Lahti on mahtava paikka asua, täällä tapahtuu vaikka mitä? (<- vai pitikö tuon olla huutomerkki?). Lukekaa aiempia tarinoitani mm. täältä. Jännittävä tarina erityisesti näin joulunaikaa.
Tämä seuraavakin on huikaiseva tarina. Tapahtumien pyöränketju sijoittuu Lahteen, tuohon legendaariseen Suomen Lahteen. Eräästä polkupyörän sisäkumin puhkeamisesta alkoi tapahtumien vyöry jollaista ei oltu aiemmin nähty sitten edellisen viikon.

Oletteko valmiit hurjaan seikkailuun? Näin se meni:

Pyörästäni (siis äitini, sellainen jossa on etukori. Siis pyörässä) puhkesi rengas. Paikkasin sisäkumin, mutta huonoin tuloksin; se tyhjeni ajettuani pari sataa metriä, joten pyörä oli pysäköitävä kirjaston pihaan. No, tästä jatkoin jalan (sinne, minne oli menossa). Seuraavana päivänä tai sitä seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla, en muista enää, paikkasin renkaan uudestaan. Tässä yhteydessä moni oli jo varoittanut ulkokumiin jääneestä kivestä/sirusta joka voisi puhkaista sisäkumin. Enpä sitä sitten enää muistanut, kun paikkasin löytämäni uuden reiän. Rengas paikalleen ja menoksi. Menot jäivät lyhyeksi, kun vanne alkoi kosketella maata. Talutin pyöräni ”neitokaiselle”.

Seuraavana aamuna minun oli tosin päästävä töihin, nimenomaan pyörällä. Kysyin asiaa neitokaiselta, lainaisikohan hän pyörää ja onnistuihan se.
Lähdettyäni töistä, ”yllätyksekseni” huomasin että pyöräs oli etukumi puhki. Hmmm… oli kiva kävellä välillä, olihan tässä jo pyörällä tullut ajaltua keväästä asti. Soittoa pyörän omistajalle että kumi puhki ja että hänen on turvauduttava varakulkuneuvoon että pääsisi treeneihin. Lupasin paikata puhjenneen kumin.

Illalla sain kuulla että neitokaisen varapyörästä oli puhjennut kumi. Tässä vaiheessa mikään ei enää yllättänyt vaan menin nukkumaan.

Tuli talvi, lunta satoi ja pakkasta. Oli. Lainapyöräni kumi oli paikattu ja pyörä oli siis taas käytössä. Se oli lukittuna neitokaisen pihaan pyörätelineeseen hyvin kalliilla lukolla. Lukkoreiässä oli pieni suoja, jonka siirsin sivuun ja työnsin avaimen pesään. ”Naps”, avain katkesi sisään. Repussani oli monitoimityökalu, jolla vetäisin avaimen jämät lukkopesästä. Infoa pyörän omistajalle, joka oli jo aavistellut tapahtumaa… Onneksi oli vasta aamu, olin menossa iltavuoroon joten kiire ei yllättänyt. Äitin pyörän kumi oli edelleen paikkaamatta, joten kävelin töihin.

Sain sitten vara-avaimen katkomaani lukkoon. Pyörä toimi mallikkaasti.
Eräänä iltana tulin treeneistäni ja lukitsin pyörän tienvarsipuun rautaiseen tukikehikkoon. Lunta oli paljon ja pakkanen paukkui. Pyörältä oli korkeintaan 2 metriä rappukäytävän ulko-ovelle. Rappukäytävästä löysin poletin. Sen sijaan avainta ei illan aikana tahtonut löytyä taskuista, eikä muualtakaan asunnosta. Kun oli myöhä ja tarkoituksena oli lähteä neitokaiselle, avain oli edelleen kadoksissa. Em. paikat oli tarkastettu moneen kertaan, sekä rappukäytävä. Kaivoin repusta taskulampun ja kaapista lätkämailan ja päätin lähteä ”lapioimaan” katua ja sen lumipenkkoja. Kokeilin että kotiavaimet olivat taskussa. Lähdin rappukäytävään, jättäen asunnon oven auki. Ulko-oven painuttua kiinni, havahduin. Oliko avaimet sittekään mukanani? Avainnipun pitäisi tuntua selkeästi taskussani, mutta sieltä ei löytynyt muuta kuin taskulampun kotelo. Hmmm… jatkoin avaimen etsimistä ja jäin haukkana vahtimaan että joku kulkisi ulko-ovesta. Oli maanantai-ilta ja kello meni jossain 23 jälkeisissä tunnelmissa. Oli pakkasta. Ihmisiä ei vain huvittanut liikkua mihinkään. Katselin haikeana rappukäytävään, asunnon ovi oli houkuttelevasti raollaan. Puhelin oli sisällä.

Aikani ihmeteltyä pihalla päätin lähteä hakemaan vara-avaimia neitokaiselta, sekä työhousujani, jotta minulla olisi seuraavana päivänä jalassani jotain. Ounastelin että hän oli yrittänyt tavoitella minua. Kävelin vartissa paikalle, alakerran ovi oli lukossa, siispä etsin lumikökkäreitä ja viskelin niitä ensimmäisen kerroksen ikkunaan (onneksi ei asunut seitsemännessä kerroksessa [talossa on kolme kerrosta]). Kissa tuli ikkunaan ihmettelemään lentäviä lumipalloja, ja ainakin sillä näytti olevan kivaa. Lopulta neitokainenkin tuli katsomaan mitä se kissa oikein fiilisteli.

Sisään. Avaimet ja housut mukaan (minulla oli kyllä toiset housut jalassa). Lopulta pääsin puoli yhdeltä nukkumaan, kuudelta ylös ja töihin.
Myöhemmin viikolla lainasin kaverilta Pertiltä (nimi muutettu juttua varten, ei maistraatissa) rälläkkää, jolla avasin lukon, ja sain pyörän käyttöön (siihen saakka kunnes saan omani [äitini] pyörän paikattua).

Tätä kirjoittaessani löysin kadonneen avaimen. Housujeni taskusta. Tai luulin löytäväni, mutta se oli erään toisen pyörän lukon avain. (Ja itseasiassa sekin katkesi lukkoonsa myöhemmin neitokaisen käsittelyssä [tästä piti erikseen tekstiin lisätä maininta päivää myöhemmin, koska avaimen omistaja vuodatti sosiaalisessa mediassa että sitä ei jutussa mainittu]. päiv. 10.12.2012)

Tässä siis tämä hurja tarina, ja vielä joku kehtaa väittää ettei Lahdessa tapahdu mitään. Tätä juttua voi levittää sosiaalisissa medioissa, jotta muut ihmiset kuin lahtelaiset huomaisivat että Lahdessa kyllä tapahtuu ja muuttaisivat tänne. Juttu ehkäisee myös Lahdesta poismuuttoa.

Ps. itseasiassa olen rikkonut (vahingossa!) viime vuosina useita lainapyöriä, joten kannattaa harkita, jos kysyn pyörää lainaksi

Pps. itseasiassa ei kannata lainata mitään. Lyhyen ajan sisällä olen katkonut ja hävittänyt neitokaisen pyörän avaimet, hukannut hänen kamerapussin ja viimeisimpänä haarukka jäi auton alle(!) ja vääntyi… [päiv. 16.12.2012]

Ppps. neitokaisen pyörästä katkesi polkimen kampi 20.12.2012 [päiv. 20.12.2012]

Höyruyveturimatkat1009 Oy:n hallussa olevan legendaarisen Ukko-Pekka ”Tonniysin” muutto oli käsillä Helsingin Pasilasta Kouvolaan. Siirron yhteydessä järjestettiin lauantaina 17. marraskuuta yleisölle avoin junamatka Riihimäeltä Lahden kautta Loviisaan (ja satamaan) ja takaisin Lahteen, josta veturi kalustoineen matkaisi uuteen sijoituspaikkaansa, Kouvolaan.

Topparoikalla on ollut perinteisesti junan kahviovastuu, niin myös tälläkin kertaan. Ostokset tehtiin jo torstaina Lahdessa ja vietiin Pasilaan junaan odottamaan lauantain matkaa. Yksi Topparoikan puuhamiehistä jäi Helsinkiin valmistautumaan tulevaan reissuun ja itse ajoin hänen autonsa takaisin Lahteen ja se oli tarkoitus jättää Lahden asemalle.
Lauantaina-aamuna oli herätys suhteellisen aikaisin, jotta ehtisin junalla Riihimäelle Ukko-Pekkaa vastaan. Aamulla sain vielä kyselyn ehdinkö junaan, johon ylimielisesti vastasin että ”Tottakai”. Autolla asemalle ja hetken parkkipaikan etsimistä. Kun vähän yli seitsemän kävelin hämärässä aamussa kohti laitureita, tuli kuulutus, jota en kuunnolla kuullut. Mutta siitä johtuen minulle alkoi muistumaan mieleen että Riihimäen junat lähtevät vähän yli tasan (tarkalleen kuusi yli) eikä vartin yli kuten oli internetistä katsonut. Katselin siinä aidan takaa kun Riihimäen juna lipui kohti etelää. Raporttia tapahtumasta Pasilan yhteyshenkilölle ja toisin kuin oli suunniteltu, auto alle ja Riihimäelle.

Saavuin hyvissä ajoin asemalle ja nautiskelin kahvin laiturilla, odottaen puuskuttavaa ääntä. Kellon lähestyssä kahtakymmentä vaille yhdeksää etelästä kuuliui tutunoloinen vihellys. Pekka saapui puuskuttaen, ihmisten ollessa kameroineen vastassa. Vaikka oli varhainen lauantaiaamu, paikalla oli silti mukavasti ihmisiä. Pekka pysähtyi ja hyppäsin suoraan kahvilavaunuun järjestelemään kioskia kuntoon. Eikä aikaakaan kun kahvinjanoisia oli jo jonossa.
Matka alkoi tiskin takana notkuessa, tai ennemminkin heiluessa. Kahvia meni mukavasti ja kuulumisia vaihdettiin. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun matkasin höyryn kyydissä Riihimäeltä Lahteen. Eräs matkustaja päätti Riihimäen asemalla vaihtaa normaalin vuorojunan höyryjunaan. Lisäksi Järvelästä nousi mukaan pariskunta, jonka herätti veturin pillin vihellys, luultuaan ensin sitä pesukoneen vinkunaksi. Aseman vieressä asuneena ehtivät hyvin kyytiin.
Matkassa oli myös toimittaja eräästä uusimaalaisesta lehdestä ja hän kyseli muutamien matkustajien tunnelmia.

Väkeä ei ollut paljoaa, joten pääsin itsekin nauttimaan ja ihastelemaan sekä maisemia että pysähdyspaikkoja. Lahteen saavuttiin aikataulussa ja väkeä oli jälleen laiturilla kameroiden kanssa. Samalla vaihtui junan kahvilahenkilökunta. Allekirjoittanut jäi Lahteen, jotta voisi lähteä hakemaan puuhamiehen auto Riihimäeltä, jonne olin sen ajanut aamulla. Tämähän oli alkuperäinen suunnitelma, kaikilta muilta osin paitsi auton hakemiselta. No, edessä olisi siis matka Riihimäelle, tällä kertaa junalla.

Mukaan pyysin vielä seuralaiseni, mutta sitä ennen kuitenkin pörräilyä Lahden keskustassa, mm. joulupukin odottelua, jota en sitten nähnytkään.
Keskipäivällä pääsimme junan kyytiin. Matka meni rutiininomaisesti, junassa istuen. Riihimäen asemalla piti sitten tietysti ensimmäisenä löytää vessa. Suuntasimme aseman kylkeen rakennettuun ostoskeskukseen. Vaikka oli lauantai keskipäivä, käytävät kumisivat tyhjyyttään, lukuunottamatta nuorten ja vanhojen alkoholistien ääniä.
Yhdessä liikehuoneistossa oli taidenäyttely, jossa oli vaihtelevan tasoisia töitä. Tämän jälkeen kävimme sekatavarakaupassa, jossa oli kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Löysipä seuralaiseni sieltä jotain ostettavaa.
Ostoskeskusseikkailun jälkeen suuntasimme asemalta hieman syrjään, kirpputorille, jossa vierähtikin tovi. Tonkimisen jälkeen vielä eläinkaupun kautta jälleen ostoskeskukseen (eri kuin aiempi) ja sitten ajomatka kohti kotia. Talvinopeusrajoitukset olivat jo tulleet teille voimaan kantatie 54:kin, joten ei kiiruhtaa voinut, vaikka UP oli palaamassa jo Loviisasta ja saapuisi piakkoin Lahden asemalle.
Kärpäsenmäellä sitten välähti. Ei minulla vaan peltipoliisilla. Jäädään odottamaan tuloksia…

Soitto tuli radalta ja Ukko-Pekka oli saapuisi Lahden asemalle, jonka jälkeen se vesitettäisiin makasiinin edessä. Siispä ”Pösön” nokka kohti makasiinia. Ajoin laiturille ja muut puuhamiehet olivatkin jo alkaneet tyhjentämään vaunuja Topparoikan tavarasta. Kuulumisten vaihto ja sitten porukka hajaantui omille tahoilleen.
Käveltyäni asemalta radan vartta, Ukko-Pekka puuskutti komeasti ohi kohti uutta kotiaan.

Ajauduin sattumalta lauantaina geokätköilyn saloihin kun Herralaan suuntautunut pyöräretki tyssäsi jo Okeroisiin. Okeroisten asemalla (tai sen rauniolla) eväiden ääressä älypuhelimen kanssa touhunnut Make ilmoitti että aseman lähellä on geokätkö, nimeltään ”Okeroisten vanha kansakoulu”. Geokätkeily oli itselle aiemmin nimenä tuttu ja tiesin jotain siitä, mutta varsinaisiin etsintöihin en ole ryhtynyt. Make oli jo pidemmän aikaa harrastanut kyseistä puuhaa tovin, joten kyselin kätkemisen perusperiaatteista. Myös Wikipedia antaa lyhyen oppitunnin mistä oikein on kyse.

Eväiden jälkeen suuntasimme kompassi ojossa kohti kansakoulua. Kouluahan ei enää ollut olemassa, se paloi 1973, mutta viitteitä siitä oli ympäristössä. Kätkön nimi ”Okeroisten vanha kansakoulu” ja vihjeenä ”orava puussa”. Pienen hapuilun jälkeen, paikallistimme koulun paikan. Geokätkeilijöiden sivustosta yritimme vielä hankkia lisävihjeitä. Reilu puoli tuntia pyörimme pusikossa, mutta tulosta ei syntynyt. Eikä ihme: Koulun tarkka paikka selvisi myöhemmin illalla Lahden kaupungin nettisivujen vuoden 1946 ilmakuvasta. Olimme haravoineet metsäkaistaletta väärällä puolella tietä!

Paluumatkalla päätimme tarkistaa vielä yhden rastin ja se olikin helpompi, varsinkin kun osuimme tällä kertaa oikealle paikalle. Okeroisten tien varrella sijainnut kätkö löytyi tällä kertaa nopeasti ja ”Peltohiiri” kätköön Make laittoi puumerkkinsä. Tässä vaiheessa olin saanut jo tarpeeksi kätköistä, mutta myönnettäköön että geokätköily on monipuolinen ja hyvä harrastus, jos aikaa ja malttia riittää. Niitähän tämä harrastus kehittää. Se on samalla oiva tapa tutustua kotiseutuun. Lahden seudulla on n. parisen sataa kätköä ja ne ovat listattu harrastajien em. omalle sivustolle. Kohteista on pienet esittelyt vinkkeineen ja erityisesti ns. historiallisista paikoista voi saada mielenkiintoista tietoa.

Vielä illalla kaverin kaverin Facebook-statuksessa päiviteltiin: ”Voi pöhköt, aikuiset miehet, ryömivät puskissa ja koirakin ihmetteli mitä puuhaavat”. Oliko Make ja Sauli bongattu Okeroisissa?

Tutustuttuani Sibeliustalossa Lahti Desing -näyttelyyn huomasin Ankkurikadun ja Vesijärvenkadun kulmaan ilmestyneen kyltin. Siinä oli havainnekuva suunitellusta huoneistohotellista. Vielä samana päivänä paikkallinen sanomalehti Etelä-Suomen Sanomat kertoi 29.6.2012 että YIT havittelee tuolle tyhjälle tontille rakennusoikeutta. Aluetta on pitkään käytetty paikoitusalueena ja aika ajoin onkin esille noussut että mitä ja milloin. Nyt hanke on vihdoin nytkähtänyt eteenpäin. Ottamatta kantaa yksityiskohtaisesti huoneistohotellin toimintaideaan, on tervetullutta että lähellä Sibeliustaloa ja satamaa saadaan majoituspalveluita.

Tontti täydentyy toivottavasti korkeatasoilla rakennuksella, koska on kuitenkin herkällä ja keskeisellä paikalla. Aikoinaan Ankkuriin ladattiin suuria odotuksia ja ainakin osittain 1990-luvun alun lama suunnitelmia typisti. Arkkitehtuurisesti alue varovaisen tyypillistä ja monotonista, lähiötyyppistä rakentamista. Toki useissa Ankkurin taloissa vierailleena, en ole voinut sanoa etten ole viihtynyt.

Kritiikkiä on tullut parkkipaikkojen hävinkin takia, mm. satamayhdistys on ollut huolissaan jatkossa ilmaisten parkkipaikkojen riittävyydestä. Tontin tilanne on ollut tiedossa jo vuosia, ja paikoitusasiasta olisi pitänyt tehdä päätöksiä jo aikaisemmin, ei vasta nyt kun tontin kohtalo on sinetti vaille valmis. Tuleeko alueelle lisäpaikoitusalueita (mihin?) vai siirrytäänkö lopuissakin ilmaisparkeissa maksullisuuteen.

Mutta kun hotelliasialle lähdetään, lisäksi alueelle toivoisi huokeampaa vaihtoehtoa. Yksi sellainen voisi olla laivamajoitus, joita on mm. Tukholmassa. Virkistävää ja edullista.

Pro Puun WDC -vuoden 2012 näyttelyohjelman aloittaa Woodism -ryhmän näyttely, jossa puun orgaanisin olemus on voimakkaasti aistittavissa. Kalusteina niiden voidaan sanoa olevan jalostusasteen alkupäästä, mutta ideoiltaan ja toteutukseltaan kuitenkin varsin valmiin tuntuisia.

Kävinpä siis tutustumassa näyttelyyn, tuotteista suurin osa olikin jo varsin tuttuja. Kesän aikana koko joukon niitä nähnyt eri näyttelyissä ja muutamaa myös itse ollut valmistamassa. Artikkelin otsikko matkasta puun ytimeen, saanee vahvistuksen kuvista. Puuta puuna, siis tuotteeksi jalostettuna, mutta silti niin Puuna. Suosittelen ehdottomasti tutustumista paikan päällä, pääsee paremmin fiilikseen kiinni. Tässä on tapa jolla puun luonnollinen kauneus tulee hyvin esiin. Woodism -ryhmän ideologian mukaan tuotteita siis valmistetaan piha- ja puistopuista, jotka kaadettaessa luultavimmin joutuisivat haketettavaksi. Näitä puita usein leimaa “käytön jäljet”, niihin kun on soviteltu pyykkinaruja ja hakattu nauloja. Niissä on kiipeilty, oksia on katkeillu, ne ovat nähneet jopa useiden sukupolvien kalvavan vaikutuksen. Voidaankin sanoa että kaikilla näillä puilla on jokin tarina. Kuuluisimpa lienevät Kaivopuiston jalavat, ainakin niitä on joka käänteessä muistettu mainostaa, ei siinä mitään, erittäin kaunista puuainetta ne ovatkin olleet.

Näyttelyyn osalistuneiden teosten määrä on varsin runsas, ja suurin osa on käsitelty läpikuultavilla vahoilla, näin puun olemus säilyy ja tulee vahvasti esiin. Esineitä tekee kovasti mieli pidellä, ja puun tuntu onkin niistä edelleen aistittavissa. Hätäisesti laskettuna esillä oli yli 60 erilaista tuotetta linnunpöntöstä ruokapöytään.

Woodism – esineitä kaadetuista piha- ja puistopuista 10.- 31.1.2012 Pro Puu -galleriassa

Lue loput jutusta  Tapio – Puusta ja muusta -blogissa

Teksti ja kuva: Tapio Kangasniemi