Kun vapunaattona suoritettu työ oli tehty ja sen jälkeinen juhliminen suoritettu, oli vapunpäivänä aikaa pyöräretkelle. Edellisenä päivänä äidin pyörään vaihdetut takakumit loistivat uutuuttaan, ja nyt olivat tarkoitus sisäänajaa Alasenjärven ympäriajossa. Edellisen renkaan ulosajoin, sillä seurauksin että sisäkumi poksahti. Vappusääksi oli luvattu jo aiemmin tällä viikolla koleaa. Ja Facebookissa kavereiden statuspäivitysten mukaan myös lumisadetta. Vilkaisu ulos ikkunasta vahvisti väitteet todeksi. Nämä jäi kuitenkin kuuroiksi, joten keli olikin oiva pyöräilylle.

Vilkaisin kartasta nopeasti mahdollisen reitin tai ainakin sen alun. Suunnitelmissa oli kuitenkin ajaa Kytölän kautta Viuhaan ja sieltä Ahtilan kautta kotiin. Viuhaan törmäsin tietoisesti vasta muutama vuosi sitten kun näin linja-autossa eli linkussa tekstin Viuha. En olisi osannut sitä kartalle sijoittaa, mutta linkun numerosta päättelin kuitenkin sen olevan jossain Pohjois-Lahdessa, myös senkin takia että Etelä-Lahti oli jo tullut tutuksi, joten siellä se ei voinut olla. Kotiin päästyäni tarkistin Viuhan sijainnin ja siellähän sen Alasenjärven pohjoispuolella sijaitsi. Muistelin, että joskus kymmenisen vuotta sitten olin autolla alueen läpi ajanut, mutta muuta ei jäänyt mieleen kuin mutkaisa tie järven likellä. Siksi pyörällä, näin saa ympäristöön paremmin kontaktin ja mielenkiintoiset yksityiskohdat nousevat esiin hiljaisissa nopeuksissa.
Retken suunta oli tällä kertaa poikkeuksellinen, sillä se oli puhtaasti ei-rautatiehenkinen pyöräretki. Koville se otti, mutta kestin sen kuin mies (joka ajaa naistenpyörällä). Vappu-Viuha alkakoon.

Matka alkoi Kiveriöstä Kytölään, jossa kiinnostus kohdistui monikerroksisen omakotialueen ihasteluun. Olipa siellä yksi autiotalokin. Ensimmäinen varsinainen kiintopiste oli Kytölän siirtolapuutarha sekä uimaranta, jonka vieressä oli yksityinen leirintäalue.

Kamerasta loppui jo alkumatkasta akku, joten Lahden tallentaminen jäi sillä kertaa kovin vaisuksi. Ehkä ensi kerralla malttaa ladata akun, eikä vain olettaa sen kestävän. Luulisi aikuisen sen ymmärtävän, mutta aina sitä jaksaa itsensä yllättää.

Seuraavaksi matka jatkui Savontietä pitkin Takkulan golf-kentän ohi, kohti Sipurantietä. Risteyksessä oli yksi uimaranta ja kyltti, joka kertoi ylimaakunnallisesta retkeilupoluista. Sama löytyy myös internetistä kaupungin sivuilta. Tätä onkin tarkoitus hyödyntää jatkossa paremmin.
Sipurantie on asfaltoitu, mutta mutkainen. Tosin Viuhan ”keskiosiin” muodostunut uusi kylämäinen omakotialue, on aiheuttanut sen, että ainakin toistaiseksi osa tiestä on hiekkainen kun infraa rakennetaan. Tienpätkä saa mm. valaistuksen ja pyörätien. Viuhan rannoillahan on jo ollut vuosia asumista.

Ahtialan puolella, rannassa Lepolan loma- ja kurssikeskuksen yhteydessä huomion kiinnitti iso ja vanha navetta. Ei kuulunut ammuntaa. Matka jatkui rantaa seuraten kohti Herrasmannin retkeilyaluetta ja uimarantaa. Alueelle oli majoittunut muutamia karavaanareita, mutta muuten alue oli hiljainen, valmiina kesän riemuihin.

Lähellä Myllypohjaa ulkoilureitti kulki kahden pellon välistä ja reitin vierellä oli joku joki. Se laski Alasenjärveltä, johonkin. Nimi ja määränpääkin selvisi vasta tätä kirjoittaessa internetin äärellä. Joki oli Potilanjoki, jonka suuntana oli Kymijärvi. Ahtialan Selkätiellä jäin hetkeksi ”fiilistelemään” sillan kupeeseen virtaavaa vettä ja siitä syntyvää ääntä.

Tämän jälkeen suuntasin Ahtialan Selkätietä pitkin kohti Kytölää. Tie oli mutkainen, mäkinen ja hiekkainen, mutta matka sujui kevyesti, seutuja tarkkaillen. Hetken ajaltuani saavuin jälleen asuntoalueelle ja tiekin oli vaihtunut Kytölän Selkätieksi ja kohta olinkin tutuissa maisemissa, matkan alkulähteillä.

Loppumatkasta niistin vahingossa hihaani. Onneksi kukaan ei nähnyt.