Lahden keskustan joulunavaus

Perinteinen Lahden kaupunkikeskustan Joulunavaus kutsuu taas Lahden torille
lauantaina 21.11. klo 11-12 ja iltaohjelmaan pariin klo 18-21.30.

Joulupukki laskeutuu torille helikopterilla torille klo 11.20.

Torilla joulua avaamassa ovat mm. Joulupukki, Sähköankerias, Lahden Gospelkuoro solisteineen (Jore Marjaranta ja Johanna), Phil Harmonic.

Tapahtuman aikana lauantaina 21.11. ilmainen pysäköinti keskustan alueella.
Lisää tapahtumasta Lahden Keskustaeheytys ry:n nettisivuilla.

Joulutori
Keskustalon Joulutori-tapahtuma järjestetään tänä vuonna neljättä kertaa, mutta nyt uudella nimellä. Tapahtumapaikkana on aivan Lahden ydinkeskustassa, Sokoksen tavarataloa vastapäätä sekä Lanun aukion vieressä, olevan Keskustalon aulatilat. Tilaan pääsee sisään kolmelta eri kadulta, eli Vapaudenkadulta uuden Elokuvakeskuksen vierestä, Lanun aukiolta sekä Sokosta vastapäätä Aleksanterinkadulta.

Tilaisuus on maksuton ja avoin yleisölle. Tänäkin vuonna Joulutorilla on myynnissä paljon kädentaitajien upeita käsitöitä, joulukransseja, kotitekoisia joululeivonnaisia ja muita jouluherkkuja sekä erilaisia joululahjoja.

Joulutorilla vierailevat myös Joulupukki ja pukin muori sekä nuoret, jotka laulavat joululauluja. Tapahtuman ajan Keskustalossa on myös viihtyisä kahvila.
Joulutori on avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 11-18.

Seimikatu
Keski-Lahden seurakunta toteuttaa Lahden keskustaan tänäkin vuonna seimikadun. Seimet asetetaan keskustan liikkeisiin ja ne ovat nähtävillä Joulunavauslauantaista aina Loppiaiseen asti. Tarkemmat tiedot Seimien sijainneista julkaistaan myöhemmin Lahden Keskustaeheytyksen nettisivuilla.

Seimikaupungin perinteisiin kuuluu myös Seimileima – erikoispostileima, jonka saa joulupostiin käsin leimauksena Oskarin Pihassa Joulunavauslauantaina 21.11. klo 10-14 ja lauantaina 10.12. klo 10-14. Seimileiman saa joulupostiinsa myös jättämällä kirjeet ja kortit Seurakuntayhtymän tilojen edessä olevaan postilaatikkoon (Vapaudenkatu 6).

Seimileiman on suunnitellut Tapani Talari. Leiman perusaiheena on Jeesus-lapsi vanhempineen. Tänä vuonna muuttuvana elementtinä muistetaan juhlavuottaan viettäviä Ristin kirkon urkuja, jotka valmistuivat vuonna 1979.

Kauppahalli
Jokavuotinen Lahden Nuorkauppakamarin hyvän mielen joulukuusi -projekti kerää lahjoituksia Lahden alueen vähävaraisille perheille Lahden Kauppahallissa. Keräyksen avulla jouluiloa tuodaan niillekin lapsille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman Joulupukin tuomisia.

Keräys alkaa Lahdessa lauantaina 21.11.2009. Jokainen joulumieltä levittävä lahjoittaja tuo pakettinsa itse keräyspisteelle Kauppahalliin ja kertoo minkä ikäiselle lapselle lahja lahjoittajan mielestä sopii. Joulupuun ideana on antaa lapsille uusi tai itse tehty lahja, ei siis kierrätystavaraa. Lahja voi olla pieni tai suuri, edullinen tai kallis – kaikki lahjat otetaan ilolla vastaan.

Keräyksen avulla saadut lahjat jaetaan MLL:n, kaupungin perhetyöntekijöiden, sosiaalikeskusten ja lahtelaisten lastensuojelujärjestöjen antamien vinkkien perusteella saajaperheisiin jouluaattoa edeltävänä maanantaina. Näin varmistetaan, että lahjat menevät varmasti oikeisiin osoitteisiin eikä lasten ja perheiden oikeutta yksityisyyteen vaaranneta.

Tänä vuonna kuusen juurella voi tavata vieraina mm. Konsta Hietanen (28.11), Sipe Santapukki (5.12 )ja Wilson Kirwa (12.12).

Lahden Kirja- ja musiikkimessut maaliskuussa

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Lahden Kirja- ja musiikkimessut yhdistävät sekä kirjojen ystävät että musiikin ystävät yhteen maaliskuun viikonloppuna 20. – 21.3.2010 Jokimaan ravikeskuksessa.

Lahden Kirja- ja musiikkimessuilla keskustellaan ja musisoidaan ajankohtaisista ilmiöistä ja tapahtumista, unohtamatta menneisyyttä.

Kirjailijoiden, sanoittajien, kuvittajien, kääntäjien, muusikoiden haastattelut, eri aihealueisiin pohjautuvat keskustelut, kirja- ja musiikkiuutuuksien kirjo, muuttavat Jokimaan ravikeskuksen 20. -21.maaliskuuta 2010 monipuoliseksi kirja- ja musiikkialan tapahtumapaikaksi.

Lahden Kirja- ja musiikkimessuilla esittäytyy alan kustantajia, kouluttajia, järjestöjä, yhdistyksiä ja seuroja sekä kirjakauppoja, musiikkiliikkeitä ja antikvariaatteja. Tuoteryhmistä messutapahtumassa on esillä kirjojen lisäksi muun muassa lehtiä, sarjakuvia, kuva- ja äänitallenteita, nuotteja, soittimia ja laitteita.

Lahden Kirja- ja musiikkimessujen ohjelmassa on tunnettuja ja uusiakin muusikko- sekä kirjailijavieraita sekä antoisia paneelikeskusteluja, jotka pureutuvat kirja- ja musiikkimaailmaan , taustoihin ja syntyyn antaen näin syvyyttä teoksilleen.
Messuilla tullaan järjestämään myös uudenlainen musiikkikilpailu joka julkistetaan
vuodenvaihteessa.

Rautateitä koululaisille

img_1834-fixx-x1092.jpg
Oppilaat katselivat tarkkaavaisina Rautatiepäivä-videota, jonka jälkeen pääsivät tutustumaan pienoisrautatiehen (kuva: Jarno Piltti)

Kesäkuun Lahden Rautatiepäivänä julkaistiin Mytäjäisten vanhan veturivarikon epävirallinen tiedotuslehti  Varikolla Tapahtuu. Senaattikiinteistöt on jo muutaman vuoden etsinyt alueelle ostajaa, ja mm. rautatiekulttuuritoiminnan jatkuminen alueella on epävarmaa ja alueen kulttuurihistoriallista arvoa haluttiin tuoda esille lehden avulla.

Lehden julkaisuun saatiin avustusta Lahden Kulttuuritoimelta. Avustuksen myöntämiseen sisältyi ehto jonkinlaisen pienimuotoisen yhteystyön tekemisestä vanhusten tai lasten parissa. Noudatimme Lahden kulttuuritoimen suositusta ja ryhdyimme kartoittamaan mahdollisia yhteistyökumppaneita. Kauaa ei asiaa tarvinnut miettiä, sillä hyvin nopeasti mieleen tuli aivan varikon lähellä sijaitseva Länsiharjun alakoulu. Toki valinnalla oli maantieteellisten seikkojen lisäksi myäs henkilökohtaisia perusteluja. Itse suoritin ala-asteen kyseissä koulussa aikoinaan. Jo heti kesäkuun alussa otimme yhteyttä rehtoriin ja jo ensimmäisen käynnin jälkeen asia rullasi omalla painollaan. Kesän aikana keräsimme materiaalia oppilaille opetuskäyttöön, kun he syksyllä palaisivat kouluun.

Syksyllä uudessa tapaamisessa ajankohta lyötiin lukkoon ja kävimme yksityiskohtaisemmin läpi päivän ohjelman. Ennakkovalmistelut sujuivat jotakuinkin niin kuin oli suunniteltu. Suurin haaste oli aikataulutus, olihan koulussa 19 luokkaa. Sekään ei lopulta tuottanut ongelmia, olihan koululla kokemustan tämäntyyppisistä teemapäivistä. Jokaiselle luokalle oli varattu 15 minuuttia, joka vaikutti ennakkoon sopivalta ajalta.

Esittelypäivää edeltevänä iltana veimme yhdistyksemme pienoisrautatien sekä muut tapahtumaa ja esittelyä tukevat tarvikkeet, mm. paljon nähneet maskotit Konduktööri-Kustaa ja Veturi-Ville. Yhtenä osana esityksessä oli Pekka Ilmarisen kuvaama video kesäkuun Rautatiepäivältä. Video olikin todella isona apuna havannoillistamaan rautatieharrastuksen monia mahdollisuuksia ja ainakin nyt Länsiharjun koulun oppilaat tunnistavat resiinan.

img_1831-fixx-x1092.jpg
Oppilaiden värikkäitä piirustuksia (kuva: Jarno Piltti)

Tapahtumapaikkana toiminut ns. pikkukoulun monitoimitila oli omiaan tämäntyyppiselle esitykselle. Tilaa oli isolle pienoisrautatielle ja oppilaat pääsivät lähituntumalta rautatieharrastuksen saloihin. Toisen luokan oppilaat olivat koristelleet luokan hienoilla veturipiirrustuksillaan.

Esitys alkoi hieman hermostuneesti, olihan tilanne esittelijälle, allekirjoittaneella ensimmäinen laatuaan. Kaikesta kankeilusta huolimatta, tilanne tasaantui ja homma hoituikin rutiinilla loppuun asti. Pienoisrautatie oli se elementti joka herätti luonnollisesti eniten kiinnostusta. Radalta suistuva juna oli aina yhtä hauskaa. Pienoisveturinkuljettaja Jarno Piltti sai kuitenkin pitää työnsä.

Esittelymaratoonin puolivälissä ehdittiin syömäänkin. Tarjolla oli puuroa ja mehukeittoa. Totesinkin kollegoiden kesken että puuro maistuu yhtä hyvältä kuin 20 vuotta sitten. Kiitokset siitä keittiöön ja koko Suomen kouluruokailusysteemille.

Loppupäivästä ohjat otti Piltti, Jonne Seppäsen jatkaessa elokuvannäyttäjänä.
Oppilailta, niin tytöiltä kuin pojiltakin tuli teräviä kysymyksiä ja monet jakoivat myös omia kokemuksiaan rautateistä ja olipa paikalla myös ainakin yksi topparoikan nuorisojäsenkin.

Koulun toimesta esityksiä tallennettiin jälkipolville. Tapahtuma olikin kaikin puolin onnistunut ja hyviä vaikutelmia jätettiin molemmin puolin. Suosittelemmekin tämäntyypisiä vierailuita kaikille yleishyödyllisille yhdistyksille.

Konduktöörin matkassa

rautasema_3916.jpg

Usean pikkupojan toivoammatti on veturinkuljettaja ja niin oli myös lahtelaisen rautatieharrastajan Markus Heleniuksen. Hän kouluttautuikin muutama vuosi sitten rautateille, ei kuitenkaan veturinkuljettajaksi vaan konduktöörin ammattiin. Aiemmin myös leipurin ja korusepän töitä tehnyt Helenius kertoo mitä tämä liikkuva työ pitää sisällään.

Missä konduktööri työskentelee?

Konduktööri työskentelee junissa sekä kaukoliikenteessä että Helsingin lähiliikenteessä. Kummassakin junatyypissä työtehtävät ovat jotakuinkin samanlaisia, tosin lähiliikenteessä pitää hallita enemmän erilaisia lipputyyppejä.

Mitä työtehtäviin kuuluu?
Konduktöörin näkyvin työtehtävä on matkustajien auttaminen sekä lippujen tarkastus ja myyminen. Konduktöörin vastuulla on kuitenkin myös vaunujen liikennekelpoisuus ja vaunuissa olevien  matkustajien turvallisuus, yksikään juna ei lähde asemalta ellei siinä ole konduktööriä mukana.

Konduktööri on siis junassa yhtä tärkeä kuin kuljettaja. Pääsääntöisesti voidaan sanoa että kuljettaja vastaa kaikesta mikä liittyy junan kuljettamiseen turvallisesti. Konduktööri vastaa kaikesta muusta.

Myös konduktöörin täytyy, kuljettajan tavoin, osata rautateillä esiintyvät merkit ja opasteet siksi, että esimerkiksi Helsingin asemalta lähtevät kaukojunat usein peruutetaan lähtölaituriinsa muutaman kilometrin päässä olevalta varikolta missä juna on koottu, tarkastettu ja siivottu. Tätä sanotaan junan saattamiseksi. Tällöin
konduktööri on junan viimeisen vaunun päätyovella kuljettajan silminä ja antaa puhelimella kuljettajalle tietoa, jos edessä on jotain miksi pitää vaikkapa pysähtyä. Veturinkuljettajan ja konduktöörin välillä on tällaisissa työtehtävissä jatkuva puheyhteys junaturvallisuuden takaamiseksi. Lisäksi konduktöörin töihin kuuluu tarvittaessa suorittaa jarrujentarkastuksia kuljettajan kanssa.

Mitä taitoja ammatissa vaaditaan?

Konduktöörin työssä on tärkeää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Työ on itsenäistä ja vastuullista, joten vastuuntunto ja tunnollisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia. Junissa voi matkan aikana tulla vastaan monenlaisia tilanteita sekä matkustajien että kaluston kanssa joten tilannehallinta, päätöksenteko- ja paineensietokyky ovat oikeastaan edellytyksiä että ammatissa voi toimia.

Mikä houkutteli konduktööriksi?
Omassa tapauksessani kävi niin, että tein harrastuksesta työn. Ensimmäinen ammattihaaveeni pikkupoikana oli veturinkuljettaja. Siitä lähtien olin halunnut rautateille töihin. Konduktöörin työ sopii minulle paremmin kuin kuljettajana olo, koska tässä työssä saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kuljettajan työ on paljon yksinäisempää.

Mikä on parasta työssä?
Se, että saa olla junassa töissä. Yksikään päivä ei ole samanlainen, joten työhön ei pääse kyllästymään.
Jollain tapaa myös se että on osa suurta, toimivaa koneistoa, tuo tyydytystä.

Lahen Pojat -uutisia

4.11. ”Läpärit” mahdollisesti vitosdivariin
Lahen Pojat on Palloliiton Uudenmaan piirin sarjapaikaksi merkitty vitosdivari, joten tällä hetkellä näyttää, että Vesijärven siniset olisi tänä talvena valmistautumassa sarjaporrasta ylempänä käytäviin peleihin.

Lisätietoja: Lahen Pojat

22.9. Lahen Pojat taipui kärkkikamppailussa

Lahen Pojat kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Uudenmaan kutosdivarin lohkossa 7, kun FC Loviisa oli parempi lukemin 4-0 (1-0).
Kärkiottelun tulos tarkoittaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä sitä, että FC Loviisa nousee lohkoykkösenä sarjaporrasta ylemmäs.

Lähde: Lahen Pojat

16.9. Lahen Pojat taistelee noususta
Lahen Pojat JS pelaa lauantaina 19. syyskuuta noususta Uudenmaan piirin vitosdivariin.
 Talvella 2008 perustettu, ja keväällä 2009 kilpatoimintansa aloittanut lahtelaisseura, pelaa lauantaina FC Loviisaa vastaan ottelun, jossa on panoksena lohkon ykkössija ja suora nousu 5. divisioonaan.
Lahen Pojat lähtee otteluun hyvistä asetelmista, sillä voitto sinetöisi nousun tässä kauden viimeistä edellisessä ottelussa. Myös tasapelillä ”läpärit” pitäisi nousun avaimet omissa käsissään. 
Loviisan taas on ehdottomasti voitettava ottelu säilyttääkseen mahdollisuutensa lohkovoittoon. 
Joukkueitten edellinen kohtaaminen päättyi kesällä Jalkarannassa ratkaisemattomaan 0-0 tulokseen.
Lahen Pojat JS on pelannut sarjassa tällä kaudella 14 ottelua, joista saldona on 12 voittoa ja 2 tasapeliä. Tappiosarakkeeseen ei merkintöjä ole vielä tullut.

laitinen.jpg
Tuulettaako Laitinen ensi lauantaina? (kuva LahenPojat)

4.5
Lahen Pojat aloittaa taivalluksensa Uudenmaan piirin kutosdivarissa keskiviikkona 6.5. Kotiottelu Jokelan Kisaa vastaan alkaa Mukkulassa hieman kello 21 jälkeen.

2.4.

Lahen Poikien ensimmäinen virallinen ottelu päättyi riemukkaaseen lahtelaisjuhlaan, kun Vesijärven siniset porskutti Cupin toiselle kierrokselle voittamalla sarjaporrasta ylempänä pelaavan FC Tuusulan puhtaasti lukemin 3-0 (3-0).
Toisen kierroksen vastustaja on nelosessa pelaava FC Lohja. Kyseessä on vierasottelu.
Lue raportti Palloliiton sivuilta.

Lähde: Lahen Pojat

1.4.
Vuonna 2008 perustettu jalkapalloseura Lahen Pojat aloittaa tänään Suomen Cupin Mukkulassa alkaen klo 21. Ensimmäisellä kierroksella Lahen Pojat JS kohtaa FC Tuusulan.

Lahen Pojat JS:n perustamista kerrotaan seuran nettisivuilla, että sillä haluttiin tuomaan oman mausteensa Lahen suppeaan alasarja -joukkueiden keitokseen. Jalkapallokaupungiksi tituleerattavalla paikkakunnalla on aktiivisesti miesten sarjoissa toimivia seuroja yhden käden sormilla laskettavissa oleva määrä, vaikka kaksi suurta junioriseuraa ”kypsyttää joka vuosi hedelmiä niin että oksat notkuu”.

Lahtelaisuus näkyy seuran ulkoasun lisäksi myös seuran toiminnassa, ja yksi seuran olemassaolon tarkoituksista onkin vakiinnuttaa paikkansa lahtelaisella jalkapallokartalla, ehkä siellä vähän alemmilla sarjatasoilla, lähiseudun kyläseurojen kiusana, sivuilla todetaan.