Kotiseututyön äärellä

Paikallisuus- eli lähiajattelu on globalisaation terve vastavoima. Vaikka mielemme on vapaa (toivottovasti), fyysisesti pystymme olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan, miksemme siis keskittyisi siihen mitä on nenämme alla? Tutustuminen erilaisiin ihmisiin, kulttuureihin ja elämäntapoihin auttaa arvostamaan asioita, joita omassa kulttuurissaan pitäisi muuten itsestään selvyyksinä. Sopivasti nurkkakuntaisuutta, sopivasti vuorovaikusta. Maailmanparantaminen lähtee omasta lähipiiristä. Maailmanrauhasta on turha saarnata kauniissa puheissa, jos ”oma” yhteisö on riitaisa ja jossa ihmiset voivat huonosti.

Lahdessa toimii monia nk. kotiseutuyhdistyksiä ja kaikilla niillä on tärkeä tehtävä. Säilyttää, ylläpitää ja luoda omista lähtökohdistaan paikallista kulttuuria osana pitkää jatkumoa, jota lahtelaisuudeksi kutsutaan. Kotiseutuyhdistyksiin monesti(?) yhdistetään mielikuva tunkkaisista perinneyhdistyksistä, joissa kahvittelun lomassa haikallaan aikaa, jolloin kaikki oletettiin olevan paremmin. Ehkä edellä kerrottu mielikuva ei kuitenkaan ole noin mustavalkoinen. Mielikuva lopulta kuitenkin muodostuu yhdistysten tavasta toimia.

Kaikkea vanhaa ei kannata säästää tai ylläpitää. On annettava mahdollisuus uusille ajatuksille ja paremmille toimintatavoille. On kuitenkin tärkeää tiedostaa aiemman toiminnan perustat ja taustat, joiden päälle voi rakentaa jotain uutta. Muutoin yhteys katkeaa, jolloin luomme historiattomuutta, sarjan toimintoja, jonka pohjalta emme pysty rakentamaan mitään pysyvää, mitään, mistä saisimme lopulta kiinni. Olisi vain sarja uusia ideoita vailla perustaa, kiinnityskohtia. Kömpelöitä ja epäkäytännöllisiä yrityksiä pitää kiinni uudistumisen ajatuksesta. Kaikki uudistautuminen ei ole edistystä.

Pohjalle tarvitaan perusta. Uudelleenrakennustyö ei ole helppoa, eikä sen pidäkään olla. Siispä hihat heilumaan!

Artikkeli on Lahen Lehen 3/2018 pääkirjoitus

Vastaa