Näytelmä: Syntynyt Lahteen


Syntynyt Lahteen -näytelmä sai välittömästi allekirjoittaneen mielenkiinnon heräämään. Aivan tarkkaan en muista missä yhteydessä ensimmäistä kertaa törmäsin siihen, muistaakseni sosiaalisessa mediassa näin näytelmän trailerin. Mielenkiinto kohosi näytelmää kohtaan ensi-illan lähestyessä, vaikka kovinkaan paljon traileri ei kertonut itse näytelmästä. Itseasiassa en ollut kovinkaan kiinnostunut edes pohtimaan sen sisältöä ennakkoon. Nimi kertoi jo kaiken oleellisen ja se riitti toistaiseksi.

Näytelmän ensi-ilta oli Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 23.10.2012, johon saavuin seuralaiseni kanssa, tarkoituksena vain nauttia näytelmästä avoin ja vastaanottavaisin mielin.
Edellisestä kaupunginteatterikäynnistä oli jo vierähtänyt tovi, joten jo sekin, että takana oli tauko kaupunginteatterista, sai mukavia väristyksiä aikaan. Taide- tai kulttuurimuotona teatteri on kiinnostava ja yhtä lailla voi nauttia ammattiteatterista kuin harrastaja- tai nuorisoteatteristakin. Valitettavasti kesäteatterikin on jäänyt aikuisiällä liian vähälle, etenkin Lahdessa, vaikka monesti ke-väisin on ollut aikomusta mennä katsomaan. Ylipäänsä, viime kesä-teatteri kerrastakin on jo monen monta vuotta, viimeksi olin Suomenlinnassa eli Helsingissä.

No nyt olimme Lahdessa (synnyt-ty tänne), teatterissa ja tarkoituksena nauttia esityksestä ja kirjoittaa siitä. Se olikin haastavampaa mitä kuvittelin. Ensinnäkin tietoni näyttömätaiteesta ovat kovin suppeat ja toisaalta lahtelaisuudesta pohtiminen on aina vaikea pala. Silti ei haluaisi päästää itseään helpolla, vaikka tällä kertaa tullee raapaistua vain pintapuolisesti vähän molempia.

Näytelmä

Näytelmää luonnehdittiin ennakkoon että se on “yön mittainen matka Lahden sydämeen, sen menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen.“ Näytelmän käsikirjoituksesta, kuvamateriaalista ja haastatteluista vastasivat entiset lahtelaiset näytelmäkirjailija Marko Järvikallas ja kuvatai-telija Mikael Neiberg.

Syntynyt Lahteen on kiteytettynä lahtelaisuuden ytimeen kurkotteleva ja vajoava komedia. Näytelmää varten on tehty valtava taustatyö (ellei käsikirjoittajien Lahti-tietous ollut jo valmiiksi ensiluokkaista) ja sen annettiin myös näkyä ja kuulla: Lahtea käsiteltiin tässä tapauksessa tarkoituksenmukaisilla kliseillä. Dialogi sisälsi inhorealistisia havaintoja kaupungimme luonteesta ja se olikin ahdettu täyteen meitä itseään: oli kaupungin strategiaa, toriparkkia, baareja, Sleepy Sleepersiä, kansalaissotaa, järjestäytynyt rikollisuutta, vaakuna ja sen moniulottoinen merkitys ja kaikkea muuta, mitkä tietenkin nivoutui lahtelaisen identiteetin etsimisen/pohtimisen ympärille.

Huumori oli varsin hersyvää, ajoittain niin mustaa kuin farssiakin. Monesti hauskuus syntyi kahdesta näennäisesti erilaisesta asiasta, joilla ei ole näyttänyt olevan suoraa yhteyttä, mutta kun niiden välille saatiin yhteys, syntyi komiikkaa. Se tapa taitaakin olla yksi komiikan esittämisen perinteisistä tavoista ja tällä kertaa se toimi, ja ajoittain jopa naurattikin.

Syntynyt Lahteen koostui kar-keasti jaoteltuna kahdesta osasta, jotka olivat tyyliltään erilaisia.
Näytelmän ensimmäisellä puoliskolla Lahtea vatvottiin parisuhde-kontekstissa, jossa Lahti kutsuu kirjeellä ex-lahtelaista Juhania palaamaan “rikospaikalle”.

Toinen puolisko painottui enemmän Lahden metafyysisiin (olo)tiloihin ja sukellettiin syvälle tajuntaan pohtimaan miksi Lahti on Lahti: Menneisyys, nykyhetki, tulevaisuus. Mistä Lahti on rakentunut?

Paikat

Kohtausten siirtymissä kaupungin työmies kävi lavalla asettelemassa lavasteet kohtausten vaatimiin asetelmiin. Lavastus oli muutenkin onnistunut kaupungin ja sen paikkojen kuvauksen osalta. Tapahtumakeskiössä oli radiomastomainen koroke, joka muuntui vaikkapa Pitkä Pubiksi tai erotiikkaliikkeen tiskiksi. Yksi näytelmän tapahtumapaikkana toimi nykyään jo hieman unholaan jäänyt vesitorni eli näkötorni. Rakennuksena toki huomattu kaupungin silhuetissa, mutta paikkana valitettavasti jäänyt vähälle huomiolle.

Hahmoista

Pääosassa oli siis Juhani, joka palasi pääkaupunkiseudulta Lahteen hetkeksi. Perään lähti hänen espoo-laisvaimo Saara, jonka tietämystä tai tietämättömyyttä Lahdesta hyödynnettiin mainiosti tarinankerronnassa. Saaran äidillä oli sen sijaan hurjia kokemuksia Lahdesta Sleepy Sleepersin kulta-ajoista.
Timppa, juro ja junttimainen, mutta silti rehellinen, konstailematon lahtelainen mies. Raiskio sai hahmoonsa paljon syvyyttä, alun hieman vähä-älyisen ensi-vaikutelman jälkeen, joka lienee tarkoitettu.
Kaupunginvaltuutettu Laitinen oli rennon retosteleva lahtelais-hahmo.

Lopuksi

Teatterikokemuksena Syntynyt Lahteen oli piristävä ja kuten mainitsin myös hauska. Ensimmäinen osa oli selkeämmin rakennettu ja teatteriesityksenä miellyttävämpi. Jälkimmäisessä vyörytettiin paljon, mutta käsittelytavan takia mielenkiintoisempi.

Kokonaisuudessa hieno matka lahtelaisuuteen, yhteen sen tulkintaan, jossa oli otettu lahte-laisuuden moninaiset elementit hyvin huomioon. Tästä jäi pohdittavaa pitkäksi aikaa. Valitettavasti vain murto-osa siitä päätyi tälle paperille.

“Vielä vuosikausia sen jälkeen kun olin muuttanut pois Lahdesta, ajattelin että se saatana melkein nitisti minut, että sillä kaupngilla ei ollut minun kaltaiselleni ‘väärin ymmärretylle boheemille runoilijalle’ muuta tarjottavaaa kuin urheilua, betoniseinää, nyrkkiä ja keskikaljaa –  ja kun se meidän bändikin oli jo hajonnut…
Kun me haastattelimme Mikaelin kanssa tätä teosta varten entisiä ja nykyisiä lahtelaisia, nousi voimakkaana esiin positiivisista lähtökohdista kumpuava lahtelainen ylpeys.”

Marko Järvikallas

Syntynyt Lahteen [linkki sivuille ja näytelmän traileri]

Käskirjoitus: Marko Järvikallas ja Mikael Neiberg; ohjaus: Otso Kautto; lavastus ja puvut: Annukka Pykäläinen; kuvat ja videot: Mikael Neiberg; valosuunnittelut: Jouni Nykopp; äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa; rooleissa: Jori Halttunen (Laitinen), Tapani Kalliomäki (Juhani), Aki Raiskio Timppa), Maija Rissanen (Mia), Mirja Räty (Hannele, Saaran äiti), Hanna Vahtikari (Saara) ja Kai Vaine sekä Kai Kokko. Kesto 2 h 30 min (sis. väliajan)

[artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 4/2012]

Bay City Rollers

Esittelyssä Lahti Roller Derby, lajissa on joka on Suomessa on vielä suhteellisen tuntematon suuren yleisön parissa. Tämän kovan kontaktilajin – jossa mustelmia ei vältellä – ideaa valottaa Bay City Rollersin Mirka Kiljala aka Munaliisa.
Lisää ajankohtaista tietoa joukkueesta seuran nettisivuilta tai Facebook-sivulta ja kuvia nähtävillä Helsinki Roller Derbys Queen Bs vs. Lahti Roller Derby (Bay City Rollers) -ottelusta täällä, kuvaaja Marko Niemelä.

Mitä on Roller Derby?
Roller derby on naisten kontaktilaji, jota pelataan nelipyöräisillä rullaluistimilla ovaalilla luisteluradalla. Roller Derby on lähtöisin 1920-luvun Yhdysvalloista ja nykymuodossaan se on ollut olemassa vuosituhannen alusta. Eurooppaan laji rantautui vuonna 2006.

Jutun lopussa lajista enemmän

Minkälaista toiminta on Suomessa?
Suomessa on tällä hetkellä 16 seuraa ympäri Helsingistä Ouluun asti, luistelijoita on noin 500, tuomareita n. 50 ja toimitsijoita 100. Ensimmäinen suomalainen joukkue, Helsinki Roller Derby, perustettiin vuonna 2009. Seurat pelaavat harjoitteluotteluita tai virallisia ”boutteja” toisiaan vastaan. Erilaisia sekajoukkue-kisatapahtumia ja bootcamppejä on myös järjestetty paljon. Kaikki derbyn pelaajat Suomessa oppii tuntemaan nopeasti. Kyseessä on varmasti kahtena viime vuonna ollut muotilaji, joten kasvu varmastikin tasaantuu, mutta – onko mitään muuta kontaktilajia, joka on nimenomaan naisille suunnattu eikä mikään siistitty versio miesten lajista? Laji on vastannut suomalaisten naisten tarpeeseen toimia ja harrastaa liikuntaa yhdessä ja yhteisöllisesti.
Vuonna 2012 nähtiin myös ensimmäinen miestuomareista koottu merby-joukkue.

SM-cup alkoi 19.1.2013, mitä se tarkoittaa ja kuinka iso merkitys sille on lajille?
SM-cup on pioneerihanke Euroopassa, mikään muu Euroopan maa ei ole perustanut kansallista liigaansa, joten sitä seurataan varmasti laajasti eurooppalaisella tasolla ja miksei muuallakin maailmassa. SM-cupin kattojärjestönä ja maajoukkueen organisaationa toimii Roller Derby Finland, jossa myös Lahdella on edustus. Suomen cupia pelataan yhdysvaltalaisen WFTDA:n (Women’s Flat Track Derby Association) sääntöjen mukaan. Vuonna 2013 SM-cupiin osallistuvat Suomen kuusi suurinta joukkuetta, joista LRD:n Bay City Rollers on yhtenä joukkueena. Lajille Suomessa SM-cup tarkoittaa entistä parempaa järjestäytymistä, tiivimpää yhteistyötä seurojen välillä, lisää näkyvyyttä ja tunnettavuutta sekä se karistaa varmasti viimeisetkin epäilykset siitä, etteikö laji olisi tullut jäädäkseen Suomeen.
Liigassa pelataan yksinkertaisena sarjana yksi kolmen ottelun turnaus ja kuusi kahden ottelun tapahtumaa sekä lopputurnaus. Jokaiselle joukkueelle tulee täten viisi ottelua sekä mahdollinen lopputurnaus. Voitosta joukkue kuittaa kaksi pistettä, tappiosta nolla. Runkosarjan neljä parasta pääsevät lopputurnaukseen. Ottelut järjestetään vuorollaan jokaisen seuran kotipaikkakunnalla.
SM-Cup on kuitenkin vain osa pelaamista – eikä ainoa autuaaksi tekevä. Pelaamme edelleen myös muita suomalaisia ja ulkomaisia joukkueita vastaan.

Minkälainen taso Suomessa ja Lahdessa on kansainvälisesti?
Suomi oli vuonna 2011 järjestetyissä MM-kisoissa viides, joten Suomen taso on kova, koska sijoitus oli kuitenkin sellaisten maiden jälkeen, joissa lajilla on pidempää historiaa. Lahti on yksi kuudesta SM-cupin  seurasta Suomessa, tarkkaa sijoitusta selvitetäänkin näissä otteluissa. Tavoitteenamme on olla neljän parhaan joukossa ja päästä lopputurnaukseen – pääkaupunkiseudun joukkueet ovat todella kovatasoisia. Eurooppalaisella tasolla Lahdella on suuntaa antava sijoitus jossakin 80 parhaan paikkeilla, mutta se ei ole mitään virallista, vaan riippuu nimenomaan siitä, että miten paljon joukkue on pelannut otteluista muita vastaan ja minkä tasoisia joukkueita vastaan. Vuoden 2012 loppupuolella LRD pelasi myös ottelun Trondheimissa, Norjassa, ja tavoitteenamme on pelata ulkomailla myös vuonna 2013 – Pohjoismaissa taso on aika samoilla linjoilla, joten tulemme varmasti kohtaamaan tanskalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia joukkueita pelikentillä. Lahden joukkueen kunto ja taidot ovat kovat, mutta loukkaantumisia on sattunut viime aikoina jonkin verran, joka on verottanut pelaajiemme määrää.

Miten toiminta käynnistyi Lahdessa?

Lahti Roller Derbyn perustaja on Pia Vanhalakka eli Rose McGoGo, joka aloitti lajin harrastamisen Helsingissä. Muutettuaan Lahteen Pia halusi jatkaa harrastustaan, otti selville Facebookissa muista kiinnostuneista lahtelaisista harrastajista ja perusti joukkueen vuoden 2010 kesällä. Vuoden 2011 lopulla LRD sai ensimmäistä kertaa koottua kokonaisen 14 pelaajan joukkueen, ja vuoden 2013 alkupuolella kootaan myös B-joukkue.

Minkälaiset harjoitteluolosuhteet Lahdessa on?
Tällä hetkellä harjoitteluolosuhteet Lahdessa ovat erinomaiset. Harjoittelemme luistimilla kolmesti viikossa Messuhallilla ja Jalkarannan koululla, sekä kerran viikossa lihaskuntoa harjoittaen tai lajikokeiluiden parissa, ns. ”off skates” eli ilman luistimia. Tällä hetkellä off skate -tilaamme Anttilan takana ollaan purkamassa pois, mutta varmasti löydämme jotakin korvaavaa, ja tokihan Lahti tarjoaa mahtavat harjoittelumahdollisuudet ihan kaikkeen liikuntaan – aina voi olla vaikka ulkona. Kesäisin luistelemme matkaa tai pyörimme skeittipuistossa.

Roller Derbyssä pelaajilla on ”taiteilijanimet”, mikä merkitys tällaisilla rooleilla on?
Taiteilijanimet ovat jäänteitä roller derbyn alkuajoilta, jolloin laji oli enemmän show’ta kuin urheilua. Taiteilijanimi on ehkä jonkinlainen alter ego, jonka suojissa voit olla juuri niin raju kuin haluat, huolimatta siitä, millainen olet muussa elämässä. Omalla nimelläkin voi pelata, sille ei ole mitään estettä. Nimet ovat monesti todella nerokkaita sanaleikkejä ja väännöksiä tai nimiä, jotka ilmaisevat pelaajan persoonallisuutta. Pelikentällä meidät kuitenkin tunnistetaan vain väreillä ja numeroilla, joten taiteilijanimi on vain lisäulottuvuus.

Houkutteleeko laji tietyntyyppisiä ihmisiä? Kuka voi alkaa harrastamaan ja mitä se vaatii?
Lajin aloituskynnys on matala, koska harrastajien tulee olla 18 vuotta täyttäneitä naisia, joten kukaan ei voi olla tässä lajissa hyvä ennestään siksi, että olisi treenannut sitä lapsesta asti. Niin ollen laji houkuttelee varmasti naisia, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet mitään urheilua -silti mukana ovat myös entiset urheilijat ja entiset sohvaperunat rinta rinnan, eikä koskaan ole ennalta sanottua, että kenestä tulee parempia pelaajia. Lajiin tarvitaan yhtä lailla pieniä ja nopeita kuin myös isompikokoisia ja vakaampia pelaajia. Ensimmäisten kuukausien aikana harjoittelemme perustaitoja, jonka lopuksi suoritetaan luistelutaitoja mittaavat testit sekä kirjalliset teoriatestit. Näiden läpäisemiseen tarvitaan säännöllistä ja kovaa harjoittelua sekä sitoutumista joukkueeseen. Vasta tämän jälkeen pääsee harjoittelemaan pelaamista, osallistumaan harjoittelupeleihin ja sitä kautta virallisiin peleihin. Viimeistään testivaiheessa sellaiset naiset, jotka eivät ole olleet lajin suhteen vakavissaan, alkavat tippumaan pois.
Sinällään mitään tiettyä lajityyppiä en tunnista roller derby -naisissa, LRD:ssäkin on naisia 20 vuoden ikäjakaumalla, opiskelijoita, työssäkäyviä, äitejä, ihmisiä joka puolelta Suomea, monista eri perhe- ja koulutustaustoista. Kukaan ei varmastikaan pelkää mustelmia. Jos jotakin pelkää, tässä lajissa pelot karisevat helposti, ja mustelmistaan on välillä jopa ylpeä. Kehonkuva, käsitys itsestä, suhtautuminen muuhun elämään, haasteisiin ja kanssaihmisiin muuttuu nopeasti, kunto ja lihakset kasvavat, ja tajuaa, että kilot eivät aina ole pelkästään huono juttu. Sen vuoksi roller derby-nainen on varmasti terve, rehti ja hyvä suomalainen nainen, joka ei narise ja valita turhista.

Missä lajia, tietenkin lahtelaisten edustamana, pääsee jatkossa seuraamaan?
Seuraava SM-cupin peli järjestetään Kouvolassa 16.3., jossa Lahti pelaa Kouvolaa vastaan. Lahdessa järjestettävä SM-turnaus on toukokuussa helluntain paikkeilla – tarkka päivämäärä varmistuu pian. Osallistumme ja järjestämme otteluita muitakin seuroja vastaan kevään aikana, joista ilmoitamme nettisivuillamme ja Facebookin fanisivullamme. Lajista kiinnostuneet ovat tietenkin aina tervetulleita seuraamaan myös harjoituksiamme ottamalla yhteyttä etukäteen.

Laji pähkinänkuoressa

Roller derby on naisten kontaktilaji, jota pelataan nelipyöräisillä rullaluistimilla ovaalilla luisteluradalla.
Yksi ottelu koostuu kahdesta 30 minuutin erästä. Pelinappuloina toimivat pelaajat itse. Kentällä on kerrallaan 5 pelaajaa molemmista 14 hengen joukkueista.
Yksi pelaajista on pisteidentekijä eli ”jammeri” ja loput pelaajat ovat ”blokkereita”, jotka muodostavat ”pakan” yhdessä vastapuolen pelaajien kanssa. Blokkererit auttavat omaa pisteidentekijää pääsemään ensimmäisenä läpi radalla eteenpäin liikkuvasta pakasta – ja samalla estävät vastapuolen pisteidentekijää pääsemästä läpi.
Ensimmäisenä pakan läpi päässyt jammeri voi keskeyttää maksimissaan 2 minuuttia pitkän ”jamin” strategisesti haluamallaan hetkellä – pisteitä kertyy jokaisesta ohitetusta vastapuolen pelaajasta. Blokkerit saavat estää vastapuolen blokkereita ja jammeria taklaamalla.
Pakan liikkeillä, muodostelmilla, nopeudella ja paikoilla radalla on strategista merkitystä pelin etenemisessä. Rangaistuksia pelaajat saavat vääränlaisista taklauksista tai laittomista paikoista radalla.
Sääntöjä ja strategioita on paljon, mutta ne oppii nopeasti pelaamalla – ja jos ei muuten, niin pelissä on aina tuomareita, jotka huolehtivat pelaajien lähettämisestä rangaistuspenkille.

(lähde: Munaliisa)

Lahen Elmu Finlandia-klubilla

Lahden elävän musiikin yhdistys järjesti toiminnanavauskonserttinsa lauantaina Finlandia-klubilla. Hankin lippuni jo hyvissä ajoin ennakkoon levykauppa Äxästä kepeään 15e hintaan. Luvassahan oli varsin maittava nippu kotimaisia ”lähi” artisteja/yhtyeitä. Klubin lavalle kapusivat Ilpo Kaikkonen, DFF, Raaka-aine, Jodarok, Part Time Killer, Damngod sekä Gloria Morti. Artistien välissä musiikkitarjonnasta vastasivat Loiva-klubin DJ:t. Tapahtuma alkoi jo 18:00 ja kesti aina puoleenyöhön saakka, itse taivuin paikalle vasta kuulemaan muutaman pakenevan soinnun Raaka-aineen aktista. Idoli-Ilpo sekä DFF jäi osaltani ikävä kyllä vallan paitsioon.

Hemmetin hienoahan on että tätä toimintaa virkistellään Lahdessa. Yhdistyksen jäsenmäärä lienee nousussa, itsekkin maksoin 10 e jäsenmaksun, onhan kyseessä asia jota pitää olla tukemassa. Vielä puuttuu vain keikoilla kävijät, ehkäpä nuoriso on vaivihkaa opetettu vieraantumaan keikoilla käymisestä. Ehkä tarjonnan lisääntyessä, myös valaistuneisuus livemusiikin viihteellisestä arvosta nousee ja tv sekä erilaiset videopeli tarjonnat menettävät merkitystään nuorisomme ajankuluna. Omaa nuoruuttani kun mietin, aika kului harrastusten parissa, ulkona. Tätä nykyä on kai helpompaa ja huolettomampaa istuttaa muksut tv:n ääreen ja konsolin ohjaimeen. Tällöin vältytään altistamasta lapsia ja nuoria sosiaalisen ulkomaailman paheille. Aika näyttänee miten elävänmusiikin maailma piristyy alueellaamme.

Tapahtumaan palatakseni; keikat oli aikataulutettu varsin tiiviisti n. puolen tunnin vetoihin n. puolentunnin väliajoin. Aikataulut pitivät, ongelmia ei tuntunut olevan. Musiikki toimi ja siltä osin tunnelma ja tarjonta oli vallan loistavaa. Mitään järjestyshäiriöitä ei ollut havaittavissa, harmittavasti reilu 600 henkeä vetävä Finlandia-klubi oli varsin autiona. En lähtenyt laskemaan päälukua, mutta eipä taidettu paljoa yli 100 hengen mennä. Bändejä ajatellen olisi väkeä suvainnut olla enemmänkin paikalla, mutta jos se yhtään lohduttaa, niin ainakin itse henkilökohtaisesti pidin kuulemastani.

Seuraavia kekkereitä odotellessa.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Tapio Puusta ja Muusta -blogissa

Lyhytelokuvia Lahdesta

Lyhytelokuvafestarit Kinos järjestettiin 9. kerran maalis-huhtikuun vaihteessa vuonna 2012 tuttuun tyyliin elokuvateatteri Kino Iiriksessä. Talkootyönä tehtynä festivaalin ohjelmistossa vuorottelevat kotivideotasoiset tekeleet ammattimaisten tuotantojen kanssa kolmenä päivänä. Kinoksen sunnuntai oli pyhitetty rautatieteemalle, täyttihän VR 150 vuotta tänä vuonna. Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry esitti kolmessa sarjassa rautatieaiheisialyhytelokuva eri vuosikymmeniltä.

Varsinainen leffapäivä on perinteisesti lauantai, joista poimin kolme lahtelaista lyhytelokuvaa: Ulla Kanasen Lahden pulkkailijat, Olli-Pekka Jauhiaisen Uimakoppi ja Lumi-Ere Kokkosen Z-juna saapuu asemalle. Mainittakoon muusta ohjelmistosta Chasing Tail -musiikkivideon, jonka leikkaus on pääasiassa allekirjoittaneen käsialaa.

Kinos-elokuvafestarit jälleen ensi vuonna 1.-7.4.2013, tällä kertaa kymmenennen kerran.

Lahden pulkkailijat ry (2012)
Ulla Kananen
Kesto: 15 min

Lahdessa pulkkailu elää vahvana ja tätä edistämään on perustettu Lahden pulkkailijat ry. Vai onko? Niin tai näin, dokumentti aiheesta on joka tapauksesta tehty, ja sen ensi-ilta nähtiin siis viime vuoden Kinoksessa (yhteensattuma?).

Puolifiktiivinen dokumentti alkaa hienolla kamera-ajolla Radiomäen pohjoisrinteellä. Mäkeä tullaan alas pulkan kyydissä, ohittaen taidokkaasti kaikki kanssalaskijat ja onnistunut lasku päättyy ”yläfemmaan”. Alkuun siis heti mallia miten sitä pulkkaa lasketaan.

Naiskertojaääni tiivistää alustuksessa pulkkailun filosofian, kertoen mistä on on kysymys kun puhutaan pulkkailusta: pulkallalaskeminen on ikäänkuin (länsimainen, lahtelainen) aikuistumisriitti, etenkin näin pohjoisilla leveysasteilla.

Mokumentin laskijoiden esittely on toteutettu punkin rytkeessä, joka on kyllä ärsyttävä (ja jää soimaan päähän). Kuvaruudussa pyrähtää sekalainen sakki erityyppisiä persoonia. Vaikka on vaikea usko, pulkkailijat eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan pulkkailu houkuttaa ja koukuttaa monenlaista ihmistyyppiä. Muutamia mainitakseni, ”Old School” on suoraviivainen konservatiivi, kun taas Zensledder” on boheemi ajattelija, joka on laskenut kilpaa mm. Dalai laman kanssa, ja tietenkin voittanut tämän. Haastatteluissa jokainen valottaa omaa suhdetta pulkkailuun.

Kaiken kaikkiaan tasokas mokumentti, rakenne on selkeä ja näyttelytyöskentely on onnistunutta, tekemisestä paistaa ilo, ilman yliyrittämistä. Onneksi tämä teos on tehty, sillä on onhan kyseessä kuitenkin talviurheilulaji, talviurheilukaupungissa, joten kohta Lahti tunnettaneen nimenomaan pulkkailijoista.

Tämä talvi onkin ollut suotuisa näille hurjapäille, joten toivotaan jatkossa onnea ja menestystä.

Uimakoppi (2012)
Olli-Pekka Jauhiainen
Kesto: 21 min

Elokuva on kuvattu Lahden Mytäjäisen supan (ns. Tallinpassin) ympäristössä. Paikka on tullut monelle lahtelaiselle tutuksi uimapaikkana. Lampea syleilee idyllinen asuinalue, jota se on tehnyt useam vuosikymmenen aikana. Tapahtumien pääpaikkana toimii uimakoppi, johon jätetään viesti. Tupakka palaa.

Äänimaailman on tuttua suomalaista: ei puhetta. Luonto ja rakennettu ympäristö puhuvat toisilleen, puhetta jota ihminen pitää jo puolestaan. Juuri näissä elementeissä on suomalaisen elokuvan vahvuus: Puhumattomuus täydentää elämän kokonaiseksi realismiksi. Joku voisi todeta että inhorealistisessa. Elokuvassa on odotteleva epäilys, kääntymättä kuitenkaan ahdistavaksi. Veden ääni tuo mieleen sinisen, olematta silti kylmä. On lämmin.

Z-juna saapuu asemalle (2012)
Lumi-Ere Kokkonen
Kesto: 3 min

Lumieren veljesten maailman ensimmäinen elokuva Juna saapuu asemalle innoittamana Kokkonen on pakannut kuvaustarvikkeet ja asettanut ne talviselle Lahden aseman laiturille. Sm4 saapuu raiteelle 2. Junasta purkautuu ihmismassa, joka seesteisenä virtana kulkee kohti päämääräänsä, samaan suuntaan kuin alitajuisesta käskystä päihtyneenä. Toki joukossa on aina selvännäkijöitä, ihmisiä jotka haluavat kulkea vastavirtaan ilman humalansumeutta. Tässä kuvauksessa Kokkonen on onnistunut.

Voi vaan kuvitella mitkä ovat olleet ensimmäisen elokuvan aiheuttamat kauhistuneet reaktiot katsojissa: ”Juna saapuu kohti!” Nyt voidaan vain todeta että Suomessa juna pysähtyy talvellakin.

Lahen raita, olkaa hyvä!

Mikä on parasta, kauneinta ja rakkainta Lahdessa? Kyselin sitä kesällä 2012. Ihmiset kertoivat ihania tarinoita, muistoja ja ajatuksia Lahden mukavista paikoista, Lahteen liittyvistä muistoista ja lahtelaisuuden autuudesta. Näiden tarinoiden pohjalta suunnittelin Lahen Raidan. Monta luonnosta meni ensin syttykoriin ja monta koemallia piti paukuttaa kutomakoneessa ennenkuin kangas vihdoin sai lopullisen muotonsa ja värinsä.

Syyskuun lopulla ensiesitellyssä Lahen Raidassa liplattavat Vesijärven aallot ja siinä on harjujen korkeudesta kertovia karttaviivoja. Valkoiset hanget ovat saaneet omat raitansa ja metsäluonto on läsnä rauhallisessa vihreässä. Viipurin perintö on läsnä samassa vihreän sävyssä, joka on Viipurin kansallispuvussa. Puu- ja sahateollisuudesta kertoo sirkkelin terää muistuttava vinoripsikuvio. Kaiken sitoo yhteen Lahen nauha, jossa on savupiipputeollinen tunnelma. Se sai ideansa rautateistä sekä radiomastoista.
Kaikki nämä ajatukset on siis kudottu upeaksi villakankaaksi ja puuvilla-pellavaiseksi nauhaksi. Kankaat on valmistettu Suomessa Helmi Vuorelma Oy:n tehtaalla parhaista materiaaleista.
Lahen Raita ei ole kansallispukukangas. Kansallispuvut kokoaa kansallispukuneuvosto, ja ne pohjaavat 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen.
Lahdella ei voi olla omaa virallista kansallispukua, sillä tuona aikana Lahti oli vain pikkuinen kylä suuressa Hollolassa. Lahti on tänään kuitenkin dynaaminen kaupunki, jossa on hyvä meininki. Lahen Raita on tehty lahtelaisin voimin ihan ite ja se kertoo Lahdesta ja lahtelaisuudesta vuonna 2012. Lahen Raita on laadultaan yhtä erinomainen kuin viralliset kansallispukukankaat.
Kansallispukujen ja puvun osien käyttämistä joskus arastellaan. Menneinä vuosikymmeninä kansallispuvun käyttö olikin säädellympää ja siitä on jäänyt ihmisten mieliin pieni arkuus. Lahen raita on uusi, villi ja vapaa, ja siitä voi kuka tahansa tehdä mitä tahansa -vaatteita, sisustusta, asusteita jne- ja käyttää niitä missä ja milloin haluaa. Onneksi nykyään kaikkien kansallispukujen käyttö on vapautunut ja kansallispukukankaista tehtyjä hameita, laukkuja ja reppuja vilahtelee katukuvassa. On tärkeää, että kansallinen kulttuuriperintö elää ajassa eikä se pölyty kansakunnan kaapin päällä. Ja saapa nähdä, jos vaikka joskus tekisinkin Lahen puvun ;).
Lahti-seuran jäsenyys ja yleinen lahdenmielisyys saivat minussa aikaan halun suunnitella Lahdelle oma perinnekangas. On ollut hauska huomata, miten kivasti ihmiset ottivat ideani vastaan. Jopa Lahden kaupungin kulttuuritoimi on tukenut Lahen Raidan kehitystyötä.
Lahen Raita kudotaan parinkymmenen kilometrin päässä Lahdesta, Kärkölän Järvelässä sijaitsevassa Helmi Vuorelma Oy:n tehtaassa. Tehdas on todellinen elämys. Siellä on reikäpitsinompelukoneita 1900-luvun alusta, juuri ennen sotaa ostettu höyryprässi ja valtava karstauslite, joka karstaa mohairhuovat herttaisilla “kävyillä”. Kankaankutomakoneet ovat 1950-1970-luvuilta ja nauhakone bakeliittisine kelkkoineen, se on tullut Vuorelmalle romulavan kautta. Ryijynpohjaa kudotaan järeällä puurunkoisella koneella, jolla on paha ääni. Nämä ja monta muuta konetta jyskyttävät meille upeita kankaita ja nauhoja, jotka juhlistavat suomalaista kulttuuriperintöä. Tehtaaseen pääsee tutustumaan kun sopii ajan. Se onkin loistava retkikohde.

Teksti ja kuva: Marianne Valola

Artikkeli on aiemmin julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 3/2012.