Kaupungin äänet Loviisankadulla

Kun nuori alkaa varttua, hän kiinnittänee huomiota eri tavalla asioihin ja ympäristöönsä kuin aikaisemmin. Voinkin uskaltaa väittää että kaupungin äänillä on usein negatiivinen lataus. Esimerkkeinä: Auto ajaa kadulla, moottoripyörä pörisee, nuoret juovat kaljaa puistossa, koira haukkuu jne. Ehkä puhun varmasti vain omasta puolestani? Olenhan jo lähemmäs neljäkym… vähän yli kolmekymmentä.

Loviisankadun äänistä ei sellaista fiilistä ei syntynyt. Oikeastaan se synnytti mieleyhtymän sympaattisella tavalla Chaplinin elokuvan Kaupungin valoihin. Jos elokuvaa ei olisi tehty mykkäkaudella, sen nimi olisi Kaupungin äänet. Elokuva itsessään on draamaa, joka kääntää kohtaloiden ihmiset kasvoikkan ja elämän kolhimat sielut löytävät toisensa. Tuska väistyy toivon edessä. Tämä ei liittynyt mihinkään.

Nyt Kaupungin äänillä viitataan ravintoloissa Tirrassa ja Torvessa elokuun alussa järjestettävää tapahtumakokonaisuutta. Noita kahta päivää voidaan kliseisesti luonnehtia ”urbaanin musiikin kokoelmaksi”. Tapahtuma järjestettiin jo viime vuonna, mutta silloin olin Saksassa meditoimassa.

Viime vuotinen tapahtuma oli ilmeisen menestys, ja tänä vuonna tapahtuman leuhutus alkoi kavereiden Facebook-seinillä jo hyvissä ajoin. Hetken jo mietin, käykö KÄ(ÄK):lle kuin joululle, vuoden kuluessa nostaen päätään yhä aikaisemmin.

Joskus aikoinaan itselleni vuoden musiikillisia kohokohtia oli Torvessa järjestetty kaksipäiväinen Rooster Fest. Tätä hardcore-punk-tapahtumaa odotettiin kieli pitkällä, ja itse tapahtuma sujuikin sitten kieli pitkällä. Varmasti se on musiikillisena kokemuksena edelleen kärjessä.

Tänä vuonna koettu Kaupungin Äänet lämmitti, niin että hiki virtasi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ajattelin käydä paikalla vain perjantaina katsomassa ns. paikkoja, mutta mukavan rento kesäilta huokutti paikalle myös lauantaina. Mainittakoon että ilahduttavaa oli naisten iso prosentuaalinen osuus. Muutamalle sanoin moi, osaa katsoin ja loppuja tuijotin.

KÄ on maanläheinen, lämminhenkinen, mutta samalla hieman rosoinen ja teeskentelemätön, jotenkin lahtelainen. Ehkä siinä on onnistuttu, kun sitä ei ole yritetty. Yoda-mestarin sanoin: ”Ei ole yrittämistä. Teet tai et tee.”
Erityisesti sisäpihan käyttöönotto on erinomainen ratkaisu, jossa tuli viihdyttyä artistien välillä ja välissä.

Entäs se itse asia eli ne äänet? Oikeastaan viikonlopun artistikattauksesta tuttuja kuin kourallinen. Osa vain nimenä, osaa jonkin verran kuulleena, mitään en ollut kuuntelemalla kuunnellut. Mainittakoon kuitenkin muutama.

Perjantain kohokohta oli Club De Lay. Tätä bändiä en ole jostain syystä ”luukuttanut” kotistereoista (lue internetistä), mutta livenä orkesteri jaksaa miellyttää. CDL:n britniläinen (sic) poprock sopii pubi-/klubiympäristöön enemmän kuin hyvin.

Lauantainakin olin paikalla vasta kymmenen aikaan, ja aika kuluttelin taas nojailemalla seinään ja yhteen pylvääseen.
Illan ykkösartisti oli Avionin Prinssi, jolle täytyy nostaa hattua, kuten useimmille kuninkaallisille. Miksi? Siksi että aito stadilainen, joka tykkää Lahdesta. Sillä pääsisi jo Guinnessin ennätyskirjaan. Lahdessa sillä pääsee (Lahden) Sinisen ennätyskirjaan. No Prinssillä on juuria Lahdessa, kuten tästä haastattelusta vuodelta 2011 ilmenee.

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Salonen & Sepponen)

Ritarit Avionin Prinssi ja Lahden Sininen (Kuva Sepponen)



Loppuiltakin meni tanssilattialla veivatessa, niin että lantio paukkui. Lisäksi myös tanssin.

Aamuyöstä tulivat myös muistutukset siitä, että tiettyjen sääntöjen takia ravintolasta pitää poistua viimeistään klo 04, ja että suomalaiset tykkäävät jonottaa. Ei suinkaan ämpäreitä, olokaan ei sitä vaatinut, vaan aamuyön taksia.

Mainittakoon vielä, että lauantaipäivän ohjelmassa oli Designpiha ja sunnuntaina oli vielä jo perinteeksi muodostunut Tirran brunssi. Kahden päivän itsensä sosiaalistimisessa oli aivan tarpeeksi, joten sunnuntaina oli taas aika omille askareille.

Ensi vuoden Kaupungin Äänet -tapahtuman päivämäärätkin on jo lukossa, joten eiköhän ole silloin paikat tukossa.

Elävää musiikkia lahtelaisittain

1536486_329478030526534_568665137_nLahen Elmu perustettiin vuonna 2012 ja yhdistyksellä haluttiin vahvistaa Lahen musaskeneä ja ”järkeistää” keikkahommia. Yhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Mari Peiju kertoi kuulumisia kesän kynnyksellä. Miten toimintanne on kehittynyt näinä vuosina?

– Ollaan saatu uskottavuutta ympäri Suomen. Meihin ollaan yhteydessä keikkojen ja muiden tapahtumien muodossa. Toki on tarvetta ja halua kehittyä lisää, ja tarvitaan lisää uusia naamoja hallitukseen ja aktiivijäseniksi. 

Elmun perustoimintaa ovat keikkojen ohella työpajat ja koulutukset. Keikkoja on tarkoitus järjestää varta vasten uusille nouseville bändeille. Toimintaan kuuluvat myös keskustelutilaisuudet ja erikoisemmat tilaisuudet, esimerkiksi viime maaliskuussa järjestetty videoraati elokuvafestivaali Kinoksessa elokuvateatteri Kino Iiriksessä.
Lisäksi Elmu palkitsee vuosittaisessa gaalassaan päijäthämäläisiä musiikkivaikuttajia. 

– Toimintaa ja tapahtumia järjestetään laidasta laitaan. Pyritään kuuntelemaan jäseniä mitä ne haluaa tehdä. Koulutuksia ollaan pidetty tärkeinä. Siellä päästään koulimaan uusia tekijöitä alalle ja antaa vinkkejä mitä tehdä ja mitä ei. Totta kai myös uusien bändien ottaminen keikoille on meille sydämen asia, jota halutaan tuoda esiin toiminnassa.

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa pitkästä työstään lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

Tapani Ripatti palkittiin viime gaalassa lahtelaisen musiikkielämän eteen tehdystä pitkäjänteisestä työstä. (Kuva Elmun Facebook-sivu)

 

Mitä hyvää sekä kehitettävää on Lahden keikkaelämässä?

– Nämä on näitä ikuisuuskysymyksiä. Kaikkihan lähtee yleisöstä. Bändit ja järjestäjät seuraavat kohderyhmiä… Lahessa on niiiiiiin paljon potentiaalia ettei mitään järkeä. Ainut mikä täällä on haasteena on oma asenne tekemiseen. Omaleimaisuutta Lahessa on niin paljon klassisesta genrestä hardcoreen, että voi olla todella ylpeä omasta kaupungista.
Keikkapaikkatarjonta on rajoittunut, mutta erittäin tasokas! Hienoja paikkoja meillä täällä Lahes!

Mitä Elmun toiminta sisältää tänä vuonna ja tulevaisuudessa?

– Paljon keikkoja luvassa ja toukokuussa järjestettiin Lahen Elmun Elmuviikko -> pelkkää tykitystä. Siellä oli esimerkiksi Lost Society ja Erakossa, jotka niittänyt mainetta jo isoissa kuvioissa.
Uudet tekijät ovat aina tervetulleita mukaan toimintaan.

Miten Elmuun voi liittyä ja mitä Elmu jäsenilleen tarjoaa?

– Osoitteesta www.lahenelmu.fi löytyy infot. Elmun jäsenyys on omantunnon asia. Haluatko tukea Päijät-Hämeen alueella tapahtuvaa musa- ja tapahtumatoimintaa…? Jos olet sitä mieltä, että ”kyllä”, niin edut tulevat kylkiäisinä halvempina sisäänpääsylippuina sekä muiden yhteistyökumppaneidemme alennuksina.

Hometown Pride – kotikonnuilta kajahtaa

Lyhyt katsaus Lahden hardcoreskeneen* 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Pekka Productionsin näkökulmasta.

Pekka Productionsin toiminimen perustin lähinnä harrastusmielessä levynjulkaisua varten joskus vuonna 2004-2005. Itse vaikutin aktiivisesti lahtelaisessa hardcoreskenessä 1990-luvun lopulta asti, sittemmin aktiivisuus tällä saralla on laimentunut, mutta ei suinkaan kadonnut. Vieläkin aiheen parissa tulee puuhasteltua, mutta vähemmissä määrin.

Ensimmäinen CD-julkaisu kolmesta oli suomalaisista bändeistä koostuva punk-kokoelma ”You Gotta Start Somewhere” vuodelta 2005. Kokoelmalle halusin ns. katupunkbändejä ja rock-vaikutteista punkkia. Tämän tyyliseen kokoelmaan en ollut itse törmännyt Suomessa, joten päätin tehdä sellaisen itse.

Sen jälkeen pihalle tuli kaksi levyä, joissa molemmissa olivat vahvat lahtelaisvaikutteet: Lahti-kokoelma ”Hometown Pride” sekä lahtelais-porilais-helsinkiläis-mikälie Generation XXX. Lahtelaisittain jälkimmäisen bändin ehkäpä kiinnostavin ulkomusiikillinen osuus oli se, että levy kirjaimellisesti julkaistiin Taidepanimossa kesäkuussa 2007.
Näistä molemmista tuonnempana.

2000-luvun vaihteessa Lahdessa oli vilkas hardcore- ja punkmusiikkiskene ja Lahtea tituuleerattiin hardcoren pääkaupungiksi, joskus jopa Lahden ulkopuolellakin. Mutta ei suinkaan turhaan: levyjä julkaistiin, tehtiin lehteä, ihmiset kävivät keikoilla ahkerasti ympäri Suomea ja keikkoja järjestettiiin Lahdessa säännöllisesti, pääasiassa Ravintola Torvessa. Tämä huomattiin myös hardcorepiirien ulkopuolella, Lahden RyRy palkitsi puuhamies-Anttien Rooster Recordsin yhtenä vuonna Hemmo-palkinnolla aktiivisesta panostuksesta livemusiikin järjestämiseen. Sittemminhän miehet ovat kunnostautuneet mm. Torven ja Lahen Elmun nokkamiehinä.

Ensi helmikuussa vietetäänkin Ravintola Torvessa legendaarisen Rooster Festin 15-juhlavuotta, bändien lisäksi ohjelmistoon kuuluu nykyään myös lihamukin syönnin MM-kilpailut. Itsekin osallistuin yhtenä vuonna, en sijoittunut.

1990-luvun lopulla Lahdessa sai alkunsa paperinen ja netissäkin vaikuttava punkzine Chambers Magazine, jonka sisältö poikkesi aiemmista suomalaisista punkzineistä, painottuen myös ns. NYHC:een (”New York Hardcore”). Lehti sai kerättyä ympärilleen innokkaan avustajakunnan ja jopa useita vakilukijoita.
”Samperia” julkaistiin toistakymmentä numeroa. Lehden perintöä osittain jatkaa Lammas Zine. Huhujen mukaan Chambers ei olisi koskaan lopettanutkaan, ilmestystahti on vain verkkaisempi.

Lisäksi 2000-luvulla Lahdessa toimi useita punkkiin ja hardcoreen keskittyviä levy-yhtiöitä mm. Fast Rock Factory, Rooster Records sekä helsinkiläinen Full House Records, jossa oli monena vuonna vahva lahtelaisedustus.

Itse olin kytköksissä em. tahoihin ainakin jollain tavalla, paloa oli yrittää myös omin voimin.

Hometown Pride

Joskus vuonna 2005 aloin ideoida Lahti-kokoelmaa, joka kulki työnimellä ”Hometown Pride”. Lopulta se jäi myös julkaisunimeksi.
HTP_etukansi

Perusajatuksena oli koota sen aikaisia lahtelaisia punk- ja hardcorebändejä samalle levylle.
Bändit nauhoittivat kaksi biisiä Villähteellä sijaitsevassa studiossa, paitsi St. Hood, joka julkaisi aiemmin julkaistun kappaleen. Morning Afterilla oli jo aiemmin valmiina kaksi kappaletta. Flippin’ Beans julkaisi levyllä vain yhden raidan nimeltään Hometown Pride.
Bändejä oli kokoelmalla 9 ja raitoja yhteensä 16. Tyylit vaihtelivat melodisesta punkrockista aina raskaaseen hardcore-vaikutteiseen metalliin.
Levyn tuottaminen sujui jotakuinkin aikataulussa ja pysyi taloudellisesti raameissaan.

Levyn kannet teki Jaska, joita ideoimme yhdessä. Saimme käyttöön vanhoja kuvia Lahdesta korostamaan levyn paikallisuutta. Kansia varten otettiin myös yhteiskuva Torvessa, johon saapui kaikki bändien jäsenet, muistaakseni yhtä lukuunottamatta.
Levyltä on kuunneltavissa Pekka & The Other Losersin Identity ja Rock’n’Roll idiots.

Julkaisun promootiota varten tein myös bändien esittelylehtisen (sen voi ladata pdf-muodossa).

Levy kirvoitti muutamia arvioita alan julkaisuissa, lähinnä netissä. Etelä-Suomen Sanomatkin kiinnostuivat levystä ja kirjoittivat siitä jutun.

Generation XXX

Tämä bändiprojekti sai alkunsa Lahdessa joskus vuosina 2005-2006. Siihen valikoitui toisilleen tuttuja soittajia Lahti-Pori-Helsinki -akselilta.
Nimi? Sitä tuskin tarvitsee enempää avata, mutta kuvastanee aikaamme ja sukupolveamme ja tätä ajatusta jalostettiin kansiin asti.

GXXX_cover

Levyn kansien teko oli mielenkiintoinen prosessi. Kannen kuvat otettiin  Hietalahden teollisuusalueella sekä Helsingin keskustassa Sofiankadulla. Ilman kuvaajan ammattitaitoa sekä avustajien apua, idea olisi luultavasti lässähtänyt. Kuvista tulivat erittäin näyttävät ja korkealaatuiset.

Levyn neljä raitaa nauhoitettiin Porissa kevättalvella 2007, tyyli metallivaikutteista hardcorea. Levyn kaikki kappaleet löytyvät Pekka Productionsin Youtube-kanavalta.

Levyn julkaisu oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen tapahtumasarja. Se tapahtui Päijänteenkadun Taidepanimossa Laboratoria-näyttelytilassa taidenäyttelyn muodossa. Tilan tiiliseinälle ripustettiin valtavat tulostetut levyn kannet. Kevyiden kapalevyjen kiinnitys oli vielä helppoa, mutta näiden päälle tuli vielä isot kirkkaat akryylilevyt tuomaan arvokkuutta. Mainittakoon, että akryylilevyt lahjoitettiin myöhemmin Lahden rautatieharrastajille suojaamaan vanhaa museojunakalustoa.

Levynkannet ripustettuna Taidepanimon seinälle. (Kannen kuvat Nina Erwes)

Levynkannet ripustettuna Taidepanimon seinälle. (Kannen kuvat Nina Erwes)

Koska kyseessä oli äänilevyn-julkaisutapahtuma, kansien julkaisemisen yhteydessä oli mahdollisuutta kuulla äänitettyä levyä. Niinpä paikalle vietiin stereot ja nojatuoli. Levyä pystyi kuuntelemaan stereoista kuulokkeilla muita häiritsemättä.

Taidepanimon järjestämään tiedotustilaisuuteen kukaan bändin jäsenistä/ edustajista ei saapunut, joten paikallislehdessäkin oli vain maininta ”Laboratoriossa oli Generation XXX” tai jotain sinne päin.
Tilan toisessa huoneessa oli rautatie-rappioromanttinen valokuvanäyttelyni ”Kituvat Kiskot”.

Levyn julkaisun aikoihin tai jälkeen, jäsenistössä tapahtui muutoksia: basisti lähti ajan puutteen takia, mutta uusi basisti saatiin huijattua nopeasti mukaan.
Bändi oli aloittanut kahdella laulajalla, mutta ennen keikkaruuhkaa remmiin lyöttäytyi kolmaskin. Tämä toi uusia ulottuvuuksia live-esiintymisiin. Bändi soitti kolme keikkaa, Turussa, Helsingissä ja Lahdessa.

Levyä myyntiin vaatimattomasti. Levyn julkaisemisen aikoihin minulla oli yhtiökumppanin kanssa Tulipyörä-niminen (Fast Rock Factory ay) vaate- ja levykauppa Rautatienkadulla, jota kautta levyä pääasiassa myytiin. Mainittakoon, että julkaisimme vuosina 2006-2009 Fast Rock Factory -nimen alla useita suomalaisia punk- ja hardcorelevyjä. Toiminta kuitenkin lopetettiin aikanaan.

*(hardcore = musiikkityyli / skene = ryhmä samanhenkisiä ihmisiä)

Lahden laulut

Ehkäpä tunnetuin Lahti-laulu taitaa olla vuonna 1976 Amuletin (perustettu v. 1968) julkaisema ”Suomen Chicago”. Kappaleella oli kauaskantoisia vaikutuksia, jotka ovat vielä tänä päiväkin nähtävissä ja kuultavissa, erityisesti imagotekijänä, joista kaikki “kaupunginisit” eivät ole aina pitäneet. Mutta mitäs siitä, jos kansa tykkää.

Uusi sukupolvi

Uuden sukupolven Lahti-tuotanto on pääosin lähtöisin ala- tai vaihtoehtokulttuureista.

Yksi sellainen on Lahen Poikien “Oi! Lahtelaista”, joka nauhoitettiin 2000-luvun taitteessa. Sen on alunperin on esittänyt englantilainen punkyhtye The Business. Tästä lahtelaisesta versiosta kuultiin pätkä FC Lahden kannattajista kertovassa dokumentissa, joka siis sai ensi-iltansa tänä vuonna.

Tänä syksynä julkaistiin lahtelaisräppärin/-kasvon Brädin “Kotona” ja se on saavuttanut suurta suosiota sosiaalisessa mediassa ja noteerattu hienosti lahtelaisten parissa.

Mielenkiintoinen Lahti-laulu on SMC Lähiörottien “Lahden Sininen” ja on sikäli poikkeuksellinen, että räpkollektiivi on Helsingistä. Kappale on hatunnosto lahtelaiselle musiikkielämälle ja Torvelle, sekä bändin yhden artistin kokemuksia isoisänsä Mallasjuoma-yhteyden kautta.

Raakaa romantiikkaa

Edellä mainittu Suomen Chicago on julkaistu myös Lahti-kokoelmacd:llä Raakaa romantiikkaa, joka julkaistiin vuonna 2005 satavuotiaan Lahden kaupungin kunniaksi.
Levy sisältää 17 kappaletta ja kestää noin 50 minuuttia, tyylillä iskelmästä humppaan ja rokkiin.
Mainittakoon muutamia ikisinisiä kuten Teuvo Valon esittämät “Terveiset Lahdesta” ja “Puuseppä”, Kukonpojat ja Oy Mallasjuoman soittokunta veivaama mainoslaulu “Ei oo Lahden voittanutta”, Pekka Masalin “Reipas on rautaa” (ja raitaa, toim. huom.) sekä Turo’s Hevi Geen “Tanssimaan alatorille” (alkuperäinen “Dancing in the street”).

Lahden laulut

Lahti-seura on myös julkaissut oman laulukoelmavihkonsa. Vuonna 1948 vain kaksivuotias seura julkaisi Lahden Laulut -nimisen lauluvihkon, joka sisältää (päijät-)hämäläisiä lauluja piristämään kotiseututilaisuuksia ja kohottamaan kotiseutuhenkeä. Alla oleva “Lahden laulu” oikeutetusti on ensimmäinen viisu kokoelmalla. Vihko sisältää Lahti-seuran vuosijuhlastakin tutun “Hämäläisten laulun”.

Lahden laulu
Kohoo radiomastomme polviä päin osoitukseksi, missä Lahti on.
Yli maan, meren käy sieltä lennähtäin jalon taiteen ja tiedon mahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on, kotipaikkamme verraton.
Mäki mainio katsojan kammistoi, kisapaikkana kuulu on Lahti.
Tuli suksista suihkii ja sommat soi, rajun kiistan kun käy ajojahti.
Hei, Lahti se on, hei, Lahti se on ja vie Suomen se voittohon.
Sahat jyskää ja lastut ne singahtaa, puuseppien keskus on Lahti.
Janon tuskan taas tuimankin sammumaan saa. Erikoisemme kuohuva sahti.
Hei, päästänyt sun janon vallasta on ollut Lahden, mi mallasta on.
Koko kansa se myös Monot koivissa käy, joka suuntaan on kauppa ja rahti.
Etupäähän kun Lahdessa ennättäy Mercurius nyt sekä Ahti.
Hei, tarmoa on, – kas, Lahdessa on työn tahtikin horjumaton.
Ja kun miehiä tarvis on taistelemaan, Häme vanha on vaarojen vahti.Toki Hennalan tanhilta tunnetaan tämä jäämien jäntevä tahti.
Aseveikkokin on, asesiskokin on ain Lahdessa vankkumaton.

Artikkeli on julkaistu Lahti-seuran jäsenlehdessä Hollolan Lahti 4/2013

Lahen Elmu – aktiivinen 1-vuotias

Lahen Elmulla on ollut kiireinen ensimmäinen vuosi. Lahtelaista elävää musiikkia on viety eteenpäin mm. tapahtumatyöpajoilla ja demoklubeilla. Lisäksi hiljattain ilmestyi Elmun jäsenlehti Riitasointu.

1-vuotistaivalta juhlistettiin gaalan muodossa Lahden Sibeliustalon Finlandia-klubilla lauantaina 9.11.2013. Ohjelmassa oli – Tapani Ripatin juonnon lisäksi – päijäthämäläisten musiikin tekijöiden ja tapahtumien palkitsemista. Jo aiemmin Elmu oli myöntänyt ravintola Torven Jarttu Mustoselle Elämäntyö-palkinnon, jonka hän nyt kävi pokkaamassa Finlandia-klubilla kesken 60-vuotisjuhlinnan. Lahden (live)musiikkielämää nähneelle ja tehneelle Mustoselle ojennettiin kunniakirjan lisäksi mastopysti.

Neljä muuta ehdokasluokkaa olivat Vuoden musiikintekijä, tapahtuma, tapahtumapaikka ja nousukas. Ehdokkaat oli valinnut Lahen Elmun hallitus, mutta ehdokkaiden paremmuus selvitettiin netissä järjestetyssä yleisöäänestyksessä. Alla tunnustuksen saajat:
Vuoden 2013 musiikintekijä: The Blanko -yhtyeen laulaja-kitaristi Pauli Hauta-aho
Tapahtuma: Summer Up
Tapahtumapaikka: Ravintola Torvi
Nousukas: Mörbid Vomit -yhtye

Toki tapahtumaan luonteeseen kuului elävä musiikki. Esiintymässä oli Elmun demoklubin Requiem-X, pääesiintyjinä Pertti Kurikan Nimipäivät, Rytmihäiriö ja The Blanko.

[Lahen Lehti: Lahden elävän musiikin yhdistys]