Kesäinen kotiseutukatselmus suoritettiin eräänä sunnuntaina, kelit olivat pitkän kylmän ja sateisen kauden jälkeen vihdoin hyvinkin lämpimät. Tarkoitus oli seuralaisen kanssa käydä naapurikunnan puolella kahdessa kohteessa, jotka löimme lukkoon vain hetkeä ennen lähtöä.
Ensimmäisenä kohteena oli kalliohalkeama Hollolan Pirunpesä. Ajoimme Messilän golfkentän paikoitusalueelle, josta suuntasimme jalkapatikalla kohti Pirunpesää. Tarkka sijainti ei ollut tiedossa, mutta muistellessani aiemmin näkemääni karttaa, olimme jotakuinkin lähettyvillä.
Hetken käveltyämme ja päiviteltyämme golfin peluuta, vastaan tullut kyltti ohjasti meidät tunnelmalliselle metsäpolulle. Nuotiopaikka ja pieni puuliiteri, jossa teksti ”Pirunpesä” viestivät, että olimme saapuneet perille. Kalliohalkeman eteen oli muodostunut pieni lampi, joka lienee suppa? Kiipesimme irtolohkareita pitkin ylemmäs. Paikalla oli muitakin, mies kameran kanssa sekä nainen kylpytakissa… hmmm..
Rotko on ollut matkailukohteena jo 1800-luvulla. Itselle vierailu Pirunpesässä oli ensimmäinen kerta. Kuvissahan paikka ei tietenkään pääse oikeuksiinsa;
paikassa on jotain ikiaikaista. Kerrassaan vaikuttava luontokokemus.
Kiipesimme vain niin pitkälle, kuin se niillä varusteilla, jotka sattuivat olemaan päällä, tuntui turvalliselta.
Kun poistuimme paikalta, lohkareelta toiselle liikkui alaston naishenkilö. Kuvaukset alkoivat…
Lisää Pirunpesästä Wikipediasta ja ESS:n nettisivuilla.
Pirunpesästä ja Messilästä matka jatkui Hollolan kirkolle päin. Kirkolta matkaa kuitenkin jatkoimme ilman välipysähdystä Uskilaan ja tarkemmin sanottuna Kiikunlähteelle.
Sekin löytyi suhteellisen vaivattomasti. Ennen lähteelle siirtymistä, seurasimme hetken tamman ja varsan liikehdintää aitauksessa.
Astelimme hiekkatietä pitkin lähteelle ja kiersimme sen rantaa. Vesi oli kirkasta, mikä yllätti ainakin minut, vaikka olihan paikka tosiaan lähde. Kaikkea sitä kaupunkilainen oppii. Lähde laski padon kautta Kiikunojaa pitkin Vesijärveen. Aiemmin vieressä sijainneet mylly ja saha saivat siitä käyttövoimansa, mutta sittemmin joen uomaa oli siirretty ja rakennuksetkin olivat jo parhaan käyttöikänsä ylittäneet.
Hetken uitettua jalkojamme kylmässä, kuohuvassa virtauksessa, palasimme paljain jaloin autolle hiekkatien tehdessä kävelyn varovaksi.
Paluumatkalla pysähdyimme Hollolan kunnantuvan idylliselle kioskille nauttimaan paikallisia mansikoita.
Hollolasta poistuessamme, totesimme että molemmilla on pieni nälkä, joten pieni hiukopala tekisi hyvää. Keksimme yhdistää iltapalan nauttimisen jo pitkään muhineeseen laavureissun. Katsoimme netistä sopivimman laavun, joka löytyi Ämmälän/Nikkilän maastosta, aivan ohitien lähettyvillä. Härkämäen laavu tuntui myös nimenä oivalliselta. Pienen harha-ajon jälkeen (tästä syytettäköön allekirjoittanutta) löysimme sopivan paikan, johon pystyimme jättämään kulkupelimme.
Jatkoimme jalan. Osa matkasta taitettiin vanhaa kapearaiteisen Niemi-Loviisa-rautatien ratapohjaa pitkin. Aiheella tunnelmointi jäi yksipuoliseksi, kun seuralainen oli kiinnostunut enemmän tien vieressä olevista metsämansikoista.
Härkämäen laavu sijaitsee aivan ulkoreitin vieressä, ja Lahden laavut ovat tarkoitettu kaikille luonnossa liikkujille, jotka noudattavat jokamiehenoikeuksia. Laavu on myös virallinen nuotiopaikka.
Härkämäen laavu on liikuntapalvelujen huoltama paikka, joten sieltä löytyi nuotiotarpeiksi valmiiksi pilkottuja puita sekä sytykkeinä (kuivia) mainoslehtisiä.
Tuli alulle hetkessä seuralaisen toimesta ja hiillosta odottelemaan.
Sitä odotellessa, veistelin makkaratikut maastosta löytyneistä kepistä. Hetken nautittuamme makkaroista sekä kesäisestä Lahdesta, oli aika sammuttaa nuotio ja poistua paikalta.
Lahden seudulla on paljon mielenkiintoista nähtävää. Hollolan kunnan omilla nettisivuilla luontokohteista on turhankin vaatimattomasti tietoa, mutta esimerkiksi seudun ympäristöpalveluiden toimesta on laadittu kohteista selkeät esittelyt (pdf).
