Lahti-Riihimäki-Lahti-Riihimäki-Lahti

Höyruyveturimatkat1009 Oy:n hallussa olevan legendaarisen Ukko-Pekka ”Tonniysin” muutto oli käsillä Helsingin Pasilasta Kouvolaan. Siirron yhteydessä järjestettiin lauantaina 17. marraskuuta yleisölle avoin junamatka Riihimäeltä Lahden kautta Loviisaan (ja satamaan) ja takaisin Lahteen, josta veturi kalustoineen matkaisi uuteen sijoituspaikkaansa, Kouvolaan.

Topparoikalla on ollut perinteisesti junan kahviovastuu, niin myös tälläkin kertaan. Ostokset tehtiin jo torstaina Lahdessa ja vietiin Pasilaan junaan odottamaan lauantain matkaa. Yksi Topparoikan puuhamiehistä jäi Helsinkiin valmistautumaan tulevaan reissuun ja itse ajoin hänen autonsa takaisin Lahteen ja se oli tarkoitus jättää Lahden asemalle.
Lauantaina-aamuna oli herätys suhteellisen aikaisin, jotta ehtisin junalla Riihimäelle Ukko-Pekkaa vastaan. Aamulla sain vielä kyselyn ehdinkö junaan, johon ylimielisesti vastasin että ”Tottakai”. Autolla asemalle ja hetken parkkipaikan etsimistä. Kun vähän yli seitsemän kävelin hämärässä aamussa kohti laitureita, tuli kuulutus, jota en kuunnolla kuullut. Mutta siitä johtuen minulle alkoi muistumaan mieleen että Riihimäen junat lähtevät vähän yli tasan (tarkalleen kuusi yli) eikä vartin yli kuten oli internetistä katsonut. Katselin siinä aidan takaa kun Riihimäen juna lipui kohti etelää. Raporttia tapahtumasta Pasilan yhteyshenkilölle ja toisin kuin oli suunniteltu, auto alle ja Riihimäelle.

Saavuin hyvissä ajoin asemalle ja nautiskelin kahvin laiturilla, odottaen puuskuttavaa ääntä. Kellon lähestyssä kahtakymmentä vaille yhdeksää etelästä kuuliui tutunoloinen vihellys. Pekka saapui puuskuttaen, ihmisten ollessa kameroineen vastassa. Vaikka oli varhainen lauantaiaamu, paikalla oli silti mukavasti ihmisiä. Pekka pysähtyi ja hyppäsin suoraan kahvilavaunuun järjestelemään kioskia kuntoon. Eikä aikaakaan kun kahvinjanoisia oli jo jonossa.
Matka alkoi tiskin takana notkuessa, tai ennemminkin heiluessa. Kahvia meni mukavasti ja kuulumisia vaihdettiin. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun matkasin höyryn kyydissä Riihimäeltä Lahteen. Eräs matkustaja päätti Riihimäen asemalla vaihtaa normaalin vuorojunan höyryjunaan. Lisäksi Järvelästä nousi mukaan pariskunta, jonka herätti veturin pillin vihellys, luultuaan ensin sitä pesukoneen vinkunaksi. Aseman vieressä asuneena ehtivät hyvin kyytiin.
Matkassa oli myös toimittaja eräästä uusimaalaisesta lehdestä ja hän kyseli muutamien matkustajien tunnelmia.

Väkeä ei ollut paljoaa, joten pääsin itsekin nauttimaan ja ihastelemaan sekä maisemia että pysähdyspaikkoja. Lahteen saavuttiin aikataulussa ja väkeä oli jälleen laiturilla kameroiden kanssa. Samalla vaihtui junan kahvilahenkilökunta. Allekirjoittanut jäi Lahteen, jotta voisi lähteä hakemaan puuhamiehen auto Riihimäeltä, jonne olin sen ajanut aamulla. Tämähän oli alkuperäinen suunnitelma, kaikilta muilta osin paitsi auton hakemiselta. No, edessä olisi siis matka Riihimäelle, tällä kertaa junalla.

Mukaan pyysin vielä seuralaiseni, mutta sitä ennen kuitenkin pörräilyä Lahden keskustassa, mm. joulupukin odottelua, jota en sitten nähnytkään.
Keskipäivällä pääsimme junan kyytiin. Matka meni rutiininomaisesti, junassa istuen. Riihimäen asemalla piti sitten tietysti ensimmäisenä löytää vessa. Suuntasimme aseman kylkeen rakennettuun ostoskeskukseen. Vaikka oli lauantai keskipäivä, käytävät kumisivat tyhjyyttään, lukuunottamatta nuorten ja vanhojen alkoholistien ääniä.
Yhdessä liikehuoneistossa oli taidenäyttely, jossa oli vaihtelevan tasoisia töitä. Tämän jälkeen kävimme sekatavarakaupassa, jossa oli kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Löysipä seuralaiseni sieltä jotain ostettavaa.
Ostoskeskusseikkailun jälkeen suuntasimme asemalta hieman syrjään, kirpputorille, jossa vierähtikin tovi. Tonkimisen jälkeen vielä eläinkaupun kautta jälleen ostoskeskukseen (eri kuin aiempi) ja sitten ajomatka kohti kotia. Talvinopeusrajoitukset olivat jo tulleet teille voimaan kantatie 54:kin, joten ei kiiruhtaa voinut, vaikka UP oli palaamassa jo Loviisasta ja saapuisi piakkoin Lahden asemalle.
Kärpäsenmäellä sitten välähti. Ei minulla vaan peltipoliisilla. Jäädään odottamaan tuloksia…

Soitto tuli radalta ja Ukko-Pekka oli saapuisi Lahden asemalle, jonka jälkeen se vesitettäisiin makasiinin edessä. Siispä ”Pösön” nokka kohti makasiinia. Ajoin laiturille ja muut puuhamiehet olivatkin jo alkaneet tyhjentämään vaunuja Topparoikan tavarasta. Kuulumisten vaihto ja sitten porukka hajaantui omille tahoilleen.
Käveltyäni asemalta radan vartta, Ukko-Pekka puuskutti komeasti ohi kohti uutta kotiaan.

Rauta-aikaa Pro Puussa

Pro Puu -galleria on yksi Lahden suosikkigallerioistani ja puu on materiaaleista yksi mielekkäimmistä katsella ja työstää. Työstön osalta ainakin verrattuna vähäisesti niihin muihin materiaaleihin mihin olen sormeni sotkenut. Tämä paikallinen, mutta ajoittain hyvinkin kansainvälinen galleria houkuttaa käymään vanhassa tikkulassa useinkin, vaikken ole rynnännytkään ihan joka näyttelyyn.

Marraskuun alussa avautui näyttely, jossa on yhdistelty vanhaa kunnon taontaa puuntyöstöön ja se on osa teemnanäyttelyiden sarjaa jossa puuta on yhdistelty johonkin muuhun materiaaliin. Rauta-aika-näyttelyssä on mukana Suomen Sepät ry:n takojia ja Pro Puun puuseppiä sekä muotoilijoita. Lopputuloksena on erityisesti syntynyt ”karkeita, alkuvoimaisia ja veistoksellisia esineitä”, kuten näyttelyesitteessä kerrotaan. Galleriassa esitellään 18 erilaista työtä, joissa rauta ja puu kohtaavat sopusointuisasti. Töistä huokuu raskaus, jolla viittaan enemmänkin työskentelyprosessiin kuin teoksiin. Kahden erilaisen materiaalin yhteensovittaminen ja sovellutukset ovat vaatineet kompromissejä sekä dialogia eri työmenetelmiä käyttävin seppien kesken. Tällainen vuoropuhelu lieneekin yksi näyttelyn syntymiseen johtaneista syistä ja se avautunee myös katsojalle konkreettisesti. Omat suosikkini ovat – ihan vain mainitakseni muutaman – Tekla (Leo Ratinen & Tina Shukla), Calavera (Inari Alasoini & Tapiokangasniemi) ja Kaiviksen koppakuoriainen (Kalle Helminen)

Kuvia näyttelystä lisää tapiokangasniemi.com-blogissa ja ess.fi-sivuilla on aiheesta myös video. Näyttely kestää 26.11.2012 asti.

Kuvat Tapio Kangasniemi

Puuseppä sorvin äärellä

Tapio Kangasniemi on monen taidon mies ja hänellä on kokemusta karttunut jos jonkin moista, niin rakentamisen, kokoonpanon, myynnin kuin it-osaamisenkin puolelta, nettisivuista betonivaluihin ja kaikenlaista ”näpräämistä” siitä väliltä.
Tällä hetkellä hän toimii puuseppäyrittäjänä ja Tapion edesottamuksia voi seurata miehen blogissa osoitteessa www.tapiokangasniemi.com.

Miten päädyit puusepäksi eli mikä puun työstämisessä viehättää?

Puusepäksi päädyin monien vaiheiden saattelemana sitten lopultakin. Silloin viistoista kesäsenä kun niitä jatkopaikkoja arvottin, nouseva it-buumi sai mutkin valitseen sen sähkärin linjan tietotekniikkasuuntauksella, ja ne puuhommat jäi silloin sitten odottamaan aikaa kypsää. Vuonna 2010 se vissiin oli kun sitten tuli aika työttömän keksiä tekemistä ja työkkärin valikoimista löyty kurssi tähän poikavuosien ”unelma” -ammattiin. Puu on ollu aina jokseenkin luonnollinen materiaali ja olen sitä käyttänyt läpi elämän. Kyllä mä hitsaisinki, jos olis välineet, mutta puun työstössä on selvinny jo olemassa olevilla välineillä. Ai nii se viehätys. No onhan se varsin mageeta tavaraa.

Yrittäjänä olet toiminut keväästä asti, miten päädyit yrittäjäksi?

Oma yritys oli melkeimpä ainoa vaihtoehto jolla tätä unelmaduunia saa tehä. Ei tehdastyö ja liukuhihnameininki enää sillä tavalla nappaa. Toimin tuossa Lahden satamassa Pro puun verstaalla.

Minkälaisia tuotteita olet valmistanut?

Massiivipuutuotteita sitä varmaan mieluiten tekisi. Puunsorvaus on se joka ehkä eniten kiehtoo, koitankin joitain sorvattuja juttuja sitten liittää osaksi muita töitä. Kaikenlaistahan sitä jo on tullut tehtyä, mutta viimeisimpinä mainittakoon lasten kerrossänky, muutamat sohvapöydät, meikkipöytä ja erilaisia kunnostus- ja korjaustöitä, kuten vanhoja ovia ja ikkunoita.

Suosikkipuulajit työstämisen kannalta ja ulkonäöllisesti?

Ehkä pahin kysymys, on niin monia suosikkeja. Yleensä just se joka on kulloinkin työnalla. Jalava on hyvin kaunista, myös kotimainen vaahtera ja saarni. Työstön kannalta lehmus lienee aina yhtä hämmästyttävää, se kun on niin pehmeää mutta siihen tulee sellanen samettimainen pinta kuin itsestään. Sorvasin lehmuksesta muutaman valumallin hiljattain ja siinäkin sen tasalaatuisuus on vain eduksi.

Olet ollut mukana myös näyttelyissä, kerro hieman niistä?

Tässähän sitä koitetaan joka kinkereille mukaan mihin vain mahdollista, kun pitää yrittää itseään myydä. Kokeellisia puusoittimia, Woodism-näyttelyä ja sen sellaista. Näyttelyihin osallistuminen ainakin omalla tuotannolla on toki melko kallista, kun tekeminen maksaa ja ihan hirveitä määriä mitään isoa ei viitsisi tehdä omiinkaan nurkkiin lojumaan. Tällä hetkellä Woodism-näyttelyssä Helsingin Virka Galleriassa on esillä Kaivopuiston puista tehtyjä kalusteita.

Onko Lahti edelleen puu(työn)kaupunki?

Kyllä, sanoisin että Lahti on edelleen puukaupunki. Puisia rakenteita käytetään enenemissä määrin, ja puisia ulkoverhouksia on nähtäviiä aika näyttäviäkin. Pitää vaan poistua ihan siitä keskustasta ja vähän katsella ympärille.

Minkälainen on puuseppien arvostus nykyään?

Vaikea sanoa, tuntuu että ihan hyvällä tolalla se on. Kotimaista osataan kyllä edelleen arvostaa, ja jonkin asteista kestävää kehitystä, vanhojen tarpeiden kunnostuksen osaltakin on havaittavissa.

Sinulla on myös blogi, mitä aiheita se käsittelee?

Jep, puuta ja muuta. Ensisijaisesti koetan kirjoitella joistakin töihin liittyvistä jutuista, ja alaan liittyvistä sekä muista Lahden alueen tapahtumista, joihin tulee törmättyä omilla reissuilla. Havaintoja ja ihmetyksiä, ehkä jotain tee se itse -ideoitakin. Päivittelen sivuja kun aikaa riittää eli eriaatteessa joka viikko olen koettanut jonkun sepustuksen parin kuvan kera laittaa. Blogi toimii osittain myös omana muistiinpanopaikkana, mutta ensisijaisesti tietty mahdollisia asiakaskontakteja olen ajatellut. Tarpeeksi kun tekee kaikkea ja jauhaa kaikesta, niin voipi löytyä jostain joku joka kuollakseen tahtoo just sen jutun.

Minkälainen on ollut blogin vastaanotto?

En sen vastaanotosta tiedä, ei tule juurikaan palautetta, palautteen antaminen kun on tehty kovin vaikeaksi, jottei kaikki botit lataa sitä täyteen mainoksia. Mutta olen kuullut että siellä on joskus joku käynyt…

Jos aikaa jää kaikelta muulta, mitä muuta harrastat?

Noo jäähän tota aikaa pakostakin, vähä nukkumiselle ja loput menee sitten elelyyn. Koiraharrastus vie oman osansa. Noiden vinttikoirien parissa on tullut pyörittyä nyt oman koiran myötä nelisen vuotta. Olen havainnut itsestäni sellaisen piirteen että kun jotain tulee lähdettyä harrrastaan niin aika lailla täysillä siihen sitten lähdetään mukaan. Enemmänkin tekisi mieli vielä tehdä. Jatkoaikaa tarvii varmaan alkaa anomaan jostain.

Lähimatkailupalvelua netissä

Nopsa Travels on lähimatkailupalvelu, joka nostaa esiin paikallista luksusta. Sivuilla kerrotaan palvelun toiminnasta:

”Syksyllä 2009 istuimme lounaalla Kaartintuvassa Helsingissä. Saimme ajatuksen: Mitä jos perustettaisiin erilainen matkatoimisto? Sellainen, jossa matkat eivät maksaisi mitään, koskaan ei lähdettäisi kauas ja matkan keston voisi itse valita. Ei olisi pakettimatkoja, vaan matkapaketteja.
[…]
Matkoilla ei olisi massoja, koska matkustettaisiin yksin, kaksin tai pikku porukassa. Valikoima kehittyisi ja kasvaisi jatkuvasti.”

Sivustosta löytyy monia mielenkiintoisia reittejä, yhteensä 54 kpl ja kohteita siis vieläkin enemmän. Lahdesta on mukana vain kuusi kohdetta: Muotohuoltamo, Oskarin Piha, Sibeliustalo, Puuarkkitehtuuripuisto, Piano-paviljonki ja Hiihtomuseo. Jokaisesta kohteesta on pieni esitely kuvineen ja karttoineen.

Sivusto on graafisesti hyvännäköinen ja muutenkin hyvin toteutettu. Blogiosastolla kerrotaan Nopsan kuulumisia ja vaatelainaamosta voi lainata uutta vaatetta itselleen. Sivustolla matkakohteet on jaettu kätevästi myös teemoittain: arkkitehtuuri, baarit, juna, kahvitaukopaikat, kummitukset(!), luolat, rantaloma, talvi, vintage ym. ym.

Nopsa toimii vuorovaikutussuhteessa matkailijoiden kanssa. Todellinen helmi -osio haluaa tuoda esille kohteita jotka kaipaavat uutta elämää, lisäksi kaivataan vinkkejä uusista matkakohteista.

Geokätköjen salaisuudet

Ajauduin sattumalta lauantaina geokätköilyn saloihin kun Herralaan suuntautunut pyöräretki tyssäsi jo Okeroisiin. Okeroisten asemalla (tai sen rauniolla) eväiden ääressä älypuhelimen kanssa touhunnut Make ilmoitti että aseman lähellä on geokätkö, nimeltään ”Okeroisten vanha kansakoulu”. Geokätkeily oli itselle aiemmin nimenä tuttu ja tiesin jotain siitä, mutta varsinaisiin etsintöihin en ole ryhtynyt. Make oli jo pidemmän aikaa harrastanut kyseistä puuhaa tovin, joten kyselin kätkemisen perusperiaatteista. Myös Wikipedia antaa lyhyen oppitunnin mistä oikein on kyse.

Eväiden jälkeen suuntasimme kompassi ojossa kohti kansakoulua. Kouluahan ei enää ollut olemassa, se paloi 1973, mutta viitteitä siitä oli ympäristössä. Kätkön nimi ”Okeroisten vanha kansakoulu” ja vihjeenä ”orava puussa”. Pienen hapuilun jälkeen, paikallistimme koulun paikan. Geokätkeilijöiden sivustosta yritimme vielä hankkia lisävihjeitä. Reilu puoli tuntia pyörimme pusikossa, mutta tulosta ei syntynyt. Eikä ihme: Koulun tarkka paikka selvisi myöhemmin illalla Lahden kaupungin nettisivujen vuoden 1946 ilmakuvasta. Olimme haravoineet metsäkaistaletta väärällä puolella tietä!

Paluumatkalla päätimme tarkistaa vielä yhden rastin ja se olikin helpompi, varsinkin kun osuimme tällä kertaa oikealle paikalle. Okeroisten tien varrella sijainnut kätkö löytyi tällä kertaa nopeasti ja ”Peltohiiri” kätköön Make laittoi puumerkkinsä. Tässä vaiheessa olin saanut jo tarpeeksi kätköistä, mutta myönnettäköön että geokätköily on monipuolinen ja hyvä harrastus, jos aikaa ja malttia riittää. Niitähän tämä harrastus kehittää. Se on samalla oiva tapa tutustua kotiseutuun. Lahden seudulla on n. parisen sataa kätköä ja ne ovat listattu harrastajien em. omalle sivustolle. Kohteista on pienet esittelyt vinkkeineen ja erityisesti ns. historiallisista paikoista voi saada mielenkiintoista tietoa.

Vielä illalla kaverin kaverin Facebook-statuksessa päiviteltiin: ”Voi pöhköt, aikuiset miehet, ryömivät puskissa ja koirakin ihmetteli mitä puuhaavat”. Oliko Make ja Sauli bongattu Okeroisissa?