Hämeen Heimoliiton säätiö päätti ensimmäisistä avustuksistaan

Hämeen Heimoliiton säätiön hallitus on päättänyt 27.10.2020 pidetyssä kokouksessaan säätiön ensimmäisistä apurahoista. Avustuksia myönnetään yhteensä 5 600 euroa viidelle eri hankkeelle. Säätiö sai määräaikaan mennessä 14 hakemusta, joiden yhteissumma oli 80 850 euroa.

Avustus myönnetään seuraaviin hankkeisiin:
Lahden Ilmasilta ry (1 500 euroa) huoltokorsun kunnostukseen
Kutilan kyläyhdistys ry (1 500 euroa) kotiseutujulkaisuun
Koski-seura ry (1 000 euroa) J. K. Paasikivi -aiheiseen opastetauluun
Lempäälä-Seura ry (800 euroa) kotiseutukierrosten järjestämiseen
Kiipulasäätiö (800 euroa) historiapolun rakentamiseen

Lisätietoja Heimoliiton sivuilta.

tulipyörä.fi – avautui tammikuussa 2020

Tammikuussa 2020 avautui sivusto tulipyörä.fi – Rautatiekulttuurin vaalimista. Sivustolla keskitytään pääasiassa lahtelaiseen rautatiekulttuuriin ja yhdistystoimintaan sekä rautateihin liittyviin hankkeisiin, visioihin ja ehdotuksiin, joista osa on jo tullut tutuksi tällä sivustolla.

Sivusto toimii osana epävirallisena Pietarin rautatie 150 vuotta -tiedotuskanavana. Sivulta saa tietoa mm. lahtelaisten rautatieharrastajien ja yhdistysten järjestämistä juhlavuoden tapahtumista.

Kesäkuussa 2021 sivulle avautui kohta Tiet, jossa artikkeleita teistä, väylistä ja muusta liikenteestä. Artikkelit ovat pääasiassa julkaistu jo aiemmin tällä sivustolla ja Hollolan Lahti -lehdessä.

Sivustoa ylläpitää lahtelainen rautatieharrastaja Sauli Hirvonen.

Lasten Lahti – Kotikaupunki lasten silmin

Lasten Lahti on Lahti-Seuran viimeisin avaus, jolla halutaan viedä kotiseututyötä sananmukaisesti ruohonjuuritasolle lasten arkeen ja kouluihin.

Lasten tuottamasta materiaalista toteutetaan:

Valokuvanäyttely 30 valokuvaprintistä sekä lasten tekemä Lahti-pienoismalli. Näyttely on esillä kaupunginkirjastossa 14.10. alkaen 3.11. asti.
Maanantaina 14.10. ovat näyttelyn avajaiset ja lehdistötilaisuus klo 11.
Kuvat ovat myöhemmin esillä elokuvateatteri Kino Iiriksen aulassa.

Lasten Lahti- lehti, nelivärinen erikoispainos. Se julkaistaan elokuvateatteri Kino Iiriksessä 1.11.2019 klo 10. (HUOM. Ei aiemmin mainitussa Museokioskissa).
Alkukuvana näytetään lasten tekemistä lyhyistä videoklipeistä koostettu video.
Päivä on Lahden kaupungin 114-vuotispäivä.

Tulevaisuuden Lahti -maalausnäyttely muodostuu 16 värikylläisestä teoksesta. Näyttely toteutetaan verkkonäyttelynä Lahti-Seuran sivuilla ja se avautuu 1.12.2019 klo 10.

> Projektin sivusto

Lasten tekemä Lahti-pienoismalli on esille kirjastossa

 

Lahden karate 40-vuotta -näyttely

Lahden karate 40-vuotta -näyttely
2.-31.10.2019 Lahden kaupunginkirjaston aula, 2019

Juhlavuottaan viettävä Lahden karate esittelee 40-vuotista taivaltaan näyttelyn muodossa, joka avautuu Lahden pääkirjaston aulassa 2.10.2019.

Aulan sermeissä esitellään seuran nykyistä – menestyksekästä ja aktiivista toimintaa – sekä esitellään lehtileikkein ja valokuvin seuran historiaa kautta vuosikymmenten. Vitriinissä on esillä seuran mitaleita, pokaaleita ja muuta karateaiheista esineistöä.

Lahden karate

Lahden karate on ollut viime vuosina Suomen menestynein karateseura.

Vankan kilpailutoiminnan lisäksi seura tarjoaa kursseja lapsi- ja aikuisharrastajille sekä soveltavan karaten kursseja, ensimmäisenä Suomessa. Seuran toiminta on harrastajapainotteista, mutta seurasta löytyy myös kansainvälisesti menestyneitä kilpailijoita.

Seura järjestää tasokkaita leirejä mm. Risto Kiiskilän ja Junior Lefevren johdolla. Lahdessa järjestetään vuosittain Katana-shiai –kilpailu, joka tuo yhteen eri-ikäisiä karatekoja ympäri Suomen.

Lahden karate on perustettu v. 1979. Perustajajäsenistä toiminnassa vielä mukana aktiivisesti on sensei Tuomo Heinonen. Seuran jäsenmäärä on noin 140, josta yli puolet (80 kpl) on junioreita. Lahden karate kuuluu vuonna 1969 perustettuun Suomen Karateliittoon, jossa puolestaan karaten harrastajia on n. 8 000.

Lahden karaten tyylisuunta on shotokan, joka on maailmalla suosituin tyylisuunta. Suomessakin shotokan –tyylisuunnan seuroja löytyy usealta paikkakunnalta. Lahden Karate on yleisesti tunnettu ja arvostettu urheiluseura pohjoismaissa.

Lahden karate on myös ansainnut tähtiseuran arvon, joka myönnetään laadukkaasta ja aktiivisesta junioritoiminnasta.

Vuonna 2019 seuran puheenjohtajana toimii Pirkko Heinonen, joka on myös kansainvälisesti arvostettu tuomari. Seuran karateopetuksesta vastaa valmennusvaliokunta, jota johtaa Mika Virkkunen. Opetus sekä valmennus ovat Lahden karatessa kansallista huipputasoa.

lahdenkarate.fi
facebook.com/lahdenkarate