Aihearkisto: Jutut

Kaikki jutut

Lahti region 24 -videosarja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Muotoilu- ja taideinstituutin opiskelijatyönä toteutettu sarja sisältää 18 erilaista teemavideota, jotka kuvattu eri puolella maakuntaa. Videoissa esitellään Lahden seutua ja ympäristöä (mm. Vesijärveä, Messilää, Vierumäkeä), tapahtumia (mm. urheilutilaisuuksia, messuja, muotoilua) sekä tietenkin ihmisiä eri tilanteissa – ja ilahduttavaa kyllä – eri vuodenaikoina.

Videot ovat teknisesti laadukkaita, eikä niihin ole ahdettu liikaa kuvia tai liian nopeilla leikkauksilla yritetty saada vauhdikkaita tai teennäistä ”menoa”. Teemoitukset ovat onnistuneita ja pituudet sopivia, jokainen video on reilun minuutin mittainen.

Esitykset ovat tarkoitettu mm. edellämainittujen teemavideoiden sarjaksi sekä yksittäisiksi videoiksi sosiaaliseen mediaan.

Vastaavana tuottajana on toiminut Veli-Pekka Tuovi ja musiikki Jere Makkosen. Tuotantoa ovat tukeneet ja suunnitteluun osallistuneet Päijät-Hämeen liitto, Lahden kaupunki, Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy sekä Lahti Travel Oy.

Sarjan voi katsoa YouTubessa ja aiheesta lisää Lahden kaupungin nettisivuilla.

Radanvarren ideakilpailu [päiv. 14.12.]

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden asemanseutu on ollut jo pitkään kehittämiskohteena, mutta nyt myös koko radanvarsi on otettu tarkasteluun. Tätä silmällä pitäen on rakennettu sivusto, joka julistaa alueelle kilpailun sekä pyrkii vuoropuheluun lahtelaisten kanssa. Toki sana on vapaa vaikkapa ohikulkijoille, jotka näkevät lahtelaisen radanvarren liikkuvasta junasta. Lahen Lehti on kirjoittanut mm. asemanseudusta aiemmin, jutun voi lukea täällä.

Taustaa

”Millaisen Lahden radanvarren alueen sinä haluaisit?

Lahden keskustan radanvarren alueen kehittämiseksi toteutetaan kansainvälinen ideatason arkkitehtikilpailu. Kilpailualue sijoittuu koko kaupunkirakenteen keskelle, erittäin näkyvälle paikalle Salpausselän harjun eteläpuolelle (Starkin sillalta Upon sillalle) ja on olennainen osa Lahden keskustan kehittämistä. Kilpailun tavoitteena on löytää kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toiminnallisesti tulevaisuuden kehitysmahdollisuudet huomioiva idea Lahden keskeisimmän rataosuuden ympäristön toteuttamiseksi.

Radanvarsi.fi

Radanvarsi-sivustolla varattu kansalaiskeskustelua varten oma Keskustelu-osio, johon kaupunkilaiset voivat jättää kommenttinsa alueesta: unelmat, ruusut ja/tai risut. Tilanteen kehittymistä voi seurata Sara Ikävalkon blogissa, mutta johon on tähän saakka  ilmestynyt vasta yksi kirjoitus.

Olennainen osa sivusto on tietenkin Kilpailu-otsikon alta löytyvä ohjelma-asiakirjat ja jossa on kilpailun aikataulu. Materiaali koostuu mm. kilpailuohjelmasta, kartta-aineistosta, selvityksistä ja suunnitelmista. Tutustumista siis riittää. Asiakirjat voi avata ja tallentaa pääasiassa mm. pdf-muodossa. Olennaisin kokonaisuus on tietysti kilpailuohjelma, josta selvinnee kilpailuun liittyvät seikat.

Lisäksi sivuilla on talvinen kuvagalleria alueesta sekä on tuotu esille asiaa hoitavat henkilöt, jotta hanke ei näyttäytyisi kasvottomien byrokraattien puuhasteluna, mitä jo painotettiin etusivun alustuksessa.

Miten radanvarsi saadaan kukkimaan, sen aika näyttää. Suunnittelukilpailun kokonaispalkintosumma on 99 000 euroa, josta motivaatiota ideointiin.

Kilpailu on osa WDC2012 hankekokonaisuutta ja vuoden 2012 Apoli-kilpailu.

Kilpailutyöt julkistettu

Lokakuussa radanvarresta julkistettiin 26 työtä. Jokaisesta valitusta työstä on havainnekuvat sekä selostus. Töitä voi käydä arvostelemassa asteikolla 1-5 seitsemässä eri kohdassa. Lisäksi töitä voi kommentoida kirjallisesti, aikaa on 12.11.2012 asti.

Tututustuin nopeasti kaikkiin töihin, ja alla muutamia yleisiä huomioita, joissa huomio kiinnittyy rakentamiseen ja perustuvat lähinnä pelkkiin havainnekuviin. Kilpailutöiden selosteet olen käynyt läpi pintapuolisesti. Lopuksi vielä yhteenvetona kilpailusta.

*Aurinko-Lahti:
-paljon rakennusoikeutta, massiiviset korttelit. Nykyisiä teollisuusrakennuksia säilytetty
-oleellinen huomio koko alueen kehittämisellä on mainittu jo ensimmäisessä kappaleessa nostettu heti ”Keskeinen kilpailukysymys onkin, miten radanvarrelta luodaan vastaava yhdistävä rooli kevyelle liikenteelle.”
*Bridge
-sekava, futuristinen, ei auennut. Radanylitysmahdollisuudet otettu kuitenkin parhaiten huomioon
*Cardo
-umpikortteleita, paljon rakennusoikeutta
*Four Quarter Strip
-radan pohjoispuolella umpikortteileita; eteläpuolella kylämäistä rakentamista, teollisuusrakennuksia säilytetty ja otettu uudelleen käyttöön
*IXIXI
-Huomioitavaa: Mannerhieminkatu siirretty lähemmäksi rataa, jolloin rakentamista lähemmäksi Salpausselkää
-hyvät kevyenliikenteen yhteydet radan yli
*Jääjärven hedelmät
-Samantyyppinen kuin edellinen, Mannerheiminkadun siirto. Futuristinen
*Kajo
-Starkilla radan eteläpuolelle niukalti uutta rakentamista, Askolla massiviiset umpikorttelit
-erikoisia muotoja
*Ketju
-pistemäistä rakentamista, vihreää. Starkilla runsaampaa rakentamista
*Kiila
-tasapainoinen: radan pohjoispuoli urbaanimpaa, runsaampaa rakentamista, eteläpuolella enemmän pientaloja, vihreää
-ratapiha jäänyt rakentamatta
*Krokotiili
-vihertävää (vai johtuuko vain havainnekuvasta?), erilaisia muotoja
-Uponsillan kupeesa myös pientaloasutusta, puroja/kanavia
*Green-Go
-rakentamista lähinnä Askon ja Upon väliin, asemanseudulle, matkakeskus sekä radan eteläpuolella Upon sillan kupeeseen. Vihreää ratapihalla, tavararatapihan muoto inspiroinut
-Starkin teollisuusrakennuksiin ei koskettu
*Monocle
-maltillista rakentamista, puistoja. Starkki ja Mytäjäinen rakennettu, ratapiha lähinnä puistoa. Eteläpuolellä myös pientaloja
*Notko
-massiivista rakentamista asemalta Mytäjäisiin. Radanpohjoispuolella kaupunkimaista rakentamista, eteläpuolella
*Orient_Express
-Massiivisia rakennuksia. Starkin alue ja Anttilanmäen itäpuoli maltillisempaa
*Plug-in City
-Mannerheiminkadun varrella nauhamaista rakentamista, kilpailualueella muutamia tornitaloja
-suhteellisen väljää rakentamista, ratapihalla laajoja viheralueita, osa teollisuusrakennuksista säilytetty
*Preludi
-Suuria rakennusmassoja, tosin radan pohjoispuolella väljää, lukuunottamatta Mannerheimintien vierustaa
*Pölkyt
-vähän rakentamista, mutta suuria rakennuskokonaisuuksia. Teollisuusrakennukset säilytetty. Vaatimaton havainnekuva
*Reipas
-radan eteläpuolella pienkerrostaloja, pohjoispuoli rakennuttu ”täyteen”, Mytäjäisissä myös vihertävää
*Siemen
-kaupunkimaista asutusta
*Tulipyörä
-maltillista rakentamista, paljon vihreää, radan ja Salpausselän välinen kapea kaistale jätetty rakentamatta
*Tune in city
-Starkille pientaloasutusta, vastapäätä nauhamainen terassitalo. Radanvarren entiset teollisuusalueet rakennettu raskaasti. Uponsillan vierellä viherkaistale
*Laituri
-Maltillista rakentamista
*Lahti Cycle
-Maltillisesti rakennettu – vihreää – lukuunottamatta asemanseutua ja Uponsillan pilvenpiirtäjiä, laskevat etelään kuin hyppyrimäkien alastulo. Salpausselältä viherkaistale radan yli etelään. Tasapainoinen, värittää muutamat ympäristöstä kohoavat ”monumentaalit”
*Uudet polut
-Vihreää ja maltillista  rakentamista, lukuunottamatta kilpailualueen itäpuolta. Mytäjäisissä laaja puistoalue
*JESJ1002
-Radanpohjoispuoli rakennettu maltillisesti, vanha ratapiha pääasin puistoalueena. Eteläpuoli runsaammin, ja mielikuvituksellisemmin
*Kätketty puutarha
-Sekava havainnekuva

Yleistä suunnitelmista

Radan molemmin puolin on pääpiirteissään suunniteltu runsaasti rakentamista ja verrattuna nykyiseen rakennuskantaan, se on paljon massiivisempaa. Tietysti havainnekuvista välittyy vain suuripiirteiset suunnitelmat radan varren kehittämisestä, rakenteellisista muutoksista, mutta erityisesti radan eteläpuolella tämä pistää silmään. Muutamassa radikaalissa ehdotuksessa Asemantausta on rakennettu uudelleen.

Radan pohjoispuolelle pääasiassa kaupunkimainen tiiviys sopii, vaikkakin herkkä kaupunkikuvallinen kohta on Salpausselkä. Radalta tai etelästä katsottuna aseman selän etelärinne peittyisi massiivisen rakentamisen takia, vaikka nimenomaan Salpausselkä liitetään nimenomaan voimakkaasti Lahteen. Asemalle etelästä junalla saavuttaessa Salpausselkä avautuu urbaanin kaupungin puristuksessa olevana viherkeitaana.

Kilpailutöissä Salpausselän ja radan väliin jäävä alueen kapein kaistale on rakennettu välillä hyvnkin raskaasti, rakentamista on jatkettu monesti yhteinäisen orjallisesti asemalta Mytäjäisiin saakka. Selän ja radan välissä Mannerheiminkatu kulkisi ikäänkuin kuilussa. Yksi ehdotus olisi kattaa tie tältä kapeimmalta osuudelta ja ulottaa radiomäen vihervyöhyke radalle asti, niin kuin se oli ennen tien rakentamista. Näin saataisiin yhteinäinen puisto jatkumaan radiomäeltä radalle, josta voitaisiin rakentaa radan ali/yli kevyenliikenteenväylä Launeen puistoon.

Ylipäänsä kilpailutöissä on hyvä painottaa kulkuyhteyksien parantaminen radan yli ja/tai ali, etenkin kun radan eteläpuolelle tullee joka tapauksessa runsaasti uutta rakentamista. Tällä hetkellä suunnittelualueella on kolme kohtaa jotka ovat tarkoitettu moottoriliikenteelle, kevyeelle liikenteelle kohtia on 4, 5 tai 6 laskemistavasta riippuen.

Kilpailutöistä itselläni ei ollut varsinaista suosikkia, vaan monissa töissä on hyviä toteuttamiskelpoisia osasuunnitelmia. Kaupunki saa kilpailutöistä hyviä ideoita alueen kehittämiselle, kokonaisuudessa mitään yksittäistä työtä ei tulla sellaisenaan toteuttamaan.

Vihreä Krokotiili voittoon
Palkintolautakunta myönsi ensimmäisen palkinnon Arkkitehtitoimisto AJAK Oy:n Adalbert Aapolan ja Jarkko Kettusen Krokotiili-työlle. Voittajatyö palkittiin 36 000 eurolla. Kilpailun
palkintojen yhteisarvo on 99 000 euroa.
Aiheesta lisää kilpailun sivustolla.

[julkaistu 19.4.2012, päivitetty 7.-8.11.2012 ja 14.12.2012]

Lahessa tapahtuu osa 1

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahti on mahtava paikka asua, täällä tapahtuu vaikka mitä? (<- vai pitikö tuon olla huutomerkki?). Lukekaa aiempia tarinoitani mm. täältä. Jännittävä tarina erityisesti näin joulunaikaa.
Tämä seuraavakin on huikaiseva tarina. Tapahtumien pyöränketju sijoittuu Lahteen, tuohon legendaariseen Suomen Lahteen. Eräästä polkupyörän sisäkumin puhkeamisesta alkoi tapahtumien vyöry jollaista ei oltu aiemmin nähty sitten edellisen viikon.

Oletteko valmiit hurjaan seikkailuun? Näin se meni:

Pyörästäni (siis äitini, sellainen jossa on etukori. Siis pyörässä) puhkesi rengas. Paikkasin sisäkumin, mutta huonoin tuloksin; se tyhjeni ajettuani pari sataa metriä, joten pyörä oli pysäköitävä kirjaston pihaan. No, tästä jatkoin jalan (sinne, minne oli menossa). Seuraavana päivänä tai sitä seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla, en muista enää, paikkasin renkaan uudestaan. Tässä yhteydessä moni oli jo varoittanut ulkokumiin jääneestä kivestä/sirusta joka voisi puhkaista sisäkumin. Enpä sitä sitten enää muistanut, kun paikkasin löytämäni uuden reiän. Rengas paikalleen ja menoksi. Menot jäivät lyhyeksi, kun vanne alkoi kosketella maata. Talutin pyöräni ”neitokaiselle”.

Seuraavana aamuna minun oli tosin päästävä töihin, nimenomaan pyörällä. Kysyin asiaa neitokaiselta, lainaisikohan hän pyörää ja onnistuihan se.
Lähdettyäni töistä, ”yllätyksekseni” huomasin että pyöräs oli etukumi puhki. Hmmm… oli kiva kävellä välillä, olihan tässä jo pyörällä tullut ajaltua keväästä asti. Soittoa pyörän omistajalle että kumi puhki ja että hänen on turvauduttava varakulkuneuvoon että pääsisi treeneihin. Lupasin paikata puhjenneen kumin.

Illalla sain kuulla että neitokaisen varapyörästä oli puhjennut kumi. Tässä vaiheessa mikään ei enää yllättänyt vaan menin nukkumaan.

Tuli talvi, lunta satoi ja pakkasta. Oli. Lainapyöräni kumi oli paikattu ja pyörä oli siis taas käytössä. Se oli lukittuna neitokaisen pihaan pyörätelineeseen hyvin kalliilla lukolla. Lukkoreiässä oli pieni suoja, jonka siirsin sivuun ja työnsin avaimen pesään. ”Naps”, avain katkesi sisään. Repussani oli monitoimityökalu, jolla vetäisin avaimen jämät lukkopesästä. Infoa pyörän omistajalle, joka oli jo aavistellut tapahtumaa… Onneksi oli vasta aamu, olin menossa iltavuoroon joten kiire ei yllättänyt. Äitin pyörän kumi oli edelleen paikkaamatta, joten kävelin töihin.

Sain sitten vara-avaimen katkomaani lukkoon. Pyörä toimi mallikkaasti.
Eräänä iltana tulin treeneistäni ja lukitsin pyörän tienvarsipuun rautaiseen tukikehikkoon. Lunta oli paljon ja pakkanen paukkui. Pyörältä oli korkeintaan 2 metriä rappukäytävän ulko-ovelle. Rappukäytävästä löysin poletin. Sen sijaan avainta ei illan aikana tahtonut löytyä taskuista, eikä muualtakaan asunnosta. Kun oli myöhä ja tarkoituksena oli lähteä neitokaiselle, avain oli edelleen kadoksissa. Em. paikat oli tarkastettu moneen kertaan, sekä rappukäytävä. Kaivoin repusta taskulampun ja kaapista lätkämailan ja päätin lähteä ”lapioimaan” katua ja sen lumipenkkoja. Kokeilin että kotiavaimet olivat taskussa. Lähdin rappukäytävään, jättäen asunnon oven auki. Ulko-oven painuttua kiinni, havahduin. Oliko avaimet sittekään mukanani? Avainnipun pitäisi tuntua selkeästi taskussani, mutta sieltä ei löytynyt muuta kuin taskulampun kotelo. Hmmm… jatkoin avaimen etsimistä ja jäin haukkana vahtimaan että joku kulkisi ulko-ovesta. Oli maanantai-ilta ja kello meni jossain 23 jälkeisissä tunnelmissa. Oli pakkasta. Ihmisiä ei vain huvittanut liikkua mihinkään. Katselin haikeana rappukäytävään, asunnon ovi oli houkuttelevasti raollaan. Puhelin oli sisällä.

Aikani ihmeteltyä pihalla päätin lähteä hakemaan vara-avaimia neitokaiselta, sekä työhousujani, jotta minulla olisi seuraavana päivänä jalassani jotain. Ounastelin että hän oli yrittänyt tavoitella minua. Kävelin vartissa paikalle, alakerran ovi oli lukossa, siispä etsin lumikökkäreitä ja viskelin niitä ensimmäisen kerroksen ikkunaan (onneksi ei asunut seitsemännessä kerroksessa [talossa on kolme kerrosta]). Kissa tuli ikkunaan ihmettelemään lentäviä lumipalloja, ja ainakin sillä näytti olevan kivaa. Lopulta neitokainenkin tuli katsomaan mitä se kissa oikein fiilisteli.

Sisään. Avaimet ja housut mukaan (minulla oli kyllä toiset housut jalassa). Lopulta pääsin puoli yhdeltä nukkumaan, kuudelta ylös ja töihin.
Myöhemmin viikolla lainasin kaverilta Pertiltä (nimi muutettu juttua varten, ei maistraatissa) rälläkkää, jolla avasin lukon, ja sain pyörän käyttöön (siihen saakka kunnes saan omani [äitini] pyörän paikattua).

Tätä kirjoittaessani löysin kadonneen avaimen. Housujeni taskusta. Tai luulin löytäväni, mutta se oli erään toisen pyörän lukon avain. (Ja itseasiassa sekin katkesi lukkoonsa myöhemmin neitokaisen käsittelyssä [tästä piti erikseen tekstiin lisätä maininta päivää myöhemmin, koska avaimen omistaja vuodatti sosiaalisessa mediassa että sitä ei jutussa mainittu]. päiv. 10.12.2012)

Tässä siis tämä hurja tarina, ja vielä joku kehtaa väittää ettei Lahdessa tapahdu mitään. Tätä juttua voi levittää sosiaalisissa medioissa, jotta muut ihmiset kuin lahtelaiset huomaisivat että Lahdessa kyllä tapahtuu ja muuttaisivat tänne. Juttu ehkäisee myös Lahdesta poismuuttoa.

Ps. itseasiassa olen rikkonut (vahingossa!) viime vuosina useita lainapyöriä, joten kannattaa harkita, jos kysyn pyörää lainaksi

Pps. itseasiassa ei kannata lainata mitään. Lyhyen ajan sisällä olen katkonut ja hävittänyt neitokaisen pyörän avaimet, hukannut hänen kamerapussin ja viimeisimpänä haarukka jäi auton alle(!) ja vääntyi… [päiv. 16.12.2012]

Ppps. neitokaisen pyörästä katkesi polkimen kampi 20.12.2012 [päiv. 20.12.2012]

Kun kiskot eivät riitä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun kiskot eivät riitä

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry järjesti mittavan elokuvaillan Kino Iiriksessä sunnuntaina 1.4. Kiskojen viemää -käsiohjelmasta selvisi, että kolmeen noin tunnin mittaiseen näytökseen mahtui mukaan yhteensä 14 lyhytfilmiä. Henkilökohtaisesti en myönnä oirehtivani minkään sortin junahulluudesta, vaikka viime kesänä museojunaa kävinkin Ahtialan rataosuudella bongaamassa useampaankin otteeseen. Jo hyvissä ajoin varhaislapsuudessa olen saanut ensikosketukset rautateihin, kun kesäisin mummolassa vieraillessamme olimme alati valppaina läheiseltä tasoristeykseltä kuuluvalle etusoitolle. Tuolloin oli vielä sen verran aikaa, että vikkelillä jaloilla ennätti ihastelemaan jo laskeutuneiden puomien takana lipuvaa junaa.

Näytös 1
Suuri junaryöstö – mustavalkoinen mykkäelokuva, aloitti elokuvakimaran. Melkoisen lystikäshän tuo 1903 vuoden teos oli, sopivasti hauskuuttava. Tunnelma olikin jo varsin vapautunut kun toisena kuvapätkänä pyörähti Topparoikan esittelypätkä, joka kertoi uutteran yhdistyksen työstä rautatiemuistojemme säilyttämisen hyväksi. Radanrakentajien hautausmaa taas kertoi karun totuuden kiskojen hinnasta, kukapa olisi uskonut, että radan rakentaminen olisi aikoinaan vaatinut sankoin joukoin myös ihmishenkiä. Neljäs esitys, Yöjuna taas aiheutti katsomossa jollekin tai mahdollisesti joillekin, yöjunissa matkustavien väistämättömän kohtalon. Puolivälissä filmiä alkoi katsomosta kantautua suhteettoman raskaita hengitysääniä, eikä filmin loppuessa ollut epäilystäkään siitä, että napakat aplodit toimivat varmasti oivana herätyskellona. Kieltämättä Yöjuna oli suhteettoman tylsä, aiemmin nähtyihin esityksiin verrattuna. Junamatkan hurmaa päätteli ensimmäisen näytöksen ja se olikin koko illan loistavin pätkä. Aivan uskomattoman mukavasti tarinoitu.

Näytös 2
Sen enempää filmejä erittelemättä, teemana oli ammattikuvan muutos. 1950-luvulta aina 2000-luvulle tultaessa on rautateillä koettu suuria muutoksia. Tänä vuonna rautatiet juhlivat 150-vuotista historiaansa Suomessa, vielä 50 vuotta sitten voidaan sanoa alan kukoistaneen ja työllistäneen tuhansia ihmisiä. Pasilan konepaja oli esillä kolmessa videoinnissa 1975, 1991 ja 2002. Muutos noiden vuosien välillä on varsin dramaattinen, pistääkin pakosta miettimään, että onko se kehityksen hinta, että työvoimaa ei enää tarvita samassa määrin kuin ennen.

Näytös 3
Päivän päättänyt reilun tunnin setti olikin sitten varsin pitkälle vain alan harrastajia palvelevaa. Mässäilyä ja fiilistelyä höyryvetureilla. Hauskin kohta olikin höyryvetureiden kiihdytyskilpailut. Höyryvetureista vain jokunen on enää jäljellä, joten onhan niissä sitä nostalgiaa. Eikä käy kieltäminen etteikö hv:n vihellys ja puksutus saisi ihan erilaisia fiiliksiä aikaan kuin suht’ äänettömästi laiturille lipuva intercity. Ihmisrodulla on ollut tapana koettaa säilyttää jälkipolville edes joitain paloja historiaa, valitettavasti vain harvalla on siitä huolimatta mahdollisuus niitä päästä todellisuudessa näkemään. Vaikka onhan meillä nykyisessä tietoyhteiskunnassa useita erilaisia mahdollisuuksia säilöä näitä kallisarvoisia asioita tuleville polville ja saattaa ne nähtäviksi ja tietoisuuteen. Vain menneistä voi ottaa opiksi.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Tapio Puusta ja Muusta -blogissa ja Topparoikka -lehdessä 1/2012

Kiskojen Viemää 1.4.2012 elokuvateatteri Kino Iiris

Lyhytelokuvafestarit Kinos järjestettiin 9. kerran maalis-huhtikuun vaihteessa tuttuun tyyliin elokuvateatteri Kino Iiriksessä. Talkootyönä tehtynä festivaalin ohjelmistossa vuorottelevat kotivideotasoiset tekeleet ammattimaisten tuotantojen kanssa kolmenä päivänä.

Tänä vuonna Kinoksen sunnuntaipäivä oli pyhitetty rautatieteemalle, täyttäähän VR 150 vuotta. Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry esitti kolmessa sarjassa rautatieaiheisialyhytelokuva eri vuosikymmeniltä. Näytökset oli tarkoituksena aloittaa Lumieren veljesten Juna saapuu asemalle, mutta esitysoikeudet olisivat tulleet turhan kalliiksi pienelle yhdistykselle, siispä avauselokuvana nähtiin Suuri junaryöstä vuodelta 1903. Muutaman elokuvan esitysoikeudet ostetttiin Yleltä, loput tulivat yhdistyksiltä ja perikunnilta sekä tietenkin alan harrastajilta. Tapahtumaa varten Topparoikasta tehtiin noin viisiminuuttinen videoesittely.

Sauli Hirvonen

1. Sarja 52 min kello 14.00

Suuri junaryöstä – The Great Train Robbery 1903 12.00
Topparoikka ry:n esittely (2012) 5.00
Radanrakentajien hautausmaa 2010 1.30
Yöjuna 1966 14.50
Junamatkan hurmaa 1968 17.39

Tauko 15 min

2. Sarja 59 min kello 15.20

Kouvolan Miesten kyydissä 1950 14.20
Selvä junalle 61 1955 11.00
Ruokatunti 1975 13.19
Terveisiä Pasilan Konepajalta 1991 08.08
Oliko Ilmalaan menijöitä 2002 11.56

Tauko 15 min

3. Sarja – harrastajat 84 min kello 16.40
Höyryvetureiden viimeiset työvuodet Suomessa 1968-1975 10.00
Schwatzkopfin Hv:llä Karjaalta Hankoon 34.00
+ Juha Ahtiainen
Suomessakin höyryää 20.00
Vanhat Höyryt 20.00

Messujen muotoilua

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Muotoiluteollisuuden erikoistapahtuma OLO.MUOTO järjestettiin kolmatta kertaa tällä kertaa 14.-16. marraskuuta. Itsekin olin paikalla kolmatta kertaa (lue jutut vuosilta 2008 ja 2010). Olosuhteet olivat muuttuneet sitten edellisistä, sillä Messu- ja Lahti-hallin väliin hiljaittain noussut Vesijärvi Halli (D-halli) oli messujen näyttämönä. Tapahtuma oli osa World Design Capital Helsinki 2012 –vuotta. Samaan aikaan Olomuodon kanssa järjestettiin E-hallissa (Lahti Halli) Puuntyöstömessut.

Tapahtuma järjestettiin siis kolmipäiväisenä ja pääsin tutustumaan ensimmäisen päivänä aamuna. Väkeä ei siis vielä ollut runsaasti ja jotkut näytteilleasettajat vasta viimeistelivat osastojaan. Messujen pääpaino oli nuorissa muotoilijoissa, alan oppilaitoksissa (kuten aiempinakin kertoina) sekä suomalaisessa puussa.

Aiempiin vuosiin verrattuna Olomuoto oli pienemmässä tiloissa, mutta silti väljyyttä oli. Ainakin aikainen ajankohta vaikutti että ihmisiä ei vielä ollut paikalla kovinkaan runsaasti.

Messujen tarkoitus on ”vahvistaa yritysten ymmärrystä teollisen muotoilun merkityksestä sekä tuoda esiin ajan ilmiöitä ja muotoilun uusia trendejä.” Paikalla oli myös muotoilua edistämään perustettu Suomen Muotoilusäätiö, jonka kotipaikka on Lahti. ”Säätiö on perustettu edistämään tieteellistä tutkimusta ja koulutusta sekä kehittämistyötä. […] Yhdistämällä toisiinsa käyttäjälähtöistä muotoilua ja teknologiaa saadaan aikaan parempia tuotteita”. Tutkimusta tarvitaan, etenkin miten ihmiset kokevat tietyt esimerkiksi tuotteeseen kohdistuvat käyttöodotukset. Kokemukseen perustuva analyisoinnin lopputulos on todennettavissa eli kuinka hyvin se käytännössä toimii. Siksi en ymmärtänyt mitä säätiön esitteessä tarkoittaa ”90 % suomalaisista yrityksistä ei käytä muotoilua.”

Tuotteen muotoilu on onnistunut, jos sen käyttöarvo täyttyy sille vaadittavat kriteerit. Voidaan myös pitää visuaalisia lähtökohtia osana muotoiluna, mutta ne eivät kata koko kenttää.
Painottuuko muotoilussa enemmän idea, työskentelyprosessi vai lopputulos eli käyttö? Toimiiko muotoilu käytännössä vai onko tuote vain taide-esine ilman käyttötarkoitusta? Onko tuote vain uuden prosessin lopputulossa? Tarvitaan ennakkoluulottomia kokeiluja, jotta prosessit voivat tuottaa uutta. Usein parasta muotoilua on se, kun sitä ei huomaa. Muotoilu on käytännöllisyyttä.

On myös hienoa, että Suomessa osataan suomenkielisissä yhteyksissä käyttää muotoilu-sanaa.

(kursivoinnit toim.)