Rauno Kurki Runomaratonin uusi puheenjohtaja

Lahden Runomaratonin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu yksimielisesti kouluneuvos, rehtori Rauno Kurki. Perustajajäsen ja alusta asti puheenjohtajana toiminut Jouko Skinnari ei asettunut enää ehdolle. Uudeksi pääsihteeriksi valittiin yksimielisesti fil. maisteri Sanna Virta. Nykyisen pääsihteerin neljä vuotta kestänyt toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa. Uusi varapuheenjohtaja on näyttelijä-ohjaaja Maarit Peltomaa. Muut hallituksen jäsenet ovat fil. maisteri Milla Koivu, fil. maisteri Marja-Terttu Lounavaara, teologian maisteri Lasse Reijomaa, fil. tohtori Merja Sagulin, yrittäjä Päivi Virta ja vastaava kirjastovirkailija Marja Welin. Toimistosihteerinä jatkaa mediatekniikan insinööri Jenny Koivula.

Runoilija Risto Ahdin toimittama uusin runokirja ilmestyy joulukuussa. Se on koottu viimeisimmän runokilpailun ”Työ, elämä” parhaimmista runoista.

Höyryjuna Riihimäki-Lahti-Loviisa-Lahti 17.11.2012

Ukko-Pekka 1009 vaunuineen muuttaa viikolla 46 Pasilasta Kouvolaan. Muuttomatkalla ajetaan yleisöjuna Riihimäeltä Lahteen, josta jatko Loviisaan ja Loviisan satamaan, jonka jälkeen paluu Lahteen.
Riihimäki – lähtö 8.42
Lahti – saapuu 10.03
Lahti – lähtee 10.20
Loviisa – saapuu 11.52, lähtö Lahteen 13.50 (käy välissä satamassa)

Lippujen hinnat ja tarkempi aikataulu pysähdyksineen nettisivuilta.

Lämmitetyissä vaunuissa on 154 istumapaikkaa ja kahvio. Junaan ei ole ennakkovarausmahdollisuutta.

Apolitunnustus 2012

Apolitunnustus 2012 on annettu Markku Tonttilalle ja Pro Puulle.

Lahden arkkitehtuuripolitiikan toimenpideohjelmaan liittyvä tunnustus jaetaan vuosittain ansiokkaimmasta yksityisestä rakennus- tai ympäristörakentamishankkeesta tai laadukkaasta ympäristön hoidosta.

Vuonna 2011 tunnustuksen sai puuhamies Riku Routo.

Olo.Muoto´12 ja Puuntyöstö -messut 14.-16.11.

OLO.MUOTO´12

Muotoiluteollisuuden erikoistapahtuma

Muotoiluteollisuuden erikoistapahtuma OLO.MUOTO järjestetään jo kolmatta kertaa 14.-16. marraskuuta 2012 uudistuneessa Lahden Messukeskuksessa. Tapahtuma on osa World Design Capital Helsinki 2012 –vuotta. OLO.MUOTO –tapahtuman keskipisteessä ovat nuoret muotoilijat, alan oppilaitokset ja suomalainen puu. Kolmepäiväisen tapahtuman tavoitteena on vahvistaa yritysten ymmärrystä teollisen muotoilun merkityksestä sekä tuoda esiin ajan ilmiöitä ja muotoilun uusia trendejä.

OLO.MUOTO´12 kokoaa Lahteen suomalaisten muotoiluoppilaitosten nuoret osaajat ja jo valmistuneet muotoilijat ja suunnittelijat sekä yritykset. Lahden Messukeskuksen syksyllä 2012 valmistuva laajennus tarjoaa tapahtumalle modernit tilat, uuden hallin ja avaran sisääntuloaulan.

Kasvua muotoilulla
OLO.MUOTO´12  tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen tilaisuuden kehittää omaa liiketoimintaa, löytää tulevaisuuden lupaavat nimet ja synnyttää uudenlaista yhteistyötä toimialojen kanssa. Tapahtuma haastaa yritykset tuottamaan uusia ideoita liiketoiminnan kehittämiseen ja hyödyntämään muotoilua ammattimaisesti osana liiketoimintaa.

Muotoiluklinikka, yrityskohtaisesti räätälöity ilmainen työpaja, kartoittaa tapahtumassa yrityksen muotoilutarpeita, etsii yhteistyökumppaneita, ideoi tuotekehityshankkeita ja esittelee muotoiluprosessia esimerkkitapauksin. Tarkoituksena on tuottaa vaihtoehtoisia ja uusia ideoita liiketoiminnan kehittämiseen ja antaa eväitä muotoilun hyödyntämiseen yritystoiminnassa.

Strategiaa ja iloa muotoiluun
OLO.MUOTO´12 nostaa esiin muotoiluteollisuuden ja  ajan ilmiöt sekä liiketoiminnallisesta näkökulmasta että yksittäisen ihmisen kannalta. Tapahtuma luo mahdollisuuksia innostavalle vuoropuhelulle toimijoiden kesken. OLO.MUOTO -foorumilla tapahtuman keskipisteessä kuullaan ajankohtaista asiaa ja uusia ajatuksia muotoilusta jokaisena messupäivänä.
Keskiviikkona tapahtumassa lanseerataan Lahden elinkeinoelämää hyödyttävä design-strategia. Torstain teemana on Ilo & Uudet konseptit. KAKSITVÅn innovatiivinen pipopaja ja useat muotoilun rohkeat tekijät puheenvuoroineen tuovat tapahtumaan mutkatonta suhtautumista designiin.

Samanaikaisesti OLO.MUOTO –tapahtuman kanssa Lahden Messukeskuksessa järjestetä puutuoteteollisuuden erikoistapahtuma Puuntyöstö 2012.

Puuntyöstö Woodworking 2012

Puutuoteteollisuus kokoontuu uudistuneessa Lahden Messukeskuksessa

Puutuoteteollisuuden tuotantoketju esittäytyy jälleen perinteisillä Puuntyöstö -messuilla Lahdessa. Tulevat messut järjestetään uudistuneessa Lahden Messukeskuksessa, joka tarjoaa messuhallit yhdistävän halliosan myötä tapahtumalle entistä modernimmat ja toimivammat tilat.

Suomalainen puu- ja puusepäntaito ovat Puuntyöstö -messujen keskipisteessä. Puusepänalan koulutus sekä alan alihankinta, jatkojalostus sekä puusepänteollisuus tuodaan tapahtumassa esille vahvasti. Tapahtumassa yhdistyvät puusepäntaito, teollinen muotoilu ja ympäristöosaaminen.

Lahden Messukeskuksen tilat tarjoavat mahdollisuuden esitellä tuotantotekniikkaa myös toiminnassa. Tuo yrityksellesi lisänäkyvyyttä omilla työnäytöksillä ja asiakas- sekä koulutustilaisuuksilla. Lahden Messut avustaa ammattitaidolla ideoinnissa ja toteutuksessa.

Vahva ohjelmasisältö
Puuntyöstö -messuilla panostetaan vahvasti ohjelmasisältöön. Messupäivät tarjoavat alan seminaareja, koulutusta ja uusia innovaatioita.
Puuteollisuuden kasvavien mahdollisuuksien vahvistamiseksi ja uudenlaisen osaamisen hyödyntämiseksi tulevilla Puuntyöstömessuilla järjestetään jälleen erityinen alaa käsittelevä teemapäivä. Puuteollisuuspäivän järjestää Puuteollisuusyrittäjät ry.

Puu- ja erityisalojen liitto sekä Puuteollisuusyrittäjät ry. julkistavat tapahtumassa ensimmäistä kertaa valittavan Vuoden Puusepän. Myös Piensahateollisuuden kehittämispäivä ja Maaseutu-Pisan loppukaronkka järjestetään messujen yhteydessä.

Samanaikaisesti Puuntyöstö –messujen kanssa järjestetään Lahden Messukeskuksessa jo kolmatta kertaa muotoiluteollisuuden kansainvälinen erikoistapahtuma OLO.MUOTO. Tapahtuman teemana on suomalainen puumuotoilu. Suomalaisen puun tarina on mukana tapahtumassa mm. Muotoiluinstituutin nuorten graafikkojen näyttelyssä.

Lahti Kaupunkiopas julkistetaan

LAHTI Kaupunkiopas on lahtelaisen pienkustantamo Fabellan voimainponnistus. Opaskirja on laadittu tarkasti kansainvälisten matkaoppaitten tyyliseksi, jolloin se avaa silmät huomaamaan, miten hieno kaupunki Lahti on.

LAHTI Kaupunkiopas sisältää faktoja, näkökulmia, historiaa, tapahtumia, yksityiskohtaisia opaskarttoja, nähtävyyksiä, arkkitehtuuria, museoita, patsaita ja retkikohteita. Lisäksi kirjassa on palveluhakemisto, johon tekijät ovat koonneet oman harkintansa mukaan läpileikkauksen majoituspalveluista,  ravintoloista, kaupoista ynnä muuta Lahden monipuolisesta tarjonnasta. Kirjassa on 180 kpl lahtelaisen Sirpa Papinahon kirjaa varten kuvaamaa valokuvaa lahtelaisista maisemista, rakennuksista ja nähtävyyksistä.

Jos opas saa hyvän vastaanoton, kirjasta julkaistaan mahdollisimman nopeasti englannin- ja venäjänkieliset versiot. Tarkoitus on julkaista uudet päivitetyt painokset oppaasta vähintään parin vuoden välein kaupungin asukkaiden, alueen yritysten ja matkailijoiden käyttöön.

LAHTI Kaupunkiopas on tarkoitettu sekä lahtelaisille että kaupungissa vieraileville matkailijoille. Mitä laajemmalle kirja leviää, sitä tunnetummaksi Lahti tulee. Kustantajan tavoitteena on saada Lahteen oppaan avulla lisää asukkaita, matkailijoita ja yrityksiä ja sen myötä elävyyttä ja taloudellista toimeliaisuutta.

LAHTI Kaupunkiopas julkistetaan avoimessa tilaisuudessa Suomalaisessa Kirjakaupassa (Aleksanterinkatu 17) keskiviikkona 7.11.2012 klo 11 – 12. Kirjan tekijät Annika Ardin, Terhi Pietiläinen ja Sirpa Papinaho ovat paikalla kertomassa kaupunkioppaan synnystä ja sisällöstä.