Lemmenlatu kertoo Lahden historian

Lahden kaupungin yli 100-vuotiaasta historiasta kertovan dramatisoidun Lemmenlatu-dokumentin yleisönäytökset alkavat maanantaina 18.12.2017 elokuvateatteri Kino Iiriksessä. Dokumentissa käydään tiivisti läpi kaupungin eri vaiheita mm. kulttuurin, urheilun, elinkeinoelämän ja teollisuuden kautta, aina kaupungin perustamisesta nykypäivään asti.

Juliste Sauli Hirvonen

Keijo Skipparin ja Tertta Saarikon ohjaama kaksi tuntinen Lemmenlatu-dokumenttielokuva on tehty vuosina 2016-17 ja se on ensimmäinen Lahdesta tehty historiallinen dokumentti. Elokuva haluaa kertoa nykyisille ja tuleville sukupolville merkittävän palan Lahden kaupungin vaiheista, jotka myös linkittyvät laajemmin Päijät-Hämeen ja Suomen historiaan.

Elokuva on toteutettu yhteistyössä monien paikallisten tahojen kanssa. Dramatisoiduissa jaksoissa on mukana mm. Lahden Kansanopiston näyttelijätyön linjalaisia ja Ainonpuiston teatterilaisia sekä muita alan harrastajia. Yhteistyössä on mukana myös Lahden kaupunginmuseo, ja lisäksi elokuvan puitteissa on rakennettu yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. Myös Lahden Videokuvaajat ry ja Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry ovat olleet vahvasti mukana hankkeessa.

Elokuvaan on vapaa pääsy, mutta ensimmäisiin näytöksiin on varattava lippu. Lisätietoa näytöksistä ja varauksista Lemmenladun sivulla.

Elokuvan lisäksi Kino Iiriksen aulassa on avautunut myös uusi valokuvanäyttely, jossa esitellään vanhaa Lahtea useiden kymmenten kuvien kautta.

Elokuvateatteri Kino Iiris
Saimaankatu 12, Lahti

Vastaa