Etelä-Suomen Sanomien kertoi maanantaina 15.12. että Lahden kaupungin kirjaston aukioloja suunnitellaan laajennettavan myös sunnuntaille. Aiemmin ainakin Helsingissä muutamat kirjastot ovat olleet auki sunnuntaina ja pidän ehdotusta erittäin tervetulleena. Sunnuntaiaukiolon ehdotuksen esille tulon ajankohtaan voi osaltaan vaikuttaa marraskuinen pääkirjaston remontti, jolloin kirjastoon asennettiin mm. palautus-automaatit, joiden ansiosta henkilökunta saadaan nimenomaan siihe oikeaan asiakaspalveluun. Sunnuntaisi kirjaston ei tarvitsi tarjota kuin peruspalvelut, ja näistä automaatit hoitavat jo osan ja toivottavasti henkilökunnalle jää asiantunteva palvelualttius.
Aukioloajan laajentamista tuskin tullaan juurikaan vastustamaan, kuten on kauppojen kohdalla tapahtunut. Sunnuntaina on varmasti paras päivä monille käydä kirjastossa, koska jos kristillisten tai materialisten tarpeiden tyydyttämiseen (tai molempien) ei koe tarvetta, voi vaikkapa sateisen sunnuntain käyttää kirjastossa.
Kirjasto on yksi tärkeimmistä verovaroilla kustannetuista yhteiskunnallisia instituutioita, kiteytyyhän niissä länsimainen sivistys ja tasa-arvo, jonka palveluista voi nauttia jokainen, varallisuuteen katsomatta. Ainoa seikka asiassa ihmetyttää, on se että miksi aukioloaikoja ei ole aiemmin laajennettu koskemaan sunnuntaina.
Kirjastoista puhuttiin myös Ylen Radio Peilin Ennakkoluuloja-ohjelmassa, jossa väiteltiin kirjaston mahdollisesta kuolemasta. Orimattilan kirjaston johtaja Jari Paavonheimo pohti väitteitä kirjastojen mahdollisesta uhanalaisuudesta uusien sähköisten muotojen puristuksissa, mikä on ollut voimakkainta viime vuosikymmeninä. Paavonheimo totesikin että kirjastot voivat kuihtuvat, jos ne eivät seuraa kehitystä. Populaarikulttuurissa kirjasto mielletään usein pölyisiksi ja hämäriksi tai ainakin kuiviksi paikoiksi, jotka ovat pala menneisyyttä, eivätkä niinkään nähdä tulevaisuuteen suuntautuvina. Tärkeää onkin se että miten kirjastot pystyvät ja haluavat omaksua uusia tapoja toimia.
Paavonheimon mukaan kirjastot ovat eräänlaisia kulttuurin kokoonpanijoita, joita sivistyneissä yhteiskunnissa tarvitaan. Hän painotti etenkin kirjastojen tärkeyttä paikallisine informaatiokeskittyminä, joka tallentaa mm. paikallishistoriaa. Yksi suurimmista uhkista kirjaston elinvoimaisuudelle Paavonheimo arveli kuntien määrärahojen niukkuuden. Tämä nähtiin poliittisena kysymyksenä.
Orimattilan kirjaston johtajan mietteisiin on helppo yhtyä. Siispä kaikki kirjastopalveluja käyttämään.