Oheinen kirjoitus julkaistiin alunperin Lahden satavuotissyntymäpäivän kunniaksi (v. 2005) blogissa jossain päin internettiä. Tämän jälkeen se julkaistiin Lahen Lehen ensimmäisessä numerossa (nro 0) vuonna 2008. Nyt tämä viimeisin versio julkaistaan tässä ja nyt Lahen Lehen nettisivuilla. Tämän jälkeen kirjoitus luultavasti julkaistaan=kierrätetään monessa muussakin paikassa, mm. vessan seinillä. Vaikka kirjoitus on suunnattu lähinnä nuorison sivistämiseen, itsesensuurin ahdistelemana poistin muutaman lapsellisuuden, mutta jäihän sinne vielä vaikka kuinka monta… Kirjoitusta voi suostumuksellani käyttää historian opetuksessa esim. useimmissa valeyliopistoissa.

Ei oo Lahen voittanutta
Nyt vissiin pitäs pohtia lahtelaisia ilmiöitä, pohtia identiteettiä ja ynnä muuta sellasta, koskien Lahtea. Mut kellon on jo puol kymmenen illalla, en jaksa. Siis mennää sieltä missä on aita on vihreämpää. Paikahistoriankatsaus Lahest.

Korostaisinkin tässä yhteydessä että nyt puhutaan nimenomaan Lahden kaupungin 100-vuotisjuhlasta, sillä vaikka kaupunki on vasta noin nuori, oli jo ammoisina aikoina Lahen seu’ulle pakkautunut jengiä asumaan, kun vasta muualla Suomessa luodot täyttyivät hylkeistä ja metsät hirvistä. Vissiin. Jo tuhansia vuosia sitten täällä eteläisessä Päijät-Hämeessä pökittiin toisia ja metsästettiin valaita ja karhuja, nimittäin tääl on vanhimmat asuinpaikat mitä o löyetty Suomesta, kivikauelta saakka. Rauta-kausiajoilta löyettiin metallia ja heviä jostain pusikosta. Ei tosin oo todisteita et tääl oltais yhtäjaksosesti rockattu kiviajalta keskiajalle saakka, mutta kuitenkin se todistaa sitä, et jengi on menny ja tullu näillä sioilla jo ältsin kauan aikaa tähän päivään saakka. Eka kirjallinen maininta Lahen kylän olemassa olosta on vuodelta 1445. Se liitty sillosen Pahkasian johonkin juttusarjaa. Muistaakseni.

Vaikka Lahti olikin Hollolaan kuuluva kyläpahanen, se sinnitteli. Se oli syntynyt kohtaan jossa risteävät tärkeet kulkureitit mm. ylinen Viipurintie sekä Wesijärvi, josta pääs talvisin vaikka mihin (esim. naapuripitäjään), pohjosee ja Porvoonjokee pitkin etelää. En tiä mihin. Loviisaa? Rautatie tuli Riihimäeltä 1869, jolloin pääs junalla Lahtee, jos oli ostanu lipun ja noussu oikeesee junaa. Suomen toinen juna meni Hämeenlinnaa. Silloin just Lahessa oli hirveesti irtainta väkeä ja väkivalta rehotti, kun sosiaalinen kontrolli oli ihan sika(ko)vähäistä. Joku tais sillon kirjottaa et tää ”Lahti on ku Amerikka ja pitäs olla mutka mukana”: Lahti palo 1877. Yks nimeltä mainitsematon lapsi sytytti sen vahingossa, niin ku lapset sillon yleensäki poltti sillon tällön kyliä. Pitkään aikaan luultiin et palon sytytti Marolan piika, mut vasta hiljattain selvis ettei se ollu piika. Se oli August Fellmanin alivuokralaisen muonamies Mörtin muksu ja ne asu Marolan talossa, nykyisen torin laijalla. En tosin muista oliko ala- vai ylä-Marola.

Palon jälkeen puhallettiinkin sitten yhteen hiileen. Virkamiehillä oli lipastoissa hottii matskuu, sen suhteen, että Lahti sai vuonna 1878 kauppalan oikeudet (kauppallisesti lähempänä kaupunkia, mutta hallinnollisesti samaa kyläbyrokratiaa) ja tänne rakennettii kaikkee ja sit yleislakon tuoksinnassa 1905 Lahti sai kaupunkioikeuet. Sen anto Senaatti. En muista etunimeä. Vladimir? Sota sytty ja sit toinen sota. Sodan jälkeen Lahen elämää rikastutti runsas karjalaisväestö mäyriksineen, starckjohanneineen ja torkkelin papereineen, eikä ne ilmeisesti ollu väärennetyt.

Taas oli vähän levotonta 1960-70 ku rakennemuutos ajo ihmisiä kaupunkeihin. Lahessa Amulet teki kappaleen ”Suomen Chicago” ja sit tää oliki jo Chicago. Alunprinhän tota vertausta käytettiin jo 1910-luvulla ku tääl oli teurastamoita ja niityt täynnä lehmiä, niiku Chicagossaki oli. No, kaupunki kasvo, kunnes tuli lama ja kuritti Lahtea ankaralla käellä (muuten, Päijät-Hämeen vaakunan veenneito Wellamo pitelee melkein käessä käkeä, jolla viitataan karjalaisuuteen). Teollisuustuotanto notkahti, savupiiput yskähteli ja työttömien suuret joukot lampsi luukuille. Mutta pikku hiljaa sekin alkaa olla jo takana päin ja ongelmista huolimatta silti Lahessa uskotaan tulevaisuuteen ja yritetään ja mennään eteenpäin. Onni on ollu elää ja kasvaa kaupungisa kuin Lahti. Paljon onnea Lahen kaupunki!

Lähde: Laune

Kirjoitus julkaistu 8.2.2008 ilmestyneessä ensimmäisessä Lahen Lehdessä (nro 0/2008)

Suomalaisiahan on yleisesti pidetty tuulipukukansana, tai ainakin suomalaiset ovat itse pitäneet. Yleisesti tuulipukukansalaisena tarkoitetaan rajatussa merkityksessä kansanomaista tai rahvasta, nuorten parissa lähinnä junttia. Tuulipuvun rooli osana suomalaista kulttuuria kulminoituu mainiossa Fakta Homma -sarjassa, jossa tuulipuku(j)a voidaan pitää sarjan viidentenä hahmona.

Oma vankat kokemukseni tuulipuvuista (eli ulkoilupuvuista) on niiltä ajoilta kun pelasin jääkiekkoa legendaarisessa Kiekkoreippaassa. Syksyn varma merkki oli se kun seuralle kaupiteltiin rättejä K-Reippaan logoilla ja väreillä. Tietysti olin sitä mieltä että seuran uniformu piti hankkia, näin joukkue vaikutti ulospäin yhtenäisemmältä.

Seuraavan kerran asia oli ajankohtainen vuosia myöhemmin, lähinnä käsitteen kuin konkreettisen vaatekappaleen muodossa. Helsinkiläiset eli tuttavallisesti hesalaiset piikittelivät meitä lahtelaisia oletetun voimakkaasta tuulipukumuodista, näin tapahtui ainakin tietyissä piireissä. Lahti näyttäytyi etelään pohjoisena ja epäsosiaalisena, mutta samalla urheilullisena kaupunkina. Vielä kun lahtelaiset toimivat hyvinkin aktiivisesti ja itsenäisesti tällä alakulttuurin saralla, tarvittiin joku väheksymisen keino ja tuulipuku sopi siihen mainiosti.
Asia kiteytyy tässä Ylen jutussa: ”Urheilukaupunkina tunnetussa Lahdessa tuulipukujen suosio taisi olla suurin. Eipä ihme, että kaupunkia kutsuttiin pahansuovasti juntti-cityksi.”

Mainittakoon tähän väliin, että kun Helsingistä Lahteen huudeltiin tuulipukuja, Heinolassa nuorten keskuudessa ”juntteja” kutsuttiin toppahousuiksi. Toppahousut halusin nostaa esille vertaamalla sitä tuulipukuun, käytännön ja käsitteen tasolla. Toppahousujen käyttö on hyvin rajoitettu, ne ovat hyvin oikeastaan hyvin epämukavat: nimensä mukaisesti ainoastaan kovilla pakkasilla ulkona, ne ajavat asiansa. Myös juntteihinkin sisältyy olettamus jonkin sortin rajoitteista ja tämä oli se, johon heinolaiset (tietämättään) osuvasti viittasivat. Sen sijaan tuulihousut toimivat/istuvat arkisissa toimissa ja tilanteissa. Ehkä juuri siksi suomalaiset ovat siis tuulipukukansaa, eikä toppahousukansaa, vaikka kovia pakkasia täällä joinain vuosina on.

Sama koskennee myös meitä lahtelaisia. Kun tuulipukuleima meillä oli jo, seuraavaksi oli henkilökohtaisesti todettava tuulipuvun, tässä tapauksessa pelkkien housujen junttiusasteen. Kuinka kävikään? Tuulihousut jalassa ymmärsin tämän hienon vaatekappaleen arvon, vaikka se oli ollut lyömäaseena lahtelaisia kohtaan. Housut ajoivat loistavasti asiansa: ne olivat kevyet, helpot pukea (ja riisua) eli käytännölliset. Olin hyvin lahtelainen.

Harvoin samoissa housuissa voi tuntea itsensä sekä urheilulliseksi että katu-uskottavaksi. Tämä tietenkin riippuu muista tekijöistä, eli mm. siitä miten itseään ”kantaa” ja mitä housujen ympärillä on, lähinnä muut vaatekappaleet. Katu-uskottavuus-aspekti on tullut mukaan lähinnä rennoksi mielletyn rap-kulttuurin (ja fiktiohahmon Ali G:n) ansiosta ja samalla tuulihousujen status-arvo on muuttunut, ei kuitenkaan välttämättä noussut. Itselläni ei ole juurikaan kosketusta Lahden rap-piireihin, mutta on käsittämätöntä että tuulipuku-teeman ovat vieneet meiltä aivan muut tahot. Rääväsuuräppäreiden Edu Kehäkettunen ja Stig Doggin videolla sankarit ovat pukeneet tuulipuvut ylleen videossaan, joka parodioi Souvarit feat. Jari Isometsä ”Karpaasi on kova jätkä” -videota. Siinä koko konkkaronkka on asianmukaisissa vermeissä ja meininki on hyvä (tavallaan).
Häpeilemättä totean sen faktan että hiihto ja viime vuosina nuosussa ollut rap on lahtelaisten juttu, joten kyllä meidänkin (etenkin räppäreiden) pitää näyttää muille että kyllä meillä Lahessa on yllin kyllin kahisevaa.