Aleksin talvivalot vaihdetaan?

Aleksanterinkatua jouluaattona v. 2008.

Aleksanterinkatua jouluaattona v. 2008.

Yle uutisoi että Aleksanterinkadun jouluvalot – tai talvivalot – ovat tiensä päässä. Hehkulampputekniikalla toteutetut valot yhteensopivat huonosti nykyisen led-tekniikan kanssa. Edessä on siis mittava valouudistus.Graafikko, professori Tapani Aartomaan suunnittelemat valot ovat ilahduttaneet Aleksilla käyskenteleviä vuodesta 1983 lähtien.
Lämpimät, hyvällä tavalla lapsellinen valokokonaisuus sopii hyvin Lahden muuten niin ”kovaan” ytimeen. Nykyiset valot kertovat tarinaa, joten tällaista ajatusta ja perinnettä olisi hyvä jatkaa, etteivät valot olisivat vain pelkkiä elementtejä.

Toivottavasti Aleksi toivottaa tulevina talvina paikalliset ja muualta tulevat tervetulleeksi Lahteen lämpimin ja persoonallisin valoin. 
Valo uusiminen on joka tapauksessa näkyvä kaupunkikuvallinen uudistus keskeisellä paikalla. Tarvitaankin kaupungin ja Lahti Energian tytäryhtiön LE-Sähkoverkko Oy:n lisäksi, paikallisten yrittäjien ja kaupunginlaisten rohkeaa näkemystä. Toivottavaa on, että asiassa uskalletaan olla ennakkoluulottomia, niin ettei Aleksin valaistus näyttäydy tulevina vuosikymmeninä samanlaiselta kuin muuallakin vaan valot kertovat omaa tarinaansa.

Varikolla tapahtuu

Lahden Mytäisten varikkoalue on vihdoin saamassa asemakaavan. Vuonna 2015 Senaattikiintöistöt myi alueen yksityishenkilölle Vuoden 2016 aikana keltainen asuntokasarmi ja koulu sai uudet vuokralaiset. Myös vesitorni on saneerattu asunnoksi.

Oheisella videolla tunnelmia talvelta 2013-14, jolloin varikon raiteilla oli vielä tuolloin Topparoikan kunnostamaa museojunakalustoa. Kalusto siirrettiin marraskuussa 2015 Vierumäen asemalle hyöryjuna-ajon yhteydessä. Lahden oma Risto-höyryveturi jäi toistaiseksi varikon raiteelle. Aiheesta lisää.

Kaupunki on laatimassa alueelle asemakaavaa. Esittelyvideo alla.

Varikosta on julkaistu vuonna 2012 kaksiosainen rakennushistoriaselvitys.
osa 1 (pdf)
osa 2 (pdf)

Pyörällä päästään osa 2

Lahdessa on pyritty parantamaan pyörätieverkostoa, ja tämä heijastuu myös kaupungin tahtoon saada palautetta lahtelaisislta. Keväällä Lahden kaupungin Facebook-sivulla haluttiin palautetta pyöräteistä: ”Auta meitä kehittämään Lahtea pyöräilykaupunkina. Kysymme mm. kuinka tyytyväinen olet keskustan pyöräreitteihin ja onko ne merkitty tarpeeksi selvästi.”

Lahden pyöräteitä tutkineen Rambollin nettisivuilla todetaan vuonna 2011: ”Lahdessa on hyvät pyöräily-yhteydet keskustan läpi ajamiseen, mutta keskustassa pyöräteitä on vähemmän ja pyöräilijät joutuvat ajamaan ajoradalla”. Tavoitteena on kaksinkertaistaa pyöräily kaksikertaistaa vuoteen 2017 mennessä.”
Ramboll on tehnyt aiheesta myös kaupunkipyörävideon. ”Video on osa Lahden Green city -ohjelmaa ja sen Urbaani ratas -hanketta, jossa kehitetään polkupyöräilyn toimintaedellytyksiä ja tuodaan pyöräilyyn liittyvää infrastruktuurisuunnittelua esille muotoilun keinoin.”
Pyöräilyn kehittämistoimiksi Lahden kaupungin liikenneinsinööri Matti Hoikkanen mainitsee mm. pyöräilyn laatukäytävät, joista Etelä-Suomen Sanomat uutisoi hiljattain.

Itse olen aiemmin ottanut kantaa Lahden pyöräteihin, jotka löytyvät täältä (Pyörällä päästään Lahdessa) ja täältä (Aleksanterinkatu 2/2).

Pyöräilystä ja erityisesti kaupunkialueiden pyöräteiden kehittämisestä on keskusteltu paljon ja jotain on myös tehtykin. Aleksanterinkatu sai oman pyöräkaistan 90-luvulla tehdyssä remontissa. Pyöräteitä onkin rakennettu katuremonttien yhteydessä, mm. pätkälle Vapaudenkatua. Tahti on ollut maltillinen, eikä keskustan pyörätieverkosta ole vielä läheskään ”valmis”. Tähän tietysti vaikuttaa monet asiat, taloudelliset ja valmiin kaupungin kaupunkisuunnittelun hankaluus sekä varmasti se, että liikennesuunnittelussa kevytliikenne on alisteinen autoliikenteelle. Toriparkin piti mahdollistaa keskustan kevyen liikenteenväylien kehittämistä ja aika näyttää miten tavoitteet täyttyvät.
On tärkeää että autoliikenne on sujuvaa ja ihmiset voivat asioida kaupungissa autolla,
mutta keskusta-alueella toivoisi enemmän ratkaisua kevyen liikenteen hyväksi.
Esimerkkiä tästä Trion edustalla olevat liikennevalot, jotka voisi asentaa jalankulkijoille oletuksena vihreälle. Nythän valoissa joutuu odottamaan vaikkei autoja tulisi kummastakaan suuntaan ja usein monet kävelevät punaisia päin. Tällaisilla pienillä muutoksilla voidaan vaikuttaa keskustan kävelyalueiden toimivuuteen. Esimerkiksi Tanskan Kööpenhaminassa pyöräilyä kehitetään kokonaisvaltaisesti. Myös pyöräilijöiden oma liikennekulttuuri vaikuttaa siihen, millä tavalla pyöräilyä keskikaupungissa ylipäänsä arvostetaan.

Pyöräverkkoa on tarkoitus kehittää kokonaisvaltaisesti, niin että verkko on käytännöllinen (mukava ja turvallinen ajaa), looginen ja johdonmukainen (pyörällä pääsee suoraan A-pisteestä pisteeseen B kiertämättä X:n kautta).

Välillä törmätään epämiellyttäviin ratkaisuihin. Yksi tällainen on Mustankallion tunneli, jossa Kiveriöstä kaupunkiin ajattaessa pyöräilijöitä kehotetaan siirtymään ajoradalle. En suosittele. Ajorata on kapea ja molempiin suuntiin on lisäksi keltainen sulkuviiva. Jos jalkakäytävällä laskettelee hiljalleen, on se huomattavasti turvallisempaa kuin ajaa ajoradalla, oli vauhtia tai ei.

Muutama huomio

Otan kaksi esimerkkiä, jotka ovat juuri valmistuneessa matkakeskuksessa. Esimerkit voivat tuntua hiusten halkomiselta, mutta ne kertonevat pyöräteiden suunnittelun vaikeudesta. Kokonaisuutta tarkastellessa ne ovat kuriositeettejä, mutta toteutuessaan käytännössä niillä on vaikutuksia laajempaan käsitykseen koko verkoston toimivuudesta.

Kolmannessa esitän oman ajatukseni pyöräverkoston laajentamiseksi keskustan ulkopuolella.

Uusi matkakeskus avattiin helmikuussa. Samalla rakennettiin Uudenmaankadulle uudet pysäkit kannen alle ja kevyenliikenteen väylille rakennettiin omat kaistat jalankulkijoille sekä pyöräilijöille. Haasteena on väylän kapeus. Uudenmaankatua ajettaessa kadun itäpuolta pohjoiseen pyörätie tekee ”mutkan” tunneliin. Jos haluaa ajaa Vesijärvenkadulle, on kierrettävä Loviisankadun kautta. Ilmeisesti tarkoitus on ohjata pyöräilijät entiseen Loviisanradan uomaan ja sitä kautta keskustaan. Silti koukkaus tuntuu turhalta, varsinkin kun väylä jatkuu koko matkaltaan Vesijärvenkadun ja Loviisankadun risteykseen.
Tunneli pyöräparkkeineen on sinänsä onnistunut ratkaisu.

Toinen yksityiskohta, mikä pyöräilijän silmää osuu, on keskustasta tullessa valtatie 12:n ali. Pyörätie kulkee BW Towerin ja HTC-talon välistä, mutkitellen Askonkadulta lopulta radan ali Anttilanmäelle. Jos pyörätie olisi jatkunut suoraan pysäköintilaitoksen ja robottiparkin välistä, olisi yhtynyt ”luonnollisesti” radan varteen. Radan vartta ja aseman seutua ollaan kehittämässä ja rautatie tarjoaa valmiin maastokäytävän, jotta itä-länsisuuntaista kulkua voitaisiin kehittää välillä Askon alue, Sopenkorpi/Urheilukeskus, ja sieltä aina Niemeen asti.

Lahden rundi?

Eli pyörällä Lahden ympäri? Kuten jo ensimmäisessä osassa totesin, Lahden kaupunkihan on hyvin mäkinen, mikä tietysti tekee siitä pyöräilijän näkökulmasta mielenkiintoisen ja ajoittain haastellisen.
Ajatuksena olisi jatkaa pyörätietä Niemestä Mukkulanradan vartta aina Myllypohjaan asti ja sieltä Tonttilan kautta pääradanvarteen ja Askon alueelle. Nythän Niemestä Myllypohjan itä-länsisuuntainen poikittaisliikenne (kevyt) on suhteellisen huonolla tolalla ja epäyhtenäinen.
Tällaisella väylällä lahtelaisivat saisivat oman baanan eli lahtelaisittain rundin. Rundilla ei olisi juurikaan nousuja ja sen varrelle sijoittuvat Niemen kampusalue, Vipusenkadun koulutuskeskus sekä satoja teollisuustyöpaikkoja. Rundi ei siis olisi itsetarkoitus vaan se yhdistäisi rautatieaseman seudun ja radanvarren ”pohjoisen” opiskelu- ja työpaikat.
Näin Lahti saisi ympyräradan pyöräilijöiden käyttöön.

Lahtea purkamassa, ja rakentamassakin

Oman kotiseudun tutkiminen ja siihen tutustuminen voi joskus tuntua hyvinkin arkiselta. Oikeastaan se onkin sitä. Välillä on tietysti hyvä poiketa totutuista tavoista ja rutiineista. Tällöin asioista voi saada uusia näkökulmia tai ne voivat näyttäytyä aivan toisilta.

Seuraavaksi hieman omaa pohdiskeluani kulttuurista ja kotiseudun kokemisesta.

Kulttuuri ja kotiseutu 

Kotiseudullamme tai laajemmin kulttuurissamme esiintyvät tavat, tottumukset, arvostukset ja jopa uskomukset ovat se liima, joka muodostaa identiteetin johon koemme samaistumista. Historialliset tapahtumat, tutut symbolit ja henkilöt asettuvat tunnistettavaan viitekehykseen. Sekään ei ole mielestäni oleellista, löytyykö asioille historialliset faktat tai perustuvatko ne kenties mytologiaan, molemmat ovat yhtä tärkeitä oman kulttuurin luomisessa ja tunnistamisessa: mitä on jokin kulttuuri, mistä se muodostuu? Karkeasti yleistävän näkemyksen mukaan tietyn ryhmän sisällä muodostuu yhteisymmärrys siitä jotain “mitä on (esimerkiksi) lahtelaista tai mikä on ei-lahtelaista”.  Itse koen kulttuurin syntyvän yhteisestä kokemuksesta ja yhteisen kokemisesta.

Toisaalta kulttuuri elää ja muokkautuu. Turhan usein vaivumme romanttiseen vanhan kaipuuseen ja alamme kaivata menneisyydestä asioista, jotka nykyään näyttyvät idyllisiltä tai joita ei ehkä koskaan ollutkaan. Toisaalta se voi sisältää kriitiikkiä, ja osoitus kyvystä tarkastella asioita (jälkiviisaana), toistamatta toivottavasti niitä virheitä mitä kenties on tehty. Sukupolvet kokevat asiat eri tavalla, mutta silti näen, että ne ovat “vain” on osa pitkäaikaista kulttuurihistoriaa.

Kulttuuri rakentuu on vuorovaikuksesta. Suomalaiset (kansallis)taiteilijatkin hakivat Europpasta 1800-luvulla vaikutteita ja samalla heissä kasvoi ymmärrys Suomesta omana kansana muiden eurooppalaistem kansallisvaltioiden rinnalla. Pohdinta mitä on suomalaisuus, mistä asioista koostuu kansallinen identiteetti, loi pohjaa kansallistunteelle ja itsenäistymiselle.

Kotiseutuhaikailuun on helppo lyödä nurkkakuntaisuuden leima.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kotiseudun tunteminen ja tunnustaminen, on omien juuriemme tuntemista historian virrassa ja samalla se on osa meitä, meidän minä-kuvamme muodostumista. Juuret voivat käsittää perhettä, esivanhempia, syntymä- ja asuinpaikkaa, kotiseutua tai kansankuntaa.

Yhtä lailla oman kulttuuriin tunteminen ja sitä kautta vaikkapa oman paikkakunnan vaiheiden asettaminen laajempiin yhteiskunnallisiin ja globaaleihin, auttaa hahmottaan suurempia yhteiskunnallisia tapahtumia ja syy-seurausketjuja.

Samalla oman kulttuurin kriittinenkin arvointi auttaa näkemään  muidenkin kulttuurien omaispiirteitä eli mitkä asiat erottavat kulttuurit toisistaan sekä auttaa toivottavasti arvostamaan todellakin niitä asioita, jotka ovat kulttuurissamme ja kulttuuripiirissämme säilyttämisen arvoista, riippumatta aikaan sidotuista ideologisista muotioikuista.

Kotiseututyön kautta voi löytää kestäviä arvoja, jotka hyödyttävät mahdollisimman monia myös tulevaisuudessa. Se on mielestäni parasta sivistyksellistä työtä.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Korkeakadun kerrostaloa purkamassa alkusyksystä 2015.

Lahtelaista tottakai 

Kotiseutu harrastuksena on juuri niin laaja, kuin sen itse haluaa käsittää.

Muutamin esimerkein kerron omasta kokemuksesta, miten työn kautta voi asettaa historialliset tapahtumat ja käsitteet osaksi lahtelaisuutta. Tällä tavoin itselleni on avautunut uusia tapoja hahmottaa kotiseutuni eri puolia. Lisäksi ne ovat syventäneet omaa kotiseututietouttani ja -arvostustani.

Sen yksityiskohtaisemmin en kuitenkaan halua tuoda julki toimek-siantajiani, työnantajiani tai muita työsopimuksiin liittyneitä tahoja, ellei niillä jotain merkitystä aiheeseen liittyen tai se on jo yleisesti tiedossa. Kerron niistä paikoista, jotka tuntuvat olevan kiinnostavina osina lahtelaista historiaa ja käsitteistöä.

Mainosalalta puusepäksi

Ensimmäinen tutkintoni valmistui vuonna 1999 Lahden Kauppaoppilaitoksesta. Samoihin aikoihin isäni oli aloittanut oman mainostoimiston, joka oli monellakin tapaa hyödyksi myös itselleni ja josta olen edelleen kiitollinen. Suoritin siellä mainosalaan liittyvän tutkinnon 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä oppisopimuksella.

Lisäksi saman vuosikymmen puolivälin jälkeen toimin yrittäjänä, jonka toimintaan kuului Rautatienkadulla Tulipyörä Shop -niminen kivijalkakauppa. Nimen innoittajan toimi tietenkin kaupunkimme vaakuna. Erään kerran liikkeessä käynyt pariskunta kertoikin, että Lahdessa oli ollut samanniminen ravintoa silloisessa Lasipalatsissa Rauhankadulla joskus 1960-luvulla.

Oma liikkeemme kuitenkin keskittyi vaate- ja levymyyntiin sekä tarjoamaan levy-yhtiö- ja ohjelmatoimistopalveluita. Kauppiaana toimiesssa sain samalla kokemusta myös kau-pungin keskustan toimivuudesta yrittäjän näkökulmasta. Jo silloiset havainnot ostamisen psykologiaan ja kaupungin katurakenteisiin saivat kannattamaan Rautatienkadun muuttamista kävelykaduksi.

Rautatieharrastuksen myötä innostuin myös kädentöistä: Lahden Rautatieharrastajien museojunakaluston kunnostamisesta. Lahden vaakunan “velvoittamana” innostuin vaalimaan lahtelaista rautatiekulttuuria. Rautateistä olin kiinnostunut kuulemma syntymästä asti.

Kunnostuspuuhat antoivat sysäyksen harkitsemaan kokonaan uutta ammattia. Aikuisena suoritettu ammatinvaihto puusepäksi kävi muutamassa vuodessa. Tosin puusepän töitä en ole juurikaan tehnyt, lukuunottamatta kahta lyhyttä jaksoa, toisen eräässä kalustetehtaassa  ja toinen Iskun tehtaalla. Tietysti on ollut hienoa olla osana sitä jatkumoa puuseppien kaupungissa.

Omaan osaamista pyrin ylläpitä-mään oman kalusteprojektin kautta, jota olen työstänyt jo pari vuotta. Wellamo-opiston lyhytkurssit ovat olleet tarpeen, sillä omia työsken-telytiloja ei ole.

Puusepäksi valmistumisen jälkeen tein pääasiassa rakennustöitä, Lahdessa ja Hyvinkäällä sekä Helsin-gissä, jossa työmaa sijaitsi Kampin Sähkötalossa. Työn edistymistä seurasivat myös Alvar Aalto -säätiön edustajat. Kiinnostava projekti kaiken kaikkiaan, jossa tulivat tutuiksi (pinnallisesti) kulttuurihistoriallisen kohteen korjaus ja siihen liittyvät haasteet.

Rakennusalalle

Työllistymismahdollisuudet rakennusalalla olivat paremmat kuin puusepänteollisuudessan. Niinpä suoritin talonrakennuksen perustutkinnon ajallisesti kahdessa osassa. Ensimmäi-sessä vaiheessa suoritin harjoittelun väliseinäfirmassa ja lyhyessä ajassa olin työmailla Kouvolassa, Hämeenlinnassa ja Vantaalla.

Lahdessa pääsin vesikattotöihin torin vieressä olevaan rakennukseen. Kesäiset kaupunkimaisemat olivat hienot ja sivusilmällä pystyin seuramaan historiallisten torikaivausten etenemistä. Katolle ei yksityiskohtia tietenkään näkynyt, mutta mielen-kiintoinen perspektiivi antoi töiden etenemisestä toisenlaisen kuvakulman kuin se olisi ollut maan tasolla.

Loput tutkinnon näytöt suoritin lahtelaisella pientalotyömaalla. Talon rakentamisen lisäksi tutuksi tuli lahtelainen byrokratia liittyen mm. kunnallistekniikkaan ja raken-tamiseen ylipäänsä. Toki talokin valmistui.

Kattotöistä mainittakoon Onnelantien työmaa. Vuonna 2011 Onnelantieltä puretun kolmen 1970-80-luvun taitteessa valmistuneen talon tilalle rakennettiin nykyaikainen palvelutalo talvipuutarhoineen.

Maisemat olivat tälläkin kertaa  todella komeat, kun pääsin kattohommiin. Katolta levittäytyivät hienot näkymät Salpausselän molemmin puolin. Auringonnousut Lahdessa tallentuivat kameralle.

Lahtihan tunnetaan maailmalla urheilukaupunkina ja Salpausselän kisoistaan. Itse sain olla osana tuota historiaa, kun pääsin työkomennukselle kahdesti urheilukeskukseen.

Ensimmäisellä kerralla toissavuoden kesällä ja syksyllä oli stadionin katsomon rakenteisiin liittyviä työtehtäviä. Kattorakenteita oli tuettava, sillä ei ollut tiedossa missä kunnossa kantava teräsbetoni oli. Tähän liittyen oli tehtävä tuentatöitä ja siihen liittyviä toimenpiteitä vesikatolla, sisällä alakatoille.
Katolta pystyi seuraamaan vaikkapa FC Lahden harjoituksia.

“Palasin” urheilukeskukseen viime vuoden joulukuussa, tarkemmin sanottuna hyppärimäkien kunnostukseen ja siinä sivussa ihailemaan myös maisemia (taas). Suurin osa työajasta meni kirjaimellisesti montussa (maauimalan altaassa), johon kuuluivat isonmäen alastulomäen viimeistelytyöt.

Hienoja näkymiä tarjosivat isonmäen vauhtimäkeen liittyvät työt. Mäessä tulikin otettua muutama porrasaskel.

Työnteossa tuntui olevan (ainakin jossain kohdin) suurta lahtelaista “urheilujuhlan” tuntua. Onnekkaana lahtelaisena sain taas olla osana historiallisiin tapahtumiin liittyvissä paikoissa. En tiedä, ajatteliko kovin moni työkaveri noin, mutta ainakin itselle mieluisia työmaita.

Läheisessä kontaktissa kulttuuriympäristöön olin taasen Lahden konserttitalon saneerauksen ja purkutöiden kautta. Taloon tehtiinkin perusteellinen korjaus ja oma roolini lähinnä rajoittui vanhan purkamiseen: Harva voi sanoa olleensa konserttitalon yhdessä savupiipussa.

Rakennuksessa, vanhassa ja uu-disosassa täytyi tietenkin käydä katsastamassa paikkoja. Katolta avautui jälleen hieno kaupunkimaisema keskustaan ja järven suuntaan.

Rakennus- ja purkutöiden ohella, pääsin “tutustumaan” myös me-tallialalle. Työskentelin hetken lahtelaisessa yrityksessä, joka val-misti vientiin teollisuuden pesukoneita ja -linjastoja. Metallityöt olivat minulle uusi aluevaltaus. Vaikka työ koostui lähinnä kokoonpanosta, niin se auttoi avaamaan uusia näkökulmia paikallisen teollisuuden merkityksestä, ammattitaidosta ja osaamisesta.

Purkua ja murskaamista

Korkeakadulla, Niemenkadun varrelta purettiin syksyllä 2015 kerrostalo, jossa oli vanhusten asumista. Ensi alkuun talosta oli purettava mm. kaikki puuaines käsin, ja loput hoidettaisiin koneilla. Kävimme purkurautojen kanssa kaikki talon seitsemän kerroksen asunnot läpi.

Mielenkiintoista oli, että tontilta kaivettiin runsaasti erikokoista kiskoa. Sille on varmasti hyvä syy, sijaitsihan se aivan teollisuusalueen ja rautatien vieressä, Niemestä keskustaan johtaneen radan likellä.

Valmistuttuaan (n. 1970-luvun puolivälissä) rakennus oli aikanaan moderni, mutta purkua suorittaessamme, talo vaikutti auttamattomasti vanhentuneelta. Tätä kirjoittaessa paikalle oli jo noussut uusi nykyaikainen talo.

Pääsin kirjaimellisesti käsiksi kahteen purettuun rakennukseen Etelä-Lahdessa sijaitsevassa murskaamoossa.

Ensimmäinen tapaus oli syksyltä 2015, kun murskattavaksi tuotiin Nordean entinen pankkirakennus. Tai ainakin osa siitä. Oli jännittävää huomata murskassa tuttuja yksityis-kohtia rakennuksesta, vaikka talo olikin tunnistamattomana kasana murskaamon pihalla.

Toinen murskaustapaus oli Vesijärvenkadun konttorirakennuksen purkaminen ja sen murskan tuominen tammikuussa 2016. Siinä oli käsillä Ankkurin viimeisimpiä teollisuuteen liittyviä rakennuksia.

Helmikuussa sain olla seuraamassa historiallista hetkeä, ainakin tietyllä saralla, kun mediakonserni ESAn sisällä tapahtui muutoksia. Uusi Lahti muutti Ilmarisentielle ja ESS:n toimituksessa oli tehtävä sisäisiä muuttotöitä, jotta Hämeenkadun toimituskin mahtuisi samoihin tiloihin. Muuttohommien lomassa oli sivusilmällä mukava seurata toimituksen työtä.

Viimeisimpänä olen päässyt todistamaan erään lahtelaisen yrityksen teollisuustoiminnan muutoksia, kun Iskun kotikalustetehdas muuntuu pääasiassa LAMK:n tiloiksi. Samalla kaikki tuotanto muuttaa Mukkulankatu 23:een, ns. levytehtaaseen.

Kotikalustetehtaasta, jossa sijaitsee myös Iskun pääkonttori, oli jo aiemmin vuokrattu tiloja ulkopuolisille. Tehtaalla tehdään parhaillaan purkutöitä, joihin olen osallistunut. Koko rakennus pitäisi olla kunnostettuna vuonna 2017.

Artikkeli on julkaistu alunperin Hollolan Lahti -lehdessä 1/2016

Rautatienkadusta kävelykatu osa 2

Lahden kaupungin ylläpitämässä Lahti Uudistuu -sivustolle on saatu lisää kaupunkiamme koskevia osioita. Uutuutena on kohta ”Kokeilut keskustassa”, jossa kerrotaan mm. tulevasta Rautatienkadun kokeilusta. Lisäksi nykyisin sivulta löytyy uuden Lahden strategiablogi, jossa on tällä hetkellä kolme blogikirjoitusta.

Paneudun tässä artikkelissa Rautatienkadun kokeiluun, jonka muutostyöt alkavat huhtikuun puolessa välissä. Vuonna 2014 kirjoitin kadusta ja miksi juuri Rautatiekatu sopisi kävelykaduksi. Matkakeskuksen vuoksi erityisesti kadun eteläpää korostuu, vaikka osuus ei sellaisenaan välttämättä kelpaisi kävelykaduksi. Yrittäjätkin ovat huomioineet eteläisen osuuden tärkeäksi kaupunkiin saapuville.

Rautatienkatu talvella 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu talvella 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkadun kokeilu

Kesällä alkaa Rautatienkadulla kokeilu, jossa poistetaan pysäköinti toiselta puolelta katua ja samalla jalankulkualuetta levennetään. Kokeilut keskustassa -sivulla selvitetään: ”Rautatienkadun leventämistä ja elävöittämistä kokeiltiin pienimuotoisesti kesällä 2015. Kokeilua on tarkoitus jatkaa esityksen mukaan vapusta 2016 syyskuun loppuun 2017. Levennys koskisi Rautatienkadun idänpuoleista jalkakäytävää Hämeenkadun ja Harjukadun välillä. Kahviloiden ja ravintoloiden toivotaan osallistuvan elävöittämiseen sijoittamalla jalkakäytävälle terasseja ja somisteita, kuten kukkaruukkuja ja pieniä kalusteita. Autoilu sallitaan Rautatienkadulla kokeilunkin aikana ja kadun länsireuna jää pysäköintikäyttöön. Lahden kaupunki valmistelee kokeilua yhteistyössä Lahti City ry:n ja Rautatienkadun yrittäjien kanssa.”

Palautteen perusteella, päätetään voitaisiinko pysyvä ratkaisu toteuttaa vuonna 2018. Nyt alkava kokeilu perustuu siis viime kesänä toteutettuun järjestelyyn Rautatienkadulla, jossa kadun kahden ravintolan terassi sai lisätilaa jalkakäytävältä. Sen johdosta ajoradasta lohkaistiin muutama neliö jalkakäytäväksi. Toriparkin rakentamista perusteltiin sillä, että keskustassa päästäisiin kehittämään katualueita kevyenliikenteen ehdoilla. Aleksi yksisuuntaistiin, mutta samalla pysäköinti palasi sitten 90-luvun. Pysäköinti on tarkoitettu lyhytaikaiseksi, havainnot kertovat kuitenkin toista. Aleksin muutostyöt alkavat keväällä. Ainakaan osa yrittäjistä ei ole muutoksesta mielissään (ESS 11.4.2016).

Rautatienkadun kokeilu paperilla vaikuttaa kenties hyvältä, ja ilmeisesti palaute viime kesältä on ollut hyvää. Kokeilu onkin hyvä ensiaskel, mutta valitettavasti ratkaisu vaikuttaa kompromissilta, jonka lisäarvo on vähäinen. Toisaalta lisätila jalankulkuun ja ylipäänsä oloskeluun kasvaa, yhtäällä kadulla sallitaan edelleenkin läpiajo ja pysäköinti toisella puolella. Pysäköintipaikoista poistuisi puolet. Näin lopputulos vaikuttaa olevan ”vähän jotain siltä väliltä”. Aleksin kohdalla tällainen järjestely toimii, mutta kapean Rautatienkadun kohdalla muutos vaikuttaa kosmeettiselta. Vaikka Aleksanterinkatu ja Rautatienkatu ovat erilaisia, on myös Rautatienkatua pidetty keskustan pääkatuna Aleksin lisäksi: se on toiminut ja toimii edelleen matkakeskukselta (rautatieasemalta) keskustaan tullessa sisääntuloväylänä, porttina.

Rautatienkatu joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Rautatienkatu välillä Aleksanterinkatu-Hämeenkatu joulukuussa 2008. (Kuva Sauli Hirvonen)

Kaupungilla kierrellessä, Lahden liikehuoneistojen käyttöaste tuntuu olevan silmiinpistävän alhainen, tosin tämä on vain subjektiivinen havainto. ESS:n uutinen viime vuoden tammikuulta, toteaa tilanteen olevan tyydyttävä, hyvä muihin kaupunkeihin nähden hyvä: ”Toisaalta keskusta on Lahdessa yhä suhteellisesti tärkeämpi kauppapaikka kuin useimmissa muissa suurissa kaupungeissa.”
[Päivitetty 27.4.: ESS:n juttu ”Tyhjien liiketilojen määrä kasvoi selvästi Lahden keskustassa – ’kuumien kortteleiden’ alue on kaventunut”, 1.5. ESS:n pääkirjoitus ”Lahden keskustan elpymisestä ei ole vielä merkkejä”]

]

Keskustaan kivijalkamyymälän (erikoisliikkeen) perustamisessa on suuret haasteet. Tästä pitävät huolen suuret ostoskeskittymät kaupungin laidoilla ja internetmyynti sekä yleisesti huono taloudellinen tilanne. Viime vuosina on perustettu ns. pop-up-myymälöitä, jollainen oli mm. Aleksanterinkadulla, entisessä kirjakaupan tiloissa. Pop-upiksi laskettaneen myös Lahden torin joulukylä. Autolla keskustassa liikkuva siirtyy pisteestä A pisteeseen B, ei havainnoi ympäristöään yhtä tarkasti kuin kävelijä tai pyöräilijä. Automarkettiin ajava ei odota saavansa autoa aivan oven eteen, ja ruuhkina parkkipaikkaa voi joutua jopa etsimään. Lisäksi suuressa marketissakin joutuu kävelemään. Ero on siinä, että automarketit tarjoavat ilmaista pysäköintiä, keskustassa pysäköinnistä joutuu maksamaan.

Miten keskustaa elävöitetään liike-elämän kannalta? Ratkaisu ei ole yksinkertainen, vaan monisyinen ja syvällinen, haasteina aiemmin mainitut seikat. Kävelykatu on väline, yhtälailla kuin auto. Kävelykaduilla ihmisten kontaktit ympäristöön lisääntyvät: muihin ihmisiin sekä kadun varrella oleviin liikkeisiin: näyteikkunoita jäädään katsomaan. Lisäksi ympäristöstä havainnoidaan ja tulkitaan viestejä herkemmin, liikkumisen rytmi muuttuu. Autoilu taasen etäännyttää katutilasta ja ympäristöstä. 

Mutta, annetaan kokeilulle mahdollisuus. Toivottavasti kaupunkilaiset ottavat kadun omakseen koko leveydeltään ja Lahteen saadaan oikea kävelykatu.