Kirjoittajan arkistot:Sauli Hirvonen

Kesäteatteria Myllysaaressa

Julkaistu , kirjoittanut

Taustaa

Moni kesä on itselläni vierähtänyt ilman kesäteatteria, tietenkin monena vuotena on ollut aikomuksena mennä, mutta aina jollain verukkeella siirtyminen aurinkokatsomoon on jäänyt suorittamatta. Muutama vuosi sitten pääsin Suomenlinnaan katsomaan Tuntematon sotilasta. Pikkupoikana tuli useastikin käytyä Karirannan kesäteatterissa, mutta sitten tämäkin perinne valitettavasti katkesi.

Kuitenkin tänä kesänä monen asian summana, keskiviikkona 3.7. sain hienon tilaisuuden päästä seuramaan kesäistä näytelmää, kun Myllysaaressa pyörähti käyntiin Myllysaaren kaunis Justiina. Niinpä pitkästä aikaan pääsin nauttimaan lahtelaisesta kesäteatterista.

Laukes

Viime vuosina lahtelaista kesäteatteritoimintaa on ylläpitänyt Lahden Elävä Taide ry:n Pesäkalliossa, mutta tälle vuodelle saatiin uusi toimija, kun Lahden Uusi Kesäteatteri (LAUKES) aloitti Myllysaaressa. Uuden Kesäteatterin takana on Päijät-Hämeen tapahtumakulttuurin tukiyhdistys ry, ja näytelmä Myllysaaren kaunis Justiina on Suomen uusimman ammattikesäteatterin ensituotanto. Laukesia luonnehditaan Facebook-sivulla että se on ”korkeatasoisia ja kiinnostavia musiikkiteatteriesityksiä tuottava ’ympärivuotinen kesäteatteri’, jonka lippulaivana on Lahden keskustassa kesällä 2015 aloittava musiikkiteatteriin keskittyvä kesäteatteri”.

Miljöö/lavasteet

Esityspaikkaan pääsin onnekkaana tutustumaan jo ennakkoon, kun sain kutsun auttamaan näytelmän lavastajaa Miia Marttista. Teatterin näyttämönä toimi saaren upean paviljongin takana sijainnut venevaja aivan veden äärelle. Paikka toikin aivan oman tunnelmansa. Näytelmän aloitukseen oli jäljellä vain muutamia päiviä, lavasteet olivat pääosin hyvällä mallilla, mutta vaati laittoa, joten Marttisella ja kumppaneilla oli puuhaa. Muutama apukäsi oli ehkä avuksi viime hetken puristuksissa. Näytelmä sijoittuu suomalaiselle kesänviettopaikalle, joten vajaan oli rakennettu kesähuvilan pihapiiri. Lavastus oli varsin onnistunut ja monet yksityiskohdat toivat entisaikojen kesänviettopaikat katsojan likelle. Mainittakoon että katsomona toimii Kisapuiston vanhat katsomarakenteet, kaiken päälle, lisämaustetta antoi teatterin katonrajaan pesiytyneet pääskyset.

Ennakkonäytökseen

Kolmas heinäkuuta järjestettiin näytelmän kutsuvierasilta (tms.), johon sain kutsun Lahti-seuran edustajana. Sekös mieltä lämmitti ja kiitollisena otin kutsun vastaan. Mukaan lähti hyvä kaverini Tapsa (mm. Pro Puun puuseppä), joka hänkin kantoi oman kortensa kokoon lavasteiden suhteen. Paikalle saavuttiin hyvissä ajoin ja ihmisiä olikin jo piha täysi, tuttuja naamojakin. Eikä aikaakaan kun pääsimme astelemaan sisälle katsomoon, ja jo pian näytös pyörähti käyntiin.

Näytelmä

Tunnelmaltaan näytelmä on perinteinen kevyt suomalaisromanttinen kesäpaikkakomedia ja sijoittuu johonkin ”vanhaan romanttiseen aikaan”. Tarina tai sen kerronta ei ole poikkeuksellinen, tarinan kulku monin osin ennalta-arvattava, mutta silti hyvin toteutettu ja laadukkaasti viihdyttävä. Mennyttä aikaa ryyditettiin osuvilla viitteillä nykyaikaan, mikä parhaimmillaan on hauskaa, jos niihin ei käsikirjoitusvaiheessa takerru liikaa tai niistä yritä muodostaa itsetarkoitusta tarinan kustannuksella. Muutamat vitsit olivat toki jo kuultu aiemminkin, mutta moni nauratti. Ja koska kyseessä on aito (kesä)teatteri, ei pieniltä kommelluksiltakaan vältytty. Ne kuitenkin paikattiin loistavalla tilanneoivalluskyvyllä ja ammattitaidolla ja yleisöllä entistäkin hauskempaa (näemmä myös näyttelijöillä). Näytelmän ensimmäinen puoliaika meni tutustuellessa, tarinallista jännitettä ei oikein syntynyt. Toinen puoliaika oli jo terävämpi, hahmot oli ajettu näytelmään, tulleet tutuiksi ja päästiin ikään kuin vauhtiin. Pääpiirteissään tarinan kantavana voimana tuttu aihe, rakkaus, tarkemmin ottaen naimisiinmeno. Tapahtumapaikkana Villa Grönstrand, jossa häiden suunnitteluviikonloppua viettävät tuleva(?) aviopari ja mukana ovat tietysti miehen äiti ja morsiamen isä, molemmat leskiä.

Kaikki näyttelijät ovat esiintyneet useammassakin Lahden kaupunginteatterin tuotannossa, mutta eivät ole teatterin näyttelijöitä, kuten aiemmin virheellisesti kirjoitin [korjattu 19.7.]. Myllysaaren (hyvin) kauniin Justiinan roolivalinta on onnistunut. Justiinan roolissa nähdään ja kuullaan Sanna Parviainen, hän on tullut itselleni tutuksi Emil Kakon ohjaamassa Loitolla -elokuvassa. Punatukkainen Parviainen sopi erinomaisesti rooliinsa, ja hänen työskentelyssä on tasapainoisuutta herkkyyden ja voiman potentiaalin välimaastossa.

Toinen naisrooli on astetta räväkämpi, Annamaria Karhulahden esittämä Sofie Grönstrand. Hänen hauskuutensa kumpuaa hahmon todellisen ja kuvitteellisen sosioekonomisen aseman ristiriidasta. Hahmon esikuvana voidaan kansallisella tasolla Tankki Täyteen Emmi ”Emilia” Wilen, sekä kansainvälisesti kaikkien ”parempien” keskiluokkaisten rouvien esiäiti, loistava Hyacint Bucket (Anteeksi… Bukee). Karhulahti tekee mainion suorituksen ja hän osasi hyvin käyttää hyväkseen vantteraa ja muodokasta ulkomuotoaan.

Miehet hoitivat tonttinansa hyvin, vaikka jäivätkin (omilla tonteillaan dominoivien) naisten varjoon, jos tällaista vertailu kukaan ylipäänsä kaipaa. Miespääosassa on Mikael Haavisto (Max Grönstrand) esittää tavanomaisen oloista nuorta herraa, joka äitinsä hössötyksestä huolimatta tai juuri sen takia, on säilyttänyt rationaalisen ajattelun taidon, ehkä juuri tästä syystä Haavisto toimii myös tarinan kertojana.

Morsiamen isänä nähdään Juha Pihanen (Aimo Vaimoke). Pihanen tulkitsee herkkää Vaimoketta ajoittain ylinäytellen erityisesti soololauluosuuksissa, mutta silti on roolissaan uskottava, herkempi mies, sellainen, joka elämässään näennäiseen umpikujaan joutuessa voi sortua päihteiden liikakäyttäjäksi. Epäonninen tai epäonnistunut yrittäjä, joka haluaa parempaa lapselleen. Henkilökohtaisesti hahmo oli mielestäni sympaattisin. Pihanen toimii myös näytelmän vastaavana tuottajana.

Oma teatteritaiteentuntemus ei riitä kovinkaan tarkkaan analysointiin. Mielikuvissa perinteisen kesäteatterin taustalla on usein näytelmäpiirin tai harrastajateatteriväen talkooponnistelu. Tällaiselle satunaiselle kesäteatterikävijälle Myllysaaren Kaunis Justiina näyttäytyy hyvin toteutettuna hienoissa puitteissa, viihdyttävänä musikaalikomediana, josta ei kuitenkaan puuttunut kesäteatteriin kuuluvia (?) farssinomaisia hetkiä. Musiikkiesityksiä näytelmässä on viisitoista, monia tunnettuja musiikkikappaleita. Musiikaaleista (ainakaan elokuvallisista) en ole oikeastaan koskaan ”välittänyt”, lieneekä epämusikaalisuuteni siihen syy vai se että musikaaliosuudet katkaisevat tarinan kulkua liialti. Tai sitten sekä että. Mutta nyt kun pääsin seuraamaan lähietäisyydestä laulua, tanssia ja näyttelemistä, katsomoon konkretisoitui selkeästi että musikaalin läpivieminen näyttelijälle erittäin fyysistä. Tästä eteenpäin lupaan katsoa musikaaleja siltäkin kantilta ja luulen että arvostan nykyään musikaaleja enemmän.

Peukku Myllysaarelle, jota sopii suositella muillekin.

Myllysaaren Kaunis Justiina

Sanna Parviainen (mm. Aleksanterin Teatterin ”Rent”, Lahden kaupunginteatteri)
Mikael Haavisto (mm. Turun, Rauman ja Lahden kaupunginteatterit, Samppalinna)
Annamaria Karhulahti (mm. Lahden ja Helsingin kaupunginteatterit, Aleksanterin Teatterin ”Aladdin”)
Juha Pihanen (mm. Lahden kaupunginteatteri, Aleksanterin Teatterin ”Aladdin”)
Pianistina ja kapellimestarina toimii Asko Turkia (mm. Lahden kaupunginteatteri)
Justiinan ohjaajana ja koreografina toimii lahtelainen Laura Viippola (mm. Helsingin Kaupunginteatteri ’Maija Poppanen’, Sinfonia Lahti ’Romeo & Julia’ )
Justiinan puvustaa Heli Salomaa ja lavastaa Miia Marttinen

Tulevat kesän näytökset ja lisätietoja löytää mm. Facebook-sivulta.

Etelä-Suomen Sanomat 29 vuotta sitten

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vanhojen (paikallis)lehtien selailu on kiinnostavaa puuhaa ja iästäni johtuen, kiinnostus kasvaa, jos lehti ajoittuu 1970-90-lukujen väliin. Tällä kertaa eteeni kannettiin (mökiltä?) vanha Etelä-Suomen Sanomat 29 vuoden takaa ja päiväys on 27. kesäkuuta 1984. Käynkin läpi muutamia paikallisesti kiinnostavia uutisia.

Heti etusivulla on iso otsikko: Lasitehdas elpyy uusin konstein. Kyseessä oli siis vuonna 1969 valmistuneesta Okeroisten tehtaasta. Jutussa pohdittiin tehtaaseen kohdistuvien omistussuhteiden uudelleenjärjestelyitä ja tehtaan rakennemuutoksesta, jotta tehdas pystyisi jatkamaan. Kuten nyt tiedetään, tehtaan omistanut NSG Group sulki tehtaan ja tuotanto päättyi toukokuussa 2012.
Muista talousasioista taloussivulla, jossa uutisoidaan että lahtelaissyntyinen Uponor osti pienen viipaleen Thyssenistä. Saksan liittotasavaltalaiseen Thyssen AG:n kuuluva tytäryhtiö Thyssen Plastik Anger KG valmistaa mm. muoviputkia. ThyssebKrupp toimii nykyään Suomessa mm. materiaalitoimittajana ja hissivalmistajana.

Sivulla kolme on paikallisuutisia, jonka yhden aiheena on kaupungintalon jätättävä kello (tai vielä se on paikallaan…). Jutussa kerrotaan että sen koneisto uusitaan remontin yhteydessä ja täsmällistä aikaa se alkaa näyttää seuraavana vuonna. Kaupungintalon korjaustöiden arvioitiin valmistuvan kokonaisuudessa uoden 1985 maalis- tai huhtikuussa.
Toisessa artikkelissa pähkäillään Helsingin tien liikennejärjestelyijä. Vilkkaan tien ali tarvittaisiin  kevyenliikenteen tunneleita sekä uusi ajoyhteys Mustanmäenkadulta. Nyt voikin käydä katsomassa miten nämä suunnitelmat ovat toteutuneet. Jutun yhteydessä olevassa kuvassa näkyy Helsingintien ja Hennalankadun (silloisen Riihimäentien) risteys, jossa silloin oli vielä liikenneympyrä (nyk. kiertoliittymä), uutisen mukaan risteykseen suunnitellaan liikennevaloja…

Kulttuurisivuilla hehkutetaan Hanoi Rocksin ja Thundersin keikkoja Jokimaan juhannusfestivaaleilla. Festareilta raportoitiin mm. seuraavaa: ”Hämmästyttävää kyllä, Suomessa kohtuuttaman suosittu hittimylly Yö, jätti Jokimaan kuulijat välinpitämättömäksi. Vasta Popeda sai toden teolla vauhtiin raviradan juhlat. Popeda on vuosien mittaan karaistunut lepsusta ja eittämättä hölmöstä rapparibändistä vahvaksi ja tiukaksi kokoonpanoksi.” Ehkä festivaaliyleisön käyttäytymisessä kiteytyy selkeästi se mitä lahtelaiset arvostivat/arvostavat…

Tapahtumakalenterissa mm. Karirannan kesäteatterinäytelmä Silkkikivi, joka on Pekka Saariston komedia. Esitykset joka päivä paitsi perjantaisin.

Tämä sanomalehtikatsauksesta, 29 vuoden päästä uuudestaan.

Tapahtumapäivä Lahdessa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lauantaina 18.5. oli tarkoitus viettää aikaa seuralaisen kanssa Lahdessa, tutustuen päivän aikana järjestettyihin tapahtumiin enemmän tai vähemmän vapaamuotoisesti.

Aamu alkoi tietenkin kahvilla Lahden asemapäällikön talossa, aivan rautatieaseman vieressä. Talo on ollutkin viimeaikoina otsikoissa, liittyen tulevan matkakeskuksen rakentamiseen. Rakennuksessa pitää majaansa Oiko studio & shop, joka ravintolapäivänä oli laittanut pöydän koreaksi. Vierailin talossa ensimmäistä kertaa ja olihan siinä tunnelmaa, kun kahvikuppi kädessä sai tiirailla ikkunasta ohimeneviä junia. Oiko järjestää tulevana kesänä talossa monenmoista tapahtumaa, joten kannattaa käydä tutustumassa.

Kahvit ja mehut juotuamme, siirryimme pihalle käyskentelemään ja odottelemaan höyryjunaa, joka tosin jatkaisi Lahden asemalta matkaansa Heinolaan, Ahtialan kautta, jossa samalla järjestettiin höyrykirpputori. Sinne ei nyt tosin ehditty…
Väkeä olikin asemalaiturilla odottamassa vanhaa voimapesää. Jo kaukaa erottuva savupilvi ja hentoinen puuskutus voimistuivat kun Ukko-Pekka saapui asemalle. Kamerat räpsyivät tuttuun tyyliin, kun veturi vaihtoi junan toiseen päähän.

Kun Ukko-Pekka oli puuskuttaen lähtenyt Heinolaan, aseman seudun tutkailun jälkeen oli vuorossa Hiihtomuseo. Museoviikkoa vietetiin Lahdessa 14.-19. toukokuuta ja ensimmäistä kertaa vietettiin Lahdessa Museoiden yötä. Museoihin oli vapaa pääsy ja Hiihtomuseo oli lauantaina auki peräti klo 22 asti. Hiihtomuseossa oli käynnissä Suomen suksi – suksisepästä teolliseen muotoilijaan -näyttely museon tarjoamien perustoimintojen lisäksi. Museossa vierähti tovi kaiken tiedon ja toiminnallisuuden keskellä. Tällä kertaa emme muihin museoihin menneet, sillä Taidenmuseon Valon houkutus ja Historiallisen museon Viipuri mon amour -näyttelyt olimme käyneet katsomassa avajaisten muodossa jo aikaisemmin.

Hiihtojen jälkeen suuntasimme naapurin, uusittuun urheilu- ja messukeskukseen. Suurhallin vanha jalkapalloalusta eli tekonurmi oli vaihtunut parkettiin. Toki hallissa jatkossakin pelataan jalkapalloa, mutta vain puolella kentällä. Toisella puolella salibandya ja koripalloa sekä paljon muuta. Kierrettyämme suurhallin, istuimme ravintolakahvilaan pullakahveille ja katselimme samalla Lahti Roller Derbyn harjoituksia.

Lahti-päivä ei suinkaan ollut tässä vaan illalla otimme pyörät allemme ja kiersimme lyhyenkön Lahti-kierroksen Niemen sataman kautta Mukkulaan ja sieltä Holman kautta keskustaan. Matka menikin mukavasti turinoidessa.

Pyöräilyn jälkeen meillä oli jo hieman kiire, sillä myöhäisillasta olimme varanneet aikaa Yökinolle, olihan Kellarikinon kevätkausi purkissa, ja sitä ”juhlittaisiin” elokuvien muodossa aina aamuyöntunneille asti. Niinpä kävimme paikallisessa elokuvateatterissa Kino Iiriksessä katsomassa lauantaisen Yökinon elokuvien sarjan avauselokuvan Michael Jacksonin elokuvan Moonwalkerin. En tiedä miksi.

Kinosta talkoina

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden oman elokuvafestivaali Kinos täytti vuonna 2013 kymmenen vuotta. Tarkemmin Kinoksesta ja sen historiasta tässä jutussa, joten tässä tarinassa käyn läpi lähinnä tämän vuoden vaiheita, koska jonkinlainen vastuuhenkilön pesti napsahti minulle lähinnä olosuhteiden pakosta.
Tapsa ehtikin jo kirjoittaa Kinoksesta.

Talkoilla

Kinosta alettiin puuhata tuttuun tyyliin jo edellisenä vuonna, jolloin hahmoteltiin vapaaehtoisista muodostunutta ydinryhmää. Kinoksen jatko oli vaakalaudalla, koska aiemmin mukana olleet aktiivit olivat muuttaneet pois kaupungista tai muuten vaan jättäytyneet pois. Syksyllä 2013 löytyi kuitenkin innokas (?) talkooporukka jatkamaan perinteistä filmifestivaalia. Talvella homma eteni vanhaan malliin ja saatiin pystyyn nettisivut, joilla esitettiin kutsu elokuvantekijöille lähettää töitä Kinokseen. Viestiä painotettiin lisäksi YouTubessa julkaistuilla trailerilla ja videokutsulla. Näin huomio oli maksimaalinen. Ja edullinen.

Tässä vaiheessa tapahtui miehistönvaihdoksia ja hyppäsin puolihuomaamattomasti Kinoksen operatiiviseksi vastuuhenkilöksi.

Pikku hiljaa materiaalia pukkasi ovista ja ikkunoista tai lähinnä postiluukusta. Vielä deadlinea hipoen viimeiset teokset saapuivat raadin syliin. Alkoi armoton katselumaraton saapuneiden töiden parissa. Katseluraadin, jossa oli katselukerroilla 3-6 henkilöä, tehtävänä oli käydä teokset läpi, jotta ohjelmisto saataisiin kasaan määräaikaan mennessä. Kaikki työt saatiinkin katsottua läpi ajoissa eli parissa viikossa ja valitut teokset julkaistiin Kinoksen nettisivuilla ja Facebookissa.

Tämän jälkeen käytiin viikonlopun ohjelmiston kimppuun. Viikon ohjelma oli varmistunut jota kuinkin aikaisemmin – tähän palaan jutun myöhemmässä osassa. Lisäksi aikomus oli ollut yhteistyökumppanin kanssa järjestää perinteinen Kinoksen päätösklubi, mutta se jäi tänä vuonna kuitenkin tekemättä, kovasta yrityksestä huolimatta, sillä sopivaa paikkaa ei löytynyt. Pienellä talkooporukalla oli kuitenkin kädet täynnä tekemistä, joten pieniä takaiskuja ei jääty voivottelemaan.

Kun viikon ja viikonlopunkin ohjelmat olivat selvillä, alettiin työstää sarjoja ja niiden  videoesittelyjä, mm. ennakkoesittely nähtävillä Kinos-kanavalla YouTubessa.

Viikon ohjelma

Viikko alkoi maanantaina aprillipäivänä Kellarikinon esittämällä Take Shelterillä. Kinoksen kunniaksi kellariin oli vapaa pääsy.

Tiistaina oli vuorossa Lahtifilmi-iltama. Illan tarjonta koostui osittain Kino Iiriksen hallussa olevasta materiaalista, mutta mukana oli yksi ”Kinos-työ” sekä muutama lyhytfilmi liittyen Päijät-Hämeen perinnefilmiprojektiin, (projektin esittelyvideo). Aiheesta olin turisemassa paikallisradiossa samana päivänä, väkeä oli paikalla mukavasti siitä huolimatta. Tämäntyyppisille elokuvailtamille on luvassa jatkoa syksyllä.

Keskiviikkona paikalle saapui Tapani Ripatti Gonzo Rock -taltiointi mukanaan. Kyseessä oli siis Sibeliustalossa syyskuussa 2005 järjestetyn konsertin livetaltiointi lahtelaisista beat-konkareista, joiden kulta-ajaksi voidaan laskea 1960-luku. Monet bändit kokosivatkin rivinsä usean vuosikymmenen jälkeen(!) soittaakseen vielä kerran yhdessä. DVD:tä voikin kutsua Lahti-beatin lyhyeksi oppimääräksi. Ripatti alusti dokumentin ja kertoi sen tekemisestä, joka vaati tekijältään paljon, aikaa ja vaivaa. Jälkipolville tällainen tallenne on arvokas katsaus eräästä lahtelaisesta kulttuurimuodosta.

Torstaina huilattiin elokuvien osalta. Torvessa tosin oli Rytmin Ystävien järjestämä Akustinen klubi, joka liittyi sillä viikolla järjestettyyn Runorockiin, ja niin myös Kinokseen.

Viikonlopun ohjelmisto

Varsinaisesti Kinos on aina käsittänyt viikonlopun, niin myös tänäkin vuonna, vaikka Kinos oli pyörähtänyt käyntiin maanantaina. Etelä-Suomen Sanomatkin oli huomioinut 10-vuotiaan Kinoksen päivän lehdessään.
Perjantai alkoi aloituselokuvalla, Teippaaja Pro:lla, jonka jälkeen nähtiin tukku kotimaista musiikkivideotuotantoa.

Lauantai alkoi klo 16. Sarjat oli nimetty jokseenkin oudosti, eikä kukaan raatilaisista oikeastaan tiedä, liittyivätkö ne jotenkin sarjojen sisältöön. Ainakin osittain? 
Lauantaina iltana teatterin ovet kävivät tiuhaan, ja väkeä pakkautui iltamyöhään katsastamaan lauantain K18-sarjaa, Kobrakino Junioria, joka nimestä huolimatta oli senioreille.

Sunnuntaina konkarikinoslaisen Ulla Kanasen alustama Kinos-retrospektiivisarja johon oli koottu menneiltä vuosilta parhaita teoksia, tai ainakin niitä mitä oli vielä saatavilla.

Sunnuntain ja Kinoksen päätti Jäniksenä Varkaudessa / A Studio in a Factory Town, joka kertoi Varkauden teollisuuden kultakaudesta ja sen hiipumisesta erään valokuvausliikkeen ja perheen näkökulmasta, tekijän isoisän vanhojen filmien kautta. Tämän teoksen äärellä oli hyvä päättää Kinos ja kadota teatterista vanhan teollisuuskaupungin, Lahden, yöhön. Menin kotiin.

Mainittakoon vielä muusta yhteistyöstä että koko Kinoksen aikana Kino Iiriksen aulassa 26.3. – 14.4.2013 oli Miia Marttisen kokoama Still-Fiction valokuvanäyttely, joka koostui fiktiivisten elokuvien still-kuvista, joiden tarinat ja henkilöt olivat keksittyjä. 
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry piti koko viikonlopun teatterin aulassa kahviota ja se samalla toimi infotiskinä.

Kaiken kaikkiaan antoisat festarit ja koneenkäyttäjille tarkoitetut takahuoneen sipsit maistuivat elokuvia katsellessa. Jopa niin antoisat että ainakin allekirjoittanut alkoi
pohtia jo ensi vuoden tapahtumaa… Saa nähdä miten käy. 

Jos tämä kirjoitus herätti intoa lähteä filmifestivaalitalkoisiin ensi vuonna, ei muuta kuin yhteyttä Kinoksen elokuvatalkoolaisiin.

Elokuvafestari Kinos 10 vuotta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lahden oma elokuvafestivaali Kinos täyttää huhtikuussa 10-vuotta. Tällä kertaa ohjelmisto kestää koko viikon 1.-7.4.2013, huipentuen viikonlopulle.
Kinoksen taivalta on vierestä seurannut, enemmän tai vähemmän aktiivisesti festareiden järjestelyihin osallistunut elokuvasihteeri Markus Lehtinen.

Miten Kinos aikoinaan lähti käyntiin, mitkä olivat syyt lahtelaiselle elokuvafestarille?

– Vuonna 2003 ryhmä lahtelaisia elokuvaharrastajia järjesti pienimuotoisen, julkisen elokuvakatselmuksen Kymipubissa Kymintiellä. Tarkoitus oli katsella itse tehtyjä, omia ja kavereiden elokuvatuotoksia. Tapahtuma oli sen verran suosittu, että seuraavana vuonna se siirrettiin elokuvateatteri Kino Iirikseen.
Tapahtuma onkin kasvanut luonnollisesti pienestä kaverinporukan järjestämästä katselmuksesta koko viikon kestäväksi elokuvafestivaaliksi monipuolisine oheista-pahtumineen. Silti se on säilyttänyt tekemisessään maanläheisen talkoohenkisyyden. Tämä heijastuu myös Kinoksen asenteeseen ja suhtautumiseen harrastelijaelokuvaan: festivaali ei karta kotikutoisempiakaan teoksia, tärkeintä on idea ja sisältö. Tämä on ollut jo pitkään Kinoksen kantava ajatus, vaikka järjestäjäporukka on vaihtunut, silti festari on säilyttänyt oman tunnistettavan tyylinsä vuodesta toiseen.
Kinosta on aina tehty pienellä budjetilla, johon on saatu vaihtelevasti taloudellista tukea, lähinnä Lahden kaupungilta ja Hämeen taidetoimikunnalta.
Tekijöiltä Kinos on aina vaatinut sitoutumista ja paljon töitä, mutta luulen että se on ollut sen arvoista. Tosin Kinosta on tehty vuosi kerrallaan, pitkäjänteiseen suunnitteluun ei ole ollut kirjaimellisesti varaa.

Ovatko lyhyt- ja harrastelijaelokuvien tekotavat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja onko se näkynyt Kinoksen ohjelmistossa?

– Kymmenessä vuodessa tekniikka on kehittynyt huomattavasti, ja jo pienellä budjetilla saadaan tekni-sesti laadukkaita tuotoksia.
Muutos lähinnä näkyy siinä, että harrastelijat tekevät nykyään enemmän ns. perinteistä elokuvaa ja taiteelliset kokeilut ovat jääneet vähemmälle.

Onko Lahden Muotoiluinstituutin elokuvalinjalla ollut vaikutusta?

– Joinakin vuosina elokuvalinjan opiskelijat ovat olleet itse järjestämässä Kinosta, mutta se on ollut enemmän poikkeus kuin sääntö.
Tietysti joka vuosi on opiskelijoiden töitä ollut ohjelmistossa, mutta osallistumismäärissä ne eivät ole korostuneet.

Mihin sijoittaisit Kinoksen valtakunnallisesti elokuvafestivaalien joukossa?

– Kinosta on oikeastaan vaikea verrata kokonsa puolesta muihin suomalaisiin elokuvafestareihin. Se ei vertaidu isompiin elokuvafestivaaleihin ja ovat taas kasvanut isommaksi kuin pienemmät paikalliset katselmukset. Tietysti tähän on vaikuttanut puitteet, jotka elokuvateatteri Kino Iiris tarjoaa.

Miten Kinos on houkuttanut tekijöitä ja yleisöä?

– Monina vuosina Kinokseen on ollut paljon tarjontaa, niin että kun työryhmä on järjestänyt ennakkokatselmuksia, se on joutunut ilokseen tekemään karsintaa teosten kesken. Kaikki työt eivät ole mahtuneet mukaan, ja niitä on tullut ulkomailta saakka.

Kävijöitä on ollut joka vuosi hyvin, ja paikallisesti festivaalit ovat herättäneet huomiota mediassakin, etenkin jos oheisohjelmassa on jotakin uutta.
Esimerkiksi viikonlopun päätösklubi on houkutellut paikalle niitäkin, joilta ovat jääneet elokuvat jostakin syystä näkemättä.

Mitä juhlavuonna Kinoksessa?

-Joka vuosi Kinos on teemoitettu ja oheisohjelmaa on järjestetty keskustassa ja sen tuntumassa. Kino Iiris toimii päänäyttämönä elokuville, mutta näytösten yhteydessä on järjestetty mm. keskustelutilaisuuksia.
Tänä vuonna festivaalit kestävät kokonaisen viikon ja arkipäiville rakennettu omat teemat. Viikko tietenkin huipentuu viikonlopun monipuoliseen elokuvatarjontaan.

Artikkeli julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2013