Taidetta kaupungissa

Lahdessa on paljon seinäpintoja ja talojen palomuureja, jotka suorastaan kutsuvat seinämaalauksia, muraaleja. Valitettavasti ne houkuttavat itsekeskeisen ajattelutavan tuottamia tageja tai muita epäolennaisia ja -määräisiä töhryjä, jotka usein liioiltellusti halutaan nähdä kaupallistuneen kaupunkitilan kritiikkinä. Ympäristö- ja katutaide herättää keskustelua, erityisesti kun puhutaan julkisen tilan teoksista. Elävä ja monimuotoinen kaupunki kaipaa teoksia, joilla ei ole kaupallisia tavoitteita.
Tällaisissa teoksissa voi heijastua urbaanin elämän spontaanius ja tuoreus, ne voivat ovat oivaltavia, hauskoja, täydentäen kaupunkikuvaa ja samalla hienovaraisesti rikkoen harmaan harmoniaa.
Etenkin kevyenliikenteen tunnelit ovat otollisia tällaiselle (maalaus)taiteelle, esimerkiksi Ahtialantien kevyenliikenteen alikulku on saanut väriä, tai kuten alla olevassa kuvassa Jalkarannantien alittava tunneli. Maalauksissa kuvataan eri taidemuotoja, joten niillä selvästi myös pedagoginen tarkoitus.

Lahdessa seinäpinta-alaa löytynee keskustasta paljonkin, koska aikoinaan kivitalokortteleista ei muodostunut umpikortteleita, sillä rakentamisen trendi kallistui umpikortteli-ihanteesta väljempään 1940-luvulla, viimeistään 1960-luvulla, kun kortteleiden sisään pyrittiin saamaan luonnonvaloa. Muutos oli jo tosin alkanut aikaisemmin funktionalismin muodossa, mutta voimistui vasta elementtitalorakentamisen yleistyessä, Lahdessa etenkin 60-luvulla. Monesti rakennukset toteutettiin korkeana asuintalona, jonka yhteydessä oli matala liikerakennus, ja usein kävi niin että vanhempaa rakennuskantaa edustaneiden talojen palomuurit jäivät paljaaksi. Myös osa talojen päädyistä on jäänyt esiin, kun aikoinaan purettujen rakennusten tilalle valmistuvien uusien talojen ”reunoja” vedettiin kadulta sisemmäksi tontteja, jolloin saatiin lisää katutilaa autoille.

Seinämaalauksia ja katutaidetta

Seinäreliefeja Lahdesta löytyy, seinämaalauksia niukalti. Yksi reliefi sijaitsee Sammonkadulla nuorisotoimen/taideinstituutin rakennuksen länsipäässä. Tämän teoksen alkuperästä en tiedä, mutta omien muistikuvien mukaan se on ollut siinä jo vuosikymmeniä ja on käsittääkseni maalattua betonina. Lisäksi vanhoista tiilisistä teollisuusrakennuksista voi löytää mielenkiintoisia yksityiskohtia (tiiliornamenteista puhumattakaan) sen aikaisemmilta toimintavuosilta, kuten alla olevassa kuvassa ”Häkli” tai Malskin vanhassa rakennuksessa ”Mallasjuoma”. Nykyoloissa nämä ovat kulttuurihistoriallisesti ja visuaalisesti tärkeitä merkkejä menneestä elämästä.

Kesällä uutisoitiin uudesta seinämaalauksesta, joka tulisi Lahden Taidepanimon – nykyisin Malskin – Kulmakadun puoleiseen tiilipäätyyn. Se toteuttiin Art Häme 2012 -taidetapahtuman yhteydessä ja sen on suunnitellut ja tehnyt Jukka Hakanen. Maalauksessa sorsat suksivat, tietenkin koska ollaan Lahdessa. Vasta myöhemmin huomasin hienon yksityiskohdan, tulipyörä-kaulahuivin (mistähän tuollaisia saisi?).
Komea teos jäi Malskin korttelin täydennysrakentamisessa uuden talon taakssa.

Art Häme -tapahtumassa myös Kirkkokadun portaiden kaiteet saivat uuden pinnan. Aiemmin Päijänteenkadun yhdessä kadunvarsipuussa oli kiinnitettynä tuntemattoman tekijän neulegraffitti jo jonkin aikaa ja tästä idea(?) levisi portaisiin.
Kutomisprojekti sai myös jatkoa kun torin lehmukset saivat neulegraffittipeitteen juuri kovien pakkasten alla. Ne poistettiin 22. päivä joulukuuta joulunkylän sulkemisen yhteydessä.

Usein katutaide on tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Esimerkkeinä jo puretun Vapaudenkadun pysäköintilaitoksen kyljessä ollut teos ja Rautatienkadun yläpuolellä liitävä mäkihyppääjä 2000-luvun puolivälin aikoihin. Nämä sittemmin poistettiin kun näyttely oli ohi. Muistutettakoon että väliaikaiseksi suunniteltu Eiffel-torni jäi lopulta pystyyn, josta kehkeytyi Pariisiin tunnus. Vaikka Eiffeliä ei tässä mittakaavassa voi suoraan käyttää tässä yhteydessä suoranaisena katutaiteen esimerkkinä, silti Lahdessakin toivoisi rohkeutta toteuttaa keskustassa vaikkapa vain pieniä pysyviä hankkeita antamaan ilmettä katutilaan.

Malli ulkomailta?

Mallia voi – ja tässä tapauksessa kannattaakin – hakea ulkomailta. Esimerkiksi sivustolta Street Art Utopia tarjoaa toinen toistaan nerokkaimpia ja taidokkaimpia urbaanin taiteen teoksi ja oivalluksia. Kuten sivun teoksista huomaa, ei niiden tarvitse olla isoja vaan hilpeät oivallukset syntyvät ympäristön omista lähtökohdista. Niiden ei tarvitse olla arkkitehtoorisia mahtihankkeita tai pönöttävän suuria valtaa ilmentäviä taideteoksia, vaan arkipäiväisen pieniä teoksia.

[lisäys 23.1.2013]
Tapio julkaisi blogissaan kirjoitukseni kommentin ja pikainen puhelinkeskustelu hänen kanssaan toi muutamia seikkoja, jotka vielä täydennän. Tähryn ja katutaiteen eroa ei voi välttämättä sen visuaalisten ansioiden (tai niiden puutteiden) perusteella kategorisoida. Oleellisempaa on tekijän motiivi ja mentaalinen tila, joko toteutuksessa tai sen ideassa.

Muraali Mukkulaan ja keskustaan

Vihdoin syyskuussa 2017 Lahtikin sai omat muraalinsa. Ensimmäinen valmistui Mukkulaan hongkongilaisen Messy Deskin toimesta.
Toinen valmistuu Saimaankatu 64:n seinään ja sen tekee italialainen Roberto Ciredz.
Teokset ovat osana UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

[Artikkeli on julkaistu 06.01.2013, artikkelia on viimeksi päivitetty 4.9.2017]

Torilla tavataan – Pu-Pu

Lahden keskustaan on viime vuosina investoitu miljoonia, on mm. rakennettu toriparkki ja Lahden pääkatua on ehostettu. Elinkeinoelämän ja kaupan rakennemuutokset ovat koetelleet viime vuosina perinteistä torikauppaakin, mutta siitä huolimatta lahtelainen torikauppakin on voimissaan tarmokkaiden yrittäjien ansiosta. Torikaupan vahvuuksia ovat asiakaslähtöinen palvelu, paikallisuus ja tuoreus.
Hyvänä esimerkkinä tällaisesta on menneen kesän uusin tulokas Torikauppa Pupu.

Anni Sirvo palvelee (Kuva Torikauppa Pupu)

Mikä on Torikauppa Pupun perusajatus perustaja Anni Sirvo?

Perusajatus on tuoda päijäthämäläisten viljelijöiden tuotteita torille enemmän ja näkyvämmin.

Miten Pupun ensimmäinen kesä on sujunut?

Toiminta on lähtenyt käyntiin todella hyvin ilman suurempia yllätyksiä. Kesä on sujunut aika tasaisesti. Vastaanotto on ollut äärimmäisen positiivinen, asiakkaita torilla saisi tietysti olla aina enemmänkin (tähän vaikuttaa aina hyvin paljon myös ilmat), mutta missään tapauksessa Lahden tori ei ole kuollut tai hiljainen kuten toisinaan kuulee valitettavan. Sinne täytyy vaan tulla katsomaan. Positiivinen yllätys on ollut se kuinka moni ostaa päivittäiset ruoka tuotteensa torilta. Torin asikaskunta on äärimmäisen laatutietoista porukkaa.

Onko Lahden torilla kysyntää paikallistuotteille ja luomulle?

On molemmille kysyntää, vaikka tuntuukin, että paikallisuuteen on torilla panostettu yllättävän vähän omia tuotteitaan myyviä viljelijöitä lukuunottamatta. Luomu ehkä jakaa asiakaskuntaa. Osalle, varsinkin vanhemmalle väestölle se on jostain syystä toisinaan jopa negatiivinen asia, vaikka tänä päivänä käydään paljon keskustelua ruuan puhtaudesta ja ympäristötekijöistä.
Tutkimukset osoittavat, että suomalainen luomu on äärimmäisen valvottua ja puhdasta sitä itseään, mutta sitä silti pidetään vieläkin hippien hössötyksenä. Tämä tulee uskoakseni  muuttumaan tulevaisuudessa. Kemikaalikeskustelu käy jo kuumana ja luomun markkinointi on muuttumassa vähitellen vakavastiotettavampaan muotoon.

Minkälaisia lahtelaiset asiakkaat ovat?

Lahtelaiset toriasiakkaat ovat todella rentoja. Siellä käydään kauppaa kaverillisesti ja hyvässä hengessä, ei niinkään myyjä-asiakasasetelman kautta. Kaupankäynti on torilla sellaista vanhanaikaisen reteetä, voidaan neuvotella hinnoista ja murjoa vitsejä.

Mitä lahtelaiset ostavat?

Torilta ostetaan kaikkea kalasta ja kasviksista kukkiin ja kananmuniin.
Lahtelaiset haluavat laadukkaita tuotteita, ja torilla arvostetaan ruokaa. Siellä myös moni ymmärtää, että vastaavia tuotteita ei löydy marketeista.

Torin lisäksi olette osallistuneet myös erilaisiin tapahtumiin. Kerro hieman niistä.

Olemme olleet Ugh-tapahtumassa Kesannolla, Kaupungin Äänissä, Fc Lahden peleissä ja peräkonttikirppareilla. Ne tuovat lähinnä näkyvyyttä. Itse ajattelen, että haluan mennä sinne minne menisin itsekin muutenkin. Normaalisti torikauppa tapahtuu toreilla aika jäykissä puitteissa, joten ihmisistä on ollut kivaa että ollaan osallistuttu sen ulkopuolella moneen tapahtumaan. Ehkä kesäfestareille ei mennä myymään perunaa, mutta sitten on keksitty muuta. Tätäkin hommaa voi tehdä juuri niinkuin itseä huvittaa.

Lahden keskustaa on kehitetty viime vuosina. Mikä on toriyrittäjän mielestä hyvää, ja mitä vielä pitäisi kehittää?

Suurimman kehityksen tarvii lahtelaisten asenne. Kaikista tärkeintä on, että siellä keskustassa ja torilla on ihmisiä, niinkuin kaupungissa kuuluu. Toisinaan törmää vahingoniloiseen asenteeseen, että ”hähhähää, eihän siellä ketään ole vaikka remontit, toriparkit ja kaikki on nyt tehty”. Mutta sulta itseltäsihän se on pois jos sun kaupunki ei kehity ja kauppa ei käy.

Miltä Pupun tulevaisuus näyttää?

Hyvältä. Nyt kun tätä on ikäänkuin kokeiltu, niin seuraavana kesänä on hyvä alkaa tositoimiin. Toimintaa pitää ehdottomasti monelta osalta kehittää ja sitä on nyt hyvä miettiä talven aikana.

Pupu palvelee torilla vielä viikon 35

Pikaraitiotie Lahteen – Johdanto

Artikkeli on yleiskatselmus pikaraitiotien soveltuvuudesta Lahden seudulle, jossa linjaston runkona hyödynnetään jo olemassa olevaa rataverkkoa. Artikkelikokonaisuudessa ei käsitellä kovinkaan yksityiskohtaisesti taloudellisia tai teknisiä seikkoja vaan tarkoituksena on tarkastella sitä, miten Lahden seudun rataverkkoa voitaisiin hyödyntää laajemmin lähiliikenteessä.

Ajatuksena on, että pikaraitiotiekalustoa voitaisiin käyttää niin Lahden kaupungin sisäisessä liikenteessä kuin koko seudulla hyödyntäen olemassa olevaa rataverkkoa. Rautatiet ympäröivät Lahden kaupunkia ja täältä suuntautuvat rautatiet lähes joka ilmansuuntaan. Lähiliikennettä on Riihimäelle, Keravan kautta Helsiinkiin sekä Kouvolaan. Mukkulan, Heinolan ja Loviisan radoilla on säännöllistä tavaraliikennettä, ja vuodesta 2007 lähtien em. radoilla on ollut myös joka kesäistä museojunaliikennettä.
Lahden ja Nastolan kuntaliitoksen ansiosta vuodesta 2016 lähtien Lahdessa on neljä käytössä olevaa rautatieasemaa.

Lahteen alkoi muodostua 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä paljon erilaista teollisuutta, joka käytti kuljetuksiinsa rautateitä. Lahden satamaan ja sen teollisuuslaitoksille johtanut satamarautatie valmistui vuonna 1869. Heinolanradalta rakennettiin rautatie Niemeen, nk. Mukkulanrata valmistui vuonna 1955. Kun kapearaiteinen Loviisa-Vesijärvi-rautatie purettiin vuonna 1960, leveäraiteista rataa jatkettiin Niemestä keskustaan asti.

Mukkulan rautatie yhdessä satamarautatien ja pääradan kanssa muodostivat lähes täydellisen ympyrärautatien Lahden ympäri. Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n Markku Meriluoto ehdotti vuoden 1990 Topparoikka-lehdessä, että tätä ympyrärataa hyödynnettäisiin Lahden matkailussa. Olihan suositut höyryjuna-ajot alkaneet jo 1980-luvulla, jolloin ajettiin Vesijärven asemalta Heinolaan. Viimeistään vuonna 1993 ajatus haudattiin, sillä satamarata purettiin.

Sen jälkeen topparoikkalaiset ovat ajaneet radan palautusta, josta olen laatinut yhteenvedon Topparoikan nettisivuille.

Osittain näihin suunnitelmiin perustuu myös pikaraitiotien rakentaminen Lahteen. Artikkelit ovat alunperin julkaistu vuonna 2007 neliosaisena, nyt viisiosaisena, joiden lisäksi on johdanto ja yhteenveto. Nyt julkaistut versiot ovat päivitetty vuonna 2017.
Osat:

Johdanto
1. Suomen raitioteiden alkutaival (päivitetty 11.8.2017)
2. Pikaraitiotien uusi tuleminen (päivitetty 11.8.2017)
3. Suunnitelmat Suomessa (tulossa)
4. Seudullinen joukkoliikenne (tulossa)
5. Pikaraitiotie Lahteen (tulossa)
Yhteenveto (tulossa)

Ensimmäisessä luvussa käydään läpi Suomen raitioteiden historiaa. Toisessa luvussa avataan pikaraitiotie-käsitettä sekä annetaan esimerkkejä maailmalta. Kolmannessa luvussa esimerkkeinä Suomen raitiotiesuunnitelmat. Neljännessä luvussa käsitellään yleisesti alueen joukkoliikennettä ja kohdassa viisi infraa ja hallintoa.

Mainittakoon että Tampereen raitiotien englanninkielisessä Wikipedia-artikkelissa on Lahen Lehen juttua on käytetty lähteenä.
Artikkelisarjan lähteet

Kirjallisuus

Ota A-juna! (Liikenne- ja viestintäministeriö 2001)
Rautatien aika – Pamfletti Suomen raideliikennepolitiikasta (Raideryhmä 2007)
Rautatie on mahdollisuus – Pamfletti Suomen rautateistä ja liikennepolitiikasta (Raideryhmä 2007)
Suomen rautatiet (Mikko Alameri, 1979)
Rautiovaunu tulee taas (Antero Alku, 2002)
Lahden kaupungin historia (Aimo Halila, 1958)
Joukkoliikenne Suomen liikennejärjestelmän osana (Teknillistieteelliset Akatemiat 2001)
Valtatie 12:n vaihtoehdot Lahden kaupunkiseudulla (Tielaitos 1996)
Henkilöliikenteen infrastruktuurin nykytila ja muutostekijät (21/2000 LVM)
Lähtökohtia- ja rataverkon peruspalvelutason määrittämiselle (48/2002 LVM)
Lahden peruspiirteet. Millainen kapunki Lahti on? (Juhani Pihlaja 1991)
Tampereen pikaraitioselvitys (2004)
Turun pikaraitioselvitys (2002)
Pro Sibeliusrata -suunnitelma (2004, 2014)

Internet

www.salpauskunta.fi
www.paijat-hame.fi/palvelurakenneuudistus/Julkaisu/MALraportti_liitteineen.pdf
www.westtram.net (Espoon selvitys 2005-06)
www.raideliikennetieto.net
www.raidejokeri.info
www.tampere.fi/liikennejakadut/projektit
www.tampere.fi/liikenne-ja-kadut/liikenne-ja-katusuunnittelu/raitiotie.html
www.wikipedia.org/wiki/Tampereen_raitiotie
www.raideryhma.net
www.lansimetro.fi
www.turunraitiotie.info
www.waltti.fi

Maalaisidylliä ja modernia muotoilua

Lomalla on hyvää aikaa käydä hieman muissa maisemissa. Jotkut ovat New Yorkissa, toiset Islannissa, eräät kiertävät maailma. Siihen tarvitaan tosin enemmän kuin viikko, 80 päivää riittää?
No aina ei tarvitse välttämättä lähteä kauaskaan. Eräänä kauniina kesäpäivänä tein pienen autoretken: Vierumäki (as.) – Vuolenkoski – Kimolan kanava – Iitti kk – Kausala (as.) – Uusikylä. Matkan varrella oli idyllisiä kyläkauppoja, Kimolan kanava sulkuineen, komea Virran silta sekä tietysti Iitin hienosti säilynyt kirkonkylä. Kausalan rautatieasemarakennus ei niinkään, mutta ehkä sillä on vielä hyvä tulevaisuus edessä. Uudenkylän rautatieasemarakennus lienee vieläkin myytävänä?
Virkistävä, pienimuotoinen lähiretki avarsi jälleen maailmaa himpun verran.

Lähimatkailu jatkui toisena päivänä, vuorossa oli Z-juna ja Helsinki. Seuraavassa retken ”lahtelaispoiminnat”.

Arkkitehtuurimuseo

Helsingin rautatieasemalta otin suunnan kohti Arkkitehtuurimuseota, jossa olin käynyt kerran aikaisemmin – ilmeisesti lähes 20 vuotta sitten? Nyt Suomen itsenäisyyden juhlavuonna museossa on Kuinka Suomi modernisoitiin – 200 piirustuksen tarina -näyttely.
Näyttely on mielenkiintoinen katsaus suomalaiseen arkkitehtuuriin kuuden teeman kautta: autoilu, vapaa-aika, kaupankäynti, teollisuus, hyvinvointi ja palvelut. Kaikki teemat olivat hyvin esitetty ja taustoitettu. Erityisesti mieleen jäi elokuvateatterien arkkitehtuurin esittely, onhan sen kiinnostavaa oman elokuvaharrastuksen kautta. Teatteriala on ollut myös murroksessa, mieleen tulee hiljattainen kulttuurihistoriallinen ”teatteriskandaali” Lappeenrannasta.
Näyttelyssä Lahtea ”edusti” Aleksanterinkadulla sijaitsevan Starckjohannin talon piirustukset sekä yksi valokuva sisätiloista.

Kolmannessa kerroksessa oleva pysyvä näyttely Arkkitehtuurimme vuosikymmenet ”tarkastelee 1900-luvun rakentamisen historiaa yhteiskunnallista taustaa vasten ottaen huomioon taloudessa, politiikassa ja tekniikassa tapahtuneen kehityksen”. Näyttely tarjosi kattavan, mutta tiiviin paketin suomalaista yhteiskunnallisista muutoksista arkkitehtuurin kautta. Lahdesta esille oli nostettu Osuuskaupan lippulaiva Valtakulma.

Designmuseo

Suomi100 näkyi myös Designmuseon näyttelytarjonnassa. Utopia nyt – Kertomus suomalaisesta muotoilusta sisältää hyvän kattauksen nimensä veroisesti. Näyttely kertoo muotoilun olennaisesta roolista suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksessä.

Yllätyin kahdesta asiasta. Ensinnäkin, siitä että monet muotoilijat ovat toimineet menestykseekkäästi pariskuntina. Kannustava puoliso on varmasti myös paras kriitikko, jolloin yhteenkuuluvuuden tunne inspiroi, mutta myös ehkäisee epätervettä kilpailua.
Hyvän parisuhteen perusta on jakaminen, oli sitten muotoilija tai ei.

Toinen asia oli se, että suomalaismuotoilijan Björn Wecströmin suunnittelema Lapponian Planetaariset laaksot -koru esiintyi Prinsessa Leian kaulassa ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa. Se miten koru päätyi Carrie Fisherin kaulaan, on tarina täällä.

Designmuseossa toinen kiinnostava kokonaisuus on Enter and Encouter, josta kerrotaan seuraavaa: ”Näyttelyn teokset, projektit, hankkeet ja aloitteet vastaavat muutokseen tai muutostarpeisiin, luovat ilmiöitä, tarjoavat näkökulmia ja rakentavat pohjaa uusille asenteille ja toimintatavoille globaalissa kontekstissa.”

Kirsi Enkovaaran Sailing stones (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahtelaisittain esiin nousee mielenkiintoisia nimiä. Kirsi Enkovaara ja Laura Väinölä valmistuivat aikoinaan Lahden Muotoiluinstituutista. Molemmat tulivat itsellenekin tutuksi yhteisten tuttujen kautta. Enkovaaran kanssa tuli tehtyä jopa pientä kauppaakin aikoinaan.
Näin Lahdessa saatua oppia viedään maailmalle.

Vierumäen rautatiepäivä

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n muutettua Lahdesta Heinolaan Vierumäen rautatieasemalle, Lahden veturivarikolla vuosina 2006-2009 järjestetty Rautatiepäivä siirtyi Vierumäelle. Tapahtumaa järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa vuonna 2006 Avoimet ovet -nimellä. Yhdistyksen toimitilat sijaitsivat vuoteen 2011 asti varikon vesitornissa, joka toimi mm. tapahtumissa näyttelytilana. Avoimissa ovissa esiteltiin tornia sekä raiteilla olevaa museojunakalustoa, vaunuja ja muistomerkkiveturi Ristoa (Tr1 1047). Väkeä kävi mukavasti, tasaisena virtana koko päivän, sään helliessä tapahtuman kävijöitä. Makkaraa paisteltiin ja paikkoja esiteltiin lämpimässä hengessä ja säässä.

Rautatiepäivä varikolla; Risto ja Ukko-Pekka (Kuva Sauli Hirvonen)

Seuraavana vuonna mukaan tulivat museojunat, ja tapahtumaan tuotettiin lisää sisältöä. Helsingistä Lahden varikolle matkannut Ukko-Pekka (Hr1 1009) oli ensimmäinen höyryjuna, joka on ajanut oikoradan koko matkaltaan. Mäntsälän asemalla oli oikea kansanjuhla.
Ukko-Pekan saavuttua Lahteen, Lahdesta lähti juna Heinolaan, höyryveturi Pikku-Jumbon vetämänä. Näin alkoivat kulkemaan säännölliset museojunat Lahden seudulla sitten 1980-luvun. Tapahtumaan tuli mukaan muitakin museoajoneuvoja sekä muuta ohjelmaa, kuten musiikkia ja kauppiaita.
VIimeinen tapahtuma järjestettiin kesäkuussa 2009, sillä varikon epävarma tilanne ei sallinut tapahtuman jatkuvan.

Alkujaan Lahden ajoja toteutti Topparoikka yhdessä liikennöitsijöiden kanssa, sittemmin muutaman lahtelaisen toimesta eli allekirjoittaneen ja Seppäsen Jonnen kanssa perustettiin Höyryllä Heinolaan -markkinointikonsepti, joka keskittyi ajojen organisoimiseen ja markkinoimiseen Lahden alueella. Toki radalla järjestetetään muitakin ajoja kuin Höyryllä Heinolaan toimesta.

Topparoikka Vierumäelle

Vierumäen rautatieasema kesällä 2015 (Kuva Sauli Hirvonen)

Lahden rautatieharrastajat Topparoikan vuokrasopimus vesitornilta irtisanottiin vuonna 2011. Alueen omistanut Senaatti-kiinteistöt tyhjensi alueen vuokralaisista ja alue jäi tyhjilleen. Tästä johtuen myös ilkivalta lisääntyi ja sen kohteeksi joutui myös museojunakalusto.
Topparoikka löysi uudet tilat Päijänteenkadulta taloyhtiön kellarista. Tilat olivat asianmukaiset, vaikkei rautatietä lähellä ollutkaan. Mutta jo jonkin ajan kuluttua yhdistys joutui lähtemään saneerauksen takia Asemantaustaan. Tosiaan joutui, sillä Asemantaustassa olleet tilat olivat pienet, eivätkä kovinkaan tarkoituksenmukaiset rautatieharrastamiselle. Osa esineistöstä jouduttiin (hätä)sijoittamaan muualle. Katto oli päänpäällä ja toimintaa pystyttiin jatkamaan, mikä oli tietysti pääasia.

Jossain vaiheessa yhdistykseen kantautui viestiä Vierumäen kyläyhdistykseltä, että Versowood Oy etsii vuokralaista Vierumäen asemalle. Yritys omistaa tontin rautatieasemarakennuksen muut rakennukset. Kyläyhdistys ja Topparoikka olivat tulleet toisilleen tutuiksi jo aiemmin, tehden yhteistyötä museojuna-ajojen yhteydessä.

Neuvottelujen jälkeen heinäkuussa 2015 Topparoikan puheenjohtajisto allekirjoitti vuokrasopimuksen. Jo saman päivän iltana, varapuheenjohtaja oli näyttämässä talkoomallia; puuston harvennustyöt alkoivat tontilla välittömästi.
Muuton yhteydessä osa hajasijoitetuista tavaroista ja aineistosta saatiin takaisin yhdistyksen tiloihin.
Asemarakennuksen toimistoon sijoitettiin yhdistyksen kirjasto ja kokoustilat. Entiseen odotustilaan näyttelytilat, jossa mm. esitellään yhdistyksen pienoisrautatietä. Makasiinivarasto toimii pajana ja kesätapahtumissa mm. kahviona.
Asemarakennuksen toisessa päässä – yksityisasunnossa – asuu aseman entinen asemapäällikkö.

Lahteen jääneet vaunut siirrettiin marraskuuussa 2015 Ukko-Pekan avustuksella Vierumäen aseman ykkösraiteelle. Vaunujen omistussuhteiden selvittely on parhaillaan käynnissä, joten lähitulevaisuudessa selvinnee, mitkä vaunut jäävät lahtelaisille Heinolaan ja mitkä lähtevät liikennöitsijöiden käyttöön Suomen rataverkolle.

Kesäkuussa 2016 järjestettiin ensimmäinen Vierumäen Rautatiepäivä, joka oli siis suoraa jatkoa Lahdessa järjestettyyn tapahtumaan.

Vierumäen asema kesäkuussa 2016 (Kuva Ilona Reiniharju)

Kesän 2017 ajoja ja tapahtuma

Kevättalvella 2017 oli jälleen aika tulevan kesän ajojen suunnittelulle. Lopulta selvisi, että
Haapamäen höyryveturiyhdistys ry ajaisi kolme edestakaista matkaa 10.-11.6.. Näissä mukana oli myös Höyryllä Heinolaan, joka vastasi ajojen tiedottamisesta ja markkinoinnista. Topparoikan vastuulla oli Rautatiepäivä-tapahtuman järjestäminen Vierumäellä.

Lauantaina 10.6. asemalla oli junan lisäksi mobilisteja (vanhoja ajoneuvoja), traktoreita sekä Timo Jakolan Taidebussi. Rautahepon lisäksi pääsi myös oikeiden hepojen kyytiin. Grilli oli kuumana koko päivän ja asemakahviossa kävi junan saapuessa asemalle kova kuhina.
Päivän ensimmäinen juna Heinolasta otettiin vastaan Porilaisten marssilla, Tuomon soittaessa tuubaa ja Laurin trumpettia.
Tapahtuman kruunasi blueskonkari Ismo Haaviston esiintyminen aseman lastauslaiturille idyllisessä kesäillassa, samaan aikaan kun juna saapui asemalle.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Rautatiepäivän aamuna Keijo Skippari kuvausryhmineen kuvasi kohtausta osittain näyteltyyn Lemmen latu -dokumenttiin, joka valmistuu joulukuuksi. Kohtaus kertoi maalaisista jotka ostavat liput junaan asemalta ja matkaavat kaupunkiin.
Kaiken kaikkiaan mainio päivä tapahtumineen. Väkeä oli runsaasti erityisesti junien pysähtyessä asemalla.

Oli myös tiedossa että Höyryveturimatkat 1009 Oy ajaisi kesällä kahtena viikonloppuna, ns. omina ajoina eli Höyryllä Heinolaan ei olisi niissä varsinaisesti mukana. ”Tonniysin” ensimmäinen ajoviikonloppu oli heinäkuun ensimmäinen viikonloppu, joten Vierumäen asema pidettiin ajojen yhteydessä auki. Odotetusti asemalla väkeä kävi huomattavasti vähemmän kuin Rautatiepäivänä. Toki useat kyläläiset hyödynsivät mahdollisuutta nousta Vierumäen asemalta höyryjunan kyytiin. Päivä olikin kaikin puolin hyvä, sää salli ja ihmisillä hyvän tuulisia juttuja.
Eräs herra (VR:läinen) lahjoitti isänsä työtakin yhdistykselle. Isä oli yksityisellä Loviisanradalla töissä, ja kun Suomen Valtionrautatiet osti radan, hän päätyi VR:n autokuskiksi.
Muitakin mielenkiintoisia keskusteluja käytiin. Eräs asemalla käynyt kaverini – 80-luvun vierumäkeläinen – kertoi että Uuno muuttaa maalle -elokuvan kauppakohtaus kuvattiin Vierumäellä. Pojateivät elokuvaan päätyneet, vaikka yksi kovasti yrittikin. Jutustelu ohjaaja Ere Kokkosen kanssa jäi heillekin mieleen.

Lisää Vierumäen rautatieasemasta ja Topparoikan toimista lisää täällä.