Hämeen vaalipiiri

Eduskuntavaalit on tulossa ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 19.4.2015. Ennakkoäänestys on kotimaassa 8.-14.4.2015.

Suomessa eduskuntavaaleissa on käytössä ns. suhteellinen vaalitapa, jossa äänestetään vaaliliittojen vaalipiireittäin asettamia ehdokkaita. Samaan vaaliliittoon kuuluvat yleensä tietyn puolueen ehdokkaat. Vaaliliitot saavat äänimääräänsä vastaavan suhteellisen osuuden vaalipiirissä jaettavista paikoista ja ehdokaslistojen sisäinen järjestys määräytyy ehdokkaiden saamien henkilökohtaisten äänien mukaan. Ehdokkaat saavat vertailuluvut, jotka lasketaan jakamalla vaaliliiton kokonaisäänimäärä järjestysluvulla, joka osoittaa kuinka monenneksi eniten ääniä kukin ehdokas sai saman vaaliliiton ehdokkaista. Valituiksi tulevat ne ehdokkaat, joiden näin lasketut vertailuluvut ovat suurimmat (D’Hondtin menetelmä) (Lähde: Wikipedia).

Hämeen vaalipiiri

Hämeen vaalipiiri on yksi eduskuntavaalien 13 vaalipiiristä. Siitä valitaan eduskuntaan 14 kansanedustajaa Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen kunnista. Hämeen vaalipiiri ei siten käsitä koko Hämeen historiallista maakuntaa.

Hämeen vaalipiiriin kuuluvat Asikkala, Forssa, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Humppila, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kärkölä, Lahti, Loppi, Nastola, Orimattila, Padasjoki, Riihimäki, Sysmä, Tammela ja Ypäjä.

Nykyisessä eduskunnassa vaalipiirin kansanedustajista kahdeksan on valittu Kanta-Hämeestä ja kuusi Päijät-Hämeestä, joista Lahdesta ja Hollolasta kaksi, Asikkalasta ja Orimattilasta molemmista yksi.

Vuoden 2011 vaaleissa kotimaan äänestysprosentti Hämeen vaalipiirissä 68,8 % (2007: 65,7 %) ja ääniä annettiin yhteensä 202689.

Muutamia kuriositeetteja vaalituloksesta kuntakohtaisesti. Helsingin Sanomien vaalikoneessa on vaalipiireittäin ja kuntakohtaisesti tieto saatavilla. Jokaisesta kunnasta on listattu oletuksena kaksikymmentä eniten ääniä saanutta.

Lahdessa kotimaan äänestysprosentti oli 67,0 % (2007: 62,9 %) ja ääniä annettiin 54038. Lahdessa oli Päijät-Hämeen alhaisin äänestysprosentti. Äänestysaktiivisuus nousi jokaisessa alueen kunnassa verrattuna vuoden 2007 vaaleihin.

Lahdessa viisi eniten ääniä oli Lahdesta, tuosta 20 eniten ääniä saaneista 8 oli muualta kuin Lahdesta. Vain kaksi lahtelaista valittiin, neljä pääsi varalle.
Hämeenlinnassa vastaava suhde oli sama, mutta kolme paikkakuntalaista valittiin ja yksi pääsi varalle. Hämeenlinnassa kahdenkymmenen parhaan joukossa oli yksi lahtelainen ehdokas.
Hollolassa äänestettiin kolmea (kärkikolmikko, kaksi läpi) hollolalaista, lahtelaisia 20-listalla oli yhdeksän. Lahden liitoskumppani Nastola äänesti vain yhtä nastolaista, joka ei mennyt läpi. Lahtelaisia listalle pääsi kahdeksan, joista kaksi valittiin ja kolme varalle.

Vuoden 2011 vaaleista Hämeen vaalipiiristä löytyvät kattavat tilastot Helsingin Sanomien vaalikoneesta ja Tilastokeskuksesta.

Tulevien vaalien jälkeen onkin mielenkiintoista katsoa, miten Hämeen vaalipiirissä äänestettiin eli äänestetäänkö paikallista ehdokasta vai “karkaako” ääni naapurimaakuntaan? Tähän tietysti jokainen (lahtelainen) äänestäjä voi vaikuttaa.

Lähteet:
Tilastokeskus
Päijät-Hämeen verkkotietokeskus
HS-vaalikone
www.ess.fi
www.wikipedia.fi

Vastaa