Kommentti Kinoksesta

Kesä-heinäkuu on vuoden hiljaisinta aikaa elokuvien ensi-iltojen suhteen. Lisäksi tänä vuonna pelattu jalkapallon MM-lopputurnaus omalta osaltaan varmasti vaikutti siihen, että elokuvateattereiden katsojamäärät eivät ainakaan nousseet (oma veikkaus…).
Sen sijaan kesä on festivaalien luvattua aikaa, ja näin keskikesällä on hyvä muistella kinoksia…

Lahtelainen elokuvafestivaali Kinos syntyi vuonna 2003 pienen innokkaan porukan ideoimana ja se toteutettiin Kymintiellä sijaitsevassa pubissa kevättalvella. Jo seuraavana vuonna tapahtuma siirtyi elokuvateatteri Kino Iirikseen. Kinos on aina ollut helposti lähestyttävä elokuvafestivaali, ohjelmistossa vuorottelevat ammattimaisten töiden kanssa myös kotikutoiset teokset. Kinos on aina antanut tilaa hyville ideoille, elokuvantekijöiden (ja festivaalintekijöiden) resursseista riippumatta.

Ajauduin festivaalityöryhmään mukaan muutama vuosi sitten. Roolini oli toimia yhtenä valintaraadin jäsenenä. Tarkoituksena oli katsoa tuntitolkulla lyhytelokuvia, joista lopulta muodostui festivaalin ohjelmiston runko. Yhtenä vuonna saimme oman “markkinointityöryhmän” kanssa tehdä festivaalille mainosvideoita, tietenkin huumoripitoisia. En tiedä oliko videoilla positiivisia vaikutuksia festivaalin osallistujamääriin, mutta kertoi rennosta talkooilmapiiristä ja ehkä jonkinlaisesta lahtelaisesta mentaliteetista.

En ole pitänyt itseäni elokuvaharrastajana, toki jo pienenä poikana tuli 1980-luvulla käytyä veljeni kanssa Lahdessa Leffis(?)-elokuvakerhossa, jonka tarjonnasta jäi elävästi mieleen sellaiset elokuvat kuten Ronja Ryövärintytär (valm. v. 1984) ja The Peanut Butter Solution (valm. v. 1985).

Kotonakin tuli paljon katsottua vanhojen komediamestareiden elokuvia kuten Chaplin, Keaton (erityisesti Kenraali!), Marx-veljekset ja Laurel & Hardy. 1980-luvulla katsottiin – tietenkin salaa – toimintaelokuvia, suurena sankarina mm. Arnold Schwarzenegger. Vaikuttavimpina elokuvakokonaisuuksina koin Star Warsit, jonka perinteisen hyvä-paha -asetelman ympärille luodut omat galaktiset maailmat olivat ja ovat vieläkin kiehtovia.

Myöhemmin elokuvakiinnostus laajeni esim. dekkarikirjallisuuden (Agatha Christien mm. Poirot) avulla Hitchcockiin ja sitä kautta film-noiriin.

Tyytyminen ei ollut pelkästään elokuvien katsojan rooliin, vaan niitä tehtiin myös itse. Teimme kaveriporukassa sketsejä omaksi iloksi. Otaksun, että tuon saman vaiheen on käynyt usea ikäluokastani videokameroiden yleistyessä 80-90-luvuilla. Sama leikkisä linja on jatkunut aikuisiälläkin, mutta mukaan ovat tulleet lyhyet dokumentaariset teokset ja erilaiset tallenteet, lähinnä rautateistä.

Näistä elokuvallisista lähtökohdista ajauduin vuonna 2013, osittain olosuhteiden pakosta, festivaalin vetäjäksi. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Kinosta oli tehty menestyksekkäästi ja hyväksi havaitulla kaavalla jo useita vuosia. Oli helppo astua mukaan kun pohjalla oli vakaa festivaali, jonka hyväksi oli tehty valtavasti töitä. Ja juuri se seikka vaati ja vaatii jatkossakin töitä. Joka tapauksessa aika oli antoisaa, ja toivottavasti Lahdessa järjestetään elokuvafestivaali, Kinos, myös tulevaisuudessakin.

Osa artikkelista on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 2/2014

Vastaa