyteen Lahessa. Sinne on niin helppoa ja halpaa pykätä oma kaveriporukka listoille. Toisaalta taas ”pienellä” vaivalla saa joukkueen Palloliiton/piirin sarjoihin, jossa on tarjolla muutakin kun potkia samaa naapurin Jarkkoa kerran viikossa nilkoille.