Museojunakaluston kunnostusta kesällä 2011

Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:n omistuksessa oleva yli satavuotias lumiaura päätettiin ottaa kesän 2011 pääkunnostusprojektiksi. Valitettavasti auravanhus oli saanut tuta nykyajan meiningeistä, muutaman töhryn sekä useiden rikottujen ikkunoiden muodossa. Auraa oli tosin maalattu valkoiseksi muutama vuosi sitten ja metalliosia oli ruostesuojattu. Nyt oli vuorossa perusteellisempi toimenpide: lahon poistaminen ja korvaaminen vahvemmalla puulla. Muutama kantava palkki oli todella huonossa kunnossa, etenkin yhden kulman pystypalkki hajosi kirjaimellisesti käsiin. Auran toisen puolen ”räystäät” tuli uusia kokonaan. Lisäksi oli tarvetta myös vahvistaa uusittavia kohteita lisärakenteilla. Muuta pienempää korjattavaa sitäkin enemmän. En tässä käy läpi sen tarkemmin korjausprojektin yksityiskohtia, koska asiantuntemukseni ei riitä pureutumaan teknisiin yksityiskohtiin.
Kuitenkin kesän projekti oli itselleni varsin opettavainen. Aloitin viime vuonna puuseppäopinnot Lahden Salpauksessa, joten lumiauran kunnostuksesta sai hyvää kokemusta. Alanvaihtoa osittain vauhditti viimekesäinen kunnostusprojekti vihreän Gb-tavaravaunun parissa.

Päävastuu tänä(kin) kesänä oli yhdistyksen vaunuvastaava Esa Myyryllä, jolla oli tieto-taito kunnostusprojektin vetämiseen ja vastuu erilaisten ratkaisujen löytämiseen ongelmakohdissa. Selvää oli että vanhan korjaamisessa usein joutuu tekemään kompromissejä, ja myös tässäkin tapauksessa. Välillä jouduimme miettimään kokonaan uusia ratkaisua vanhan korjaamiseksi. Tärkeintä oli että ratkaisut olivat rakenteellisesti kestäviä ja pitkäikäisiä ja että kohteen ulkonäkövaatimukset täyttyisivät edes minimivaatimusten mukaisesti.

Haasteita toi sekin seikka että yhdistyksen toimitilat siirtyivät viime kesänä varikon idyllistä keskustan humuun, joten erityisesti erilaisen laitteiston käytössä turvauduttiin konduktöörivaunun suomaan suojaan. Kääntöpöydän viuhkalla seisova vaunu ajoi asiansa mainiosti remonttimiesten työskentely- ja taukotilana.

Kerhon maanantaiset yleiset talkoopäivät houkuttelivat vaihtelevasti väkeä varikolle, vaikka talkoita tehtiin porukalla toki myös useimpina viikonpäivinä. Esa taisi varikolla viettää melkeimpä koko kesän auran kimpussa, itse mahdollisuuksien mukaan 3-5 kertaa viikossa. Tämä tietenki huolestutti vaunuvastaavaa, riittäisikö väkeä talkoihin ja projektin loppuunviemiseen ennen talven tuloa. Kun hätäkin on suuri, on myös apua tarjolla. Isoimpien palkkien työstössä pääsimme hyödyntämään kouluni koneita ja tämä luultavasti joudutti joitain työvaiheita. Projekti eteni ”aikataulun” mukaisesti, viimeisempinä isoina töinä oli räystäpuiden ja -peltien asennus. Räystäspuut saatiin avustuksena (johon palaan jutun lopussa) ja pellit teetettiin oppilastyönä Salpauksessa ja saatiin asennettu syyskuun lopulla.

Mutta nyt syksy on taas saapunut, ja varikollakin aika valmistautua talven viettoon. On aikaa taas keskittyä muihin asioihin ja miettiä porukalla ensi kesän kunnostusprojekteja.

Tavataan varikolla!

Palveluammatissa

Vaikka pääpaino oli lumiauran kunnostuksessa, huomasimme edelliskesän tapaan, että toimimme myös varikon epävirallisina ”oppaina” ja tietenkin Topparoikan edusmiehinä, yhdistyksen kasvoina ulospäin. Eli leikkimielisesti voidaankin sanoa, että mitä likaisemmat kädet ja puhtoisemmat puheet olivat, sitä paremmin ihmisten mieleen varikko ja toimintamme jäi positiivisena asiana.

Aina oli oltava valmis heittäytymään keskusteluihin, vaikkapa ohikulkeneen koiranulkoiluttajan kanssa tai varta vasten paikalle tulleen isoäidin kanssa, jolla oli mukanaan junista kiinnostunut pikku taapero. Vierailijoiden kanssa käytiin useita mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatusten vaihtoa. Pääasiassa paikalla käyneet olivat kiinnostuneita varikkoalueesta, sen historiasta, mutta etenkin sen tulevaisuudesta oltiin erityisen huolissaan.
Jotkut myös halusivat käyttää varikon autenttisuutta myös visuaalisesti hyväkseen, mm. valokuvauksen muodossa ja nyt on viimeisiä aikoja, kun varikko näyttäytyy pysähtyneisyytenä, ollen elossa, seesteisenä, muttei hiljaisena.

Eräs mieleenpainuvimmista vierailijoista oli saksalainen veturinkuljettaja, joka oli matkalla Pohjois-Suomeen(!) vieraillen monissa Suomen rautatiekaupungeissa. Kielivaikeuksien huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, tunnelma oli varsin avoin ja ilman muuta leppoisa. Keskusteluissa käytiin läpi, rautatiet, veturit, maailmanpolitiikka, Lahden kylän historia jne. Vierailun kruunasi olutmaistiaiset, Esan kanssa pääsimme saksalaismaltaan makuun, jonka jälkeen työt jälleen edistyivät ripeään.

Toinen vierailu, josta poiki jutustelun ohella jotain konkreettista yhdistykselle. Rautateistä kiinnostunut kolmen sukupolven seurue kävi tutustumassa Risto-höyryveturiin ja siinä samalla yhdistyksen kunnostusprojektiin. Vierailu johti siihen että yhdistys sai lahjoituksena Lahden Rakennustarvike Oy:ltä puutavaraa, jotta auran räystäät saatiin uusittua.

Artikkeli on julkaistu alunperin lahtelaisten rautatieharrastajien
Topparoikka-lehdessä 1/2012

Lumiauran tilanne 2014 [päiv. 9.3.2014]

Kaluston kunnostustyöt kävivät mahdottomaksi kesän 2012 aikana. Alue oli tyhjentynyt ja sähköt katkaistu: ilkivalta ja vaunuihin kohdistuneet vahingonteot lisääntyivät huomattavasti.
Kun tieto varikon vesitornin vuokrasuhteen päättyminen tuli Topparoikka-yhdistykselle tietoon talvella 2010, alkoi yhdistys etsimään uusia sijoituspaikkoja varikolla olevalle kalustolle, josta Risto-höyryveturi (Tr1 1047) kuuluu Lahden kaupungille, muu kalusto Suomen Rautatiemuseolle. Kaluston siirtämisestä on käyty keskusteluja eri tahojen kanssa, mutta mitään varmaa ei tässä vaiheessa voi vielä sanoa.
Keväällä 2014 on tarkoitus tehdä kalustolle välttämättömät kunnostustyöt ilkivallan ehkäisemiseksi.

Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2008)

Topparoikan kunnostama lumiaura odottamassa Lahden ratapihalla lähtöä Haapamäelle. (Kuva Sauli Hirvonen / elokuu 2013)

Topparoikan omistama lumiaura saatiin siirrettyä pois varikolta elokuussa 2013. Se oli aiemmin samana vuonna myyty Haapamäen Museoveturiyhdistys ry:lle, joka sittemmin kuljetti sen Haapamäelle parempaan säilöön.

Varsinaisen varikkoalueen ja rakennusten omistaja Senaatti-kiinteistöt sekä Lahden kaupunki ovat työstäneet alueelle uutta asemakaavaa vuodesta 2011, mutta työ on toistaiseksi kesken. Lisätietoja kaavasta Lahden kaupungin nettisivuilta.

Lumiaura liikenteessä helmikuussa 2010 [päiv. 20.4.2014]

Vastaa