Harjukatu 4:n tulipalon uhrien hyväksi käynnistetty hyväntekeväisyyskampanja on palkittu Lahdessa Vuoden kaupunkitekona. Palkinnon jakoi Uusi Lahti -lehti kampanjan aktiiveille.
Valtakunnallinen Vuoden kaupunkiteko -kilpailu järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa, 24 paikkakunnalla.
Lahti-Pietari kulttuurirata
Lahden kaupungin sivistystoimiala / Lahden teemavuosihanke 2006
Lahden Kulttuuripääkaupunkihanke pyöräistiin käyntiin vuonna 2006 Radan Vuosi -teemalla. Kulttuuripääkaupunkia Lahdesta ei tullut, mutta kylläkin paljon muuta. Teemavuotta vietettiin monin eri tavoin, mm. näyttelyillä. Yksi olennainen osa oli rautateihin liittyvät esitelmät, siitä miten rautatiet ilmentävät kulttuuriamme eri muodoissa. Lahti-Pietari kulttuurirata -teoksen runkona toimivat nuo esitelmät, mutta on kirjassa paljon muutakin.
Nk. vierailevia kirjoittajia ovat kaupungin toimialajohtaja Maritta Vuorinen ja silloinen kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti sekä takakanteen omat ajatuksensa raapustanut professori Antti Karisto. Kirjan toimittaneen Heini Moision katsaukset historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin täydentävät sopivin mittasuhtein kirjan runkoaineistoa. Mainittakoon Lahti-Pietari-Urga, jossa paneudutaan aukeaman verran kielitieteilijän G.J. Ramstedin Siperin radan opetuksiin.
Itäradan syntyä ja rakentamista sekä radan vaikutuksista kertoo nykyinen (vuonna 2008 toim. huom.) va. museonjohtaja Esa Hassinen asiantuntevan ytimekkäästi.
Kirjan parhaimmasta osuudesta vastaa tutkija Riitta Niskasen artikkeli Riihimäki-Pietari-radan asemista. Artikkeli nojaa paljolti kuva-aineistoon, mm. vertaillen entistä ja nykyistä asema-arkkitehtuuria sekä Suomen että Venäjän puolella. Tästä(kin) aiheesta olisi aineksia omaksi kirjakseen.
Hannu Nikander käsittelee artikkelissaan Kirjallisuutta kiskoilla suomalaisen ja ulkolaisen (rautatie)kirjallisuuden merkkiteoksia. Mutta koska kirjaimia mahtuu aukeammalle rajoitetusti, väistämättä artikkeli jää tyngäksi. Se ei välttämättä ole huono asia, vaan houkute, on vain suunnattava kirjastoon sammuttamaan tiedonjanoa…
Yksi kirjan mielenkiintoisimmista aihesta, Markku Kosken Elokuva ja rautatie pääsi paremmin oikeuksiinsa esitelmän muodossa, olihan käytössä elävä kuva, tehostamassa aiheeseen liittyvien esimerkkien piilotettuja vertauskuvallisia merkityksiä. Kiinnostava aihe ja Koski kirjoittaa tiiviin mielenkiintoisesti, kirjan fyysisen tilan antamissa rajoissa. Tärkeintä on aiheen antamat eväät pohtia rautateiden merkitystä elokuvataiteessa.
Koski ottaa yhtenä esimerkkinä Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa -elokuvaa, jossa on hylätty perinteiset ihmissuhteet ja heittäydytty ”yhden illan suhteeseen”. Tapahtumalla on traagiset seuraukset. Kun tarkemmin ajattelee Hitchcockin töitä, rautatieteema on vahvasti mukana monessakin elokuvassa. Yksi tällainen on Nainen katoaa, jossa juna toimii maailmanpoliittisena näyttämönä. Lopussa juna ohjataan väärille raiteille, umpikujaan, jossa kohdataan kuolema. Kun seuraavan kerran elokuvassa edes vilahtaa juna, on tarkasteltava asiaa siltä kantilta jospa siihen liittyisi jokin vertauskuvallinen aspekti…
Terhi Willman on kirjoittanut Viipuri-Lahti -evakkoradan merkityksessä sodanjälkeisessä Suomessa. Artikkeli paneutuu kiinnostavasti radan vaikutuksesta Lahden ”karjalaistumiseen” sekä tavallisten ihmiesten että yritysten kautta.
Suomen rautatiemuseon johtaja Matti Bergström esittelee Tsaarin vaunuja englannin- ja venäjänkielellä kera upein kuvin. Tämäntyyppisiä kieliratkaisuja on ennenkin käytetty mm. Lahtea esittelevässä kirjallisuudessa, jotka ovat oivia markkinointivälineitä, ilman kyynisyyttä. Lahden ja Pietarin kaupunkeja esittelevissä kuvasarjoissa on myös englannin- ja venäjänkieliset tekstit.
Kirjan ulkoasu on mukavan helppo ja kirjan neliönmuotoinen sivuformaatti tuo kuvat hyvin esille. Rusehtava taustaväri kuvien ja tekstien alla tuovat historiallista arvokkuutta. Kirjan loppupuolella taustavärit vaihtuvat (Lahden) siniseen ja vihreään: harkittua mielikuvan rakentamista. Pientä nurisemista löytyy kuvien asetteluista, jotka eivät aina tahdo asettua selkeään linjaan sekä pienistä graafisista epäjohdonmukaisuuksista, jotka toisaalta ymmärtää käytännön sanelemisiksi. Lisäksi kuvatekstit olisivat auttaneet lukijaa hahmottamaan paikkaa ja aikaa.
Kaiken kaikkiaan Lahti-Pietari kulttuurirata -kirja on johdatus rautateihin, johdatus kulttuuriin. Aihe on laaja, mutta sisältö on rajattu selkeäksi kokonaisuudeksi. Kirjassa tiivistyy pelkistetysti se, minkälainen inspiraation lähde rautatiet ovat olleet taiteilijoille ja tutkijoille. Kuten eräs kirjan kirjoittajista yksinkertaisesti kiteyttää: rautatiet ovat kulttuuria.
[ajatus- ja kirjoitusvirheet korjattu 20.9.2010, toim. huom]
Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)
Jo pidemmän aikaa on ollut aikomuksena siirtää ensimmäisen paperisen numeron artikkelit tänne nettisivuille. Lueskeltuani lehteä ensimmäisen kerran pariin vuoteen, aloin enpiä. Tekemissäni haastatteluissa ja artikkeleissa kirjoitus- ja ajatusvirheitä ja kaikkea näiden välillä. Olihan tästä aikoinaan jopa palautetta annettu, mutta palattuani lehden artikkeleihin, en ajoittain edes itse tiennyt mitä olin milläkin lauseella tarkoittanut. Sekavaa tekstiä kaiken kaikkiaan, oikoluku ei ilmeisesti aikoinaan mahtunut lehden budjettiin. No, onneksi Linda Martikaisen ammattitaitoisella otteella tekemät haastattelut tasapainottavat lehdessä päätoimittajan luomaa kaaosta. En tietenkään ruoski itseäni lehdessä ilmenevistä puutteista liiemmin, tänä päivänä ne vain todistavat että jotain on matkan varrella tullut opittua, ainakin mitä kirjoittamiseen tulee.
Näin alkuun julkaisen lehdessä olleet kirja-arviot, johon olen tehnyt tarvittavat korjaukset jotta lukijoiden olisi helpompi keskittyä itse asiaan, eikä niihin lukuisiin kieliopillisiin kummallisuuksiin jota teksti tarjoaa. Siinä olen ollut tarkkana, että itse asiasisältö ei muutu. Lehdestä voi lukea alkuperäiset tekstit, jos haluaa.
Hyvää syksyä, joka on pohjoisen pallonpuoliskon ihmisen parasta aikaa tällä hetkellä.
Etelä-Suomen Sanomien uutinen vuodelta 2008 uudesta kaupunkilehdestä. [lisätty 21.9.2010]
Suomalaisiahan on yleisesti pidetty tuulipukukansana, tai ainakin suomalaiset ovat itse pitäneet. Yleisesti tuulipukukansalaisena tarkoitetaan rajatussa merkityksessä kansanomaista tai rahvasta, nuorten parissa lähinnä junttia. Tuulipuvun rooli osana suomalaista kulttuuria kulminoituu mainiossa Fakta Homma -sarjassa, jossa tuulipuku(j)a voidaan pitää sarjan viidentenä hahmona.
Oma vankat kokemukseni tuulipuvuista (eli ulkoilupuvuista) on niiltä ajoilta kun pelasin jääkiekkoa legendaarisessa Kiekkoreippaassa. Syksyn varma merkki oli se kun seuralle kaupiteltiin rättejä K-Reippaan logoilla ja väreillä. Tietysti olin sitä mieltä että seuran uniformu piti hankkia, näin joukkue vaikutti ulospäin yhtenäisemmältä.
Seuraavan kerran asia oli ajankohtainen vuosia myöhemmin, lähinnä käsitteen kuin konkreettisen vaatekappaleen muodossa. Helsinkiläiset eli tuttavallisesti hesalaiset piikittelivät meitä lahtelaisia oletetun voimakkaasta tuulipukumuodista, näin tapahtui ainakin tietyissä piireissä. Lahti näyttäytyi etelään pohjoisena ja epäsosiaalisena, mutta samalla urheilullisena kaupunkina. Vielä kun lahtelaiset toimivat hyvinkin aktiivisesti ja itsenäisesti tällä alakulttuurin saralla, tarvittiin joku väheksymisen keino ja tuulipuku sopi siihen mainiosti.
Asia kiteytyy tässä Ylen jutussa: ”Urheilukaupunkina tunnetussa Lahdessa tuulipukujen suosio taisi olla suurin. Eipä ihme, että kaupunkia kutsuttiin pahansuovasti juntti-cityksi.”
Mainittakoon tähän väliin, että kun Helsingistä Lahteen huudeltiin tuulipukuja, Heinolassa nuorten keskuudessa ”juntteja” kutsuttiin toppahousuiksi. Toppahousut halusin nostaa esille vertaamalla sitä tuulipukuun, käytännön ja käsitteen tasolla. Toppahousujen käyttö on hyvin rajoitettu, ne ovat hyvin oikeastaan hyvin epämukavat: nimensä mukaisesti ainoastaan kovilla pakkasilla ulkona, ne ajavat asiansa. Myös juntteihinkin sisältyy olettamus jonkin sortin rajoitteista ja tämä oli se, johon heinolaiset (tietämättään) osuvasti viittasivat. Sen sijaan tuulihousut toimivat/istuvat arkisissa toimissa ja tilanteissa. Ehkä juuri siksi suomalaiset ovat siis tuulipukukansaa, eikä toppahousukansaa, vaikka kovia pakkasia täällä joinain vuosina on.
Sama koskennee myös meitä lahtelaisia. Kun tuulipukuleima meillä oli jo, seuraavaksi oli henkilökohtaisesti todettava tuulipuvun, tässä tapauksessa pelkkien housujen junttiusasteen. Kuinka kävikään? Tuulihousut jalassa ymmärsin tämän hienon vaatekappaleen arvon, vaikka se oli ollut lyömäaseena lahtelaisia kohtaan. Housut ajoivat loistavasti asiansa: ne olivat kevyet, helpot pukea (ja riisua) eli käytännölliset. Olin hyvin lahtelainen.
Harvoin samoissa housuissa voi tuntea itsensä sekä urheilulliseksi että katu-uskottavaksi. Tämä tietenkin riippuu muista tekijöistä, eli mm. siitä miten itseään ”kantaa” ja mitä housujen ympärillä on, lähinnä muut vaatekappaleet. Katu-uskottavuus-aspekti on tullut mukaan lähinnä rennoksi mielletyn rap-kulttuurin (ja fiktiohahmon Ali G:n) ansiosta ja samalla tuulihousujen status-arvo on muuttunut, ei kuitenkaan välttämättä noussut. Itselläni ei ole juurikaan kosketusta Lahden rap-piireihin, mutta on käsittämätöntä että tuulipuku-teeman ovat vieneet meiltä aivan muut tahot. Rääväsuuräppäreiden Edu Kehäkettunen ja Stig Doggin videolla sankarit ovat pukeneet tuulipuvut ylleen videossaan, joka parodioi Souvarit feat. Jari Isometsä ”Karpaasi on kova jätkä” -videota. Siinä koko konkkaronkka on asianmukaisissa vermeissä ja meininki on hyvä (tavallaan).
Häpeilemättä totean sen faktan että hiihto ja viime vuosina nuosussa ollut rap on lahtelaisten juttu, joten kyllä meidänkin (etenkin räppäreiden) pitää näyttää muille että kyllä meillä Lahessa on yllin kyllin kahisevaa.
Designia Lahest haluaa tarjota lahtelaisille nuorille muotoilun ja luovien käsityöalojen yrittäjille mahdollisuuden saada tuotteille paikallista näkyvyyttä ja samalla auttaa aloittelevia designyrittäjiä toimivan tuote-myyntikanavan rakentamisessa.
Taitokeskus Velman uusiutuvaan tuotemyymälään etsitään innovatiivisia, luovia ja lahtelaisia muotoilutuotteita. Tuotteista valikoidaan soman, sopivan ja särmikkään design-tuoteperheen Taitokeskus Velmaan rakennettavaan uuteen käsityö- ja muotoilumyymälään Vesijärvenkadulle.