Lahden taidemuseossa 15.01.2012 asti esillä oleva Uusi veistos -näyttely on koottu 37 teoksesta yhteensä 31 taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Nämä teokset on jurytetty 385 teosehdotuksen joukosta, vaatimuksena on ollut että työ on valmistunut 2010-2011 vuosien aikana. Voidaankin todeta esillä olevan viimeisintä “veistotaidetta”.

Saapastelin loskaisena keskiviikkopäivänä tutustumaan näyttelyn tarjontaan. Keskiviikko on varsin luonnollinen valinta, koska tällöin Veikkaus tukee meitä suomalaisia kanta-asiakaskorttien omistajia ja tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn kaupunkimme museoihin. Myönnettäköön, että olikin jo korkea aika käydä tuo näyttely katsomassa, liki päivittäin siitä museon ohi kulkeneena.
Sisään astuttua ensimmäisenä portaiden alapäässä oli Kimmo Peltolan Omakuva – Minäkuva teos, joka olikin tuttu museon sivuilta sekä joistakin aiemmin lukemistani artikkeleista. Portaiden yläpäässä vastaanottajana oli robottiveistos, joka haparoivin vanhuksenomaisin liikkein työnsi edessään ollutta rollaattoria – Pekka ja Teija Isorättyä Invalid Robot C2. Ylätasanteen muista teoksista mainittakoon virkatut Patteri ja Tapio. Varsinkin aidon kokoinen tuolilla istuva mies Tapio oli varsin vakuuttava, vieressä koreili normaalisti metallisen kolkko lämpöpatteri, nyt virkattuna ja varsin lämpimän oloisena. Suorastaan hauska ja piristävä idea, jonka totettaja Liisa hietanen on loihtinut langasta mitä makeampia teoksia. Muita tilan hallitsijoita oli Tarja Malisen keramiikkaiset Tyttöjen talossa -installaation maton päällä polvillaan istuvat nuorukaiset sekä Pia Männikön Déjà Vu -tyllikankaasta musteella toteuttettu haamukuvasarja.

Jatkoin matkaani, mutta Pasi Rauhalan Moments teos pysäytti pidemmäksi aikaa tarkkailemaan pienen pieniä veistoksia ja niiden sanomia. Catch Me If You Can, Score ja Where Did the Business Go? Ja paljon paljon muita pieniä piristyksiä. Seuraavassa tilassa avautuikin näyttelyn isoimmat teokset. Lotta Mattilan Parempi hipsteri blogissa kuin kymmenen oksalla, oli varsin vakuuttava. Yhteen hitsatut polkupyörän rungot muodostivat eräänlaisen puun, jonka oksilla neljä varista suussaan kultaiset kimpaleet. Alhaalla kiertelevät kolme kettua hurjine ilmeineen viimeistelivät teoksen tunnelman.

Kuvanveiston kenttä on selkeästi nyky-yhteiskunnan tuottamien jätteiden myötä saanut perinteisen saven ja marmorin rinnalle varteen otettavia materiaali vaihtoehtoja. Periaatteessa veistoksen tekoon kelpaa mikä tahansa materiaali, ja miksi tuottaa jotain uutta jos voi käyttää jo olemassa olevia tuotteiksikin asti jalostettuja raaka-aineita. Videoinstallaatiot ja valot ovat myös mukana vahvasti uusissa teoksissa, ei pelkästään teoksen valaisua ajatellen, vaan täysivaltaisena osana teosta. Yleiskuvana tämän hetken vestotaiteesta jäi varsin positiivinen vaikutelma ja ehdottomasti seuraavia näyttelyitä innolla odottelen.

Näyttelyn kuvagalleria.

Teksti ja kuva: Tapio Kangasniemi

Artikkeli julkaistu alunperin  Tapio – Puusta ja muusta -blogissa

Miten Lahti näkyy Internetissä -sarja, osa 24.

LAHTI BLOG on lahtelainen kuvablogi, jossa kiteytyy jonkin sortin peruslahtelaisuus ironisella tavalla. Sivut ovat tottakai kömpelöt, joita komistaa tyylikäs lihamuki. Sisältö voisi olla mistä tahansa hullunhauskasta kuvablogista, mutta tämä on Lahdelle ja on merkityksetöntä onko se Lahdesta. Otokset kuvaavat omalla inhorealistisella tavalla lahtelaista elämäntyyliä: yhtäällä osataan elää omanarvontuntoisesti ja tuoda se myös esille itseilkikurisen konstailemattomasti, kuten eräs julkisuuden henkilö lahtelaisista ilmaisi. Toisaalta halutaan luoda vaikutelma vakavasta, hieman liian korkealle kurottelevasta Lahdesta.

Nuo mainitut ominaisuudet eivät suinkaan ole erityispiirteitä, mutta ne tunnistetaan ja tunnustetaan lahtelaisuudeksi; ne eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ominaisuudet täydentävät toisiaan ollakseen relevantteja.

Varoitus! Kaikki huumorintajuttomien tai vain hyvän huumorin ystävien ei sivuille kannata edes eksyä. Muuta niitähän Lahdessa ei ole?

LAHTI BLOG