Taustaa

Moni kesä on itselläni vierähtänyt ilman kesäteatteria, tietenkin monena vuotena on ollut aikomuksena mennä, mutta aina jollain verukkeella siirtyminen aurinkokatsomoon on jäänyt suorittamatta. Muutama vuosi sitten pääsin Suomenlinnaan katsomaan Tuntematon sotilasta. Pikkupoikana tuli useastikin käytyä Karirannan kesäteatterissa, mutta sitten tämäkin perinne valitettavasti katkesi.

Kuitenkin tänä kesänä monen asian summana, keskiviikkona 3.7. sain hienon tilaisuuden päästä seuramaan kesäistä näytelmää, kun Myllysaaressa pyörähti käyntiin Myllysaaren kaunis Justiina. Niinpä pitkästä aikaan pääsin nauttimaan lahtelaisesta kesäteatterista.

Laukes

Viime vuosina lahtelaista kesäteatteritoimintaa on ylläpitänyt Lahden Elävä Taide ry:n Pesäkalliossa, mutta tälle vuodelle saatiin uusi toimija, kun Lahden Uusi Kesäteatteri (LAUKES) aloitti Myllysaaressa. Uuden Kesäteatterin takana on Päijät-Hämeen tapahtumakulttuurin tukiyhdistys ry, ja näytelmä Myllysaaren kaunis Justiina on Suomen uusimman ammattikesäteatterin ensituotanto. Laukesia luonnehditaan Facebook-sivulla että se on ”korkeatasoisia ja kiinnostavia musiikkiteatteriesityksiä tuottava ’ympärivuotinen kesäteatteri’, jonka lippulaivana on Lahden keskustassa kesällä 2015 aloittava musiikkiteatteriin keskittyvä kesäteatteri”.

Miljöö/lavasteet

Esityspaikkaan pääsin onnekkaana tutustumaan jo ennakkoon, kun sain kutsun auttamaan näytelmän lavastajaa Miia Marttista. Teatterin näyttämönä toimi saaren upean paviljongin takana sijainnut venevaja aivan veden äärelle. Paikka toikin aivan oman tunnelmansa. Näytelmän aloitukseen oli jäljellä vain muutamia päiviä, lavasteet olivat pääosin hyvällä mallilla, mutta vaati laittoa, joten Marttisella ja kumppaneilla oli puuhaa. Muutama apukäsi oli ehkä avuksi viime hetken puristuksissa. Näytelmä sijoittuu suomalaiselle kesänviettopaikalle, joten vajaan oli rakennettu kesähuvilan pihapiiri. Lavastus oli varsin onnistunut ja monet yksityiskohdat toivat entisaikojen kesänviettopaikat katsojan likelle. Mainittakoon että katsomona toimii Kisapuiston vanhat katsomarakenteet, kaiken päälle, lisämaustetta antoi teatterin katonrajaan pesiytyneet pääskyset.

Ennakkonäytökseen

Kolmas heinäkuuta järjestettiin näytelmän kutsuvierasilta (tms.), johon sain kutsun Lahti-seuran edustajana. Sekös mieltä lämmitti ja kiitollisena otin kutsun vastaan. Mukaan lähti hyvä kaverini Tapsa (mm. Pro Puun puuseppä), joka hänkin kantoi oman kortensa kokoon lavasteiden suhteen. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja ihmisiä olikin jo piha täysi, tuttuja naamojakin. Eikä aikaakaan kun pääsimme astelemaan sisälle katsomoon, ja jo pian näytös pyörähti käyntiin.

Näytelmä

Tunnelmaltaan näytelmä on perinteinen kevyt suomalaisromanttinen kesäpaikkakomedia ja sijoittuu johonkin ”vanhaan romanttiseen aikaan”. Tarina tai sen kerronta ei ole poikkeuksellinen, tarinan kulku monin osin ennalta-arvattava, mutta silti hyvin toteutettu ja laadukkaasti viihdyttävä. Mennyttä aikaa ryyditettiin osuvilla viitteillä nykyaikaan, mikä parhaimmillaan on hauskaa, jos niihin ei käsikirjoitusvaiheessa takerru liikaa tai niistä yritä muodostaa itsetarkoitusta tarinan kustannuksella. Muutamat vitsit olivat toki jo kuultu aiemminkin, mutta moni nauratti. Ja koska kyseessä on aito (kesä)teatteri, ei pieniltä kommelluksiltakaan vältytty. Ne kuitenkin paikattiin loistavalla tilanneoivalluskyvyllä ja ammattitaidolla ja yleisöllä entistäkin hauskempaa (näemmä myös näyttelijöillä). Näytelmän ensimmäinen puoliaika meni tutustuellessa, tarinallista jännitettä ei oikein syntynyt. Toinen puoliaika oli jo terävämpi, hahmot oli ajettu näytelmään, tulleet tutuiksi ja päästiin ikään kuin vauhtiin. Pääpiirteissään tarinan kantavana voimana tuttu aihe, rakkaus, tarkemmin ottaen naimisiinmeno. Tapahtumapaikkana Villa Grönstrand, jossa häiden suunnitteluviikonloppua viettävät tuleva(?) aviopari ja mukana ovat tietysti miehen äiti ja morsiamen isä, molemmat leskiä.

Kaikki näyttelijät ovat esiintyneet useammassakin Lahden kaupunginteatterin tuotannossa, mutta eivät ole teatterin näyttelijöitä, kuten aiemmin virheellisesti kirjoitin [korjattu 19.7.]. Myllysaaren (hyvin) kauniin Justiinan roolivalinta on onnistunut. Justiinan roolissa nähdään ja kuullaan Sanna Parviainen, hän on tullut itselleni tutuksi Emil Kakon ohjaamassa Loitolla -elokuvassa. Punatukkainen Parviainen sopi erinomaisesti rooliinsa, ja hänen työskentelyssä on tasapainoisuutta herkkyyden ja voiman potentiaalin välimaastossa.

Toinen naisrooli on astetta räväkämpi, Annamaria Karhulahden esittämä Sofie Grönstrand. Hänen hauskuutensa kumpuaa hahmon todellisen ja kuvitteellisen sosioekonomisen aseman ristiriidasta. Hahmon esikuvana voidaan kansallisella tasolla Tankki Täyteen Emmi ”Emilia” Wilen, sekä kansainvälisesti kaikkien ”parempien” keskiluokkaisten rouvien esiäiti, loistava Hyacint Bucket (Anteeksi… Bukee). Karhulahti tekee mainion suorituksen ja hän osasi hyvin käyttää hyväkseen vantteraa ja muodokasta ulkomuotoaan.

Miehet hoitivat tonttinansa hyvin, vaikka jäivätkin (omilla tonteillaan dominoivien) naisten varjoon, jos tällaista vertailu kukaan ylipäänsä kaipaa. Miespääosassa on Mikael Haavisto (Max Grönstrand) esittää tavanomaisen oloista nuorta herraa, joka äitinsä hössötyksestä huolimatta tai juuri sen takia, on säilyttänyt rationaalisen ajattelun taidon, ehkä juuri tästä syystä Haavisto toimii myös tarinan kertojana.

Morsiamen isänä nähdään Juha Pihanen (Aimo Vaimoke). Pihanen tulkitsee herkkää Vaimoketta ajoittain ylinäytellen erityisesti soololauluosuuksissa, mutta silti on roolissaan uskottava, herkempi mies, sellainen, joka elämässään näennäiseen umpikujaan joutuessa voi sortua päihteiden liikakäyttäjäksi. Epäonninen tai epäonnistunut yrittäjä, joka haluaa parempaa lapselleen. Henkilökohtaisesti hahmo oli mielestäni sympaattisin. Pihanen toimii myös näytelmän vastaavana tuottajana.

Oma teatteritaiteentuntemus ei riitä kovinkaan tarkkaan analysointiin. Mielikuvissa perinteisen kesäteatterin taustalla on usein näytelmäpiirin tai harrastajateatteriväen talkooponnistelu. Tällaiselle satunaiselle kesäteatterikävijälle Myllysaaren Kaunis Justiina näyttäytyy hyvin toteutettuna hienoissa puitteissa, viihdyttävänä musikaalikomediana, josta ei kuitenkaan puuttunut kesäteatteriin kuuluvia (?) farssinomaisia hetkiä. Musiikkiesityksiä näytelmässä on viisitoista, monia tunnettuja musiikkikappaleita. Musiikaaleista (ainakaan elokuvallisista) en ole oikeastaan koskaan ”välittänyt”, lieneekä epämusikaalisuuteni siihen syy vai se että musikaaliosuudet katkaisevat tarinan kulkua liialti. Tai sitten sekä että. Mutta nyt kun pääsin seuraamaan lähietäisyydestä laulua, tanssia ja näyttelemistä, katsomoon konkretisoitui selkeästi että musikaalin läpivieminen näyttelijälle erittäin fyysistä. Tästä eteenpäin lupaan katsoa musikaaleja siltäkin kantilta ja luulen että arvostan nykyään musikaaleja enemmän.

Peukku Myllysaarelle, jota sopii suositella muillekin.

Myllysaaren Kaunis Justiina

Sanna Parviainen (mm. Aleksanterin Teatterin ”Rent”, Lahden kaupunginteatteri)
Mikael Haavisto (mm. Turun, Rauman ja Lahden kaupunginteatterit, Samppalinna)
Annamaria Karhulahti (mm. Lahden ja Helsingin kaupunginteatterit, Aleksanterin Teatterin ”Aladdin”)
Juha Pihanen (mm. Lahden kaupunginteatteri, Aleksanterin Teatterin ”Aladdin”)
Pianistina ja kapellimestarina toimii Asko Turkia (mm. Lahden kaupunginteatteri)
Justiinan ohjaajana ja koreografina toimii lahtelainen Laura Viippola (mm. Helsingin Kaupunginteatteri ’Maija Poppanen’, Sinfonia Lahti ’Romeo & Julia’ )
Justiinan puvustaa Heli Salomaa ja lavastaa Miia Marttinen

Tulevat kesän näytökset ja lisätietoja löytää mm. Facebook-sivulta.

Vanhojen (paikallis)lehtien selailu on kiinnostavaa puuhaa ja iästäni johtuen, kiinnostus kasvaa, jos lehti ajoittuu 1970-90-lukujen väliin. Tällä kertaa eteeni kannettiin (mökiltä?) vanha Etelä-Suomen Sanomat 29 vuoden takaa ja päiväys on 27. kesäkuuta 1984. Käynkin läpi muutamia paikallisesti kiinnostavia uutisia.

Heti etusivulla on iso otsikko: Lasitehdas elpyy uusin konstein. Kyseessä oli siis vuonna 1969 valmistuneesta Okeroisten tehtaasta. Jutussa pohdittiin tehtaaseen kohdistuvien omistussuhteiden uudelleenjärjestelyitä ja tehtaan rakennemuutoksesta, jotta tehdas pystyisi jatkamaan. Kuten nyt tiedetään, tehtaan omistanut NSG Group sulki tehtaan ja tuotanto päättyi toukokuussa 2012.
Muista talousasioista taloussivulla, jossa uutisoidaan että lahtelaissyntyinen Uponor osti pienen viipaleen Thyssenistä. Saksan liittotasavaltalaiseen Thyssen AG:n kuuluva tytäryhtiö Thyssen Plastik Anger KG valmistaa mm. muoviputkia. ThyssebKrupp toimii nykyään Suomessa mm. materiaalitoimittajana ja hissivalmistajana.

Sivulla kolme on paikallisuutisia, jonka yhden aiheena on kaupungintalon jätättävä kello (tai vielä se on paikallaan…). Jutussa kerrotaan että sen koneisto uusitaan remontin yhteydessä ja täsmällistä aikaa se alkaa näyttää seuraavana vuonna. Kaupungintalon korjaustöiden arvioitiin valmistuvan kokonaisuudessa uoden 1985 maalis- tai huhtikuussa.
Toisessa artikkelissa pähkäillään Helsingin tien liikennejärjestelyijä. Vilkkaan tien ali tarvittaisiin  kevyenliikenteen tunneleita sekä uusi ajoyhteys Mustanmäenkadulta. Nyt voikin käydä katsomassa miten nämä suunnitelmat ovat toteutuneet. Jutun yhteydessä olevassa kuvassa näkyy Helsingintien ja Hennalankadun (silloisen Riihimäentien) risteys, jossa silloin oli vielä liikenneympyrä (nyk. kiertoliittymä), uutisen mukaan risteykseen suunnitellaan liikennevaloja…

Kulttuurisivuilla hehkutetaan Hanoi Rocksin ja Thundersin keikkoja Jokimaan juhannusfestivaaleilla. Festareilta raportoitiin mm. seuraavaa: ”Hämmästyttävää kyllä, Suomessa kohtuuttaman suosittu hittimylly Yö, jätti Jokimaan kuulijat välinpitämättömäksi. Vasta Popeda sai toden teolla vauhtiin raviradan juhlat. Popeda on vuosien mittaan karaistunut lepsusta ja eittämättä hölmöstä rapparibändistä vahvaksi ja tiukaksi kokoonpanoksi.” Ehkä festivaaliyleisön käyttäytymisessä kiteytyy selkeästi se mitä lahtelaiset arvostivat/arvostavat…

Tapahtumakalenterissa mm. Karirannan kesäteatterinäytelmä Silkkikivi, joka on Pekka Saariston komedia. Esitykset joka päivä paitsi perjantaisin.

Tämä sanomalehtikatsauksesta, 29 vuoden päästä uuudestaan.

Lahden Sibeliusalolla saa lokakuussa ensi-iltansa Sleepy Sleepers -henkinen musikaali Kuka, Mitä, Häh?. Musikaali kertoo tarinan 70-80-luvun vaihteen lahtelaisista kaveruksista, jotka eivät turhia jarrutelleet. Kuka, Mitä, Häh? -nättely kertoo siitä, millaista oli olla nuori 70-80-lukujen vaihteen Lahdessa ja Suomessa. Puusepän verstaalle koottu näyttely on kasattu Mato Valtosen säilyttämistä artikkeleista ja lehtileikkeistä sekä legendaarisen Sleepy Sleepersin yhtä legendaarisesta rekvisiittavarastosta. Liikkuvan kuvan ja videomateriaalin näyttelyä varten ovat valmistaneet Lahden ammattikorkeakoulun multimedia-alan opiskelijat. Näyttelyä on täydennetty muun muassa RAvintola Torven alkuperäiskalustuksella, Sleepy Sleepers -yhtyeen kultalevykokoelmalla ja Lahden Moottoripyörämuseon kokoelmista lainatulla ”Saaran Jaavalla”.

Näyttely on avoinna 26.6-26.7.2013 ma-pe kello 10-16, Vapaa pääsy.

Sibeliustalon Metsähallissa on samaan aikaan esillä Lahden alueen teollista muotoilua esittelevä Lahti Biennale ’13 -näyttely.

Helteinen päivänavaus

Aloitin keskikesän helteisen keskiviikko aamun kulttuurikylvyllä, varsinainen pulahdus koostui jo yllä mainittujen näyttelyjen lisäksi Art Meets Science -näyttelystä Felmanniassa. Tieteen Ja taiteen rajapintaa hapuilevasti kosiskeleva näyttely koostui 14 kutsutun teiteilijan ja muotoilijan teoksista. Teosten tarkoituksena oli kommentoida tai visualisoida Lahdessa järjestettävän uraauurtavan osallistavan innovaation PIN-C 2013 -konferenssin tutkijoiden tutkimusmateriaalia. Näyttely on avoinna yleisölle 19.6.‒25.7.2013 Fellmannian pohjakerroksessa ja osin myös katutasossa osoitteessa Kirkkokatu 27. Mukana on mm. grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, ääntä ja videota. Mitään varsin suuria tunteita ei esillä olevat teokset herättäneet, yhteys lähdeteoksiin jäi hieman hataraksi, kun pitkälti englanninkielisiä sepustuksia töiden ohessa ei jaksanut aivan loppuun saakka tavata. Teosten tekijät ja heidän henkilökuvansa tuli josain määrin ensimmäisten lauseiden lomassa toki esiin. Ilmastoidusta kellaritilasta oli kavuttava takaisin helteiseen katukuvaan, tulipa siinä saapastellessa havaittua että taidemuseo on kiinni koko kesän remontin vuoksi.

Kohti Sibeliustaloa ja juuri alkanutta Biennalea, joskin sisään astuttuani huomion varasti yksinoikeutetusti yllä isommin mainittu Kuka, Mitä, Häh? -näyttely. Puusepän verstaaseen poikkesi kulkuni ja lähdin taivastelemaan ja hämmästelemään Sleepers -henkistä näyttelyä. Lehtileikkeistä, julisteista yms. materiaalista kootut seinäkkeet saivat hetkessä uppoutumaan pauloihinsa. Aikaa kannattaa varata, sillä jos aihe ja historia 70-80-lukujen taitteesta yhtään kiinnostaa, niin siellä on esillä eräänlainen kiikaroitu näkemys tuon ajan menosta ja meiningistä. Oheiskama kuuluu asiaan ja näyttely onkin varsin onnistunut kokonaisuus, sopinee muillekkin kuin rokki-tyypeille.

Biennale 13, kokosi suunnilleen kaiken mitä tässä on ollut osittain esillä jo useampaankin otteeseen erinäisten näyttelyiden yhteydessä. Eli tätä paikallista teollista muotoilua, se että onko sitä nyt kuitenkaan ihan täysiveriseksi näyttelyksi asti jää vähän hampaan koloon. Konsepti perustuu jonkin standardin mukaisiin kuljetuslaatikoihin, joihin näitä muotoilun paikallisia kukkasia on kasattu, pinottu, nidottu ja niputettu. Laatikot on avattu ja roinat levitelty jollakin tapaa esille, ainakin tämä systeemi on erittäin helppo viedä messuille ja mihin vain näyttelytiloihin. Näyttelykaman kuljetus ja säilytys kun on aina ikuinen ongelma, tässä sille on oiva ratkaisu, tila vain on hieman rajallinen tekijä, eikä näyttelyn perusilmettä voi kovastikaan muutella. Laatikko pyörillä on laatikko pyörillä. Laatikko itsessään on jo omanlainen näyttelyesine monine avautumisominaisuuksineen ja joissain tapauksissa on jopa häiritsevän hallitseva elementti.

Sibeliustalon Metsähalli on avaruutensa vuoksi hyvin hankala tila täyttää, joten melko pienehköltä ja kapealta tämä paikallinen osaaminen vaikuttaa. Eipä sitä voi tämän kokoiselta kylältä nyt ihan mahdottomia vaatiakkaan, pitää olla hyvillä mielin, että teollista toimintaa täällä jaksetaan vielä harjoittaa. Isku, Stala, Naisten pukutehdas, Pedro, Asor, HT-Collection, Karlux, Keraplast, Muoto2, UPM sekä CleanDesign Center -mainitakseni näyttelyn esillepanijat. Näyttely myös virtuaalisesti osoitteessa: www.lahti.fi/lahtibiennale

Käykäähän ihmiset vilkuilemassa, näyttelyihin on vapaa pääsy.

Julkaistu alunperin Tapio – Puusta ja muusta -blogissa

Lyhytelokuvafestarit Kinos järjestettiin 9. kerran maalis-huhtikuun vaihteessa vuonna 2012 tuttuun tyyliin elokuvateatteri Kino Iiriksessä. Talkootyönä tehtynä festivaalin ohjelmistossa vuorottelevat kotivideotasoiset tekeleet ammattimaisten tuotantojen kanssa kolmenä päivänä. Kinoksen sunnuntai oli pyhitetty rautatieteemalle, täyttihän VR 150 vuotta tänä vuonna. Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry esitti kolmessa sarjassa rautatieaiheisialyhytelokuva eri vuosikymmeniltä.

Varsinainen leffapäivä on perinteisesti lauantai, joista poimin kolme lahtelaista lyhytelokuvaa: Ulla Kanasen Lahden pulkkailijat, Olli-Pekka Jauhiaisen Uimakoppi ja Lumi-Ere Kokkosen Z-juna saapuu asemalle. Mainittakoon muusta ohjelmistosta Chasing Tail -musiikkivideon, jonka leikkaus on pääasiassa allekirjoittaneen käsialaa.

Kinos-elokuvafestarit jälleen ensi vuonna 1.-7.4.2013, tällä kertaa kymmenennen kerran.

Lahden pulkkailijat ry (2012)
Ulla Kananen
Kesto: 15 min

Lahdessa pulkkailu elää vahvana ja tätä edistämään on perustettu Lahden pulkkailijat ry. Vai onko? Niin tai näin, dokumentti aiheesta on joka tapauksesta tehty, ja sen ensi-ilta nähtiin siis viime vuoden Kinoksessa (yhteensattuma?).

Puolifiktiivinen dokumentti alkaa hienolla kamera-ajolla Radiomäen pohjoisrinteellä. Mäkeä tullaan alas pulkan kyydissä, ohittaen taidokkaasti kaikki kanssalaskijat ja onnistunut lasku päättyy ”yläfemmaan”. Alkuun siis heti mallia miten sitä pulkkaa lasketaan.

Naiskertojaääni tiivistää alustuksessa pulkkailun filosofian, kertoen mistä on on kysymys kun puhutaan pulkkailusta: pulkallalaskeminen on ikäänkuin (länsimainen, lahtelainen) aikuistumisriitti, etenkin näin pohjoisilla leveysasteilla.

Mokumentin laskijoiden esittely on toteutettu punkin rytkeessä, joka on kyllä ärsyttävä (ja jää soimaan päähän). Kuvaruudussa pyrähtää sekalainen sakki erityyppisiä persoonia. Vaikka on vaikea usko, pulkkailijat eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan pulkkailu houkuttaa ja koukuttaa monenlaista ihmistyyppiä. Muutamia mainitakseni, ”Old School” on suoraviivainen konservatiivi, kun taas Zensledder” on boheemi ajattelija, joka on laskenut kilpaa mm. Dalai laman kanssa, ja tietenkin voittanut tämän. Haastatteluissa jokainen valottaa omaa suhdetta pulkkailuun.

Kaiken kaikkiaan tasokas mokumentti, rakenne on selkeä ja näyttelytyöskentely on onnistunutta, tekemisestä paistaa ilo, ilman yliyrittämistä. Onneksi tämä teos on tehty, sillä on onhan kyseessä kuitenkin talviurheilulaji, talviurheilukaupungissa, joten kohta Lahti tunnettaneen nimenomaan pulkkailijoista.

Tämä talvi onkin ollut suotuisa näille hurjapäille, joten toivotaan jatkossa onnea ja menestystä.

Uimakoppi (2012)
Olli-Pekka Jauhiainen
Kesto: 21 min

Elokuva on kuvattu Lahden Mytäjäisen supan (ns. Tallinpassin) ympäristössä. Paikka on tullut monelle lahtelaiselle tutuksi uimapaikkana. Lampea syleilee idyllinen asuinalue, jota se on tehnyt useam vuosikymmenen aikana. Tapahtumien pääpaikkana toimii uimakoppi, johon jätetään viesti. Tupakka palaa.

Äänimaailman on tuttua suomalaista: ei puhetta. Luonto ja rakennettu ympäristö puhuvat toisilleen, puhetta jota ihminen pitää jo puolestaan. Juuri näissä elementeissä on suomalaisen elokuvan vahvuus: Puhumattomuus täydentää elämän kokonaiseksi realismiksi. Joku voisi todeta että inhorealistisessa. Elokuvassa on odotteleva epäilys, kääntymättä kuitenkaan ahdistavaksi. Veden ääni tuo mieleen sinisen, olematta silti kylmä. On lämmin.

Z-juna saapuu asemalle (2012)
Lumi-Ere Kokkonen
Kesto: 3 min

Lumieren veljesten maailman ensimmäinen elokuva Juna saapuu asemalle innoittamana Kokkonen on pakannut kuvaustarvikkeet ja asettanut ne talviselle Lahden aseman laiturille. Sm4 saapuu raiteelle 2. Junasta purkautuu ihmismassa, joka seesteisenä virtana kulkee kohti päämääräänsä, samaan suuntaan kuin alitajuisesta käskystä päihtyneenä. Toki joukossa on aina selvännäkijöitä, ihmisiä jotka haluavat kulkea vastavirtaan ilman humalansumeutta. Tässä kuvauksessa Kokkonen on onnistunut.

Voi vaan kuvitella mitkä ovat olleet ensimmäisen elokuvan aiheuttamat kauhistuneet reaktiot katsojissa: ”Juna saapuu kohti!” Nyt voidaan vain todeta että Suomessa juna pysähtyy talvellakin.