Valoa etsimässä
Torstaille olin saanut kutsun taidenäyttelyn avajaisiin, jonne kiirehdin seuralaiseni kanssa. Kyseessä oli Taidemuseolla avattu Valon houkutus -valokuvanäyttely, joka koostui 89 teoksesta (valokuvavedokset, videoteokset, installaatiot ja 3D-kuvia) 63 taiteilijalta ympäri Suomen. Haku oli vapaa, ja juryn – johon kuuluivat valokuvataiteilijat Ulla Jokisalo ja Ari Kakkinen sekä museon edustajana näyttelypäällikkö Ville-Matti Rautjoki – arvioitavaksi saapuikin 580 ehdotusta 220 taiteilijalta. Myös avajaisväkeä oli paikalla runsaasti. Se ei liene yllätys, valokuva kiinnostaa ja lisäksi näyttelyä voidaan pitää jatkumona vuosien 2008 Uusi maalaus ja 2011 Uusi veistos -näyttelyille, jotka olivat ilmeisen suosittuja.
Juryn avajaisssanojen jälkeen yleisö lähti kiertämään tutustumaan teoksiin ja seurustelemaan vapaammin.
Näyttelyssä oli paljon kiintoisia teoksi, etenkin kaupunkiteemat herättivät mielenkiintoa, esimerkiksi Antti Haapion Yhteensattumia, joka koostui useasta kymmenestä valokuvasta jossa jokaisessa esiintyy vääntynyt liikennemerkki ja Markus Henttosen kaupunkiaiheiset valokuvat, jotka tuovat itselleni mieleen elokuvallisen lavastemaailman.
Toteutustapojen takia mieleen jäivät Heini Niemisin Mörtvik II ja Petri Nuutisen Portaat.
Näyttelyn oli rakennettu yhteistyössä museon ja Lahden valokuvataide ry:n kanssa ja se kestää 26. päivä toukokuuta asti.
Muotoilumarkkinoilla
Lauantaina coMalskilla järjestettiin Designmarkkinat. Paikkana toimi vanha Multiprintin toimitila, joka on nyt siis Luovat ry:n käytössä. Luhdan omistuksessa olevan talohan on mitä ilmeisemmin lähdössä paikaltaan osissa lähivuosina ja tilalle tulee jotain suurempaa, mutta siihen saakka se toimii keskeisellä paikalla mm. muotoilijoiden kohtaamispaikkana. Ehkä siihen mennessä selvinnee varsinaisen Malskin kohtalo.
Iloksi sai huomata että liikehuoneiston isot näyteikkunat eivät olleet nykytrendien teippien peitossa, joka on kaupunkikuvallisesti ikävä ja lähinnä käytännön sanelema. Huoneisto sijaitsee kulmassa, joten toinen sivusta on hieman hämärälle sisäpihalle päin. Valo silti pääsi mainiosti sisään.
Pöydyt notkuivat muotoilijoiden antimia. Paikalle oli saapunut monia eri alan ammattilaisia, niin myös tuttu (nimeltä mainitsematon) puuseppä, jonka taidokkaat puukäsityöt ja -veistokset houkuttelivat kaivamaan lompakkoa. Tarjosin hänelle kahvin.
50-luku
Lunta satoi, mutta pyörä jaksoi vääntäytyä tuiskussa, niin että selvisin Lahden satamaan.
Perinteiset Suomalaiset Historiapäivät järjestettiin jälleen Sibeliustalossa. Tarjontaa oli laidasta laitaan ja monia mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia meni päällekäin, mutta 1950-luku vei voiton. Pääsin paikalle noin puoli kaksi, ja marssin suoraa puusepän saliin, jossa oli runsaasti kuuntelijoita, aiheena tuo 1950-luku.
Professori Katarina Eskola piti juuri esitelmäänsä otsikolla ”50-luku nuoren tytön silmin”. Se koostui lähinnä päiväkirjamerkinnöistä. Esitelmä oli niiltä osin mitä kuulin, varsin eläväinen.
Viimeisenä 50-luvusta ja yhdestä sen ajan ilmiöstä kertoi professori Timo Toivonen. Kyseessä oli siis ”Suomen ensimmäinen rock and roll -konsertti Turussa lokakuussa 1956”, joka aiheutti jonkin sortin kohun ja elämyksen (siis se konsertti…), jälkimmäisen sai kokea ainakin paikalla olleet, jotka eivät olleet paikallaan. Kuvista päätellen meininki oli riehakasta, kuvaavaa oli, että itse bändistä ei ollut yhtään kuvaa. Musiikki olikin sivuseikka uutisoinnissa, yleisön käytös oli se, joka kiinnitti koko tapahtuman huomion.
Professori esitti asian elävästi, pienen ironian voimin. Itse hän ei tuolloin 12-vuotiaana keikalle päässyt, vaikka olisi kovasti halunnut.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Markku Koski, joka itsekin on tutkinut ja kirjoittanut 1950- ja 60-lukujen (lahtelaisistakin) ilmiöistä.
Muita lukuja
1950-luvun jälkeen, käyskentelin hetken Metsähallissa, jossa oli esille, tarjolla ja myynnissä erityyppistä kirjallisuutta. Seuraavaksi olikin suuntana kongressisiiven Haapa-kabinetti jossa esiteltiin numeroiden historiaa. Puheenjohtaja yliopistonlehtori Timo Tossavainen esittele luennoitsijat.
Ensimmäisenä dosentti Johan Stén kertoi numeromerkkien historiasta. Esitelmä avasi kiinnostavasti er lukujärjestelmien eroista, joista meillä on yksi käytössä.
Oikeastaan syy miksi menin oli kuuntelemaan numeromerkkien historiaa, oli nolla. Dosentti Osmo Pekonen kertoi miten nolla tuli Eurooppaan. Valitettavasti itse nollasta esitelmöitsijä ei juurikaan kertonut vaan henkilöstä eurooppalaisen nollan takana. No, näinhän oli aihe oli tarkoitettukin. Nimiä, paikkoja, vuosilukuja tuli tiuhaan, joten luento jäi etäiseksi. Itse nollasta sain toki jälkikäteen paljon pohdittavaa. Oman käsitykseni mukaan länsimaisessa ajattelussa nolla on tosiaankin ei-mitään, mutta idässä, lähinnä buddhalaisuuden vaikutusalueilla nolla tarkoittaa tyhjää. Länsimaissa tämä usein ymmärretään ei-miksikään, mutta buddhalaisessa kontekstissa tyhjyys tarkoittaa ”kaiken kattavaa”, se sisältäää kaiken. Myös nolla muotona viittaa tähän, ympyrä, joka ei ala mistään eikä lopu mihinkään, aluton ja loputon, jolla viitataan mieleen ja mieli sisältää kaiken.
Mielenkiintoisin näistä kolmesta oli professori Raine Koskimaan ”Maailma nollina ja ykkösinä”, jossa avattiin binäärijärjeslmän hienouksia. Hän myös esitti kansantajuisesti
yhtälöitä, joilla mm. voitiin ilmoittaa vuosiluku 2013 kahdella numerolla.
Lisäksi esitelmöitsijä sukelsi pohdiskelemaan elämmäkö virtuaalimaailmassa, ja maailmankaikkeus on ”vain” ohjelma? Siinä pohdittavaa lauantai-illalle.
Matematiikka on kiinnostava aihealue vaikka peruskoulussa se ei juurikaan kiinnostanut. Vasta vanhemmalla iällä olen alkanut arvostamaan sitä, ja ehkä sitä joskus innostuisi opiskelemaan lisää.
