Lahti-Nastola-Lahti (kesäretki 1/2)

Kevyehkö kesäretki suuntautui eräänä sunnuntaina (14.7.) Nastolaan. Tällä kertaa ei tosin Uuteenkylään, kuten monesti aikaisemmin. Olen asunut joskus aikoinaan siellä muutaman vuoden ja eräästä Uudenkylän vierailusta olen kirjoittanut vuonna 2017. Nyt matka suuntautui Nastolaan ja tarkemmin Nastolan kirkonkylään, joka on kunnan entinen hallinnollinen keskus.

Matka alkoi Lahden rautatieasemalta eli matkakeskuksesta, johon saavuin hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Pyöräni jätin asemalle, josta noukkisen sen matkan päätteeksi. Aikainen saapuminen oli harkittua, sillä saisin muutaman kuvan aseman ympäristöstä, joka on parhaillaan muutostöiden alla. Postin talo ja tullirakennukset ovat purettu ja alueelle – Mannerheimintien molemmin puolin – nousee lähivuosina uusia rakennuksia.

Aseman vieressä ollut postitalo on purettu.

VR:n lippuautomaatit olivat pimeänä, mutta vastaan kävelleet junankuljettaja ja konduktööri neuvoivat R-kioskille, josta sain ostettu 3 euron hintaisen lipun Nastolaan. Junana oli Sm2, joita on vielä jonkin aikaa käytössä, ennen niiden liikenteestä poistamista ja romuttamista. Jo nyt näillä junilla matkustettaessa on koettavissa jonkinasteista nostalgiaa.

Sm2 Lahden asemalla.

Kymmenen minuutin matkan jälkeen hyppäsin (astuin) junasta Nastolan aseman laiturille. Räpsin muutaman kuvan asemanseudusta. Eräs havaintoni oli mm. se, että pohjoispuolen paikoitusalue näyttää olevan paikallisen nuorison suosiossa, ainakin ”poltetun kumin” määrän perusteella.
Matka jatkui Pysäkkitietä pitkin matka jatkui Nastolan kirkon suuntaan. Matkan varrella oli teollisuutta ja olipa entinen kauppa näyteikkuinoineen. Sellaisia näkyi erityisesti Villähteellä.

Vanha kauppa Pysäkkitiellä.

Ennen kunnantalolle menoa, katselin kirkonkylässä ympärilleni. Eri-ikäisiä kerrostaloja, joiden katutasossa oli liiketiloja. Kirkon likellä oli (vielä) puutaloja. Hieman syrjemmässä on muutakin nähtävää kuten Taidekeskus Taarasti, Matinpalomuseo ja kotiseutumuseo. Näihin kohteisiin en tällä kertaa suunnannut.

Kun antoi katseensa viipyä alueella, huomasi sen olevan tavallaan oikein idyllinen, seesteinen ja kerroksellinen. Alueen rakennuskanta muodostunut ajansaatossa, jonka sydän on ollut tietenkin kirkko vuodesta 1804 lähtien.

Piipahdin paikallisessa ravintolassa nauttimassa kahvit, jonka jälkeen kävin Nastolan komeassa kirkossa. Se oli tosin huputettu; se saa uuden maalipinnan kesän aikana. Kävin sisälläkin. Ensimmäisen kerran Nastolan kirkossa tuli käytyä muutama vuosi sitten Lahden seudun oppaiden järjestämässä Nastola-kierroksella.

Nastolan kirkko.

Kirkon jälkeen olikin vuorossa varsinainen kohde eli Nastolan entinen kunnantalo, joka jäi tyhjilleen vuoden 2016 kuntaliitoksen vuoksi. Nastola-seuran toimesta rakennus on herännyt tänä kesänä uuteen eloon kulttuurille (ESS 17.1.2019). Kunnantalon kesän ohjelmisto on nähtävillä täällä.

Entinen kunnantalo.

Sunnuntai-iltapäivän ohjelmaan kuului musiikkiesitys ja Matti Oijalan esitelmä Nastolan paikannimistöstä, joka oli matkan varsinainen tarkoitus.
Ennen esitelmää tutustuin tiloissa olevaan taidenäyttelyyn. Moniin rakennuksen huoneisiin oli ripustettu erilaista ja eritasoista kuvataidetta, josta erityisesti jäi mieleen Sami Funken valokuvanäyttely. Näyttely sisälsi runsaasti tyylikkäitä kuvia autioista ja rapistuvista rakennuksista. Taiteilijaesittelyssä hänestä kerrotaan seuraavaa:
”Hevonen oli Beethovenin aikana merkki vauraudesta ja asemasta ja sellainen piti myös säveltäjän saada, vaikkei mikään hevosmies ollutkaan. Koska hevonen kaikessa komeudessaan jäi hoitamatta ja ruokkimatta, se ennen pitkää sairastui ja kuoli.
Sami Funken kuvasarja hoitamattomista, aikansa komeista ja merkittävistäkin rakennuksista kuvaa tämän päivän Beethoovenin hevosta. Upeat rakennukset tyhjenevät, ne hylätään ja jätetään hoitamatta. Sitten koittaa päivä, jolloin niille ei enää voi tehdä mitään, ne kuolevat ja katoavat vähitellen luonnon valtaamina tai nopeasti moukaroituna tiilikasoiksi. Viiltävän kauniit kuvat herättävät tunteita, välinpitämättömyys raivostuttaa, mutta pysähtyneisyys vanhojen rapistuneiden talojen pihoissa tyynnyttää.”

Arkkitehti Matti Oijalan esitelmä “Nastolan vanhat paikannimet kertovat” kiinnosti sen verran paljon, että entinen valtuustosali oli väkeä täynnä ja vähän enemmänkin.
Oijalahan on tutkinut vanhojen paikannimien alkuperiä, aihe on kiinnostava, mutta myös haastava. Nimistön selvittäminen vaatii historian ja etymologian tuntemusta sekä tietysti oman paikkakunnan ominaispiirteiden tunnistamista.

Matti Oijalan esitelmä.

Monesti sanojen alkuperä voidaan vain pitää oletuksina ja nimistön tutkimus on myös
todennäisyyksien arviointia, toisiaan spekulaatioita, jopa arvailua. Oijalan mielenkiintoista esitystä oli miellyttävä kuulla. Yhteenvetona, että Nastolan paikannimistössä on vaikutteita idästä ja lännestä.

Tulevia muita mielenkiintoisia tilaisuuksia ovat 28.7. “Rakennetun ympäristön historiasta Nastolan kirkonseudulla” -esitelmä (arkkitehti Erkki Aarti kertoo) sekä 8.8. “Tyhjenevät tilat ja niiden uusi elämä” -dialoginen paneeli. Keskustelemassa kaupunginjohtaja Pekka Timonen, hallituksen pj. Jorma Ollila, tj. ja rock-ikoni Sipe Santapukki, Arkkitehtiliitto SAFAn pj. Henna Helander ja nastolalaislähtöinen arkkitehti Erkko Aarti. Keskustelun vetää yrittäjä ja konsultti, nastolalaistaustainen Jarkko Lehtopelto.

Esitelmän jälkeen kävelin linja-autopysäkille, ja ajoitus oli hyvä, sillä jo bussi numero 4 otti meidät matkustajat kyytiin kirkon edestä. Hinta oli 4,70 euroa ja matkakin kesti kauemmin kuin junalla. Mutta mikäs siinä oli katsellessa nauhataajaman maisemia.

Kansalaisvaikuttamista (juttusarja)

Juttusarja kansalaispalautteen antamisesta.

Osa 2: Torin pysäkit (18.5.2019)

Monet lahtelaiset tuntevat torin linja-autopysäkkien paikat, mutta vaikka olen itse syntyperäinen, joudun välillä muistelemaan missä sijaitseen minkäkin linjan lähtöpysäkki. Tällä hetkellä pysäkin tunnus näkyy vain yhteen suuntaan (sinne mistä linja-auto saapuu). Tämä tuntuisi olevan hankalaa erityisesti ei-lahtelaisille.
Ehdotin Lahden kaupungin nettisivujen kautta, että pysäkit varustetaan selkein kirjaimin, niin että ne näkyvät jokaiseen ilmansuuntaan. Lisäsin, että kirjaimet voisi toteuttaa oivaltavasti tai muuten kaupunkikuvaan istuvaksi. Tämä auttaisi hahmottamaan oikeat pysäkit jo kaukaa.

Kaupungin insinööri vastasi jo seuraavana(!) päivänä palautteeseen.

Hän totesi, että asiasta on tullut kaupungille palautetta aikaisemminkin, mutta tätä pysäkkien tunnistettavuuden lisäämistä useammasta suunnasta on jäänyt hoitamatta. Insinööri totesi vastauksessaan, että kauppatorin pysäkkikatoksen rungot ovat paksua metallia, johon tällaiset pysäkkitunnukset tulisivat porattavaksi ja kiinnitettäväksi läpipulteilla. Muunlaista ratkaisua ei kaupungilla ole vielä ehditty miettiä.

Ehkä kirjaintunnukselle oma tolppa joka pysäkille? Se toki vaatiin toripintaan muutoksia, erityisesti jos sen haluaisi valaista. Voisiko tolppa/kyltti olla osana valai
Luultavasti, joudumme vain odottelemaan uusia pysäkkikatoksia, johon kirjaimet saadaan kiinni. Vaatimattoman rakennusmiehen kokemuksella, en tosin usko että se olisi nytkään ongelma.

Osa 1: Hennalankatu (10.9.2018)

Työskentelin noin vuoden verran Hennalassa entisen varuskunnan muonitusrakennuksessa, joka saaneerattiin täysin Hämeen Poliisilaitoksen tiloiksi. Tarkoituksena oli ajaa töihin polkupyörällä, mutta tekniset ongelmat tuntuivat olevan ylivoimaiset. Saamattomuuttani pyörän korjaus viivästyi, ja lisäksi hukkasin pyöränavaimen, joten kuljin lähes koko työssäoloaikani linja-autolla.

Keskustasta Hennalaan päästäkseni minulla oli oikeastaan kaksi linjavaihtoehtoa. Aamulla töihin mennessäni käytin bussia numeroa 12, joka sopi aikataulullisesti paremmin. Jäin Helsingintien Hennalan Shell-kylmäasemaa vastapäätä olevalle pysäkille. Töistä lähdettäessä hyppäsin bussiin numero 2, joka ajoi Metsä-Pietilästä torille. Kakkosta käyttäessäni, huomioin, että juuri entisen varuskunnan kohdalla oli pysäkkien mentävä aukko. Joskus aikoinaan Hennalankatu toimi linjan 12:n päätepysäkkinä. Tämä päätepysäkkimerkki on vieläkin pystyssä Stora Enson paikoitusalueen nurkassa, aivan aidan vieressä. Lähimmät pysäkit olivat kuitenkin kaukana toisistaan, kuten alla olevasta vuosien 2017-18 linjakartasta näkyy (itseasiassa kartasta puuttuu nykyinen ns. Stora Enson pysäkki, joka oli kyllä oikeasti tien varressa).

Linjakartta keväällä 2018. Linjan 2 pysäkit Hennalankadulla. Kuten näkyy, on varuskunnan kohdalla pitkä pysäkitön väli. Tilanne muuttui uusien aikataulujen myötä syksyllä 2018. (Kuva lsl.fi)

Asia ei ollut merkittävä henkilökohtaisesti, paitsi silloin kun satoi räntää tai vettä. Tulevan poliisilaitoksen palveluja ja ”palveluja” käyttäisivät monet, jotka liikkuisivat henkilöauton sijasta linja-autolla, joten ajattelin että hyvää asiakaspalvelua olisi sijoittaa aseman lähettyville kaksi pysäkkiä lisää.
Lähetin palautepalvelun kautta kaupungille ehdotuksen Hennalankadun lisäpysäkeistä. Viestiin vastattiin: ”Olemme tänä vuonna laatimassa uutta runkolinjasuunnitelmaa ja Hennalankadun joukkoliikenne on mukana suunnitelmissa.
Otamme palautteenne huomioon reitti- ja aikataulusuunnittelussa.”

Hennalankadun uudet pysäkit 13.8.2018 alkaen. (Kuva Sauli Hirvonen)

Elokuussa postiluukusta kolahti uusi Lahden seudun liikenteen aikatauluvihko. Otin linjakartan esille, ja kuinka ollakaan: Hennalankatu oli saanut uudet pysäkit (kuva yllä). Toki pysäkkiasia oli kaupungin joukkoliikennesuunnittelijoilla tiedossa, mutta näin tavallisena lahtelaisena tunnen nyt päässeni vaikuttamaan. Ainakin palauttaseen vastattiin eli kaupunkinlaista kuunneltiin. Se lämmitti.

Vilkas Lättähattu-kesä luvassa

Perinteiset museojuna-ajot jatkuvat tulevana kesänä Lahdesta Heinolaan. Tänä kesänä höyryt ovat vaihtuneet dieseliin ja kaikki ajot suorittaa kiskobussi Dm7 eli tuttavallisesti Lättähattu. Liikennöitsijöinä ovat Haapamäen museoveturiyhdistys (HMVY) ja Keitele-Museo Oy. Samanlaisilla junilla hoidettiin Lahden ja Heinolan välistä matkustajaliikennettä aina vuoteen 1968 saakka.

Vierumäen rautatieasema (Asematie 16) on auki jokaisena ajopäivänä, kahvion palvellessa matkustajia sekä muita vieraita. Asemalla järjestetään ajojen yhteydessä useampi tapahtuma, päätapahtuma Rautatiepäivä järjestetään kesäkuun 8. päivä. Tarkempia tietoja tapahtumista lähempänä ajankohtaa mm. Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n nettisivuilta.

Alla ajopäivät, museojunaliikennöitsijä ja Vierumäen aseman ohjelma.

8.6. HMVY – Tapahtuma: Vierumäen rautatiepäivä
9.6. HMVY – Asema auki

3.8. Keitele-Museo AJOT PERUTTU
4.8. Keitele-Museo AJOT PERUTTU

7.9. HMVY – Tapahtuma: Heinolan rautatien vuosijuhla ja Pieni Pienoisrautatiepäivä (lisätietoja myöhemmin)

Ajojen aikataulut ja lisätiedot osoitteessa museojunallaheinolaan.fi.

Lättähattu Salpausselän seisakkeella vuonna 2005 (Kuva Sauli Hirvonen)

Iiliäinen – kadonnut lampi

Lahdessa on ollut paljon pikku lampia ja suppia, jotka ovat kadonneet rakentamisen yhteydessä. Mainittakoon mm. nykyisen jäähallin kohdin ollut lampi sekä Sopenkorvessa ollut Pörssinpassi. Alueen tunnetuimpia lienevät Mytäjäinen ja Häränsilmä. Käsittääkseni Mytäjäisen eteläreunaa tosin täytettiin radan rakentamisen yhteydessä.

Näin entisenä etelälahtelaisena yksi kiinnostava kohde on Länsiharjun koulun vieressä sijainnut, jo nyt kadonnut Kullankukkulanlampi tai Iiliäislampi, josta on virallista tietoa niukalti. Lampi oli ilmeisesti syvä ja sen pinta-alaksi on mainittu 4000 neliömetriä. Lopulta suo ja lampi kuivatettiin ja täytettiin. Lahden Paikannimistö kertoo, että lampi olisi täytetty ennen koulun rakentamista: “ Illiäinen/Iiliäispassi, Kullankukkulanlampi. Entinen suurehko ja syvä lampi, jossa oli iiliäismatoja. Lampi täytettiin v. 1928 ja paikalle rakennettiin myöhemmin Länsiharjun koulu.” Ehkä vain osa lammesta täytettiin, sillä lähes umpeenkasvanut lampi oli vielä 1930-luvulla olemassa, sillloin kun koulu oli jo aloittanut toimintansa. Lampea muistelee kaksi koululaista Länsiharjun koulu 125 vuotta -kirjassa, joista alla poimintoja.
Jossain muistitiedoissa mainittiin, että lopullisesti lampi katosi 1950-luvun aikana.

Lampi näkyy kuvan keskellä. Osasuurennos kartasta 1898-1903. (Kartta Lahden kaupunki, kaupunkiympäristö)

Itselläni on lampeen liittyviä muistikuvia 1980-luvulta. Tuolloin lampea ei siis enää ollut, mutta rannan muodot olivat selvästi nähtävissä, osittain vielä tänäänkin. Lammen paikalla oli tuolloin ruohittunut hiekkakenttä, joka toimi meidän koululaisten pelikenttänä. Sittemmin kenttäkin on hävinnyt uudisrakennusten tieltä.

Aino Marola: Hytkyttelyä suopassissa

“Vanhan koulun lähellä oli suopassi. Siellä mulittiin. Siinä suonsilmäkkeessä oli mukava hytkytellä, kun se antoi perää. Siellä oli ihan avovettäkin. Meillä oli ihan sellainen tapa, että opettaja huusi meille monta kertaa: ’Tulkaa jo pois sieltä!’ Kun kastui, liitutaulun takana oli uuni, missä sai vaatteita kuivatella. Taulut oli silloin sellaisia liikuteltavia.

Pihalla oli opettajien kiusaksi toinenkin ongelma. Se viehätti kyllä meitä oppilaita, sillä suolla oli syksyisin karpaloita. Kun suo talvella jäätyi, sinne tehtiin luistinrata. Joskus hakattiin jäähän avanto ja laitettiin siihen lepän ranka. Sitä sitten pyöritettiin ja sieltä tuli ruohoja ja ruuttanoita.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 31)

Pentti Heino: Iiliäispassi ja napakelkka

“Koulun piha rajoittui Iiliäislampeen ja sen ympärillä olevaan suohon, jonka jokainen tiesi sellaiseksi, että sinne uppoaa. Todennäköisesti suo oli ollut aiemmin lampea, joka oli hiljalleen maatunut umpeen reunoiltaan. Olihan se aikamoinen lätäkkö silloinkin. Talvellakin lammella oli touhua. Sinne oli rakennettu napakelkka. Siihen lammen jäähän pystytettiin tolppa, jossa oli 4-5 metriä pitkä aisa, jonka päähän pantiin mahakelkka. Sitten toiset työnsivät kelkkaa ympäri ja toiset olivat kyydissä. Se oli sellainen harrastus, mitä ei harrastettu paljonkaan välitunnilla. Kun koulu oli päättynyt, niin reput heitettiin hankeen ja sinne mentiin leikkimään.”
Pentti Heino kertoo myös, että Kullankukkula toimi hyppyrimäkiharrastuksissa: ”Ihan Kullankukkulan huipulta otettiin vauhtia ja Iiliäislammen jäälle se sitten pysähtyi.” (Länsiharjun koulu 125 vuotta, s. 45)

Sauli Hirvonen:

“Omana kouluaikana 1980-luvun puolivälin jälkeen lammen paikalla oli ruohottunut hiekkakenttä, jossa mm. pelasimme jalkapalloa välitunnilla. Sittemmin kentälle on rakennettu koulun lisärakennuksia, viimeimpänä liikuntahalli. Omana kouluaikani kentän nousevat reunat eli entiset rantatörmät olivat vielä selkeästi nähtävillä. Kullankukkulan puoleinen törmä on vielä tänäpäivänäkin selkeästi nähtävissä, muut ovat hävinneet rakentamiseen liittyvissä maansiirtotöissä.

Koulun ympärillä oli ränsistyneitä puutaloja, joissa asui paljon ns. laitapuolen porukkaa. Autiotaloissa me pojat kävimme tekemässä kepposiamme. Viimeiset talot on taidettu purkaa viimeistään 1980-90-lukujen taitteessa.

Muistan myös aikoinaan kuulleeni sellaisen tarinan, että suosta oli joskus aikoinaan nostettu naisen ruumis. En muista keneltä kuulin moisen huhun, ja ehkä se oli kerrottu vain pelottelumielessä. Se toi kuitenkin oman jännityksensä, olihan ympäristössä vielä tuolloin purkua odottavia vanhoja autiorakennuksia.”  

Lähteet:
Länsiharjun koulu 125 vuotta (1996)
Lahden Paikannimistö (1994)

Kampusraitin vaikutuksia?

Kirjoitin joulukuussa 2018 Lahden Niemeen avatusta Kampusraitista, joka rakennettiin Mukkulan ratapihan pohjoispuolelle yhdistämään Niemen yrityspuiston ja LAMK:n NiemiCampuksen. Pyöräteistä olen kirjoittanut mm. täällä ja täällä. Jälkimmäisen linkin jutussa Pyörällä päästään Lahdessa osa 2 (24.6.2016) kirjoitin seuraavaa:

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisellä väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ’pohjoisen’ opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Mukkulan rata Vanhantien sillalta kuvattuna Iskun tehtaiden suuntaan syksyllä 2018. Radan vieressä kulkee polku. (Sauli Hirvonen)

Nyt kun raitti on virallisesti ollut auki tammikuusta asti, voisin hieman tehdä yhteenvetoa havainnoistani.

Mukkulan rataa Verstaskadun tasoristeyksestä itään päin. (Kuva Sauli Hirvonen)

Nykyinen työpaikkani on (muutaman vuoden tauon jälkeen) Mukkulanradan varrella. Tammikuusta lähtien olen sivusta seurannut raitin valmistumisen vaikutuksia lähinnä Mukkulankadulta itään päin. Olenkin ollut havaitsevani kasvavaa liikehdintää Mukkulan radalla, kun vertaan sitä muutaman vuden takaiseen. Vaikka junia liikkuu vain muutamana kertana viikossa, on riski onnettomuuteen, erityisesti siksi, että ihmiset tuntuvat liikkuvan radalla varsin huolettomasti. Rataa käytetään pyörätienä, lenkkeilypolkuna (monesti kuulokkeet korvilla) ja koirien ulkoiluttamiseen. Kuten kirjoitin em. sitaatissa, toivottavasti kaupungilla on suunnitelmia jatkaa kevyen liikeenteen väylää itään päin. Ainakin tämän rajallisen kokemukseni mukaan ilmeisesti tarvetta on.

Jatkuuko raitti tulevaisuudessa Niemenkadun yli rantaan? Kuva on syksyltä 2018. (Sauli Hirvonen)

Lisäksi kun Niemen uusi asuinalue valmistuu, lienee selvää (?), että kaupunki jatkaa Kampusraittia Niemenkadun yli rantaan. Itsekin välillä toki tykkään kulkea rannan kautta Niemeen ja siitä Mukkulankadulle. Ehkä tulevaisuudessa tämä reitti on selkeästi yhtenäinen koko matkaltaan.