Vuoden lahtelainen 2010

Lahti-seuran hallitus on valinnut Vuoden lahtelaiseksi 2010 entisen kansanedustajan ja valtiovarainministerin Iiro Viinasen. Valinta julkistettiin seuran vuosijuhlassa Lahden historiallisessa museossa maanantaina 1.11.2010.

Iiro Viinanen on syntynyt vuonna 1944 Kuopiossa. Vuodesta 2000 eläkkeellä oleva Viinanen muutti Lahden Ankkuriin vuonna 2007. Poliitikan lisäksi Viinanen on ollut vaikuttajana elinkeinoelämässä, mm. usean yrityksen hallituksessa.

Lahti-seuran perustelut

Aiempina vuosina vuoden lahtelaiseksi on valittu pitkän linjan lahtelainen joka on tehnyt ansiokasta työtä suorasti tai epäsuorasti lahtelaisuuden hyväksi. Tänä vuonna tästä linjasta poikettiin siinä mielessä, että Iiro Viinanen on asunut suhteellisen lyhyen ajan kaupungissamme. Seura haluaakin kiinnittää huomiota uusien lahtelaisen toimintaan ja sopeutumiseen, siihen miten uudet lahtelaiset kokevat kaupungin, ennen kaikkea kokevatko he Lahden kodikseen. Iiro Viinanen on tehnyt pitkän elämäntyön muualla kuin Lahdessa, mutta muutettuaan kaupunkiin, hän on osoittanut että Lahti on hänen kotikaupunkinsa. Hänen puheissaan huokuu postiivinen asenne ja on omalla persoonallaan ja toimilllaan onnistunut luomaan positiivista kuvaa kaupungistamme. Julkisuudessa hän on esiintynyt vilpittömästi ja huokunut avointa inhimillisyyttä ilman sentimentaalisuutta.

”Muuttajien” kaupunkiin on vaikea varmasti tulla, mutta Viinanen on ilmaissut kiinnostusta asuinympäristöönsä ja sen haasteisiin. Hieman provosoiden voidaan sanoa että Viinanen on enemmän lahtelainen kuin monet kauemmin täällä eläneet.

Viinanen on ottanut kantaa asuinympäristöönsä puhumalla Vesijärven puolesta. Hän on Puhdas Vesijärvi -säätiön valtuustossa Kemppi Oy:n nimeämä edustajana.

Lahdesta on helppo lähteä, Lahteen on helppo tulla, mutta itse lahtelaisuus on jo haastavampi asia. Iiro Viinanen on ollut hyvänä esimerkkinä muille Lahteen muuttaville ja meille Lahdessa asuville.

Lahti-seuran vuosijuhla 1.11.

Lahti-seuran perinteinen vuosijuhla maanantaina 1.11.2010 klo 18-19.30 Lahden Taidemuseossa (Vesijärvenkatu 11 A)

Ohjelma
Tervetuloatoivotus
Lahti Sounds Poetry esittäytyy, runoja
Juhlapuhe ”Kanta-Hämäläinen Päijät-Hämeessä – uusia näkökulmia hämäläisyyteen”, museonjohtaja Timo Simanainen
Runoja
Vuoden Lahtelainen -tunnustuksen julkistaminen
Runoja
Hämäläisten laulu

Virallisen ohjelman jälkeen voi tutustua Viipurin Taiteilijaseuran 80-vuotisjuhlanäyttelyyn.

Tervetuloa 64-vuotiaan Lahti-seuran vuosijuhlaan ja samalla viettämään Lahden kaupungin 105-vuotissyntymäpäiviä.

Päijät-Hämeen liikenteen tulevaisuus -seminaari

Maakunnallisen Ilmasto- ja energiaohjelman 1. teemaseminaari Sibeliustalossa 15.11.2010 kello 12-16.
Seminaarin puheenjohtajana toimii erityisasiantuntija Pekka Rytilä. Tapahtuma järjestetään Päijät-Hämeen liiton PAKETTI-projektin ja Aalto-yliopiston Lahden keskuksen IMMU-hankkeen yhteystyönä.

Lahden Antiikki- ja keräilymessut viikonloppuna

Kaksipäiväinen tapahtuma palaa juurilleen Tiirismaan koululle Lahden keskustaan. Paikalle tulee kaikkiaan noin 40 kauppiasta.
– Kauppiaita saapuu messuille ympäri Suomen, ammattilaisten lisäksi messujen näytteilleasettajina on yksityisiä keräilijöitä, joiden hieman erilainen tarjonta antaa hyvän lisän messujen tarjontaan, messut järjestävän ExpoNovan tapahtumatuottaja Torsti Nieminen kertoo.

Nieminen on pitänyt näytteilleasettajien määrän vuodesta toiseen melko vakiona. Messut jatkavat muutenkin edellisvuosien konseptilla, eli myytävänä on monipuolisesti erilaisia esineitä: tarjolla on antiikkia, designiä ja keräilytavaraa.

Tiirismaan koululla on kaupan laadukkaita lasiesineitä.
– Kotimaisista muotoilijoista on hyvin edustettuna esimerkiksi Wirkkalan, Stillin, Franckin ja Sarpanevan tuotanto. Mukana on tottakai myös Arabian posliinia. Sen lisäksi esillä on koruja, keräilyleluja, vanhoja käsitöitä ja kirjoja.

Päijät-Hämeen Numismaatikot tuovat vitriineihinsä näytteille harvinaisia ja hienokuntoisia vanhoja Suomen ja Venäjän rahoja, näytteillä ja myynnissä on mm. vuoden 1949 kuparimarkka ja 50 p. vuodelta 1876. Numismaatikot myös arvioivat osastollaan yleisön mukanaan tuomia vanhoja rahoja.

Lahden Antiikki- ja Keräilymessut 23.-24.10.2010 lauantaina ja sunnuntaina kello 10-16, Tiirismaan koulu, Ursankatu 4, Lahti. Aikuisten pääsymaksu 6 €. Sisäänpääsy molempina päivinä kello 14 – 16 hintaan 4 €.
Järjestäjä ExpoNova.

Liekki ry:lle apurahaa työpajatoimintaan

Lahden kansalaistoiminnan kohtauspaikka Liekki ry:lle myönnettiin 14.10.2010 tuhannen euron kannustusapuraha työpajatoiminnan järjestämiseksi Lahdessa ja sen lähialueilla. Ekologisesti kestävään elämään ohjaavien työpajojen aiheita ovat mm. kädentaidot, ekologinen liikkuminen kaupungissa ja kansalaisvaikuttaminen.

Liekki ry perustettiin suojelemaan purkukauhalta Lahdessa, osoitteessa Töyrykatu 5, sijaitsevaa 1920-luvulla rakennettua taloa. Tavoitteen toteuttamiseksi yhdistys on ideoinut talolle käyttöä ja ideoiden toteuttamiseksi on haettu apurahaa. Toiminta on suunniteltu Töyrykatu 5:n taloon, mikä osoittaa, että talo halutaan säilyttää ja että talolla on käyttöarvoa kaupunkilaisille.

Liekki ry iloitsee saamastaan valtakunnallisesta huomiosta ja siitä, että yhdistyksen toiminta koetaan tärkeäksi. Liekkiläiset jatkavat työtä lahtelaisen demokratian edistämiseksi sekä yhteiseen historiaan ja kulttuuriin liittyvän toiminnan järjestämiseksi.

Apurahan myönsi Ruohonjuuri Oy, joka on eko-, luomu- ja reilun kaupan tuotteita tarjoava ekomarket. Ruohonjuurella on Helsingissä, Tampereella ja Turussa yhteensä neljä myymälää. Ruohonjuuri jakoi apurahoja nyt ensimmäistä kertaa. Toisen tänä vuonna myönnetyn apurahan, 5000 euroa, saivat Lotta Palomäki ja Hanna Virtanen tapahtumajärjestäjien kestävän kehityksen käsikirjan kirjoittamiseen.

Liekin hallituksen edustajat Sari ja Lotta vastaanottivat kannustusapurahan Ruohonjuuren Itäkeskuksen myymälässä Helsingissä klo 9 aamulla.