Liipolan kaupunkikylä

Liipolan kaupunkikylä
Kaupunki osti vuonna 1967 Launeen likeltä maa-alueet (lähde: Wikipedia) uutta asuinaluetta varten, sillä Lahteen suuntautuvan muuttopaineen kasvaessa kaupunki tarvitsi kipeästi uusia asuntoja. Liipola rakennettiin 1970-luvulla ja siitä muotoutui ajalleen tyypillinen lähiö elementtikerrostaloineen ja ostokeskuksineen ja muine palveluineen. Liipolaa voidaan luonnehtia yhdeksi Lahden legendaarisemmaksi lähiöiksi, sillä olikin pitkään negatiivinen maine, lähinnä sosiaalisten ongelmien johdosta. Viime vuosina Liipolassa on tehty kovasti töitä asumisviihtyisyyden lisäämiseksi, Liipolan Lähiöseura ry toimii alueensa hyväksi mm. tapahtumien muodossa. Etenkin Liipolan asukastupa on hieno esimerkki siitä kuinka hyvinvointia voidaan parantaa nimenomaan asukkaiden omien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Kovan työn tuloksena Liipola nosti profiiliaan, paransi olosuhteitaan, joten omistautuminen alueen kehittämiseksi huomattiin myös Liipolan ulkopuolellakin ja se valittiin Päijät-Hämeen vuoden kyläksi 2008. Perusteluissa todetaan: ”Päijät-Hämeen kylät ry haluaa Vuoden Kylän valinnalla osoittaa, että asukkaiden vapaaehtoistoiminta ja talkootyö kantaa hedelmää myös kaupungin asuinalueella. Kylätoiminta on asukkaiden toimintaa oman asuinalueensa yhteiseksi hyväksi.
Liipolaiset ovat toiminnallaan luoneet Liipola-hengen ja alueen maine on muuttunut siitä mikä se joskus oli. Liipolalaiset ovat pitkäjänteisesti, aktiivisesti ja kylämäisesti toimineet alueensa viihtyisyyden ja yhteisöllisyyden puolesta.
Liipolassa erityisen huomionarvoisaa on voimallinen panostus sosiaaliseen vastuuseen ja työllistämiseen: Asukastupa toimii kylän yhteisenä olohuoneena, kokoontumispaikkana.”

Jo aiemmin, vuonna 2005 Liipola sai Lahden Ympäristöforumin Vuoden Ympäristötekijä -tunnustuksen lähiluonnon ja -ympäristön hoitotyöstä.

Seuran nettisivut
Tunnustukset kertovat siitä että asukasyhdistys on toiminut tavoitteidensa mukaisesti, seuran internetsivuilla kerrotaan että ”yhdistyksen tarkoituksena on järjestää ja tukea kotipaikkansa asukkaiden asumista ja viihtyvyyttä: edistää alueellista asukastoimintaa, selvittää asumiseen ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä, vaikuttaa asukkaiden etujen mukaisen asunto-, työllisyys-, ympäristö- ja aluepolitiikan aikaansaamiseen ja harjoittaa neuvontaa asumiseen liittyvissä erilaisissa kysymyksissä.”

Visuaalisesti ja rakenteeltaan seuran sivut ovat hyvinkin alkeelliset ja ”90-lukulaiset”. Valikon puuttuessa alasivuilta, siirtyminen sivulta sivulle on kankeaa: toiselle sivulle päästäkseen on kuljettava etusivun kautta. Plussaa on että heti etusivulla tulee ilmi että missä kaupungissa sijaitsee Liipola ja se että sivuja päivitetään tiuhaan, mm. asukastuvan ohjelma päivitetään viikottain. Uutisissa saa uusimmat katsaukset Liipolan tapahtumiin kuvien kera. Järjestetyistä tapahtumista ja talkoista löytyy runsaasti valokuvia vuosien varrelta tarinoiden siivittämänä.

Liipolalla on myös oma ryhmä Facebookissa.

Liipola

Joutjoella virtaa

Joutjoen omakotitaloyhdistys
Joutjojen omakotitaloyhdistykseen kuuluu Joutjoen ja Möysän seutujen pientaloalueet. Kiinnostavia kohteita Joutjoen alueella on lahtelaisen arkkitehdin Unto Ojosen suunnittelema Joutjärven kirkko, Joutjärvi sekä historiallinen Heinolan vanhatie, jota pitkin on vuosisatoja kuljettu etelästä Savoon. Tielinja on koettavissa Lahdenkin alueella vielä monissa kohdin. Yhdistyksen nettisivuilla valotetaan alueen taustoja (Toiminta-alueen kuvaus) ja kerrotaan alueen monista mahdollisuuksista. Harmittavasti sivujen Historia-osuus ei ole valmistunut. Kuvagalleriassa on kuvia kesä- ja talvimaisemissa useita kymmeniä. Kuvatekstit eivät olisi pahitteeksi, nyt aivan kaikkien kuvien sisältö ei aukea Joutjoen seutuja heikosti tuntevalle.

Yhdistys on ilahduttavan aktiivisesti ja avoimesti tuonut nettiin pöytäkirjat, toimintakertomukset ja -suunnitelmat ym. yhdistyksen pöyrittämiseen tarvittavan byrokratian. Kaikiltaosin uusimpia tietoja ei ole päivitetty (hallitus vuodelta 2009), mutta ajatuksena hyvä. Lisäksi yhdistyksellä on oma keskustelupalsta, joka tukee vuorovaikutusta.

Sivut on visuaalisesti hyvin yksinkertaiset, ei kovin modernit ja tyylikkäät. Etusivulle toivoisi houkuttelevampaa kuvaa kuin pelkkä kömpelösti skannattu kartta. Yksityiskohtana mainittakoon, että etusivulla oleva vuosiluku (2006) johtannee sivuilla käviää harhaa, sillä sen voi yhdistää päivittämisvuoteen ja näin ollen karkottanee satunnaisen kävijän turhan helposti.

Yksinkertaisuuden ansiosta sivuilta löytää nopeasti kaiken oleellisen ja on helppo käyttää.

Joutjoella virtaa
Joutjoki saa alkunsa Joutjärvestä (ent. *Möysänjärvi), 40 ha:n suuruisesta suppaan syntyneestä pohjaveden hallitsemasta järvestä. Suurimman osan matkastaan Joutjoki virtaa melko kapeassa laaksossa laskien lopulta Vesijärveen (Lähde: Kaupunkirakentamisen vaikutus pieniin valuma-alueisiin ja vesistöihin Suomessa, s. 19, Paula Kuusisto).
*Lahden kaupunginosan nimi Möysä tarkoittaa maan sisään rakennettua asumasaunaa. Kertoman mukaan Möysä on saanut nimensä Lahden ollessa vielä pieni kylä. Lahdessa pidettiin tuolloin isoja markkinoita, ja kauempaa markkinoille tullut väki majoittui Joutjärven rannalle puoliksi maan sisään kaivettuihin mökkeihin, joita kutsuttiin möysiksi (Lähde: Wellamon Vinkit).

Joutjoen omakotiyhdistys

Kariniemen keidas

Kariniemen keidas keskellä kaupunkia

Kariniemi tarkoittaa lahtelaiselle olohuonetta, ilmaisuhan on jo puhkikulutettu, pitää se silti hyvin paikkansa. Vaikka Kariniemi kuuluu Kartanon monipuoliseen kaupunginosaan, eri tulkintatavoista riippuen kansan keskuudessa Kariniemellä voidaan myös tarkoittaa laajempia alueita, mm. Kisapuistoa ja satamaa, laajojen virkistys- ja puistoalueiden lisäksi.

Voidaankin sanoa että Kariniemi tarjoaa jokaiselle jotakin, oli sitten lahtelainen tai ei. Yksioikoisesti ilmaistuna se tarjoaa nuorille riehakkaan tapaamispaikan, mutta antaa myös mahdollisuuden rauhoittumiselle. Taiteenystävälle Olavi Lanun veistokset metsän siimeksessä auttavat hiljentymään, kun taas toinen merkittävä taidekohde, Ankkuriin muotoutuva puuarkkitehtuuripuisto kertoo alueen ”puisesta” historiasta keskellä elävää satamaa. Pikku-Vesijärven vesiurut tuovat väriloistoa pimenevien iltojen iloksi, kun taas järven ympärillä soratiet täyttävät lenkkeilijöiden tarpeet. Kesäteatterin paluusta on haikailtu vuoden päivät. Ja tämä kaikki aivan keskustan tuntumassa.

On siis luonnollista että tämä keskustan ja järven kriittinen sidosalue sai oman yhdistyksensä vuonna 1988: Kariniemi-seura ry perustettiin. Perustavassa kokouksessa toimintatavoitteeksi otettiin Kariniemeen ja Vesijärveen liittyvien luonto- ja kulttuuriarvojen kunnioittaminen ja vaaliminen. 1980-lopulla elettiin aikoja jolloin teollisuustoiminta Vesijärven rannalla oli hiipumassa ja suunnitelmat rannan asuttamiseksi olivat käynnistyvässä, johon seuran toimintakin viittaa: ”Toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota toimialueen ympäristökysymyksiin ja asumisviihtyisyyteen.” Vuosittain seura järjestää yhteistyössä kaupungin vihertoimen kanssa mm. siivoustalkoita. Seuralle tällaiset tapahtumat ovat merkinneet talkoohenkisyyden nostattamista ja sosiaalista kohtaamisen mahdollisuutta.

Kariniemi-seuran nettisivuilla on mahdollista tutustua seuran sekä Kariniemen taustoihin ja historiaan; lyhyehköt tarinat taustoittavat mukavasti Kariniemeen tutustumista. Seura myös tiedottaa aktiivisesti ajankohtaisista tapahtumista ja leikekirjasta voi katsella aiempien tapahtumien satoa. Sivuilla seura ottaa kantaa myös Ranta-Kartanon suunnitelmiin.

Sivut ovat ulkoasultaan yksinkertaiset, mutta tarvitsivat hieman viilausta etenkin rakenteen selkeyttämiseksi. Silti sivuilta löytyy tarpeellinen ja mm. palautelomake helpottanee yhteydenottoa seuran suuntaan.

Kariniemi-seura

Töyryn luonnonkukat

Lahdessa paljon kiinnostusta luonnonkukkia kohtaan Lahden seudun ympäristöpalveluiden aluekummien, Salpausselän luonnonystävät ry:n ja Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin aurinkoisena sunnuntaina järjestämä luonnonkukkaretki houkutteli Töyrykatu 5:n talon pihapiiriin yli kuusikymmenpäisen osallistujajoukon.

Kasviasiantuntijana retkeläisillä oli mainio, perusteellisen tarkka ja osaava biologi Heikki Niinimäki. Heikin johdolla Mökin pihapiiriä tutkittiin tarkasti ja muutaman tunnin kokonaissaldoksi Heikki arvioi saadun lähes sata lajia. Usean lajin kohdalla käytiin keskustelua sen perinteisestä hyötykäytöstä. Esimerkkinä vaikka sananjalka, jota ennen nimitettiin kuolleen kouraksi. Retkeläiset muisteli sananjalkoja käytetyn arkunpehmusteena poistamaan hajuja ja lisäämään säilyvyyttä, kun ruumiita joskus jouduttiin säilyttämään ennen hautausta useampiakin päiviä.

Myös monenlaista syötävää ja useita lääkeyrttejä löytyi pihasta. Luonnonkukkien päivää vietetään kaikissa Pohjoismaissa Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään vuosittain juhannusta edeltävänä sunnuntaina. Päivän tavoitteena on kasviharrastuksen ja luonnontuntemuksen lisääminen sekä yhteisten luontoelämysten tarjoaminen mahdollisimman monelle. Luonnonkukkien päivä kutsuu kaikkia kasveista kiinnostuneita opastetuille kasviretkille. Luonnonkukkien päivä on myös hyvä tilaisuus kertoa kasvien ja niiden elinympäristöjen käytöstä, uhkista ja suojelusta.

Teksti: Hanna Virtanen, Liekki ry ja Sari Knuuti, Lsyp

Töyryn luonnonkukat

Päivää vaille kesäpäivän seisaus, aurinko virkeimmillään, tuskin yösydännä torkut siemailee, kohta jo aamun kehränä Töyrykatu Vitosenkin koilliskulmalla. On luonnonkukkapäivä, kesäkuun 20. ja katse kohti kasveja. Mistäs se innostunut puheen pulputus ja naurunkin hurahdus kadulle kuuluu? No, Vitosen puistopihaa nuuski 44 vehreydestä ja kauneudesta pitävää virkeää ihmistä. Sari Knuuti toivotti ihmiset tervetulleiksi ja voimisti hymyllään meidän mielemme vireiksi etsimään tuttuja ja uusiakin kasvilajeja. Että mennään pihasta tuonne rinteeseen pitkälle? Ei ehdittykään, kukkanen toinen toisensa jälkeen katseli meitä: huomaatko minut, entä minut…, minut myös. Siinä me viihdyimme, kasvit ja luonnonkukkaväki liki kaksi tuntia Vitosen aurinkoisella kulmalla ja lehvästön raikkaassa katveessa.

Alkujaan siinä on kasvanut kieloja, kalliokieloja, tädykkeitä, syyläjuuria, karhunputkia, ihan raikkaita lehtokasveja. Töyry on lämpimän paisterinteen vehmas, pintamaassa hiipivän lähdeveden virvoittama lehtevä tanner. Ensimmäisten ihmisten jaloista, kotieläinten tassuista ja asujainten tavaranyyteistä poluille putoilivat jo kauan, kauan sitten piharatamon ja pihanurmikan siemenet.

Tehtiin talo ja alettiin asua, tuli naapureita. Annettiin talosta toiseen syreenin pistokkaita, herukan poikasia, suopayrttiä pyykin pesuveteen liuottimeksi, pietaryrttiä köhän helpottamiseksi, akileijaa, varjoliljaa, päivänliljaa muuten vaan emännän iloksi oven pieleen. Milloin tuli konnantatar, milloin pihlajalehtinen angervo, konsa elämänlanka joko Ruotsin vallan aikana 1700-luvulla vaiko vasta suuriruhtinaan isännöidessä 1800-luvulla? Lämmin ja hallaton on Töyryn päivänpuoleinen rinne, keskieurooppalaiset lajit viihtyvät tyytyväisinä. Uskalletaanko arvata, että isotuomipihlaja ja kanadankultapiisku olisivat menneen vuosisadan muotikasveja. Vaan eikös ole yhtään puolentoistasadan vuoden mittaan pitkin ratavarren sorapenkereitä uusia sijojaan etsineitä itäisiä kasvivieraita? Sellaisia kuin tahmeavillakko, harmio ja kenttämaruna? Ehdittäisiinkö tuonne kuumaan mäntyrinteeseen, sielläkö ainakin villakko vai sitten ratapihalla? Tässä Vitosen puistopihassa on tuntitolkulla katsottavaa, jäädään tänne niinkuin talitiaispoikue vaahteroissa tirskuttaa. Jonkun puun silloin, toisen tällöin voisi katkaista pois, jotta ruohoille valoa viihtyäkseen, mutta pidetään piha lehtevänä. Annetaan isojen raudusten, matalampien raitapajujen ja lehtipensaiden pitää yllä lehtevää vehmautta. Tänne voi viikon töistä uuvahtanut kulkija istahtaa tuulettamaan murheensa lehvästön kahinaan ja lintujen tirskuntaan. Tuonne lintupönttö, tähän kuistille talvinen lintulauta, oliskos siinä ajatusta monimuotoisuuden hyväksi? Lahdelle kiitos ja kaunis, jos Töyry Vitonen saa elää sekä talona että piha villinä luontopuistona.

Teksti: Heikki Niinimäki
Kuva: Sari Knuuti

Hanaa taiteelle

Taidepanimo on osana ympäristönäyttelykokonaisuutta.

H2O10 – HANAA TAITEELLE! on Hämeen taidetoimikunnan järjestämä näyttelykokonaisuus Vesijärven ympäristössä, myös Taidenpanimo on pienen tauon jälkeen näyttelykäytössä. Näyttelykokonaisuudesta kertoo taidetoimikunnan läänintaiteilija Sirpa Haapaoja.

Milloin ja mistä idea Hanaa Taiteelle -näyttelykokonaisuuteen? Mikä on näyttelyn teema?
Hämeen taidetoimikunta järjestää noin joka kolmas vuosi teemallisen jurytetyn kuvataidenäyttelyn alueen taiteilijoiden teoksista. Näyttely pyritään luomaan yhteistyössä kulttuuritoimijoiden kanssa ja se järjestetään vuorotellen Päijät- ja Kanta-Hämeen maakunnissa.
Hämeen taidetoimikunta on miettinyt yhdessä lahtelaisen ProPuu ry:n kanssa mahdollisuutta yhdistää Taidemajakkaan kuuluva Vesijärven Rantagalleria ja vuoden 2010 aluetaidenäyttely. Kokonaisuuden luomiseksi kutsuimme lahtelaisten taiteilijoiden, taideyhdistysten ja kulttuuritoimijoiden työryhmän ideoimaan näyttelyä. Työryhmä määritteli teeman ja kehitteli yhdessä kuraattorien, Merja Puustisen ja William Dennisukin kanssa, näyttelyn nimen. Teema nousi esiin työryhmän keskusteluissa. Ympäristötaiteen rinnalle toivottiin myös muita kuvataiteen muotoja ja performanssia.

Millä kriteerein taiteilijat valittiin?
Kuraattorit Merja Puustinen ja William Dennisuk valitsivat näyttelykokonaisuuden työt tarjotuista ehdotuksista teemaan suhteuttaen. Näin kuvailevat kuraattorit näyttelyä: ”Näyttelyn tyylillisesti monitahoiset teokset peilaavat kulttuurista tilaa, jossa elämme. Osa taiteilijoista suhtautuu aiheeseen tietoisen vakavasti, kun taas osa käyttää teoksissaan huumoria ja ironiaa. Alateemoiksi, virtauksiksi näyttelyn sisällä, nousevat kehollinen kokemus ja tyhjyys, tekemisen ilo ja yksinäisyys, tilan luonne ja paikallisuus, surrealistiset visuaaliset vertauskuvat, käsityö ja koristeellisuus, ajalliset prosessit sekä yhteisöllisesti luotavat teokset.

Moniulotteisen näyttelykokonaisuuden keskeinen kysymys kuuluu: miten sopeudumme nopeasti muuttuvaan sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöömme? Kuinka suhteemme luontoon, kaupunkiympäristöön ja ympäröivään maailmaan muuttuu rakentamisen, teollistumisen ja globalisaation myötä?”

Minkälaiset puitteet Lahti ja etenkin Vesijärven ympäristö antaa näyttelylle? Näyttelyitä on kolmessa paikassa, miten ne eroavat toisistaan ja miten tukevat toisiaan?
Paikka- ja kontekstisidonnaisuus ovat oleellisia tekijöitä H2O10 – HANAA TAITEELLE! -näyttelyssä. Ympäristölähtöiseen, ekologiseen teemaan pohjautuvassa kuva- ja ympäristötaiteen näyttelyssä Vesijärven luodoille ja rannoille nousee uusia ulkotilaan soveltuvia teoksia, Pikku-Vesijärven puisto jatkaa ympäristöteosten ketjua ja sisätilaa vaativille töille antaa Taidepanimo toivotut tilat. Näyttelyn paikat muodostavat ketjun – järveltä, sataman kautta puistoon ja Taidepanimolle on mukava tehdä kesäinen taidepiknik Lahden keskustassa.

Taidepanimo on tauon jälkeen näyttelykäytössä, minkälainen rooli Panimolla on?
Kun tuli kysymys sisätilan tarpeesta näyttelyssä, työryhmä toivoi alusta alkaen, että Taidepanimo voitaisiin avata näyttelyn ajaksi. Ja näin myös tapahtuu. Taidepanimolle tulee runsaasti monimuotoista kuvataidetta. Näyttelysuunnittelu on meneillään: on mielenkiintoista tehdä yhtenäistä näyttelyä monihuoneiseen tilaan. Toivottavasti kattaus on kiinnostava myös kävijöiden kokemuksena!

Mitä itse odotatte näyttelykokonaisuudelta ja minkälaista vastaanottoa toivotte?
Toivottavasti kaupunkilaiset ja Lahdessa vierailevat löytävät näyttelyn. Teokset koskettavat katsojia eri tavoin, joku riemastuu, toinen liikuttuu, joku närkästyy. Hyviä kosketuksia taiteeseen nuo kaikki! Kävijät voivat myös itse osallistua muutamien teosten luomiseen. Ulkoteoksia ei ole tarkoitettu muokattaviksi: mielenkiintoista onkin nähdä, ihaillaanko niitä alkuperäisessä muodossaan vai ryhtyykö joku niitä näyttelyn kuluessa muuttamaan. Esimerkiksi Riihimäen keskustassa ympäristönäyttelyn työt saivat pitää muotonsa.

Avajaiset on kesäkuun 17. päivä. Minkälainen kattaus on luvassa?
Torstaina ennen juhannusta, 17.6.2010, järjestetään avajaisten ketju Lahdessa: iltapäivällä aloitetaan Vesijärveltä, käydään kesäisellä piknikillä Pikku-Vesijärven puistossa, josta siirrytään kello 18 taidemuseon Travelling Letters 2010 -näyttelyn avajaisiin. Taidepanimolla avajaiset jatkuvat kello 20.