Aihearkisto: Jutut

Kaikki jutut

Alatori uusiksi? Osa 1

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Alatorilla on ollut monipuolinen historia, paikalla ollut kaupungin tyrmä, huoltoasema, yleinen käymälä jne. Sen muoto vakiintui oikeastaan vuonna 1950, kun Starckjohannin moderni liikerakennus valmistui tontin Aleksanterinkadun puolelle.
Riippumatta siitä tuleeko toriparkki, säilyykö Metro, torialueen rakenne kaipaisi päivitystä. Etenkin kesäisin tori nousee julkiseen keskusteluun aiheellisesti epäsosiaalisena ”Sippipuistona”. Alatori on keskeisellä paikalla, mutta siltä puuttuvat sosiaalisen kontrollin ohjaava vaikutus. Alue on läpikulkupaikka, jota reunustavat penkit reunustavat. Ne houkuttavat ennemmin asettumaan väkijuomien äärelle kuin pysähtymään hetkeksi ja nauttimaan kaupungin vilinästä.

Alatorin tontti houkuttaa myös lisärakentamiselle, aika-ajoin esille nousee mm. suunnitelmia tornitalosta tai muuntyyppisestä täydennys-/lisärakentamisesta. Kaupunkikuvallisesti paikka on herkällä paikalla, sivuaahan se kaupunkimme seremonia-akselia. Lisäksi vastapäätä sijaitsee Lahden komeimpia rakennuksia Kansallisosake Pankin jyhkeä kivitalo. Jos alueelle joskus nousee rakennus, on pidettävä huoli että sen kaupunkikuvalliset ansiot ovat suhteessa torin ympäristöön.
Museo on poikkeuksetta on vastustanut tontin täydennysrakentamista.

Tietenkään Alatorin kohentamistoimenpiteet eivät tarvitse olla em. radikaaleja. Yksi keino muuntaa tori-/puistoalue avoimemmaksi on että tori ”avataan” kaduille päin. Ristiriitaista että juuri kivisen keskustan kaipaama vehreys tuo suojaa epäsosiaaliselle toiminnalle. Esimerkiksi aukion keskelle voitaisiin rakentaa pyöreä kioskirakennus vanhan kioskin tilalle. Pyöreä kuvaisi kevyen liikenteen solmukohtaa, liikenneympyrää js tässä tapauksessa rakennus toimisi risteys- ja kohtaamispaikkana. Rakennusmateriaali olisi puuta, arkkitehtuurisesti korkeatasoinen ns. designteos.

Valoa, muotoilua, historiaa ja matematiikka

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Valoa etsimässä

Torstaille olin saanut kutsun taidenäyttelyn avajaisiin, jonne kiirehdin seuralaiseni kanssa. Kyseessä oli Taidemuseolla avattu Valon houkutus -valokuvanäyttely, joka koostui 89 teoksesta (valokuvavedokset, videoteokset, installaatiot ja 3D-kuvia) 63 taiteilijalta ympäri Suomen. Haku oli vapaa, ja juryn – johon kuuluivat valokuvataiteilijat Ulla Jokisalo ja Ari Kakkinen sekä museon edustajana näyttelypäällikkö Ville-Matti Rautjoki – arvioitavaksi saapuikin 580 ehdotusta 220 taiteilijalta. Myös avajaisväkeä oli paikalla runsaasti. Se ei liene yllätys, valokuva kiinnostaa ja lisäksi näyttelyä voidaan pitää jatkumona vuosien 2008 Uusi maalaus ja 2011 Uusi veistos -näyttelyille, jotka olivat ilmeisen suosittuja.
Juryn avajaisssanojen jälkeen yleisö lähti kiertämään tutustumaan teoksiin ja seurustelemaan vapaammin.

Näyttelyssä oli paljon kiintoisia teoksi, etenkin kaupunkiteemat herättivät mielenkiintoa, esimerkiksi Antti Haapion Yhteensattumia, joka koostui useasta kymmenestä valokuvasta jossa jokaisessa esiintyy vääntynyt liikennemerkki ja Markus Henttosen kaupunkiaiheiset valokuvat, jotka tuovat itselleni mieleen elokuvallisen lavastemaailman.
Toteutustapojen takia mieleen jäivät Heini Niemisin Mörtvik II ja Petri Nuutisen Portaat.

Näyttelyn oli rakennettu yhteistyössä museon ja Lahden valokuvataide ry:n kanssa ja se kestää 26. päivä toukokuuta asti.

Muotoilumarkkinoilla

Lauantaina coMalskilla järjestettiin Designmarkkinat. Paikkana toimi vanha Multiprintin toimitila, joka on nyt siis Luovat ry:n käytössä. Luhdan omistuksessa olevan talohan on mitä ilmeisemmin lähdössä paikaltaan osissa lähivuosina ja tilalle tulee jotain suurempaa, mutta siihen saakka se toimii keskeisellä paikalla mm. muotoilijoiden kohtaamispaikkana. Ehkä siihen mennessä selvinnee varsinaisen Malskin kohtalo.
Iloksi sai huomata että liikehuoneiston isot näyteikkunat eivät olleet nykytrendien teippien peitossa, joka on kaupunkikuvallisesti ikävä ja lähinnä käytännön sanelema. Huoneisto sijaitsee kulmassa, joten toinen sivusta on hieman hämärälle sisäpihalle päin. Valo silti pääsi mainiosti sisään.
Pöydyt notkuivat muotoilijoiden antimia. Paikalle oli saapunut monia eri alan ammattilaisia, niin myös tuttu (nimeltä mainitsematon) puuseppä, jonka taidokkaat puukäsityöt ja -veistokset houkuttelivat kaivamaan lompakkoa. Tarjosin hänelle kahvin.

50-luku

Lunta satoi, mutta pyörä jaksoi vääntäytyä tuiskussa, niin että selvisin Lahden satamaan.

Perinteiset Suomalaiset Historiapäivät järjestettiin jälleen Sibeliustalossa. Tarjontaa oli laidasta laitaan ja monia mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia meni päällekäin, mutta 1950-luku vei voiton. Pääsin paikalle noin puoli kaksi, ja marssin suoraa puusepän saliin, jossa oli runsaasti kuuntelijoita, aiheena tuo 1950-luku.

Professori Katarina Eskola piti juuri esitelmäänsä otsikolla ”50-luku nuoren tytön silmin”. Se koostui lähinnä päiväkirjamerkinnöistä. Esitelmä oli niiltä osin mitä kuulin, varsin eläväinen.
Viimeisenä 50-luvusta ja yhdestä sen ajan ilmiöstä kertoi professori Timo Toivonen. Kyseessä oli siis ”Suomen ensimmäinen rock and roll -konsertti Turussa lokakuussa 1956”, joka aiheutti jonkin sortin kohun ja elämyksen (siis se konsertti…), jälkimmäisen sai kokea ainakin paikalla olleet, jotka eivät olleet paikallaan. Kuvista päätellen meininki oli riehakasta, kuvaavaa oli, että itse bändistä ei ollut yhtään kuvaa. Musiikki olikin sivuseikka uutisoinnissa, yleisön käytös oli se, joka kiinnitti koko tapahtuman huomion.
Professori esitti asian elävästi, pienen ironian voimin. Itse hän ei tuolloin 12-vuotiaana keikalle päässyt, vaikka olisi kovasti halunnut.

Tilaisuuden puheenjohtajana toimi Markku Koski, joka itsekin on tutkinut ja kirjoittanut 1950- ja 60-lukujen (lahtelaisistakin) ilmiöistä.

Muita lukuja

1950-luvun jälkeen, käyskentelin hetken Metsähallissa, jossa oli esille, tarjolla ja myynnissä erityyppistä kirjallisuutta. Seuraavaksi olikin suuntana kongressisiiven Haapa-kabinetti jossa esiteltiin numeroiden historiaa. Puheenjohtaja yliopistonlehtori Timo Tossavainen esittele luennoitsijat.

Ensimmäisenä dosentti Johan Stén kertoi numeromerkkien historiasta. Esitelmä avasi kiinnostavasti er lukujärjestelmien eroista, joista meillä on yksi käytössä.

Oikeastaan syy miksi menin oli kuuntelemaan numeromerkkien historiaa, oli nolla. Dosentti Osmo Pekonen kertoi miten nolla tuli Eurooppaan. Valitettavasti itse nollasta esitelmöitsijä ei juurikaan kertonut vaan henkilöstä eurooppalaisen nollan takana. No, näinhän oli aihe oli tarkoitettukin. Nimiä, paikkoja, vuosilukuja tuli tiuhaan, joten luento jäi etäiseksi. Itse nollasta sain toki jälkikäteen paljon pohdittavaa. Oman käsitykseni mukaan länsimaisessa ajattelussa nolla on tosiaankin ei-mitään, mutta idässä, lähinnä buddhalaisuuden vaikutusalueilla nolla tarkoittaa tyhjää. Länsimaissa tämä usein ymmärretään ei-miksikään, mutta buddhalaisessa kontekstissa tyhjyys tarkoittaa ”kaiken kattavaa”, se sisältäää kaiken. Myös nolla muotona viittaa tähän, ympyrä, joka ei ala mistään eikä lopu mihinkään, aluton ja loputon, jolla viitataan mieleen ja mieli sisältää kaiken.

Mielenkiintoisin näistä kolmesta oli professori Raine Koskimaan ”Maailma nollina ja ykkösinä”, jossa avattiin binäärijärjeslmän hienouksia. Hän myös esitti kansantajuisesti
yhtälöitä, joilla mm. voitiin ilmoittaa vuosiluku 2013  kahdella numerolla.

Lisäksi esitelmöitsijä sukelsi pohdiskelemaan elämmäkö virtuaalimaailmassa, ja maailmankaikkeus on ”vain” ohjelma? Siinä pohdittavaa lauantai-illalle.

Matematiikka on kiinnostava aihealue vaikka peruskoulussa se ei juurikaan kiinnostanut. Vasta vanhemmalla iällä olen alkanut arvostamaan sitä, ja ehkä sitä joskus innostuisi opiskelemaan lisää.

Kirja: Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Selvitys Lahden sodanjälkei-sestä rakennusperinnöstä on viisi vuotta kestänyt tutkimus- ja julkaisuhanke, joka perustuu Lahden kaupunginsuunnittelun, rakennusvalvonnan ja kaupun-ginmuseon yhteistyölle. Kuten nimikin viittaa, kirja kertoo sodanjälkeisestä rakentamisesta Lahdessa.

Mukaan on otettu omakotitalo- ja pientaloalueet, kerrostalolähiöt, oppilaitokset, palvelukeskukset, kulttuurirakennukset, teollisuus-alueet ja -rakennukset, kirkot ja kappelit, taiteilijakodit sekä muut sekalaiset rakennukset mm. Renkomäen ramppi, vesitornit ja sähkömuuntajat(!).
Alueista on myös karkeat mustavalkoiset maastokartat, joissa näkyy lähinnä lähiöiden rakennusten sijainti alueella.
Tarkempaan paikkojen sijoittamiseen apuna toimii takasivuilla oleva kartta johon on punakynällä rajattu esitellyt alueet ja kohteet sivunumeroineen.

Teoksessa on 164 sivuja ja se sisältää runsaasti värikuvia.
Kirjassa on hyvä alustus kaupungimme vaiheista sodan jälkeen. Lahti kasvoi suhteellisesti ripeimmin Suomen kaupungeista. Kaupunkiin muuttavat evakot tarvitsivat asuntoja ja sitä myötä kouluja, teollisuus ja liike-elämä tarvitsi tiloja. Sodanjälkeisenä kymmenvuotiskauden aikana Lahteen rakennettiin 5000 asuntoa ja 50 kilometriä uusia katuja. Maata hankittiin sieltä mistä sitä edullisimmin ja nopeimmin sain. Tästä johtuen Lahdesta tuli yksi maamme pientalovaltaisimmista ja aluerakenteeltaan pirstoutuneimmistä kaupungeista.
1960-luvulla aloitettiin lähiöi-den rakentaminen. Ajan arkkitehtuuri-ihanteena oli siirtää osa keskustan asukkaisat puutarhamaisiin täydenpalvelun “tytärkaupunkeihin”.

Teollisuusrakennukset ovat vaikuttaneet kaupunkikuvaan sodan jälkeen. Suuret teollisuuslaitokset ovat tunnettuja maamerkkejä vielä nykyäänkin. Lahti tunnettiin yrittelijäänä teollisuuskaupunkina. Vaikka teollisuustoiminta on väistynyt etenkin keskustan alueella, vanhat rakennukset antavat uusia muotoja ja mahdollisuuksia toisenlaiselle yritystoiminnalle.

Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä on selkeä opus lahtelaisesta rakentami-sesta, sen kehittymisestä ja ihanteistakin. Kirjan tekstiosuudet ovat selkeän johdonmukaista ja mukavaa luettavaa kaikille rakennushistoriasta ja Lahdesta kiinnostuneilla. Tekstien ja kuvien suhde on tukevat kokonaisuuksien hahmottamasti onnistuneesti.

Julkaisun saatteessa todetaan että “Lahti on nuori kaupunki ja sen kaupunkikuvaa leimaa sodanjälkeinen rakentaminen. Uusi rakennusperintö on tyypillistä lahtelaisuutta, meidän perinnettämme.”

Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä: Lahden historiallisen museon julkaisuja 3 (2012)

[artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 4/2012]

Näytelmä: Syntynyt Lahteen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


Syntynyt Lahteen -näytelmä sai välittömästi allekirjoittaneen mielenkiinnon heräämään. Aivan tarkkaan en muista missä yhteydessä ensimmäistä kertaa törmäsin siihen, muistaakseni sosiaalisessa mediassa näin näytelmän trailerin. Mielenkiinto kohosi näytelmää kohtaan ensi-illan lähestyessä, vaikka kovinkaan paljon traileri ei kertonut itse näytelmästä. Itseasiassa en ollut kovinkaan kiinnostunut edes pohtimaan sen sisältöä ennakkoon. Nimi kertoi jo kaiken oleellisen ja se riitti toistaiseksi.

Näytelmän ensi-ilta oli Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä 23.10.2012, johon saavuin seuralaiseni kanssa, tarkoituksena vain nauttia näytelmästä avoin ja vastaanottavaisin mielin.
Edellisestä kaupunginteatterikäynnistä oli jo vierähtänyt tovi, joten jo sekin, että takana oli tauko kaupunginteatterista, sai mukavia väristyksiä aikaan. Taide- tai kulttuurimuotona teatteri on kiinnostava ja yhtä lailla voi nauttia ammattiteatterista kuin harrastaja- tai nuorisoteatteristakin. Valitettavasti kesäteatterikin on jäänyt aikuisiällä liian vähälle, etenkin Lahdessa, vaikka monesti ke-väisin on ollut aikomusta mennä katsomaan. Ylipäänsä, viime kesä-teatteri kerrastakin on jo monen monta vuotta, viimeksi olin Suomenlinnassa eli Helsingissä.

No nyt olimme Lahdessa (synnyt-ty tänne), teatterissa ja tarkoituksena nauttia esityksestä ja kirjoittaa siitä. Se olikin haastavampaa mitä kuvittelin. Ensinnäkin tietoni näyttömätaiteesta ovat kovin suppeat ja toisaalta lahtelaisuudesta pohtiminen on aina vaikea pala. Silti ei haluaisi päästää itseään helpolla, vaikka tällä kertaa tullee raapaistua vain pintapuolisesti vähän molempia.

Näytelmä

Näytelmää luonnehdittiin ennakkoon että se on “yön mittainen matka Lahden sydämeen, sen menneisyyteen, nykypäivään ja tulevaisuuteen.“ Näytelmän käsikirjoituksesta, kuvamateriaalista ja haastatteluista vastasivat entiset lahtelaiset näytelmäkirjailija Marko Järvikallas ja kuvatai-telija Mikael Neiberg.

Syntynyt Lahteen on kiteytettynä lahtelaisuuden ytimeen kurkotteleva ja vajoava komedia. Näytelmää varten on tehty valtava taustatyö (ellei käsikirjoittajien Lahti-tietous ollut jo valmiiksi ensiluokkaista) ja sen annettiin myös näkyä ja kuulla: Lahtea käsiteltiin tässä tapauksessa tarkoituksenmukaisilla kliseillä. Dialogi sisälsi inhorealistisia havaintoja kaupungimme luonteesta ja se olikin ahdettu täyteen meitä itseään: oli kaupungin strategiaa, toriparkkia, baareja, Sleepy Sleepersiä, kansalaissotaa, järjestäytynyt rikollisuutta, vaakuna ja sen moniulottoinen merkitys ja kaikkea muuta, mitkä tietenkin nivoutui lahtelaisen identiteetin etsimisen/pohtimisen ympärille.

Huumori oli varsin hersyvää, ajoittain niin mustaa kuin farssiakin. Monesti hauskuus syntyi kahdesta näennäisesti erilaisesta asiasta, joilla ei ole näyttänyt olevan suoraa yhteyttä, mutta kun niiden välille saatiin yhteys, syntyi komiikkaa. Se tapa taitaakin olla yksi komiikan esittämisen perinteisistä tavoista ja tällä kertaa se toimi, ja ajoittain jopa naurattikin.

Syntynyt Lahteen koostui kar-keasti jaoteltuna kahdesta osasta, jotka olivat tyyliltään erilaisia.
Näytelmän ensimmäisellä puoliskolla Lahtea vatvottiin parisuhde-kontekstissa, jossa Lahti kutsuu kirjeellä ex-lahtelaista Juhania palaamaan “rikospaikalle”.

Toinen puolisko painottui enemmän Lahden metafyysisiin (olo)tiloihin ja sukellettiin syvälle tajuntaan pohtimaan miksi Lahti on Lahti: Menneisyys, nykyhetki, tulevaisuus. Mistä Lahti on rakentunut?

Paikat

Kohtausten siirtymissä kaupungin työmies kävi lavalla asettelemassa lavasteet kohtausten vaatimiin asetelmiin. Lavastus oli muutenkin onnistunut kaupungin ja sen paikkojen kuvauksen osalta. Tapahtumakeskiössä oli radiomastomainen koroke, joka muuntui vaikkapa Pitkä Pubiksi tai erotiikkaliikkeen tiskiksi. Yksi näytelmän tapahtumapaikkana toimi nykyään jo hieman unholaan jäänyt vesitorni eli näkötorni. Rakennuksena toki huomattu kaupungin silhuetissa, mutta paikkana valitettavasti jäänyt vähälle huomiolle.

Hahmoista

Pääosassa oli siis Juhani, joka palasi pääkaupunkiseudulta Lahteen hetkeksi. Perään lähti hänen espoo-laisvaimo Saara, jonka tietämystä tai tietämättömyyttä Lahdesta hyödynnettiin mainiosti tarinankerronnassa. Saaran äidillä oli sen sijaan hurjia kokemuksia Lahdesta Sleepy Sleepersin kulta-ajoista.
Timppa, juro ja junttimainen, mutta silti rehellinen, konstailematon lahtelainen mies. Raiskio sai hahmoonsa paljon syvyyttä, alun hieman vähä-älyisen ensi-vaikutelman jälkeen, joka lienee tarkoitettu.
Kaupunginvaltuutettu Laitinen oli rennon retosteleva lahtelais-hahmo.

Lopuksi

Teatterikokemuksena Syntynyt Lahteen oli piristävä ja kuten mainitsin myös hauska. Ensimmäinen osa oli selkeämmin rakennettu ja teatteriesityksenä miellyttävämpi. Jälkimmäisessä vyörytettiin paljon, mutta käsittelytavan takia mielenkiintoisempi.

Kokonaisuudessa hieno matka lahtelaisuuteen, yhteen sen tulkintaan, jossa oli otettu lahte-laisuuden moninaiset elementit hyvin huomioon. Tästä jäi pohdittavaa pitkäksi aikaa. Valitettavasti vain murto-osa siitä päätyi tälle paperille.

“Vielä vuosikausia sen jälkeen kun olin muuttanut pois Lahdesta, ajattelin että se saatana melkein nitisti minut, että sillä kaupngilla ei ollut minun kaltaiselleni ‘väärin ymmärretylle boheemille runoilijalle’ muuta tarjottavaaa kuin urheilua, betoniseinää, nyrkkiä ja keskikaljaa –  ja kun se meidän bändikin oli jo hajonnut…
Kun me haastattelimme Mikaelin kanssa tätä teosta varten entisiä ja nykyisiä lahtelaisia, nousi voimakkaana esiin positiivisista lähtökohdista kumpuava lahtelainen ylpeys.”

Marko Järvikallas

Syntynyt Lahteen [linkki sivuille ja näytelmän traileri]

Käskirjoitus: Marko Järvikallas ja Mikael Neiberg; ohjaus: Otso Kautto; lavastus ja puvut: Annukka Pykäläinen; kuvat ja videot: Mikael Neiberg; valosuunnittelut: Jouni Nykopp; äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa; rooleissa: Jori Halttunen (Laitinen), Tapani Kalliomäki (Juhani), Aki Raiskio Timppa), Maija Rissanen (Mia), Mirja Räty (Hannele, Saaran äiti), Hanna Vahtikari (Saara) ja Kai Vaine sekä Kai Kokko. Kesto 2 h 30 min (sis. väliajan)

[artikkeli on julkaistu Hollolan Lahti -lehdessä 4/2012]

Bay City Rollers

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Esittelyssä Lahti Roller Derby, lajissa on joka on Suomessa on vielä suhteellisen tuntematon suuren yleisön parissa. Tämän kovan kontaktilajin – jossa mustelmia ei vältellä – ideaa valottaa Bay City Rollersin Mirka Kiljala aka Munaliisa.
Lisää ajankohtaista tietoa joukkueesta seuran nettisivuilta tai Facebook-sivulta ja kuvia nähtävillä Helsinki Roller Derbys Queen Bs vs. Lahti Roller Derby (Bay City Rollers) -ottelusta täällä, kuvaaja Marko Niemelä.

Mitä on Roller Derby?
Roller derby on naisten kontaktilaji, jota pelataan nelipyöräisillä rullaluistimilla ovaalilla luisteluradalla. Roller Derby on lähtöisin 1920-luvun Yhdysvalloista ja nykymuodossaan se on ollut olemassa vuosituhannen alusta. Eurooppaan laji rantautui vuonna 2006.

Jutun lopussa lajista enemmän

Minkälaista toiminta on Suomessa?
Suomessa on tällä hetkellä 16 seuraa ympäri Helsingistä Ouluun asti, luistelijoita on noin 500, tuomareita n. 50 ja toimitsijoita 100. Ensimmäinen suomalainen joukkue, Helsinki Roller Derby, perustettiin vuonna 2009. Seurat pelaavat harjoitteluotteluita tai virallisia ”boutteja” toisiaan vastaan. Erilaisia sekajoukkue-kisatapahtumia ja bootcamppejä on myös järjestetty paljon. Kaikki derbyn pelaajat Suomessa oppii tuntemaan nopeasti. Kyseessä on varmasti kahtena viime vuonna ollut muotilaji, joten kasvu varmastikin tasaantuu, mutta – onko mitään muuta kontaktilajia, joka on nimenomaan naisille suunnattu eikä mikään siistitty versio miesten lajista? Laji on vastannut suomalaisten naisten tarpeeseen toimia ja harrastaa liikuntaa yhdessä ja yhteisöllisesti.
Vuonna 2012 nähtiin myös ensimmäinen miestuomareista koottu merby-joukkue.

SM-cup alkoi 19.1.2013, mitä se tarkoittaa ja kuinka iso merkitys sille on lajille?
SM-cup on pioneerihanke Euroopassa, mikään muu Euroopan maa ei ole perustanut kansallista liigaansa, joten sitä seurataan varmasti laajasti eurooppalaisella tasolla ja miksei muuallakin maailmassa. SM-cupin kattojärjestönä ja maajoukkueen organisaationa toimii Roller Derby Finland, jossa myös Lahdella on edustus. Suomen cupia pelataan yhdysvaltalaisen WFTDA:n (Women’s Flat Track Derby Association) sääntöjen mukaan. Vuonna 2013 SM-cupiin osallistuvat Suomen kuusi suurinta joukkuetta, joista LRD:n Bay City Rollers on yhtenä joukkueena. Lajille Suomessa SM-cup tarkoittaa entistä parempaa järjestäytymistä, tiivimpää yhteistyötä seurojen välillä, lisää näkyvyyttä ja tunnettavuutta sekä se karistaa varmasti viimeisetkin epäilykset siitä, etteikö laji olisi tullut jäädäkseen Suomeen.
Liigassa pelataan yksinkertaisena sarjana yksi kolmen ottelun turnaus ja kuusi kahden ottelun tapahtumaa sekä lopputurnaus. Jokaiselle joukkueelle tulee täten viisi ottelua sekä mahdollinen lopputurnaus. Voitosta joukkue kuittaa kaksi pistettä, tappiosta nolla. Runkosarjan neljä parasta pääsevät lopputurnaukseen. Ottelut järjestetään vuorollaan jokaisen seuran kotipaikkakunnalla.
SM-Cup on kuitenkin vain osa pelaamista – eikä ainoa autuaaksi tekevä. Pelaamme edelleen myös muita suomalaisia ja ulkomaisia joukkueita vastaan.

Minkälainen taso Suomessa ja Lahdessa on kansainvälisesti?
Suomi oli vuonna 2011 järjestetyissä MM-kisoissa viides, joten Suomen taso on kova, koska sijoitus oli kuitenkin sellaisten maiden jälkeen, joissa lajilla on pidempää historiaa. Lahti on yksi kuudesta SM-cupin  seurasta Suomessa, tarkkaa sijoitusta selvitetäänkin näissä otteluissa. Tavoitteenamme on olla neljän parhaan joukossa ja päästä lopputurnaukseen – pääkaupunkiseudun joukkueet ovat todella kovatasoisia. Eurooppalaisella tasolla Lahdella on suuntaa antava sijoitus jossakin 80 parhaan paikkeilla, mutta se ei ole mitään virallista, vaan riippuu nimenomaan siitä, että miten paljon joukkue on pelannut otteluista muita vastaan ja minkä tasoisia joukkueita vastaan. Vuoden 2012 loppupuolella LRD pelasi myös ottelun Trondheimissa, Norjassa, ja tavoitteenamme on pelata ulkomailla myös vuonna 2013 – Pohjoismaissa taso on aika samoilla linjoilla, joten tulemme varmasti kohtaamaan tanskalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia joukkueita pelikentillä. Lahden joukkueen kunto ja taidot ovat kovat, mutta loukkaantumisia on sattunut viime aikoina jonkin verran, joka on verottanut pelaajiemme määrää.

Miten toiminta käynnistyi Lahdessa?
Lahti Roller Derbyn perustaja on Pia Vanhalakka eli Rose McGoGo, joka aloitti lajin harrastamisen Helsingissä. Muutettuaan Lahteen Pia halusi jatkaa harrastustaan, otti selville Facebookissa muista kiinnostuneista lahtelaisista harrastajista ja perusti joukkueen vuoden 2010 kesällä. Vuoden 2011 lopulla LRD sai ensimmäistä kertaa koottua kokonaisen 14 pelaajan joukkueen, ja vuoden 2013 alkupuolella kootaan myös B-joukkue.

Minkälaiset harjoitteluolosuhteet Lahdessa on?
Tällä hetkellä harjoitteluolosuhteet Lahdessa ovat erinomaiset. Harjoittelemme luistimilla kolmesti viikossa Messuhallilla ja Jalkarannan koululla, sekä kerran viikossa lihaskuntoa harjoittaen tai lajikokeiluiden parissa, ns. ”off skates” eli ilman luistimia. Tällä hetkellä off skate -tilaamme Anttilan takana ollaan purkamassa pois, mutta varmasti löydämme jotakin korvaavaa, ja tokihan Lahti tarjoaa mahtavat harjoittelumahdollisuudet ihan kaikkeen liikuntaan – aina voi olla vaikka ulkona. Kesäisin luistelemme matkaa tai pyörimme skeittipuistossa.

Roller Derbyssä pelaajilla on ”taiteilijanimet”, mikä merkitys tällaisilla rooleilla on?
Taiteilijanimet ovat jäänteitä roller derbyn alkuajoilta, jolloin laji oli enemmän show’ta kuin urheilua. Taiteilijanimi on ehkä jonkinlainen alter ego, jonka suojissa voit olla juuri niin raju kuin haluat, huolimatta siitä, millainen olet muussa elämässä. Omalla nimelläkin voi pelata, sille ei ole mitään estettä. Nimet ovat monesti todella nerokkaita sanaleikkejä ja väännöksiä tai nimiä, jotka ilmaisevat pelaajan persoonallisuutta. Pelikentällä meidät kuitenkin tunnistetaan vain väreillä ja numeroilla, joten taiteilijanimi on vain lisäulottuvuus.

Houkutteleeko laji tietyntyyppisiä ihmisiä? Kuka voi alkaa harrastamaan ja mitä se vaatii?
Lajin aloituskynnys on matala, koska harrastajien tulee olla 18 vuotta täyttäneitä naisia, joten kukaan ei voi olla tässä lajissa hyvä ennestään siksi, että olisi treenannut sitä lapsesta asti. Niin ollen laji houkuttelee varmasti naisia, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet mitään urheilua -silti mukana ovat myös entiset urheilijat ja entiset sohvaperunat rinta rinnan, eikä koskaan ole ennalta sanottua, että kenestä tulee parempia pelaajia. Lajiin tarvitaan yhtä lailla pieniä ja nopeita kuin myös isompikokoisia ja vakaampia pelaajia. Ensimmäisten kuukausien aikana harjoittelemme perustaitoja, jonka lopuksi suoritetaan luistelutaitoja mittaavat testit sekä kirjalliset teoriatestit. Näiden läpäisemiseen tarvitaan säännöllistä ja kovaa harjoittelua sekä sitoutumista joukkueeseen. Vasta tämän jälkeen pääsee harjoittelemaan pelaamista, osallistumaan harjoittelupeleihin ja sitä kautta virallisiin peleihin. Viimeistään testivaiheessa sellaiset naiset, jotka eivät ole olleet lajin suhteen vakavissaan, alkavat tippumaan pois.
Sinällään mitään tiettyä lajityyppiä en tunnista roller derby -naisissa, LRD:ssäkin on naisia 20 vuoden ikäjakaumalla, opiskelijoita, työssäkäyviä, äitejä, ihmisiä joka puolelta Suomea, monista eri perhe- ja koulutustaustoista. Kukaan ei varmastikaan pelkää mustelmia. Jos jotakin pelkää, tässä lajissa pelot karisevat helposti, ja mustelmistaan on välillä jopa ylpeä. Kehonkuva, käsitys itsestä, suhtautuminen muuhun elämään, haasteisiin ja kanssaihmisiin muuttuu nopeasti, kunto ja lihakset kasvavat, ja tajuaa, että kilot eivät aina ole pelkästään huono juttu. Sen vuoksi roller derby-nainen on varmasti terve, rehti ja hyvä suomalainen nainen, joka ei narise ja valita turhista.

Missä lajia, tietenkin lahtelaisten edustamana, pääsee jatkossa seuraamaan?
Seuraava SM-cupin peli järjestetään Kouvolassa 16.3., jossa Lahti pelaa Kouvolaa vastaan. Lahdessa järjestettävä SM-turnaus on toukokuussa helluntain paikkeilla – tarkka päivämäärä varmistuu pian. Osallistumme ja järjestämme otteluita muitakin seuroja vastaan kevään aikana, joista ilmoitamme nettisivuillamme ja Facebookin fanisivullamme. Lajista kiinnostuneet ovat tietenkin aina tervetulleita seuraamaan myös harjoituksiamme ottamalla yhteyttä etukäteen.

Laji pähkinänkuoressa

Roller derby on naisten kontaktilaji, jota pelataan nelipyöräisillä rullaluistimilla ovaalilla luisteluradalla.
Yksi ottelu koostuu kahdesta 30 minuutin erästä. Pelinappuloina toimivat pelaajat itse. Kentällä on kerrallaan 5 pelaajaa molemmista 14 hengen joukkueista.
Yksi pelaajista on pisteidentekijä eli ”jammeri” ja loput pelaajat ovat ”blokkereita”, jotka muodostavat ”pakan” yhdessä vastapuolen pelaajien kanssa. Blokkererit auttavat omaa pisteidentekijää pääsemään ensimmäisenä läpi radalla eteenpäin liikkuvasta pakasta – ja samalla estävät vastapuolen pisteidentekijää pääsemästä läpi.
Ensimmäisenä pakan läpi päässyt jammeri voi keskeyttää maksimissaan 2 minuuttia pitkän ”jamin” strategisesti haluamallaan hetkellä – pisteitä kertyy jokaisesta ohitetusta vastapuolen pelaajasta. Blokkerit saavat estää vastapuolen blokkereita ja jammeria taklaamalla.
Pakan liikkeillä, muodostelmilla, nopeudella ja paikoilla radalla on strategista merkitystä pelin etenemisessä. Rangaistuksia pelaajat saavat vääränlaisista taklauksista tai laittomista paikoista radalla.
Sääntöjä ja strategioita on paljon, mutta ne oppii nopeasti pelaamalla – ja jos ei muuten, niin pelissä on aina tuomareita, jotka huolehtivat pelaajien lähettämisestä rangaistuspenkille.

(lähde: Munaliisa)