Pienoisrautateitä rakentamaan osa 3

Ikuisuusprojektini eli pienoisrautatien rakentaminen saa tuulta alleen ainakin kerran vuodessa, kun Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät järjestetään. Edellisestä pienoisrautatie-päivityksestäkin on jo vierähtänyt kolmisen vuotta.

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry osallistuu joka vuosi tapahtumaan (ainakin oman muistikuvan mukaan) ja pääpaino on yhdistyksen kerhoradan esittelyssä. Samalla toki tehdään maltillista ”käännytystyötä” ja mahdolliset messuilla liittyneet uudet jäsenet ovat aina mieleen, jo yhdistyksen jatkuvuuden kannaltakin.
Messuista voi nauttia henkilökohtaisellakin tasolla, pääsee samalla katselemaan ja hypistelemään pienoisrautatietarjontaa.

Vantaa Areenan pienoisrautatietarjontaa.

Vantaa Areenan pienoisrautatietarjontaa.

Tänä(kin) vuonna tapahtuma järjestettiin Vantaalla Energia Areenalla Suuri Snadi -nimellä. Tapahtuma on kaksipäiväinen, mutta itse osallistui vain lauantaina. Tapahtumassa on siis tarjolla paljon muutakin kuin pienoisrautateitä, muita pienoismalleja, autoja ja dioraamoja sekä nukkekoteja.

Tapahtuman (rautatie)tarjonta tulee aina käytyä tarkkaan läpi. Usein ajattelen etten tarvitse mitään, mutta lopulta houkutus kasvaa liian suureksi, ja aina löytyy jotain olennaista jota tulevasti rautatiemiljööstä puuttuu. En tänäkään vuonna ajatellut asiaa sen tarkemmin, vasta kun olin notkuvien hyllyjen äärellä.
Koska kyseessä on rautatien ”varteen” kasvanut kylä, ja muodostakseen kylän, alue tarvitsee tiettyjä perusrakenteita. Tällaisia olen jo aiemmin hankkinut ja ne ovat pääasiassa asuinrakennuksia. Tapahtuman jälkeen kävin kylää ajatuksissani läpi ja totesin, että kaikki muut ”pakolliset” rakennukset puuttuvat edelleen, vaikka olin luonut mielikuvan, että hallussani oli jo suurin osa rakennuksista.
Puuttuvia rakennuksia ovat mm. rautatieasema, tavara-asema tai -makasiini, tehdasrakennus tai useampi, huoltoasema ja kirkko. Lisäksi kylä tarvitsee muita pienempiä rakennuksia sekä muita rakenteita. Niihin paneudun vasta kunhan muu kokonaisuus hahmottuu. ”Materiaalia” tulee kuitenkin hankittua sitä mukaan, mitä on saatavilla.
Tarkkaa suunnitelmaa en ole edes laatinut ja sekin orastava suunnitelma elää jatkuvasti.
20161023_174259Yllä olevassa kuvassa on kahden viime messuvierailun hankintoja.
Oikealla olevan Kibrin valmistaman (post)modernin varastorakennuksen ostin viime vuonna. Sen takia, sillä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan sellainen, mikä ei sovi idylliseen, kenties historiallisesti arvokkaaseen kylämaisemaan.
Vasemmanpuoleiseen hankintaan ei liity sen suurempaa filosofiaa: se sopii hyvin teollisuusalueelle. Samassa yhteydessä ostin aitaa, jonka sopii hyvin rakennuksen ympärille.

Ostin myös veljeltäni erilaisia sirotteita, nurmea, kiveä, yms. Ne ovat alunperin tarkoitettu 1:35-kokoisille malleille, mutta sopii myös pienemmille mittakaavoille.

Uusimmasta hankinnasta innostuneena raivasin työpöytä länsipäätyyn tilaa, jotta voisin ”hiljaisina” hetkinä vähän sutia maalia rakennusten pintaan. Katsotaan mitä tapahtuu ja millä aikataululla. Seuraava raportti sitten kun on jo kerrottavaa.

Vastaa