Pyörällä päästään Lahdessa osa 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahdessa on pyritty parantamaan pyörätieverkostoa, ja tämä heijastuu myös kaupungin tahtoon saada palautetta lahtelaisislta. Keväällä Lahden kaupungin Facebook-sivulla haluttiin palautetta pyöräteistä: ”Auta meitä kehittämään Lahtea pyöräilykaupunkina. Kysymme mm. kuinka tyytyväinen olet keskustan pyöräreitteihin ja onko ne merkitty tarpeeksi selvästi.”

Lahden pyöräteitä tutkineen Rambollin nettisivuilla todetaan vuonna 2011: ”Lahdessa on hyvät pyöräily-yhteydet keskustan läpi ajamiseen, mutta keskustassa pyöräteitä on vähemmän ja pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla”. Tavoitteena on kaksinkertaistaa pyöräily kaksikertaistaa vuoteen 2017 mennessä.”
Ramboll on tehnyt aiheesta myös kaupunkipyörävideon. ”Video on osa Lahden Green city -ohjelmaa ja sen Urbaani ratas -hanketta, jossa kehitetään polkupyöräilyn toimintaedellytyksiä ja tuodaan pyöräilyyn liittyvää infrastruktuurisuunnittelua esille muotoilun keinoin.”
Pyöräilyn kehittämistoimiksi Lahden kaupungin liikenneinsinööri Matti Hoikkanen mainitsee mm. pyöräilyn laatukäytävät, joista Etelä-Suomen Sanomat uutisoi hiljattain.

Itse olen aiemmin ottanut kantaa Lahden pyöräteihin, jotka löytyvät täältä (Pyörällä päästään Lahdessa) ja täältä (Aleksanterinkatu 2/2).

Pyöräilystä ja erityisesti kaupunkialueiden pyöräteiden kehittämisestä on keskusteltu paljon ja jotain on myös tehtykin. Aleksanterinkatu sai oman pyöräkaistan 90-luvulla tehdyssä remontissa. Pyöräteitä onkin rakennettu katuremonttien yhteydessä, mm. pätkälle Vapaudenkatua. Tahti on ollut maltillinen, eikä keskustan pyörätieverkosta ole vielä läheskään valmis. Tähän tietysti vaikuttaa monet asiat, taloudelliset ja valmiin kaupungin kaupunkisuunnittelun hankaluus sekä varmasti se, että liikennesuunnittelussa kevytliikenne on alisteinen autoliikenteelle. Toriparkin piti mahdollistaa keskustan kevyen liikenteenväylien kehittämistä ja aika näyttää miten tavoitteet täyttyvät.
On tärkeää että autoliikenne on sujuvaa ja ihmiset voivat asioida kaupungissa autolla,
mutta keskusta-alueella toivoisi enemmän ratkaisua kevyen liikenteen hyväksi.
Esimerkkiä tästä Trion edustalla olevat liikennevalot, jotka voisi asentaa jalankulkijoille oletuksena vihreälle. Nythän valoissa joutuu odottamaan vaikkei autoja tulisi kummastakaan suuntaan ja usein monet kävelevät punaisia päin. Tällaisilla pienillä muutoksilla voidaan vaikuttaa keskustan kävelyalueiden toimivuuteen. Esimerkiksi Tanskan Kööpenhaminassa pyöräilyä kehitetään kokonaisvaltaisesti. Myös pyöräilijöiden oma liikennekulttuuri vaikuttaa siihen, millä tavalla pyöräilyä keskikaupungissa ylipäänsä arvostetaan.

Pyöräverkkoa on tarkoitus kehittää kokonaisvaltaisesti, niin että verkko on käytännöllinen (mukava ja turvallinen ajaa), looginen ja johdonmukainen (pyörällä pääsee suoraan A-pisteestä pisteeseen B kiertämättä X:n kautta).

Välillä törmätään epämiellyttäviin ratkaisuihin. Yksi tällainen on Mustankallion tunneli, jossa Kiveriöstä kaupunkiin ajattaessa pyöräilijöitä kehotetaan siirtymään ajoradalle. En suosittele. Ajorata on kapea ja molempiin suuntiin on lisäksi keltainen sulkuviiva. Jos jalkakäytävällä laskettelee hiljalleen, on se huomattavasti turvallisempaa kuin ajaa ajoradalla, oli vauhtia tai ei.

Muutama huomio

Otan kaksi esimerkkiä, jotka ovat juuri valmistuneessa matkakeskuksessa. Esimerkit voivat tuntua hiusten halkomiselta, mutta ne kertonevat pyöräteiden suunnittelun vaikeudesta. Kokonaisuutta tarkastellessa ne ovat kuriositeettejä, mutta toteutuessaan käytännössä niillä on vaikutuksia laajempaan käsitykseen koko verkoston toimivuudesta.

Kolmannessa esitän oman ajatukseni pyöräverkoston laajentamiseksi keskustan ulkopuolella.

Uusi matkakeskus avattiin helmikuussa. Samalla rakennettiin Uudenmaankadulle uudet pysäkit kannen alle ja kevyenliikenteen väylille rakennettiin omat kaistat jalankulkijoille sekä pyöräilijöille. Haasteena on väylän kapeus. Uudenmaankatua ajettaessa kadun itäpuolta pohjoiseen pyörätie tekee ”mutkan” tunneliin. Jos haluaa ajaa Vesijärvenkadulle, on kierrettävä Loviisankadun kautta. Ilmeisesti tarkoitus on ohjata pyöräilijät entiseen Loviisanradan uomaan ja sitä kautta keskustaan. Silti koukkaus tuntuu turhalta, varsinkin kun väylä jatkuu koko matkaltaan Vesijärvenkadun ja Loviisankadun risteykseen.
Tunneli pyöräparkkeineen on sinänsä onnistunut ratkaisu.

Toinen yksityiskohta, mikä pyöräilijän silmää osuu, on keskustasta tullessa valtatie 12:n ali. Pyörätie kulkee BW Towerin ja HTC-talon välistä, mutkitellen Askonkadulta lopulta radan ali Anttilanmäelle. Jos pyörätie olisi jatkunut suoraan pysäköintilaitoksen ja robottiparkin välistä, olisi yhtynyt ”luonnollisesti” radan varteen. Radan vartta ja aseman seutua ollaan kehittämässä ja rautatie tarjoaa valmiin maastokäytävän, jotta itä-länsisuuntaista kulkua voitaisiin kehittää välillä Askon alue, Sopenkorpi/Urheilukeskus, ja sieltä aina Niemeen asti.

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ”pohjoisen” opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Elävää musiikkia lahtelaisittain

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

1536486_329478030526534_568665137_nLahen Elmu perustettiin vuonna 2012 ja yhdistyksellä haluttiin vahvistaa Lahen musaskeneä ja ”järkeistää” keikkahommia. Yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Mari Peiju kertoi kuulumisia kesän kynnyksellä. Miten toimintanne on kehittynyt näinä vuosina?

– Ollaan saatu uskottavuutta ympäri Suomen. Meihin ollaan yhteydessä keikkojen ja muiden tapahtumien muodossa. Toki on tarvetta ja halua kehittyä lisää, ja tarvitaan lisää uusia naamoja hallitukseen ja aktiivijäseniksi. 

Elmun perustoimintaa ovat keikkojen ohella työpajat ja koulutukset. Keikkoja on tarkoitus järjestää varta vasten uusille nouseville bändeille. Toimintaan kuuluvat myös keskustelutilaisuudet ja erikoisemmat tilaisuudet, esimerkiksi viime maaliskuussa järjestetty videoraati elokuvafestivaali Kinoksessa elokuvateatteri Kino Iiriksessä.
Lisäksi Elmu palkitsee vuosittaisessa gaalassaan päijäthämäläisiä musiikkivaikuttajia. 

– Toimintaa ja tapahtumia järjestetään laidasta laitaan. Pyritään kuuntelemaan jäseniä mitä ne haluaa tehdä. Koulutuksia ollaan pidetty tärkeinä. Siellä päästään koulimaan uusia tekijöitä alalle ja antaa vinkkejä mitä tehdä ja mitä ei. Totta kai myös uusien bändien ottaminen keikoille on meille sydämen asia, jota halutaan tuoda esiin toiminnassa.

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa pitkästä työstään lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

 

Mitä hyvää sekä kehitettävää on Lahden keikkaelämässä?

– Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Kaikkihan lähtee yleisöstä. Bändit ja järjestäjät seuraavat kohderyhmiä… Lahessa on niiiiiiin paljon potentiaalia ettei mitään järkeä. Ainut mikä täällä on haasteena on oma asenne tekemiseen. Omaleimaisuutta Lahessa on niin paljon klassisesta genrestä hardcoreen, että voi olla todella ylpeä omasta kaupungista.
Keikkapaikkatarjonta on rajoittunut, mutta erittäin tasokas! Hienoja paikkoja meillä täällä Lahes!

Mitä Elmun toiminta sisältää tänä vuonna ja tulevaisuudessa?

– Paljon keikkoja luvassa ja toukokuussa järjestettiin Lahen Elmun Elmuviikko -> pelkkää tykitystä. Siellä oli esimerkiksi Lost Society ja Erakossa, jotka niittänyt mainetta jo isoissa kuvioissa.
Uudet tekijät ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Miten Elmuun voi liittyä ja mitä Elmu jäsenilleen tarjoaa?

– Osoitteesta www.lahenelmu.fi löytyy infot. Elmun jäsenyys on omantunnon asia. Haluatko tukea Päijät-Hämeen alueella tapahtuvaa musa- ja tapahtumatoimintaa…? Jos olet sitä mieltä, että ”kyllä”, niin edut tulevat kylkiäisinä halvempina sisäänpääsylippuina sekä muiden yhteistyökumppaneidemme alennuksina.

Kotiseutuseminaari: Uuden Lahden visio

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahti-Seura ja Nastola-seura tiivistivät yhteistyötään vuonna 2015, kun ilmassa oli tuleva liitos kuntien kesken, joka sitten astuikin voimaan kuluvan vuoden alusta.

Yhdistysten yhteistyö saavutti yhden merkkipaalun, kun seurat järjestivät elokuvateatteri Kino Iiriksessä kotiseutuseminaarin “Uuden Lahden vision” toukokuun 18. päivä.
Ajatus seminaarista perustui Matti Oijalan laatimaan uuden Lahden visioon, jonka hän esitteli Lahti-Seuran vuosijuhlassa 1.11.2015. Juhlassa seurat kutsuivat kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran tulevaan kotiseutuseminaariin keskustelemaan siitä, mitkä ovat uuden Lahden kaupungin vahvuudet ja haasteet.

Seminaarin pohja-ajatus oli, että tilaisuuden yleisluonne olisi positiivinen, jossa keskustellaan kaupungin mahdollisuuksista, vahvuuksista, jokainen osallistuja oman organisaationsa/tahonsa näkökulmasta.
Kritiikille oli myös sijaa, mutta ytimessä oli se, mitä on tehty hyvin sekä mitä ja miten tehdään jatkossa vieläkin paremmin.

Seminaari hyvässä hengessä

Seminaarin rakentelu alkoi vuoden vaihteen jälkeen, ja lopulta mukaan ilmottautuivat kaupinginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Nastolan aluejohtokunnan puheenjohtaja Rauno Grönroos, kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, kaupungin uusi kehitysjohtaja Olli Alho, Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Merike Maurig ja sivistystoimialan johtaja Tiina Granqvist.
TIlaisuuden puheenjohtajaksi kutsuttiin viestinnän ammattilainen Heikki Hakala. Hakala oli toiminut puheenjohtajana myös muutamia vuosia sitten Lahti-Seuran ja Lahden Kaupunkikulttuuriseuran järjestämässä Lahden konserttitaloa koskevassa keskustelutilaisuudessa.

Matti Oijala oli laatinut seminaarin käsikirjoituksen, joka vielä tarkentui Hakalan toimesta. Lahti-Seuran eli allekirjoittaneen vastuulla oli seminaarin käytännönjärjestelyt.

Tilaisuuus alkoi kaikkien osallitujen avauspuheenvuorolla, jossa jokainen esitteli itsensä. Yleisöllä oli mahdollista esittään kysymyksiä ennakkoon, ja yksi tällainen myös saatiin.
Keskustelu rönsyily odotetusti: aiheet vaihtuivat nopeastikin, mielipiteitä kuultiin, silti sisältö pysyi hyvin johdonmukaisena ja selkeänä. Tästä tietysti kiitos erinomaiselle puheenjohtajalle. On selvää että kaupunginjohtaja oli eniten äänessä, kaikki osallistuivat keskusteluun oman tahonsa näkökulmasta. Ehkä oleellista ei mielestäni ollutkaan kuka oli äänessä eniten, kuka vähinten, vaan että asioista keskusteltiin, ja kuunneltiin. Kuten asiaan kuuluu, kritiikkiäkin esitettiin. Silti paikallaolleet jakoivat ajatuksen yhteisestä Lahdesta. Monet ääntään käyttäneistä myös kehuivat Lahtea ja korostivat kaupungin mahdollisuuksia.

Uskon että tällaiset keskutelutilaisuudet kasvattavat kiinnostusta vaikuttamiseen, onhan nämä lahtelaisille erinomaisia mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin asioihin kohtaamalla poliitikot ja virkamiehet suoraan. Vuoropuhelu myös kannustanee ottamaan asioista selvää, niin kansalaiset kuin ns. päättäjätkin.
Valitettavasti median kiinnostus tilaisuutta kohtaan oli aika vähäistä.

Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja tällaisia tilaisuuksia on tarkoitus järjestää jatkossakin sekä Nastolan, että Lahden puolella, kenties eri teemoin.

Kaupunginjohtaja kirjoitti tilaisuuden annista blogiinsa. Yhteenvedon laati myös Matti Oijala, ja teksti julkaistaan myöhemmin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2016. Kirjoitus myös välitettiin kiitokseksi osallisille.

Kiitos omasta ja Lahti-Seuran puolesta kaikille osallistujille! 

Tapahtuman mainosbanneri

Tapahtuman mainosbanneri (Sauli Hirvonen)

 

Lahtea purkamassa, ja rakentamassakin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Oman kotiseudun tutkiminen ja siihen tutustuminen voi joskus tuntua hyvinkin arkiselta. Oikeastaan se onkin sitä. Välillä on tietysti hyvä poiketa totutuista tavoista ja rutiineista. Tällöin asioista voi saada uusia näkökulmia tai ne voivat näyttäytyä aivan toisilta.

Seuraavaksi hieman omaa pohdiskeluani kulttuurista ja kotiseudun kokemisesta.

Kulttuuri ja kotiseutu 

Kotiseudullamme tai laajemmin kulttuurissamme esiintyvät tavat, tottumukset, arvostukset ja jopa uskomukset ovat se liima, joka muodostaa identiteetin johon koemme samaistumista. Historialliset tapahtumat, tutut symbolit ja henkilöt asettuvat tunnistettavaan viitekehykseen. Sekään ei ole mielestäni oleellista, löytyykö asioille historialliset faktat tai perustuvatko ne kenties mytologiaan, molemmat ovat yhtä tärkeitä oman kulttuurin luomisessa ja tunnistamisessa: mitä on jokin kulttuuri, mistä se muodostuu? Karkeasti yleistävän näkemyksen mukaan tietyn ryhmän sisällä muodostuu yhteisymmärrys siitä jotain “mitä on (esimerkiksi) lahtelaista tai mikä on ei-lahtelaista”.  Itse koen kulttuurin syntyvän yhteisestä kokemuksesta ja yhteisen kokemisesta.

Toisaalta kulttuuri elää ja muokkautuu. Turhan usein vaivumme romanttiseen vanhan kaipuuseen ja alamme kaivata menneisyydestä asioista, jotka nykyään näyttyvät idyllisiltä tai joita ei ehkä koskaan ollutkaan. Toisaalta se voi sisältää kriitiikkiä, ja osoitus kyvystä tarkastella asioita (jälkiviisaana), toistamatta toivottavasti niitä virheitä mitä kenties on tehty. Sukupolvet kokevat asiat eri tavalla, mutta silti näen, että ne ovat “vain” on osa pitkäaikaista kulttuurihistoriaa.

Kulttuuri rakentuu on vuorovaikuksesta. Suomalaiset (kansallis)taiteilijatkin hakivat Europpasta 1800-luvulla vaikutteita ja samalla heissä kasvoi ymmärrys Suomesta omana kansana muiden eurooppalaistem kansallisvaltioiden rinnalla. Pohdinta mitä on suomalaisuus, mistä asioista koostuu kansallinen identiteetti, loi pohjaa kansallistunteelle ja itsenäistymiselle.

Kotiseutuhaikailuun on helppo lyödä nurkkakuntaisuuden leima.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kotiseudun tunteminen ja tunnustaminen, on omien juuriemme tuntemista historian virrassa ja samalla se on osa meitä, meidän minä-kuvamme muodostumista. Juuret voivat käsittää perhettä, esivanhempia, syntymä- ja asuinpaikkaa, kotiseutua tai kansankuntaa.

Yhtä lailla oman kulttuuriin tunteminen ja sitä kautta vaikkapa oman paikkakunnan vaiheiden asettaminen laajempiin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin, auttaa hahmottaan suurempia yhteiskunnallisia tapahtumia ja syy-seurausketjuja.

Samalla oman kulttuurin kriittinenkin arvointi auttaa näkemään  muidenkin kulttuurien omaispiirteitä eli mitkä asiat erottavat kulttuurit toisistaan sekä auttaa toivottavasti arvostamaan todellakin niitä asioita, jotka ovat kulttuurissamme ja kulttuuripiirissämme säilyttämisen arvoista, riippumatta aikaan sidotuista ideologisista muotioikuista.

Kotiseututyön kautta voi löytää kestäviä arvoja, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia myös tulevaisuudessa. Se on mielestäni parasta sivistyksellistä työtä.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Lahtelaista tottakai 

Kotiseutu harrastuksena on juuri niin laaja, kuin sen itse haluaa käsittää.

Muutamin esimerkein kerron omasta kokemuksesta, miten työn kautta voi asettaa historialliset tapahtumat ja käsitteet osaksi lahtelaisuutta. Tällä tavoin itselleni on avautunut uusia tapoja hahmottaa kotiseutuni eri puolia. Lisäksi ne ovat syventäneet omaa kotiseututietouttani ja -arvostustani.

Sen yksityiskohtaisemmin en kuitenkaan halua tuoda julki toimek-siantajiani, työnantajiani tai muita työsopimuksiin liittyneitä tahoja, ellei niillä jotain merkitystä aiheeseen liittyen tai se on jo yleisesti tiedossa. Kerron niistä paikoista, jotka tuntuvat olevan kiinnostavina osina lahtelaista historiaa ja käsitteistöä.

Mainosalalta puusepäksi

Ensimmäinen tutkintoni valmistui vuonna 1999 Lahden Kauppaoppilaitoksesta. Samoihin aikoihin isäni oli aloittanut oman mainostoimiston, joka oli monellakin tapaa hyödyksi myös itselleni ja josta olen edelleen kiitollinen. Suoritin siellä mainosalaan liittyvän tutkinnon 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä oppisopimuksella.

Lisäksi saman vuosikymmen puolivälin jälkeen toimin yrittäjänä, jonka toimintaan kuului Rautatienkadulla Tulipyörä Shop -niminen kivijalkakauppa. Nimen innoittajan toimi tietenkin kaupunkimme vaakuna. Erään kerran liikkeessä käynyt pariskunta kertoikin, että Lahdessa oli ollut samanniminen ravintoa silloisessa Lasipalatsissa Rauhankadulla joskus 1960-luvulla.

Oma liikkeemme kuitenkin keskittyi vaate- ja levymyyntiin sekä tarjoamaan levy-yhtiö- ja ohjelmatoimistopalveluita. Kauppiaana toimiesssa sain samalla kokemusta myös kau-pungin keskustan toimivuudesta yrittäjän näkökulmasta. Jo silloiset havainnot ostamisen psykologiaan ja kaupungin katurakenteisiin saivat kannattamaan Rautatienkadun muuttamista kävelykaduksi.

Rautatieharrastuksen myötä innostuin myös kädentöistä: Lahden Rautatieharrastajien museojunakaluston kunnostamisesta. Lahden vaakunan “velvoittamana” innostuin vaalimaan lahtelaista rautatiekulttuuria. Rautateistä olin kiinnostunut kuulemma syntymästä asti.

Kunnostuspuuhat antoivat sysäyksen harkitsemaan kokonaan uutta ammattia. Aikuisena suoritettu ammatinvaihto puusepäksi kävi muutamassa vuodessa. Tosin puusepän töitä en ole juurikaan tehnyt, lukuunottamatta kahta lyhyttä jaksoa, toisen eräässä kalustetehtaassa  ja toinen Iskun tehtaalla. Tietysti on ollut hienoa olla osana sitä jatkumoa puuseppien kaupungissa.

Omaan osaamista pyrin ylläpitä-mään oman kalusteprojektin kautta, jota olen työstänyt jo pari vuotta. Wellamo-opiston lyhytkurssit ovat olleet tarpeen, sillä omia työsken-telytiloja ei ole.

Puusepäksi valmistumisen jälkeen tein pääasiassa rakennustöitä, Lahdessa ja Hyvinkäällä sekä Helsin-gissä, jossa työmaa sijaitsi Kampin Sähkötalossa. Työn edistymistä seurasivat myös Alvar Aalto -säätiön edustajat. Kiinnostava projekti kaiken kaikkiaan, jossa tulivat tutuiksi (pinnallisesti) kulttuurihistoriallisen kohteen korjaus ja siihen liittyvät haasteet.

Rakennusalalle

Työllistymismahdollisuudet rakennusalalla olivat paremmat kuin puusepänteollisuudessan. Niinpä suoritin talonrakennuksen perustutkinnon ajallisesti kahdessa osassa. Ensimmäi-sessä vaiheessa suoritin harjoittelun väliseinäfirmassa ja lyhyessä ajassa olin työmailla Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Vantaalla.

Lahdessa pääsin vesikattotöihin torin vieressä olevaan rakennukseen. Kesäiset kaupunkimaisemat olivat hienot ja sivusilmällä pystyin seuramaan historiallisten torikaivausten etenemistä. Katolle ei yksityiskohtia tietenkään näkynyt, mutta mielen-kiintoinen perspektiivi antoi töiden etenemisestä toisenlaisen kuvakulman kuin se olisi ollut maan tasolla.

Loput tutkinnon näytöt suoritin lahtelaisella pientalotyömaalla. Talon rakentamisen lisäksi tutuksi tuli lahtelainen byrokratia liittyen mm. kunnallistekniikkaan ja raken-tamiseen ylipäänsä. Toki talokin valmistui.

Kattotöistä mainittakoon Onnelantien työmaa. Vuonna 2011 Onnelantieltä puretun kolmen 1970-80-luvun taitteessa valmistuneen talon tilalle rakennettiin nykyaikainen palvelutalo talvipuutarhoineen.

Maisemat olivat tälläkin kertaa  todella komeat, kun pääsin kattohommiin. Katolta levittäytyivät hienot näkymät Salpausselän molemmin puolin. Auringonnousut Lahdessa tallentuivat kameralle.

Lahtihan tunnetaan maailmalla urheilukaupunkina ja Salpausselän kisoistaan. Itse sain olla osana tuota historiaa, kun pääsin työkomennukselle kahdesti urheilukeskukseen.

Ensimmäisellä kerralla toissavuoden kesällä ja syksyllä oli stadionin katsomon rakenteisiin liittyviä työtehtäviä. Kattorakenteita oli tuettava, sillä ei ollut tiedossa missä kunnossa kantava teräsbetoni oli. Tähän liittyen oli tehtävä tuentatöitä ja siihen liittyviä toimenpiteitä vesikatolla, sisällä alakatoille.
Katolta pystyi seuraamaan vaikkapa FC Lahden harjoituksia.

“Palasin” urheilukeskukseen viime vuoden joulukuussa, tarkemmin sanottuna hyppärimäkien kunnostukseen ja siinä sivussa ihailemaan myös maisemia (taas). Suurin osa työajasta meni kirjaimellisesti montussa (maauimalan altaassa), johon kuuluivat isonmäen alastulomäen viimeistelytyöt.

Hienoja näkymiä tarjosivat isonmäen vauhtimäkeen liittyvät työt. Mäessä tulikin otettua muutama porrasaskel.

Työnteossa tuntui olevan (ainakin jossain kohdin) suurta lahtelaista “urheilujuhlan” tuntua. Onnekkaana lahtelaisena sain taas olla osana historiallisiin tapahtumiin liittyvissä paikoissa. En tiedä, ajatteliko kovin moni työkaveri noin, mutta ainakin itselle mieluisia työmaita.

Läheisessä kontaktissa kulttuuriympäristöön olin taasen Lahden konserttitalon saneerauksen ja purkutöiden kautta. Taloon tehtiinkin perusteellinen korjaus ja oma roolini lähinnä rajoittui vanhan purkamiseen: Harva voi sanoa olleensa konserttitalon yhdessä savupiipussa.

Rakennuksessa, vanhassa ja uu-disosassa täytyi tietenkin käydä katsastamassa paikkoja. Katolta avautui jälleen hieno kaupunkimaisema keskustaan ja järven suuntaan.

Rakennus- ja purkutöiden ohella, pääsin “tutustumaan” myös me-tallialalle. Työskentelin hetken lahtelaisessa yrityksessä, joka val-misti vientiin teollisuuden pesukoneita ja -linjastoja. Metallityöt olivat minulle uusi aluevaltaus. Vaikka työ koostui lähinnä kokoonpanosta, niin se auttoi avaamaan uusia näkökulmia paikallisen teollisuuden merkityksestä, ammattitaidosta ja osaamisesta.

Purkua ja murskaamista

Korkeakadulla, Niemenkadun varrelta purettiin syksyllä 2015 kerrostalo, jossa oli vanhusten asumista. Ensi alkuun talosta oli purettava mm. kaikki puuaines käsin, ja loput hoidettaisiin koneilla. Kävimme purkurautojen kanssa kaikki talon seitsemän kerroksen asunnot läpi.

Mielenkiintoista oli, että tontilta kaivettiin runsaasti erikokoista kiskoa. Sille on varmasti hyvä syy, sijaitsihan se aivan teollisuusalueen ja rautatien vieressä, Niemestä keskustaan johtaneen radan likellä.

Valmistuttuaan (n. 1970-luvun puolivälissä) rakennus oli aikanaan moderni, mutta purkua suorittaessamme, talo vaikutti auttamattomasti vanhentuneelta. Tätä kirjoittaessa paikalle oli jo noussut uusi nykyaikainen talo.

Pääsin kirjaimellisesti käsiksi kahteen purettuun rakennukseen Etelä-Lahdessa sijaitsevassa murskaamoossa.

Ensimmäinen tapaus oli syksyltä 2015, kun murskattavaksi tuotiin Nordean entinen pankkirakennus. Tai ainakin osa siitä. Oli jännittävää huomata murskassa tuttuja yksityis-kohtia rakennuksesta, vaikka talo olikin tunnistamattomana kasana murskaamon pihalla.

Toinen murskaustapaus oli Vesijärvenkadun konttorirakennuksen purkaminen ja sen murskan tuominen tammikuussa 2016. Siinä oli käsillä Ankkurin viimeisimpiä teollisuuteen liittyviä rakennuksia.

Helmikuussa sain olla seuraamassa historiallista hetkeä, ainakin tietyllä saralla, kun mediakonserni ESAn sisällä tapahtui muutoksia. Uusi Lahti muutti Ilmarisentielle ja ESS:n toimituksessa oli tehtävä sisäisiä muuttotöitä, jotta Hämeenkadun toimituskin mahtuisi samoihin tiloihin. Muuttohommien lomassa oli sivusilmällä mukava seurata toimituksen työtä.

Viimeisimpänä olen päässyt todistamaan erään lahtelaisen yrityksen teollisuustoiminnan muutoksia, kun Iskun kotikalustetehdas muuntuu pääasiassa LAMK:n tiloiksi. Samalla kaikki tuotanto muuttaa Mukkulankatu 23:een, ns. levytehtaaseen.

Kotikalustetehtaasta, jossa sijaitsee myös Iskun pääkonttori, oli jo aiemmin vuokrattu tiloja ulkopuolisille. Tehtaalla tehdään parhaillaan purkutöitä, joihin olen osallistunut. Koko rakennus pitäisi olla kunnostettuna vuonna 2017.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2016

Kirja-arvio: Poimintoja Päijät-Hämeestä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kansi2015Päijät-Hämeen Tutkimusseuran vuosikirja 2014 perehtyi Lahden paikkoihin, vuonna 2015 tarkastelussa oli koko Päijät-Häme.

Vuonna 2011 Päijät-Hämeen liitto julkaisi silloiseen UusiKunta-kuntaliitosprosessiin liittyen Jouko Heinosen tekemän Päijäthämäläinen kuntaidentiteetti – Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti.

Heinosen yllättävän kuoleman takia Esa Hassinen saattoi tutkimuksen loppuun.  Tutkimuksessa Heinonen pohti päijäthämäläistä identiteettiä.

Samaa aihetta sivuaa Tutkimusseuran vuosikirja, joka nostaa eri kirjoittajien toimesta paikallisesti ja seudullisesti mielenkiintoisia poimintoja ympäri maakuntaa. Kirja on erinomainen esittely Päijät-Hämeestä, sen eri kolkkien ominaisuuksista ja ilmiöistä, joiden kautta rakentuu päijäthämäläisyys ja sen rikkaus, kuin myös kuntakentällä kohdatut haasteet.

Alkusanoista vastaa Tutkimusseuran puheenjohtaja Ville Marjomäki ja johdannon on kirjoittanut Matti Oijala. Kirjan ovat toimittaneet Oijala, Jukka Oksa, Saara Hakaste ja Ossi Nummela.

Kirjaan on kirjoittanut 16 henkilöä, ja jokainen kirjoittaja on tuonut oman näkymyksen tietystä aiheesta liittyen omakohtaisiin kokemuksiin ja/tai tutkimuksiin ja tilastoihin.

Jostain syystä, ehkä kiinnostavien aiheiden puolesta, kirjasta nousee kaksi kuntaa selkeästi esille: Sysmä ja Asikkala. Molemmassa on toki tullut vierailtua useamman kerran, mutta kirjoitusten kautta molemmista kunnista avautuu lahtelaiselle aivan uusia asioita.

Sysmä on Päijät-Hämeen itsenäinen (itsepäinen?) entinen Suur-Sysmä. Heikki Helinin tyyli kirjoittaa aiheesta on innostava, tarjoten kunnallistaloudellista faktaa.

Sysmästä kirjoittaa myös Heidi Andersson, joka valottaa ruotsikielisten sysmäläisten vaiheita.

Pauli Leimion kirjoittaa koko kansan rakastamasta viihdetaiteilijasta Olavi Virrasta ja hänen merkityksestään kunnalle, mikä kulminoitui Sysmään pystytettyyn patsaaseen.

Asikkalasta kirjoittavat Anneli Mäkelä-Alitalo ja Tapio Blåfield (toim. Liisa Tarjanne).

Mäkelä-Alitalo pohtii Asikkaan identiteettiä. Blåfield käy läpi Asikkalan kirkkomäkeä ja siihen liittyvää kulttuurihistoriaa, jonka yksi osa hävisi vuonna 2007, kun vanha, mutta hyväkuntoinen seurakuntatalo purettiin.

Asikkalasta jatkaa Matti Oijala, joka valottaa Asikkalan ja Nastolan vartiomäkiä. Oijalan kirjoitus on mielenkiintoinen yhdistelmä historiallista faktaa ja pohdintaa vanhasta viestintämuodosta, jota on harjoitettu aina esihistorialliselta ajalta 1700-luvulle asti.

Kirjassa olevia selkeitä luontoaiheita ovat Matti Verran kirjoitus, jossa hehkutetaan Etelä-Päijänteen puhtautta, ja Antti Hovi kertoo Lahden seudun ketokasvillisuudesta.

Kulttuuriin ja esittävään taiteeseen liittyy useampikin kirjoitus.

Marja Mattlar kirjoittaa matkasta Vuorenkylästä Pariisiin ja matkan vaikutuksista musiikkiinsa.
Timo Taulon teatteri on valjastettu kylän yhteisöllisyyden rakentajaksi, lisäksi Petri Görman ja Juha Pihanen kirjoittavat kansantanssista “vientituotteena”.

Lahteen liittyvässä artikkelissa Saara Hakaste kirjoittaa perusteellisesti Viipurin perinnöstä kaupunkimme musiikkielämälle(kin).

Tapio Mattler kirjoittaa Hartolan Vuodenkylän perinnemaisemasta, jonka Maatiainen valitsi vuonna 2013 vuoden perinnemaisemaksi. Artikkeli tuo esille Harjun maiden ja tilan vaiheita aina 1500-luvulta nykypäivään asti.

Nimistön kimppuun käy Jouko Mattila pohtien: miten nimet ovat muodostuneet ja miten nimet vaikuttavat identiteettiin.

Merja Taavila kertoo Päijät-Häme-wikistä ja lopuksi Jukka-Pekka Teiton Ursan havaintokeskuksesta Artjärvellä.

Poimintoja Päijät-Hämeestä on hyvä ja monipuolinen katsaus maakuntaamme. Kirja kertoo hyvin niistä asioista jotka ovat tärkeitä ja tunnettuja asioita paikallisesti, samalla vähemmän tunnettuja muualla maakunnassa.

Tutkimusseuran vuosikirja johdattaa pohtimaan tai syventämään tietämystämme maakunnastamme.

Miksi Päijät-Häme koetaan alisuoriutujana? Onko meillä rohkeutta löytää vihreästä järvien maakunnasta yhteistä hyvää ja samalla korostaa niitä erityisominaisuuksia, joita kuhunkin paikkaan liitetään, Lahden toimiessa Salpausselällä porttina Etelä-Suomen ja Keski-Suomen välissä.

Artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 1/2016