Lahti-seuran lausunto Uusi Kunta -hankkeesta

Lahti-Seuran tehtävänä on mm. ”syventää (Lahden) asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja paikallishenkeä sekä pyrkiä kaikin tavoin lisäämään heidän kiintymystään kotiseutuunsa”. UusiKunta-hanke ei tätä tehtävää muuksi muuta, mutta hankkeen toteutuminen luonnollisesti vaikuttaa niin Lahti-Seuran kuin muidenkin kotiseutuyhdistysten toimintaympäristöön.

Lahti-Seura näkee, että mahdollisessa uudessa suuressakin kunnassa tarvitaan kotiseutuyhdistyksiä huolehtimaan paikallisen perinteen säilyttämisestä ja alueellisesta omaleimaisuudesta sekä yhdistämään yhteisen kotiseudun asukkaita. Vaikka kunnallinen jaotus muuttuukin, on vanhoilla kotiseutuyhdistyksillä edelleenkin tärkeä tehtävänsä, kuten on osoittautunut viime vuosina tapahtuneiden kuntaliitosten yhteydessä. Vahva alueellinen kotiseutuhenki voi terveellä tavalla rikastuttaa ja vahvistaa myös koko uuden kunnan toimintaa. Myös Suomen Kotiseutuliitto on kiinnittänyt huomiota siihen, että kuntaliitoksien yhteydessä voidaan säilyttää perinteisten kuntien alueet jonkinlaisina pitäjinä, joissa juuri kotiseutuyhdistys toimii henkisesti yhdistävänä tekijänä. Sen sijaan alueellista palvelutoimintaa voidaan toteuttaa toisinkin, jos se tarkoituksenmukaiseksi katsotaan.

Lahti-Seuran käsityksen mukaan on tärkeätä, että kotiseutuyhdistysten toimintaedellytykset varmistetaan myös mahdollisessa uudessa kunnassa. Näillä vapaata kansalaistoimintaa harjoittavilla yhdistyksillä on tärkeä roolinsa paikallisen elämän asiantuntijoina ja kotiseutuun kasvavien juurien ylläpitäjinä. Paikallisdemokratiaa ja osallistumista toteutettaessa niillä voi olla hyvin tärkeä merkitys. Kotiseutu-, kylä- ja asukasyhdistykset muodostavat sellaisen resurssin, että sen merkitystä ei pidä aliarvioida.

Lahti-Seura katsoo, että jos vanha Hollolan emäpitäjä, ”Suur-Hollola” muodostuu uudelleen, on tämän uuden Lahden kaupungin rikkaus se, että sillä on eri alueilla monimuotoista ja rikasta kansalaistoimintaa ja perinnetyötä. Ihmisen halu kuulua johonkin, tuntea omat juurensa ja asuinseutunsa historia, vaikkapa vasta seudulle muuttaneenakin, on tulevaisuudessakin tärkeää.

Sauli Hirvonen    Martti K. Lehto
puheenjohtaja     varapuheenjohtaja

Lausunto on saatettu myös Uusi Kunta -hankkeen selvitysmiehen Osmo Soininvaaran tietoon.

Lahti-seura ry on vuonna 1946 perustettu kotiseutuyhdistys.

Lahden Timantit

Miten Lahti näkyy internetissä -sarja, osa 18.

Timanttien etsintää
Etelä-Suomen Sanomat avasi jokin aika sitten oman blogipalvelunsa ja monet ovat tarttuneet mahdollisuuteen tuoda tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat lähes koko kansan tietoisuuteen.

Yksi ESS:n alla toimiva blogi on hyvin lahtelainen Lahden Timantit. Sillä on kevyt, kotikutoinen lähestymistapa aiheisiin. Blogissa käsitellään musiikkia, teatteria, viihdettä, tyyliä ym. Artikkelit ovat kuvapainotteisia ja niistä kumpuaa hyväntuulisuus.

Visuaalisesti sivu on maltillinen, taustalla oleva seinä luo blogiin infotaulun tuntua. Säkenöivä ja menevä Timantti-logo arkisessa puuseinässä luo ristiriitaa, joka tosin voi viitata symbolisesti ”arjen timantteihin”. Jotain häiritsevääkin löytyy: Teksti on kauttaaltaan kursiivina, joten lukemista se hieman häiritsee. Rakenteellisesti sivusto kuitenkin noudattaa tuttua ja turvallista blogikaavaa.

Lahden Timantit

Maataidetta lahtelaisten olohuoneessa

Maataidetta Pikku-Veskun rannalla (kuva: Irja Vuorela)

Maataide on taiteen muoto, jossa maan kamara tai maisema muutetaan taideteokseksi. Maataiteessa käytetään mielellään paikalla olevia materiaaleja sen sijaan että muualla tehty taideteos sijoitettaisi ulos. Maataide syntyi 1960-luvulla Yhdysvalloissa, missä se tunnetaan nimillä earthworks tai land art. Alun perin teoksia tehtiin vaikeasti saavutettaviin paikkoihin vastalauseena gallerioiden ja museoiden käytännöille. Tarkoitus oli myös vastustaa taiteen kaupallisuutta ja tehdä teoksia, joita ei voi myydä. Maataiteen tekijät kuitenkin dokumentoivat teoksensa valokuvin ja filmein, joita sittemmin asetettiin näytteille.

Ekologinen ja ympäristötietoinen ajatus on kuitenkin ollut enemmän mukana maataidetta seuranneessa ympäristötaiteessa. Suurten maamassojen liikuttelu maataiteen tapaan ei ole kovin ympäristöystävällisistä. Myöhemmin tuli suositummaksi tehdä pieniä, lähes huomaamattomia merkkejä maastoon, edelleen luoksepääsemättömiin paikkoihin, ja valokuvata prosessi ja lopputulos. Esimerkiksi Richard Long ja Andy Goldsworthy tekivät suoria viivoja maastoon kävelemällä.

TSL:n Lahden seudun opintojärjestö haluaa kääntää edellä kerrotut ajatukset maataiteen vaikeasta saavutettavuudesta päinvastaiseksi ja haluaa tuoda omatoimisen taiteentekemisen mahdollisimman lähelle ihmisiä – lahtelaisten olohuoneeseen eli Pikkuvesijärven puistoon. Hiekkamateriaali on samaa kivituhkaa kuin puiston käytävät ja taideteokset jäävät – tasoiteltuina – syntysijoilleen. Lisäksi on käytettävissä luonnonmateriaaleja, jotka tosin siistitään pois viikonlopun jälkeen. Tapahtumasta on muotoutunut taidekurssityyppinen, vuonna 2007 ohjaajana oli lahtelainen kuvanveistäjä Kalle Mustonen ja vuonna 2008, samoin kuin tänäkin vuonna, ohjaajana toimii kuvataiteilija Milla Broman Turusta.

Kuten maataiteessa yleensä on tapana, teokset sekä niiden tekeminen on Lahdessakin tallennettu kuvaamalla, vuonna 2007 niitä hyödynnettiin järjestön 50-vuotisjuhlan yhteydessä olleessa valokuvanäyttelyssä. Lisäksi parhaat kuvat on julkaistu opintojärjestön tai liiton seuraavan vuoden toimintakalenterin kuvituksena ja näin tapahtuuu myös vuonna 2011.

Puisto on miellyttävä ympäristö uurastuksen lomassa pidettäville lepohetkille, hellepäivänä löytyy varjoa ja viileällä säällä voi tehdä lämmittävän juoksulenkin Pikkuvesijärven ympäri. Tapahtumaan on aina kytkeytynyt myös musiikki ja yhteislaulu. Tänä vuonna oheisohjelmasta vastaavat musiikin ammattilaiset Jan Dobrowolski ja Heljä Korja.

Tärkeintä taiteen tekemisessä ovat kuitenkin ihmiset ja heidän oivalluksensa – tässä maataide ei ole poikkeus. Eräs merkittävä poikkeus perinteiseen taiteen tekemiseen nähden on maataideteoksen erityinen soveltuvuus ryhmän toteutettavksi.

Työväen Sivistysliiton Lahden Seudun Opintojärjestö ry. järjestää Maataidetapahtuman Pikku Vesijärven puistossa lauantaina 29.5.2010 klo 11 – 16.00 välisenä aikana. Tapahtumalla on tarkoitus hiekasta, vedestä ym. luonnon materiaalia raaka-aineita käyttämällä saada taidetta Pikku Vesijärven ranta-alueelle.

Teksti: Irja Vuorela

Lahen aarteet – osa 2

Varikko tarjosi kilokaupalla rautaa (artikkelin kuva liittyy kirjoituksen tapahtumapaikkaan)

Jo alunperin otsikossa oli lievää liioittelun makua, ja/tai ironian. Raudan makua oli tälläkin kertaa, kun etsintäpartio suuntasi kuumana keskiviikkoiltana vanhalle Mytäjäisten veturivarikolle, joka on vielä osittain toistaiseksi rautatietoimintojen käytössä. Paikka valittiin siitä syystä, että koko alue tullaan mylläämään lähiaikoina, kun maa vaihtaa paikkaa ympäristösyistä. Käsillä oli viimeiset hetket autenttisessa rautatiemiljöössä.

Kaksihenkinen ryhmä, johon kuului Markus-Setä ja Pekka, virittelivät välineet tallin kupeessa, vissyä nautiskellen, odottaen suurta löytämisen riemua. Mutta. Kun Garret (tuttavallisesti Kari) saatiin toimintakuntoon, se tuntui olevan erittäin kiinnostunut maanpinnassa olevasta rautatavarasta (nauloista yms. ?), paljon muuta ei ollut tarjolla… Kari hoiti hommansa, mutta jo alkuun hohto oli himmentynyt suurista löydöistä.

Illan edetessä paikalle kurvasi Chisu, jonka käyräsarvinen polkupyörä vuosikymmenten takaa herätti enemmän mielenkiintoa – etenkin pyörän linjakkuus – kuin auringonlaskun aarteenetsintä. Kävi mielessä että pyörän olisi voinut haudata ja sitten ”löytää”, olisimme voineet kokea sitä monesti painotettua löytämisen riemua. Näin ei kuitenkaan toimittu vaan pian oli jo aika laittaa pillit pussiin.

Aivan oman mausteensa toi muutama asiasta kiinnostunut rautatieharrastaja, jotka spekuloivat löytöjä sekä mahdollisesti sitä mitä ei löydettäisi. Lopulta puheet painottuivatkin jälkimmäiseen, sillä illan saldo oli kaksi ratanaulaa (joista toinen löytyi silmillä), jonkinlaisen rautatiekaluston yliajama Volvo (tai osa siitä) sekä jotain muuta epäkiinnostavaa romua, mm. pullonkorkkeja.

Totesimme laihan saaliin äärellä että alueen historialliset (pinta)kerrokset olivat pyyhitty vuosikymmenten aikana suoritetuissa muutostöissä, joten ainakaan pinnallisesti tarkasteltuna maaperä oli varsin aarreköyhää. Paikka ei ollutkaan niin kihelmöivä kuin ounastelimme, mutta tämän virhearvion laitoimme kokemattomuuden piikkiin.

Näillä saavutuksilla sitä Nobelia ei ole luvassa, mutta D-vitamiina saatiin senkin edestä.

Illan kohokohta oli se kun kaksi rautatieharrastajien omistamaa vaseliinitynnyriä vaihtoi omistajaa.

Sarjan osa 1

Lahen aarteet – osa 1

”Aarrearkku vai sodanaikainen lentokone?”

Kevät on löytämisen aikaa. Näin totesi joku ja niin on hyvä.

Kolmihenkinen ryhmä, johon kuului Markus-setä, Juice ja Chisu (ei SE tunnettu, vaikka on myös hyvännäköinen ja hyvä-ääninen, tosin tässä tapauksessa miespuolinen) suuntasi kauniina keväisenä keskiviikkona metsään. Ei suinkaan juopottelemaan vaan tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimustyötä. Kyseessähän oli kevään  ensimmäinen ”aarteenetsintä”, joka suunnattiin entisen Lounaan kartanon liepeillä, Salpausselän reunamuodostelman maastoon. Tarkempia koordinaatteja ryhmä ei halua paljastaa sen pelossa että joku tyhjentää maaston pullonkorkeista. Vaikka tietysti jaettu ilo on paras ilo.

Apuna etsinnässä oli Markus-sedän hankkima Garrett-merkkinen metallinilmaisin. Ilman laitetta kaivelu metsässä olisi ollut turhan työlästä… Ilmaisemisen toimivuudesta oli jo kokemusta, Markus-sedän vitriini oli täyttynyt aiemmilta etsintäretkiltä löytyneestä tavarasta.

Hyvinvarustautunut (Garrett ja kenttälapio) ryhmä lähti alkuillasta jännittynein askelin maastoon, seuranaan ainoastaan lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat. Ja ohikulkijat. Ja metsän eläimet. Mutta muuten oli hiljaista. Jos ei lasketa valtatie 12:n autoja sekä kauempana ohikulkevia junia. Jo parin tunnin piippailun ja kaiveskelun jälkeen saldo oli seuraava: Kolme kolikkoa, joista yksi 10-penninen vuodelta 1938, yksi alumiinipenni vuodelta 1972 sekä yksi joka oli syöpynyt tunnistamattomaksi. Yksi mielenkiintoisista löydöistä oli aseen iskuri. Valitettavasti tätä löytöä ei tuoreeltaan tarkemmin osattu analysoida. Ai niin, edellemainittujen lisäksi pussi täyttyi olut- ja virvoitusjuomapullojen korkeista.

Illan edetessä Chisu sai tarpeekseen. Hänen toiminta veti vertoja Indiana Jonesille, mutta vastuuta oli jaettava, jotta toiminta ei olisi yhden miehen harteilla. Chisua paikkasi huoltoryhmään kuuluva Pekka, joka toi lisäparistoja ja kolaa sekä hurjanhauskoja juttuja. Pekkakin pääsi kokeilemaan laitetta ja löydettyään hylsyn toisella yrittämällä, hän siirtyi takaisin huoltoryhmään.

Aikaa vierähti parinsadan neliön alueella 4-5 tuntia. Se lienee sopiva aika, sillä lopullisena saaliina oli nuo kolme kolikkoa ja sekä hylsy, leikkiauton ovi ja kassillinen pullonkorkkeja muun roskan lisäksi. Pekka löysi myös hienon kiven, jonka vei kotiinsa. Kuvaa ei nyt tähän hätään saatu ”aarteista” (Pekan kodistakaan), mutta eiköhän se saada, kun ryhmä seuraavalla kerralla löytää kameran.

Saalis ei tällä kertaa ollut hullumpi, joten ryhmän sopii pian odottaa arkeologian Nobelia tai vastaavaa.

Lisää Lahden arkeologia-ryhmän uusista hurjista seikkailuista tällä sivustolla myöhemmin!

Päivitetty: klo 14.46 asiavirheitä ja tarkennuksia