Lahden tiedepäivä 2010

16.11.2010 Lahden tiedepäivän aiheet kiinni arjessa

Lahden tiedepäivä Lahti Science Day 30.11.2010 Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa, Kirkkokatu 16.

Järjestyksessä kahdeksas Lahden tiedepäivä kertoo jälleen monipuolisesti suurelle yleisölle Päijät-Hämeeseen kohdistuvasta tai alueella tehdystä tutkimuksesta. Tutkijoiden esityksistä muodostuvien tieteellisten
teemaryhmien lisäksi tiedepäivään kuuluvat perinteisesti laajemmat kutsuesitelmät ja posterinäyttely. Tiedepäivässä on tänä vuonna myös kansainvälinen kahvila opiskelijoille ja tutkijoille. Paikallisen
tiedeyhteisön lisääntyvää kansainvälisyyttä kuvastaa myös se, että entistä enemmän esityksiä on englanninkielellä.

Aamupäivän pääpuhuja on Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori emeritus Tauno Tiusanen aiheenaan Akateeminen epäily – tiede ja ideologiat. Iltapäivän päättää Helsingin yliopiston professori Pekka Aulan
ja Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun professori Eero Miettisen dialogi viestinnän ja muotoilun laajemmista asiayhteyksistä.

Viidessä rinnakkaisessa teemaryhmässä esitellään Päijät-Hämeessä toimivien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkimusta käytännön esimerkein. Aiheet ovat kiinni eri-ikäisten ihmisten arjessa: niissä käsitellään
hyvinvointia, koulutusta, kulttuuria, urheilua, viestintää ja ympäristöasioita sekä organisaatioiden ja yritysten kehittämistä.

Eri-ikäisten hyvinvointi tarkastelussa Päijät-Hämeessä on käynnissä useita hankkeita, joissa tutkitaan
eri-ikäisten ihmisten hyvinvointia ja sen parantamista. Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian tutkimusryhmät ovat pitkään tehneet IkiHyvä Päijät-Häme -hankkeessa ansiokasta
seurantatutkimusta, jonka pohjalta voidaan kehittää ikääntyvien palveluita ja elämänlaatua.
Uudempina tutkimuskohteina ovat pitkäaikaistyöttömien elintapaohjaus sekä lasten hyvinvointitietojen kerääminen. Lasten ja koululaisten liikuntaharrastusten lisäämiseksi on myös tehty selvityksiä, samoin
peruskoululaisten mielikuvista naisten ja miesten töistä. Professori Antti Karisto julkaisee tiedepäivässä kirjansa ”Yksi piano vai kymmenen lehmää. Kirjoituksia arjen ilmiöistä”. Näissä kokeilevan tieteellisen
kirjoittamisen kolumneissa on usein esimerkkipaikkakuntana Lahti.

Innovaatiotoiminta vahvasti lahtelaisten tutkijoiden käsissä Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikön tutkijat esittelevät monipuolisesti käytäntölähtöisen innovaatiotutkimuksen tuloksia kohteinaan
niin yritykset, julkishallinto kuin tuotteiden tai palvelujen käyttäjät sekä asukkaat. Esimerkiksi soveltava teatteri ja Lahti Living Lab ovat kiinnostusta herättäneitä tutkimusmenetelmiä. Mielenkiintoinen on myös uraauurtava esimerkki Lahden ammattikorkeakoulun yrittäjyyskoulutuksesta, joka on kohdennettu musiikin opiskelijoille.
Aikuiskoulutuksen ja työelämän yhteyksistä esitellään mm. metsätalousinsinöörien ammatti-identiteetin kehittymistä sekä urheiluvalmentajien opiskelumallia.

Vankka alueellinen ympäristöosaaminen näkyy tiedepäivässä Ympäristöaiheisissa esityksissä paneudutaan kaupunkiympäristön luontoaiheisiin kuten vihersuunnitteluun, kaupunkimetsiin ja kasvistoon.
Ympäristöpäästöjen teemaryhmässä käsitellään Lahden kaupungin kasvihuonekaasupäästöjen laskentaa, ilmastopolitiikkaa Päijät-Hämeessä sekä jätteidenkäsittelyyn liittyviä tutkimuksia. Aamupäivän
rinnakkaisseminaari Julkisen ympäristötiedon liiketoimintamahdollisuuksista koskee esimerkiksi Vesijärvestä kerättävän tiedon jakamista ja hyödyntämistä.

Työyhteisön viestintä kytkeytyy hyvinvointiin Päijäthämäläisten viestintäosaajien tutkimustuloksissa käsitellään mm. työyhteisön viestinnän ja hyvinvoinnin yhteyksiä (case Lahden kaupungin sisäinen viestintä) sekä digitaalista mainetta ja maahanmuuttajien osallistumismahdollisuuksia lisääviä internet-palveluita. Lisäksi
viestintään ja taiteisiin liittyy yllä jo mainittu professoreiden päätösdialogi viestinnän ja muotoilun yhteyksistä, sekä englanninkielinen ympäristöestetiikan aamupäiväseminaari, jossa pääpuhuja on Espanjasta.

Tieteellisten posterien näyttelyn lisäksi Aikuiskoulutuskeskuksen ala-aulassa tulee olemaan reaaliaikainen tutkimushankkeen muistelutikkuklinikka. Alakerran vitriininäyttelyssä esitellään korkeakoulutoiminnan historiaa ja nykypäivää.

Lahden tiedepäivä on maksuton ja kaikille kiinnostuneille avoin. Erityisesti tänä vuonna on ennakkoilmoittautuminen tärkeää Aikuiskoulutuskeskuksen tilojen optimaalisen käytön vuoksi. Ensi vuonna
Tiedepäivä palaa Fellmanniin, joka uudistetaan moderniksi ja monimuotoiseksi uuden ajan oppimiskeskukseksi.

19.11.2009 Lahden tiedepäivä 24.11.

Seitsemäs Lahden tiedepäivä – Lahti Science Day järjestetään tiistaina 24.11.2009 klo 9.00–16.00 Kongressikeskus Fellmannissa Lahdessa. Päivän ohjelma on tänä vuonna entistä monipuolisempi ja tieteellisiä esityksiä on rinnakkain viidessä teemaryhmässä.

Avauspuhujia ovat Anne Valtonen, tuore Uumajan yliopistoon kuuluvan Umeå Design Instituten rehtori ja Nokian Design & Foresight -yksikön aikaisempi johtaja  aiheena Muotoilun muutos sekä Atte Korhola, ympäristömuutoksen professori Helsingin yliopistosta aiheena Ilmastonmuutoksen viileä analyysi).

Tieteellisten teemaryhmien jälkeen palataan iltapäivällä pääsaliin kuuntelemaan ja keskustelemaan aiheesta Lahti – kehittyvä korkeakoulukaupunki, aiheeseen johdattelee ja puheenvuoroja jakaa Lahden kaupungin strategiapäällikkö Santtu von Bruun.

Tiedeseminaarin järjestävät Lahden yliopistokeskus, Lahden ammattikorkeakoulu ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikkö.

Varikko Teeman Suojele Minua! -ohjelmaan

Lahden Mytäjäisten vanha veturivarikko on valittu Yle Teeman Suojele Minua! -ohjelmaan. Ohjelma sai kevään 2010 aikana yli 300 ehdotusta uusiksi suojelukohteiksi ja ehdotuksista raati valitsi 15 kohdetta, joista kuvataan tv-ohjelma syksyn 2010 aikana. Jaksot näytetään kevätkaudella 2011.

Ohjelmaa kuvataan Lahden varikolla marraskuun 24. ja 25. päivä.

Historiallisesta varikosta lisää Lahden Rautatieharrasjat Topparoikka ry:n ja Pro Varikon nettisivuilta.

Keskustan joulutapahtumia

Joulunavaus

Lauantaina 20.11.2010 Lahden torilla ja kaupungin keskustassa.
Perinteinen Lahden kaupunkikeskustan Joulunavaus kutsuu taas Lahden torille
lauantaina 20.11. Tänä vuonna Joulunavausta vietetään samana päivänä juhlittavan Lasten oikeuksien päivän hengessä.
Joulupukki laskeutuu helikopterilla Lahden Kauppatorille klo 11.20 (huom! säävaraus).
Joulunavauksen ohjelma julkistetaan Keskustaeheytys ry:n sivuilla.

Keskustalon Joulutori 4.-5.12.2010

Keskustalon Joulutori-tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo viidettä kertaa.

Tapahtumapaikkana on aivan Lahden ydinkeskustassa, Sokoksen tavarataloa vastapäätä sekä Lanun aukion vieressä, olevan Keskustalon aulatilat. Tilaan pääsee sisään kolmelta eri kadulta, eli Vapaudenkadulta Viihdekeskuksen vierestä, Lanun aukiolta sekä Sokosta vastapäätä Aleksanterinkadulta.
Tilaisuus on maksuton ja avoin yleisölle. Tänäkin vuonna Joulutorilla on myynnissä paljon kädentaitajien upeita käsitöitä, joulukransseja, kotitekoisia joululeivonnaisia ja muita jouluherkkuja sekä erilaisia joululahjoja.
Joulutorilla vierailevat myös Joulupukki ja pukin muori. Tapahtuman ajan Keskustalossa on myös viihtyisä kahvila.
Joulutori on avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 10-16.

Kaupunkikulttuuritekotunnustukset 2010

Lahtelainen kaupunkikulttuuriteko 2010

Lahden kaupunkikulttuuriseura ry antaa vuotuiset tunnustukset kiitokseksi lahtelaista kaupunkikulttuuria rikastuttavasta työstä keskiviikkona 10.11.2010. Tänä vuonna on päädytty korostamaan hyvinvointia nimenomaan henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Tunnustettaviksi löytyi luontevasti kaksi tahoa:

–  Keväällä ensin aktiivisesti mm. Launeen ja Liipolan kirjastojen lakkauttamista vastustavat ryhmät, jotka toukokuussa keräsivät laajan kansalaisaloitteen sekä pienten kirjastojen että pienehköjen koulujensäilyttämisen puolesta. Tunnustettavien edustajiksi on kutsuttu kaksi ryhmän puuhanaista, Helena Juutilainen ja Kaija Halme.
–  Enonsaari on herännyt uuteen eloon muutaman toiminnallisesti vaatimattoman vuoden jälkeen. Kaupungin omistaman virkistysalueen sydän, lähes satavuotias Siesta-huvila ympäröivine rakennuksineen ja
ulkoilureitteineen on kunnostettu yleiseen käyttöön eteläisestä Vesijärvestä nauttiville ihmisille. Suurimman työn asia eteen on tehnyt Hannu Yrjölä.

Tunnustukset jaetaan keskiviikkona 10.11.2010 klo 10.30 Kehystämö-Galleria Aila Seppälässä, Kauppakatu 2 A

*Tunnustukset ja niiden saajat sekä perustelut*

Henkisen hyvinvoinnin edistäminen Lahdessa
Kansalaisaktiivisuus

Helena Juutilainen
Kaija Halme

Hyvinvointi on Suomessakin alettu ymmärtää yhä enemmän henkiseksi hyvinvoinniksi.

Lahdessa on tänä vuonna kannettu vahvasti huolta erityisesti lähellä kaupunkilaisia olevan kulttuurin elinmahdollisuuksista. Launeen ja Liipolan kirjastoja on puolustettu lähes 2000 nimen adressin voimin.
Suomen kirjastoseura katsoo, että lähikirjastot tulee nähdä olennaisena osana hyvinvointipalveluja, jotka edistävät terveyttä, aktiivisuutta ja yhteisöjen vireyttä.

Pienet lähikoulut tarjoavat lapsille sekä henkisesti että liikenteen kannalta turvallisen kasvuympäristön ja helpottavat merkittävästi perheiden arjen sujumista. Lisäksi koulut tarjoavat erinomaisen paikan
lasten ja aikuisten ahkeralle harrastekäytölle.

Edellä esitetyt huolen aiheet johtivat lähes 1200 nimen kuntalaisaloitteeseen, joka ojennettiin toukokuussa kaupunginjohtajalle. Aloite on ollut mukana vaikuttamassa kyseisten asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon. Aloitteen valmistelun ja nimien keruun hoiti ansiokkaasti pieni mutta ahkera kansalaisjoukko.

Lahden kaupunkikulttuuriseura pitää Helena Juutilaisen ja Kaija Halmeen yhdessä muiden kaupunkilaisten kanssa osoittamaa kansalaisaktiivisuutta tunnustuksen arvoisena tekona.

Henkisen hyvinvoinnin edistäminen Lahdessa
Enonsaaren kunnostaminen virkistys- ja ulkoilualueeksi

Hannu Yrjölä

Enonsaari on ollut yli sata vuotta lahtelaisten ja eteläisen Vesijärven ympäristön asukkaiden veneretkien ja virkistäytymisen kohde. Se on samalla ollut eri yhteisöjen ja muutamien perheiden kesäpaikka.

Enonsaaren käyttö on vaihdellut paljon vuosikymmenten saatossa. Lahden kaupunki on hyödyntänyt etenkin saaren eteläisiä ja lounaisia osia 1950-luvulta alkaen. Muutaman vuoden takaisen aallonpohjan jälkeen käyttö
on jälleen lisääntynyt ja alue on eheytynyt. Saaren virkistyskäytön päärakennuksena toimivaa 1910-luvulla rakennettua Siesta-huvilaa ja siihen liittyviä rakennuksia on kunnostettu kaupunkilaisten iloksi. Kaupungin
ympäristötoimi on puolestaan hoitanut alueen polkuja ja suojelualueita.

Enonsaarta voidaan jälleen pitää osana arvokasta Järvi-Lahtea.

Lahden kaupunkikulttuuriseura pitää yrittäjä Hannu Yrjölän toimintaa Enonsaaren virkistyskäytön edistämiseksi tunnustuksen arvoisena tekona.

Kirjallisuustapahtumia Lahdessa

Kirjallisuusilta Kiveriön kirjastossa torstainan 18.11.2010

Lähikirjasto on ollut suomalaisten kirjailijoiden ja lukijoiden oppimisen mahdollistaja, kirjallisuuden kivijalka.

Suomen tietokirjailijoiden Päijät-Hämeen osasto järjestää Lahdessa torstaina 18. marraskuuta klo 17.30 alkaen Kiveriön kirjastossa (Hirsimetsäntie 64) tilaisuuden, jonne saapuu Jukka Mallinen kertomaan uudesta kirjastaan Seisahdus erämaassa. Kehua ja kiitosta kerännyt, Savukeitaan kustantama teos käsittelee Nobel-kirjailija Joseph Brodskya, joka oli Mallisen henkilökohtainen tuttava.

Nastolasta kotoisin oleva, Lahdessa koulunsa käynyt Jukka Mallinen kertoo myös, miten tärkeä merkitys lähikirjastolla on ollut koko hänen uransa kannalta. Mallinen on työskennellyt muun muassa suomentajana, kirjailijana, Venäjä-tuntijana ja toimittajana.

Tilaisuus on samalla vetoomus Kiveriön ja kaikkien kirjastojen puolesta. Vuosikymmeniä toiminut, asiakkaita hyvin palvellut kirjasto on lakkautusuhan alla. Kirjastossa toimii myös taidelainaamo. Kiveriön kirjastoa puolustavat tilaisuudessa tyytyväiset asiakkaat, joiden joukossa on kirjailijoita, kääntäjiä, opettajia, taiteilijoita ja toimittajia.

Lahden kaupunginhallitus on päättänyt esittää valtuustolle, että Kiveriön kirjastoa ei lakkauteta. Lahden kaupunginvaltuusto tekee ratkaisevan päätöksen Kiveriön kirjaston kohtalosta 29. marraskuuta.

Kirjallisuusillan juontaa Terhi Willman ja Jukka Mallista haastattelee Heikki Saure.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

SSKRY:n kirjailijat Suomalaisessa perjantaina 12.11.

Klo 15-18 yhdistyksen mieskirjailijat esittelevät kirjojaan isänpäivän kynnyksellä Suomalaisessa kirjakaupassa

SSKRY:n uutuuksien ilta maanantaina 29.11.

Klo 18 alkaen Salpausselän kirjailijat ry:n perinteinen uutuuksien ilta Lahden pääkirjaston auditorio

SSKRY:n uutuudet Suomalaisessa perjantaina 10.12.

Klo 15-18 Myyntiesittely

Lisätietoja

Tehokasta kirjoittajakoulutusta – vielä ehdit mukaan

Skripta -kirjoittajaopisto järjestää erittäin tehokasta kirjoittaja- ja julkaisuvalmennusta motivoituneille kirjoittajille.
Seuraava koulutus käynnistyy 4.-6.2.2011 Hollolan Siikaniemessä, jonne vielä mahtuu 4 osanottajaa.
Ilmoittautumiset on tehtävä kurssille marraskuussa 2010 ja ennakkotehtävät on tehtävä vuoden loppuun mennessä.

Lisätietoja