Urbaani kaunis rappio

Miten Lahti näkyy internetissä -sarja, osa 21.

Urbaania pysähtyneisyyttä etsimässä
Urban exploration eli suomeksi urbaani löytöretkeily on tutkimusta (kaupunki)ympäristössä, jossa kiinnostuksen kohteena ovat useimmiten hylätyt tehtaat, sahat, huvilat, kaupat, koulut, sairaalat, huvipuistot, kirkot, hautausmaat, kaupungit(!) jne jne. Kohteet on tarkoitus tallentaa siinä kunnossa, mihin ne ovat ”luonnollisesti” asettuneet. Löytöretkeilijöillä on kirjoittamia sääntöjä, joista tärkein lienee se, että vierailijan pitää jättää paikat siihen kuntoon kuin ne olivat retkeilijän sinne saapuessa. Kohteiden kunnioitus kuuluu löytöretkeilyyn.

Myös Lahdesta löytyy mielenkiintoisia kohteita vaikka suurimmat rakennukset eivät kauaa ehdi olla tyhjillään kun ne peruskorjataan tai puretaan. Vuoden 2008 taantuma vaikutti siihen että rakentamista ja korjaustoimenpiteitä on lykätty parempiin aikoihin, joten yksittäiset rakennukset ja kompleksit ovat Lahdessakin ”saaneet” seistä tyhjillään. Tänä päivänä Lahdesta löytyy tyhjillään olevia rakennuksia mm. Tornatorissa, Sopenkorvessa muutamia kohteita, Mytäjäisten varikon tiilirakennukset. Tähän voidaan laskea myös panimo Lahden keskustassa, vaikka kesällä siellä pidettiin taidenäyttely. Ämmälästäkin voi vielä löytää hylättyjä puisia pientaloja, mutta esimerkiksi vanha Yrjölän tila Järvenpään kaupunginosassa joutui syksyllä kaivonkoneen kauhan alle.

Urbaania löytöretkeilyä voi harrastaa turvallisesti myös netissä. Hakuohjelmilla löytyy paljon mielenkiintoisia sivustoja ja tietysti myös suomalaisia. Yksi niistä on Aikamatka.net, jossa on laaja ja monipuolinen kuvasto hylättyjä paikkoja lähinnä Suomesta ja ulkomailta. Lahdesta mukaan on ”päässyt” Tornatorin teollisuusalueen vanha lankarullatehdas, jossa sivunylläpitäjä vieraili huhtikuussa 2009.

Tornatorille on toki suunnitelmat ja osittain ne ovatkin toteutuneet alueen eteläpuolen asuintalojen muodossa sekä teiden rakentamisen myötä, mutta toistaiseksi vanhat tiilirakennukset ovat saaneet viettää hiljaiseloa.

Aikamatka.net – Tornator

Jätän vain jalanjälkiä – I Only Leave Footmarks on aiheeseen liittyvä lyhytelokuva. Tuotanto Silent Paprika Films.

Eteläinen kehätie ja asemanseutu

Lahdessa on tänä vuonna käynnistynyt Yleiskaava 2025 -prosessi, joka on tarkoitus viedä päätökseen vuonna 2012. Kaava on nähtävillä mm. Lahden kaupungin nettisivuilla ja siitä voi ja kannattaakin antaa palautetta. Kaavasta järjestettiin marraskuun lopulla seitsemän esittelytilaisuutta, jotka menivät itseltäni viimeistä lukuunottamatta hieman sivusuun, paikallislehdestä tuli sentään tutustuttua että mistä on pääpiirteissään kyse. Viimeiseen menin lähinnä varikon suunnitelmien takia Lahden rautatieharrastajien puheenjohtajan toivomuksesta, mutta toki lahtelaisena oli kiinnostaavaa muutenkin kuulla missä mennään vuonna 2025, tai ainakin missä voitaisiin mennä. Viimeinen kaavatilaisuus pidettiin Metsäkankaan koulussa, jonka musiikkiluokkaan oli mukavasti pakkautunut paikallisia, niin että tuoleja piti hakea naapuriluokasta lisää. Esittelystä vastasi kaupungin arkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen ja monologin jälkeen paikalla olijat esittivät kysymyksiä ja kommentteja, liittyen lähinnä Ala-Okeroistentien parannukseen ja Metsäkankaan koulun kohtaloon sekä lähiön kehittämiseen. Tämä artikkeli perustuu osittain yleiskaavaan, mutta on jo ollut työn alla pidempään ja nyt on hyvä aika julkaista mielipidehenkinen katselmus valtatie 12:sta ja rautatieaseman seudun suunnitelmista.

Valtatie 12

Lahden eteläistä keskustaa ja asemanseutua on vaikea kehittää, sillä aluetta halkoo yksi Suomen poikittaisista valtaväylistä. Valtatie 12:sta on ollut useita suunnitelmia sen parantamisesta Tuuloksen ja Kouvolan välillä. Hollola-Tuulos-Hämeenlinna (pdf-linkki) sekä Uudenkylän-Jokue (pdf-linkki) välisen tien perusparannus ja/tai uudelleenlinjaus ovat olleet jo esillä jonkin aikaa. Lahden keskustassa nykyinen valtatie on tarkoitus muuttaa tukemaan myös kaupungin sisäistä liikennettä, kun eteläinen ohitie valmistuu. Tiehallinnon sivuilla todetaan: ”Valtatie 12 Lahden eteläisen kehätien yleissuunnitelma on valmistunut marraskuussa 2008. Yleissuunnitelmassa esitetään, että valtatie 12:lle rakennetaan Lahden eteläinen kehätie tarvittavine tie- ja liittymäjärjestelyineen Soramäen ja Kujalan välille niinsanotun Launeen vaihtoehdon mukaisesti.” Sivuilla voi tutustua myös kehätien virtuaalimalliin.

Eteläistä kehä-/ohitietä on (yleis)kaavailtu jo neljäkymmentä vuotta ja tällä hetkellä tien rakentaminen on kiinni rahoituksesta. Etelä-Suomen Sanomat kertoi 2.12. että ainakaan vielä valtiolta ei ole luvassa tielle edes suunnittelurahaa. Nykyään Päijät-Hämeen liikenneasioista vastaa Uudenmaan ELY, jolle se siirtyi Hämeen tiepiiriltä 1.1.2010. ELYä toivotaan samaan pöytään yhdessä liikenneviraston kanssa (Ilkka Viljanen, Etelä-Suomen Sanomat 2.12.). Lahdessa ja Hollolassa kaivataan nopeaa asian edistämistä ja edistymistä.

Kehätien valmisteluvaiheessa oli muitakin vaihtoehtoja kuin Laune. Suunnitelmissa oli mm. Renkomäen vaihtoehto sekä tien kehittäminen nykyisellä paikallaan, joista viimeinen vaihtoehto ei tullut kysymykseen Lahden eikä Hollolankaan kohdalla. Väylien modernisointi olisi varmasti kannattavinta tehdä niiden nykyisillä paikoilla, mutta tila ei anna tähän myötä. Muutkin vaihtoehdot putosivat pois ja ainoaksi realistiseksi vaihtoehdoksi jäi Launeen linjaus, jota myös Tiehallinto kannatti. Vaikka tien vastustamiselle syntyi oma kansanliike, on yleinen tuntuma, että lahtelaisten keskuudessa tien linjausta Launeelle kannatetaan ja jopa kiirehditään.

Etelä-Lahti halkeaa?

Monet eteläisen kehätien arvostelijoista ovat vastustaneet tietä etenkin lounaisen Lahden luontoarvojen heikkenemisen takia. Toinen paljon esillä ollut perustelu tietä vastaan on ollut se, että se pirstoaa yhdyskuntarakennetta tiiviissä Etelä-Lahdessa, jossa on runsaasti asutusta. Toisaalta Launeen palvelut ja keskustan kehittäminen ajavat tietä Launeelle. Yhdyskuntarakenteen liiallisen pilkkomista lieventää se, että tie on viety osin maan alle. Tunnelit on tarkoitus rakentaa Patoniityn pallokentän ja Liipolan mäen ali.

Launeen paljon kritisoitu ”markettipuisto” on tuonut liikenteen teille, jotka ovat rakennettu 30 vuotta sitten, ja joita tuskin rakennettiin nykyisille liikennemäärille. Tulevaisuudessa Laune ja ylipäänsä eteläiset osat tulevat entisestään tiivistymään. Niinpä jo tien rakentamisen yhteydessä on mietittävä miten arvokas tonttimaa voidaan hyödyntää rikkomatta ja hajoittamatta eteläistä Lahtea. Yhtenä esimerkkinä Hämeenlinna, joka on tehnyt suunnitelmat moottoritien kattamiseksi rakennuksilla. Aivan vertailukelpoisia Lahti ja Hämeenlinna ole, mutta Kanta-Hämeessa on ymmärretty että arvokas tonttimaa keskeisellä paikalla on oltava muutakin käyttöä kuin läpiajoliikenteen tukeminen. Kaupunkeja halkovat pääväylät olivat autoistumisen myötä ajanhenki 1960-luvulla, jonka huipentumana voidaan pitää Helsingin Smith & Polvisen -suunnitelmaa.

Valtatie aseman tukkeena

Syyksyllä 2006 oikoradan valmistumisen kynnyksellä myös Lahden rautatieasema, laiturit ja tekniikka valmistuivat nykyvaatimuksia vastaaviksi. Vaikka raideliikenteen käyttäjien olosuhteet paranivat aiemmasta huomattavasti, aseman ympäristö on vielä keskeneräinen. Alueen yksi tärkeimmistä hankkeista on paljon puhuttu matkakeskus ja sitä on alustavasti suunniteltu mm. konsultin avulla. Linja-autopalveluiden yhteyteen rakennettaisiin ostoskeskus, joka toisi alueelle kaupallisia palveluja. Asemanseutu vilkkaasta liikennöinnistä huolimatta on ollut niiden suhteen harmaata aluetta. Lahdessa kulku keskustaan etelästä tapahtuu pääosin kolmesta kohtaa, rautatien yli tai ali. Kansanomaisesti ilmaistuna nämä paikat ovat Starkin silta, Upon silta ja asematunneli. Näiden pisteiden kautta keskustaan suuntautuvat ihmisvirrat keskittyvät rajatulle alueelle. Silti esimerkiksi asemanseudun palvelupotentiaalia ei ole pystytty hyödyntämään. Alueella on jatkuva virta, oli sitten kyse Lahteen tulevista/lähtevistä junamatkustajista tai kaupungin sisäisistä läpikulkumatkalaisista.

Rautierakenteiden sekä katujen eritasoisuuden ja etenkin valtatie 12:sta takia asemanseutu on epäyhtenäinen ja siksi vaikea kehittämiskohde. Vaikka oikoradan remontissa seutu kohentui, itse perusrakenteet eivät muuttuneet. Alueella on paljon ”kuollutta” pintaa, asfalttia ja betonia ja pimeitä kulmia (jotka ovat alttiina töhryille). Risteävät kadut, Vesijärvenkatu-Uudenmaankatu ja Mannerheimintie (valtatie 12), tekevät alueen maankäytöstä erityisen haastavan. Vasta valtatien siirron jälkeen eteläiseen Lahteen – jolloin raskas liikenne siirtyy pois keskusta-alueelta – asema/matkakeskus saadaan tiivimmin osaksi keskustaa. Viimeisimmässä kaavailuissa Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa artikkelisssa, aseman eteen tiejärjestelyihin on hahmoteltu kiertoliittymää, joka ei tunnetusti ole kovinkaan jalankäyttäjäystävällinen.

Alueelle on myös suunniteltu enemmän tai vähemmän tosissaan myös tunnelivaihtoehtoja. Uudenmaankadun liikenne siirtyisi Saimaankadulle Anttilanmäen ja radan alittavan tunnelin, jolloin Vesijärvenkatu rauhoittuisi läpiajoliikenteen osalta. Mannerheimintie aseman edustalla vietäisiin maan tai kannen alle, jolloin aseman ja keskustan välinen yhteys vahvistuisi. On myös ehdotettu että radan ja Mannerheimintien väliin vanhan asemanpäällikön edustalle rakennettaisin betonikansi, joka toisi lisää liikkumatilaa ahtaalle alueelle. Ratkaisu yhtenäistäisi koko miljöötä.
Lisäksi on heitelty ilmoille ajatuksia tunnelista radiomäen ali, keskustasta suoraan asemalle.

Myös aseman eteläpuoli kehittyy ja tiivistyy. Vuonna 2009 Uudenmaankadun varteen alettiin rakentaa uusia rakennuksia aivan radan tuntumaan, mm. vanhusten palvelutalo sekä muita asuintaloja. Kaupunki käytti etuosto-oikeutta Moisionkatu 4:ssa, joten aseman alue tullee laajenemaan myös tälle tontille. Kaavanmuutoksen tavoitteena on mahdollistaa yksityisen robottiparkin rakentaminen helpottamaan rautatiematkustajien pysäköintiä (lähde).
Yksi epäkohta on se, että asemalta puuttuu mahdollisuus lyhytaikainen pysäköintiin ja matkustajien jättämiseen/noutamiseen pienellä odotusvaralla. Nyt matkustajat jätetään milloin mihinkin, joka ruuhkauttaa varsinaisia pysäköintialueita aseman etelä- ja pohjoispuolella.

Kevyenliikenteenväylätkin kaipaavat parannusta. Yleiskaava 2025 liittyvässä keskustan teemakartassa (pdf) näkyy että kevyenliikenteen kehittämisen paino on radan itä-länsisuunnassa. Lännessä radanpihan suuntaan ja itään Askon alueelle. Ratapihanhan siirtoa Sopenkorpeen on mietitty, joten rautatiealue tullaan kaavoittamaan tulevaisuudessa asuin- ja toimistokäyttöön. Ratapihan eteläpuolella olevan Santamäen ns. Starkin hallit on tarkoitus purkaa ja alue saattaa asuinkäyttöön.
Myös Salininkadun suunnalta on suunniteltu yhteyttä myös radan ali etelään.
Uudenmaankadun länsipuolen kevyenliikenteen väylä on kovin heikkotasoinen (mäkinen ja kapea) sen käyttäjämääriin suhteutettuna. Etenkin asemalta purkautuvat ihmismassat aiheuttavat joskus vaaratilanteita. Toivottavasti väylää kohennetaan tulevaisuudessa.

Asema-alueen kunnostus oikoradan rakentamisen yhteydessä oli hyvä alku. Nyt alueen muu infrastruktuuri pitäisi ajanmukaistaa. Tämä tietysti riippuu eteläisen ohitien valmistumisesta.

Lahti guide oppaana

Miten Lahti näkyy internetissä -sarja, osa 20.

Lahti Guide
Lahti Guide on Lahden seudun infopaketti, jota julkaistaan A5-kokoisena läpyskänä sekä internetissä osoitteessa www.lahtiguide.fi. Info-lehti ilmestyy kolmella kielellä, suomeksi, englanniksi ja venäjäksi ja sitä jaetaan niin Suomessakin kuin ulkomailla, matkailualan toimipisteissä ja myyntitapahtumissa.

Nettisivuilla tarjotaan Lahdesta ja Lahden seudusta perusinfo, suomeksi ja englanniksi. Guidesta löytyy kaupunkielämän viettoon vinkit mm. majoituksesta, nähtävyyksistä, ravintoloista, kuntoilumahdollisuuksista ja tapahtumista (jota ei tosin englanniksi näytä olevan). Nähtävyyksistä ja muista kohteista on perustiedot sekä sijainti kartalla ja monista saa myös kuvaesityksen. Hyvä tietää -osasta saa lahtelainenkin kätevästi tietoa kaupungin tarjoamista palveluista. Sivuilla on otettu huomioon myös lapset. Lasten Lahti kertoo kohteista, mitkä on kohdennettu lapsiperheille ja lapsenmielisille aikuisille.

Sivusto on ensisijaisesti suunnattu ulkopaikkakuntalaisille sekä ulkomaalaisille vieraille, mutta lahtelaisena on hyvä tutustua mitä kaupungista kerrotaan markkinointiviestimissä.

Sivurakenne on selkeä ja sivustoa on helppo käyttää, visuaalinen ilme on lämminhenkinen ja turvallinen. Toki sivuilta löytyy muutamia bugeja: info-sivua ei löydy ja jakelu kohdassa todetaan tahattoman hauskasti, että ”Uutuutena opasta jaetaan myös Pietarissa. (missä siellä)”.

Lahti Guidea julkaisee Lahti Travel ja viestintätoimisto Mageena.

Lahtiguide

Kirja-arvio: Lahti – Arjen kauneus

Lahti – Arjen kauneus
Lahden kaupungin museo / Lahden teemavuosihanke
2007

Lahden kaupunki julisti vuoden 2007 Muotoilun Vuodeksi. Teemavuoden kirjallisuusannista vastaa Lahti – Arjen kauneus. Kuten jo nimikin antaa osviittaa, muotoilu on arkipäiväisempää kuin osaamme arvata. Kirjan luettuaan sen päällimmäiseksi sanomaksi jää kirjoittajien toivo siitä, että osaisimme arvostaa sitä mitä meillä lahtelaisilla jo on. Imagon rakentamisessa meidän ei tarvitse keksiä apupyöriä pyöräämme, kun osaamme jo ajaa.
Kirjassa on kuusi erilaista, mutta samanhenkistä näkökulmaa, siitä mitä ovat arjen muodot ja miten ne ilmenevät.

Tutkija Riitta Niskasen artikkeli Arjen kauneus Lahden kaupunkikuvassa käsittelee arkkitehtuurin ja kaupunkisommittelun näkökulmasta ja siitä miten muun muassa sodan jälkeinen karjalaisuus ja voimaks maaltamuutto 1960- ja 70-luvuilla on vaikuttanut kaupunkikuvaamme. 2000-luvun kaupunkilaisena tulee ajoittain pohdittua, että kuinka moni tulee nostalgiapuuskassa ajatelleeksi sitä, että puutalojen tilalle tulleet harmaat ja tylsän arkiset betonielementtitalot olivat osoitus tehokkuudesta vaurastuvassa Suomessa, unohtamatta maaltamuutosta aiheutuvia rakenteellisia muutoksia. Ei silti voi ymmärtää kaikkea sitä tarkoituksenmukaista purkuvimmaa, vaikka sen pystyy asettamaan sen ajan vallitseviin realiteetteihin.

Tiina-Riitta Lappi sukeltaa arkkitehtuurista ja rakennuksista ihmisiin, jotka luovat arjen siinä rakennetussa ympäristössä, miten se heille ilmenee. Tätä Lappi pyrkii jäsentämään Kaupunki arjen kohtauspaikkana -artikkelissa. Hän pohtii kaupunkitiloja vastin- ja käsiteparien kautta sekä kysyy tärkeitä kysymyksiä: kenelle kaupunkikeskustoja suunnitellaan ja onko kaupungissa oleskelevan ihmisen oltava kuluttaja ollakseen aktiivinen ja päätöksiin pystyvä kansalainen?
Lappi pohdiskelee kaupunkikehityksen trendiä, kaupunkitilojen polarisaatiota: yhtäältä kaupunkirakenne tiivistyy, toisaalta se hajautuu omiin eri tarkoitusperiä palveleviin saarekkeisiin. Onkin todettava että valitettavasti kaupunkikeskustan kannalta, laitamilla sijaitsevat ostoskeskukset toiminevat suosiosta päätellen tehokkaammin. Artikkelin mukaan syy yhdenmukaisuuden vaatimukseen löytyy kuluttamisen trendeistä, helppouden määrätessä ostopäätökset. Kaupunkitilan homogeenisyyden ihannetta ruotiessa Lappi osuu oikeaan: kaupunkien toimintojen yhdenmukaisuusvaatimuksia on pystyttävä rikkomaan.

Markku Koski on (tässäkin kirjassa [vrt. Pietarin rata -kirja]) onnistunut aihevalinnassaan ja sisältökin täsmää mainiosti, ainakin lahtelaiselle. Lahtea muotoillessa Koski vertailee radiomastojen ja Eiffelin tornin runollisuutta, jota ensin mainitussa perinteisesti ajateltuna ei ole nimeksikään. Lahti osoittaa radiomastojen(kin) kautta olevansa pragmaatikkojen kaupunki. Toisin kuin Pariisi, jossa torni on pelkkä ”toiminnallisesti hyödytön elämysvekotin”, Koskea mukaillen. Ovatko radiomastot vain arjen välikappaleita, eikä siksi kiinnostavia? Kun mastojen pääasiallinen käyttötarkoituskin on lakannut, onko Lahden käytettävä ne jollain tavalla ”hyödyksi”?

Harry Salmenniemi kirjoittaa Muutoksesta ja toivosta. Hänen lähestymistapa kaupunkiin ja tilana on samankaltainen kuin Lapilla; ihmisistä arjessa ja heidän valinnoista. Perussanoma on yhdenmukaisuuden kritiikki.
Kaupunki tarvitsee sen asukkaita, joiden oma jalanjälki on havaittavissa. Kun kaupunkia moititaan rumaksi, se on Salmenniemen mukaan vain eduksi: todella rumilla kaupungeilla on toivoa. Tämä johtuu siitä että rumat kaupungit tulevat muuttumaan. Kirjoittaja on havainnut Lahdessa ruman kaupungin tuomaa muutoshalua sekä sitä että kaupungissamme on vilpittömiä pyrkimyksiä profiloitua suomalaiseksi kulttuurikaupungiksi.

Lehtori Elina Rantapuskan Muotoiluinstituutti Lahdessa ja Lahti Muotoiluinstituutissa kertoo nimensä mukaisesti koulun vaikutuksesta lahtelaiseen kulttuuriin. Kirjoittaja hakee yhtymäkohtia Lahden kaupungin ja opinahjon välillä. Rantapuska sivuaa monia eri kulttuurillisia tasoja, nähden niissä samankaltaisuuksia. Hän kiteyttää hyvin Lahtea leimaavista ominaisuuksita: professionaalisuutta arvostetaan enemmän kuin professuuria.

Kirjan viimeisestä puheenvuorosta vastaa professori Antti Karisto, jonka Kaupunkimuotoilua-artikkeli hivelee konkreettisia kaupunkimuotoja, näyteikkunoita ja struktuuria sekä olemassaolon eri muotoja kaupungissa. Karisto korostaaa että kaupunkitilassa olo on jo itsessään kulttuurin kuluttamista. Nopea elämänrytmi hävittää kaupungissa tunnun, jota tarvitsemme ollaksemme osa ympäristöä. ”Paikat on säilytettävä paikkoina, on tarkottava mahdollisuuksia palkitseviin paikkakokemuksiin”, toteaa Karisto yksinkertaisesti. Lopuksi kirjoittaja painottaa että kaupungit eivät voi vain julistautua joksikin. Päälleliimattu mielikuva on vaikeasti muokattavissa. Toki se on mahdollista, mutta kuten on nähty, onko se sen arvoista?

Olennainen osa kirjan sisällöstä koostuu kuvamateriaalista, jonka on toimittanut valokuvaaja Markus Henttonen. Kuvat eivät sikäli yllätä kokonaisuudessaan, silti erilaisten kuvakulmien ansiosta on saatu kaupunkitilallista syvyyttä, kadottamatta niihin kiinteästi liittyvää arkea. Kuvista voi löytää yksityiskohdan jos toisenkin, muodon tai värin, jota ei ole tullut aiemmin huomanneeksi. Lienee tarkoitus, että kuvat eivät visuaalisesti ”häikäise”, vaan ilmentävät moitteettomasti arkea. Arkiset kuvat voivat olla uudenlainen ikkuna nähdä Lahti, niistä voi löytää itselleen muka-tutuista paikoista uusia ihmisiä ja tilanteita, syventäen kokemusta kaupunkiin.

(Lahti-)Kaupunkia esittelevät kuvakirjat olivat allekirjoittaneelle ensimmäinen kosketus kaupungin kirjoitettuun historiaan. Rautateiden innoittamana lähikirjaston (historian)kirjat tulivat tutuiksi. Pieni tekstinpätkä tai rautatieaiheinen kuva menneestä saivat takertumaan historiaan. Kirjat olivat maailmaan, joka oli kadonnut, mutta johon halusi turvallisesti kurkotella. Aina vain samoista kirjoista etsi uudelleen ja yhä uudelleen kuvakulmia, taustalla motivoi ajatus ”ehkä viime kerralla jäi jotain huomaamatta”. Kun nuori 15 tai 50 vuoden kuluttua tutkii Lahtea lukemalla Lahti – arjen kauneus -kirjaa, hän saa toivottavasti inspiraation. Inspiraation Lahdesta.

[ajatus- ja kirjoitusvirheet korjattu 24.9.2010, toim. huom]

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Kirja-arvio: Lahti-Pietari kulttuurirata

Lahti-Pietari kulttuurirata
Lahden kaupungin sivistystoimiala / Lahden teemavuosihanke 2006

Lahden Kulttuuripääkaupunkihanke pyöräistiin käyntiin vuonna 2006 Radan Vuosi -teemalla. Kulttuuripääkaupunkia Lahdesta ei tullut, mutta kylläkin paljon muuta. Teemavuotta vietettiin monin eri tavoin, mm. näyttelyillä. Yksi olennainen osa oli rautateihin liittyvät esitelmät, siitä miten rautatiet ilmentävät kulttuuriamme eri muodoissa. Lahti-Pietari kulttuurirata -teoksen runkona toimivat nuo esitelmät, mutta on kirjassa paljon muutakin.

Nk. vierailevia kirjoittajia ovat kaupungin toimialajohtaja Maritta Vuorinen ja silloinen kaupunginjohtaja Tarmo Pipatti sekä takakanteen omat ajatuksensa raapustanut professori Antti Karisto. Kirjan toimittaneen Heini Moision katsaukset historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin täydentävät sopivin mittasuhtein kirjan runkoaineistoa. Mainittakoon Lahti-Pietari-Urga, jossa paneudutaan aukeaman verran kielitieteilijän G.J. Ramstedin Siperin radan opetuksiin.

Itäradan syntyä ja rakentamista sekä radan vaikutuksista kertoo nykyinen (vuonna 2008 toim. huom.) va. museonjohtaja Esa Hassinen asiantuntevan ytimekkäästi.

Kirjan parhaimmasta osuudesta vastaa tutkija Riitta Niskasen artikkeli Riihimäki-Pietari-radan asemista. Artikkeli nojaa paljolti kuva-aineistoon, mm. vertaillen entistä ja nykyistä asema-arkkitehtuuria sekä Suomen että Venäjän puolella. Tästä(kin) aiheesta olisi aineksia omaksi kirjakseen.

Hannu Nikander käsittelee artikkelissaan Kirjallisuutta kiskoilla suomalaisen ja ulkolaisen (rautatie)kirjallisuuden merkkiteoksia. Mutta koska kirjaimia mahtuu aukeammalle rajoitetusti, väistämättä artikkeli jää tyngäksi. Se ei välttämättä ole huono asia, vaan houkute, on vain suunnattava kirjastoon sammuttamaan tiedonjanoa…

Yksi kirjan mielenkiintoisimmista aihesta, Markku Kosken Elokuva ja rautatie pääsi paremmin oikeuksiinsa esitelmän muodossa, olihan käytössä elävä kuva, tehostamassa aiheeseen liittyvien esimerkkien piilotettuja vertauskuvallisia merkityksiä. Kiinnostava aihe ja Koski kirjoittaa tiiviin mielenkiintoisesti, kirjan fyysisen tilan antamissa rajoissa. Tärkeintä on aiheen antamat eväät pohtia rautateiden merkitystä elokuvataiteessa.
Koski ottaa yhtenä esimerkkinä Alfred Hitchcockin Muukalaisia junassa -elokuvaa, jossa on hylätty perinteiset ihmissuhteet ja heittäydytty ”yhden illan suhteeseen”. Tapahtumalla on traagiset seuraukset. Kun tarkemmin ajattelee Hitchcockin töitä, rautatieteema on vahvasti mukana monessakin elokuvassa. Yksi tällainen on Nainen katoaa, jossa juna toimii maailmanpoliittisena näyttämönä. Lopussa juna ohjataan väärille raiteille, umpikujaan, jossa kohdataan kuolema. Kun seuraavan kerran elokuvassa edes vilahtaa juna, on tarkasteltava asiaa siltä kantilta jospa siihen liittyisi jokin vertauskuvallinen aspekti…

Terhi Willman on kirjoittanut Viipuri-Lahti -evakkoradan merkityksessä sodanjälkeisessä Suomessa. Artikkeli paneutuu kiinnostavasti radan vaikutuksesta Lahden ”karjalaistumiseen” sekä tavallisten ihmiesten että yritysten kautta.

Suomen rautatiemuseon johtaja Matti Bergström esittelee Tsaarin vaunuja englannin- ja venäjänkielellä kera upein kuvin. Tämäntyyppisiä kieliratkaisuja on ennenkin käytetty mm. Lahtea esittelevässä kirjallisuudessa, jotka ovat oivia markkinointivälineitä, ilman kyynisyyttä. Lahden ja Pietarin kaupunkeja esittelevissä kuvasarjoissa on myös englannin- ja venäjänkieliset tekstit.

Kirjan ulkoasu on mukavan helppo ja kirjan neliönmuotoinen sivuformaatti tuo kuvat hyvin esille. Rusehtava taustaväri kuvien ja tekstien alla tuovat historiallista arvokkuutta. Kirjan loppupuolella taustavärit vaihtuvat (Lahden) siniseen ja vihreään: harkittua mielikuvan rakentamista. Pientä nurisemista löytyy kuvien asetteluista, jotka eivät aina tahdo asettua selkeään linjaan sekä pienistä graafisista epäjohdonmukaisuuksista, jotka toisaalta ymmärtää käytännön sanelemisiksi. Lisäksi kuvatekstit olisivat auttaneet lukijaa hahmottamaan paikkaa ja aikaa.

Kaiken kaikkiaan Lahti-Pietari kulttuurirata -kirja on johdatus rautateihin, johdatus kulttuuriin. Aihe on laaja, mutta sisältö on rajattu selkeäksi kokonaisuudeksi. Kirjassa tiivistyy pelkistetysti se, minkälainen inspiraation lähde rautatiet ovat olleet taiteilijoille ja tutkijoille. Kuten eräs kirjan kirjoittajista yksinkertaisesti kiteyttää: rautatiet ovat kulttuuria.

[ajatus- ja kirjoitusvirheet korjattu 20.9.2010, toim. huom]

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)