Lauantaina 18.5. oli tarkoitus viettää aikaa seuralaisen kanssa Lahdessa, tutustuen päivän aikana järjestettyihin tapahtumiin enemmän tai vähemmän vapaamuotoisesti.

Aamu alkoi tietenkin kahvilla Lahden asemapäällikön talossa, aivan rautatieaseman vieressä. Talo on ollutkin viimeaikoina otsikoissa, liittyen tulevan matkakeskuksen rakentamiseen. Rakennuksessa pitää majaansa Oiko studio & shop, joka ravintolapäivänä oli laittanut pöydän koreaksi. Vierailin talossa ensimmäistä kertaa ja olihan siinä tunnelmaa, kun kahvikuppi kädessä sai tiirailla ikkunasta ohimeneviä junia. Oiko järjestää tulevana kesänä talossa monenmoista tapahtumaa, joten kannattaa käydä tutustumassa.

Kahvit ja mehut juotuamme, siirryimme pihalle käyskentelemään ja odottelemaan höyryjunaa, joka tosin jatkaisi Lahden asemalta matkaansa Heinolaan, Ahtialan kautta, jossa samalla järjestettiin höyrykirpputori. Sinne ei nyt tosin ehditty…
Väkeä olikin asemalaiturilla odottamassa vanhaa voimapesää. Jo kaukaa erottuva savupilvi ja hentoinen puuskutus voimistuivat kun Ukko-Pekka saapui asemalle. Kamerat räpsyivät tuttuun tyyliin, kun veturi vaihtoi junan toiseen päähän.

Kun Ukko-Pekka oli puuskuttaen lähtenyt Heinolaan, aseman seudun tutkailun jälkeen oli vuorossa Hiihtomuseo. Museoviikkoa vietetiin Lahdessa 14.-19. toukokuuta ja ensimmäistä kertaa vietettiin Lahdessa Museoiden yötä. Museoihin oli vapaa pääsy ja Hiihtomuseo oli lauantaina auki peräti klo 22 asti. Hiihtomuseossa oli käynnissä Suomen suksi – suksisepästä teolliseen muotoilijaan -näyttely museon tarjoamien perustoimintojen lisäksi. Museossa vierähti tovi kaiken tiedon ja toiminnallisuuden keskellä. Tällä kertaa emme muihin museoihin menneet, sillä Taidenmuseon Valon houkutus ja Historiallisen museon Viipuri mon amour -näyttelyt olimme käyneet katsomassa avajaisten muodossa jo aikaisemmin.

Hiihtojen jälkeen suuntasimme naapurin, uusittuun urheilu- ja messukeskukseen. Suurhallin vanha jalkapalloalusta eli tekonurmi oli vaihtunut parkettiin. Toki hallissa jatkossakin pelataan jalkapalloa, mutta vain puolella kentällä. Toisella puolella salibandya ja koripalloa sekä paljon muuta. Kierrettyämme suurhallin, istuimme ravintolakahvilaan pullakahveille ja katselimme samalla Lahti Roller Derbyn harjoituksia.

Lahti-päivä ei suinkaan ollut tässä vaan illalla otimme pyörät allemme ja kiersimme lyhyenkön Lahti-kierroksen Niemen sataman kautta Mukkulaan ja sieltä Holman kautta keskustaan. Matka menikin mukavasti turinoidessa.

Pyöräilyn jälkeen meillä oli jo hieman kiire, sillä myöhäisillasta olimme varanneet aikaa Yökinolle, olihan Kellarikinon kevätkausi purkissa, ja sitä ”juhlittaisiin” elokuvien muodossa aina aamuyöntunneille asti. Niinpä kävimme paikallisessa elokuvateatterissa Kino Iiriksessä katsomassa lauantaisen Yökinon elokuvien sarjan avauselokuvan Michael Jacksonin elokuvan Moonwalkerin. En tiedä miksi.

Lahden oman elokuvafestivaali Kinos täytti vuonna 2013 kymmenen vuotta. Tarkemmin Kinoksesta ja sen historiasta tässä jutussa, joten tässä tarinassa käyn läpi lähinnä tämän vuoden vaiheita, koska jonkinlainen vastuuhenkilön pesti napsahti minulle lähinnä olosuhteiden pakosta.
Tapsa ehtikin jo kirjoittaa Kinoksesta.

Talkoilla

Kinosta alettiin puuhata tuttuun tyyliin jo edellisenä vuonna, jolloin hahmoteltiin vapaaehtoisista muodostunutta ydinryhmää. Kinoksen jatko oli vaakalaudalla, koska aiemmin mukana olleet aktiivit olivat muuttaneet pois kaupungista tai muuten vaan jättäytyneet pois. Syksyllä 2013 löytyi kuitenkin innokas (?) talkooporukka jatkamaan perinteistä filmifestivaalia. Talvella homma eteni vanhaan malliin ja saatiin pystyyn nettisivut, joilla esitettiin kutsu elokuvantekijöille lähettää töitä Kinokseen. Viestiä painotettiin lisäksi YouTubessa julkaistuilla trailerilla ja videokutsulla. Näin huomio oli maksimaalinen. Ja edullinen.

Tässä vaiheessa tapahtui miehistönvaihdoksia ja hyppäsin puolihuomaamattomasti Kinoksen operatiiviseksi vastuuhenkilöksi.

Pikku hiljaa materiaalia pukkasi ovista ja ikkunoista tai lähinnä postiluukusta. Vielä deadlinea hipoen viimeiset teokset saapuivat raadin syliin. Alkoi armoton katselumaraton saapuneiden töiden parissa. Katseluraadin, jossa oli katselukerroilla 3-6 henkilöä, tehtävänä oli käydä teokset läpi, jotta ohjelmisto saataisiin kasaan määräaikaan mennessä. Kaikki työt saatiinkin katsottua läpi ajoissa eli parissa viikossa ja valitut teokset julkaistiin Kinoksen nettisivuilla ja Facebookissa.

Tämän jälkeen käytiin viikonlopun ohjelmiston kimppuun. Viikon ohjelma oli varmistunut jota kuinkin aikaisemmin – tähän palaan jutun myöhemmässä osassa. Lisäksi aikomus oli ollut yhteistyökumppanin kanssa järjestää perinteinen Kinoksen päätösklubi, mutta se jäi tänä vuonna kuitenkin tekemättä, kovasta yrityksestä huolimatta, sillä sopivaa paikkaa ei löytynyt. Pienellä talkooporukalla oli kuitenkin kädet täynnä tekemistä, joten pieniä takaiskuja ei jääty voivottelemaan.

Kun viikon ja viikonlopunkin ohjelmat olivat selvillä, alettiin työstää sarjoja ja niiden  videoesittelyjä, mm. ennakkoesittely nähtävillä Kinos-kanavalla YouTubessa.

Viikon ohjelma

Viikko alkoi maanantaina aprillipäivänä Kellarikinon esittämällä Take Shelterillä. Kinoksen kunniaksi kellariin oli vapaa pääsy.

Tiistaina oli vuorossa Lahtifilmi-iltama. Illan tarjonta koostui osittain Kino Iiriksen hallussa olevasta materiaalista, mutta mukana oli yksi ”Kinos-työ” sekä muutama lyhytfilmi liittyen Päijät-Hämeen perinnefilmiprojektiin, (projektin esittelyvideo). Aiheesta olin turisemassa paikallisradiossa samana päivänä, väkeä oli paikalla mukavasti siitä huolimatta. Tämäntyyppisille elokuvailtamille on luvassa jatkoa syksyllä.

Keskiviikkona paikalle saapui Tapani Ripatti Gonzo Rock -taltiointi mukanaan. Kyseessä oli siis Sibeliustalossa syyskuussa 2005 järjestetyn konsertin livetaltiointi lahtelaisista beat-konkareista, joiden kulta-ajaksi voidaan laskea 1960-luku. Monet bändit kokosivatkin rivinsä usean vuosikymmenen jälkeen(!) soittaakseen vielä kerran yhdessä. DVD:tä voikin kutsua Lahti-beatin lyhyeksi oppimääräksi. Ripatti alusti dokumentin ja kertoi sen tekemisestä, joka vaati tekijältään paljon, aikaa ja vaivaa. Jälkipolville tällainen tallenne on arvokas katsaus eräästä lahtelaisesta kulttuurimuodosta.

Torstaina huilattiin elokuvien osalta. Torvessa tosin oli Rytmin Ystävien järjestämä Akustinen klubi, joka liittyi sillä viikolla järjestettyyn Runorockiin, ja niin myös Kinokseen.

Viikonlopun ohjelmisto

Varsinaisesti Kinos on aina käsittänyt viikonlopun, niin myös tänäkin vuonna, vaikka Kinos oli pyörähtänyt käyntiin maanantaina. Etelä-Suomen Sanomatkin oli huomioinut 10-vuotiaan Kinoksen päivän lehdessään.
Perjantai alkoi aloituselokuvalla, Teippaaja Pro:lla, jonka jälkeen nähtiin tukku kotimaista musiikkivideotuotantoa.

Lauantai alkoi klo 16. Sarjat oli nimetty jokseenkin oudosti, eikä kukaan raatilaisista oikeastaan tiedä, liittyivätkö ne jotenkin sarjojen sisältöön. Ainakin osittain? 
Lauantaina iltana teatterin ovet kävivät tiuhaan, ja väkeä pakkautui iltamyöhään katsastamaan lauantain K18-sarjaa, Kobrakino Junioria, joka nimestä huolimatta oli senioreille.

Sunnuntaina konkarikinoslaisen Ulla Kanasen alustama Kinos-retrospektiivisarja johon oli koottu menneiltä vuosilta parhaita teoksia, tai ainakin niitä mitä oli vielä saatavilla.

Sunnuntain ja Kinoksen päätti Jäniksenä Varkaudessa / A Studio in a Factory Town, joka kertoi Varkauden teollisuuden kultakaudesta ja sen hiipumisesta erään valokuvausliikkeen ja perheen näkökulmasta, tekijän isoisän vanhojen filmien kautta. Tämän teoksen äärellä oli hyvä päättää Kinos ja kadota teatterista vanhan teollisuuskaupungin, Lahden, yöhön. Menin kotiin.

Mainittakoon vielä muusta yhteistyöstä että koko Kinoksen aikana Kino Iiriksen aulassa 26.3. – 14.4.2013 oli Miia Marttisen kokoama Still-Fiction valokuvanäyttely, joka koostui fiktiivisten elokuvien still-kuvista, joiden tarinat ja henkilöt olivat keksittyjä. 
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry piti koko viikonlopun teatterin aulassa kahviota ja se samalla toimi infotiskinä.

Kaiken kaikkiaan antoisat festarit ja koneenkäyttäjille tarkoitetut takahuoneen sipsit maistuivat elokuvia katsellessa. Jopa niin antoisat että ainakin allekirjoittanut alkoi
pohtia jo ensi vuoden tapahtumaa… Saa nähdä miten käy. 

Jos tämä kirjoitus herätti intoa lähteä filmifestivaalitalkoisiin ensi vuonna, ei muuta kuin yhteyttä Kinoksen elokuvatalkoolaisiin.