Vesijärven satama pienoiskoossa 2/2 – Tapani Laakson pienoisrautatie

Vesijärven satama pienoiskoossa -osassa kaksi Tapani Laakso esittelee hänen omaa Lahden satamaa kuvaavaa pienoisrautatietä.
Ensimmäisessä osassa esittelyssä Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n tekemä Vesijärven sataman pienoisrautatie.

Vesijärven satama. Kuva Tapani Laakso.

Vesijärven satama. Kuva Tapani Laakso.

Mistä sait idean Vesijärven sataman pienoisrautatiehen?

Tehtyäni muutaman viime vuoden aikana niin sanottuja kotimaan maisemamoduuleita lähinnä näyttelyrataan ja viimeksi sahamiljööseen, johon liittyy oleellisesti vesistöt ja tukinuitto. Luonnollisena jatkona siihen oli moduuli jossa oli myös laivoja, joten mikäpä olisi ollut parempi aihe syntyperäiselle lahtelaiselle kuin tuttu Vesijärven satama – onhan satamasta olemassa jo H0-mittakaavan malli Topparoikka-yhdistyksen toteuttamana. Ajattelin, että teen saman aiheen pienempään mittakaavaan. Sain H0-mallin tekijöiltä piirustukset asemarakennukseen skaalattavaksi N-mittakaavaan, ja alku oli siinä.

Miten päädyitte mittakaavaan 1:160 eli N? Minkä merkkistä kiskoitusta ja kalustoa olet käyttänyt?

Aloitin 1950-luvulla kotimaisella MECA-rautatiellä, raideväli 32 mm, siitä siirtyminen H0-skaalaan. Käytettävissä olevan tilan loppuessa lahjoitin sen kummipojalle ja 80-luvun alussa siirryin N-skaalaan. Nyt tuntuu, että pitäisi palata askel taaksepäin, kun alkaa tuo iän mukanaan tuomat näkö- ynnä muut seikat haitata näpertelyä. Ennen moduulirataa kotirata koostui muutamasta suuresta lohkosta ja 1980-luvun alussa ostetuista Fleischman-aloituspakkauksista. Siitä johtuen kaikki raidekalusto ja vaihteet olivat Fleisua. Ne poistuivat pienoisrautatieltäni kun siirryin moduuleihin.

Moduuleissa olen käyttänyt ainoastaan Peco code 55 fleksiä ja Peco electrofrog -vaihteita NCF-standardin mukaan. Vaihdemoottorit ovat Conradin. Niin sanottu kotirata, joka koostuu 19 moduulista, kuvaa keskieurooppalaista maisemaa ilman tarkempaa esikuvaa – ati ehkä Colmarin kaupunkia jollain tavalla. Radalla liikkuvat junat ovat sen mukaisia: TGV, IC ja niin edelleen. Liikkuva kalusto on yleisintä myynnissä olevaa merkkiä, kaikki taitavat löytyä. Kotiratamoduuleista suurin osa on ollut näyttelyissä useampaankin kertaan, mutta viimeiset vuodet vain kotona. Kotirata on siis moduulistandardin mukainen niin, että jokaisen moduulin ulkoreunoissa raideparit ja sähköliitännät ovat standardin mukaiset, joten jokaisen palan voi irrottaa ja kytkeä yhteisrataan. Vesijärven satamamoduulissa kaikki on tehty NCF-standardin mukaan, ja käytetty raidemateriaali on Pecoa.

Mitä ajanjaksoa malli kuvaa ja kuinka tarkasti malli noudattelee esikuvaansa?

Kun tutustuin sataman historiaan, päädyin lähinnä aikaan ennen liikenteen loppua ja siten 1950-lukuun. Tosin historiatiedot käsittelivät ensisijaisesti vielä varhaisempaa aikaa mutta ehkäpä malli kuvaa 50-lukua oikein. Henkilökohtaisesti en ketään siellä mahdollisesti asunutta etsinyt vaan uskoin olemassa oleviin kuviin ja teksteihin.

Ainakin yksi selvä ero on siinä, että moduulistandardi joka määrittelee maiseman syvyydeksi 400 millimetriä, poistatti yhden kiskoparin siitä ratakaaviosta, joka on raidekartoissa. Toinen muutos tuli vinon laiturin kulmaan, jota piti pienentää saadakseni laiturille pituutta.

Minkälaista rautatie- ja ajoneuvokalustoa ja rakennuksia malli sisältää?

Mallissa on asemarakennus, yksi makasiini, kioski ja vaihdemiehen koppi, laitureilla kolme nosturia, pari hinaajaa, neljä proomua ja kaksi matkustajalaivaa. Laitureilla on toimiva valaistus vanhan mallisilla valaisinpylväillä, makasiinissa ja asemarakennuksessa valaistus, runsas määrä figuureita sekä erilaista rahti- ynnä muuta tavaraa, muun muassa Jowet Javelin -henkilöauto. Näyttelyissä kiskoilla on puutavaravaunuja, halkovaunuja, kiskokalle ja aseman edessä muutama Ei-matkustajavaunu ja veturina Hv3.

Matkustajavaunu Vesijärven aseman edustalla. Kuva Tapani Laakso.

Matkustajavaunu Vesijärven aseman edustalla. Kuva Tapani Laakso.

Ilmeisesti olet itse tehnyt kalustoa ja rakennukset. Miten ja millä tavoin olet rakentanut ne esikuvien mukaiseksi?

Rakennukset (asema ja makasiini) on valmistettu Evergreen-profiililevyistä, soiroista, profiileista ynnä muusta. Kioski ja vaihdemiehen koppi ovat Mestarimallien vakiotuotantoa.

Aseman takana olevat koivut on tehty grillitikuista, rautalangasta, huovutevillasta ja NOCH-sirotteesta hiuslakalla höystettynä. Kotimaan puita on vaikea löytää kaupoista, ja aina kannattaa tehdä itse jos suinkin mahdollista.

Vesillä olevat proomut on tehty pääsääntöisesti balsasta ja muovilevyistä sekä soiroista. Jyväskylä- ja Taru-laivoissa alarunko on balsaa, kannet muovilevyä, hytit puretuista tosi vanhoista eurooppalaisista matkustajavaunuista joissa oli riittävästi pieniä ikkunoita ja pikkuosat aluksiin miljoonalaatikosta. Matkustajalaivojen alkuperäiset telakkapiirustukset (Lehtomäen telakka Warkaudessa) löysin netistä, mikä helpotti mallien valmistusta. Hinaajat on modifioitu Artitecin dieselhinaajista, jotka olen muuttanut höyrylaivoiksi muistuttamaan täällä käytössä olleita hinaajia. Puutavaravaunut on tehty etsisarjoista vanhoille alustoille, matkustajavaunut Mestarimallit Ei-vaunusarjoista, Hv3 modifioitu hytin ja tenderin osalta muistuttamaan käytössä ollutta veturia.

Pienoisrautatiesi on myös osana laajempaa moduulirataa N Club Finland ry:ssä. Kerro hieman yhdistyksen ja moduuliradan taustoista.

NCF on perustettu vuonna 2007, ja itse liityin kerhon jäseneksi syyskuussa saman vuonna kun löysin museon sivuilta tiedon, että N-harrastajia on kerääntynyt yhteen. Vuosien ajan ihmettelin että missä ovat kaikki N-harrastajat, kun näyttelyissä yleisesti oli vain H0-ratoja. NCF kuuluu eurooppalaiseen I.N.G.A.NET -yhteisöön, ja sieltä on peräisin nykyinen moduulistandardi. Kun aikansa ajelee kotiradalla omaksi ja lastenlasten sekä naapurien muksujen iloksi, niin tuli mieleen, että moduulisysteemillä pääsee helposti mukaan suurempaan joukkoon harrastajia ja esittelemään omia tekosiaan. Samalla saa uusia ideoita sekä kokemuksia ja tietenkin uusia harrastajaystäviä.

Eli hankkimalla vaikkapa yhden moduulin rakennussarjan pääsee yhteisrataan mukaan. Ennen näyttelyä kerätään tietoa osallistujista ja varataan tila. Itselläni on ollut yhdestä kuuteen moduulia kerrallaan esillä. Joskus on ulkomaata ja suomimaisemaa peräkkäin, mutta junat kulkevat sujuvasti maasta toiseen. Tähän joukkoon kaivattaisiin uusia rakentajia. Jostain syystä joukko, joka tuo moduuleitaan näytteille, on aika harvalukuinen ja siitä johtuen turhan usein on katsojille tarjolla samanlainen maisema, esimerkiksi kevään näyttelyssä museolla ja syksyn Pienoisrautatie-päivillä.

Liikkuvaa kalustoa jokainen tuo halunsa mukaan. Alkuun kaikki radalla ollut kalusto oli ulkomaan junia, mutta aika pian alkoi ilmestyä suomalaiselta näyttäviä junia eri tavoin toteutettuna. Itse aloin valmistaa suomikalustoa, kun jossain näyttelyssä kuulin kommentin, ettei tuossa mittakaavassa pysty tekemään N-kalustoa kotikonstein. Mutta kuinkas on käynyt: suomijunia eri aikakausilta on vaikka kuinka. Itselläni pääasia kalustoa tehdessä on ollut, että yleisö, joka ei tiedä ja tunne kaikkia detaljeja tunnistaa ne juniksi, joilla ovat näyttelyyn tulleet.

Miten itse innostuit aikoinaan pienoisrautateistä?

Oikeastaan en tiedä, mikä jo pikkupoikana junissa viehätti. Kouluikään asti asuin Jalkarannassa ja perheen moottorivene oli Pikku-Veskun laiturissa, josta viikonloppuretkille lähdettiin. Sen jälkeen asuimme Vääksyn sahalla. Olisiko jonkinlainen alkulaukaus raitelle tullut, kun poikaviikarina leikkimme viikonloppuisin salaa lautatarhan kapearaiteisen rautatien tyhjillä vaunuilla? Sahalla oli useita satoja metrejä pitkä pääraide, joka ensin putsattiin siirtämällä keskeneräiset lautakuormat sivuraiteille kääntölevyillä ja sitten muutama tyhjä vaunu radan päähän – ja eikun menoksi! Kyllähän siitä yleensä kiinni jäätiin, varsinkin kun miesten keskeneräinen kuorma oli mennyt ”pommiin” siirrossa, ja asia maanantaina kantautui isän korviin. Puutavara tuotiin sahalta autoilla Sopenkorpeen lastattavaksi junaan. Hake ajettiin talvella samaan paikkaan ja keskitalvella aina jäätietä pitkin. Kesällä hake lähti proomuilla ja sahatukit tulivat kesäaikana hinaajalla Päijänteeltä.

Sittemmin tulin Lahden kaupunkiin työelämään ja aloitin tsupparina (polkupyörälähetti) ja muistan hyvin kuinka pidin pitkiä taukoja Mytäjäisten sillalla kun höyryt järjestelivät junarunkoja ratapihalla. Kai kaikella tällä on ollut oma vaikutuksensa harrastuksen alkuun.

Mistä asioista hyvä pienoisrautatie koostuu?

Tuohon kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi, jokainen rakentaja tekee maiseman omien mieltymystensä mukaan. Kun itse aloitan uuden moduulin, mietin ensimmäiseksi teeman ja mahdollisen mallin tulevalle miljöölle. Kun nuo asiat ovat selvillä, on helpompi sovitella tuleva maisema moduulin antamaan tilaan. Tässä vaiheessa on tulevat rakennukset oltava päätettynä. Pääsääntöisesti moduulit ovat 400 x 800 mm, mutta itsekin olen tehnyt joitakin 600 mm syviä tai 1200 mm pitkiä, koska yksinkertaisesti muu ei ole mahdollista, varsinkin jos maisemakokonaisuus koostuu useasta moduulista. Mikäli maisema perustuu olemassa olevaan, on pakko sovitella ja poiketa todellisuudesta moduulimittojen vuoksi.

Pyrin tekemään moduuliin ainakin yhden rakennuksen joka on selvästi tunnistettavissa, jos aihe perustuu olemassa olevaan paikkaan. Lisäksi teen sen ympärille tarvittavat maaston/rakennukset mahdollisimman tarkasti.

Rakennuksia tehdessä pyrin jäljittelemään myös alkuperäisiä rakennusmateriaaleja. Jos kyseessä on esimerkiksi hirsirakennus, se on tehtävä ”puusta” eli yleensä balsalevystä uritettuna ja punamultamaalilla päälle maalattuna. Urallinen muovilevy käy kyllä lautarakennuksen seinään. Jos rakentaa kovin kaukaista mennyttä aikaa, on hyvä tutkia tarkkaan mitä siihen aikaan yleensä oli olemassa, kuten autot, traktorit ynnä muut. Tarkkojen tietojen puuttuessa, maisemaan voi eksyä jotain, mikä ei ajankohtaan kuulu.

Missä rata on kiertanyt ja tunnistavatko ihmiset Vesijärven sataman miljöön?

Satamamoduuli valmistui alkuvuonna 2014 ja on sen jälkeen ollut nähtävänä Tampereella maaliskuussa, Rautatiemuseolla toukokuussa, Suuri snadi -näyttelyssä lokakuussa ja viimeksi N-yhteisradassa Saksan Stuttgartissa marraskuussa.

Vanhan asemarakennuksen, eli nykyisin Karirannan kahvilan, monet ovat tunnistaneet. Palautettakin on tullut, yleensä positiivista. Tampereen pienoismallipäivillä moduuli sai tunnustuspalkinnon kilpailun ulkopuolisena yleisön äänillä.

Onko sinulla omakohtaisia kokemuksia ja muistoja vanhasta satamasta?

Päällimmäisenä on mielessä näky, kun halkoproomuja tyhjennettiin miesvoimin niillä pitkillä halkokärryillä, joita miehet työnsivät lankkusiltaa pitkin maihin. Miten ihmeessä ne suuret kuormat pysyivät lankulla,sillä kuormat olivat tosi suuria? Olen tutkinut useampia kirjoja ja valokuvia, mutta eipä vain löytynyt kuvaa edellämainitusta tyhjennystavasta.

Tietenkin muistissa on lukuisat laivat, proomut ja rullatehdas jne.

Mitä olet mieltä nykyisestä sataman alueesta? Pitäisikö satamarata palauttaa?

Oli suuri vahinko että rata purettiin, radan palauttaminen tekisi nykysatamasta täydellisen, kiertomatkat eli juna-laiva-yhdistelmät, konsertti-/tapahtumajunat Sibeliustalolle ym. olisivat nykyaikaa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Topparoikka-lehdessä 1/2014

 

Vastaa