Lahden kartanon maat

Lahden kylä kasvoi jo keskiajalla suurkyläksi maa- ja vesireittien solmukohtaan. Aikoinaan Vesijärvi oli kirkas ja kalainen järvi, joka toimii reittinä pohjoiseen. Järvellä ja sen ominaisuuksilla on varmasti ollut vaikutuksia taajaman syntymiseen juuri sille kohdalle, jossa se säilyi vuosisatoja tiiviinä kylänä ja josta myöhemmin muodostui alueen keskus.

Palaneen kylän paikalle vuonna 1878 perustettu kauppala sijoittui pieneen ruutukaavaan, jonka rajat eivät ulottuneet järvelle asti. Kauppalalla ei ollut edes omaa satamaa, Vesijärven satamakin sijaitsi kaukana kylästä huonojen kulkuyhteyksien päässä. Myöhemmin kaupunki havitteli omaa satamaa, joka jäi yrityksistä huolimatta toteuttamatta.

Vasta kun kaupunki osti monimutkaisten vaiheiden jälkeen kartanon maat vuonna 1924, sai kaupunki sai vihdoin rantaviivaa ja Lahdesta tuli järvenrantakaupunki.
Kartanon maille laadittiin useita suunnitelmia, joiden tarkoituksena oli tehdä Lahdesta todellinen rantakaupunki. Jotkin suunnitelmat olivat niin suurisuuntaisia, että vain osia niistä toteutettiin:
Pikku-Vesijärven ympärillä olevasta jättömaasta tehtiin virkistysalue ja Fellmanin pelloista tehtiin puisto niinkin myöhään kuin 1950-luvulla.

Jalkarannantie keskustan suuntaan joulukuussa 2008.  Etualalla (Kuva Sauli Hirvonen)

Jalkarannantietä keskustan suuntaan joulukuussa 2008. Etualalla Matti Koskelan Läpi päivän -veistos.
(Kuva Sauli Hirvonen)

Keskustan ja rannan väliin jääneen alueen suunnittelu ja rakentaminen nousivat esiin uudella vuosituhannella esille, kun paikoitusalueena toimineen asfalttikentän sekä Jalkarannantien ja Kyösti Kallion kadun väliselle alueelle haluttiin kaavoittaa asumista.
Alueesta järjestettiin suunnitelukilpailu, joka ratkesi vuonna 2005.
Ranta-Kartanon rakentaminen aloitetaan aikaisintaan vuonna 2015.

Kartanon liittäminen kaupunkiin

Vuonna 1878 perustetun kauppalan pinta-ala oli pieni. Kun Lahdesta tuli kaupunki vuonna 1905, ei kaupungin alue ulottunut Vesijärvelle asti, vaikka kaupungilla oli venevalkama-alue satamaradan ja Pallaksenniemen välillä.

Kaupunki alkoi laajentaa kohti rantaa, niinpä se jo vuonna 1906 harkitsi kaupungin ja Vesijärven maa-alueen ostoa ja liittämistä kaupunkiin.
Alueen omisti hovioikeudenneuvos August Fellman, ja siihen kuului Mytäjäisen peltoalue, nykyään Sopenkorven teollisuus- ja asuntoalue. Ostohanketta jatkettiin vuonna 1908, jolloin Fellman pyysi 2 milj. mk, kaupunki tarjosi 1 milj. mk.
Kaupunki ryhtyi valmistelemaan pakkolunastusta, samalla olisi lunastettu kartanokin, josta olisi tullut kaupungintalo.
Samaan aikaan W. O. Lille laati mm. lunastettavaksi esitetyn alueen asemakaavan. Lillen kaavaa ei vahvistettu, koska pakkolunastus jäi tekemättä. Esitys oli kuitenkin merkittävä, koska sen vaikutuksia on näkyvissä myöhemmissä kaavoissa.

Vuonna 1911 senaatti oikeutti Lahden kaupungin pakkolunastamaan Lahden kartanosta mm. Vesijärven ja Pikku-Vesijärven ranta-alueita. Fellman tarjosi kolmea vaihtoehtoista aluetta. Kauppoja ei syntynyt.
Aiemmin samana vuonna Lahti oli kuitenkin ostanut Sopenkorven alueen pääasiassa teollisuusrakentamiseen.

August Fellman kuoli 1912, Lahden kartanoa edusti vuonna 1913 jatkuneissa neuvotteluissa Arthur Fellman. Nyt kaupungille tarjottiin kolmea vaihtoehtoa, yhdessä vaihtoehdossa koko kartanon alueesta 2,25 milj. mk, kaupunki tarjosi 1,5 milj. mk. Asia raukesi tälläkin kertaa.

Seuraavan kerran kauppaa yritettiin v. 1917. Tällä välin omistussuhteet olivat siirtyneet perikunnalle osakeyhtiönä. Perikunta halusi myydä kartanon lisäksi sen omistamat teollisuuslaitokset, hinnaksi tuli 14,425 milj. mk. Kaupunki tarjosi 10,6 milj. markkaa. Kauppoja ei syntynyt.

Asiaan saatiin uusi vaihe vuonna 1919, kun liikemiehet J. Ranta-Knuuttila ja Emanuel Sirkkunen ostivat kartanon teollisuuslaitoksineen. Uudet omistajat tarjosivat kartanon maita ilman teollisuuslaitoksia. Hinta oli 3,9 milj. mk ja tällä kertaa valtuusto hyväksyi tarjouksen sellaisenaan.
Jo vuonna 1920 alueesta järjestet-tiin asemakaavakilpailu. Ohjelmassa kiinnitettiin huomiota erityisesti satamajärjestelyihin sekä vanhan ja uuden kaupunkialueen yhteyden luomiseen. Kaikkiaan jätettiin 14 ehdotusta.
Varsinaisen asemakaavan sai laatiakseen Carolus Lindberg.
Erästä palkittua ehdotusta palkintolautakunta kommentoi mm. seuraavasti:  “Pikku-Vesijärvi on täytetty ja täten syntynyt ala käytety korkeita rakennuksia varten, miklä voi olla hyvinkin edullista…”
Lindberg laati vuonna 1922 alueelle kaavan, joka vahvistettiin 30.1.1924. Kaava ei toteutunut.

Kartanon alue liitettiin kaupungin hallinnolliseen alueeseen 1.1.1924, ja näin kaupunki sai lopulta maa-alueensa ulottumaan Vesijärven rantaan.

Vuonna 1931 (vahvistettiin 1934) Otto-Iivari Meurman laati kaavan, joka käsitti nk. Fellmanin peltojen alueen. Kaavassa oli vielä klassismin  aiheita, mutta pääosin se oli jo funktionalistinen: asukkaille haluttiin taata oikeus valoon ja ilmaan.
Liikenteen merkitys kasvoi, esimerkiksi Hevosmiehenkatu (nyk. Hollolankatu) oli leveä etelä-pohjoissuuntainen valtaväylä.
Kaava toteutui vain vähäisiltä osin.

Sotien välisenä aikana pyrittiin kaavamuutoksilla auttamaan rakennustoimintaa. Esimerkiksi Fellmanin pellon kaavamuutos vuonna 1941 laadittiin nimenomaan luomaan paremmat edellytykset silloiselle rakennustoiminnan rahoitusjärjestelmille. Fellmanin pellolle oli vuonna 1924 vahvistettu umpikorttelikaava ja Meurmanin laatima muutoskaava, johon oli sijoitettu avoimet korttelit ja 3-5-kerroksiset rakennukset.

Kaupunginarkkitehti Kaarlo Könö-nen ehdotti vuonna 1945, että entinen kaupungin asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaari kutsuttaisiin laatimaan suunnitelma pohjoisessa Vesijärveen, idässä valtion satama-rataan ja etelässä Salpausselän suurtiehen rajoittuvalle alueelle. Laisaari suostui, ja sen johdosta valmistui Laisaaren suunnittelema Lahden ensimmäinen yleiskaava 1946. Kaavassa korostuivat liikenneväylien lisäksi puistot ja vapaa-ajan alueet.

Uusi kaava vuonna 2012

Ranta-Kartanon alueesta järjestettiin vuonna 2005 suunnittelukilpailu. Voittajatyön pohjalta kaupunki aloitti alueen suunnittelun.

Ranta-Kartanon asemakaavassa alueelle on sijoitettu seitsemän 2-3 kerroksista umpikorttelia, joiden nurkissa on yhteensä seitsemän kahdeksankerroksista tornitaloa. Nykyisen Jalkarannantien paikalle rakennetaan puistovyöhyke kevyen liikenteen väylineen. Kaava mahdollistaa myös uuden taidemuseon. Asemakaava tuli lainvoimaiseksi 6.9.2012.

Tämän jälkeen rakennusliike on selvityksissään päätynyt hakemaan omistamalleen korttelille kaavamuutosta. Muutoshakemuksessaan yhtiö esittää tutkittavaksi vaihtoehtoa, että nyt asemakaavassa kolmekerroksiseksi osoitetut korttelin osat olisi mahdollista rakentaa nelikerroksisina.
Asemakaavamuutoksen käynnistämisen johdosta asuntorakentamisen aloitus Ranta-Kartanon alueella alkaa aikaisintaan loppuvuonna 2015.

Suunnitelmista enemmän osoitteessa Lahti uudistuu -sivulla.

Rakennuksia ja paikkoja

Lahden kartano joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden kartano joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kartano

Kartanon ratsutila oli aatelissuvun omistuksessa 1860-luvulle asti.
Uuden päärakennuksen rakennutti hovineuvos August Fellman 1897-1898 arkkitehti Hjalmar Åbergin piirustusten mukaan.

Fellmanin pellot ja puisto

Keväällä 1918 Lahteen tuotiin noin 20 000 antautunutta punaista. Heitä sijoiteltiin aluksi koulurakennuksiin ja teollisuuslaitoksiin. Näiden täyttyessä tuhansia vankeja tavaroineen ja hevosineen koottiin Fellmanin pelloille, josta heidät vietiin Hennalaan.
Vuonna 1978 paljastettiin kuvanveistäjä Erkki Kannoston suurikokoinen Punavankien muistomerkki.

Pelloilla järjestettiin useana vuonna mm. maatalousmessuja, sisääntuloportti sijaitsi Pellonkulman ja Suojalinnan välissä.

Vuonna 1958 kaupunginhallitus päätti, että Fellmanin peltoalue kunnostetaan kansanpuistoksi. Kaupunginpuutarhuri Erkki Kivivuori sai tehtäväkseen puiston rakentamisen kaupungin työllisyystöinä.
Puiston koko on noin viisi hehtaaria.
Lammen lähellä paljastettiin vuonna 1961 Jussi Mäntysen kolmea lentoon lähtevää joutsenta esittävä pronssipatsas Ylös kirkkauteen.
Puistoa uudistettiin vuonna 1994.

Linja-autoasema

Linja-autoasema valmistui 1939 kaupunginarkkitehti Kaarlo Könö-sen laatimien piirustusten mukaan. Kolmesta osasta koostuvaa rakennusta hallitsee 28 metriä korkea mainos- ja kellotorni.
Aseman toiminnot siirtyvät vuonna 2015 valmistuvaan matkakeskukseen.

Suojalinna ja Pellonkulma

Aleksia kuljettaessa Urheilukeskukseen, Fellmanin puiston “sisääntuloa” hallitsevat lahtelaisen arkkitehti Unto Ojosen suunnitelmien mukaan 1953 valmistunut yhdeksänkerroksinen asuin- ja liiketalo Pellonkulma ja Viipurista Lahteen siirtyneen arkkitehti Jalmari Lankisen 1945 suunnittelema, vuonna 1947 valmistunut yhdeksänkerroksinen asuin- ja liikerakennus Suojalinna. Unto Ojonen suunnitteli 1949 Suojalinnan jatkoksi 1951 valmistuneen kaupungin työntekijöille tarkoitetun asuinrakennuksen.
Rakennukset muodostavat porttimaisen kokonaisuuden. Porttiaihe esiintyy jo insinööri W.O. Lillen vuodelta 1908 olevassa kaupungin läntisten osien asemakaavassa.
Rakennukset ovat osa Fellmanin pellolle jälleenrakennuskaudella syntynyttä rakennettua ympäristöä.

Urheilutalo

Urheilutalo avattiin vuonna 1957, jolloin sen pienempi palloilusali valmistui. Hallia laajennettiin vuonna 1967, jolloin valmistui suurempi, lähes 1500 ihmistä vetävä urheilusali.
Vuonna 2012 kaupunginhallitus teki päätöksen purkaa urheilutalo syksyyn 2013 mennessä. Purkutyöt viimeisteltiin vuoden 2014 alussa.
Hallin toiminnot siirtyivät osaltaan Lahden suurhalliin.

Pikku-Vesijärven puisto

Vesijärven poukama ulottui ennen nykyisen linja-autoaseman kohdille.
1600-luvun loppupuolella aloitettiin vedenpinnan korkeuden säännöstelyä, jolla pyrittiin hillitsemään tulvatuhoja. 1800-luvulla järven pintaa laskettiin ja pinta laski lähes 3 metriä.

Pikku-Vesijärvi syntyi, kun vuonna 1869 rakennettiin pistoraide Lahden asemalta Vesijärvella sijaitseville teollisuuslaitoksille.
Näin ratapenkka erotti Pikku-Vesijärven omaksi lammekseen, säilyttäen kuitenkin yhteyden Vesijärveen.

Pikku-Vesijärveen laskettiin 1919-1931 kaksi kolmannesta Lahden kaupungin likavesistä, ja sen täyttämistä suunniteltiin useaan otteeseen.

Asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaari ehdotti vuonna 1946, että Pikku-Vesijärven ranta kaavoitettaisiin virkistyskeitaaksi. Laisaaren idea toteutui 1950-luvun alussa.

Pienen järven pohja saastui, ja sinne kerrostui suuria määriä ravinteita ja muita epäpuhtauksia. Vuonna 1998 Pikku-Vesijärvi ruopattiin ja sadevesiviemärit siirrettiin Vesijärven puolelle. Samalla rakennettiin soivat vesiurut.

Pikku-Vesijärven ympärillä levittäytyvässä puulajipuistossa kasvaa yli 40 puulajia.

Kisapuisto

Lahden Kisapuiston jalkapallostadion rakennettiin vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten, joiden aikana siellä pelattiin kaksi alkusarjan jalkapallo-ottelua sekä yksi jatko-ottelu.
Olympiarenkaat eteläisellä sisääntuloportilla ovat muistuttamassa noista otteluista.
Kisapuiston katsomorakenteita on ehostettu viime vuosina, ja syksyllä 2014 jalkapallostadion sai valot.
Suunnitelmissa on rakentaa tulevaisuudessa uusia katsomo-osia.

Purettuja rakennuksia

Aikoinaan Pikku-Vesijärven rannalla on sijainnut nk. Myllykylä, paikalla olleen myllyn mukaan. Pikku-Vesijärven rannalla radan likellä sijaitsi mm. työläisten asuntoloita vielä 1950-luvulla.
Sittemmin kylä ja rannan muuta rakennukse tpurettiin. 1950-luvun aikana Kartanon alueella Pikku-Vesijärvi, Fellmannin puisto ja Kisapuisto saivat suunnilleen nykyisen muotonsa.

Viime vuosina alueelta on purettu useita rakennuksia, kuten aiemmin mainittu urheilutalo.
Paikoitusalueella sijainnut grilli, joka rakennettiin mahdollisesti 1970-luvulla(?), purettiin kaavamuutoksen johdosta.
Aiemmin 2000-luvun alussa Jalkarannantien varrelta oli purettu kaksi huoltamoa, jotka oli rakennettu joskus 1950-luvulla.
Alueen kolmas huoltamorakennus on toistaiseksi pystyssä. Alueen rakentaminen aloitetaan huoltamon tontilta.

Lähteet:
http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4842
http://www.paijat-hame.fi/fi/tehtavat/aluesuunnittelu/mary/alueet/paasikiven_aukio
http://lahtiuudistuu.fi/ranta-kartano
http://www.lahdenmuseot.fi/kuka-mita-lahti
http://www.vesku.net/vapaa-aika/pikku-vesku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lahden_urheilutalo
http://fi.wikipedia.org/wiki/Fellmaninpuisto
http://kartta.lahti.fi/ims
Lahden Historia 2
HL 2/1986
HL 2/1988

Artikkeli julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 3/2014

Tornitaloja Paavolaan?

Lahden kaupungin korkeuserojen ja maastonmuodostumien ansiosta Lahteen on synnytetty useita maamerkkejä: Radiomastot (v. 1928), hyppyrimäet (suurmäki v. 1972), vesitorni (v. 1963), Oululaisen siilo (v. 1980), Ruolan tornitalot (v. 1963-64) sekä keskustassa kaupungintalo (v. 1912) ja Ristinkirkko (v. 1978).

Lahden matalassa rakennuskannassa korostuvat Lahden ominaiset maamerkit

Lahden matalassa rakennuskannassa korostuvat Lahdelle ominaiset maamerkit.

Myös jäljellä olevat muutamat kantakaupungin savupiiput muistuttavat teollisuusarkkitehtuurista. Vielä käytössä oleva Teivaan voimalaitoksen harmaa piippu on voimakas elementti aivan Vesijärven rannassa. Toisenlaisen valaistuksen avulla piipusta saisi kaupunkikuvaan mielenkiintoisen kiintopisteen, joka näkyy selkeästi sekä järvelle että keskustaan, näin se loistaisi esimerkiksi majakkana järvelle.
Toinen piippu, johon helposti kiinnittää huomion, on Tornatorin vanha savupiippu. Se näkyy erityisesti kulkiessaan satamasta urheilukeskukseen päin, toimien satamaradan(polun) päätteenä.

Rakennuskanta Lahdessa on matalaa, korkeimmat talot ovat 10-kerroksisia. Suomessa tornitaloksi luokitellaan rakennus, joka on vähintään 12 kerrosta tai 35 metriä korkea maanpinnasta lukien.
Renkomäki sai oman tornitalonsa muutama vuosi, kun Luhta rakennutti uuden 12-kerroksisen rakennuksen moottoritien varteen.

Tornitalojen rakentamista on tutkittu Lahdessakin. Lahden yleiskaavan 2025 tausta-aineistoksi valmistuneessa Henna Kurosawan opinnäytetyössä ”Tornitalot – Tornirakentamisen maisemalliset lähtökohdat Lahdessa” (2011).

Paavolan tornitaloista on tehty yli 50-sivuinen kattava selvitys, joka julkaistiin viime lokakuussa. Siihen voi tutustua kaupungin kaavasivulta, jossa se on kahdessa osassa pdf-muodossa > osa 1 ja osa 2.
Työ on laadittu Lahden kaupungin Teknisen ja ympäristötoimialan Maankäytön yksikössä. Työstä on vastannut maisema-arkkitehti Maria Silvast ja mukana ovat olleet yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki ja kaavoitusarkkitehti Päivi Airas.

Selvityksessä on tutkittu tornitalojen sijoittamista Teivaalle, Varikon alueelle, Ruoriniemeen, Möysään, Niemeen, Merrasjärven eteläpuolelle, Ahtialan liittymän alueelle (VT4 ja Koiskalantien risteys), Latomäkeen Kariston länsipuolelle sekä Paavolaan.
Selvityksen mukaan tornitalojen rakentamista on pidetty realistisena Ruoriniemeen, Niemeen, Paavolaan ja Möysäään.

Paavolan tornitaloselvityksessä selviää myös eri rakennusten korkeus merenpinnasta ja suhteessa toisiinsa.
Korkeimmalle kohoavat radiomastot (+ 287 m). Vuonna 1976 valmistunut Kymijärven voimalaitos jää n. 30 m alemmaksi merenpinnasta kuin radiomastot, vaikka on 30 cm korkeampi kuin radiomastot (150 m).
Mm. Suurmäki kohoaa 224 metriä meren pinnasta, Luhdan rakennus vain 130,9 metriä.

Paavolan alueelle Kulmakatu 7:ään on jo laadittu asemakaavan muutosehdotus, jossa on mahdollistettu 18-kerroksisen tornitalon rakentaminen Kulmakadun ja Kauppakadun kulmaan.

Tornitaloselvityksen suosituksissa todetaan:
”Varsinaista tornitalorakentamista suositellaan Kauppakadun varteen. Yksi tai kaksi tornitaloa voisivat muodostaa ryhmän Kauppakadun ja Kulmakadun risteykseen suunnitellun tornitalon kanssa. Samoin Kauppakadun itäpuolelle voisi sijoittaa tornitaloja kadun varteen rytmittämään katunäkymää. Tornitalojen sijoittaminen Kauppakadun itälaidalle minimoisi niiden aiheuttamaa varjostusta kadulle. Korkeiden rakennusmassojen sijoittelussa tulee kuitenkin huomioida alueen ulkopuolisten ja sisäisten maamerkkien harkittu näkyminen.”

Tornitalojen maksimikorkeustasoksi on määritelty noin 150 metriä meren pinnan yläpuolella, joka jäisi Ristinkirkon tornia matalammalle (153,2). Tosin, raportin kohdassa Lahden nykyiset ja suunnitellut maamerkit korkeuksineen suhteessa toisiinsa on kirkon korkeus meren pinnasta mainittu 152,70 ja Kulmakadun torni 153,30. Tornin suunniteltu korkeus on kaavaehdotusvaiheessa ollut 153 m m.p.y.

Torin uusi pinta

Rikas kaupunkikuva koostunee korkeatasoisesta arkkitehtuurista ja kulttuurihistoriasta, mutta myös omaleimaisista pienistä oivalluksista ja yksityiskohdista, jotka ammentavat paikan historiasta, toiminnasta ja yksilöistä. Suuret mittakaavat ja pitkät välimatkat kaupunkirakenteessa ja yhdyskunnan toimintojen hajauttaminen etäännyttävät ihmisen tilasta, jolloin tila on vain tilaa ilman tarkoituksenmukaisuutta.

On tietysti houkuttelevaa muuntaa tai jopa kopioida omaan toiminta- ja kulttuuriympäristöön jotain ympäri maailmaa hyväksi havaittua konseptia. Kulttuuri syntyy myös vuorovaikutuksesta, mutta jos sorrutaan yhdenmukaisuuden ”helposti myyvään” muottiin tai tietyllä ajanjaksolla vaikuttavien muodikkaiden ideologioiden pauloihin, on se pahimmillaan paikalliskulttuuria köyhdyttävää.

Torityömaa kesällä 2013 (Kuva Sauli Hirvonen)

Torityömaa kesällä 2013 (Kuva Sauli Hirvonen)

Miten tämä liittyy Lahden toriin? Toriparkki-konsepti ei ole lahtelainen, se on väline joka mahdollistaa Lahden keskustaan rakenteellisia muutoksia.
Torin kulttuurihistoriallinen arvo muodostuu sen ympäristöstä, onhan se seremoniakselin keskiössä.
Torin toiminnallinen painopiste on ajan saatossa siirtynyt kaupallisesta epäkaupalliseksi olemisen tilaksi. Tapahtumien osalta Lahden kauppalan ja sittemmin kaupungin keskustan tori on ollut keskeisessä asemassa.

Toriparkin rakentaminen on edennyt ja parhaillaan torin pinta saa uuden kiveyksen. www.lahtiuudistuu.fi-sivulla pyydettiin kaupunkilaisilta ideoita torin uudeksi ilmeeksi.

Lahden ahdas kylä paloi kesäkuussa 1877. Joku ehdotti että palaneen kylän talot merkittäisiin torille nupukiviin jollain tavalla. Hieno idea!
Itse kirjoitin jokin aika sitten Ylisen Viipurintien muistomerkistä, joka olisi saatu samalla vaivalla muun torikiveyksen kanssa.

Asialla olisi ollut tietysti vain symbolista merkitystä, mutta näin osa kylän pitkää historiaa olisi saatu konkreettisesti esille ja samalla tuonut historiattomaan kaupunkiin häivähdyksen vuosisataista kulkureittiä. Nyt kiveyksessä tyydyttiin persoonattomaan symmetriaan (Torin kiveys / Lahti uudistuu), joka ”peittää allensa vanhinta Lahtea”.

Rautatienkadusta kävelykatu

Rautatienkatu sopii hyvin kävelykaduksi: se on kapea ja sen varrella on paljon pieniä liikehuoneistoja ja putiikkeja. Harmittavasti kadun kehittämiseen ei ole rakenteellisesti panostettu. Kulttuurillisia ja kaupallisia tempauksia sen sijaan on järjestetty, mikä kertonee kadun luonteesta.
Katu on toki huomioitu keskustan liikennesuunnitelmissa.

Katua on pyrittävä kehittämään huokuttelevaksi myös matkakeskuksesta tulevilta. Pyörätien pääreitti kulkee joka tapauksessa Vesijärvenkadulla. Kadun mäkisyys on koettu rasitteena, mutta kävelykadulle se ei ole este, se vain tuo omaleimaisuutta. Onhan tästä jo kokemuksia kadun tapahtumien yhteydessä.

Artikkelissa kuljetaan Rautatienkadun läpi pohjoisesta etelään ja tarkastellaan mitä kultakin katuosuudelta löytyy.

Kirkkokatu-Vapaudenkatu
Tällä hetkellä kaksisuuntainen ahdas katu, jossa pysäköintiä molemmin puolin. Kapeat jalkakäytävät. Voitaisiin muuttaa yksisuuntaiseksi pohjoisesta etelään ja jättää vain toiselle puolelle pysäköinti. Tällöin jalkakäytäviä voitaisiin leventää, lisätä penkkejä ja istutuksia; rinnehän on etelään päin. Näin saataisiin mielekkäämpi yhteys Kirkkopuiston ja keskuskorttelin välille.

Rautatienkatu etelään joulukuussa 2008 (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu etelään joulukuussa 2008 (Kuva Sauli Hirvonen)

Vapaudenkatu-Aleksanterinkatu
Tunnetaan nimellä Lanun aukio, ahkerassa käytössä hyvässä ja pahassa, jälkimmäisessä erityisesti aamuyöstä. Toriparkkityömaan takia tai ansiosta paikalla kahvila. Useita ravintoloita. Jonkin verran huoltoliikennettä.
Aleksanterinkadun joukkoliikennekadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Aleksanterikatu-Hämeenkatu
Koko osuuden ongelmallisin lienee Sokoksen huoltoajo kadun läpi. Lisäksi ajoittain tunnelmaa latistaa isoja näyteikkunoita sulkevat teippaukset.
Ilmettä on pyritty parantamaan kukilla, pollareilla ja penkeillä. Kesäisin osuudella ravintolan terassi.
Hämeenkadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Hämeenkatu-Vuorikatu
Kadun jyrkin osuus. Kapea ja paljon liikehuoneistoja, tunnelmallinen alkupää vanhojen kivitalojen ansiosta. Kaikin puolin hieno kävelykatumiljöö. Kadulla ei myöskään tarvetta järjestää huoltoajoa tonttien sisälle tai pysäköintikellareihin.

Kulmassa olevan ravintolan terassi voitaisiin sijoittaa kadun keskelle, porrastaen. Sen yhteyteen esimerkiksi vesitaideteos. Kulku sivuilta luiskia pitkin, joista toinen mitoitettu pelastuslaitoksen kalustolle.
Ylempänä sisäpiha ja (ravintolan) tasanne voitaisiin yhdistää.
Vuorikadun ylitys kadun levyisellä korotetulla suojatiellä.

Vuorikatu-Harjukatu
Aikomuksena leventää katuja, vanhan jugendtalon tilalle noussut uudisrakennus Rautatienkatu 9:ssä on vedetty katulinjasta sisään. Tälle kohtaan saisi pienen aukion. Kadulla on paljon pieniä liikkeitä ja ravintoloita. Katu kapenee etelään mennessä, kahden vanhan rakennuksen välissä aikaa tunnelmoida.
Tontilleajo Rautatiekatu 12:sta Harjukadun kautta.
Harjukadun ylitys kahdella suojatiellä.

Rautatienkatu tammikuussa 2009 (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu tammikuussa 2009 (Kuva Sauli Hirvonen)

Harjukatu-Puistokatu-Loviisankatu-Mannerheiminkatu
Puistojen yhdistäminen tapahtuisi poistamalla Rautatienkadun ylittävät kolme suojatietä ja rakentamalla tilalle yksi leveä.

Autoliikenne voisi katuosuudella jatkua.

Rautatienkadun levein osuus, jossa tosin ei ole edes pyörällä ajo mahdollisuutta, vaan se pitää tehdä ajoradalla. Nykyisin bussilinja kulkee Vesijärvenkadulta Loviisankadun kautta Mannerheimintielle.
Paljon liikkeitä, joiden sisältämät palvelut herättävät aika ajoin närkästystä. Alueella kuitenkin potentiaalia, kadulla ja sen läheisyydessä mm. ruoka- ja musiikkiravintoloita, teatteri, grilli(!). Kadun leveys mahdollistaisi runsaalle ja korkealaatuiselle katu- ja/tai ympäristötaiteelle.

Monelle matkakeskukseen saapuville Rautatienkadun alkupää portti Lahden keskustaan.

Ps. Talvisin hiihtokilpailut matkakeskukselta kirkkopuistoon, tapahtumalle nimeksi Rautatienlatu

Lahti uudistuu – osa 2

Artikkelissä tuon esille muutamia kaupunkikuvallisia huomioita.

Keskieurooppalaista rakennuskerrostumaa, hetken

Kuten tiedämme, viime vuosina ja tulevinakin vuosina keskustassa käy suuri mylläkkä. Uutta rakennusta on noussut tiivistämään kantakaupunkia, ja lisää rakennetaan. Etenkin korjausrakentaminen on silmiinpistävää, puhumattakaan niistä lukuisista kohteista, joissa uusitaan talotekniikkaa, ainoana merkkinä pihalla oleva jätelava. Osa kaupunkimme rakennuskannasta on siinä iässä, että 1960-70 rakennettujen talojen tekniikka alkaa vanhentua.
 Lahden kaupungin suurimmista uudisrakennuskohteista kertoo Lahti uudistuu -sivu, kaikki ajankohtaiset kaavoituskohteet löytyvät kaupungin nettisivuilta.

Kirkkokatu 19:sta on vuosina 2013-14 rakennettu uutta asuinrakennusta. Se rakennetaan rinnetontille, kiinni Vesijärvenkadun ja Kirkkokadun kulmassa olevan naapuritalon kylkeen.
 Uudisrakennus on rapattua tiiltä, vallitsevan trendin mukaisesti keltaista, hieman erisävyinen kuin naapuritalo. En tiedä, onko tämänkin rakennuksen värityksen taustalla se, että Lahtea usein moititaan harmaaksi. Monet uudet ja vanhatkin talot ovat saaneet keltaisen ulkoasun. Kun tämä toistuu liiaksi, ei kaupunki näyttäydy värikkäänä, vaan yksitoikkoiselta.

Kirkkokatu 19 toukokuussa 2014. Kuva Sauli Hirvonen

Keskeneräinen Kirkkokatu 19 toukokuussa 2014. Kuva Sauli Hirvonen

Rinnetontista johtuen, rakennettu talo koostuu ikään kuin kahdesta osasta, kuusi- ja seitsemänkerroksisista. Talon pintarappaus suoritettiin kahdessa eri vaiheessa rakennusteknisistä syistä – ensin rapattiin korkeampi osa – ja hetken näyttikin että paikalla oli kaksi erillistä taloa. Vanhan kulmatalon sekä uuden talon länsipuolisen rapatun osan väliin jäänyt tiilipinta rikkoi hyvin liiallista keltaista, ja samalla sointui hyvin harmaan Kirkkokatu 17:n kanssa. Tiili toi ”kahden” keltaisen talon harmoniaan mielenkiintoisen särön, tuoden kaupunkikuvallista rikkautta (vaikkakin ratkaisu oli keinotekoinen).
Vesijärvenkadulta katsottuna kaikki ”neljä” rakennusta sointuivat miljööseen hyvin. Taaimmainen elementtirakennuskin näytti olevan linjassa, vaikka se sijaitsee korttelin sisällä betonikannen päällä.

Ratkaisu oli valitettavasti väliaikainen, rakennuksen kadun puoleinen julkisivu
sai kauttaaltaan keltaiseksi rapatun pinnan.

[Päiv. 15.10.2016]
Ymmärsin vasta tammikuussa 2016, että talo on tosiaan maalattu kahdella eri keltaisen sävyllä, joten ilmeisesti tässä on haettu juuri em. ”kerroksellisuutta”.
Olen liian usein lähtenyt tekemään johtopäätöksiä keskeneräisistä töistä (vrt. Alatori),
joten tästä toivottavasti viisastuneena, jatkossa odotan kohteen valmistuvan, ennen kuin annan ”asiantuntevia” kommentteja.

Ankkuri tiivistyy

Ankkuriin on suunnitteilla uusia rakennuksia, joista tietenkin päällimmäisenä on ollut Lahti Suites -huoneistohotelli Sibeliustaloa vastapäätä.

Laiturikatu 2:een, Ankkurinkadun varteen on nousemassa uusi opiskelija-asuintalo. Paikalla sijaitsi aikoinaan vanha hiomorakennus, joka sittemmin purettiin, koska todettiin, että sen muuntaminen asuinkäyttöön tms., tulisi liian kalliiksi.
Samalla kaavamuutoksella rakennettaisiin viereiseen toimistorakennukseen lasiset ulokeparvekkeet järven puoleiselle seinälle.

Vuonna 1970 valmistunut Rauma-Repolan konttori, taustalta punatiilinen entinen margariinitehdas. Kuva Sauli Hirvonen

Vuonna 1970 valmistunut Rauma-Repolan konttori, taustalta punatiilinen entinen margariinitehdas. Kuva Sauli Hirvonen

Ankkurin alueella on toki muitakin asuinrakennussuunnitelmia. Vesijärvenkatu 74:ssä olevan vuonna 1970 valmistuneen Rauma-Repolan konttorin tilalle on suunniteltu kolmea punatiilistä asuinrakennusta.
Museovirasto on antanut 5.5.2014 lausunnon, jonka mukaan entinen konttorirakennus sisältyy maakuntakaavan arvoluetteloon ja status perustuu sen teollisuus- ja liikennehistoriaan. Samalla museo esittää ottamaan paremmin huomioon viereisen vanhan margariinitehtaan, esittämällä uudisrakennuksille vähemmän korkeutta. Samaa toteaa lausunnossaan myös Asunto Oy Lahden Satamanlyhty. Aiheellinen huomio.
[päiv. 24.1.2016] Rakennuksen purkaminen aloitettiin joulukuussa 2015 ja saatiin päätöksen alkuvuodesta.

Oma havainto Lahdesta on, että uudet rakennukset suunnitellaan ja rakennetaan poikkeuksetta vieressä olevia vanhoja rakennuksia korkeammiksi, oli lähtökohta mikä tahansa. Onko kerroskorkeuden nousun syyt taloudelliset vai toteutetaanko uudishankkeissa arkkitehdin tai suunnittelijan henkilökohtaisia, kunnianhimoisia tavoitteita?

Esimerkkinä Niemenkadulle nousseet kolme asuintaloa (nykyään Lanssikadulla), jotka ovat huomattavasti massiivisempia kuin rinteessä oleva vanha kivirakennus. Kaupunkikuvallisesti vanhat rakennukset (mukaan lukien Niemenkadun vanhan paloasema) kuitenkin dominoivat monotonisessa ja itseään toistavassa Ankkurilahdessa. Ne ovat muistuttamassa toisenlaisesta ajasta, nousten esiin yhä uudelleen. Satama-alueelta ovat häviämässä ne vähäiset merkit entisestä tehdas- ja rautatieympäristöstä. Ankkurin ja (Ruori)niemen teollisuushistoriasta kirjoittaa Raimo Airamo Lahden Ankkuri -kirjassaan.